Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Tässä yksinoloisessa elämässä tarvii käyttää kaikkea saadakseen iloa ja ilmeitä. Niinpä olen huomannut eri keskustelupalstojen lukemisen olevan sillai kiva juttu, että joskus niissä on todella nokkelan älykkään hauskasti tuumattu jotakin. Näin saapi ihan itsekseen nauraa hekotella ja kuin olla kaveri tuon kanssa, joka kommentoi. Silloin myös omat ilmeeni ovat iloiset varmaankin. Tämä kaikki taas hetkeksi erittää päässä endorfiinejä ja sumppuinen olo parantuu. 

Vähänkö olisi ihanaa päästä puhtaisiin lakanoihin ja sitä ennen saunaan. Nuo lakanat on tietenkin ihan omaa viitseliäisyyttä tai tässä kohtaa viitsimättömyyttä kun ei vaan saa vaihdetuksi vaikka vaihtoväli on mennyt pariinkin kertaa jo yli, mutta tuota saunaa ei pysty taikomaan mitenkään. Ärsyttää kyllä niin täysillä tuo, ettei enää saa edes lakanoita vaihdetuksi vaan kaikki jää tekemättä ja sitten kun ehkä olisi vähän extra virtaa jotain tehdä, niin sitten on sen tuhat muutakin hommaa odottamassa. Hulluinta on, että oikeasti tuntuu ettei muuta teekään kuin suorita, suoriudu ja selviydy päivästä toiseen mutta silti koko ajan on sitä ja tätä tekemättä ja pitäisi viitsiä, jaksaa ja kyetä vielä siihen ja tähän. Ja vaikka tekee ja tekee niin mikään ei silti muutu, ei parane eikä korjaannu vaan sama s**tanan sonta odottaa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.

Luin tuosta norjan mette-maritin keuhkosiirtoleikkauksesta ja siitä kuinka haakon perui ja peruu jatkossakin menojaan ja velvollisuuksia, jotta voi olla vaimonsa rinnalla sairaalassa. Jäin sitten miettimään, että tuollainen tuntuu varmaan ihan hurjan hienolta ja ihanalta olla noin tärkeä ja rakas, että aviomies on valmis istumaan siinä vuoteen vierellä ja varsinkin tuollaisessa asemassa oleva mies. Tosin sekin varmaan tuntuu ihanalta että on ylipäätään aviomies tai ihan vaan seurustelukumppani joka oikeasti tykkäisi. Oma kokemus rajoittuu aika tasan päinvastaiseen eli olen ollut melkoisen yhdentekevä ja tavallaan kuka vaan kunhan on ollut joku vaan vaikka ei silläkään niin väliksi olisi ollut vaikken olisi ollutkaan. Aika kauheaa tajuta millaista sitä onkaan kokenut ja suostunut sietämään.

Aivan hirmu paljon löydän itseäni sinun klo 19:16 kirjoittaneen kanssa! Tuommoista on minullakin. En voi käsittää, miksi en saa kodinhoitoasioitani tehtyä. Tämä päivä on mennyt ihan hukkaan, vaikka mulla oli lista mitkä asiat piti saada alta pois taas vähäksi aikaa.  Puuduttavaa se on, aina meillä kaikilla on ne samat hommat. Ja jos mieliala ei anna tarttua toimeen, kaikki viipyy ja vain painaa enemmän mieltä. 

Pakasteesta paistoin jouluksi ostetun karjalanpaistin ja porkkanalaatikon. Nämä siis vaan jääneet sinne. Nyt on juhannukselle samat ruuat kuin jouluna. Samoin pakasteesta viimevuotisista raparperereista tein piirakkaa eli kausimakua myös mukana. En ole pitkään aikaan paistanut uunissa mitään tai leiponut. Ruoka taitaa olla ainoa asia nykyään, mikä kiinnostaa edes vähän. 

1. Ihailen todella teitä käsityöihmisiä! En voi ymmärtää, miten osaatte tehdä tuollaisia asioita. Ei muuten onnistu keneltä tahansa, vaikka kuinka harjoittelisi.

