Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

                   Naisystäväni oli taas juonut, alkoi se sairas jankutus, oli pakko lähteä kuvittelemani rauhallisen koti-illan sijaan yksin omaan kotiini, tuntuu tosi kurjalta nyt yksin, kapakkaan en halua lähteä, t: mies 62 vee

Vierailija kirjoitti:

Kävin parin tunnin kävelylenkillä ja mennen tullen kuljin pientaloalueen kaduilla kun ei näin pimeällä enää uskalla lähteä tuonne mutaisille ja liukkaille metsäpoluille josta valoisan aikaan tykkään kulkea. Monilla tuntui olevan takka tai sauna lämpenemässä koska ulkona oli aivan ihana palavan puun tuoksu. Samalla tulee kaihoisa olo, koska itsekin tykkäisin että on tulisija ja toisaalta tuosta tuoksusta tulee mieleen sekä talviset ulkoilut äidin kanssa (kumpikin tykättiin kävellä kireässäkin pakkassäässä ja jutella kaikesta) sekä kesät kun oltiin maalla ja rantasauna lämpesi usein päivälläkin. Ja nyt mulla ei ole edes tylsää ja tavallista sähkösaunaa :( Jossain vaiheessa mietin omaa saunavuoroa, mutta vuorotyöläisenä se jäisi vähintään joka toinen kerta käyttämättä ja muutenkin tykkään enemmän spontaanista toiminnasta eikä saunafiilistä välttämättä olisi just silloin kun pitäisi.

Tämäkin on just niin aika pieniä

Mä kutsun tuota etäiseksi savuksi. Meillä on pihasauna, mutta kun kuljen asuinalueellani, tai miksei muuallakin niin kun nenään ottaa etäinen savu, niin saan aina päähäni kuvitelman että joku on lämmittämässä minulle  pihasaunaa raskaan päivän päätteeksi. Talvella kuvittelen että laavulla odotetaan minua grillimakkaralle  Meillä lämpeää kyllä pihasauna puolet vuodesta ja makkaraakin ulkotulelle grillataan, mutta kumpikaan ei vedä vertoja sille etäiselle savulle joka tuo mieleen nämä.

Vierailija kirjoitti:

                   Naisystäväni oli taas juonut, alkoi se sairas jankutus, oli pakko lähteä kuvittelemani rauhallisen koti-illan sijaan yksin omaan kotiini, tuntuu tosi kurjalta nyt yksin, kapakkaan en halua lähteä, t: mies 62 vee

 Hyvä kun itse et juonut. Se ei ole koskaan ratkaisu mihinkään ongelmaan. Tunnistaako naisystäväsi tilanteensa ja sen että sinä kärsit? Kun hän on selvin päin, juttele rauhassa. Jollei auta, sinun on parempi olla yksin kuin juopon, jankuttavan ja ilkeän naisen kanssa. 

Täällä pitkittynyt viikonloppuaamu meneillään kahvin, uutisten ja AV-hömpän merkeissä. Kohta lähden torille kun lauantaisin on täälläpäin toripäivä. Pitäis sitten vielä mopata nämä lattiat ennen kun levitän pestyt matot takaisin paikoilleen. Olen osa-aikatöissä, mutta haluaisin täyspäiväiseksi. Menee elämä helposti vetelehtimiseksi mikä sitten ketuttaa ja masentaa.

Itse taas toivoisin että voisin jäädä osa-aikaiseksi koska työ vie arkipäivisin kaiken energian. Kaikki kotityöt kasaantuu viikonlopuille, nytkin olen vienyt roskat, käynyt kaupassa, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja tiskannut ja siivonnut keittiön jo tänään. Seuraavaksi pitäisi käydä läpi joulukoristeet, tehdä lounas ja alkaa parvekkeen siivoukseen, siellä pitäisi tehdä kunnon raivaus koska olen käyttänyt sitä varastona kohta kaksi vuotta.

Ymmärrän tietysti sen, että jotain ärsyttää viestini. Silti en kirjoita enää jos se taas ärsyttää minua, että jonkun pitää osoittaa mieltään alapeukuilla tavalliseen viestiini. Ehkä olen surkea ihminen, mutta elämästäni kirjoitan tänne niin kuin se on ja jokaisella on omat haasteensa asioiden suhteen. Se ei tee minusta huonompaa jos jännitän jotain enemmän kuin joku muu tai kehtaan valittaa jostain asiasta.

