Kun kaveri palaa erottuaan toistuvasti satuttavaan ihmissuhteeseen. Missä menee raja auttamisen kanssa?

Olen ollut tällaisessa suhteessa  missä on ja off nappulat olivat vuorotellen päällä. Suku ja ystävät olivat ihan hulluuden partaalla. Mutta minä ja lapset oltiin ihan riekaleina.

Sitä ei voi käsittää eikä ymmärtää jos siitä ei ole kokemusta. Pelkkä uhrin läheisenä oleminen ei ole kokemusta.

Vaatii noin 7 eroa jotta tällainen suhde todella loppuu sen viimeisen kerran. Eli ymmärrystä läheiset, se lopullinen lähteminen on äärimmäisen vaivalloista. Uhri on kaikella tapaa ihan loppu. Syyllistäminen on se vihonviimeinen teko. Varsinkin jos yhteisiä lapsia niin sitä tuskaa ei voi ulkopuolinen edes ymmärtää. 

Traumaside on äärimmäisen vahva, se ei ole uhrin heikkoutta tai mitään leikkiä. Pelko on myös äärimmilleen vedetty tunne jota normaali ihminen ei voi ymmärtää.

Oikea ystävä ei ole se joka lyö hanskat tiskiin. Matkan varrella mä itse huomasin ketkä on niitä jotka oikeesti välittää ja jotka on tärkeitä henkilöitä.

"Ja pahimmillaan mukana on lapset, jotka joutuvat toistuvasti ongelmaisen vanhemman vuoksi mukaan tuohon kaikkeen. Seuraamaan ja ahdistumaan toistuvasti vanhempansa holtitonta parisuhdedraamaa, pelkäämään ja ahdistumaan tämän takia."

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tällaisessa suhteessa  missä on ja off nappulat olivat vuorotellen päällä. Suku ja ystävät olivat ihan hulluuden partaalla. Mutta minä ja lapset oltiin ihan riekaleina.

Sitä ei voi käsittää eikä ymmärtää jos siitä ei ole kokemusta. Pelkkä uhrin läheisenä oleminen ei ole kokemusta.

Vaatii noin 7 eroa jotta tällainen suhde todella loppuu sen viimeisen kerran. Eli ymmärrystä läheiset, se lopullinen lähteminen on äärimmäisen vaivalloista. Uhri on kaikella tapaa ihan loppu. Syyllistäminen on se vihonviimeinen teko. Varsinkin jos yhteisiä lapsia niin sitä tuskaa ei voi ulkopuolinen edes ymmärtää. 

Traumaside on äärimmäisen vahva, se ei ole uhrin heikkoutta tai mitään leikkiä. Pelko on myös äärimmilleen vedetty tunne jota normaali ihminen ei voi ymmärtää.

Oikea ystävä ei ole se joka lyö hanskat tiskiin. Matkan varrella mä itse huomasin ketkä on niitä jotka oikeesti välittää j

Voi lässynlää. Mietipä millainen ystävä itse olit noille ystävillesi. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä ei voi käsittää eikä ymmärtää jos siitä ei ole kokemusta. Pelkkä uhrin läheisenä oleminen ei ole kokemusta.

Kyllä on kokemusta itselläni tällaisesta.

Ja on kokemusta, kun kaveri kamppailee tällaisessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Tilanteet kärjistyy ja eroja on tapahtunut useita kertoja sen vuoksi, jolloin kaveri kaipaa paljon tukea, kuuntelijaa ja apua. Joka kerta on viimeinen ja sitten ei aio enää palata miehen luo. Kunnes mies ottaa jälleen yhteyttä, selittää asiat parhain päin, alkaa rakkauspommittamaan. Ja niin kaveri kohta taas palaa takaisin, kaikki on ihanaa ja ongelmat unohtuu samalla sekunnilla, tai ne on puhuttu taas parhaillaan päin. Sitten kaverista ei taas juuri kuulukaan. Kunnes tilanteet taas kärjistyy ja tukea taas tarvitaan.

Niin tuttua.

