Lue keskustelun säännöt.
Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (1185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin yhden tänään ostamistani elokuvista ja todella hyvä trilleri oli Unknown (2011). Jäi erittäin hyvä maku katsottuani tuon elokuvan. Suosittelen jos tykkäätte toiminnantäyteisistä psykologisista trillereistä. Mielestäni parempi kuin Taken. Molemmat Liam Neesonin tähdittämiä elokuvia.
Jotkut puhuivat komedioista ja pari toimintakomediaa ostoistani löytyy: Stakeout (1987) ja Another Stakeout (1993).
Oon kylläinen olo, kun on syöty hyvin ja ostoistani sain hyvää fiilistä ja hyvän leffan katsoin. Täydellinen sunnuntai tällein omissa oloissa vietettynä.
Oi, noi kyttäyskeikat on niin nostalgisia ja tulee sellainen turvallinen olo niitä katsoessa. Toki myös haikeakin, koska tuolloin oletti oman tulevaisuutensa tyystin toisenlaiseksi millaista tämä on.
Olen kuullut leffoista, mutta itse en ole niitä nähnyt 15e maksoi mulle noi molemmat Kyttäyskeikat yhteensä.
Loput on Operaatio Mars (2000), Das Boot (the director's cut) (1981), Beyond Remedy (2009), Into The White (2012), Kamikaze Lentäjä (Eien No Zero) (2013), Das Experiment (2001) ja How To Train Your Dragon (2025).
Sanonpa suoraan nämä, että ei tarvitse odottaa elokuvaharrastajan uteluita. Nämä saattavat olla jännempiä elokuvia, kuin lauantain leffakokemukseni. Suurimmat odotukset mulla on Das Boot minisarjasta, jonka pituus on 2h 29min, mutta tämä ohjaajan versio on 3h 20min. Oma haasteensa on katsoa noin pitkää elokuvaa/sarjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan aina, että joku lukee viestejäni, koska olen tottunut siihen, etten kiinnosta ketään ja minulla ei ole ihmisten joukossa mitään väliä. Vuosikausia, kun tälläistä jatkui niin kyllä se jätti jälkensä. Oli sama kuin olisin kadonnut tai sitten tulin hetkeksi taas näkyväksi, kun joku keksi jotain ikävää minuun liittyen.
Toisaalta en minä todellakaan usko kaikkien olevan ikäviä. Eräskin kurssi oli itselle hyvin tärkeä ja ihmiset mukavia. Silti kyllä minä sielläkin yritin alkuun olla itsekin ns parempi versio minusta ja pakotin itseni puhumaan todella paljon ja hymyilin paljon myös, kun mietin etten muuten kelpaa.
Sitten, kun kelpasin niin en meinannut sitä käsittää lainkaan. Toisaalta näitä hyviä asioita on ollut melko vähän ja tarvisin paljon vastaavaa, että saisin paikattua näitä kokemuksia paremmiksi.
Jos mietin millainen ihminen olen niin en arvosta itseäni juurikaan. Lähinnä jos onnistun jossain tai olen omassa seurassani niin unohdan tuon kaiken. Muiden joukossa taas tuo korostuu. Nykyisin jännitän edelleen muiden joukossa oloa ja vaikka yksinäisyys on ikävä asia niin en silti kovin helposti vaan uskalla tutustua muihin.
Trivium - Until the world goes cold
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin yhden tänään ostamistani elokuvista ja todella hyvä trilleri oli Unknown (2011). Jäi erittäin hyvä maku katsottuani tuon elokuvan. Suosittelen jos tykkäätte toiminnantäyteisistä psykologisista trillereistä. Mielestäni parempi kuin Taken. Molemmat Liam Neesonin tähdittämiä elokuvia.
Jotkut puhuivat komedioista ja pari toimintakomediaa ostoistani löytyy: Stakeout (1987) ja Another Stakeout (1993).
Oon kylläinen olo, kun on syöty hyvin ja ostoistani sain hyvää fiilistä ja hyvän leffan katsoin. Täydellinen sunnuntai tällein omissa oloissa vietettynä.
Oi, noi kyttäyskeikat on niin nostalgisia ja tulee sellainen turvallinen olo niitä katsoessa. Toki myös haikeakin, koska tuolloin oletti oman tulevaisuutensa tyystin toisenlaiseksi millaista tämä on.
Olen kuullut leffoista, mutta i
Sori, kun utelin. Toivottavasti et pahastunut :) Vähän kiinnostaa, onko kukaan nähnyt Anna Erikssonin kirjain-triologiaa? E on tämä päätösleffa.
