Lue keskustelun säännöt.
Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (1185)
Olen jo pidemmän aikaa epäillyt, että kissat ovat viisaampia kuin ihmiset.
Ne seuraavat tarkkoina ympäristöään ja aistivat ilmapiirin. Ne tietävät, koska on syytä pitää etäisyyttä. Ne ovat rohkeita ja puolustautuvat isojakin eläimiä vastaan. Ne osaavat myös hakeutua turvaan. Ne myös ystävystyvät valittujen yksilöiden kanssa. Onnekas se omistaja, jonka kissa hyväksyy ystäväkseen.
Toisin kuin ihmiset, kissat eivät käy töissä, niillä on palveluskunta, joka huolehtii ruuat, juomat ja siistii hiekkalaatikon. Kiitokseksi kissa saattaa kehrätä. Jos on sillä tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Loput on Operaatio Mars (2000), Das Boot (the director's cut) (1981), Beyond Remedy (2009), Into The White (2012), Kamikaze Lentäjä (Eien No Zero) (2013), Das Experiment (2001) ja How To Train Your Dragon (2025).
Sanonpa suoraan nämä, että ei tarvitse odottaa elokuvaharrastajan uteluita. Nämä saattavat olla jännempiä elokuvia, kuin lauantain leffakokemukseni. Suurimmat odotukset mulla on Das Boot minisarjasta, jonka pituus on 2h 29min, mutta tämä ohjaajan versio on 3h 20min. Oma haasteensa on katsoa noin pitkää elokuvaa/sarjaa."
Das Boot on mielestäni paras elokuva. Ajatuksissa alkoi soida se teemakappale, joka oli vanhan puhelimeni soittoäänenä.
Kissoista tänään tuli mieleen se, että niillä taitaa olla hyvä muisti. Itse käyn kerran pari vuodessa eräässä paikassa missä yhdellä siinä lähellä asuvalla on kaksi kissaa. Yleensä annan niille muutaman makupalan ja hetken aikaa niitä silitän siinä. Nytkin, kun kävin tuolla niin varsinkin toinen heti tunnisti minut ja tuli vaatimaan makupalaa maukuen, että muistatko mitä pitää heille antaa. Seurasi vielä perässä, että etkö anna enempää ja syyttävästi katsoi minua. Ovat mukavia joskin hieman villejä kissoja (eivät mitään sellaisia, jotka kehräävät ja puskevat), mutta myös energisiä ja leikkisiä. Niin harvoin niitä näen vaan, että ihme kuinka tunnistavat minut aina.
Maanantai meni, mitä tein? Vettä satoi, välillä aurinko paistoi ja ajattelin lähteä pyöräilemään, onneksi olin hidas, vettä tuli taas melkein kaatamalla. Ihan yhtä hiljaista on kuin muinakin päivinä, ehkä käyn kaupassa torstaina jos on viimeinkin poutaa. Kaikki päivät ovat ihan samanlaisia, telkkarista tulee pelkkiä uusintoja, mikä lohduttaa, en ole vielä dementoitunut. Odotin, että Hiljainen todistaja olisi ollut uusi, mutta viiden minuutin katselun jälkeen totesin, että tämäkin on nähty. Jos elän yhtä vanhaksi kuin vanhempani, niin vielä on yksinäisiä vuosia edessä.
Muistan mummuni, hän eli samassa huushollissa, oliko hän koskaan yksinäinen, tuskin. Ehkä hän kaipasi joskus rauhaa sen vilskeen keskellä. Hänellä oli paljon tuttuja, joiden luona kävi kylässä. Ei ollut puhelinta, mutta kaikki tiesi koko kylän asiat, mikä saattoi olla hyväkin asia. Naapurit tekivät paljon yhteistyötä, eli oli talkoita, nostettiin perunaa ja puitiin ja niitä pärekatto talkoitakin oli.
