Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Lemmikin kanssa ulkoillessa voi myös tavata muita ihmisiä luonnollisesti. 

Ei siinä yksinäisyys mihinkään poistu vaikka vaihtaisikin sen pari sanaa toisen koiranulkoiluttajan kanssa. Ei vaikka näin kävisi saman ihmisen kanssa useammankin kerran tai vaikka joka ilta. Ihan joo kiva ja etenkin koirille jos kovasti toisistaan tykkäävät, mutta ei se ihmisten välillä ole kuin sitä hyvää päivää, kirvesvartta ja on ilmoja pidellyt -tasoista jutustelua. Toisekseen nykyisin aika moni koiranulkoiluttaja kulkee katse naulittuna kännykkäänsä ja jopa luurit korvillaan koiran haistellessa puskia jne joten eipä siinä toinen paljon suoremmin enää voisi viestiä haluavansa olla rauhassa ja suorittaa vain sitä pakollista aamu/iltapissitystä niin äkkiä kuin ikinä ehtii. Osa myös pitää koiransa visusti vierellään eli ei anna edes koiransa sosialisoida toisten kanssa.

Mutta joo, koirakin muistetaan aina mainita loistavana keinona saada ystäviä ja sosiaalista elämää. Yksinäisen vika sekin on, kun ohje ei toimi.

Neuvojen jakelijoilla on kaikkivoipaisuus harha. Kuvitellaan että omalla sanomisella korjataan tilanne tuosta vaan. Ja loukkaannutaan kun ei totella. Näitä äititeresoja riittää. Listataan kerta toisensa jälkeen kaikki kliseet ja tsemppiä vaan kyllä se siitä kun teet niinkuin minä sanon. Ilman omaa kokemusta ja minkäänlaista empatiaa asettua toisen asemaan.

Jos ei lapsuudesta ja nuoruudesta ole jäänyt kavereita eikä ole sukulaisia, joiden seurassa viihtyy, päätyy yksinäiseksi. Muilla aikuisilla on omat kaverinsa, puoliso ja lapset sekä suku, ei heiltä riitä aikaa eikä kiinnostusta. Kiintiö on täynnä. Aikuisena on vaikea rakentaa ystäväverkkoa. Ongelman ydin on siinä, miksei sitä syntynyt lapsuudessa tai nuoruudessa. Sieltä yksinäisyys alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tein pitkästä aikaa ristikon. Oli ihan mukava.

Sama juttu.  Innostuin ostamaan ristikkolehden ja täyttelen sitä, kun illat tuntuu pitkiltä eikä telkkaristakaan aina tule mitään houkuttelevaa. Kryptojen ratkominen käy melkein unilääkkeestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lemmikin kanssa ulkoillessa voi myös tavata muita ihmisiä luonnollisesti. 

Ei siinä yksinäisyys mihinkään poistu vaikka vaihtaisikin sen pari sanaa toisen koiranulkoiluttajan kanssa. Ei vaikka näin kävisi saman ihmisen kanssa useammankin kerran tai vaikka joka ilta. Ihan joo kiva ja etenkin koirille jos kovasti toisistaan tykkäävät, mutta ei se ihmisten välillä ole kuin sitä hyvää päivää, kirvesvartta ja on ilmoja pidellyt -tasoista jutustelua. Toisekseen nykyisin aika moni koiranulkoiluttaja kulkee katse naulittuna kännykkäänsä ja jopa luurit korvillaan koiran haistellessa puskia jne joten eipä siinä toinen paljon suoremmin enää voisi viestiä haluavansa olla rauhassa ja suorittaa vain sitä pakollista aamu/iltapissitystä niin äkkiä kuin ikinä ehtii. Osa myös pitää koiransa visusti vierellään eli ei anna edes koiransa sosialisoida toisten kanssa.

Mutta joo, koirakin muistetaan aina mainita loistavana keinona saada ystäviä ja sosiaalista elämää. Yksinäisen vika sekin on, kun ohje ei toimi.

Näitä ohjeita antavat aina ihmiset, joilla ei ole mitään kokemusta yksinäisyydestä. Toinen vakiovinkki on vapaaehtoistyö. Usein asiakaskunta on sellaista, että tulee entistä masentuneempi olo. 

Katselin tänään rakkaista pojista kuvia kun olivat pieniä,niin se aika vaan menee ei voi pysäyttää.