Vierailija kirjoitti:
Teit varmaan ihan oikean tulkinnan.
Vastaus sille, joka kertoi baarisaalistajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit varmaan ihan oikean tulkinnan.
Mihis viestiin kommentoit, kannattais "lainata" sitä viestiä, niin linkittyis kommentit.
Sori, meiden viestit oli samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Kävin tänään kaupassa autolla. Olin peruuttamassa ruudusta pois ihan ryömintävauhtia ja tarkkaavaisesti katselin, ja silti joku meinasi jäädä alle. Pidän autosta hyvää huolta ja taatusti peruutusvalot toimivat. Vauhti oli myös minimaalinen ja silti joku meinasi jäädä alleni. Ihan hirveä olo. Pahoitin oikeasti mieleni.
Tuon kävelijän kanssa oli toinenkin henkilö ja hän koki asiakseen karjua minulle että minun tulisi katsoa ympärilleni. Sain huudettua takaisin että "samoin", mutta kyllä voikin tuntua ahdistus rinnassa.
Ajan paljon ja osaan käsitellä autoa ja kuvittelen olevani hyvä kuljettaja. Harmittaa aivan hirveästi ja meni kaunis päivä pilalle.
Onpa ikävää😕 mutta rehellisesti sanottuna kyllä pitää olla autontaakse menijälläkin joku järki päässä. Ei pitäisi olla mitään asiaa hortoilemaan parkkipaikalle jos ei ymmärrys riitä siihen että autoilija ei voi nähdä kaikkea, tain itten pitää olla holhooja vierellä taluttamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä varmaan saan ymmärrystä ajatuksilleni ja tämä varmaan onkin ainoa paikka johon kehtaan nämä edes kertoa.. mutta niin googlailin irtisanomisperusteita ajankuluksi tässä vapailla (olen se jolla alkoi yt:t töissä) ja yksi oli siellä sosiaaliset syyt eli ettei mielellään perheellistä asuntovelallista ihmistä irtisanota ensimmäisenä.
Tulipa vaan surkea olo kun mietin että tässäkö on kiitos siitä että olen asunut surkeassa vuokrakämpässä ja yrittänyt säästää rahaa siihen että joskus olisi mahdollisuus oman asunnon ostoon ja lainaan yksin. Pankit myöntää siis helpommin lainan työssäkäyville pariskunnille. Eli se etten ole onnistunut löytämään hyvää miestä ja pysynyt parisuhteessa sekä hankkinut lapsia ja talon, on hyvä syy olla siinä joukossa joka saa kenkää "helpommin"?! Tuntuu jotenkin ihan sille että lyödään lyötyä. Meillä vieläpä lapsiperheelliset olleet eniten pois töistä, työssä keskitytty helposti enemmän rakenteilla olevan talon pintamateriaalien valintaan kun taas itse olen kaikessa hiljaisuudessa yrittänyt opetella lisää työhön liittyviä juttuja enkä onnekseni ole juuri koskaan kipeänä.
Työkaverit ei varmaan tiedä sitä kuinka yksinäinen olen, on minulla yksi muualla asuva kaveri ja joskus töissä puhunkin "yhden kaverin kanssa" sitä ja tätä niin eivät tiedä että se on ainut.
Mutta joo en siis tarkoita sitä että nämä perheelliset ihmiset tulisi laittaa pihalle, mietin vain sitä kun itse on yrittänyt elää riskittömästi ja paremmasta tulevaisuudesta haaveillen niin nyt matto vedettäisiin jalkojen alta. Saa nähdä kuinka käy.
Täällä ei ole aurinkoa näkynyt viiteen päivään, kolme päivää meni kotona sohvalla makoillen kännykkä kädessä, ei oikeastaan kiinnostanut mikään. Eikä oikein kiinnosta vieläkään.
