Kohta alkaa taas Auerin oikeudenkäynti
Jännittävää, mitenhän päättyy.
Kommentit (12626)
Eilisistä Ylen seurannasta: Syyttäjäylitarkastaja Jutta Tschokkinen nostaa esiin kuulusteluiden kohdan, jossa vanhimmalta lapselta kysyttiin, tietääkö tämä sisarustensa väitteistä. No en mä tiedä, mitä ne on puhuneet. Mutta ei ne ole totta, tyttö sanoi vuonna 2011. Syyttäjän mukaan on ristiriitaista, ettei tyttö tiennyt, mistä sisarukset puhuivat, mutta kiisti sisarusten puhuneen totta.Tschokkinen jatkaa. Tuossa dildot-kohdan alapuolella, syyttäjä etsii seuraavaa kohtaa lausunnosta.Vanhin lapsi ei tiennyt, mistä sisarusten arvet olivat peräisin. Hän piti mahdollisena, että jäljet olisivat karvojen ajamisesta. Sen voin sanoa, ettei sheivaamisesta jää tällaisia jälkiä, Tschokkinen sanoo.
Olisiko erillään asuvan isosiskon todella tiedettävä kaikki arvet, mitä muualla asuvilla sisaruksilla oli tullut. Samoin ihmetyttää nuo lääkärien genitaalien ja peräaukon alueiden tulokset. Lapsilla oli kuitenkin esiintynyt mm. ummetusta ja tuhrimista. Tuhriminenhan oli nimenomaan ollut yksi syy, miksi pienintä sisarusta sijaisvanhemmat uhkailivat muualle sijoittamisesta.
Esim, tuhrimisesta kertoo Duodecimin terveyskirjasto: Viikoittaista tuhrimista esiintyy alle 1 %:lla 57-vuotiaista, ja se on jonkin verran yleisempää pojilla. Tavallisesti tuhrimista esiintyy päiväsaikaan. Siihen voi olla monia eri syitä, kuten ummetus, ripuli tai peräsuolen aukon haavauma. Lisäksi lapsella saattaa olla ulostamiseen tai WC-pyttyyn liittyvää pelkoa, uhmakkuutta, aggressiota tai masennusta. Myös esimerkiksi traumakokemusten yhteydessä tavattava taantuminen voi näyttäytyä tuhrimisoirein. Pitkittynyt tuhriminen voi kertoa lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen vaikeuksista.
Sijaisvanhemmilla asuessaan tätä tuhrimista oli. Siitäkin rangaistiin ilmeisesti nuudelirangaistuksilla, mikä pikemminkin pahensi itse ongelmaa ja on voinut ilmeisesti myös voinut aiheuttaa niitä haavaumia ja arpia peräaukon alueella. Olisikohan sen UV-lamppututkijan ollut syytä perehtyä sijaisvanhempien rooliin?
Vierailija kirjoitti:
Eilisistä Ylen seurannasta: Syyttäjäylitarkastaja Jutta Tschokkinen nostaa esiin kuulusteluiden kohdan, jossa vanhimmalta lapselta kysyttiin, tietääkö tämä sisarustensa väitteistä. No en mä tiedä, mitä ne on puhuneet. Mutta ei ne ole totta, tyttö sanoi vuonna 2011. Syyttäjän mukaan on ristiriitaista, ettei tyttö tiennyt, mistä sisarukset puhuivat, mutta kiisti sisarusten puhuneen totta.Tschokkinen jatkaa. Tuossa dildot-kohdan alapuolella, syyttäjä etsii seuraavaa kohtaa lausunnosta.Vanhin lapsi ei tiennyt, mistä sisarusten arvet olivat peräisin. Hän piti mahdollisena, että jäljet olisivat karvojen ajamisesta. Sen voin sanoa, ettei sheivaamisesta jää tällaisia jälkiä, Tschokkinen sanoo.
Olisiko erillään asuvan isosiskon todella tiedettävä kaikki arvet, mitä muualla asuvilla sisaruksilla oli tullut. Samoin ihmetyttää nuo lääkärien genitaalien ja peräaukon alueiden tulokset. Lapsilla oli kuitenkin esiintynyt mm. ummetusta ja tuhr
Kyllä isosisko olisi voinut tietää, mitä arpia olisi voinut syntyä toisille heidän asuessaan Halisissa. Kummallista sanoa, että pikkusisarukset olisivat voineet sheivata itseään.
Tuhrimista pienimmällä oli myös jo silloin, kun he elivät Annelin hoivissa. Vuonna 2009 enon 40-vuotispäivillä tyttö oli tuhrinut heidän sohvalleen. Oli siis Annelin vastuulla vielä tuolloin hoitaa omia lapsiaan. Poikaakaan ei ollut koskaan viety lääkäriin ummetuksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Väitätkö että pojan tarinat taustanauhasta ja suojakilvestä ym. on totta?