Minä rakastan tätä vuoden aikaa kun on pimeää,viimeiset lehdet putovat puista voi sytyttää kynttilät.

Joulu on minulle tärkeää ja valmistelut aloitan ajoissa,lahjat eivät merkitse enää mitään.

Vanhempi poikani tulee hesasta moneksi päiväksi Jouluna,tehdään ruokaa ja pelataan pelejä.

Nuorempi poikani tulee Aattona syömään ja viettää aikaa veljensä kanssa.

Haikeaa on poika viedä matkakeskukseen joulun jälkeen,vielä viimeiset halaukset ja toive pian nähdään.

Rakastan lapsiani yli kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Katselin tänään rakkaista pojista kuvia kun olivat pieniä,niin se aika vaan menee ei voi pysäyttää.

Minä rakastan tätä vuoden aikaa kun on pimeää,viimeiset lehdet putovat puista voi sytyttää kynttilät.

Joulu on minulle tärkeää ja valmistelut aloitan ajoissa,lahjat eivät merkitse enää mitään.

Vanhempi poikani tulee hesasta moneksi päiväksi Jouluna,tehdään ruokaa ja pelataan pelejä.

Nuorempi poikani tulee Aattona syömään ja viettää aikaa veljensä kanssa.

Haikeaa on poika viedä matkakeskukseen joulun jälkeen,vielä viimeiset halaukset ja toive pian nähdään.

Rakastan lapsiani yli kaiken.

Kuulostaapa ihanalta miten pojat tulevat luoksesi ja vietätte joulunaikaa yhdessä. Aidosti jakaen, pelaten. Voisitteko kehitellä vastaavaa kevääseen, vaikka pääsiäistradiot teille? Useampi yönselkä yhdessä. Arvokasta tuo sinulle ja heille varmasti myös.

Ilmaista keskusteluapua täysi-ikäisille yksinäisille:

https://www.helsinkimissio.fi/hae-apua/aikuisille/keskusteluapu/#ajanva…

Vierailija kirjoitti:

Jos ei lapsuudesta ja nuoruudesta ole jäänyt kavereita eikä ole sukulaisia, joiden seurassa viihtyy, päätyy yksinäiseksi. Muilla aikuisilla on omat kaverinsa, puoliso ja lapset sekä suku, ei heiltä riitä aikaa eikä kiinnostusta. Kiintiö on täynnä. Aikuisena on vaikea rakentaa ystäväverkkoa. Ongelman ydin on siinä, miksei sitä syntynyt lapsuudessa tai nuoruudessa. Sieltä yksinäisyys alkaa.

Samaa mieltä isolta osin ja tuo kaikki on täysin ymmärrettävää, mutta jälkiviisaus on tässäkin asiassa täysin tarpeetonta ja yleensä pelkkää yksinäisen syyllistämistä. Kukaan meistä kun ei voi aloittaa alusta, jotta voisi elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan uusiksi ja "paremmin" ettei aikuisuus olisi sellaista kuin se on. Mutulla veikkaan, että jos tuo vain olisi mahdollista niin aika moni yksinäinen sen(kin) tekisi, koska onhan tämä yksinäinen elämä ihan karmea kohtalo ellei se ole oma valinta. Koulukiusaustausta esim on kyllä ihan ymmärrettävä syy sille, että uusintaa ei kaipaa ja toisaalta myös sille että erakoituu ja syrjäytyy. Osin omasta tahdostaan ja osin muiden takia. 

Tietysti se olisi aivan loistavaa jos tähän löytyisi jokin keino jolla ehkäistäisiin se ettei jatkossa enää ole sellaisia ikäluokkia joille käy näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein pitkästä aikaa ristikon. Oli ihan mukava.

Sama juttu.  Innostuin ostamaan ristikkolehden ja täyttelen sitä, kun illat tuntuu pitkiltä eikä telkkaristakaan aina tule mitään houkuttelevaa. Kryptojen ratkominen käy melkein unilääkkeestä. 

