Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Ei elämäänsä voi etukäteen suunnitella ja päättää, että jos toimin näin, niin tapahtuu sitä ja sitä. Itse ainakin olen tehnyt elämässäni niin paljon virheitä, että olen mennyt katastrofista toiseen. Välillä on ollut seesteisempää, mutta hyväkin jakso menee aina ohi kuten huonotkin, vaikka monesti olen tuntenut olevani umpikujassa. En edes tiedä, mikä olisi omanlaistani elämää, jos kaikki toiveeni nyt täyttyisivät.

En tunne sopivani mihinkään. En osaa olla puoliso enkä yksi elävä, haluaisin lemmikin, mutta toisaalta siitä olisi liikaa vaivaa ja murhetta. Haluaisin oman mökin ja puutarhan, mutta kerrostalossa on helpompaa ja turvallisempaa. Ihminen usein haikailee jotain, mitä ei voi saada. Kaikissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa. Liikaa ei kannata miettiä vaan täytyy elää päivä kerrallaan joten kuten kykyjensä mukaan.

Teen parhaani ja se riittää!

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla yksinäisillä tätä, että sitä on hankkinut vuosien varrella yhtä ja toista kivaa vaatetta ja erilaista kippoa ja kuppia, servettejä ja pöytäliinaa ym jotta sitten on kiva mekko ja voi kattaa kivasti, kun tulee vieraita iltaa istumaan tai viettämään oikein synttäreitä, halloweenia tai vaikka uutta vuotta?

Ja nyt sitten nuo kaikki vaatteet ja tavarat tuottaa vaan pahaa mieltä kun ei niille olekaan ikinä sellaista käyttöä mitä silmällä pitäen ne aikanaan hankki. Lisäksi nyt on nurkat pyöreänä tuota sitku-tavaraa eli oikein tupla-ketutus.

Oli minullakin. Tykkäsin järjestää kutsuja ja parikymppisenä pidimme silloisen poikakaverin kanssa aina silloin tällöin bileitä tai kutsuin kavereita kokoon. Keräsin juhlakoristeita ja leivontatarvikkeita, servettejä ja ihania tarjoiluastioita. 20 vuotta myöhemmin olen tilanteessa että minulla ei ole käynyt vieraita kolmeen vuoteen ja sitäkin ennen ehkä kerran vuodessa joku sukulainen lyhyillä visiitillä, mutta nekin toivat oikeastaan vain pahaa mieltä kun selvästi huomasi että vieraat halusivat vain nopeasti muualle. Yhden tällaisen uuden vuoden aattona tehdyn, alle 5 minuuttia kestäneen ovensuussa suoritetun pikavisitiin jälkeen romahdin jotenkin täysin ja aloin hankkiutumaan eroon juhlatavaroista. Mitäpä minä yksin teen kolmella isolla sipsi- tai salaattikulholla, 12 hengen astiastolla, juhlakoristeilla ja viinilaseilla. Pois lähti myös ihania ja kalliitakin lastenjuhlatarvikkeita, joita olin ostanut ajatellen että sitten kun minulla on oma lapsi järjestän maailman hienoimmat juhlat. Eipä tullut miestä eikä lasta.

Vääränlaisesta elämästä kirjoitettiin. Jos mietin sitä kaikkea niin oikeastaan näen elämässäni hyviä ja huonoja puolia. Hyvä puoli on se etten ikinä halua lapsia. Näin se, etten löytäisi kumppania ei tavallaan vaikuta elämääni tässä mielessä. Ymmärrän sen, että moni kokee surua tässäkin asiassa jos toivoo lapsia ja aika kuluu. Minä voin vaan todeta, että minulla ei ole kiirettä tähän liittyen samalla toisaalta ymmärtäen sen, että ei ajan kuluminen asiassa ole siltikään hyvä juttu ja kun ikää tulee niin ehkä mahdollisuus kumppanin löytymiseen vaan hiipuu. 

Jos oikeasti mietin niin minulla ei ole kokemusta parisuhteesta ja miehistä yleensäkään. Ei ollut poikia edes kavereina (ei ollut muutenkaan oikein ketään) niin tuo asia on mysteeri minulle suoraan sanoen. Tämäkin hirveän noloakin minusta, kun en tiedä miehistä yhtään mitään ja hyvin harvoin olen edes jutellut miesten kanssa. Näin jokainen voi miettiä tätä kaikkea eli joutuisin nollasta aloittamaan.

