Miksi niin moni vanhempi ihminen ei voi myöntää, että he saivat joitakin asioita helpommalla kuin nykyajan nuoret?
Vakituiset työpaikat monesti jopa ilman koulutusta, jatkuva nousukausi ja vaurastuminen, yhteiskunnan palvelut paranivat, vakaus ja ennustettavuus oli selviö..
Näihin verrattuna nykyaikana mennään ihan toiseen suuntaan. Mutta koskaan en ole kuullut iäkkäämpien tätä myöntävän. He alkavat aina siilipuolustukseen.
Mitä se on heiltä pois jos joskus myöntäisivät että kävipä meillä tuuri? Ei heiltä niitä eläkkeitä viedä pois jos ne sitä pelkää.
Kommentit (408)
"Oot kumma kitisijä kun et tahdo kuulla vanhemmista ajoista. Kyllä vaatimustaso on muuttunut ja solutalot remontoitu yksiöiksi.
Lapseni juuri muisteluvat kun jokainen opiskeli solussa, tietokonejutut koulun atk-luikissa, ei omia laitteita. 90-luvulla ja 2000 -luvun alkupuolella. Nyt heidän lapsensa siirtyneet opiskelukaupunkeihin, yksiö vähimmäisvaatimus, yksi asuu yksin kaksiossa. Aikoo ennemmin ottaa velkaa kuin mitään kurjaa asumista."
Nopeasti on tosiaan totuttu mm. huomattavasti tasokkaampaan asumiseen ja yleiset vähimmäisvaatimukset ovat aivan eri tasoa kuin vain muutama hassu vuosikymmen sitten.
Ennen sai helposti töitä. Nuoret saivat kesätöitä ja pääsivät työelämään kiinni. Työpaikoille soitettiin tai mentiin paikan päälle kysymään onko töitä. Jostain aina tärppäsi.
Pariutuminen oli helpompaa. Ihmisiä nähtiin enemmän. Ei ollut nettiä tai tindereitä. Sähköiset viihdykkeet olivat telkkari, radio ja lankapuhelin. Jos halusi olla ihmisten kanssa piti lähteä pois kotoa. Ihmiset tapasivat toisiaan, kavereita, kavereiden kavereita, vietettiin iltaa tai notkuttiin ulkona tai kaupungilla. Syntyi vuorovaikutusta, kemioita ja parisuhteita.
N55
Ei saatu ei.Eikä velalla eletty kuin nykyään.Asunto piti säästää osa.Mitään ostettuaan muuta velaksi ko talo totta kait.10v se maksettu.Nyt on hyvä jatkaa velatonna tästä.Taloja kertynyt monta.Jne.Kaikki omaa.
Vierailija kirjoitti:
Heti paljastuu tämä siilipuolustus tässäkin ketjussa. Aletaan puhumaan sosiaalituista jne. Kukaan ei puhu siitä että epätoivo alkaa levitä. Jos yrittää, siitä ei saa palkintoa. Ennen kun yritti, sai palkinnon. Ennen oli toivoa. Nyt on epätoivoa. Se on se juttu josta tulee vielä vaarallinen ongelma.
Jostain syystä kaikki tuntemani 30-40-vuotiaat ovat töissä, ja useimmilla heistä on myös omakotitalo/kerrostalohuoneisto sekä sähköautot. Mistähän mahtaa johtua?
Oma jälkikasvuni ja hänen puolisonsa ansaitsevat kumpikin enemmän kuin minun ja puolisoni yhteenlasketut eläkkeet ovat. Myös heidän eläkkeensä tulevat aikanaan olemaan paljon paremmat kuin meillä. Itse tein töitä 40 vuotta ja puolisoni 46 vuotta.
Ota nyt ihmeessä ensin ap selvää asioista ennen kuin tulet tänne satujasi kertomaan. Olen elänyt 66v ja tiedän tasan kuinka helppoa ihmisillä elämä on entiseen verrattuna. Köyhyyskään ei ole todellista köyhyyttä kuten oli 60- ja 70- luvulla perheissä. 90- luvun kaamea lama on jäänyt lähtemättömästi mieleeni, onneksi olin työpaikassa, joka pysyi pystyssä. Opiskella piti, jos halusi vakituiseen työhön. Varaa ei ollut ottaa opintolainaa, koska tiesin, että on vaikea maksaa sitä takaisin. Vinttikamarissa asuin, jossa ei ollut suihkua, vain vessa. Siellä altaassa piti pesut suorittaa joten kuten. Onneksi oli työpaikalla suihkutilat. Todella tiukkaa oli. Mutta vieläkin tiukempaa oli lapsuuteni 60- luku. Monissa perheissä oli nälkää ja vaatteet pienenettiin äidin vanhoista. Tämä köyhyys vallitsi tosi monessa taloudessa. 70- luvulla töitä ei ollut, vaan perheen nuoret aikuiset lähtivät Ruotsiin töihin. Tukeja ei käsiojossa jaettu. 80- luvulla kyllä töitä sai, mutta 5 vuotta tein töitä määräaikaisena ja ilman kesälomia. Helpointa on ollut 2000- luvulla ja nyt, vaikka eläkkeestä jää 1380€ käteen verojen jälkeen. Mutta helpompaa on nyt. En halua entistä aikaa takaisin. Se oli surkeaa aikaa. Mutta yksi ero oli, lapset olivat enemmän yhdessä, leikkivät ulkona. Nyt some on pilannut lasten ja nuorten elämän, aiheuttaa riippuvuutta ja sen myötä masennusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän ansiostaanhan se yhteiskunta kehittyi. Ei se itsestään taphtunut. Se sukupolvi on jo iäkästä, joten vika on nykyisissä ihmisissä, jos kaikki menee alaspäin. Meidän pitäisi hoitaa homma, eikä vikistä. Terv. yx laiskuri.