Vierailija kirjoitti:
Maanantai meni, mitä tein? Vettä satoi, välillä aurinko paistoi ja ajattelin lähteä pyöräilemään, onneksi olin hidas, vettä tuli taas melkein kaatamalla. Ihan yhtä hiljaista on kuin muinakin päivinä, ehkä käyn kaupassa torstaina jos on viimeinkin poutaa. Kaikki päivät ovat ihan samanlaisia, telkkarista tulee pelkkiä uusintoja, mikä lohduttaa, en ole vielä dementoitunut. Odotin, että Hiljainen todistaja olisi ollut uusi, mutta viiden minuutin katselun jälkeen totesin, että tämäkin on nähty. Jos elän yhtä vanhaksi kuin vanhempani, niin vielä on yksinäisiä vuosia edessä.
Muistan mummuni, hän eli samassa huushollissa, oliko hän koskaan yksinäinen, tuskin. Ehkä hän kaipasi joskus rauhaa sen vilskeen keskellä. Hänellä oli paljon tuttuja, joiden luona kävi kylässä. Ei ollut puhelinta, mutta kaikki tiesi koko kylän asiat, mikä saattoi olla hyväkin asia. Naapurit tekivät paljon yhteistyötä, eli oli talkoita, nostettiin perunaa ja pu
Olispa vieläkin talkookulttuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon tänään katsellut elokuvia. Ensiksi Tuulen Viemää. Toiseksi kävin katsomassa elokuvateatterissa Gaucho Gaucho:n. Nyt katson Tron elokuvan vuodelta 1982.
Ajatella Tron elokuvan olevan vanhempi, kuin Matrix. Jonkinlaisessahan Matrix maailmassa Tronissakin seikkaillaan. Torstaina katson Tron: Legacy (2010) leffan ja viikonloppuna Tron: Ares (2025) leffan elokuvateatterissa.
Nämä tekemiset kävi hyvin tälle sateiselle päivälle.
Me Naisissa on juttu siitä, kuinka pintapuolisempikin tuttavuus helpottaa yksinäisyyttä.
https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000011540322.html
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tein ensin töitä kuuteen saakka ja sitten oli harrastus. Sen jälkeen menin pikaisella kävelylle ja katsoin maajussille morsianta. Äkkiä tämä päivä meni.
Sisällä oli yhtäkkiä jättimäinen kärpänen. Yritin sitä hätistellä mutta se hyökkäs mua päin. Tuntu, että seuraili mua ja on aina samassa huoneessa. Kun menin nukkumaan, alko taas hyökkäillä mun päätä kohti. Ikävä tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein ensin töitä kuuteen saakka ja sitten oli harrastus. Sen jälkeen menin pikaisella kävelylle ja katsoin maajussille morsianta. Äkkiä tämä päivä meni.
Mitä harrastat, haluatko kertoa?
Hyväntekeväisyyttä.
Monet ovat yksinäisiä nykyään, varsinkin perheettömät ja yksin asuvat. Kun jäin itse eläkkeelle luulin tulevani hulluksi, niin suuri oli pudotus sosiaalisuudesta tyhjyyteen. Tein jopa työkeikkoja talvisin osapäiväisenä n 1.5 vuotta, en asiantuntijana enää vaan perustyössä ja se oli kyllä suuri apu että lopulta mukauduin eläkkeellä oloon 46 työvuoden jälkeen.
Nyt olen sopeutunut tähän elämänvaiheeseen, olen kehittänyt rutiineja ja pidän yhteyttä muutamissa whatsappryhmissä ja Facebookissa. Olen naimisissa mutta mies on alalla josta ei eläköidytä normi-iässä. Yksi aikuinen lapsi on muttei heillä lapsia niin että aikaa on nyt vaikka mihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisällä oli yhtäkkiä jättimäinen kärpänen. Yritin sitä hätistellä mutta se hyökkäs mua päin. Tuntu, että seuraili mua ja on aina samassa huoneessa. Kun menin nukkumaan, alko taas hyökkäillä mun päätä kohti. Ikävä tyyppi.
Eläimiäkin on varmaan eri luonteisia, jopa kärpäsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisällä oli yhtäkkiä jättimäinen kärpänen. Yritin sitä hätistellä mutta se hyökkäs mua päin. Tuntu, että seuraili mua ja on aina samassa huoneessa. Kun menin nukkumaan, alko taas hyökkäillä mun päätä kohti. Ikävä tyyppi.
Eläimiäkin on varmaan eri luonteisia, jopa kärpäsiä.