Joku kirjoitti siitä, että ei ole erakkoluonteinen ihminen. En minäkään toisaalta ole ja näin kaipaan kyllä itsekin ystäviä. Toisaalta olen ollut niin paljon yksin, että alan vähän jo tottua tähän. Samalla ihmisiin tutustuminen taas jännittää minua ja se on hyvin vaikeaa. Näin monet kerrat en vaan uskalla tutustua ja itsetuntoni on ihan pohjalukemissa. En pidä itsestäni oikeastaan yhtään. Kokemuksenikin syynä, mutta en minä mikään rohkein ja itsevarmin ole ollut ikinä. 

Jos elämääni mietin niin oikeastaan se ei ole ihme, että olen tässä tilanteessa. Lapsuudessa olin hieman ujo ja sitten kiusaamista ollut pitkään. Tämä oikeastaan teema koko nuoruuteni, vaikka en minä muutenkaan varmaan mitään isoa kaveriporukkaa olisi ikinä omannut. Toisaalta nuoruus, kun meni niin ettei ollut yhtään ystävää niin kyllä se jätti jälkensä siinä mielessä, että koko tuo vaihe missä muut tavallaan opettelevat sosiaalista elämää jäi omalla kohdallani pois. Kyllä minä ymmärrän sosiaalisia tilanteita yms, mutta niin kuin kirjoitin joskus niin ehkä se ei ole hyvä jos aikuinen on kuin joku epävarma teini näissä hetkissä.

Muuten näin, kun asiaa ajattelen niin näen elämäni paljolti tapahtumien ketjuja ja en ihmettele sitä, että kaikki on mennyt näin. Oikeastaan olisi vaikeampi kuvitella, että olisi ystäviä tai parisuhde yms. Sukukin on myös minulla etäinen, kun siitäkin kirjoitettiin.

Jos elämääni vielä mietin niin koen hyvinä asioina sen, että olen selvinnyt aina eteenpäin ja kuitenkin näen elämässäni hyvää. Sitten huonoja juttuja on monet asiat mihin en ole voinut vaikuttaa tai muuten asiat eivät ole menneet ns oikein. Nykyisin melko huono taloudellinen tilanne, se etten ole edennyt opinnoissa jo nuorena hyvin ja päässyt opiskelemaan, töihin liittyvät asiat ja tietysti tähän yksinäisyyteen ja ystävien puutteeseen liittyvät asiat. 

Samalla elän ehkä liikaa hetkissä. Joku toinen miettii elämäänsä vuosien päähän. Samalla elämääni ajatellessa koen sen olevan osittain omannäköistä. Toisaalta monesti ajattelen eläväni kuin varjoni itsestäni ja siitä mitä voisin olla. En oikein uskalla tai pysty olemaan se ihminen mitä tahtoisin olla. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Yritän löytää asioita mitkä ovat tavallaan minulle tärkeitä, mutta en vieläkään oikein tiedä mikä on oma juttuni monissa asioissa. Lukekoon joku joka jaksaa. Kirjoittamisessa taukoa ja näin se näkyy tässä. 

Mullakin oli ihan kaikki keittiön ruokailuryhmästä lähtien hankittuna sitä silmällä pitäen, että luonani käy kavereita ja sukulaisia kahvittelemassa sekä viettämässä yhteisiä juhlia. Kaikkia astioita oli vähintään se 4 kappaletta ja nekin ihan ajatuksen kanssa hankittuja niin, että on helppoa tehdä mix&match- kattauksia jossa ne eriparisetkin näyttää kivalta ja harkitulta kokonaisuudelta. Olen muutenkin ollut aina sellainen huushollaaja joka tykkää kokata ja leipoa sekä jopa vähän liikaakin fiksailla kattauksia ja muita sisustusjuttuja. Katan siis ihan vaan itsellenikin kauniisti arkenakin ja monesti juhlapyhinä vähän turhankin fiinisti, mutta tuo alkaa olla jäänyt koska tuntuu vaan niin typerältä istua yksinään siinä kivasti laitetussa ruokapöydässä, kun nimenomaan sitä seuraa siihen kaipaisi. Niinkin arkinen ja monelle pieni asia kuuluu sarjaan toteutumattomat haaveet, että saisi kattaa toisellekin.