2. Ritvalle terkkuja!

Vierailija kirjoitti:

Aivan hirmu paljon löydän itseäni sinun klo 19:16 kirjoittaneen kanssa! Tuommoista on minullakin. En voi käsittää, miksi en saa kodinhoitoasioitani tehtyä. Tämä päivä on mennyt ihan hukkaan, vaikka mulla oli lista mitkä asiat piti saada alta pois taas vähäksi aikaa.  Puuduttavaa se on, aina meillä kaikilla on ne samat hommat. Ja jos mieliala ei anna tarttua toimeen, kaikki viipyy ja vain painaa enemmän mieltä. 

Ja nuo samat hommat toistuu vaan koko ajan useammin, koska aika kuluu koko ajan nopeammin ja nopeammin. Tai siis tuntuu kuluvan. Tänäkin aamuna ihmettelin kuinka voi olla jo kesäkuu loppupuolellaan vaikka justhan se alkoi ja se valmistujaispäiväkin oli jo toukokuun puolella. Silti tuntuu ettei siitä tule kuin vasta kaksi viikkoa eli viikko tässäkin välissä hävisi vaan johonkin. Puhelinta saa olla jatkuvasti lataamassa kun ennen riitti että latasi kun muisti ja menkat tuntuu olevan kaksi kertaa kuukaudessa aiemman kerran sijaan. Samoin laskujen eräpäivät. Kahvipakettia saa olla avaamassa koko ajan uutta vaikka ei keitä sen enemmän per päivä kuin ennenkään. 

Vierailija kirjoitti:

1. Ihailen todella teitä käsityöihmisiä! En voi ymmärtää, miten osaatte tehdä tuollaisia asioita. Ei muuten onnistu keneltä tahansa, vaikka kuinka harjoittelisi.

2. Ritvalle terkkuja!

Omalla kohdalla selittävä tekijäcombo on pari vuosikymmentä yksinäisyyttä ja jopa typeryyttä hipova sinnikkyys vaikka en osaakaan mieltää itseäni käsityöihmiseksi. Sen sijaan olen esimerkki siitä, että minkä vaan taidon voi oppia mutta huono sellainen koska olisi tämän ajan ja energian voinut johonkin järkevämpäänkin käyttää.

Taas tuli todettua ettei universumiltakaan keinot kesken lopu miten yöunta voi sabotoida. Toinen vastaava loputon häiriönlähde on sitten oma kroppa näin keski-iässä. Mutta joo, meni sitten aamuyöstä asti valvoessa jonkun kärpäsen takia! En edes tajua mistä tuo on sisälle voinut päästä kun ei tosiaan ole ole ollut mitkään lävet auki eikä tuollainen liki peukalonpään kokoinen pääse kyllä tuuletusikkunastakaan koska niissä on verkot (ehjät). Sisälle se kuitenkin oli tullut ja aloitti mielipuolisen lentämisen ja surinan aamuneljän aikaan. Miten tuollaisesta edes voi lähteä tuollainen jyrinä? Eikä siis ole mikään amppari tai muukaan pimppari vaan ihan kärpänen jota ei sitten saa edes hengiltä millään. Muuten saisi mun puolesta elää ja olla jos antaisi mun olla. Nyt se sitten lymyää jossain eikä vahingossakaan tule tuon sanomalahden ulottuville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä lankahamsteri alkoi sitten vihdoin neuloa ja eka villatakki on toista hihaa vaille valmis ja sitten tuli vielä ahnehdittua yhdet sukatkin. Sitä aina keksii jonkun toisen pikkutyön siihen rinnalle eli tavallaan se aika menee sitten niihin sukkiin (tai lapasiin, pipoon, huiviin) koska samaan aikaan ei voi kuin yksiä puikkoja heilutella. Mikähän se tuossakin on, mutta aina sama juttu.

Tuosta tuli sellainen pitsineuleinen ja vaikka itse sanonkin niin aika täydellinen kun yhdistelin taas vissiin kolmesta, mutta ainakin kahdesta ohjeesta tuollaisen oman version. En edes tiedä montako kertaa purin ennen kuin kaikki kompastukset olisi kompasteltu ja nyt sitten mietin ahneuksissani, että pitäisikö neuloa heti perään toinen samanlainen mutta eri värinen ja puuvillainen kun tuo on merinosta. Kun vielä muistaisi miten kaikki kantsii tehdä. Saattaa olla kyllä taas sekin syynä, että olisi hyvä syy ostaa taas lankaa vaikka entisiä on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Mikähän hulluus se tässäkin on että lankaa hamstraa vaikka se ei maailmasta taatusti lopu. Eikä noille neuleille nyt niin paljon käyttöä ole että niitä kaikissa väreissä pitäisi olla.