Jotkut miehet ovat niin hyviä manipuloimaan ja toiset naiset aina vain sortuvat.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tällaisessa suhteessa  missä on ja off nappulat olivat vuorotellen päällä. Suku ja ystävät olivat ihan hulluuden partaalla. Mutta minä ja lapset oltiin ihan riekaleina.

Sitä ei voi käsittää eikä ymmärtää jos siitä ei ole kokemusta. Pelkkä uhrin läheisenä oleminen ei ole kokemusta.

Vaatii noin 7 eroa jotta tällainen suhde todella loppuu sen viimeisen kerran. Eli ymmärrystä läheiset, se lopullinen lähteminen on äärimmäisen vaivalloista. Uhri on kaikella tapaa ihan loppu. Syyllistäminen on se vihonviimeinen teko. Varsinkin jos yhteisiä lapsia niin sitä tuskaa ei voi ulkopuolinen edes ymmärtää. 

Traumaside on äärimmäisen vahva, se ei ole uhrin heikkoutta tai mitään leikkiä. Pelko on myös äärimmilleen vedetty tunne jota normaali ihminen ei voi ymmärtää.

Oikea ystävä ei ole se joka lyö hanskat tiskiin. Matkan varrella mä itse huomasin ketkä on niitä jotka oikeesti välittää j

Vastaus 137 vastaa varmasti aika hyvin juuri sinulle. Tuohon lopulliseen täydellisen väsymisen pisteeseen ei olisi koskaan tultu, jos suhteesta olisi lähdetty sen yhden ja ainoan kerran. Ulkopuolisen on todella mahdotonta ymmärtää, miksi kaiken pitää romahtaa ennen kuin päätöskyky löytyy.

 

Itsekkäältä kuulostaa myös se, että arvostelet rajan vetäneitä kavereitasi ei oikeiksi ystäviksi. Raja on tullut vastaan varmasti sen vuoksi, että olet käyttänyt nuo ystävät emotionaalisesti täysin loppuun roikkuessasi tavalla tai toisella vääristyneessä parisuhteessasi ja omien toistuvasti huonojen valintojen seurauksena. Terveet rajat ja käytösmallit ovat olleet sinulle vieraita, noilta ystäviltä ne on löytyneet. Onneksi raja tuli sinullakin lopulta vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tällaisessa suhteessa  missä on ja off nappulat olivat vuorotellen päällä. Suku ja ystävät olivat ihan hulluuden partaalla. Mutta minä ja lapset oltiin ihan riekaleina.

Sitä ei voi käsittää eikä ymmärtää jos siitä ei ole kokemusta. Pelkkä uhrin läheisenä oleminen ei ole kokemusta.

Vaatii noin 7 eroa jotta tällainen suhde todella loppuu sen viimeisen kerran. Eli ymmärrystä läheiset, se lopullinen lähteminen on äärimmäisen vaivalloista. Uhri on kaikella tapaa ihan loppu. Syyllistäminen on se vihonviimeinen teko. Varsinkin jos yhteisiä lapsia niin sitä tuskaa ei voi ulkopuolinen edes ymmärtää. 

Traumaside on äärimmäisen vahva, se ei ole uhrin heikkoutta tai mitään leikkiä. Pelko on myös äärimmilleen vedetty tunne jota normaali ihminen ei voi ymmärtää.

Oikea ystävä ei ole se joka lyö hanskat tiskiin. Matkan varrella mä itse huomasin ketkä on niitä jotka oikeesti välittää ja jotka on tärkeitä henkilöitä.

Monesti tällaiset on off suhteet ovat nuoruudessa tai sitten kakkoskierroksella olevilla.

Kummassakaan tapauksessa harvoin on yhteisiä lapsia mukana. Kyllähän nyt jo avioliittoon asti päätyneellä ja samassa talossa asuvilla kumppanuksilla on jo ihan fyysisesti mahdotonta väännellä niitä nappuloita on ja off asentoon. 

