Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Latteuksien latelijatkin, joilla ei ole uutta annettavaa, on aika raskaita.

Vierailija kirjoitti:

Ilmaista keskusteluapua täysi-ikäisille yksinäisille:

 

https://www.helsinkimissio.fi/hae-apua/aikuisille/keskusteluapu/#ajanva…

Ei liity tähän enkä muutenkaan mainitse paikkaa nimeltä (tunnettu kuitenkin) jossa se keskusteluapu linjan toisessa päässä kehotti puhelun lopuksi juttelemaan ja muutenkin viettämään aikaa läheisten kanssa.

Just. Mua ärsyttää ihan kauheasti tuo sana läheiset. Niitäkö muka aina ja kaikkialla kaikilla ihmisillä on?  Kas, kun ei ole!  Tuommoinen läheiset-hokema mediassa ja muussa keskustelussa on raskasta kuulla, kun silloin aina törmää siihen ettei ole ketään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ollut tämä masennus jo ihmeen pitkään ja nyt tuntuu, että loppua ei näy. Olen täysin laamaantunut, enkä jaksa enää yksin nousta tästä jatkuvien vaikeuksien suosta.

Voikohan masentumiselta edes välttyä kun on ja pysyy vuodesta toiseen ihan yhtä yksinäisenä eikä se yksinäisyys ole oma valinta. Sitä tuntuu ettei elämäänsä pääse kunnolla elämäänkään kun on vaan jumissa siinä samassa tilanteessa eikä siitä pääse eteenpäin. Jossain vaiheessa sen sitten hyväksynee ainakin jollain tavalla, mutta samalla siinä menettää tulevaisuuden uskoaan ja moni tavoite ja unelma muuttuu saavuttamattomaksi. Ihme kai se olisi jos tuo ei vaikuttaisi negatiivisesti mielialaan ja saisi masentumaan. 

Muutenkin vähän ehkä kohtuutonkin vaatimus ja olettamus, että yksinäinen jaksaisi vuosikausia kulkea ihmisten ilmoilla tutustumassa ihmisiin ilman että se koskaan johtaa pinnallista tuttavuutta enempään ja yleensä ei siihenkään? Samoin on outo olettamus, että yksinäinen vaan odottaisi kotonaan eikä tekisi mitään minkään eteen. Lopputulos ja seuraus toki voi hyvinkin olla se, ettei enää kiinnosta mikään eikä enää jaksa mutta sitä ennen sitä on tehnyt vaikka mitä. On jaksanut ja ollut aktiivinen, saanut kylmää vettä niskaansa mutta nostanut itsensä takaisin jaloilleen ja taas mennyt, tehnyt ja ollut tavattavissa ja avoin tutustumiselle. Tuota on toistanut vuosikausia ja on käynyt töissä, kulkenut tunnin työmatkaa suuntaansa ihmisten ilmoilla, käynyt kaupassa, lenkillä ja jumpassa. Kulkenut kansalaisopiston kursseilla, mennyt monenlaisille messuille, käynyt kirjastossa ja välillä baarissa. Laivalla ja etelässäkin. Elänyt yksinäisenä elämäänsä ja yrittänyt olla välittämättä yksinäisyydestään ja luottanut sen olevan vain vaihe. Samaan aikaan aika kuluu ja se yksinäisyys alkaa tehdä tuhoaan. Lopulta se kaikki meneminen ja tekeminen alkaa tympimään yksinään ja vaikka mitään mökkiytymistä ei omakseen koekaan niin se tapahtuu, koska ei vaan jaksa loputtomiin luuhata yksinään jossain ihmettä tavoittelemassa. 

Silti tämä kaikki halutaan kääntää niin, että yksinäinen ei osaa toimia oikein eikä tee mitään minkään eteen. Eihän se suostu tottelemaankaan vaikka pyytämättäkin neuvotaan ja kerrotaan mikä kaikki yksinäisessä on vikana. Eihän sellainen osaa ajatellakaan oikein eikä edes tuntea omia tunteitaan oikein vaan kaikki on vääränlaista ja siksi se yksinäisyys on ihan oma syy. 

Kenen syy yksinäisyytesi on mielestäsi? Mitä tällä hetkellä teet, kun kerroit, että et odota vain kotona?