Mun motto: neulelankoja ja lyhtyjä ei ole koskaan liikaa

Just näin, lankoja pitääkin olla aina varastossa mahdollista inspiraatiota varten.

Yleensä en neulo kesäisin, mutta ostin juuri ohutta villalankaa ja aloin tekemään jo syksyksi monimutkaista pitsikaarrokepuseroa. Siinäpä kuluu aika sadepäivinä, kun seuraa ohjeita rivi riviltä. Laittaa vielä hyvää musaa taustalle ja keskittyy, niin tulee melkein meditatiivinen ja rauhallinen olo.

Sivusta

Mä aloin kutoa pontsoa kalastajankangasta. Paksuilla puikoilla, pelkkää oikeaa edestakaisin. Tulee tosi joustavaa neuletta, vähän kuin pitsiä ja reunat siistit, kun eka silmukka neulomatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan hirmu paljon löydän itseäni sinun klo 19:16 kirjoittaneen kanssa! Tuommoista on minullakin. En voi käsittää, miksi en saa kodinhoitoasioitani tehtyä. Tämä päivä on mennyt ihan hukkaan, vaikka mulla oli lista mitkä asiat piti saada alta pois taas vähäksi aikaa.  Puuduttavaa se on, aina meillä kaikilla on ne samat hommat. Ja jos mieliala ei anna tarttua toimeen, kaikki viipyy ja vain painaa enemmän mieltä. 

Ja nuo samat hommat toistuu vaan koko ajan useammin, koska aika kuluu koko ajan nopeammin ja nopeammin. Tai siis tuntuu kuluvan. Tänäkin aamuna ihmettelin kuinka voi olla jo kesäkuu loppupuolellaan vaikka justhan se alkoi ja se valmistujaispäiväkin oli jo toukokuun puolella. Silti tuntuu ettei siitä tule kuin vasta kaksi viikkoa eli viikko tässäkin välissä hävisi vaan johonkin. Puhelinta saa olla jatkuvasti lataamassa kun ennen riitti että latasi kun muisti ja menkat tuntuu olevan kaksi kertaa kuukaudessa aiemman kerran sijaan. Samoin laskujen eräpäivät. Kahvipakettia saa olla avaamassa koko ajan uutta vaikka ei keitä sen enemmän per päivä kuin ennenkään. 

Toi ajankulu ja kahvipakettijuttu on niin totta. Naureskelen, että kun askel hidastuu tuoreella eläkeläisellä, niin päivät hujahtaa hetkessä.

Mukavaa Mittumaaria, ketjulaiset

Koen niin suurta kosmista yksinäisyyttä, kokenut koko ikäni, että en jaksaisi enää elää. Kohta 20 vuotta sairastanut masennusta ja tällä hetkellä myös ahdistus-ja paniikkikohtauksia jatkuvasti päällä.  Ikää kohta 60 vuotta. Ei tämä taida koskaan tämän paremmaksi muuttua

Vierailija kirjoitti:

Koen niin suurta kosmista yksinäisyyttä, kokenut koko ikäni, että en jaksaisi enää elää. Kohta 20 vuotta sairastanut masennusta ja tällä hetkellä myös ahdistus-ja paniikkikohtauksia jatkuvasti päällä.  Ikää kohta 60 vuotta. Ei tämä taida koskaan tämän paremmaksi muuttua

Onko kaikki hoitokeinot kokeiltu? Magneettisimulaatiota ja Ect:tä myöten?

Minut Ect pelasti, kun lääkkeet ei tepsinyt. 2 vakavaa masennusta, nyt estolääkitys, toivottavasti loppuelämän. 6 tervettä vuotta jo.

Tsemppiä sulle.