Ja jos mainitsen jonkun biisin niin oikeasti se on minulle tärkeä. Jos sinä inhoat sitä niin kunnioita toista edes verran ettet heti tuomitsisi, vaikka suorastaan vihaiset  kyseistä biisiä. No, ehkä minulla on surkein itsetunto ja välitän liikaa. Tästäkin. 

Aamukävelyä koirien kanssa sumuisessa ilmassa. Katselin lehdettömiä puita jotka osittain sumuverhon peittämiä. En mielessäni nähnyt tässä mitään aavemaista vaikka yritinkin. Kaunista oli ja helppo hengittää kosteaa ilmaa. Olisin tehnyt pitemmänkin lenkin, toinen koirani pisti jarrut ja oli eri mieltä. Houkuttelin neitiä, mennään nyt vaan. Yritin puhua ympäriämpäri tätä rakasta itsepäistä olentoa. Joskus jopa onnistun, tänään en. Annoin periksi ja käännyttiin takaisin, tutulle alamäki reitille. Häntä pystyssä neidit meni kotia kohti. 

Kerroin tässä aiemmin aarteenetsinnästäni. Mahtoikohan joku arvata? Se silloinen päivä ei antanut tilaisuutta kun satoi. Eilen sitten lähdin, ajatuksella nyt sitten viimeinen kerta tänä syksynä. Sienestys on ihan parasta aarteenmetsästystä. Metsään on reipas kävelymatka ja aina malttamattomana kävelen sinne. Metsään astuttuani, valtaa vaaran tunne, nyt on edettävä harkiten. Maassa olevat oksankarahkat, liukkaiden kuolleiden lehtien osalta miinoja. Sellaiseen vaaralliseen astumiseen ei yksinään metsään menevällä ole varaa. Astun siis harkiten ja hitaasti. En edes ajattele mitä tekisin jos liukastuisin ja jäisin makaamaan maahan. Se olkoon sen ajan murhe, puhelin on tällä kertaa taskussa. Kun pääsen metsään, aina sama tunne, etsimisen riemu ja riemun tunne, löysinpäs. Metsä kaikkinensa on kuin aarrearkku kaikille aisteille. Muita sieniä ei nyt juurikaan ole, kuin suppiloita ja suppiloita kerään silloin, kun muita ei ole. On niin metsän makuinen sieni että on alimpana sienestyksessäni. Joku aikoinaan kertoi "harrastan sienestystä ja kerään on suppiloita". Olisi ehkä voinut jättää sanan "harrastan sienestystä" pois, koska ihminen joka kerää pelkästään suppiloita ei tiedä sienestyksestä ja sienistä mitään. Toisaalta saahan sitä harrastusten määrää tällä tavoin lisättyä. Iloitsen kuitenkin että tämä "harrastaja" menee metsään.

Palataanpa löytöihini, löysin yhden limanuljaskan joka nimestään huolimatta on yksi herkullisimmasta sienistä, harmillista, vain yhden. Jos niitä löytää paljon, niin vaatii aikaa ja omanlaista taistelua että saa lakista ja jalasta limaiset osat pois. Monesti kyllä toukatkin tykkäävät niistä. Tämä löytämäni yksilö oli hyvä kooltaan, eikä toukatkaan vaivaa tähän aikaan vuodesta. Suppilot mitä löysin, keräsin kaikki, eikä niitäkään ollut paljon ja jokusen keltaisen orakkaan jotka kotona suurimmalta osin heitin pois.

Haikeena katselin märkiä lehtiä, ajattelin etten tule enää tänne tänä syksynä. Lähdin sitten kotia kohti, en yhtä innokkaana kuin tullessani. Käännyin vielä katsoakseni, ikäänkuin sanoakseni heihei mielessäni metsälle. En oikein osannut iloita löydöistäni, sillä hetkellä.

Olin ostanut tarjouksesta lohen puolikkaan. Lohi ja suppilot sopii täydellisesti makuuni. Lohen rasvaisuus ja suppiloiden metsänmakuisuus, täydellistä. Lohi maustettuna uuniin. Paistan suppilot ja loppuvaiheessa laitan ne kalan rasvaisemmalle puolelle. Ihan parasta keitetyn perunan ja porkkanan kanssa.

jatkuu...

jatkoa edelliseen..