Niihin tulee mulla ihan ihme himo kun erehtyy sen yhden täyttämään. Tuo on siis kausittaista puuhaa oikein kunnon on-off-tyylillä että välillä en täytä yhtään ristikkoa (tai kryptoa, sudokua) vaikka yleensä aina ne kyllä pistän säästöön ilmaislehdistä jne koska sitä ei tiedä milloin alkaa taas se toinen vaihde. Ja sitten kun se alkaa niin noita täyttää ihan yötä myöten. Se pahin koukuttaja mulle on japanilaiset ristikot / siluettiristikot ja tuollaista ristikkolehteä ei melkein uskalla enää ostaakaan vaikka hyvä harrastus kai se on. Silti sitä potee jotain huonoa omatuntoa kun jumittaa tuollaisten kanssa eikä tee jotain parempaa ja järkevämpää. Sama tosin pätee tähän palstaan ja nettiin ylipäätään ja telkkarinkatsomiseen jne joka on aika inhottava piirre (tai tapa) että moittii itseään kaikesta mahdollisesta. Aina on väärin ja aina saa hävetä.

Koirista puheenollen. Tässä ehkä noin vikan kuukauden aikana on käynyt kolmesti niin, että joku koira on bongannut minut sellaisella innolla, riemulla ja tarmolla että se omistaja on äimistellyt kuinka koira ei koskaan aiemmin ole suhtautunut keneenkään ohikulkijaan tuolla tavalla. Siitä siis ei ole ohi päässyt ilman että koiralle sanoo jotain ja vähän rapsuttaa vaan koira on jäänyt pitkäksi aikaa odottamaan minua kun kulkivat edelläni tai sitten koira huomasi mut tulemasta sivutieltä ja sellainen nelitassu-jarrutus päälle että eihän se omistaja saanut sitä liikkeelle ennen kuin olin siinä kohdalla. Viimeisin tuli vastaan ja se koira heilutti häntäänsäkin niin että se meni melkein mutkalle ja tanssi siinä remmissä kunnon piruetteja. Joka kerta eri koira ja aina aivan vieras vaikka koiran käytöksestä olisi muuta kuvitellut.

Ehkä mulla on syöpä ja nämä koirat haistoi sen.

Moi yksinäiset. Olen kahtena päivänä nyt jaksanut hakea töitä. Toinen vaatisi muuttoa, jos onnistun. Mietin kaikkea siihen liittyvää. Siinä uudistuisi. Kattelin jopa vuokra-asuntoja sen kunnan alueelta. Käyttekö koskaan Oikotiellä kattelemassa asuntoja? Ristikkolehtiä teen minäkin aikani kuluksi, tykkään joskus aloittaa aamukahvilla ja sellaisella. Nyt ei ole muuta ruokaa kuin pakasteesta löytyneitä lohkoperunoita, mutta tein niiden kylkeen salaatin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kiinni rahasta, ei ne satunnaiset kahvilakäynnit, ym. Työväenopiston kurssit auta siihen orpouden tunteseen kun ei ole sitä yhtäkään jola päiväistä läheistä henkilöä. Kivahan se on harrastaa ja sit mennä kotiin perheensä luokse, tätä kun ei ihmiset ymmäŕrä mistä se yksinäidyyden tunne tulee.

Täysin samaa mieltä olen minäkin! Kun ei ole läheisiä  ja turvaverkkoja, ei silloin kurssit ja kahvilat auta. Tänäänkin olisi hieno ulkoiluilma vaan yksin ei tule lähdettyä.

Taidan syödä jotain ja sitten keittää kahvit. Leivoin nimipäiväkseni piirakkaa ja kakkua, vähän ovat jo vanhentuneita mutta ei niitä kukaan muukaan syö joten loppuviikko on 

piirakka-kakku-pulladieettiä ! Illalla ohjelmassa tv:n katselua  ja ehkä ristikoiden täyttämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Moi yksinäiset. Olen kahtena päivänä nyt jaksanut hakea töitä. Toinen vaatisi muuttoa, jos onnistun. Mietin kaikkea siihen liittyvää. Siinä uudistuisi. Kattelin jopa vuokra-asuntoja sen kunnan alueelta. Käyttekö koskaan Oikotiellä kattelemassa asuntoja? Ristikkolehtiä teen minäkin aikani kuluksi, tykkään joskus aloittaa aamukahvilla ja sellaisella. Nyt ei ole muuta ruokaa kuin pakasteesta löytyneitä lohkoperunoita, mutta tein niiden kylkeen salaatin.