Ei ole magneettia ja sähköä kokeiltu, eri lääkkeet kyllä ja psykoterapiassa käyn. Pyhien jälkeen yritän vaikka väkisin saada itseni yksityispuolen lääkärille; jospa saisin lähetteen. Minulta on vain hävinnyt ihan pieninkin aloitekyky. Töissä jaksan käydä mutta muuta en.

Juhannus on mulle vaikeampi kuin vaikka vappu tai joulu. Mikäköhän siinäkin on. Toivoin itsekkäästi koleaa ja pilvistä säätä niin ei olisi niin orpo olo kököttää yksin kotona. Käyn siis kävelyllä normaaliin tapaan mutta eipä siinä mene kuin tunti. 

Harmi se on pienikin harmi. Olen ankaran ja muuttumattoman elämäntilanteeni lievittämiseksi takonut yhden iltapäivälehden yksinkertaista ilmaispeliä koko kevättalven aina, kun ahdistus lyö yli. Nyt tein puolivahingossa tuloksen, jota on varmaankin mahdoton ylittää, eli pelistä meni maku. Mitä yhtä tyhjänpäiväistä ajankäyttöä minä nyt keksisin?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole magneettia ja sähköä kokeiltu, eri lääkkeet kyllä ja psykoterapiassa käyn. Pyhien jälkeen yritän vaikka väkisin saada itseni yksityispuolen lääkärille; jospa saisin lähetteen. Minulta on vain hävinnyt ihan pieninkin aloitekyky. Töissä jaksan käydä mutta muuta en.

Tuo aloitekyvyttömyys kuuluu oireena masennukseen. Mulla paniikki paheni, en uskaltanut ulos, en kauppaan, en osannut laittaa ruokaa. Pelkotiloja, mitä nyt terveenä on täysin mahdoton ymmärtää.

Värit puuttui, tarpoi suossa, upottavassa. Ei lopulta ollut tahtoakaan enää selvitä, luuli kierosti, että kaikkien olisi parempi ilman minua. Muutama Ect hoitokerta, ja hyräilin suihkussa, hymyilin kuukausien jälkeen. Niin alkoi toipuminen.

Vierailija kirjoitti:

Harmi se on pienikin harmi. Olen ankaran ja muuttumattoman elämäntilanteeni lievittämiseksi takonut yhden iltapäivälehden yksinkertaista ilmaispeliä koko kevättalven aina, kun ahdistus lyö yli. Nyt tein puolivahingossa tuloksen, jota on varmaankin mahdoton ylittää, eli pelistä meni maku. Mitä yhtä tyhjänpäiväistä ajankäyttöä minä nyt keksisin?

Mä pelaan korttia siskojen kanssa, leikisti. Jaan kortit kolmelle. Usein häviän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmi se on pienikin harmi. Olen ankaran ja muuttumattoman elämäntilanteeni lievittämiseksi takonut yhden iltapäivälehden yksinkertaista ilmaispeliä koko kevättalven aina, kun ahdistus lyö yli. Nyt tein puolivahingossa tuloksen, jota on varmaankin mahdoton ylittää, eli pelistä meni maku. Mitä yhtä tyhjänpäiväistä ajankäyttöä minä nyt keksisin?

Mä pelaan korttia siskojen kanssa, leikisti. Jaan kortit kolmelle. Usein häviän.

Onko sisaresi menehtyneet kun olet nyt yksin? Minun on jo nuorena eikä ketään ole jäljellä.

Mulla tällaset pidemmät vapaat esim.pääsiäinen, juhannus & joulu laukasee jotenkin todella voimakkaana erittäin yksinäisen olon. Juhannuksena monet tuntuvat viettävän aikaa perheidensä kanssa, menevät mökille jne. Minusta tuntuu, että minulla ei ole tällä hetkellä ketään. Suurin osa näennäisistä kavereista on perheellisiä ja en näe itseäni ehdottamassa tuputtautumista heidän seuraansa (suurin osa asuukin muualla). 

Parisuhde päättyi joitain kuukausia sitten ja oikeastaan sen jälkeen ollut lähes järestään paha olla, kun taustalla on myös parin vuoden sisällä monia traumaattisia kokemuksia, jotka veivät voimavaroja. Yritin purkaa tuntemuksia erosta yksittäisille kavereille, mutta jossain kohtaa alkoi voimavarat hiipua siihen, että olisi yhteydessä muihin.