Tuntuupas kummalta, että joku kysyy (vaikkakin aika ikävällä asenteella) mitä olen tehnyt, mutta aloitetaan ensin sillä että tuskin siihen on yksittäistä syytä tai että se olisi yksinomaan jonkun syy että olen yksinäinen. Ei minunkaan. Pointtihan tuossa muutenkin oli se, että kun nämä auliisti jaellut neuvot ei toimikaan käytännössä niin se ainoa syyllinen siihen nähdään yksinäisessä eikä suinkaan niissä neuvoissa saati neuvojen jakelijassa.

Ja niihin tekemisiin. Nyt tosiaan olen kotona koska justiinsa tulin uimasta ja ruokakaupasta, mutta iltapäivällä lähden ulkoilemaan ja käyn samalla ikeassa. Eilen olin aamuvuorossa ja vähän ex-tempore menin sitten kirjamessuille jo eilen vaikka meinasin eka jättää viikonlopulle. Yksi uusi neulekirjakin piti sitten ostaa vaikka olin päättänyt että katselen vain, mutta onneksi sentään mitään kassillista lankaa en kotiin kantanut. Tuli siellä se viinilasikin ostettua ruokamessujen puolelta mutta ei minusta viini-ihmistä taida saada vaikka montaa maistelin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei lapsuudesta ja nuoruudesta ole jäänyt kavereita eikä ole sukulaisia, joiden seurassa viihtyy, päätyy yksinäiseksi. Muilla aikuisilla on omat kaverinsa, puoliso ja lapset sekä suku, ei heiltä riitä aikaa eikä kiinnostusta. Kiintiö on täynnä. Aikuisena on vaikea rakentaa ystäväverkkoa. Ongelman ydin on siinä, miksei sitä syntynyt lapsuudessa tai nuoruudessa. Sieltä yksinäisyys alkaa.

Monet muuttavat kauaksi kotiseudulta. Silloin pitää rakentaa uudet verkostot ja se voi olla vaikeaa. 

Tai luo ne verkostot väärien ihmisten kanssa ihan vaan silkkaa epätoivoisuuttaan ettei olisi eikä jäisi yksin. Tai elämä vie ihan eri suuntiin ja käy niin, että yhtäkkiä ne kaikki ystävät, kaverit ja tutut alkaakin vakiintumaan ja perustamaan perheitä ja itselle käy lopulta se sama kuin siinä lapsuuden typerässä tuolileikissä jossa joku jää ilman ja ulkopuoliseksi.

Muut kuplautuu sinne perhe-elämäänsä eikä siinä mitään pahaa ole, koska niin sitä varmasti kuplautuisi itsekin. Sitten pitäisikin jostain luoda se ihan uusi verkosto liki tyhjästä.

Vierailija kirjoitti:

Just. Mua ärsyttää ihan kauheasti tuo sana läheiset. Niitäkö muka aina ja kaikkialla kaikilla ihmisillä on?  Kas, kun ei ole!  Tuommoinen läheiset-hokema mediassa ja muussa keskustelussa on raskasta kuulla, kun silloin aina törmää siihen ettei ole ketään. 

No älä. Tosin mikä päivä tässä se oli kun huomasin bussipysäkillä ifin mainoksen ja sen luettuani oitis muistin meidät ketjun yksinäiset ja unettomat, että tuostako se nyt onkin sitten kiikastanut ettei meistä monellekaan unikaan tule. Eikä tule sitten jatkossakaan koska mitäpä yksinäinen tuollaisella tekisi.

Ota henkivakuutus ja lepäät rauhassa.

Jep, otan takkini..

Vierailija kirjoitti:

Latteuksien latelijatkin, joilla ei ole uutta annettavaa, on aika raskaita.

Muutenkin erikoista sakkia kun haastavat riitaa ketjussa sekä haukkuvat yksinäisiä milloin milläkin tavalla vääränlaisiksi vaikka eivät itse edes yksinäisiä ole. Eihän tämä ketju edes ole heille tarkoitettu eikä mitenkään oikea keskustelu. Toisekseen jos ovat yksinäisiä niin heillähän on hihassaan tuo koko keinovalikoima yksinäisyyden selättämiseen eli siitä vain toteuttamaan.