Että Anneli torjui Jukan iskuja pahvista ja teipistä rakennetulla suojakilvellä? Miksei Jukka lähtenyt karkuun terassin ovesta kun Anneli oli talon toisella puolella keittiön lankapuhelimessa? Miksi hän huuteli Annelia apuun?? Miksei lähtenyt ulos hakemaan apua naapurista?
Miten Anneli ehti peseytymään, kuivaamaan tukkansa ja kylpyhuoneen, piilottamaan kaikki murhavälineet ja veriset vaatteet sekä lavastuskengät, sen kahden minuutin aikana kun poliisi lopetti puhelun ja Anneli oli ovella heitä vastassa?"
Olen eri kuin tuo, jolta kysyt. Minä kyllä uskon kilpeen ja nauhuriin. Pojan kuvaamassa kilvessä oli myös lautakehikko, ja kuvausta vastaavaa materiaalia löytyi talon varastosta, mutta Mäkinen väkersi niistä yöllä väliaikaisen ikkunasuojan ja hukkasi myöhemmin laudat ja räsyn. Pien
Kuinkakohan monennen kerran tästä Jukan kuolinhetkestä on puhetta? Missään ei ole sanottu, että Jukka olisi todistettavasti kuollut juuri ennen poliisin ja ensihoitajien tuloa. Ruumiinavausptk:ssa puhutaan "minuuteista, ei tunneista". Kyse on siis voinut olla kymmenistä minuuteista. Ja se kahden valokuvan välillä laajentunut verilammikko Jukan vierellä saattoi johtua ensihoitajien elvytystoimenpiteistä.
Ylen suora lähetys Turun oikeustalolta
Tulossa ke 3.12. klo 8.30
Areena
Vierailija kirjoitti:
Ylen suora lähetys Turun oikeustalolta
Tulossa ke 3.12. klo 8.30
Areena
No, töissä on oltava, mutta eiköhän IP-lehdet nyt seuraa kun itse A. tulee kuultavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Väitätkö että pojan tarinat taustanauhasta ja suojakilvestä ym. on totta?
Että Anneli torjui Jukan iskuja pahvista ja teipistä rakennetulla suojakilvellä? Miksei Jukka lähtenyt karkuun terassin ovesta kun Anneli oli talon toisella puolella keittiön lankapuhelimessa? Miksi hän huuteli Annelia apuun?? Miksei lähtenyt ulos hakemaan apua naapurista?
Miten Anneli ehti peseytymään, kuivaamaan tukkansa ja kylpyhuoneen, piilottamaan kaikki murhavälineet ja veriset vaatteet sekä lavastuskengät, sen kahden minuutin aikana kun poliisi lopetti puhelun ja Anneli oli ovella heitä vastassa?"
Olen eri kuin tuo, jolta kysyt. Minä kyllä uskon kilpeen ja nauhuriin. Pojan kuvaamassa kilvessä oli myös lautakehikko, ja kuvausta vastaavaa materiaalia löytyi talon varastosta, mutta Mäkinen väkersi niistä yöllä väliaikaisen ikkun
Tuollaista murhaa ei siltikään lavasteta 10 minuutissa.
Ja kyllä ensihoitajat huomaa jos ihminen on ollut kuolleena 20 minuuttia
Hesarin mukaan Auer oli poliisikuulusteluissa 2011 selittänyt tehneensä kihomatotarkastuksia lapsille, mikä olisi voinut vääristyä lasten mielissä alapään ronkkimisiksi. Ja Jensin he olivat voineet sekoittaa Seppoon, joka oli hotellissa yöpyessään saattanut olla ylävartalo paljaana ilman paitaa nukkuessaan Annelin ja tytön kanssa samassa sängyssä. Yhden sammumisen hän myös oli myöntänyt. Varmaan kun Jens oli ehtinyt kertoa siitä poliisille. Joopa joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilisistä Ylen seurannasta: Syyttäjäylitarkastaja Jutta Tschokkinen nostaa esiin kuulusteluiden kohdan, jossa vanhimmalta lapselta kysyttiin, tietääkö tämä sisarustensa väitteistä. No en mä tiedä, mitä ne on puhuneet. Mutta ei ne ole totta, tyttö sanoi vuonna 2011. Syyttäjän mukaan on ristiriitaista, ettei tyttö tiennyt, mistä sisarukset puhuivat, mutta kiisti sisarusten puhuneen totta.Tschokkinen jatkaa. Tuossa dildot-kohdan alapuolella, syyttäjä etsii seuraavaa kohtaa lausunnosta.Vanhin lapsi ei tiennyt, mistä sisarusten arvet olivat peräisin. Hän piti mahdollisena, että jäljet olisivat karvojen ajamisesta. Sen voin sanoa, ettei sheivaamisesta jää tällaisia jälkiä, Tschokkinen sanoo.