Reilut vuosikymmen sitten tavoitteeni oli opetella yksi uusi sieni syksyllä, siis syötävä. Luulen että tavoitteeni on täyttynyt. Siitä lähtien kun tätini otti minut pienenä mukaan sienimetsään, olen rakastanut sienestystä. Hän opetti rouskut ja siitä lähtien sieniin syntyi ihastussuhde, josta vuosiavuosia myöhemmin kehkeytyi rakkaussuhde. Tietenkin on ollut syksyjä, jolloin elämäntilanteessani en ole päässyt sienestämään ja on ollut elämäntilanne, vuosikymmen, kun olen päässyt syksyllä melkein joka päivä, erilaisiin tuttuihin metsiin ja saanut pakastimen pullolleen sieniä. Nyt vain kävelen lähimpään metsään ja kerään ne mitkä muut eivät ole löytäneet, yksin ei kovin paljon tarvitse. Olen myös löytänyt joitakin vuosia sitten Matsutakeja, silloin haistoin ne metsässä, niin voimakas tuoksu niissä on. Tykkäsin tästä erikoisesta herkusta paistettuna, kaikki eivät pidä se mausta. Mikään sienivuosi ei ole samanlainen, saattavat nousta myöhemmin tai aikaisemmin, riippuen olosuhteista tai säästä. Joillekin sienilajeille ei kelpaa mikään ilma/sää, vaan pysyvät koko syksyn piilossa. Seuraavana syksynä sitten ilmaantuvat tai sitten ei. Voisin kertoa sienistä vaikka kuinka...

Tältä vuodelta tämän lajin aarteenmetsästykseni on ohi! 

Itselle vääränlainen elämä. Nuorena sain osakseni ilkkumista ja silmien pyörittelyä sekä naureskelua oikeastaan aina kun uskalsin sanoa ääneen oman mielipiteeni mistään tai vaikka jonkun haaveen tulevasta asuinmuodosta ja -paikasta, lapsiluvusta tai ammatista. Tai siitä, ettei sinkkuilu tunnu minusta oikealta vaan viihtyisin paremmin vakiintuneessa parisuhteessa vaikka oltiinkin vasta parikymppisiä. Kaikki oli aina ihan vääränlaista, koska nyt pitää elää eikä hankkia mitään palloa jalkaan rai-rai.

Sitten aloin epäillä itseäni tuossakin eli itsetunto ja -varmuus nyt muutenkin on ollut kaikkea muuta kuin hyvällä tasolla, mutta tuon myötä aloin kyseenalaistamaan omia haaveitanikin elämän suhteen ja että tuollainen ei ehkä olisikaan mahdollista eikä ainakaan järkevää vaan pitäisi keksiä jotain muuta ja olla kuin muut.

Lopulta sitten aloin esittämään toisenlaista ja ilmeisesti se olikin sitten jotain oscarin arvoista suorittamista, koska lopulta kävi niin ettei kukaan tuntunut voivan kuvitellakaan että minä olisin parisuhdeihminen tai haluaisin lapsia. Jossain kohtaa onnistuin jo osin feikkaamaan itsellenikin, että tämä ikisinkun elämä on just se mitä tahdon koska se satutti niin paljon ettei kukaan sopiva ollut koskaan minusta kiinnostunut ja itse en vääränlaisen kanssa vaan pystynyt olemaan vaikka sitäkin kokeilin. Tai siis kyllähän varmaan hän olisi ollut ihan sopiva jos vain itse olisin oikeasti ollut sellainen millainen esitin olevani. Jessus, että sitä saattoikin olla typerä..

Muistan useammankin kerran kun kaverit/puolitutut sanoi kadehtivansa sitä, etten halua parisuhdetta enkä tarvitse kumppania kun he itse vaihtoi suunnilleen läpsystä seuraavaan koska sinkkuus ei ole kivaa. Tuo oli hirveää kuulla mutta minkäs siinä mahtoi kun olla vaan, että niinpä vaikka sydän vuoti verta ja olisin kapakkaa mieluummin ollut oman kumppanin kanssa kotona tai missä vaan muualla.