Kyllä noi kuviot koskee useimmiten sellaisia, jotka eivät ole päätyneet naimisiin eikä ole edes mitään yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tällaisessa suhteessa  missä on ja off nappulat olivat vuorotellen päällä. Suku ja ystävät olivat ihan hulluuden partaalla. Mutta minä ja lapset oltiin ihan riekaleina.

Sitä ei voi käsittää eikä ymmärtää jos siitä ei ole kokemusta. Pelkkä uhrin läheisenä oleminen ei ole kokemusta.

Vaatii noin 7 eroa jotta tällainen suhde todella loppuu sen viimeisen kerran. Eli ymmärrystä läheiset, se lopullinen lähteminen on äärimmäisen vaivalloista. Uhri on kaikella tapaa ihan loppu. Syyllistäminen on se vihonviimeinen teko. Varsinkin jos yhteisiä lapsia niin sitä tuskaa ei voi ulkopuolinen edes ymmärtää. 

Traumaside on äärimmäisen vahva, se ei ole uhrin heikkoutta tai mitään leikkiä. Pelko on myös äärimmilleen vedetty tunne jota normaali ihminen ei voi ymmärtää.

Oikea ystävä ei ole se joka lyö hanskat tiskiin. Matkan varrella mä itse hu

Tuo on tavallaan luonnollinen vieroittautumis- ja itsenäistymisprosessi, tosin miehen ja naisen välisessä suhteessa sitä sekoittaa seksiaddiktio. Mutta joka on lähettänyt lapsensa maailmalle tietää, että vaikka ne menevät, soittelua tapahtuu, ja ikävä on toisinaan. Silti ei ole tarkoitus palata yhteen

On vastuutonta altistaa lapset on off suhteen myrkyllisyyteen, varsinkin, jos mies ei ole edes lasten isä.

.

 

Näissä keskusteluissa, vouhkaamisessa, unohtuu yleensä aina se, ettei ne kaverit koskaan tiedä kaikkea, mitä asiaan liittyy. Tietävät vain sen mitä heille kerrotaan ja tekevät omat päätelmänsä sen perusteella. Yleensä mustavalkoisesti ja usein ylireagoiden.

Lisäksi eivät yleensä tajua että harva suhde on pelkästään p aska. Yleensä on niitä hyviäkin asioita, hyviä aikoja. Ne merkitsevät parisuhteessa olevalle paljon, mutta eivät ulkopuoliselle kaverille yhtään mitään. Siksi kaverit näkevät vain pelkkää p askaa eivätkä välttämättä ole lainkaan realistisia. 

Vielä kun tähän lisätään ihmisten erilaiset ajatukset asioista, niin avot. Toisessa suhteessa voi olla täysin normaalia että vaikka omista menoista kysytään puolison mielipidettä, ja toisen mielipide myös painaa. Ulkopuolisen mielestä se voi olla ihan hirveää rajoittamista, ja hän huutaa red flagia ja hälytysvilkkuja ja hui hirveää, koska ei itse ikinä kysyisi kenenkään mielipidettä mihinkään. 

Hyvin usein näistä seikoista johtuu, ettei se kaveri ymmärrä, miksi toinen ei eroa. Päälle vielä närkästys siitä kun se toinen ei tottele, vaikka kuinka häntä komentaa puolisonsa jättämään. 

Ja vielä kun moni on niin järjettömän mustavalkoinen, että pienikin jollain tapaa välivaltaiseksi katsottava asia tarkoittaa että kohta tarvitaan ruumispussia. Nuo ylilyönnit on niin typeriä, ettei sellaista kukaan jaksa kuunnella. Mutta tehän ette usko jos joku sanoo, ettei tilanne ole niin vakava.

Kyllä, pieni osa on sellaisia suhteita että toinen oikeasti hallitsee väkivallalla ja toinen riippuvaisena ei kykene olemaan yksin. Mutta vain pieni osa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän nyt jo avioliittoon asti päätyneellä ja samassa talossa asuvilla kumppanuksilla on jo ihan fyysisesti mahdotonta väännellä niitä nappuloita on ja off asentoon. 

Siis miten niin "fyysisesti mahdotonta"?? Yhtä lailla onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se raja on jo mennyt. 