Ei sitä tosiaan osannut ajatellakaan, että päätyisi tällaiseen elämäntilanteeseen koska en ole ollenkaan sellaista ihmistyyppiä joka haluaa elää näin ilman puolisoa ja vapaaehtoisesti lapsettomana. Saati sitten liki erakkona ilman kavereita ja ystäviäkin. Sittemmin meni tosiaan tuo keittiön ruokailuryhmä vaihtoon, mutta edelleen hankin sellaisen että on kaksi tuolia ja kolmaskin mahtuisi tarvittaessa. Tuotakin hankkiessakin katsoin ihastellen (ja harmitellen ettei se omaan keittiöön sovi) sellaista ruokapöytää missä on sellainen kulmapenkki ja sitten ne kaksi tuolia pöydän yhdellä laidalla eli vielä enemmän istumapaikkoja kuin siinä minkä pistin kiertoon. Muistan vielä senkin kuinka käteväksi ajattelin sitä että tuollaiseen mahtuisi syöttötuoli siihen pöydän päähän..

Se on jotenkin vaikeaa eikä tosiaan onnistu automaattisesti tehdä valintoja itseään vastaan vaan jos jotain päättää / valitsee niin että se on itselle luontevaa ja tuntuu oikealta niin se ei ole tätä todellisuutta eikä omaa reaalielämää. Sitä pitää ihan erikseen muistuttaa itseään, että täytyy tehdä just toisin. Siitä saa vain haaveilla että saisi ja voisi elää omannäköistä elämää ja tuosta haaveesta on hirvittävän hankala päästää irti vaikka se olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.

Ymmärrän hyvin tuon, että tuntee olevansa vain varjo siitä todellisesta itsestään. Itsellä sitä vaan voimistaa kaikki sellainen tekeminen joka on sitä omannäköistä eli sitten alan vaan harmitella aiempaakin enemmän, että nyt kun on (tai teen, harrastan) tätä niin voi kun olisi sitten se ja tuokin. Nälkä siis kasvaa syödessä ja kun siihen enempään ei ole mahdollisuutta niin sitten lopulta menee maku siitä vähästäkin, koska se tuottaakin mielipahaa. Jotenkin monesti tuntuu helpommalta olla kokonaan ilman kuin saada pientä maistiaista siitä miten kivasti asiat voisi olla.

Minulla ongelma on siinä että en tiedä mitä tekisin tutustumisella kun siitä ei kuitenkaan seuraa mitään pysyvämpää. Päinvastoin, lähempi tutustuminen vie hirveästi henkisiä voimavaroja.

Tutustun kyllä ihan hyvin muihin, mutta en jaksa avata elämääni jokaiselle sillä ajan myötä niitä tyyppejä joita on nähnyt ehkä jollain kurssilla tai harrastuksessa tai muussa jutussa, on kasapäin, mutta ei edelleenkään yhtään ystävää joka haluaisi viettää kanssani aikaa siksi koska olen niin sopiva tyyppi hänelle.

Eli tavallaan pitää valita antaako itsestään kerta toisensa jälkeen paljon tuntemattomille ihmisille kaveruuden toivossa ja se osoittautuu joka kerta turhaksi, vai eikö anna enää oikein mitään, ja lopputulos on täsmälleen sama.

Tästä syystä pitäydyn nykyään vain kevyissä, triviaaleissa aiheissa. En vain enää jaksa tutustua toisiin sellaisella tasolla joka saattaisi johtaa syvempään yhteyteen kun ei se koskaan kuitenkaan siihen johda.

Ymmärrän toki että samalla itse torpedoin ystävyyssuhteiden syntymistä, mutta ihan rehellisesti, olen 40- 50 vuotias ja tähän asti olen saanut yhden pysyvän ystävän jonka kanssa on pidetty yhteyttä 30 vuotta, ja pari sellaista joita näen ehkä kerran vuodessa. 

Ja tosiaan, pari vuotta sitten löysin mahtavan ystävän, jonka kanssa parannamme maailmaa pari kertaa vuodessa, mutta väliajoilla emme ole tekemisissä ollenkaan. Pidän hänestä kovasti ja hänkin minusta mutta ei kummallakaan ole toivetta mistään kaukosuhteesta, välissämme kun on yli 500km.

