Kun kaveri palaa erottuaan toistuvasti satuttavaan ihmissuhteeseen. Missä menee raja auttamisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä oma hyvinvointi ja jaksaminen edellä. Mä jaksoin ihan liian kauan tukea ystävää, joka toisti samaa toksista kaavaa kaikissa ihmissuhteissaan. Jatkuvaa draamaa ja itkua, yhdessä hetkessä hehkutti onneaan ja seuraavassa itki mulle miten kaikki on pilalla. Raskainta mulle oli ehkä se, kun saatoin käyttää isonkin osan omasta päivästä hänen lohduttamiseen ja tsemppaamiseen, kun olivat eroamassa ja ystävä todella lohduton. Sitten kun seuraavana aamuna laitoin viestiä, että miten jakselee, niin vastaus saattoi olla että "me sovittiin ja kaikki on nyt hyvin!". Tuli vähän tavallaan huijattu olo, kun oli kuunnellut sitä itkua ja epätoivoa ja sitten naps vaan, kaikki olikin hyvin.

Ei olla enää ystäviä.

Tämä. Sitten kun se toistuu satoja kertoja monta vuotta peräkkäin. Eka puhutaan ja lohdutetaan tunteja, kun on tullut ero kaverin omasta halusta, mutta kun selk

Juu tämähän se on. Ymmärrän että irtautuminen voi olla vaikeaa, mutta jossakin kohtaa ei voi enää olettaa, että ystävät jaksavat vuosikausia kannatella ja käyttää paljon omaa kaistaansa, jos mitään oppeja ei tule eikä itsereflektiota ala olla. Minullakin yksi ystävä oli 6 vuotta myrskyisässä suhteessa jossa on offailtiin muutaman kuukauden välein ja oli aina ihan romuna. Koitin jossakin kohtaa aika suoraankin sanoa että hei mieti nyt vähän sitä, että miltä haluat sun elämän näyttävän esim. viiden tai kymmenen vuoden päästä? Että tää sekoilu ei vie sua mihinkään eteenpäin ja et pysty keskittymään vaalimaan terveitä ihmissuhteita, tekemään peliliikkeitä työn ja/tai opiskelujen suhteen jne. kun kaikki energia on nyt kiinnitetty ukkoon, jonka kanssa ei ole tulevaisuutta. Ei hän silloin vielä herännyt oikein mitenkään, mutta onneksi sentään jossakin kohtaa. Kun kierrosta oli vedetty jo 5-10 kertaa, en oikein enää reagoinut mitenkään näihin juttuihin.

upup

Monta kierrosta sitä samaa tarinaa, miten on nyt saatu keskusteltua ja sovittua asioista ja luvattu, ettei enää tehdä toiselle niin ja näin. Kunnes koko ajan lyhenevällä syklillä samaa tapahtuu toistuvasti.

On vaikea käsittää, mistä sitä uskoa riittää loputtomasti turhiin lupauksiin yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka jo monta kertaa on tullut takkiin kunnolla ja romahduksia sen takia. Joissa kaverit ovat auttaneet ja tukeneet lukemattomia kertoja. Ja ennemmin tai myöhemmin palataan takaisin ottamaan takkiin uudestaan. Nämä tämäntyyliset suhteet kun ei parane terveille jengoille, kun eivät sitä alkujaankaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä oma hyvinvointi ja jaksaminen edellä. Mä jaksoin ihan liian kauan tukea ystävää, joka toisti samaa toksista kaavaa kaikissa ihmissuhteissaan. Jatkuvaa draamaa ja itkua, yhdessä hetkessä hehkutti onneaan ja seuraavassa itki mulle miten kaikki on pilalla. Raskainta mulle oli ehkä se, kun saatoin käyttää isonkin osan omasta päivästä hänen lohduttamiseen ja tsemppaamiseen, kun olivat eroamassa ja ystävä todella lohduton. Sitten kun seuraavana aamuna laitoin viestiä, että miten jakselee, niin vastaus saattoi olla että "me sovittiin ja kaikki on nyt hyvin!". Tuli vähän tavallaan huijattu olo, kun oli kuunnellut sitä itkua ja epätoivoa ja sitten naps vaan, kaikki olikin hyvin.

Ei olla enää ystäviä.

Tämä. Sitten kun se toistuu satoja kertoja monta vuotta peräkkäin. Eka puhutaan ja lohdutetaan tunteja, kun on tullut ero kaverin omasta halusta, mutta kun selk

Näin. Sama toistuu useita kertoja. Aina se on se viimeinen kerta ja nyt tosissaan tuli ero. Lohtua, kuuntelemista, neuvoja, tukea ja kaikkea kaverin parhaaksi ja tueksi päiviä ja tunteja. Kuuntelet, miten kaveria on kaltoinkohdeltu monin tavoin ja mitä pahaa mies on tehnyt. Koitat valaa uskoa kaveriin ja pysymään erossa tuosta miehestä. Toipumaan kaikesta koetusta. 

Eipä aikaakaan, kun mies on jälkeen kerran sanonut oikeat sanat, yhteinen ymmärrys ja hyvä puheyhteys on löytynyt ja kaveri on palannut taas takaisin. On onnensa kukkuloilla, miten nyt kaikki toimii taas. Rakkauspommitus osui ja upposi täydellisesti. Kunnes tulee taas päivä, kun kaikki on romahtanut ja olkapäätä ja lohtua tarvitaan taas. Itse laitoin rajat ja lopetin tukemisen. Siitähän ei selvästi ollut mitään hyötyä. Omaa aikaa ja voimavaroja kului, jaksaminen tuohon älyttömään kierteeseen loppui. Aikuinen on aina lopulta itse vastuullinen omista valinnoistaan ja kantaa valintojensa seuraukset. 

ja nostellaas

Onko teillä kavereita, jotka olisivat sitten lopulta päässeet eroon toksisesta on off suhteesta? Miten se sitten tapahtui ja kuinka kauan on offailua oli siihen mennessä kestänyt?

Vaikkei kaveri saman tyypin kanssa hinkutakaan menemään niin alan olemaan kyllästynyt tähän terapeutin hommaan. Jos ne parisuhteet on kerran noin toivotonta hommaa niin onko pakko yrittää. Lisäksi ne täysin tyhjät höpinät sinkkuväleissä miten ei muka ketään kaipaa, mutta kohta mennään taas ja petytään. No olisi sitten tyytyväisesti sinkkuna kun on niin huoletonta, pakkoko sitä on vaikeuksia itselleen hakemalla hankkia.