Kaverisi pitää sinua hätävarana, sitten kun menee "hyvin", unohtaa sinut.

Kaveriltasi puuttuu itsekunnioitus, mutta pidä sinä omastasi kiinni ja seuraavalla kerralla jätä vastaamatta hänelle kun tulee taas ryppy rakkauteen.

Olin itse vuosia samassa tilanteessa kuin sinä. Siksi annan tämän neuvon.

 

 

No mitäs sille kaverille kävi?

Mua ei ainakaan kavereiden häviäminen auttanut eroon väkivaltaisesta miehestä.

On edelleen saman nistin kanssa varmaan viidennettätoista kertaa. 

Itse toimin kaltoinkohdellun nuoren hoivaajana jonkin aikaan. Tuo nuori oli kuitenkin jo aikuinen. Vuosia kului, minä hoivasin ja ymmärsin, ja minä annoin aikaani ja olin kärsivällinen. Tätä jatkui likimain 10 vuotta. Kunnes totesin, että tuo ihminen ei ole enää mikään nuori, vaan vahvasti aikuinen. Ja että minä olen väsynyt tukemiseen, joka ei tuossa ajassa ollut saanut tuota ihmistä yhtään enempää jaloilleen.

Muutin suhtautumistani. Totesin, että aikuinen on vastuussa omasta elämästään. Minun ei tule kantaa sitä vastuuta hänen puolestaan. En voi tehdä sitä loputtomiin, enkä muutenkaan voi tehdä sitä oman hyvinvointini kustannuksella.

Tämä päätös paransi omaa hyvinvointiani. Se vähensi tuntemani stressin määrää, se vähensi väsymystä. Aikaakin vapautui enemmän omasta perheestä huolehtimiseen.

Nyt myöhemmin ajattelin, että saatoin jopa mahdollistaa sen, että hänen ei tarvinnut ottaa vastuuta omasta elämästään eikä hänen tarvinnut aikuistua. Toisaalta on myös mahdollista, että kannattelin hänen hyvinvointiaan, sillä on viitteitä siitä, että hänen tilansa on sittemmin huonontunut. Siitä huolimatta en voi uhrata omaa elämääni toisen, melko vieraan ihmisen kannatteluun. Hänen täytyy löytää omat keinonsa.

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa, vouhkaamisessa, unohtuu yleensä aina se, ettei ne kaverit koskaan tiedä kaikkea, mitä asiaan liittyy. Tietävät vain sen mitä heille kerrotaan ja tekevät omat päätelmänsä sen perusteella. Yleensä mustavalkoisesti ja usein ylireagoiden.

Lisäksi eivät yleensä tajua että harva suhde on pelkästään p aska. Yleensä on niitä hyviäkin asioita, hyviä aikoja. Ne merkitsevät parisuhteessa olevalle paljon, mutta eivät ulkopuoliselle kaverille yhtään mitään. Siksi kaverit näkevät vain pelkkää p askaa eivätkä välttämättä ole lainkaan realistisia. 

Vielä kun tähän lisätään ihmisten erilaiset ajatukset asioista, niin avot. Toisessa suhteessa voi olla täysin normaalia että vaikka omista menoista kysytään puolison mielipidettä, ja toisen mielipide myös painaa. Ulkopuolisen mielestä se voi olla ihan hirveää rajoittamista, ja hän huutaa red flagia ja hälytysvilkkuja ja hui hirveää, koska ei itse ikinä kysyisi kenenkään mielipidettä mihinkään. 

Hyvin usein näistä seikoista johtuu, ettei se kaveri ymmärrä, miksi toinen ei eroa. Päälle vielä närkästys siitä kun se toinen ei tottele, vaikka kuinka häntä komentaa puolisonsa jättämään. 

Ja vielä kun moni on niin järjettömän mustavalkoinen, että pienikin jollain tapaa välivaltaiseksi katsottava asia tarkoittaa että kohta tarvitaan ruumispussia. Nuo ylilyönnit on niin typeriä, ettei sellaista kukaan jaksa kuunnella. Mutta tehän ette usko jos joku sanoo, ettei tilanne ole niin vakava.