Ostin mieheni kanssa talon 8 vuotta sitten. Ostaessa olin hyvilläni siitä että nyt olisi vihdoinkin paikka johon voisi kutsua ystäviä ja läheisiä isommin kylään. Tässä on myös ihana vanha piharakennus ja sauna ja puiden varjossa terassi siinä vieressä. No kuinka sitten kävikään? Kaverit ja ystävät kaikkosivat lähes samantien kun tähän muutimme. Miehen kavereita kyllä on käynyt kylässä ja se on ihanaa mutta ovat kaverit ovat yhden käden sormilla laskettavissa käyntikertoineen. Edellisen kerran täällä on käynyt minun kaverini kesällä kerran kahvilla ja sitä ennen 1,5 vuotta sitten kahvilla. Nämäkin sellaisia nopeita tunnin keikkoja.

Se on itselleni ehkä hieman helpottava ajatus, ettei minun tarvitse miettiä, että joku tulisi nyt luokseni käymään tai miettiä sitä ettei minulla ole siistejä ja hyviä astioita juurikaan ja kämppäni kunto esim pinnoiltaan  (ei ole omani) ei ole hyvä. Ei tänne oikein ylpeydellä ketään kutsuisi, kun mietin jo nuohoojan käyntiäkin, että mitä teen olohuoneen eteen, että kehtaan kutsua tänne ja kun tuo tyyppi sukua eräälle lähellä asuvalle niin pelkään, että puhuu kuinka kauhealta täällä näytti.

Minulla, kun kaikki kämpässä eri paria ja ei mitään sisustusta. Sohvat mitä sattuu ja toinen liian iso tänne. Silti hyväkuntoinen kotoani saatu niin en sitä pois laita. Lipastot ja hyllyt vanhoja ja sänkyni 10 v, mutta menettelee.

Muuten täällä siis edellisen asukkaan kissa on raapinut seinät ja lattiaa ja ilmeisesti vanhus kävellyt täällä jonkun rollaattorin yms kanssa sisällä niin lattia kulunut pahoin. Ihan piinpiotaab puhki. Ei minua haittaa yhtään, mutta näin kokonaisuus ihan kaamea. Laittiaa peittää kuluneet kirppismattoni, jotka eri paria melkein kaikki. Keittiön kaapit putoavat kohta ja hyllyt miten sattuu. Niiden eteen saisi nyt tehdä paljonkin, mutta ns rikki mikä rikki kuitenkin.

Saunatilasta en viitsisi edes kirjoittaa, kun edellinen asukas oli päästänyt kalkin kiinnittymään lattiaan ja se ei lähde enää pois. Varaaja ok vuotanut vettä ja kalkkia koko saunan puoli täynnä. Ei lähde ainakaan kotikonstein.  Näin en minä helposti häpeä kaikkea näissä jutuissa ja minulle on sama millainen toisen kämppä on. Silti en haluaisi muiden pilkkaavan kämppääni.

Itse en paljon välitä, mutta kämppäni kaaos kuten värien sekamelska yms joskus ärsyttää ja minulla on silmää asioihin niin toivoisin parempaa, mutta kun tavarat ovat tulleet minulle sen mukaan mitä esim tarvin, eikä sen mukaan mitä värejä yms suosisin. Valikoikoon joku muu sitten väreissä jos pystyy. 

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla yksinäisillä tätä, että sitä on hankkinut vuosien varrella yhtä ja toista kivaa vaatetta ja erilaista kippoa ja kuppia, servettejä ja pöytäliinaa ym jotta sitten on kiva mekko ja voi kattaa kivasti, kun tulee vieraita iltaa istumaan tai viettämään oikein synttäreitä, halloweenia tai vaikka uutta vuotta?

Ja nyt sitten nuo kaikki vaatteet ja tavarat tuottaa vaan pahaa mieltä kun ei niille olekaan ikinä sellaista käyttöä mitä silmällä pitäen ne aikanaan hankki. Lisäksi nyt on nurkat pyöreänä tuota sitku-tavaraa eli oikein tupla-ketutus.

Kyllä. Olen hankkinut etenkin erilaisia astioita sitä varten, että varmasti tulee vielä aika, jolloin niitä tarvitaan. Nyt olen jo havahtunut siihen, ettei niille tule olemaan paljonkaan käyttöä. 