Ja ihanalta kuulosti tuon yhden suunnitelmat callunoista ja patterivaloista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo yksinäinen sillä elämä on töiden takia niin kiireistä. Muuten ehkä olisin. Tai on mulla myös läheisiä ihmisiä elämässä mutta niitäkin ehtii näkemään liian vähän. Tarviin introverttinä myös omaa aikaa töiden jälkeen, muuten ei jaksa. Mutta oon tosi kiitollinen siitä mitä mulla just nyt on :) Elämä on hetkiä. Turha murehtia liikaa tulevaisuutta koska välissä on tuhansia hetkiä ja sattuman tuomia mahdollisuksia korjata kurssi oikeaan suuntaan. N33
Ystävät kannattaa aina laittaa työn edelle. Iän kertyessä ei ole enää loputtomasti mahdollisuuksia korjata tilannetta, jos on pitkään siirtänyt ihmissuhteet "sitten kun" -lokeroon. Yksinäisyys voi iskeä tosi rajusti keski-iässä tai vanhuudessa, jos ei ollut kavereille koskaan aikaa.
Oma kokemukseni on eri. Ystävät jättävät yllättäen ja jos silloin ei ole työtä enää koska laittoi nämä ystävät työn edelle niin kusessa on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täältä varmaan saan ymmärrystä ajatuksilleni ja tämä varmaan onkin ainoa paikka johon kehtaan nämä edes kertoa.. mutta niin googlailin irtisanomisperusteita ajankuluksi tässä vapailla (olen se jolla alkoi yt:t töissä) ja yksi oli siellä sosiaaliset syyt eli ettei mielellään perheellistä asuntovelallista ihmistä irtisanota ensimmäisenä.
Tulipa vaan surkea olo kun mietin että tässäkö on kiitos siitä että olen asunut surkeassa vuokrakämpässä ja yrittänyt säästää rahaa siihen että joskus olisi mahdollisuus oman asunnon ostoon ja lainaan yksin. Pankit myöntää siis helpommin lainan työssäkäyville pariskunnille. Eli se etten ole onnistunut löytämään hyvää miestä ja pysynyt parisuhteessa sekä hankkinut lapsia ja talon, on hyvä syy olla siinä joukossa joka saa kenkää "helpommin"?! Tuntuu jotenkin ihan sille että lyödään lyötyä. Meillä vieläpä lapsiperheelliset olleet eniten pois töistä, työssä keskitytty helpos
Pidän niin sulle peukkuja työpaikan suhteen. Nyt on työttömiä 300 000 ja silloin Kekkosen aikaan 60 000 sai aikaan hätätilahallituksen perustamisen. Että silleesti. Ja työttömiä syyllistetään, etuisuuksia leikataan entisestään. Kun ei ole enää varaa kunnon ruokaan ja lääkkeisiin. Missä on hyvinvointivaltiomme??? Rikkaiden taskussa. Kun muita irtisanotaan, kansanedustajien palkkaa nostetaan rutkasti. Ihme touhua!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo yksinäinen sillä elämä on töiden takia niin kiireistä. Muuten ehkä olisin. Tai on mulla myös läheisiä ihmisiä elämässä mutta niitäkin ehtii näkemään liian vähän. Tarviin introverttinä myös omaa aikaa töiden jälkeen, muuten ei jaksa. Mutta oon tosi kiitollinen siitä mitä mulla just nyt on :) Elämä on hetkiä. Turha murehtia liikaa tulevaisuutta koska välissä on tuhansia hetkiä ja sattuman tuomia mahdollisuksia korjata kurssi oikeaan suuntaan. N33
Mä olen just se ihminen, joka on monelle teoriassa läheinen, mutta kenelläkään ei ole koskaan aikaa tavata mua, koska työt ovat kaikille tärkeämpiä, ja sitten niiden jälkeen rentoutuminen tai perheaika. Nämä ihmiset kuvittelevat, että meidän ystävyys pysyy hengissä sillä, että nähdään pari kertaa vuodessa ja laitetaan joku viesti silloin tällöin. Todellisuudessa kukaan ei tiedä, mitä mulle kuuluu, eikä k
Minä olen myös jämäihminen, se tyyppi jota pidetään kaverina vaikka tekemisissä ei halutakaan olla. Noh en ole heidän kaverinsa enää ja toivottavasti eivät saa sitä koskaan tietoonsa, eli toivottavasti pysyvät suhteissaan ja työpaikoissaan eivätkä sairastu tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo yksinäinen sillä elämä on töiden takia niin kiireistä. Muuten ehkä olisin. Tai on mulla myös läheisiä ihmisiä elämässä mutta niitäkin ehtii näkemään liian vähän. Tarviin introverttinä myös omaa aikaa töiden jälkeen, muuten ei jaksa. Mutta oon tosi kiitollinen siitä mitä mulla just nyt on :) Elämä on hetkiä. Turha murehtia liikaa tulevaisuutta koska välissä on tuhansia hetkiä ja sattuman tuomia mahdollisuksia korjata kurssi oikeaan suuntaan. N33
Tää viesti on surettanut mua koko päivän. Saattohoitajat kertovat, mitä ihmiset juttelevat kuolinvuoteillaan, ja kuulemma suurin katumus on se, ettei oltu tärkeiden ihmisten kanssa tekemisissä elämän aikana tarpeeksi. Kukaan ei koskaan sano, että onneksi tein hitosti töitä ja uraa, tai olisinpa tehnyt enemmän töitä. Musta tämä on jotenkin ajan henki. Että pusketaan niska limassa ja sitten ei jää enää energia
Olen samaa mieltä että ihmiset erkaantuvat toisistaan, mutta osapa erkaantuu vain tietyistä tyypeistä, ja edelleen kyllä vaalii niitä tärkeitä ihmissuhteita. Minä olen tämä tietty tyyppi. Eli kun elämä on kiireistä eikä siihen mahdu kaikkea niin minä olen se joutava joka jätetään pois kiireeseen vedoten, samalla edelleen somesta näkyy kuinka kaikille muille on aikaa💔
"Sori, kun utelin. Toivottavasti et pahastunut :) Vähän kiinnostaa, onko kukaan nähnyt Anna Erikssonin kirjain-triologiaa? E on tämä päätösleffa."
