Tuleeko teille paha mieli jos näette ravintolassa yksin syövän ihmisen?

Siksi en käykään ravintoloissa yksin syömässä, ettei kenellekään tulisi paha mieli.

Mä tulin parisuhteessa ollessani vain surullisemmaksi kun kävin syömässä puolison kanssa. Ensin se useamman kuukauden maanittelu ja vihjailu että olisi kiva käydä syömässä, ja sitten kun toinen pitkin hampain suostuu, ruikuttaa ja valittaa kaikesta: "eikö voitais vaan käydä mäkkärissä", takki on huono, kengät likaiset, ei huvita mennä bussilla mutta autolla ei voi ottaa kuin yhden juoman. Paikan valinta oli aina yhtä tuskaa, kun mikään ei kelpaa, mun vaatteet oli nolot ja ruuassa aina jotain vikaa niin että sitä ei voi syödä loppuun. Ei puhettakaan tunnelmallisesta illasta, kun puoliso kiemurtelee kärsimättömänä että joko voi lähteä. Meitä katsellessa tuli varmasti muille asiakkaille surullinen olo.

Yksin syödessä on vain helppoa ja mukavaa!

Vierailija kirjoitti:

Kun käyn Suomessa tai etelän matkalla ravintolassa syömässä, kahvilla tai vaikkapa terdellä oluella olen aina yksin. Kaipaisin seuraa, mutta yksin olen. Tunnustan, että olen niin kateellinen iloisesti aterioivalle kaveriporukalle tai viinillä ja tapaksilla olevalle pariskunnalle. Olisipa minullakin joku juttukumppani, mutta syön ja juon aina yksin. Sorry, ohis ja sorry omaan napaani tuijottaminen. 

Etkö voi pyytää ketään työkaverii kanssas syömään tai jotain sukulaista? 

Kyllä minulle tulee sääli yksin syövän nähdessäni, vaikka tiedän, ettei kaikki välitä siitä, vaikka syövät yksin. Mutta osa varmasti suree itsekin sitä, ettei ole mitään pöytäseuraa. Ja kyllähän se myötuntoa herättää. Juuri aiheesta puhuin pöytäseurueeni kanssa, kun oltiin syömässä ja siellä oli myös kaksi henkilöä yksin syömässä. Samasta suyystä en itsekään tykkää mennä ulos yksin syömään, koska se on niin orvon näköistä ja tuntuista. Ainakin itse koen oloni ihan orvoksi, koska olen tottunut syömään ulkona muiden seurassa.

Eli siis mitä tämän henkilön jolla on nälkä, ja jota ei huvita syödä kotona, mutta ei sillä hetkellä seuraa, pitäisi tehdä? Missä menee surullisen syömisen raja?

Pitääkö hänen kuitenkin nöyrtyä hakemaan lähikaupasta mikroateria ja syödä se yksin kotona, ettei muille tule paha mieli? Vai saako hän kokata itselleen herkkuaterian, vai onko sekin surullista?

Vai pitääkö jo ulkona olevan henkilön vain aina yrittää pyytää joku mukaan, vaikka ei yhtään kiinnostaisi jutella kenekään kanssa? Tai jos tietää lähimpien ihnisten aikataulut ja tietää että ne ei ehdi syömään, niin pitääkö pyydellä puolituttuja? Tai edes puhua puhelimessa koko syömisen ajan.

Entä yksin reissussa, pitääkö syödä hotellihuoneessa, entä saako aamiaiselle mennä?

Mielestäni sellaiset ihmiset ovat vähän surullisia, jotka eivät voi yksin tehdä mitään kivaa.

Rohkea menee ja kysyy yksin pöydässä istuvalta, voiko istua samaan pöytään. Ja sitten ruveta keskustelemaan hänen kanssaan. Kyllä uskoisin, että usimmat eivät kieltäytyisi yllättävästä pöytäseurasta.

Kyllä mä työmatkoilla iltaisin olen usein yksin syömässä ravintolassa. En tajunnut, että se joitain säälittää. 

Välillä myös ostan kaupasta sapuskat valmiina ja syön hoteellihuoneessa (yksin) illallisen, kun en jaksa tuhlata 1,5h illasta koko siihen ravintolahässäkkään mitä menee tilauksesta laskun maksuun. 

Kotimaan työmatkoilla tulee herkemmin käytettyä S-ryhmän ravintoloita, kun niitä ateriaetuja kasaantuu koko ajan lisää S-cardille. Mielellään ne edut sitten myös käyttää. 

Ei. Mä syön itsekin yksin.

Ilmeisesti ap on näitä, jotka pelkäävät kahviloita ja ravintoloita ja haluavat loisia muiden siivellä.

Mennä muka treffeille ja maksattaa kaiken naisella, kun itse elävät tt-tuella ja pummaamalla.

Ap se ei uskalla mitään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Eli siis mitä tämän henkilön jolla on nälkä, ja jota ei huvita syödä kotona, mutta ei sillä hetkellä seuraa, pitäisi tehdä? Missä menee surullisen syömisen raja?

Pitääkö hänen kuitenkin nöyrtyä hakemaan lähikaupasta mikroateria ja syödä se yksin kotona, ettei muille tule paha mieli? Vai saako hän kokata itselleen herkkuaterian, vai onko sekin surullista?