Vierailija kirjoitti:

Se on itselleni ehkä hieman helpottava ajatus, ettei minun tarvitse miettiä, että joku tulisi nyt luokseni käymään tai miettiä sitä ettei minulla ole siistejä ja hyviä astioita juurikaan ja kämppäni kunto esim pinnoiltaan  (ei ole omani) ei ole hyvä. Ei tänne oikein ylpeydellä ketään kutsuisi, kun mietin jo nuohoojan käyntiäkin, että mitä teen olohuoneen eteen, että kehtaan kutsua tänne ja kun tuo tyyppi sukua eräälle lähellä asuvalle niin pelkään, että puhuu kuinka kauhealta täällä näytti.

Minulla, kun kaikki kämpässä eri paria ja ei mitään sisustusta. Sohvat mitä sattuu ja toinen liian iso tänne. Silti hyväkuntoinen kotoani saatu niin en sitä pois laita. Lipastot ja hyllyt vanhoja ja sänkyni 10 v, mutta menettelee.

Muuten täällä siis edellisen asukkaan kissa on raapinut seinät ja lattiaa ja ilmeisesti vanhus kävellyt täällä jonkun rollaattorin yms kanssa sisällä niin lattia kulunut pahoin. Ihan piinpiot

En usko, että kukaan järkevä ihminen pilkkaisi (edes mielessään) kämppääsi. Vaatimattomallakin sisustuksella ja kuluneilla pinnoilla saa ihan kodikkaan oloista ja vierailija näkee paikat ihan eri valossa, jos kokee olevansa tervetullut.

Olen yrittänyt myydä kuudennhengen villeroy&boch kahviastiotani mutta ei ole ostajaa löytynyt. Haluaisin tuosta kuitenkin vähän rahaakin kun ei ole ihan ilmainen, joten ilmatteeksi en anna, mahtuu se pölyttymään kaapissakin.

Mulla ruokapöytä ja tuolit ovat melkein 40 vuotta vanhat, kirjahylly ja Muuramen laatikostot yli 40 v., sohva ja nojatuolit ja kaikki matot yli 20 v. vanhat, mutta silti on kodikasta ja siistiä. Isoja ja vanhoja viherkasveja on paljon. Jos on silmää ja viitseliäisyyttä, niin halvallakin saa kaunista. Näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla yksinäisillä tätä, että sitä on hankkinut vuosien varrella yhtä ja toista kivaa vaatetta ja erilaista kippoa ja kuppia, servettejä ja pöytäliinaa ym jotta sitten on kiva mekko ja voi kattaa kivasti, kun tulee vieraita iltaa istumaan tai viettämään oikein synttäreitä, halloweenia tai vaikka uutta vuotta?

Ja nyt sitten nuo kaikki vaatteet ja tavarat tuottaa vaan pahaa mieltä kun ei niille olekaan ikinä sellaista käyttöä mitä silmällä pitäen ne aikanaan hankki. Lisäksi nyt on nurkat pyöreänä tuota sitku-tavaraa eli oikein tupla-ketutus.

Kyllä. Olen hankkinut etenkin erilaisia astioita sitä varten, että varmasti tulee vielä aika, jolloin niitä tarvitaan. Nyt olen jo havahtunut siihen, ettei niille tule olemaan paljonkaan käyttöä. 

