Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Tunnistan itsessäni myös samaa. Toisaalta minä en edes osaa olla kovin "normaali" ja rento ihminen. Joku tavallinen käynti jossain vielä jotenkin onnistuu, mutta sellaiset tilanteet, joissa pitäisi mahdollisesti tutustua muihin ja viettää heidän kanssaan aikaa jopa vuosia niin se on jo vähän liikaa vaadittu. Tämä esim opiskeluihin liittyen. 

Itse opiskelen nyt etänä, mutta jos joskus sitten pitäisi tuonne paikan päälle mennä ja pärjätä siellä ihmisten kanssa niin en rehellisesti sanoen oikein tiedä mitä siitä tulee. Minussa näkyy se asia, kuinka vaikeaa minun on olla muiden joukossa ja näkyy se jännitys ja se tilanne, kuinka joudun koko ajan itseäni kannustamaan siihen kaikkeen. 

Menisi ehkä tutussa seurassa ja sellaisessa missä tarvisi vaan ajatella, että keskityn täällä olemiseen jos niin voi sanoa. Sitten jos tuo ei riitä vaan pitäisi siinä sivussa tutustua muihin ja pärjätä siellä paremmin niin sitten kaikki uhkaa jo kaatua. Ei ole edellytyksiä tavallaan tutustua muihin ja toimia niin kuin toivoisin pystyväni toimimaan. 

Itse tunnistan sen mikä minulla on taustalla eli se on jännitys ja sellainen levoton olemus. Tavallaan minusta näkyy muille se, etten ole sinut itseni kanssa ja näkyy se jännitys ja epämukava olo. Näin en tavallaan ihmettele, ettei joku haluaisi lähestyä minua. 

Sitten toisaalta näkyy se piirre, että jos olen jännittynyt niin yritän samalla kovettaa itseäni ja saatan näyttää vihaiselta. Tätäkin joskus joku sanoi, vaikka todellisuudessa taistelin niitä ajatuksia vastaan, että pystynkö edes silloin koulussa enää olemaan ja näin se sai näyttämään vihaiselta. Sitten jos on oikein surkea olo ja sellainen epätoivoinen fiilis niin totta kai se näkyy. Joskus aikoinaan tavallaan koko katseeni kertoi sen, että viekää minut pois täältä jos niin voi sanoa. Sellainen katse, että en kestä enää ja silloin ymmärrän myös sen, että ihmiset etsivät varmaan kevyttä ja mukavaa seuraa ja minä taas katseellani kerroin, että "välttäkää" minua jos niin tulkitaan. Ymmärrän sen ajatuksen. 

Ihmiset tavallaan valitsevat ne ihmiset joiden kanssa ei tarvitse miettiä mitään erityistä ja joiden seura on sitä luontevaa ja mukavaa. En minäkään välttämättä, vaikka kuinka tuttuja nämä vaikeat tunteet yms ovat niin en silti menisi ensin tutustumaan ihmiseen jolla näyttää olevan tosi huono olla ja sellainen surullinen olemus. Kyllä se antaa tavallaan sen merkin, että katsotaan joku muu seuraksi mieluummin ja ei valita sitä "vaikeaa" tapausta heti aluksi. Sinänsä luontaista varmaan tämä kaikki ja ihminen kertoo olemuksellaan niin paljon. Minäkin pystyn jotain peittämään, mutta silti esim jännitys näkyy paljon. 

Täällä myös eräs yksinäinen.  Olen jo eläkkeellä.  Erinäisten elämänkoukeroiden vuoksi ei ole montaa ystävää,  Pitkäaikaisin ns. paras ystäväni on kuollut ja sukulaisia on vain kourallinen.  Sukulaisuussuhteemme eivät nekään  ole kovin läheisiä.  Näin ollen luonani ei käy vieraita, joten poden kovasti yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita.

Kesämökille on kyllä kesällä sukulaisista tunkua.  Harmikseni olen huomannut, että heille on se mökkielämään pääsy tärkempää kuin minun luokseni vieraakseni tulo.  Olen kuitenkin tiukkana siitä, että tulevat mökille vieraakseni, enkä luovuta sitä vuokralle enkä lainaksi.

Minulla on pitkäaikainen miesystävä, joka asuu omillaan.  Hän on oikein minun mieleeni, kunnollinen ja kiltti.  Mutta näin kesällä näemme harvoin ja olen erityisen yksinäinen.  Sillä hän on liiankin kiltti siinä asiassa, että hänen luonaan vierailee hänen suuri sukunsa ja jälkeläisensä ja he ovat aina ykkösasemassa tietenkin.  Hän ei siten järjestä meille yhteistä aikaa esim. mökilläni.  Nytkin hänen luonaan vierailee kahden viikon ajan sukulainen. Nyt kului jo toinen kesä niin, ettemme pääse mihinkään pikku lomareissulle.  Toki siihen on osasyynä terveydenhoidolliset ajoitukset.