Sain kyllä myös järkytettyä pahemman kerran näitä kavereita/puolituttuja ja muistan elävästi yhdenkin kerran kun jossain sivulauseessa mainitsin (vähän vahingossakin) haaveilevani omakotitalosta mieluiten maaseudulla ja kunnollisen kokoisesta keittiönpöydästä jossa on tilaa leipoa lasten kanssa. Tuo tuttu meinasi oikeasti tukehtua siihen siiderihuikkaansa ja oli aivan äimänä kun sai hengen taas kulkemaan, että mitä ihmettä sä sanoit?! Tuo oli myös alkusysäys sille että sekin kaveruus meni menojaan, koska en sitten ollutkaan sellainen kuin hän luuli vaikka missään vaiheessa ei oltukaan sen paremmin tutustuttu vaan oltiin sellaisia naamatuttuja joilla oli yhteinen tuttavapiiri ja pyörittiin samoissa juottoloissa useampi vuosi. Ei sillä että ikävä olisi tai harmittaisi, mutta se harmittaa kyllä että annoin itsestäni niin täydellisen väärän kuvan kaikille vaikka tarkoitus oli vain, että se jatkuva tuhahtelu ja irvailu loppuisi.

Tietenkään en tästä typeryydestäni voi muita syyttää vaan sitä niittää mitä kylvi ja niin makaa kuin petaa. 

Arki on aika yksinäistä kun ainoa kunnon ystävä ajautui vuosia sitten erinäisten päihteiden ja päihdeihmisten pariin, asutaan muutaman talon päästä toisistamme mutta en muista milloin viimeksi oltaisiin vietetty aikaa yhdessä. Ehkä keväällä?

Onneksi on hyvä kumppani, mutta kyllä sitä kaipaisi ihan pelkkiä kavereita tai ystäviä myös. Aikuisena on vaikea hankkia kavereita!

Nukuin pitkään, nyt kahvia ja kohta pitäisi käydä hakemassa kissoille kissanhiekkaa lisää. Kurja keli tänään.

Perun ehkä sanojani ja tässä mietin etten ole niin heikko ihminen kuitenkaan, enkä ole koskaan ollut, että kuitenkaan jättäisin kirjoittamatta sen vuoksi jos joku ei pidä viesteistäni. Eihän se yllätys minulle ole, ettei joku pidä minusta. Ei minusta ole muutenkaan pitänyt kovinkaan moni, vaikka en ole muille ikävä ollut.  Tämä ihan täällä "oikean elämän" puolella. En minä silti ikinä tottunut siihen jos joku taas kertoi, että se ja se vihaa sinua. Aina ei kerrottu, mutta kyllähän sen huomasi ja tiesi. 

Ehkä minulla on monia asioita mitkä ärsyttävät muita, kuten se etten muuta itseäni muiden vuoksi ja tietyllä tavalla menen omaa tietäni. En toisaalta koe olevani mikään paras ihminen (en lähelläkään sitä) monessakaan asiassa. Tietyllä tavalla silti olen lapsesta saakka monesti mennyt esim vaikeamman tien kautta. Aloittanut soittimen soiton mitä muut eivät edes harkinneet, ratsastanut hevosilla millä muut eivät menneet tai olen muutenkin valinnut toisin kuin joku muu. 

Ehkä joskus vielä löydän sen rohkeamman ja paremman itseni  taas. Nyt se puoli on piilossa monien elämäni kokemusten ja ikävien asioiden takana ja tulee vaan joskus esiin esim silloin, kun löydän jonkun itseäni kiinnostavan asian johon olen valmis käyttämään aikaani ja tiedän, että se on minun juttuni.

Ihmisten suhteen elämäni on yksitoikkoinen surullinen kirja, kun eilen asiaa mietin. Ei minusta kenellekään harmia olisi ollut ja en minä kenenkään asemaa yms olisi ikinä haastanut joten niin turhaa oli purkaa se on kaikki minuun. Mutta kirjoittelu jatkukoon ja kiitos jos joku lukee näitä. 

Syanide Kick - Young & Wild

(en aina jaksa kuunnella surullista musiikkia niin sitten löydän taas jonkun tälläisen) 

Elämä menee menojaan. Kun vilkaisee taaksepäin, olisi voinut monessa asiassa tehdä toisin. Kannattaa vain vilkaista. Useimmissa asioissa niissä on ollut toinen mukana ja siksi valintansa on ollut myös hänen. Kahdesta aikuisesta ihmisestä ei voi ottaa vastuuta yksin, vain omista. 

Olen pelännyt ja vasta yksin jäätyä, tajunnut kuinka olen pelännyt. Kun kirjoitan sanan pelko, aiheuttaa se minussa tunnereaktion, jota en halua. Siis, hyviä ja mukavia asioita elämään, illalla pääsen saunaan. Viikon kohokohta.