Kyllä, pieni osa on sellaisia suhteita että toinen oikeasti hallitsee väkivallalla ja toinen riippuvaisena ei kykene olemaan yksin. Mutta vain pieni osa.

Että sellaiset defenssit päällä sitten. 

Kyllä jokainen tietää, että parisuhteessa on hyvät hetket myös.

Ja kyllä ne kaverit tietää kaiken oleellisen. Siitä on kyse, että kun kaveri sanoo, että on jättänyt miehen ja hakee sitä tukea ja turvaa ja siinä terapoidaan ties kuinka monta viikkoa, niin on tosi raskasta, että miehen ei tarvitse kuin hieman lirkuttaa, niin kaveri on jo viivana mennyt takaisin ja sitten tekoja vähätellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa, vouhkaamisessa, unohtuu yleensä aina se, ettei ne kaverit koskaan tiedä kaikkea, mitä asiaan liittyy. Tietävät vain sen mitä heille kerrotaan ja tekevät omat päätelmänsä sen perusteella. Yleensä mustavalkoisesti ja usein ylireagoiden.

Lisäksi eivät yleensä tajua että harva suhde on pelkästään p aska. Yleensä on niitä hyviäkin asioita, hyviä aikoja. Ne merkitsevät parisuhteessa olevalle paljon, mutta eivät ulkopuoliselle kaverille yhtään mitään. Siksi kaverit näkevät vain pelkkää p askaa eivätkä välttämättä ole lainkaan realistisia. 

Vielä kun tähän lisätään ihmisten erilaiset ajatukset asioista, niin avot. Toisessa suhteessa voi olla täysin normaalia että vaikka omista menoista kysytään puolison mielipidettä, ja toisen mielipide myös painaa. Ulkopuolisen mielestä se voi olla ihan hirveää rajoittamista, ja hän huutaa red flagia j

Että sellaiset defenssit päällä sitten. 

 

Kyllä jokainen tietää, että parisuhteessa on hyvät hetket myös.

 

Ja kyllä ne kaverit tietää kaiken oleellisen. Siitä on kyse, että kun kaveri sanoo, että on jättänyt miehen ja hakee sitä tukea ja turvaa ja siinä terapoidaan ties kuinka monta viikkoa, niin on tosi raskasta, että miehen ei tarvitse kuin hieman lirkuttaa, niin kaveri on jo viivana mennyt takaisin ja sitten tekoja vähätellään.

Ei mitään defenssejä minulla, sinä sen sijaan näköjään et ajatuksella edes lukenut viestiäni ja sen perusteella kymmeniä ja kymmeniä tämän ketjun mustavalkoisia viestejä.

Defenssejä en tarvitse omaa tilannettani arvioidessa, vaan näen faktat. Minulla oli suurelta osin p aska suhde, jossa oli myös paljon hyvää. Usein oltiin eroamassa ja pari kertaa "erottiin", mutta palattiin yhteen. Haettiin ulkopuolista apua, useaankin otteeseen, ja ongelma kerrallaan päästiin niistä yli. Tottakai jos valitin vain murheita jollekin,  hän näki suhteemme vain huonona. Jos kehuin suhteemme hyviä puolia jollekin, hän oli kateellinen. Vain samassa tilanteessa olevat tajusi missä oikeasti mennään. Koska, kuten kirjoitin, riippuu myös kuulijasta miten asian kuulee. 

Siitä p askasta voi myös päästä eroon eroamatta, jos molemmat sitä tahtoo. Ulkopuolista apua siihen tarvitaan yleensä aina, koska jos ei ennenkään ole kaksin onnistuttu, ei todennäköisesti tulevaisuudessakaan.

^ ehkä pitäisi enemmän kehottaa hakemaan ammattiapua kuin vaan raakasti sanoa tulevansa kantamaan muuttolaatikoita

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa, vouhkaamisessa, unohtuu yleensä aina se, ettei ne kaverit koskaan tiedä kaikkea, mitä asiaan liittyy. Tietävät vain sen mitä heille kerrotaan ja tekevät omat päätelmänsä sen perusteella. Yleensä mustavalkoisesti ja usein ylireagoiden.