Vai kävikö niin, ettei ne latteudet ja vakkarifraasit toimineet omallakaan kohdalla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lueskelin viestejä eilen ja minulle heräsi seuraavia kysymyksiä:

Kun kotoa kukaan ei tule ketään hakemaan, niin onko sinulla, yksinäinen, mahdollisuus käydä jossain? Vai onko se kiinni rahasta? Tarkoitan sitä, että kun on harrastuksia ja kokoontumisia, seurakunta, muut järjestöt. Eli pystytkö, haluatko tai sopeudutko mihinkään porukkaan? Jos itse menee johonkin touhuun mukaan, niin vaikka ensin tutustuisi vain joihinkin ihmisiin, niin sitä kautta myöhemmin voi löytää myös kumppanin ja lisää ihmisiä. Lukupiirit/käsityöt/hyväntekeväisyys/päiväkoti- tai koulumummuksi. Etäopiskelut/etäkurssit. Kansanopistot, työväenopistot.

 

Mikä estää alkamista? Tutustuminen ja ystävyys vaatii aikaa sekä panostusta puolin ja toisin. Pitää löytää samanhenkisiä ystäviä kun itse on. Vai ehkä et olekaan valmis siihen koska se vaatii myös sinulta paljon? Aikaa ja vaivaa sekä sopeutumista erilaisiin ihmisiin. On paljon järjestöjä, esimerkiksi Martat. Kun kuuluu porukkaan, pääsee toimintaan, retkille ja matkoille. Mitä ajatuksia näistä?

Tutustuminen ja ystävyys nimenomaan vaatii aikaa sekä panostusta puolin ja toisin eikä se siksi onnistu vain yksinäisen aktiivisuudella vaikka jaksaisi ponnistella sen eteen kuinka paljon. Yksinäinen yleensä on ollut jopa liiankin joustava ja sopeutuva erilaisiin ihmisiin ja antanut aikaa ja mahdollisuuden, että siinä löytyisikin yhteinen sävel kun paremmin opitaan tuntemaan. Valitettavasti se vaan ei ole niin, että sieltä pintaa raaputtamalla löytyisi jotenkin merkittävästi toisenlainen ihminen mitä se ensivaikutelma antaa ymmärtää. Sekin olisi hyvä muistaa ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia, yksinäisetkään ja ne järjestöihmiset on yleensä mukana jo jossain järjestössä ihan ilman neuvomistakin. Järjestöihminen voi myös olla yksinäinen vaikka siellä toiminnassa ja retkillä olisikin samanhenkisiä ihmisiä ympärillä. Samahan se on kaikessa muussakin harrastamisessa, että siellä ollaan harrastamassa eikä luomassa ja etsimässä ihmissuhteita. Tietenkin joku voi sielläkin kohdata jonkun jonka kanssa klikkaa ja siitä muodostuu kaveruus ehkä ystävyyskin, mutta ei se mitenkään normaalia tai yleistä ole että noin tapahtuu. Silti sitä tykätään mainostaa liki pommivarmana keinona sosiaaliseen elämään ja joka ei muuta vaatisi kuin sen, että yksinäinen vain ottaisi itseään niskasta kiinni ja reipastuisi.

Monesti näitä neuvoja lukiessa tulee tunne, että neuvojat kuvittelee että niitä kavereita suunnilleen tipahtaa syliin kunhan vaan se yksinäinen lähtee jonnekin kotoaan ja on itse aktiivinen. Melkoisen vieraantunut käsitys reaalimaailmasta vaikka en minäkään yksinäisenä sitä pahakseni pistäisi, että se tosiaan olisi noin helppoa.

No tuskin sinne kotiinkaan kukaan tupsahtaa, ellet ala wolttaan ja iske wolttikuskia. Oletko varma ettet itse ole liian raskasta seuraa muille? Kukaanhan ei neuvo, vaan herättelee ajatuksia, että missä muut tapaavat ihmisiä. Voithan jatkaa kuten nyt, mutta tuntuu että toistat samaa. Sehän on myös ok, mutta pitkästyttävää. Vaikutat tietävän itse vastauksen ihan kaikkeen ja se on se, että mikään muutos ei käy.