Tämä yksin kotosalla ja mökillä olo ei oikein ilahduta.

Vierailija kirjoitti:

Tulisi jo syksy. En pidä kesästä ja siksi se tuntuu aina menevän niin hitaasti. Syksy ja talvi ovat minun lempivuodenaikoja. Tunnen itseni jotenkin vähemmän yksinäiseksi silloin.

Normisti mullakin just noin, mutta nyt tämä kesä oli aika kiva säiden puolesta kun ne kammohelteet ja helleputket jäi puuttumaan. Olen onnistunut siis ainakin jotenkin ottamaan kerrankin ilon irti kesästä kun olen liikkunut ja ulkoillut varmaan enemmän mitä edellisten 10 kesän aikana yhteensä. Siksi yleensä syksyllä olenkin ollut ihan rapakuntoinen ja nyt on jotenkin kiva fiilis päästä aloittamaan syksyn aktiivisuus ihan erilaiselta pohjalta kuin normaalisti. Syksy siis on mulle ollut aina sellainen vuodenaika että saan hirveästi lisäenergiaa ja innostun lenkkeilystä, jumpasta ja ulkoilusta sekä muutenkin alan elää. Tai no, elää ja elää mutta omassa tylsässä elämässäni olen suorastaan villi kun jaksan ja haluan tehdä kaikkea enkä niin edes kaipaa muiden ihmisten seuraa. Syksy ja talvi samaten on niitä minunkin vuodenaikojani ja kevät varmaan se inhottavin vaikka siitä kevättalvesta tykkään kun on valkoiset hanget ja aurinkoista. Tai siis tykkäisin, eihän täällä pk-seudulla mitään ihania hankia ole.

 Joku kirjoitti ketjuun syntyneensä vääränlaiseen sukuun kun on niin erilainen kuin muut ja itselläkin kieltämättä on samaa vaivaa, mutta sen lisäksi koen että olen syntynyt aivan väärälle puolen Suomea. Harmillisesti vaan nuorena tuli kuunneltua muiden mielipiteitä ja samalla viisveisasi omista tuntemuksista, haaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista joten se oman elämän rakentaminen jäi täälläkin puolitiehen, mutta etenkin se jäi rakentamatta ihan jonnekin muualle tai siis jonnekin pohjois-suomeen. Tai miksei vaikka pohjois-norjaan koska olen niin selvästi sellainen pimeän ja viileän ilmanalan ihminen ihan kaikella tapaa. Tietenkään se ei koskaan ole myöhäistä muuttaa tai tehdä vaikka millaista elämänmuutosta, mutta sellainen vaatii voimia joita ainakaan minulla ei enää ole. Tämä kaikella tapaa vääränlainen elämä ja vielä yksinäisenä on niin raskasta, että lopulta sitä vaan enää yrittää sietää ja selvitä päivä kerrallaan. Vaikka nyt on tosiaan ollut parempi kesä mitä vuosikymmeneen tai ehkä ikinä noin niin kuin aktiivisuuden puolesta niin olen havahtunut siihen, että nykyään illalla vaan huokaisee helpottuneena selvinneensä tästäkin päivästä. Aamulla sitten se eka ajatus on, että ei s**t*na ja taasko tämä alkaa alusta ja pitää jaksaa ja pärjätä. 

Ei ihan ehkä elämisen arvoista tällainen elämä jos yhtään rupeaa miettimään.

Edelliseen viestiin liittyen tuli ajatuksia mieleen. Minä yleensä tykkään kaikista vuodenajoista. Tänä kesänä on ehkä ollut sellaista melko tasaista säätä ja se on ollut hyvä ulkoiluun. Sellaiset ääripäät jääneet pois. Silti tämä kesä on kohdallani mennyt vähän ohi. Olen yrittänyt tehdä asioita, mutta kuitenkin melko vaikeaa välillä ollut. Itse olen sellainen ihminen, että huolet vievät monesti mukanaan ja kuormittava tilanne vaikuttaa kaikkeen. 