Lisäksi eivät yleensä tajua että harva suhde on pelkästään p aska. Yleensä on niitä hyviäkin asioita, hyviä aikoja. Ne merkitsevät parisuhteessa olevalle paljon, mutta eivät ulkopuoliselle kaverille yhtään mitään. Siksi kaverit näkevät vain pelkkää p askaa eivätkä välttämättä ole lainkaan realistisia. 

Vielä kun tähän lisätään ihmisten erilaiset ajatukset asioista, niin avot. Toisessa suhteessa voi olla täysin normaalia että vaikka omista menoista kysytään puolison mielipidettä, ja toisen mielipide myös painaa. Ulkopuolisen mielestä se voi olla ihan hirveää rajoittamista, ja hän huutaa red flagia ja hälytysvilkkuja ja hui hirveää, koska ei itse i

Tämä kommentti nyt edustaa sitä toista ääripäätä ymmärtämättömyyttä siitä, mistä tässä ketjussa puhutaan. Luitko edes ajatuksella aloitusta tai yhtään kommenttia ennen vouhkaamistasi?

Tässä nyt on kyse yleensä jo pitkään jatkuneesta kierteestä, jossa ns. uhri toistuvasti tukeutuu parisuhteen monenlaisissa ongelmissaan läheisiinsä. Kaataa parisuhteen ongelmat läheisilleen, tarvii apua ja tukea selvitäkseen niistä ja on jälleen eroamassa.

Läheiset toimivat terapeuttina eri tavoin kaltoinkohdellulle. Yleensä se tarkoittaa kunnon henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai sekä että. Voi olla rajoittamista, taloudellista tai muunlaista vallankäyttöä, uhkailua, hallitsemista jne jne.

Olkoonkin parisuhteessa hyviä aikoja, mutta tuo huono kyllä pyyhkii mennen tullen sen yli. Asioita joita hyvässä suhteessa ei ole. Ja kun se huono menee toistuvasti niin yli, että siihen tarvitaan suhteesta poislähtöjä, ulkopuolisten toistuvaa tukea ja apua, tuntien ja päivien tukea. Kunnes samaan soppaan palataan takaisin. Ymmärrät itsekin, että hyvien muistojen varaan on vähän heikko jäädä.

Kyllä se tekee tehtävänsä aikuisellekin lapselle, kun seuraa vanhempana ihmissuhdedraamaa vuodesta toiseen. Herättää jopa vihaa. 

Nimimerkillä tällaisen vanhemman aikuinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Että sellaiset defenssit päällä sitten. 

Kyllä jokainen tietää, että parisuhteessa on hyvät hetket myös.

Ja kyllä ne kaverit tietää kaiken oleellisen. Siitä on kyse, että kun kaveri sanoo, että on jättänyt miehen ja hakee sitä tukea ja turvaa ja siinä terapoidaan ties kuinka monta viikkoa, niin on tosi raskasta, että miehen ei tarvitse kuin hieman lirkuttaa, niin kaveri on jo viivana mennyt takaisin ja sitten tekoja vähätellään.

 

Juuri näin. Lisäksi on myös tutkittua tietoa, että se mitätön fyysinen kajoaminen, joka ei ole vielä väkivallaksi luokiteltavaa, pahenee tyypillisesti asteittain. Ne varoittavat kaverit tietävät sen, että vaikka ruumispussia ei vielä tarvittu, niin tyypillinen kaava menee niin, että ensin on vähän läpsimistä, seuraavalla kerralla totisemmin läpsimistä, sitten tuleekin tönäisy, seuraavaksi isku, lopulta on jo kättä pidempää ja jossain vaiheessa on se ruumispussinkin vuoro. Kaverit varoittavat tästä kaavasta, joka on ihan tunnettu tosiasia. Kavereiden parempaa tietoa ei ole mitään syytä vähätellä.