Mistä tuo ylimielisyys oikein kumpuaa että koetaan tarpeelliseksi tulla "herättelemään ajatuksia" jakamalla just niitä latteuksia jotka jokainen yksinäinen on kuullut jo vuosia sitten. Keskustelussa nimenomaan on käynyt se ilmi, ettei nuo oikein toimi vaan pitäisi keksiä jotain muuta. Tuhannen taalan kysymys onkin että mitä? Siihen ei sinullakaan vaikuta olevan ajatuksia vaan toistelet kuin papukaija noita samoja juttuja, jotka jokainen (yksinäinen) on sekä kuullut että toteuttanut sen sata kertaa erilaisina variaatioina. 

Siitä me kaikki ollaan taatusti ihan yksimielisiä, että kotoa ei kukaan tule hakemaan eli sitä ei erikseen tarvitse kertoa vaikka kuinka närkästyttäisi että yksinäinen on yksinäisyydessä se kokemusasiantuntija eikä suinkaan edes kuvittele olevansa täydellinen kuten ei meistä ole kukaan muukaan. Sen sijaan millähän sinutkin saataisiin ymmärtämään, että nuo "hyväntahtoiset vinkit" ei toimi. Yksinäiset sen jo ymmärtää, mutta te neuvojat ette.

Viestisi ovat kovin negatiivisia. Moni ihminen kaihtaa sellaisten henkilöiden seuraa jotka ovat raskaita ja vievät toisiltakin vähän energian.

Ei parane väittää vastaan kun kokemus puhuu.

Minullekin sana läheiset on monia ajatuksia herättävä. Toisaalta minulla se pari läheistä eli vanhempani. Näin tämä ajatus usein mielessä etten ole kuitenkaan yksin sillä tavalla mitä moni on . Ehkä ajatuksen tasolla monesti ja juttuseuraa kaipaan joskus omiinkin asioihin liittyen. Silti jutella kuitenkin saan ja puhua edes jostain. Siinä mielessä minulla on parempi tilanne tähän liittyen. Välillä kaipaan silti jotain yhteisten asioiden jakamista ja keskustelua johonkin itselle tärkeään asiaan liittyen enemmänkin. 

Samalla usein mietin sitä, kuinka omillaan moni on. Monesti oletaan, että jos ihminen tarvitsee apua johonkin juttuun niin hänellä on joku läheinen jolta pyytää. Sitten jos läheisten määrän voi laskea parilla sormella niin tällöin se huoli toisesta ja moni vaikeakin asia kasaantuu etenkin jos jotain yllättävää juttua tulee mikä vaatii enemmän. Tämä myös auttamiseen liittyen enkä tarkoita siis vaan avun saantia johonkin juttuun liittyen. Monesti luen jostain ihmisistä, jotka esim yksin hoitavat sairasta lasta tai ovat muuten omaishoitajia. Näin yksinäisyys korostuu myös näissä tilanteissa, vaikka ei ihan yksin olisikaan. 

Muuten jos elämääni mietin niin monesti se mielessä, että miten tästä kaikkea muuttaisi. Lähinnä mietin sitä, että miten näen sen vuosien päästä jos nyt yritän ja epäonnistun. Toki on parempi yrittää jo itseni vuoksi, vaikka aina ajatuksissa on se, että olen jäljessä paljon elämän jutuissa. Jos yritän niin ehkä voin paikata jotain. Samalla jos elämäni olisi sillä tavalla "turvattua" esim taloudellisesti  ja ei tarvisi miettiä mitään niin riittäisikö minulle se erakkomainen elämä syrjässä olevassa mökissä (nykyinen elämä) vai sanoisinko silti, että ei tämä elämäni sittenkään ole sellaista mitä toivoisin. Näin varmasti kävisi ja toivoisin kuitenkin muutosta joihinkin juttuihin. Tahtoisin kuitenkin esim opiskelun ja  töiden puolesta sekä ihmisiin liittyen saavuttaa edes jotain. Saada jotain muutosta. Tätä ehkä vielä yritän nyt. 

Samalla tietenkään en pidä itsestään selvyytenä, että asiat muuttuisivat. Mieluummin kaikkea muuta, mutta en ole vielä hyväksynyt sitä etten yritä enää. Se tunne on pahempi kuin se että yrittää ja pettyykin.  Ehkä pahinta on se ajatus jos miettisin kaiken olevan tässä ja niinpä yritän eri juttuja vielä huijaankin itseäni. Silti jotain edistystä edes jossain. 