Vierailija kirjoitti:

Arki on aika yksinäistä kun ainoa kunnon ystävä ajautui vuosia sitten erinäisten päihteiden ja päihdeihmisten pariin, asutaan muutaman talon päästä toisistamme mutta en muista milloin viimeksi oltaisiin vietetty aikaa yhdessä. Ehkä keväällä?

Onneksi on hyvä kumppani, mutta kyllä sitä kaipaisi ihan pelkkiä kavereita tai ystäviä myös. Aikuisena on vaikea hankkia kavereita!

Nukuin pitkään, nyt kahvia ja kohta pitäisi käydä hakemassa kissoille kissanhiekkaa lisää. Kurja keli tänään.

Itsekin olen menettänyt vastaavalla tavalla pari oikein hyvääkin ystävää ja useammankin tutun vuosien varrella tai siis pikemminkin vuosikymmenien. Teiniaikojen bestis jäi jotenkin heti siitä ekasta kännikokeilusta koukkuun eli siitä "sekoilusta" tuli liki joka viikonloppuista heti kättelyssä ja koko ihminen muuttui. Siis enemmän kuin mikä on n.s. normaalia muutosta murrosiässä. Joskus mietin, toki huumorilla että noinkohan minussa on jokin mikä saa ihmiset pakenemaan päihteisiin.

Sen sijaan tämä syksyinen harmaus on just niin mun sää eikä haittaa sadekaan. Olen ollut lapsesta asti syksyihminen ja tykkään edelleen siitä samasta uuden alun -tunteesta mikä oli kouluaikoina uuden luokka-asteen alkaessa eli herään henkiin vasta loppukesällä ja kevät on se mun inhokki-vuodenaika. Lisäksi tätä nykyä tuntuu, että tuollainen harmaa ja synkeä sää on hyvässä synkassa mielialani kanssa enkä pistä pahakseni sitäkään, että tällaisella säällä on melko vähän muita ulkoilijoita eli siellä saa olla suht rauhassa. En oikein tykkää ryysiksistä ja liikunnan / ulkoilun tuoma hyväolo jää saamatta kun joutuu väistelemään koko tien leveydeltä kulkevia perheitä ja hullunkiilto silmissään kaahailevia fillaristeja ja ties mitä sähkömopoja. Olisi ihanaa asua jossain sellaisessa paikassa missä pääsisi kunnolla luonnonhelmaan ja hiljaisuuteen lenkkeilemään ja muuten vaankin olemaan miltei sillä, että astuu vain ulko-ovesta pihalle.

Ollut jotenkin ankea viikonloppu, yksi monien joukossa. Eilen illalla kävin kaupassa ja ruokaravintolasta kuului ulosmennessäni iloinen puheensorina. Jäi itselle tyhjä olo kun kävelin kotiin. Tänään ap meni kotosalla ja kävin sitten 3h istumassa kampaajalla. Olisi kiva uusi tukka, mutta ei ketään, kenen kanssa sitä lähteä ulkoiluttamaan. Tämmöisiä mitäänsanomattomia nämä viikonloppuni nykyään. Ei kun kohta saunaan ja kanasoppa tulille.

Ai niin, tein nettikaupasta tilauksen ja jäi 1,50 vajaaksi että saisin ilmaisen toimituksen. Tilasin sitten 3 kondomia hintaan 1,90 jos vaikka joskus lykästäisi kun edelliset pääsivät menemään vanhaksi 🤦 

En tiedä onko tämä jotain uupumusta tai masennusta vai kenties joku aivosyöpä, mutta ekaa kertaa ikinä tuntuu siltä etten ole kartalla oikein missään mielessä maailmanmenosta. Viimeisin ylläri oli nyt se, että ensi yönä siirrytään normiaikaan taas. Tokihan sen tietää, että lokakuun vika viikonloppu se tapahtuu mutta jotenkin en älynnyt ollenkaan että on koko lokakuu. En vaikka tässä kuussa nimenomaan on ollut ihan omiksi tarpeiksi erilaisia pakollisia menoja ja muita deadlineja päivämäärineen. Ajantaju on jotenkin ihan pielessä ja ajatus siitä että nyt mennään talvea eikä kesää kohti on sekin aivan kummallinen. Missä vaiheessa se kesä muka oli?