Vai pitääkö jo ulkona olevan henkilön vain aina yrittää pyytää joku mukaan, vaikka ei yhtään kiinnostaisi jutella kenekään kanssa? Tai jos tietää lähimpien ihnisten aikataulut ja tietää että ne ei ehdi syömään, niin pitääkö pyydellä puolituttuja? Tai edes puhua puhelimessa koko syömisen ajan.

Entä yksin reissussa, pitääkö syödä hotellihuoneessa, entä saako aamiaiselle mennä?

Mielestäni sellaiset ihmiset ovat vähän surullisia, jotka eivät voi yksin tehdä mitään kivaa.

Kukahan muka täällä on taas jotain sellaista väittänyt, ettei saisi yksin lähteä syömään, ettei muille tule paha mieli? Sinä yksin sellaisia maalailet!

Vierailija kirjoitti:

Rohkea menee ja kysyy yksin pöydässä istuvalta, voiko istua samaan pöytään. Ja sitten ruveta keskustelemaan hänen kanssaan. Kyllä uskoisin, että usimmat eivät kieltäytyisi yllättävästä pöytäseurasta.

Väitän, että useimmat kieltäytyvät jos ap kärkkyy siinä vieressä räät rinnuksilla.

Jotkut meistä menee ihan tarkoituksella yksin usko tai älä 🤣 mikään ei tuota niin suurta nautintoa kuin yksin matkailu tai vaikka ravintolassa käynti.

Vierailija kirjoitti:

Rohkea menee ja kysyy yksin pöydässä istuvalta, voiko istua samaan pöytään. Ja sitten ruveta keskustelemaan hänen kanssaan. Kyllä uskoisin, että usimmat eivät kieltäytyisi yllättävästä pöytäseurasta.

Näin joutuu välillä tekemään hotelleissa aamiaisella, kun kaikisa pöydissä istuu joku tai jotkut. Silloin tulee kysyttyä, että anteeksi voiko tähän istua, kun kaikki pöydät on täynnä? Aina on lupa tullut. En kuitenkaan ala höpöttömään mitään tuntemattomien kanssa, elleivät nämä ensin ala keskustelemaan minun kanssani. 

Kun on päivän ollut tekemisissä kymmenien tai satojen ihmisten kanssa, niin on IHANAA istua ihan yksin. Ei tarvi miettiä keskusteltavaa, et tartte vastailla kysymyksiin. Saa rauhassa kaivella hampaitaan.

Vartin kuluttua olen lähdössä yksin syömään ravintolaan. On nälkä ja aion eepassittaa. Pahoittelut, jos minä yksinäisenä ruokailijana jonkun silmään pistän. 

Yksi kaverini on sellainen, että ei pysty tekemään mitään yksin. Edes mikään pelkkä talvitakin osto ei onnistu häneltä yksin, pitää odottaa että mies pääsee mukaan. Puhumattakaan syömisestä tai kulttuurista hän ei voi nauttia yksin, hyvä keikka tai näyttely jää väliin, jos ei saa ketään raahattua mukaan. Kahvilla käynti on hänen mielestä turhaa yksin, ja varmaan maisemien katselu tai lenkillä käyntikin on typerää yksin. Kyllä minulle tuollaisesta tulee ennemmin surullinen olo kuin henkilöstä joka osaa nauttia elämästä ilman jatkuvaa tukikeppiä.

Ei tule. Miksi tulisi? 

Ei mulle tule paha mieli lentokoneessakaan, kun joku matkustaa yksin. 

Voi kyllä. Siksi minulla onkin mukana pieni viulu, jotta voin soittaa surusävelmiä näiden yksinäisten pöydän vieressä. 

Vierailija kirjoitti:

Rohkea menee ja kysyy yksin pöydässä istuvalta, voiko istua samaan pöytään. Ja sitten ruveta keskustelemaan hänen kanssaan. Kyllä uskoisin, että usimmat eivät kieltäytyisi yllättävästä pöytäseurasta.

Todellakin kieltäytyisin. Miksi ihmeessä mua kiinnostaisi kuunnella ventovieraan juttuja syödessä? Menen ravintolaan nauttimaan rauhassa syömisestä, en tutustumaan kaiken maailman tuppautujiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun käyn Suomessa tai etelän matkalla ravintolassa syömässä, kahvilla tai vaikkapa terdellä oluella olen aina yksin. Kaipaisin seuraa, mutta yksin olen. Tunnustan, että olen niin kateellinen iloisesti aterioivalle kaveriporukalle tai viinillä ja tapaksilla olevalle pariskunnalle. Olisipa minullakin joku juttukumppani, mutta syön ja juon aina yksin. Sorry, ohis ja sorry omaan napaani tuijottaminen. 

Etkö voi pyytää ketään työkaverii kanssas syömään tai jotain sukulaista? 

Kuules, ei ole työ- tai muitakaan kavereita, ja vanhemmat sukulaiset ovat joko kuolleet, liian huonokuntoisia tai asuvat kaukana. Nuorempi sukupolvi on jäänyt ihan vieraiksi. Yksin minä elämäni elän, käyn syömässä ja lomilla.