Öö, hyvinvointiyhteiskunnan kyllä loi vanhempi, sodankäynnyt sukupolvi. Heidän jälkeensä tulleet tulivat niin sanotusti katettuun pöytään.
Ai että me suuret ikäluokat saimme istahtaa katettuun päytään ja se joitakin harmittaa? Pyydän anteeksi! Sille nyt ei vaan voi enää mitään, että meillä on aina ollut hemmetin lystiä, ei huolen häivää :)
Sodasta palannut isä piti meitä lapsia sylissä, paijasi ja hoivasi siinä isänmaan rakentamisen lomassa, sotareisuja muistellellen.
Luepa historiaa, niin selviää sinullekin, milloin luotiin sosiaaliturvajärjestelmä. Annan ihan vinkkinä, että boomerit olivat 60-luvulla vielä taaperoita.
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin paremmin:
Suurin plussa ehdottomasti oli rauhanaika ja luottamus tulevaisuuteen. Muuta joka oli paremmin: Ei ollut työttömyyttä juurikaan ja töihin pääsi helposti. Lapset ja nuoret arvostivat vanhempiaan. Koulussa oli rauhallista ja opettajia toteltiin. Luontoa kunnioitettiin eikä rikottu ja sotkettu tahallaan. Ihmiset olivat hoikempia, terveellisemmät elämäntavat. Huumeita ym ei ollut yleisesti tarjolla. Mitkä olivat huonommin: eriarvoisuus opiskelussa, keskikoulu ja lukio olivat maksullisia ja kaikilla ei ollut siihen varaa. Samoin myös jatko-opinnot. Ruoat olivat sitä samaa, perunaa ja jotain kastiketta. Tavallisilla perheilläkin elämä oli vaatimatonta, lapsena se tuntui ankealta, itse sai pari kertaa vuodessa uuden vaatteen, vanhasta korjatun pyörän sai kun meni kouluun, sukset sai ekana koulutalvena ja niillä hiihdettiin seuraavat viisi vuotta. T. Eläkeläinen
Kylmä sota jatkui vuoteen 1991 asti, joten Suomen ilmapiiri ei ollut poliittisesti vakaa. Myös 90-luvun lama oli valtava, ja Suomi oli lähes konkurssikypsä. Koulutus alkoi mennä alamäkeen vasta 90-luvulla.
-toinen eläkeläinen-
"Vakituiset työpaikat monesti jopa ilman koulutusta, jatkuva nousukausi ja vaurastuminen, yhteiskunnan palvelut paranivat, vakaus ja ennustettavuus oli selviö"..
Lainaan tuosta ap:n puheenvuorosta pätkän.
Olen itse 75 v ja voisin ap:lle kertoa, että omana elinaikanani on ollut aika monta talouden nousua ja laskua. Se ei ole ollut jatkuvaa nousukautta, vaikka se nuoremman perspektiivistä saattaa siltä tuntua.
Vakaus ja ennustettavuus ei ole ollut selviö, vielä -60-luvulla elettiin sodan varjossa. Oli Unkarin kansannousu ja sen kukistaminen, oli Tsekkoslovakian miehitys. Suuri Neuvostoliitto oli silloinkin uhkana ja naapurin mielipide otettiin huomioon meillä esim hallituksia muodostettaessa. Oli myös suuri työttömyys ja kokonaisten kylien muutto Ruotsiin.
Kylmän sodan aikana puhuttiin paljon ydinsodan uhasta.
80-luvun alku oli kasvun ja hyvinvointipalvelujen luomisen aikaa, kunnes kaikki romahti 90-luvun taitteessa.
Neuvostoliiton romahdettua Suomen kauppa kyykkäsi totaalisti ja paljon konkursseja, työttömyyttä, itsemurhia ja talouden epävarmuutta. Koko idän kauppa tyssäsi, moni teollinen ala loppui.
Tuolloinhan koko Suomen talous oli aivan luhistumassa, lainaa oli vaikea saada mistään.
Suosittelen ap:lle tutustumista esim tuohon 90-luvun tilanteeseen, millaista se oli.
Saat uudenlaista näkökulmaa, ja huomaat, että jokaisella sukupolvella on ollut omat riesansa.