Joskus mietin missä minun kuuluisi asua jos voisin ilman rajoja päättää kaikesta. Ehkä nuorempana olisi pitänyt päästä kaupunkiin jo ehkä saada elämäänsä parannettua esim opintojen myötä jo silloin. Ajauduin maalla asumaan monien syiden myötä (kiusaamisen yms takia pakko päästä pois ja koirani lähti mukaan) ja ei paljon ollut vaihtoehtoja. Sinänsä viihdyn täällä edes jotenkin ja olen maaseutuihminen kaikesta huolimatta. 

Silti ei nämä seudut tietysti mitään nuoren asuinpaikkoja ole etenkään jos ei ole mitään sidettä tänne tai mitään muutakaan. Näin jos mietin elämääni niin asuminen täällä on ollut rauhallisuuden takia hyvä asia ja sen vuoksi, että olen saanut kerättyä voimia jos sitä puolta miettii. Sitten muuten ihmisten myötä (puhutaan pahaa ja ikävät puheet levinneet) niin siinä mielessä en ikinä täällä saa ystäviä ja se puoli elämässä säilyy ennallaan. Silloin nämä paikat ovat jo ahdistavia välillä. 

Minäkin tavallaan yritän mennä aina sen mukaan eteenpäin, että kun nyt yhdestä päivästä tai vaikka viikosta selviää. Välillä samoja ajatuksia kuinka turhaa kaikki lopulta on ja sellainen tyhjyys on läsnä elämässäni. En tiedä toisaalta mikä olisi minulle se oikeanlainen elämä. Ehkä olisin tarvinnut edes jotenkuten tavallisen nuoruuden ihmisiin liittyen ja kokemuksia sekä rohkeutta ihmisten kanssa toimiiseen ja paremman itsetunnon. Siihen sitten vapaus aikoinaan päättää mihin muutan ilman rajoituksia ja edelleen tukea ja apua päätöksiin elämääni liittyen. Jotain rauhaa sen suhteen. Sitten ehkä olisin paremmassa pisteessä nyt. Tai sitten en, mutta moni asia on vaikuttanut. Joskus huonoina hetkinä yritän itsekin miettiä, että maailma on kuitenkin suuri ja ehkä joku päivä pääsen edes käymään ulkomailla. Näkemään jotain enemmän. Yritän elää siinä toivossa, kun luonteeltani olen sellainen, että tahtoisin nähdä paljon ja kokea asioita. 

Tämä siitäkin huolimatta, vaikka nykyisin kokemusteni myötä arvostan myös rauhallisuutta ja sellaista elämää. Tämä ehkä taloudellisiin juttuihin sekä ihmissuhteisiin (jos ystäviä olisi) liittyen. Silti minussa on se toinen puoli joka vielä kaipaa jotain kokemuksia ja sitä, että näkisi maailmaa ja yritän miettiä sitä, että joskus se toteutuisi. Ettei tämä elämäni täällä ole se koko elämä vaan vielä on jotain edessä ja jotain nähtävää. Sitä yritän täällä "pienessä" elämässäni miettiä. Joskus se onnistuu. 

Vanhemmistani pitää todeta se, että he ovat olleet jotenkin liian hallitsevia minuunkin liittyen. Äitinikin yritti välttää oman äitinsä virheet, mutta on samalla todella määräilevä ja toisia arvosteleva ihminen. Isäni hössöttää omia juttujaan ja on välillä melko ikävä ihminen myös. 

Siinä itse tavallaan jää heidän varjoonsa, eikä löydä omaa itseään ja pitäisi saada oma ääni kuuluviin. Tehdä omia päätöksiä ja saada olla sellainen kuin on jos ei nyt toisia loukkaa. Näin joskus tuntuu, että he roikkuvat minussa kiinni ja samalla minä en saa rauhaa elämääni liittyen niin kuin joku muu saa. Meillä ei ole tämän suhteen normaali tilanne ollut ja minä olin jo nuorena aina kotona ja aina käytettävissä ja apuna. Se oletus on nytkin. Joskus tämä kaikki vie loputkin ja mietin kuka minä olen ja miksi hekään eivät tavallaan voi päästää irti ja kohdella sillä tavalla normaalisti kuin monessa muussa perheessä. Eikä tämä kaikki parane, vaikka ikää tulee minullekin lisää. Joku sanoo katko välit, mutta yksinäinen ihminen jolla ei ole ketään muita läheisiä ehkä haluaa pitää kiinni edes jostain. Oli se sitten itselleen hyväksi tai ei. Samalla kaikki ei ole huonoa. 

Hyvää viikonloppua kaikille! Toivottavasti jokaisella olisi edes joku yksi pieni kiva juttu tänä viikonloppuna. Itse nautin loppukesän säistä, suunnittelen pientä retkeä lähiseudulle.