Vierailija kirjoitti:

Ollut jotenkin ankea viikonloppu, yksi monien joukossa. Eilen illalla kävin kaupassa ja ruokaravintolasta kuului ulosmennessäni iloinen puheensorina. Jäi itselle tyhjä olo kun kävelin kotiin. Tänään ap meni kotosalla ja kävin sitten 3h istumassa kampaajalla. Olisi kiva uusi tukka, mutta ei ketään, kenen kanssa sitä lähteä ulkoiluttamaan. Tämmöisiä mitäänsanomattomia nämä viikonloppuni nykyään. Ei kun kohta saunaan ja kanasoppa tulille.

Ai niin, tein nettikaupasta tilauksen ja jäi 1,50 vajaaksi että saisin ilmaisen toimituksen. Tilasin sitten 3 kondomia hintaan 1,90 jos vaikka joskus lykästäisi kun edelliset pääsivät menemään vanhaksi 🤦 

Niitä kondomeja voi käyttää muuhunkin. Jos menee tuulettimen hihna poikki autossa, jos tarttee vesitiivistä kuorta kännykälle uidessa, jos räplää lavuaarin töhkiä, ei sormet likaannu jne. Ei ole turha ososto ollenkaan. Varuiksi aina pitää olla.

Tänäänkö sitä halloweenia vietetään? No, samapa tuo minä vietän kun kerran ostin oikein limua (mustaa jaffaa tarjouksesta) ja kahta sorttia sipsejä kun oli jotain uusia enkä osannut äkkiseltään päättää kummat olisi mieluisampia. Toinen maku oli ruskistettu voi ja valkosipuli ja toinen joku juhlakauden cheddar-sipsi. Nyt sitten on vielä päättämättä kumman pussin avaan ja kumpi jää odottamaan, mutta valkosipulidippi on maustumassa jääkaapissa. Se varmaan käy kumpiinkin yhtälailla vaikka ankeat näistä kemuista yksikseen tulee eli aivan sama.

Yksinäinen päivä lähenee iltaa, kukaan ei edes puhelimen kautta ole yrittänyt tavoittaa minua koska kukaan ei välitä minusta, eikä omaisia ole. Ehkäpä kaupasta haen jotain ja tv ohjelmien katselua. Eilen oli huonompi ilta, itkeskelin koko illan tätä orpoa elämää.

Ps. Miks kirjoitatte tänne jos teillä on kumppani, ei sillon ole yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Arki on aika yksinäistä kun ainoa kunnon ystävä ajautui vuosia sitten erinäisten päihteiden ja päihdeihmisten pariin, asutaan muutaman talon päästä toisistamme mutta en muista milloin viimeksi oltaisiin vietetty aikaa yhdessä. Ehkä keväällä?

Onneksi on hyvä kumppani, mutta kyllä sitä kaipaisi ihan pelkkiä kavereita tai ystäviä myös. Aikuisena on vaikea hankkia kavereita!

Nukuin pitkään, nyt kahvia ja kohta pitäisi käydä hakemassa kissoille kissanhiekkaa lisää. Kurja keli tänään.

Tämä. Kirjoittelin itse samanlaisesta tilanteesta aiemmin.

Kaverini on tullut päihderiippuvuuden takia taakaksi. Olen yrittänyt kannustaa raitistumaan, mutta ei siitä mitään tule. 

Harrastuksien kautta tuli  muutamia kavereita, kaikki ovat kuolleet pois tai sitten asuvat toisella puolella Suomea.

Liityin erääseen lähikaupungissa toimivaan  yhdistykseen parikymmentä vuotta sitten, toiminta on hiipunut siinäkin..

Olen öämmitellyt tänään uunia, laittanut vähän erikoisempaa ruokaa pitkän kaavan mukaan.

Odottelen puolisoa iltavuorosta.

t: mies 54v

Vierailija kirjoitti:

Tänäänkö sitä halloweenia vietetään? No, samapa tuo minä vietän kun kerran ostin oikein limua (mustaa jaffaa tarjouksesta) ja kahta sorttia sipsejä kun oli jotain uusia enkä osannut äkkiseltään päättää kummat olisi mieluisampia. Toinen maku oli ruskistettu voi ja valkosipuli ja toinen joku juhlakauden cheddar-sipsi. Nyt sitten on vielä päättämättä kumman pussin avaan ja kumpi jää odottamaan, mutta valkosipulidippi on maustumassa jääkaapissa. Se varmaan käy kumpiinkin yhtälailla vaikka ankeat näistä kemuista yksikseen tulee eli aivan sama.

 

Ensiviikon perjantaina on halloween ja ensiviikon lauantaina on pyhäinpäivä.