Positiivinen asenne ei maksa mitään,olen lukenut Vauvan eri keskusteluja ja jokaisessa on jossain vaiheessa

alettu haukkua toisia keskustelijoita.

Tanssi tähtien kanssa tasaisesti karkein sanoin haukutaanVeronican tatskoja,sitten kun välillä kyllästytään

aletaan haukkuja toisten kirjoituksia.

Jos elämä on niin vaikeata älkää katsoko ohjelmia tai esim juontajaa jota inhoatte,olisi minullakin aihetta

valittaa mutta en jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Positiivinen asenne ei maksa mitään,olen lukenut Vauvan eri keskusteluja ja jokaisessa on jossain vaiheessa

alettu haukkua toisia keskustelijoita.

Tanssi tähtien kanssa tasaisesti karkein sanoin haukutaanVeronican tatskoja,sitten kun välillä kyllästytään

aletaan haukkuja toisten kirjoituksia.

Jos elämä on niin vaikeata älkää katsoko ohjelmia tai esim juontajaa jota inhoatte,olisi minullakin aihetta

valittaa mutta en jaksa.

Tässäkin asiassa ihminen voi täällä olla toista kohtaan positiivinen. Voi lukea muiden viestejä ja nähdä niissä hyviä asioita, vaikka viestit olisivatkin synkkiä ja tavallaan arvostaa kirjoittajaa, vaikka itse ajattelisi toisin jostain asioista. Näin viestit voi lukea monin tavoin. 

Samoin jos joku tänne kirjoittaa niin minusta hänellä on oikeus kirjoittaa asioistaan niin kuin ne kokee. Joku näkee valitusta, mutta samalla sitten jos puuttuu jonkun viestiin niin samalla määrittelee itse sitä mitä toinen voi tänne kirjoittaa. Olen silti samaa mieltä, että turha arvostelu mitä esim julkisuuden henkilöt kokevat on väärin. 

Joku kaipaa varmaan sellaista, että ystävystyisi toisen kanssa enemmänkin ja tulisi tosi syvällinen ystävyys. Itselle riittäisi silti jokin paljon vaatimattomampi juttukin ainakin, kun nyt asioita mietin. Edes joku jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja pohtia asioita. Joku joka kuitenkin esim laittaisi viestiä ja kertoisi asioistaan sekä muistaisi minutkin. Pysyisin mukana hänen elämässä ja toisin päin. Tämäkin auttaisi jo paljon ja olisi joku kertoisi elämästään ja pitäisi minutkin siinä mukana. Jo tämä ajatus on minusta itselleni suuri toive. Sitten vähitellen tämäkin voisi ajan kuluessa muuttua siihen, että esim tavattaisiin enemmän. Silti edes joku johon pitää yhteyttä olisi jo paljon. Minulle riittäisi sellainen juttelu ja pääsisin sillä jo melko pitkälle jos miettii yksinäisyyttä ja sen vaikutuksia. 

Kenenkä syy yksinäisyys on, kysyttiin. 

Pieni suku, ei sisaruksia eikä serkkuja. Ei ole kokemusta muiden kanssa olemisesta. Alkaa pyöriä liikaa omissa ympyröissään. 

Vähän introvertti tai ujo luonne, ei saa koulussakaan kavereita, kiusataan, opiskelupaikassa muilla valmiita seurustelu- ja kaveruussuhteita, ei keksi keinoa päästä mukaan, muuttuu araksi ja epävarmaksi, jää ulkopuolelle. Työpaikalla ei kuulu sisäpiiriin, muut puhuu perheistään, yksinäinen ei, hän on erilainen. Ei enää osaa puhua kuin omista asioistaan. Yksinäisyys syntyy samalla lailla kuin monet muut ongelmat. Ympäristön ja persoonan yhteisvaikutuksesta. Sattumalla on iso merkitys. Jos törmää jossain vaiheessa sukulaissieluun, yksinäisyys loppuu siihen. Riski pettymyksiin on suuri, koska odotukset ystävää kohtaan on isot.

