Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Aamulla taas koirien kanssa kävelyllä, tosin niin myöhään heräsin että ulkona alkoi olla valoisaa ja kävellessä katuvalotkin sammuivat. Kauniisti oli vaahtera pudottanut lehtensä kävelytielle ja siinä kohtaa myös on katulamppu joka valaisi aamulla kauniin värikkäitä lehtiä. Ihana kahina kun koirat kävelivät niiden päällä. Nyt se kaikki poissa?? Lehdet poissa. Työntekijät aamupuuhissaan joten se sitten siitä. En tiedä miten ajattelisin, olivatko työntekijät nopeita tekemään juuri tämän homman vai minä hidas hoitamaan kuvaamisen ennenkuin lehdet siivotaan pois. Harmittaa oma aikaansaamattomuuteni etten kuvannut koiria pudonneiden lehtien joukossa. Ei ole tapanani kantaa puhelinta mukana, en pidä itseäni niin tärkeänä ja tiedän ettei siihen kukaan soitakaan mutta tämä harmittaa, olin lykännyt kuvaamista liian pitkään. Se olisi ollut kauniin kuvaamista ja olisin voinut palata siihen tunnelmaan myöhemmin. Ensivuonna sitten uudella yrityksellä

Olisko kiva syysretki-idea: Kamera mukaan ja etsimään lisää vaahteranlehtiä? Tai muita kuvauspaikkoja, joissa saisi hienoja koirakuvia.

Täällä on hienoja kirjoittajia. Turha lässytys karsiutuu pois, kun yksin miettii elämää. Yksinäisyyden yksi syy voi olla liika älykkyys.  Oikeasti!  Sinä voit olla erilainen juuri sen vuoksi, että olet syvällisempi ja älykkäämpi kuin muut. Ystävyyssuhteet perustuvat usein samanlaisuuteen.  "Lika barn leker best." -ajatteluun. Muiden on vaikea olla, kun eivät ymmärrä tai ymmärtävät olevansa heikkoilla sinun kanssasi.

Ajattelen älykkyttä lahjana, joka voi olla hyvä tai paha. Sosaalinen älykkyys on eri juttu, sen haltijat klaaraavat elämänsä lainelaudalla surffaten. 

Toivottavasti saat tästä pienen ilon päivääsi. Lähetän sen sulle nyt!

Ostin Kolmen kaverin pistaasijäätelöä S-marketin tarjouksesta, on kyllä hyvää! Tänään on ollut myös ihana aurinkoinen päivä.

Lampaatkin laukkaavat

Maalla terrarosan

Laiduntavat laihaksi vihreän

Terhakkuuden

Katoaa korret maailmaan

Vierailija kirjoitti:

"kiva" kun ketjut kuolee. Onko häiriköt ja trollit nyt tyytyväisiä, kun ei ole enää keskustelijoita?!

Se mitä itselleni tänään kuuluu on töitä ja löhöilyä. On hurjasti pudonnut pois kirjoittelijoita, enkä ihmettele sitä. Omalta läheiseltäni loppui työt tänään. Ikävää tunnen hänen puolestaan.

 

Mistä sinä puhut? Täällähän on korkeatasoista ja syvällistä keskustelua!  Ei tarvitse kirjoittaa turhasta. Todella mukava saada vertaistukea ilman turhaa puhetta joutavista arkiasioista. 

Kirjoitin eilen suunnilleen näin: kiitos, että saan lukea, muutakin

Viesti poistettu:(

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikänen lapsi

Keneltä kysyt?

Lapsi tulee pitkästä aikaa käymään. Ihanaa, vaikkakin osittain myös raskasta. Välissä on satoja kilometrejä, ja viimeksi nähtiin 3 kk sitten.

Kävin kävelemässä ihan yksinäni ja ilman asiaa ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Tuntui hyvältä ja varsinkin lenkin jälkeen. Aion jatkaa, kun kerran alkuun pääsin. 🙂

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää olla tämmöinen kuin mä oon. Itsetunto on alamaissa. Välillä tulee olo etten osaa mitään vaikkei se pidä paikkaansa.

Tiedän niin tuon tunteen ja siinä ei auta yhtään vaikka kuinka itselleen vakuuttelisi, että olen ihan hyvä ja osaan sitä ja tätä sekä myös opin uusia asioita. Siis sekään ei aina auta että oikeasti oppii jonkun uuden asian vaan sitä on silti omasta mielestään ihan huono. Jos ei muuta keksi niin ainakin siitä syyllistää itseään kuinka olisi pitänyt oppia nopeammin & helpommin eikä joutua tahkoamaan sillä tavoin.