Olisiko erillään asuvan isosiskon todella tiedettävä kaikki arvet, mitä muualla asuvilla sisaruksilla oli tullut. Samoin ihmetyttää nuo lääkärien genitaalien ja peräaukon alueiden tulokset. LapsilMikä on lähde tuolle, että tyttö olisi tuhrinut heidän sohvan syntymäpäivillä? Ummetuksesta varmaan harvoin käydään lääkärissä, koska apteekista saa monia itsehoitolääkkeitä ummetuksen hoitoon ilman reseptiä. Lisäksi poika on ollut jo kouluiässä eivätkä vanhemmat enää seuraa sen ikäisten lasten suolentoimintaa niin tarkkaan, että tietäisivät ummetuksesta, jos lapsi ei itse kerro.
YLE:n seuranta ihan pihalla:
"Auerin mukaan ensin kaksi vanhinta lasta olivat valmiita muuttamaan kertomuksiaan. Vähän ajan päästä myös nuorin tytär tuli samalle kannalle.'
Eihän tuo pidä paikkaansa. Amanda ja poika ovat vanhimmat.
Yle sabotoi tahallaan tuota juttua. Siellä on muitakin aivan järjettömiä kohtia.
Ylen seurannassa täysin systemaattisesti sotketaan mitä tapahtui millekin lapselle.
Onko Ylellä nimitiedot ja iät väärin? Kirjoittavat pojasta kuin hän ei olisi toiseksi vanhin lapsi.
"sijaisvanhemmilla oli iso talo ja toinen heistä pitkään työttömänä ja kotona"
Minna oli ilmeisesti työtön jo ennen Aria?
Vierailija kirjoitti:
Eilisistä Ylen seurannasta: Syyttäjäylitarkastaja Jutta Tschokkinen nostaa esiin kuulusteluiden kohdan, jossa vanhimmalta lapselta kysyttiin, tietääkö tämä sisarustensa väitteistä. No en mä tiedä, mitä ne on puhuneet. Mutta ei ne ole totta, tyttö sanoi vuonna 2011. Syyttäjän mukaan on ristiriitaista, ettei tyttö tiennyt, mistä sisarukset puhuivat, mutta kiisti sisarusten puhuneen totta.Tschokkinen jatkaa. Tuossa dildot-kohdan alapuolella, syyttäjä etsii seuraavaa kohtaa lausunnosta.Vanhin lapsi ei tiennyt, mistä sisarusten arvet olivat peräisin. Hän piti mahdollisena, että jäljet olisivat karvojen ajamisesta. Sen voin sanoa, ettei sheivaamisesta jää tällaisia jälkiä, Tschokkinen sanoo.
Olisiko erillään asuvan isosiskon todella tiedettävä kaikki arvet, mitä muualla asuvilla sisaruksilla oli tullut. Samoin ihmetyttää nuo lääkärien genitaalien ja peräaukon alueiden tulokset. Lapsilla oli kuitenkin esiintynyt mm. ummetusta ja tuhr
Tuhriminen eli pienen määrän ulostetta valmuisen alushousuihin tahattoamsti, ja kakan sively tahallisena ypäri kotia yms ei ole sama asia. Ymmärrä nyt.
En tosin usko seks.syytöksiin yms. Mutta, korjaanpa tuon luulosi
IS:
"Auer sanoo, että hänen tietääkseen sijaisäiti ei enää mennyt töihin lasten tulon jälkeen ja sijaisisä teki pätkätöitä ja lopetti sitten kokonaan työt."
Mikä ihmeen KIHOMATOtarkastus? Jos niitä on, lapsi raapii, eikö? Oliko heillä näitä ja mistä pienet lapset oli saaneet niitä?? Kumma kun ei aiemmin ole kerrottu.
Miten poskelle läpsäisystä voi tulla mustelma? Pitäisikö olla kunnon kova ISKU?
Paitsi että oikeuspatologi todisti että kaikki vammat olivat syntyneet vähän ennen kuolemaa, pahoinpitely ei ollut alkanut. Todistettiin että Jukka oli kuollut hetkeä ennen ensihoitajien saapumista. Kuollut päähän kohdistettuihin iskuihin jotka tapahtuivat puhelun aikana, ja veri lensi laajalle ja korkealle, murhaaja olisi ollut verinen, Anneli ei ollut.