En mä pahastu. Mä en halua tehdä itselleni kyttäyskeikkaa, jos joku kommentoi itselleni elokuvista. Mä oon Anna Erikssonin leffoista nähnyt vain W elokuvan. Katsoin sen joskus kipeänä. Nytkin oon kipeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtisanomisperusteista. En tiedä, mikä on virallinen tieto, mutta itse olin kerran yt-neuvotteluissa ja siellä valittiin ne jäämään, joilla oli parhaiten tehtäviin soveltuva, koulutus ja kielitaito.
En muista, että olisi mainittu mitään perhetilanteesta.
Pankeille lainan myöntäminen on silkkaa bisnestä. He arvioivat takaisinmaksukykyä ja vakuuksia, jotta varmistavat saatavansa.
Toivottavasti sinun käy hyvin yt-neuvotteluissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen pitänyt joutilaisuuspäivän lääkärin määräyksestä uupumisen vuoksi. Torkkunut, kuunnellut podcasteja ja selannut nettikirpparia. Siivouksen kun sai tehtyä tuli kiva olo, siisti koti on edellytys että mieli on rauhallinen. Aika perusjutuista tulee hyvä mieli nykyään.
Tuli mieleen, kun aikoinaan perus terveystarkastuksessa verenpaineet oli pilvissä. Seuraavana päivänä uusi mittaus, sama juttu. Töissä mieletön kiire, isä kuolemaisillaan...
2vk sairasloma, lääkäri käski rentoutua ja ostaa kaupasta vitsikirjan. Olipa outoa olla sairiksella, kun mitään oireita ei ollut.
No. Isä kuoli, stressi ei vähentynyt, vaihdoin työpaikkaa. Kaikki ok. Siis verenpaineessa. Ikävä isään jäi.
Vierailija kirjoitti:
Todella olen yksin, vaikka katoaisin johonkin, niin minua ei kaipasi kukaan, ei ketään kenelle olen tärkeä missään mielessä, ei ole edes omaisiakaan. Kun on edes yksikin ihminen joka välittäisi, mitä minulle kuuluu ja olenko edes elosakkaan, mutta ei ole.
Niin surullinen kuin viestisi olikin, ei lähellekään ainutlaatuinen. On paljon yksinäisiä - kaatuvat tai kuolevat. Kukaan ei kaipaa.
Tsemppiä silti sulle
Vierailija kirjoitti:
Työhyvinvoinnista tuli mieleen kaikenlaiset tyky-päivät ohjelmineen. Työhyvinvointia yritetään lisätä milloin naurujoogalla, milloin tikkakisoilla tai värianalyyseillä.
Ajatus on outo. Työhyvinvointi tulee siitä, että työpaikan ilmapiiri on hyvä, palkat ovat kunnossa ja työmäärä normaali. Kaikkia kohdellaan asiallisesti eikä kiusaamista sallita.
Tyhjänpäiväinen hömppäohjelma ilmeisesti täyttää vaan jonkin lain kirjaimen ja on verovähennettävissä. Työllistäähän se kyllä järjestäjiä.