Hauska ajatus. Ois kivoja kärpäsiä ja sitten semmosia oikein k-päisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maanantai meni, mitä tein? Vettä satoi, välillä aurinko paistoi ja ajattelin lähteä pyöräilemään, onneksi olin hidas, vettä tuli taas melkein kaatamalla. Ihan yhtä hiljaista on kuin muinakin päivinä, ehkä käyn kaupassa torstaina jos on viimeinkin poutaa. Kaikki päivät ovat ihan samanlaisia, telkkarista tulee pelkkiä uusintoja, mikä lohduttaa, en ole vielä dementoitunut. Odotin, että Hiljainen todistaja olisi ollut uusi, mutta viiden minuutin katselun jälkeen totesin, että tämäkin on nähty. Jos elän yhtä vanhaksi kuin vanhempani, niin vielä on yksinäisiä vuosia edessä.
Muistan mummuni, hän eli samassa huushollissa, oliko hän koskaan yksinäinen, tuskin. Ehkä hän kaipasi joskus rauhaa sen vilskeen keskellä. Hänellä oli paljon tuttuja, joiden luona kävi kylässä. Ei ollut puhelinta, mutta kaikki tiesi koko kylän asiat, mikä saattoi olla hyväkin asia. Naapurit tekivät paljon yhteistyötä, eli oli talkoita, nostettiin perunaa ja pu
Oli varmaan myös erimielisyyksiä, klikkejä ja juoruilua. Ihmisyhteisöt on aina kahtiajakoisia. On hyvät ja huonot puolet. Ei ole tarkoitus vähätellä noita oloja, introverttinä vaan kokisin ahdistavaksi vahvan yhteisöllisyyden.
Onko muilla vaikeuksia puhua muille jos on ollut pitkään yksin ja elämä sellaista, ettei ihmisiö paljon tapaa. Itseäni jotenkin hävettää se, kun olen monesti niin vaivanloisen oloinen ja pihalla niissä hetkissä. Tiedän mitä pitäisi sanoa, mutta en oikein silti osaa ja silmiinkin vaikeaa katsoa, vaikka en erityinen olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tänään katsellut elokuvia. Ensiksi Tuulen Viemää. Toiseksi kävin katsomassa elokuvateatterissa Gaucho Gaucho:n. Nyt katson Tron elokuvan vuodelta 1982.
Ajatella Tron elokuvan olevan vanhempi, kuin Matrix. Jonkinlaisessahan Matrix maailmassa Tronissakin seikkaillaan. Torstaina katson Tron: Legacy (2010) leffan ja viikonloppuna Tron: Ares (2025) leffan elokuvateatterissa.
Nämä tekemiset kävi hyvin tälle sateiselle päivälle.
Hauskat muistot tuli mieleen: Tuulen viemää oli eka leffa, minkä kävin -70 luvulla katsomassa:)
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla vaikeuksia puhua muille jos on ollut pitkään yksin ja elämä sellaista, ettei ihmisiö paljon tapaa. Itseäni jotenkin hävettää se, kun olen monesti niin vaivanloisen oloinen ja pihalla niissä hetkissä. Tiedän mitä pitäisi sanoa, mutta en oikein silti osaa ja silmiinkin vaikeaa katsoa, vaikka en erityinen olekaan.
Joo on. Kaikki vähäinenkin itsevarmuus ja rentous loistaa poissaolollaan kun hermostuttaa niin että melkein tärisee, sanat menee sekaisin eikä kaikkia sanoja edes muista tai jos muistaakin niin ei osaa sanoa takeltelematta vaan kieli ei jotenkin taivu suussa puhumisen vaatimalla tavalla. Sitten se keskittyminen menee siihen omaan puhumiseen kun yrittää jo puhuessaan miettiä mitä seuraavaksi sanoo eikä kykene enää havainnoimaan sitä muuta ympäristöä eikä juttukumppaniaan. Eikä voi katsoa toista silmiin ja siitä vasta meneekin sekaisin jos toinen katsoo intensiivisesti kun tulee epämukava olo ja alkaa pelätä, että toinen sanoo ole hiljaa tai sano nyt se asiasi, ei tässä koko päivää ole aikaa odotella.