Näiden kipposten ja kupposten sekä mekkojen lisäksi mulla on myös kansiollinen kivoja, harvoin tekemiäni reseptejä sen varalle että tulee vieraita ihan joko syömään tai kahville. Noiden lisäksi sitten on varmaan sama määrä ns arkisempia reseptejä "päässä" joista ainakin kuvittelen suurimman osan olevan sellaisia että maistuisi muillekin eikä vain minulle. Joskus (okei, usein) ärsytti kuunnella kun työkaverit marmatti kuinka aina on kokkausta edessä kun kotiin pääsee ja mietin vaan, että niin se onni täällä vaihtelee kun ihan samalla tavalla sitä kokkausvuoro on aina itselläkin vaikka sinkku olenkin. Ja itse se oli huolehdittava kaikesta muustakin kuten auton huolloista, katsastuksista, pissapojan täyttämisistä, renkaan vaihdoista jne jotka taasen tuntui olevan kaikilla parisuhteellisilla niitä miesten hommia eli mies hoiti sekä oman että puolisonsa autoasiat. Taisipa jonkun mies olla niinkin kiva, että talviaamuna kävi putsaamassa auton valmiiksi ettei vaimon tarvitse nuohota lumisen auton ympärillä työvaatteissaan. Joo, ainahan se voi olla pelkkää puhetta ja elvistelyäkin, mutta miksei mies voisi ollakin noin mukava. Tuon tyyppinenhän olisi mitä ihanin kumppani ja just sellaista elämänkumppania itsekin aina olen etsinyt että kumpikin haluaa toiselle hyvää eikä niinkään olla kampittamassa aina kun vaan mahdollista. Tietenkin on hyvä osata itse kaikenlaista, mutta tuohan se just olisi parasta että parisuhteessa ei tarvitsisi hoitaa kaikkea aina itse vaan olisi ne omat hommat ja puolison hommat, miksei vaikka just sillä vähän vanhanaikaisella sukupuolijaolla koska näin sinkkuna ne saa hoitaa aivan kaikki itse ja mieluusti kyllä jättäisin kaikki asentelut ja viemärien availut sun muut miehelle. 

Heräsin aamulla syksyiseen synkkyyteen ja päätin, että nyt on saatava suklaata. Joten ei kun lähikauppaan. Piti tosiaan ostaa vaan sitä suklaata, mutta mukaan tarttui kaikkea sekalaista... Jostain kumman syystä pidän nykyään ihan älyttömästi maksamakkarasta. Mutta vaan tietystä merkistä. Harmittaa asua yksin kun se kyseinen pötkylä on yhdelle ihmiselle vähän turhan iso.

Tämä viikko on tuntunut raskaalta ja olo tavallista masentuneemmalta ja aloitekyvyttömältä, eilen alkoikin menkat joilla saattoi olla vaikutusta olotilaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ruokapöytä ja tuolit ovat melkein 40 vuotta vanhat, kirjahylly ja Muuramen laatikostot yli 40 v., sohva ja nojatuolit ja kaikki matot yli 20 v. vanhat, mutta silti on kodikasta ja siistiä. Isoja ja vanhoja viherkasveja on paljon. Jos on silmää ja viitseliäisyyttä, niin halvallakin saa kaunista. Näin.

Mulla on 50 60 ja 70 luvulta kamaa, mutta seassa uuttakin toki, ja vähän on sillisalaattia sisustus😁 harmittaa exasukkaan paskat remppaamiset joiden korjaaminen on vidun vaikeaa ja työlästä tai kallista. Kun olisi alunperin tehty kunnolla niin asia olisi eri mutta ei! Mm seinät on levytetty ottamatta kattolistoja pois🙄🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla yksinäisillä tätä, että sitä on hankkinut vuosien varrella yhtä ja toista kivaa vaatetta ja erilaista kippoa ja kuppia, servettejä ja pöytäliinaa ym jotta sitten on kiva mekko ja voi kattaa kivasti, kun tulee vieraita iltaa istumaan tai viettämään oikein synttäreitä, halloweenia tai vaikka uutta vuotta?

Ja nyt sitten nuo kaikki vaatteet ja tavarat tuottaa vaan pahaa mieltä kun ei niille olekaan ikinä sellaista käyttöä mitä silmällä pitäen ne aikanaan hankki. Lisäksi nyt on nurkat pyöreänä tuota sitku-tavaraa eli oikein tupla-ketutus.

Kyllä. Olen hankkinut etenkin erilaisia astioita sitä varten, että varmasti tulee vielä aika, jolloin niitä tarvitaan. Nyt olen jo havahtunut siihen, ettei niille tule olemaan paljonkaan käyttöä. 

Näiden kipposten ja kupposten sekä mekkoj

Olin itse sinkku kahdeksan vuotta ennen kuin tapaisin nykyisen mieheni. Olin vieläpä yhden lapsen yksinhuoltaja. Lapsi sairasti paljon ja eräänkin vuonna käyntejä terveydenhuoltoon oli 200 kappaletta. Kiva oli katsella kun muilla hoitivat asioita uusiksi tai edes muutaman prosentin. Itsellä tuota ylellisyyttä ei ollut. Siinä on varmaan iso sydän siihen miksi nykyään olen yksinäinen. Ei vain riittänyt paukkuja enempään kun yritti pitää kaikki hengissä.