Joo, teen tuota samaa ja kirjoitinkin siitä joskus ketjuun kuinka mulla on yksi paikkakunta johon ihan ekasta käynnistä lähtien on ollut sellainen fiilis kuin kotiinsa olisi tullut. Se tunne on tosi vaikea selittää, mutta olen aina kokenut että siellä olisi helppoa olla onnellinen. Tai no, ainakin onnellisempi ja paljon mitä täällä. Välillä katselen vapaita työpaikkoja sieltä päin ja olisiko minkälaisia vuokra-asuntoja ym, mutta olen jo hyväksynyt että haaveeksi tuo kaikki tulee jäämään. Se muutto olisi pitänyt tehdä heti silloin kun siellä ekan kerran kävi ja sehän tässä pahinta on, että jos olisin nuorena osannut ja uskaltanut pitää pääni niin se silloinen oma (ja kaikkien mielestä väärä ja outo) tulevaisuudensuunnitelma opiskeluineen ym olisi ollut ihan nappivalinta sitäkin silmällä pitäen että muuttaisi tuonne. Senkun olisi vaan toteuttanut haaveensa ja muutkin elämänlaatuun liittyvät tavoitteensa kun olisi ollut sekä itselle mieluisa ammatti ja osaamista joka tuolla työllistäisi. Ihan oikeastaan sama kumpi opiskelupaikka ja ala olisi ollut se minkä valitsee (tai kumpaan pääsee). Enää ei ehdi tuollaista toteuttaa miltään osin ja sekin surettaa että tuo opiskelu jne olisi hyvinkin mahdollisesti tuonut kohdalle niitä oikeanlaisia, omannäköisiä ihmisiä. Ainakin kaveriksi ja ehkä elämänkumppaniksi ja ystäväksikin.

No, näillä mennään :(

Ja hei, nuo lohkikset kuulostaa niin hyviltä että taidan huomenna paistaa pellillisen ja tehdä jotain valkosipulista soosiakin missä dipata niitä. Kiitos siis, enää ei tarvitse miettiä huomista kokkailua kun sen osalta että mitä kaveriksi. No, kaupassa kun käy niin se valinta yleensä tulee ihan luonnostaan kun katsoo mikä on tarjouksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lemmikin kanssa ulkoillessa voi myös tavata muita ihmisiä luonnollisesti. 

Ei siinä yksinäisyys mihinkään poistu vaikka vaihtaisikin sen pari sanaa toisen koiranulkoiluttajan kanssa. Ei vaikka näin kävisi saman ihmisen kanssa useammankin kerran tai vaikka joka ilta. Ihan joo kiva ja etenkin koirille jos kovasti toisistaan tykkäävät, mutta ei se ihmisten välillä ole kuin sitä hyvää päivää, kirvesvartta ja on ilmoja pidellyt -tasoista jutustelua. Toisekseen nykyisin aika moni koiranulkoiluttaja kulkee katse naulittuna kännykkäänsä ja jopa luurit korvillaan koiran haistellessa puskia jne joten eipä siinä toinen paljon suoremmin enää voisi viestiä haluavansa olla rauhassa ja suorittaa vain sitä pakollista aamu/iltapissitystä niin äkkiä kuin ikinä ehtii. Osa myös pitää koiransa visusti vierellään eli ei anna edes koiransa sosialisoida toisten kanssa.

Mutta joo, koirakin muistetaan aina mainita loistavana keinona saada ystäviä ja sosiaalista elämää. Yksinäisen vika sekin on, kun ohje ei toimi.

Minulla kyllä koira antaa myös itsestään seuraa itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lueskelin viestejä eilen ja minulle heräsi seuraavia kysymyksiä:

Kun kotoa kukaan ei tule ketään hakemaan, niin onko sinulla, yksinäinen, mahdollisuus käydä jossain? Vai onko se kiinni rahasta? Tarkoitan sitä, että kun on harrastuksia ja kokoontumisia, seurakunta, muut järjestöt. Eli pystytkö, haluatko tai sopeudutko mihinkään porukkaan? Jos itse menee johonkin touhuun mukaan, niin vaikka ensin tutustuisi vain joihinkin ihmisiin, niin sitä kautta myöhemmin voi löytää myös kumppanin ja lisää ihmisiä. Lukupiirit/käsityöt/hyväntekeväisyys/päiväkoti- tai koulumummuksi. Etäopiskelut/etäkurssit. Kansanopistot, työväenopistot.