Vierailija kirjoitti:

Joku kaipaa varmaan sellaista, että ystävystyisi toisen kanssa enemmänkin ja tulisi tosi syvällinen ystävyys. Itselle riittäisi silti jokin paljon vaatimattomampi juttukin ainakin, kun nyt asioita mietin. Edes joku jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja pohtia asioita. Joku joka kuitenkin esim laittaisi viestiä ja kertoisi asioistaan sekä muistaisi minutkin. Pysyisin mukana hänen elämässä ja toisin päin. Tämäkin auttaisi jo paljon ja olisi joku kertoisi elämästään ja pitäisi minutkin siinä mukana. Jo tämä ajatus on minusta itselleni suuri toive. Sitten vähitellen tämäkin voisi ajan kuluessa muuttua siihen, että esim tavattaisiin enemmän. Silti edes joku johon pitää yhteyttä olisi jo paljon. Minulle riittäisi sellainen juttelu ja pääsisin sillä jo melko pitkälle jos miettii yksinäisyyttä ja sen vaikutuksia. 

Samaa mieltä, mutta valitettavasti nämä "kasvotuttuudet" joita esim just koiran kanssa voi saada tai kun käy samassa jumpassa jne on sellaista kepeän pinnallista smalltalkia kuten tietysti pitää ollakin eli ei siinä mitään varsinaisia kuulumisiakaan vaihdeta. En tiedä miten tuollaisesta edes voisi kehittyä mitään kummempaa tai syvällisempää tuttavuutta, koska sen tavallaan kuuluukin jäädä tuolle tasolle jossa pidetään se tietty etäisyys eikä mennä henkilökohtaisuuksiin sen syvemmin kuin korkeintaan mainiten, että tykkäänpäs minä tästä säästä tai nukuinpas huonosti viime yönä. Eihän sitä tiedetä edes toistensa nimiä vaan korkeintaan niiden koirien.

Missä lienee ne paikat missä toisiin ihmisiin voisi tutustua rennosti ja ilman suuria ennakko-odotuksia sen syvemmästä tuttavuudesta, mutta kuitenkin niin ettei se ole jo lähtökohtaisesti poissuljettua (kuten noissa mainitsemissani esimerkeissä). Että saa klikata jos klikkaa mutta ei se ole mikään oletusarvo.

Varmaan mietin ihan mahdottomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kaipaa varmaan sellaista, että ystävystyisi toisen kanssa enemmänkin ja tulisi tosi syvällinen ystävyys. Itselle riittäisi silti jokin paljon vaatimattomampi juttukin ainakin, kun nyt asioita mietin. Edes joku jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja pohtia asioita. Joku joka kuitenkin esim laittaisi viestiä ja kertoisi asioistaan sekä muistaisi minutkin. Pysyisin mukana hänen elämässä ja toisin päin. Tämäkin auttaisi jo paljon ja olisi joku kertoisi elämästään ja pitäisi minutkin siinä mukana. Jo tämä ajatus on minusta itselleni suuri toive. Sitten vähitellen tämäkin voisi ajan kuluessa muuttua siihen, että esim tavattaisiin enemmän. Silti edes joku johon pitää yhteyttä olisi jo paljon. Minulle riittäisi sellainen juttelu ja pääsisin sillä jo melko pitkälle jos miettii yksinäisyyttä ja sen vaikutuksia. 

Samaa mieltä, mutta valitettavasti nämä "kasvotuttuudet" joita esim just koiran kanssa voi saada tai kun käy samassa jumpassa jne on sellaista kepeän pinnallista smalltalkia kuten tietysti pitää ollakin eli ei siinä mitään varsinaisia kuulumisiakaan vaihdeta. En tiedä miten tuollaisesta edes voisi kehittyä mitään kummempaa tai syvällisempää tuttavuutta, koska sen tavallaan kuuluukin jäädä tuolle tasolle jossa pidetään se tietty etäisyys eikä mennä henkilökohtaisuuksiin sen syvemmin kuin korkeintaan mainiten, että tykkäänpäs minä tästä säästä tai nukuinpas huonosti viime yönä. Eihän sitä tiedetä edes toistensa nimiä vaan korkeintaan niiden koirien.

Missä lienee ne paikat missä toisiin ihmisiin voisi tutustua rennosti ja ilman suuria ennakko-odotuksia sen syvemmästä tuttavuudesta, mutta kuitenkin niin ettei se ole jo lähtökohtaisesti poissuljettua (kuten noissa mainitsemissani esimerkeissä). Että saa klikata jos klikkaa mutta ei se ole mikään oletusarvo.