Ihan arkea, ei mitään niin ihmeellistä. Kissat maukuu, televisosta sarja ja saunaa lämmittelen. Siinä kaikki, tavallista päivääå.

Kävin parin tunnin kävelylenkillä ja mennen tullen kuljin pientaloalueen kaduilla kun ei näin pimeällä enää uskalla lähteä tuonne mutaisille ja liukkaille metsäpoluille josta valoisan aikaan tykkään kulkea. Monilla tuntui olevan takka tai sauna lämpenemässä koska ulkona oli aivan ihana palavan puun tuoksu. Samalla tulee kaihoisa olo, koska itsekin tykkäisin että on tulisija ja toisaalta tuosta tuoksusta tulee mieleen sekä talviset ulkoilut äidin kanssa (kumpikin tykättiin kävellä kireässäkin pakkassäässä ja jutella kaikesta) sekä kesät kun oltiin maalla ja rantasauna lämpesi usein päivälläkin. Ja nyt mulla ei ole edes tylsää ja tavallista sähkösaunaa :( Jossain vaiheessa mietin omaa saunavuoroa, mutta vuorotyöläisenä se jäisi vähintään joka toinen kerta käyttämättä ja muutenkin tykkään enemmän spontaanista toiminnasta eikä saunafiilistä välttämättä olisi just silloin kun pitäisi.

Tämäkin on just niin aika pieniä, mutta kuitenkin sellaisia asioita joissa on joutunut joustamaan ja tyytymään ja jotka pidemmän päälle alkaa ärsyttämään. Muutenkin koko kotini on enemmänkin sellainen väliaikaiseksi aikanaan ajateltu vaihtoehto eli ei silloin käynyt mielessäkään, että asuisin tässä pidemmänkin aikaa saati vuosikymmeniä. Siksi moni asia on kaikkea muuta kuin itselle mieleistä, mutta silloin ajatteli että kyllä tämä ihan ok on. Tietenkin sitä ajatteli monesta asiasta muutenkin eri tavalla eli aika on muuttanut mieltymyksiä ja toisaalta tällaiseksi jämähtänyt elämäkin sitten vaatisi hieman erilaisia puitteita mitä silloin ajatteli.

Haaveilen muutosta, mutta jotenkin tämä yksinään eläminen on pidemmän päälle saanut aikaan jonkunlaisen lamaannuksen eikä enää vaan jaksa mitään ylimääräistä eikä varsinkaan noin isoa savottaa mitä muuttaminen on. Sitä on haaveistaan huolimatta jotenkin luovuttanut ja tyytynyt.  Lisäksi yksinäisenä pitää aina huomioida sekin, että mihinkään ei saa minkäänlaista jeesiä kuin ainoastaan rahalla ja pienituloisena sitä on rajallinen määrä. Enkä siis meinaa sitä, että pitäisi olla kavereita jotka tekisi puolesta asiat x ja y ilmaiseksi vaan sitä, että moni asia olisi helpompaa ja kivaakin ns talkoohengellä ja sitten tietenkin tarjoaisin kaikille ruuat ja vähän juomiakin. Samaten tietenkin voisin auttaa vastaavasti muita niissä asioissa joissa osaan eli vaikka ommella verhojen ala- ja yläpäärmeet tai vaihtaa huppariin ehjän vetoketjun.

Joskus oli palstalla ketju (ehkä vaan vitsiä/trollailua) että naapurimies vaatii renkaidenvaihdosta vuoallisen lasagnea mutta just tuon tyyppistä kaveriapua tarkoitan. Joku kaveri jeesaisi vaikka jonkun hyllyn poraamisessa seinään ja minä tekisin meille kattilallisen vaikka lohisoppaa (ja saisi sitä halutessaan evääksi kotiinkin) ja jälkkäriksi keittäisin kahvit vastapaistettujen korvapuustien kaveriksi. Tai voitaisiin mennä mun piikkiin vaikka pizzalle ja oluellekin jos se maistuisi vaivanpalkaksi paremmin. Tuossa samalla tulisi sitä sosiaalistakin kanssakäymistä ihan toisella tapaa kuin siinä, että tilaisi jonkun raksaihmisen tuntipalkalla.