 

Mikä estää alkamista? Tutustuminen ja ystävyys vaatii aikaa sekä panostusta puolin ja toisin. Pitää löytää samanhenkisiä ystäviä kun itse on. Vai ehkä et olekaan valmis siihen koska se vaatii myös sinulta paljon? Aikaa ja vaivaa sekä sopeutumista erilaisiin ihmisiin. On paljon järjestöjä, esimerkiksi Martat. Kun kuuluu porukkaan, pääsee toimintaan, retkille ja matkoille. Mitä ajatuksia näistä?

Tutustuminen ja ystävyys nimenomaan vaatii aikaa sekä panostusta puolin ja toisin eikä se siksi onnistu vain yksinäisen aktiivisuudella vaikka jaksaisi ponnistella sen eteen kuinka paljon. Yksinäinen yleensä on ollut jopa liiankin joustava ja sopeutuva erilaisiin ihmisiin ja antanut aikaa ja mahdollisuuden, että siinä löytyisikin yhteinen sävel kun paremmin opitaan tuntemaan. Valitettavasti se vaan ei ole niin, että sieltä pintaa raaputtamalla löytyisi jotenkin merkittävästi toisenlainen ihminen mitä se ensivaikutelma antaa ymmärtää. Sekin olisi hyvä muistaa ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia, yksinäisetkään ja ne järjestöihmiset on yleensä mukana jo jossain järjestössä ihan ilman neuvomistakin. Järjestöihminen voi myös olla yksinäinen vaikka siellä toiminnassa ja retkillä olisikin samanhenkisiä ihmisiä ympärillä. Samahan se on kaikessa muussakin harrastamisessa, että siellä ollaan harrastamassa eikä luomassa ja etsimässä ihmissuhteita. Tietenkin joku voi sielläkin kohdata jonkun jonka kanssa klikkaa ja siitä muodostuu kaveruus ehkä ystävyyskin, mutta ei se mitenkään normaalia tai yleistä ole että noin tapahtuu. Silti sitä tykätään mainostaa liki pommivarmana keinona sosiaaliseen elämään ja joka ei muuta vaatisi kuin sen, että yksinäinen vain ottaisi itseään niskasta kiinni ja reipastuisi.

Monesti näitä neuvoja lukiessa tulee tunne, että neuvojat kuvittelee että niitä kavereita suunnilleen tipahtaa syliin kunhan vaan se yksinäinen lähtee jonnekin kotoaan ja on itse aktiivinen. Melkoisen vieraantunut käsitys reaalimaailmasta vaikka en minäkään yksinäisenä sitä pahakseni pistäisi, että se tosiaan olisi noin helppoa.

No tuskin sinne kotiinkaan kukaan tupsahtaa, ellet ala wolttaan ja iske wolttikuskia. Oletko varma ettet itse ole liian raskasta seuraa muille? Kukaanhan ei neuvo, vaan herättelee ajatuksia, että missä muut tapaavat ihmisiä. Voithan jatkaa kuten nyt, mutta tuntuu että toistat samaa. Sehän on myös ok, mutta pitkästyttävää. Vaikutat tietävän itse vastauksen ihan kaikkeen ja se on se, että mikään muutos ei käy.

Mistä tuo ylimielisyys oikein kumpuaa että koetaan tarpeelliseksi tulla "herättelemään ajatuksia" jakamalla just niitä latteuksia jotka jokainen yksinäinen on kuullut jo vuosia sitten. Keskustelussa nimenomaan on käynyt se ilmi, ettei nuo oikein toimi vaan pitäisi keksiä jotain muuta. Tuhannen taalan kysymys onkin että mitä? Siihen ei sinullakaan vaikuta olevan ajatuksia vaan toistelet kuin papukaija noita samoja juttuja, jotka jokainen (yksinäinen) on sekä kuullut että toteuttanut sen sata kertaa erilaisina variaatioina. 

Siitä me kaikki ollaan taatusti ihan yksimielisiä, että kotoa ei kukaan tule hakemaan eli sitä ei erikseen tarvitse kertoa vaikka kuinka närkästyttäisi että yksinäinen on yksinäisyydessä se kokemusasiantuntija eikä suinkaan edes kuvittele olevansa täydellinen kuten ei meistä ole kukaan muukaan. Sen sijaan millähän sinutkin saataisiin ymmärtämään, että nuo "hyväntahtoiset vinkit" ei toimi. Yksinäiset sen jo ymmärtää, mutta te neuvojat ette.

Viestisi ovat kovin negatiivisia. Moni ihminen kaihtaa sellaisten henkilöiden seuraa jotka ovat raskaita ja vievät toisiltakin vähän energian.