Tämä on niin totta. Kokemusta molemmista paikoista, eka oli kiva paikka. Erilaisia, eri-ikäisiä. Työilmapiiri loistava. Firman juhlat ym suosittuja. Osallistuminen 95%. Toka paikka. Eri 'osastot', nälvintää yms. Joku kysyikin, kun tykypäivää suunniteltiin: saisiko sen rahassa? Kertoo jo yhteishengestä. Osallistuminen ehkä 15%
Nyt. Ihana eläke, ei ole mun murheita nämä enää. Voimia teille, ketä asia koskee :)
Vierailija kirjoitti:
Todella olen yksin, vaikka katoaisin johonkin, niin minua ei kaipasi kukaan, ei ketään kenelle olen tärkeä missään mielessä, ei ole edes omaisiakaan. Kun on edes yksikin ihminen joka välittäisi, mitä minulle kuuluu ja olenko edes elosakkaan, mutta ei ole.
Tämä ei välttämättä lohduta, mutta meistä kukaan ei ole korvaamaton kenellekään. Jokainen poistuu aikanaan ja muut jatkaa elämää. Tulee uusia kumppaneita ja ystäviä. Sukupolvia katoaa unohdukseen.
Eikä kaikkia perheellisiäkään kaivata, perinnönkärttäjät saattavat jopa odottaa perittävän kuolemaa ja joku olla helpottunut, kun pitkään sairastanut poistuu. Ihmiset myös eroavat, ystävyyssuhteita katkeaa eivätkä kaikki sukulaiset pidä mitään yhteyttä.
Toisinkin voi tietysti olla. Monesti yksinäisenä ajattelee, että sukulainen tai kumppani olisi ratkaisu yksinäisyyteen. Mikään ei kuitenkaan takaisi, että hän välittää oikeasti meistä.
Noissa tyhypäivissä ja muissa pikkujouluhommeleissa työväen kesken käy monesti niin että ne jotka haluaisivat vain tehdä työnsä mukavassa työilmapiirissä eivätkä osallistua kissanristiäisiin joissa osassa jopa alkoholin avulla muka lähennytään, pullautetaan pois työporukasta. Eli voi käydä päinvastoin kun tarkoitettiin. Yhdestä, kahdesta tehdään outolintuja kun eivät osallistu väkisin liian läheiseen tutustumiseen jota eivät halua. Muut sitten perkaavat viikkotolkulla mitä juhlissa tapahtui, kuka kännissä huuteli levottomia, ketkä poistuivat yhdessä illan päätteeksi. Se joka ei tuollaiseen halua osallistua onkin yhtäkkiä ulkona työkuvioissakin, vaikka ne ennen olivat kaikille samanveroiset.
Mun mies ei osallistu naisvaltaisen työpaikkansa pippaloihin, vaikka työkaverit kovasti aina maanittelevat. Sanoo ettei todellakaan kaipaa sitä touhua. Aina joku yrittää uida housuihin ja osa haluaa halailla pitkään ja hartaasti pitkin iltaa, kysellään miten vaimon kanssa menee makuuhuoneessa ja puhutaan jopa törkeitä.
Jos mietin yksinäisyyttäni niin ehkä ainoa hyvä puoli ajatellessa itseäni on se, ettei tarvitse jännittää sitä mitä muut miettivät minusta (no mietin silti) tai ajatella kelpaanko porukkaan. Ei tarvitse miettiä kehtaanko esim ottaa yhteyttä ystävään tai haluaako kukaan nähdä minua, kun ketään tälläistä ei ole. Näin jää tuo kaikki pois mitä kuvittelen, että olisi edessä jos olisi jotain kavereita.
Varmasti itselle olisi vaikeaa jotenkin määrittää sitä esim kuinka usein joku tahtoisi nähdä minua tai miten olisin esim kiinnostava ihminen, että joku yleensäkään tahtoisi viettää aikaa kanssani.
Näin, kun olet yksin niin jää nuo jutut pois, mutta sitten taas toivo siitä, että tilanne muuttuisi ja osaisin taas tämän parin vuosikymmenen jälkeen olla taas ystävä jollekin on hieman liiankin positiivinen ajatus kaiken suhteen. Kyllä minun pitäisi paljon "harjoittelua" saada, että nuo asiat sujuisivat ja pelkäisin mokaavani monessa kohtaa. Senverran vieras asia tuo kaikki on. Samalla itsetuntoni on kyllä tosi alhainen. Surkea suorastaan ja en pidä itsestäni paljonkaan. Joskus joissakin jutuissa.