Jotenkin hirveän hankalaa olla itseä kohtaan armollinen, hyväksyvä ja tsemppaava. Se myötätunto ja kannustus ei tosiaan tule mitenkään "tehdasasetuksena" vaan päinvastoin sitä saa oikein erikseen muistutella että itselleen voisi puhua vähän nätimminkin ja etenkin kun ei sitä tee kukaan muukaan. Kai sitä vaan niin kovin kaipaisi jonkun muun kehaisevan edes joskus, mutta harvinaista herkkua se on aina ollut. Tutummaksi on tullut moitteet, vähättely ja irvailu. Sinänsä surkeaa että nyt kun sitä ei muilta saa (tai tarvitse, kummin vaan) kuunnella niin sitten sen hoitaa itse ja jopa julmemmin sanankääntein.

Vierailija kirjoitti:

Kävin kävelemässä ihan yksinäni ja ilman asiaa ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Tuntui hyvältä ja varsinkin lenkin jälkeen. Aion jatkaa, kun kerran alkuun pääsin. 🙂

Tuo on aina mukava ylläri kun tekee jotain itselleen uutta (tai vanhaa, mutta jäänyttä) ja siitä tulee niin kiva olo että sen tahtoo tehdä toistekin ja jopa heti huomenna. Ainakin itse olen huomannut että ne on aika pieniä ja tavallisia, arkisiakin juttuja joista lopulta nauttii eniten. En enää osaa edes ajatella "isosti" vaan sitä on palannut aika perusasioihin ja se on tyyliin kupillinen teetä ja juustosiivu leivän päällä mikä peittoaa mennen tullen jonkun pizzan tai sipsipussin. Maku on muuttunut monessa asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin kävelemässä ihan yksinäni ja ilman asiaa ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Tuntui hyvältä ja varsinkin lenkin jälkeen. Aion jatkaa, kun kerran alkuun pääsin. 🙂

Huippua! Mä kävin tosiaan kuntoutuksessa, ja sen jälkeen olen tehnyt jo viikkoja lihaskuntoa ja muita harjoitteita. Vastikään löysin kuntoportaille ja se on mulle just hyvä kun ei tarvi kipeillä jaloilla kävellä pitkiä matkoja vaan saa hyödyn lyhemmästä mutta dynaamisemmasta toiminnasta💪🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää olla tämmöinen kuin mä oon. Itsetunto on alamaissa. Välillä tulee olo etten osaa mitään vaikkei se pidä paikkaansa.

Tiedän niin tuon tunteen ja siinä ei auta yhtään vaikka kuinka itselleen vakuuttelisi, että olen ihan hyvä ja osaan sitä ja tätä sekä myös opin uusia asioita. Siis sekään ei aina auta että oikeasti oppii jonkun uuden asian vaan sitä on silti omasta mielestään ihan huono. Jos ei muuta keksi niin ainakin siitä syyllistää itseään kuinka olisi pitänyt oppia nopeammin & helpommin eikä joutua tahkoamaan sillä tavoin.

Jotenkin hirveän hankalaa olla itseä kohtaan armollinen, hyväksyvä ja tsemppaava. Se myötätunto ja kannustus ei tosiaan tule mitenkään "tehdasasetuksena" vaan päinvastoin sitä saa oikein erikseen muistutella että itselleen voisi puhua vähän nätimminkin ja etenkin kun ei sitä tee kukaan muukaan. Kai sitä vaan niin

Tämä. Ja omalla kohdallanpahinta on se että masennuksen myötä luovuus on kärsinyt eikä musiikkia saati tekstejä tule enää entiseen malliin.

Nukuin viimeyönä huonosti ja sen seurauksena heräsin tänään vasta puolilta päivin. Söin brunssimaisen runsaan "aamiaisen" ja yritin pohtia mistä sitä seuraavaksi töitä hakisi. Lähettelin hakemuksia LinkedInissä pari tuntia ja sen jälkeen lähdin käymään ruokakaupassa ja apteekissa. Oli jopa muikkuja, mitä ei täällä ainakaan ole saanut mistään ostettua ikuisuuksiin. Mutta se ilo muikuista haihtui äkkiä, kun näin ilmeisesti auton alle jääneen kissan. Itseltäkin on kerran lapsuudessa kissa karannut ja saman kohtalon kokenut, vieläpä suunnilleen samassa paikassa. Kyselin, että onko keltään naapurilta kadonnut, mutta kukaan ei tiennyt kenen kissa se oli. Surtuani hetken poloista keittelin kahvit ja söin irtotiskistä ostetun pullan mikä osoittautui täysin mauttomaksi. Tämän jälkeen luin hetken Haruki Murakamin uusinta ja kertasin ranskan sanastoa ja ääntämystä sovelluksen avulla. Sitten tein ruokaa, söin liikaa ja lösähdin läppärin ääreen. 