Se on ihan hurjaa mikä määrä erilaisia päällekkäisiä toimintoja tuollaisessa normaalissa / tavallisessa kanssakäymisessä ja keskustelussa on jotka normaalisti handlaa ihan huomaamattaan. Sitten kun riittävästi yksin eikä juttele kenenkään kanssa niin ne taidot ruostuu. Sinänsä ihan järkeenkäypää, mutta harvemmin sitä pääsee treenaamaan sitä sosiaalisuuttaan toista kertaa ihan äkkiä ja nuo huonot kokemukset ja itsesyytökset jälkeenpäin ei varsinaisesti tilannetta korjaa, vaan sitä on vieläkin enemmän lukossa kun seuraava tilaisuus eteen tulee. Lopulta niitä ei haluaisi enää kokea ollenkaan.
Sellainen normaali arkisosiaalisuus olisi hirvittävän tärkeää ja sitä pitäisi voida ylläpitää jatkuvasti, mutta yhteiskuntaa on enemmänkin ajettu siihen suuntaan ettei noita luontevia kohtaamisia enää tulisi entiseen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tänään katsellut elokuvia. Ensiksi Tuulen Viemää. Toiseksi kävin katsomassa elokuvateatterissa Gaucho Gaucho:n. Nyt katson Tron elokuvan vuodelta 1982.
Ajatella Tron elokuvan olevan vanhempi, kuin Matrix. Jonkinlaisessahan Matrix maailmassa Tronissakin seikkaillaan. Torstaina katson Tron: Legacy (2010) leffan ja viikonloppuna Tron: Ares (2025) leffan elokuvateatterissa.
Nämä tekemiset kävi hyvin tälle sateiselle päivälle.
Hauskat muistot tuli mieleen: Tuulen viemää oli eka leffa, minkä kävin -70 luvulla katsomassa:)
Mä kävin ekan kerran leffateatterissa katsomassa elokuvan Kissaihmiset vuonna 1982, (kauhu). En pidä kauhuleffoista vieläkään.
Tuulen viemää oon katsonut tvstä ja sekään ei mua sykähdyttänyt, mutta olen kuitenkin myöhemmin katsonut sen uudestaan. eri
Mä näin unta missä elämäni oli sellaista normaalia. Tai enhän mä tietenkään tiedä onko tuollainen normaalia (tai onko mikään?) mutta siis tuollaiseksi olen monessa asiassa normaalin elämän mieltänyt. Tosin tuossa unessa oli sitten se outous, että olin samaan aikaan sekä nuori aikuinen että asuin lapsuudenperheeni kanssa mutta toisaalta osasin vertailla kokemiani asioita / kokemuksia kuten ikäiseni keski-ikäinen. Unessa yhdistyi todellinen elämäni ja sitten tuollainen normaali, tavallinen elämä jossa se todellinen elämäni oli vain ikävä muisto.
Mutta joo, tuossa unessa tapailin nuorta miestä joka ei ollut tyypillinen kivireki vaan oma-aloitteisesti ehdotti treffejä ja toi tunteensa muutenkin julki ettei tarvinnut arvailla missä mennään. Hän myös viihtyi perheeni kanssa ja niin viihdyin minäkin, koska vanhempani olivat unessa puheliaita ja rentoja ihmisiä joten kotona oli hyvä fiilis ja rento tunnelma. Tästä tapailemastani miehestäkin tykättiin eikä häntä pidetty vieraana vaan yhtenä perheenjäsenenä.
Unessa olin todella onnellinen ja tunsin eläväni niin omannäköistä elämää jossa kaikki sujui mukavan smoothisti. Muistan senkin kuinka toivoin, että saisin olla aina näin onnellinen eikä se koskaan muuttuisi ja sitten soikin herätyskello.
Nyt on tosi hölmistynyt olo.
Tuollaista määrää kerrottavaa ei tästä normaalista elämästä / hereillä olemisesta sitten olekaan.
Voi olla kuningattarella pitkiä päiviä ja öitä. Nukkuuko se välillä vai valvooko koko ajan? Haaveileeko se kesästä?
Minäkin mietin usein, mitä eläimet mahtavat ajatella etenkin, jos jotenkin puutun niitten elämään. Mitä miettii se kärpänen, jonka päästin ikkunalasien välistä ulos? Entä mitä miettii se etana, jonka siirsin autotiellä heinikkoon?