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi työviikko puolessa välissä. Ei yksikään nainen ole tämän vuoden aikanta tarjoutunut rakastamaan minua kuntoon. Ei kaupassa, ei kaduilla, ei julkisissa kulkuneuvoissa. Kiltti ja yksinäinen mies nyt ei vaan naisille näköjään kelpaa..

Toivottavasti vain provoat koska ei niitä miehiä saa naisetkaan kimpustaan hätistellä vaan ihan yhtä yksinäisenä se yksinäisen naisenkin elämä jatkuu vaikka kuinka käy töissä, kulkee julkisilla ja liikkuu ihmisten ilmoilla ja lenkkipoluilla.

Hieman ehkä tai ehkä ihan vähänkään absurdi ajatus, että joku lähestyisi ja ekoina sanoinaan tarjoutuisi rakastamaan minut kuntoon. Puistattavaa tuo olisi enkä ole moista kenenkään muunkaan saanut tuolla kulkiessani kuulla. Ihan rauhassa ja yksinään ne yksinliikkuvat (yksinäiset) saa tuolla kulkea sukupuolesta riippumatta. Hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lemmikin kanssa ulkoillessa voi myös tavata muita ihmisiä luonnollisesti. 

Ei siinä yksinäisyys mihinkään poistu vaikka vaihtaisikin sen pari sanaa toisen koiranulkoiluttajan kanssa. Ei vaikka näin kävisi saman ihmisen kanssa useammankin kerran tai vaikka joka ilta. Ihan joo kiva ja etenkin koirille jos kovasti toisistaan tykkäävät, mutta ei se ihmisten välillä ole kuin sitä hyvää päivää, kirvesvartta ja on ilmoja pidellyt -tasoista jutustelua. Toisekseen nykyisin aika moni koiranulkoiluttaja kulkee katse naulittuna kännykkäänsä ja jopa luurit korvillaan koiran haistellessa puskia jne joten eipä siinä toinen paljon suoremmin enää voisi viestiä haluavansa olla rauhassa ja suorittaa vain sitä pakollista aamu/iltapissitystä niin äkkiä kuin ikinä ehtii. Osa myös pitää koiransa visusti vierellään eli ei anna edes koiransa sosialisoida toisten kanssa.

Mutta joo, koirakin muistetaan aina mainita loistavana keinona saada ystäviä ja sosiaalista elämää. Yksinäisen vika sekin on, kun ohje ei toimi.

Minulla kyllä koira antaa myös itsestään seuraa itselleni.

Totta kai antaa ja koira on oikeasti ihan paras ystävä, mutta nämä neuvojat kuvittelevat koiran kanssa ulkoilemisen luovan automaattisesti jonkun sosiaalisen verkoston ja ystävyyssuhteita muiden koiran kanssa kulkevien kanssa.

Eihän siinä kenenkään kanssa usein juuri muuta sen moin lisäksi sanota ja sitten vähän hymähdellään / naureskellaan jos koirat oikein intoutuu toisistaan ja sitten ollaan vaan vaivautuneitakin kun remmit menee sekaisin ja aletaan hoputtaa omaa koiraa jatkamaan matkaa. Ehkä jos oikein on tuttavallista niin saatetaan vaihtaa pari sanaa esim talvikunnossapidosta tai katutyömaista tai ohiajavasta moposta jossa on ruma ääni.

Tyhjää parempi toki, mutta ei tuo yksinäisyyttä muuksi muuta.

Onhan ne lemmikit siinäkin mielessä mukavia, että niistä on ainakin seuraa.  Yksi tuttu jäi leskeksi ja sai kissan.  Kertoi, että on edes joku, jolle puhua, kun on yksin isossa talossa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei lapsuudesta ja nuoruudesta ole jäänyt kavereita eikä ole sukulaisia, joiden seurassa viihtyy, päätyy yksinäiseksi. Muilla aikuisilla on omat kaverinsa, puoliso ja lapset sekä suku, ei heiltä riitä aikaa eikä kiinnostusta. Kiintiö on täynnä. Aikuisena on vaikea rakentaa ystäväverkkoa. Ongelman ydin on siinä, miksei sitä syntynyt lapsuudessa tai nuoruudessa. Sieltä yksinäisyys alkaa.

Monet muuttavat kauaksi kotiseudulta. Silloin pitää rakentaa uudet verkostot ja se voi olla vaikeaa.