Tulen aina surulliseksi, kun mikä tahansa eläin on jäänyt auton alle. Tuosta tuli mieleeni, kun lapsena pyysin iltarukouksessani Taivaallista Isää suojelemaan äitiä ja kaikkia neljää sisarustani nimeltä mainittuina ja kaikkia maailman eläimiä ja erityisesti kissanpoikasia. 

Aiemmin joku mainitsi, ettei uskalla ottaa mitään riskejä missään asiassa. Voisiko se johtua siitä, että aidosti yksinäisten ihmisten elämä on täysin oman toimintakyvyn varassa? Jos se häiriintyy jostain syystä, niin ei ole ketään auttamassa. Tämä asia käy itsellänikin usein mielessä ja varsinkin näin syyspimeiden aikaan yksin lenkille lähtökin voi tuntua liian suurelta riskiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Tulen aina surulliseksi, kun mikä tahansa eläin on jäänyt auton alle. Tuosta tuli mieleeni, kun lapsena pyysin iltarukouksessani Taivaallista Isää suojelemaan äitiä ja kaikkia neljää sisarustani nimeltä mainittuina ja kaikkia maailman eläimiä ja erityisesti kissanpoikasia.

🧡

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"kiva" kun ketjut kuolee. Onko häiriköt ja trollit nyt tyytyväisiä, kun ei ole enää keskustelijoita?!

Se mitä itselleni tänään kuuluu on töitä ja löhöilyä. On hurjasti pudonnut pois kirjoittelijoita, enkä ihmettele sitä. Omalta läheiseltäni loppui työt tänään. Ikävää tunnen hänen puolestaan.

 

Mistä sinä puhut? Täällähän on korkeatasoista ja syvällistä keskustelua!  Ei tarvitse kirjoittaa turhasta. Todella mukava saada vertaistukea ilman turhaa puhetta joutavista arkiasioista. 

Toisaalta itselläkin jäisi kirjoittamiset hyvin vähiin jos en kirjoittaisi niistä "joutavista" arkiasioista. Ei sitä monestikaan jaksa sen enempää elämää pohtia ja välttämättä jos oikein miettisi niin tekstin sävykin voisi muuttua synkäksi mikä ei taas olisi esim muidenkaan kovin mukavaa lukea. Näin kulutan aikaani ja teen asioita itseni vuoksi ja samalla niistä tykkään kertoa edes joillekin. Kai sekin puoli on ok jos asiaa mietitään. Sivusta tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ostin Kolmen kaverin pistaasijäätelöä S-marketin tarjouksesta, on kyllä hyvää! Tänään on ollut myös ihana aurinkoinen päivä.

Kannattaa maistaa myös glögi-toscaa ja piparitaikinaa! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää olla tämmöinen kuin mä oon. Itsetunto on alamaissa. Välillä tulee olo etten osaa mitään vaikkei se pidä paikkaansa.

Tiedän niin tuon tunteen ja siinä ei auta yhtään vaikka kuinka itselleen vakuuttelisi, että olen ihan hyvä ja osaan sitä ja tätä sekä myös opin uusia asioita. Siis sekään ei aina auta että oikeasti oppii jonkun uuden asian vaan sitä on silti omasta mielestään ihan huono. Jos ei muuta keksi niin ainakin siitä syyllistää itseään kuinka olisi pitänyt oppia nopeammin & helpommin eikä joutua tahkoamaan sillä tavoin.

Jotenkin hirveän hankalaa olla itseä kohtaan armollinen, hyväksyvä ja tsemppaava. Se myötätunto ja kannustus ei tosiaan tule mitenkään "tehdasasetuksena" vaan päinvastoin sitä saa oikein erikseen muistutella että itselleen voisi puhua vähän nätimminkin ja etenkin kun ei sitä tee kukaan muukaan. Kai sitä vaan niin

Minä olen opetellut kehumaan itseäni ääneen  peilin edessä. Sanon itselleni: Hyvin sä vedät! Taas osasit! Sä pärjäät ja osaat! Sä olet vahva ja viisas! Sulle käy hyvin. Ei mitään hätää. 

Aluksi oli vaikeaa katsoa itseä ja kehua. Mutta nyt jo alan uskoa itseäni. Ihmismieli on kumma, ääneen sanotut kehut uskoo pikkuhiljaa. Kokeilkaa vaikka.