Varmaan mietin ihan mahdottomia.

Itse mietin jotain nettikaveria yms enemmänkin eli joku jonka kanssa jutella, vaikka hän asuisi toisella puolella maailmaa ja joka pitäisi minut silti elämässään mukana. Se olisi minulle jo todella suuri asia ja tavallaan muuttaisi elämääni. Toki tässäkin tietysti tiettyjä lähtökohtia, mutta jos nyt rehellinen olen niin minulle ei olisi paljonkaan väliä sillä millainen ihminen siellä toisaalla kirjottaisi. Toki tietyt kriteerit on kuten pitäisi kohdella muita hyvin ja ei saisi olla epäilyttävä tms. Muuten olisiko sillä sitten suurta väliä jos olisi edes jotain kerrottavaa toisillemme ja siedettäisiin toisiamme. Nämä ajatukset nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lemmikin kanssa ulkoillessa voi myös tavata muita ihmisiä luonnollisesti. 

Ei siinä yksinäisyys mihinkään poistu vaikka vaihtaisikin sen pari sanaa toisen koiranulkoiluttajan kanssa. Ei vaikka näin kävisi saman ihmisen kanssa useammankin kerran tai vaikka joka ilta. Ihan joo kiva ja etenkin koirille jos kovasti toisistaan tykkäävät, mutta ei se ihmisten välillä ole kuin sitä hyvää päivää, kirvesvartta ja on ilmoja pidellyt -tasoista jutustelua. Toisekseen nykyisin aika moni koiranulkoiluttaja kulkee katse naulittuna kännykkäänsä ja jopa luurit korvillaan koiran haistellessa puskia jne joten eipä siinä toinen paljon suoremmin enää voisi viestiä haluavansa olla rauhassa ja suorittaa vain sitä pakollista aamu/iltapissitystä niin äkkiä kuin ikinä ehtii. Osa myös pitää koiransa visusti vierellään eli ei anna edes koiransa sosialisoida toisten kanssa.

Mutta joo, koirakin muistetaan aina mainita loistavana keinona saada ystäviä ja sosiaalista elämää. Yksinäisen vika sekin on, kun ohje ei toimi.

Näitä ohjeita antavat aina ihmiset, joilla ei ole mitään kokemusta yksinäisyydestä. Toinen vakiovinkki on vapaaehtoistyö. Usein asiakaskunta on sellaista, että tulee entistä masentuneempi olo. 

Ihmiset kuitenkin yrittävät auttaa ehdotuksillaan, he välittävät, se on ystävällistä ja mielestäni sitä pitäisi arvostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lemmikin kanssa ulkoillessa voi myös tavata muita ihmisiä luonnollisesti. 

Ei siinä yksinäisyys mihinkään poistu vaikka vaihtaisikin sen pari sanaa toisen koiranulkoiluttajan kanssa. Ei vaikka näin kävisi saman ihmisen kanssa useammankin kerran tai vaikka joka ilta. Ihan joo kiva ja etenkin koirille jos kovasti toisistaan tykkäävät, mutta ei se ihmisten välillä ole kuin sitä hyvää päivää, kirvesvartta ja on ilmoja pidellyt -tasoista jutustelua. Toisekseen nykyisin aika moni koiranulkoiluttaja kulkee katse naulittuna kännykkäänsä ja jopa luurit korvillaan koiran haistellessa puskia jne joten eipä siinä toinen paljon suoremmin enää voisi viestiä haluavansa olla rauhassa ja suorittaa vain sitä pakollista aamu/iltapissitystä niin äkkiä kuin ikinä ehtii. Osa myös pitää koiransa visusti vierellään eli ei anna edes koiransa sosialisoida toisten kanssa.

Mutta joo, koirakin muistetaan aina mainita loistavana keinona saada ystäviä ja sosiaalista elämää. Yksinäisen vika sekin on, kun ohje ei toimi.

Näitä ohjeita antavat aina ihmiset, joilla ei ole mitään kokemusta yksinäisyydestä. Toinen vakiovinkki on vapaaehtoistyö. Usein asiakaskunta on sellaista, että tulee entistä masentuneempi olo. 

No kuka saa antaa vinkkejä? Yksinäinen ei ainakaan, koska hän ei saa seuraa edes itselleen, miten hän osaisi auttaa muita?

Vapaaehtoistyö on erittäin hyvä vinkki, etsii asian josta oikeasti on kiinnostunut niin siinä ajan mittaan kyllä tutustuu ihmisiin, jos yhtään haluaa. Ei sen tarvitse olla mitään yksinäisten juttuja, vaan normaalia hommaa. 

Katse peiliin kyllä vastaa kysymykseen miksi muut eivät halua seuraasi. Mutta helpompi tietysti syyttää muita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kaipaa varmaan sellaista, että ystävystyisi toisen kanssa enemmänkin ja tulisi tosi syvällinen ystävyys. Itselle riittäisi silti jokin paljon vaatimattomampi juttukin ainakin, kun nyt asioita mietin. Edes joku jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja pohtia asioita. Joku joka kuitenkin esim laittaisi viestiä ja kertoisi asioistaan sekä muistaisi minutkin. Pysyisin mukana hänen elämässä ja toisin päin. Tämäkin auttaisi jo paljon ja olisi joku kertoisi elämästään ja pitäisi minutkin siinä mukana. Jo tämä ajatus on minusta itselleni suuri toive. Sitten vähitellen tämäkin voisi ajan kuluessa muuttua siihen, että esim tavattaisiin enemmän. Silti edes joku johon pitää yhteyttä olisi jo paljon. Minulle riittäisi sellainen juttelu ja pääsisin sillä jo melko pitkälle jos miettii yksinäisyyttä ja sen vaikutuksia. 

Samaa mieltä, mutta valitettavasti nämä "kasvotuttuudet" joita esim just koiran kanssa voi saada tai kun käy samassa jumpassa jne on sellaista kepeän pinnallista smalltalkia kuten tietysti pitää ollakin eli ei siinä mitään varsinaisia kuulumisiakaan vaihdeta. En tiedä miten tuollaisesta edes voisi kehittyä mitään kummempaa tai syvällisempää tuttavuutta, koska sen tavallaan kuuluukin jäädä tuolle tasolle jossa pidetään se tietty etäisyys eikä mennä henkilökohtaisuuksiin sen syvemmin kuin korkeintaan mainiten, että tykkäänpäs minä tästä säästä tai nukuinpas huonosti viime yönä. Eihän sitä tiedetä edes toistensa nimiä vaan korkeintaan niiden koirien.

Missä lienee ne paikat missä toisiin ihmisiin voisi tutustua rennosti ja ilman suuria ennakko-odotuksia sen syvemmästä tuttavuudesta, mutta kuitenkin niin ettei se ole jo lähtökohtaisesti poissuljettua (kuten noissa mainitsemissani esimerkeissä). Että saa klikata jos klikkaa mutta ei se ole mikään oletusarvo.

Varmaan mietin ihan mahdottomia.

Omalla kohdalla paljon parjattu työpaikka on ollut hyvä keino; kaksi entistä kollegaa on kavereitani. Työpaikoilla ollaan säännöllisesti tekemisissä ihmisten kanssa useita tunteja kerrallaan, jolloin kohtaamiset eivät jää kasvotuttuuden tasolle. On todennäköistä, että ennen pitkää joidenkin kanssa "klikkaa", varsinkin, kun työntekijöitä yhdistää jo valmiiksi vähintäänkin sama toimiala, kiinnostuksen kohde tai ammattitaito. 

Mulle nää sunnuntait on pahimpia olla yksin kun lapset olleet viikonlopun mun luona. Tähän ei koskaan tunnu tottuvan. Huomenna on taas helpompi elää sit yksinkin. 

Ketään ei saisi siltä täällä senkään perustella arvostella jos toinen kertoo kokemuksistaan ja siitä, ettei vaikka joku ehdotus ole hänen kohdallaan toiminut. Jokaisella  ihmisellä on oma elämänsä ja se ei ole mitään epäkiitollisuutta toisia kohtaan jos kertoo, vaikka ettei itselle auttanut jokin asia. Tällöin pitäisi hyväksyä se ajatus ja ymmärtää kaikilla olevan eri tausta ja lähtökohdat. Minusta sekin on viisautta.