Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmi se on pienikin harmi. Olen ankaran ja muuttumattoman elämäntilanteeni lievittämiseksi takonut yhden iltapäivälehden yksinkertaista ilmaispeliä koko kevättalven aina, kun ahdistus lyö yli. Nyt tein puolivahingossa tuloksen, jota on varmaankin mahdoton ylittää, eli pelistä meni maku. Mitä yhtä tyhjänpäiväistä ajankäyttöä minä nyt keksisin?

Mä pelaan korttia siskojen kanssa, leikisti. Jaan kortit kolmelle. Usein häviän.

Onko sisaresi menehtyneet kun olet nyt yksin? Minun on jo nuorena eikä ketään ole jäljellä.

Ei toki. Asuvat kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Juhannus on mulle vaikeampi kuin vaikka vappu tai joulu. Mikäköhän siinäkin on. Toivoin itsekkäästi koleaa ja pilvistä säätä niin ei olisi niin orpo olo kököttää yksin kotona. Käyn siis kävelyllä normaaliin tapaan mutta eipä siinä mene kuin tunti. 

Varmaan se perinnekin syynä, että juhannus ois yhtä juhlaa grillaten ja juhlien porukan kanssa. Tietysti hieno järvimaisema taustalla, jossa pakko jaksaa oleskella auringon laskuun saakka kaulakkain kumppanin kanssa.  Ainakin tällaisia mielikuvia luodaan, eikä se ole edes kaikille mahdollistakaan. 

Sen sijaan kävin kirjastossa ja vietän juhannusta lukien vaikka kiven päällä istuen.  Lenkin teen vaikka keskelle metsää, ehkä evästä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Luin tuosta norjan mette-maritin keuhkosiirtoleikkauksesta ja siitä kuinka haakon perui ja peruu jatkossakin menojaan ja velvollisuuksia, jotta voi olla vaimonsa rinnalla sairaalassa. Jäin sitten miettimään, että tuollainen tuntuu varmaan ihan hurjan hienolta ja ihanalta olla noin tärkeä ja rakas, että aviomies on valmis istumaan siinä vuoteen vierellä ja varsinkin tuollaisessa asemassa oleva mies. Tosin sekin varmaan tuntuu ihanalta että on ylipäätään aviomies tai ihan vaan seurustelukumppani joka oikeasti tykkäisi. Oma kokemus rajoittuu aika tasan päinvastaiseen eli olen ollut melkoisen yhdentekevä ja tavallaan kuka vaan kunhan on ollut joku vaan vaikka ei silläkään niin väliksi olisi ollut vaikken olisi ollutkaan. Aika kauheaa tajuta millaista sitä onkaan kokenut ja suostunut sietämään.

Minusta olisi ärsyttävää jos ukko häärisi vuoteen ympärillä, kaikkia töitä ei voi kyllä peruakaan. Kruununprinssin siltojen vihkimiset ym voidaan siirtää.

Vietän juhannuksen yksi, mikä on vain hyvä asia. Muistan vieläkin menneitä aikoja, kun piti järjestää juhannusta, olin todella uupunut. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, mutta minä raadoin kuin orja  ruokkiakseni perheen ja vieraat. Kävin aamulla kaupassa, kovin suuret eivät ostokseni olleet, mutta hyvin tulen toimeen näillä. Pihalla riittää töitä, joten tekemistä riittää pyhiksikin, joten kaikki on hyvin. Hyvää Jussia kaikille yksinäisille.

Vierailija kirjoitti:

Koen niin suurta kosmista yksinäisyyttä, kokenut koko ikäni, että en jaksaisi enää elää. Kohta 20 vuotta sairastanut masennusta ja tällä hetkellä myös ahdistus-ja paniikkikohtauksia jatkuvasti päällä.  Ikää kohta 60 vuotta. Ei tämä taida koskaan tämän paremmaksi muuttua

Mun masennus johtui suurista määristä kun käytin  bentsoja  vuosikymmeniä, en välittänyt ainoasta lapsestanikaan. Nyt kun hänkin jo 40v, ei ole enää mitään yhteistä tekemistä, vuodet meni mulla kun sumussa. Nyt 4 vuotta ilman betsoja ja olen piristynyt ja alkanut elämään, mutta liian myöhään ja jäin yksin. N62

Hieman kateellisena luen monien kommentteja joissa juhannus kuten muutkin juhlapäivät koetaan (ja hoetaan) ihan tavispäiviksi vailla merkitystä ja kuinka hienoa on olla yksin ja tekemättä mitään spesiaalia. Joskus aiemmin tuo onnistui itseltänikin, mutta nykyisin koen tavisarkea olevan ihan niin riittämiin että edes muutama juhlapyhä vuodessa perinteineen olisi oikein mukavaa vaihtelua. Tuntuu aika pahaltakin lukea tuota vähättelyä kuinka joku juhannus on vain pelkkää pakkojuhlintaa ja raatamista eikä oikeasti kivaa ole kenelläkään ja ettei sellaista pidä kenenkään elämäänsä kaivata. Että ihan kuin se arkea juhlapäivinäänkin elävä (yksinäinen) olisi jotenkin parempi kuin muut ja älynnyt jotain mitä enemmistö ei tajua. Jotenkin en pysty taipumaan tuohon ajatteluun vaikka sinällään ymmärränkin mikä siinä taustalla melko varmasti useimmilla on. Happamia sanoi kettu ja niin päin pois.

Mihin lie kaikki yksinäiset ja/tai yksinään liikkuvat ihmiset piiloutuneet koska kävin äsken pitkällä kävelyllä ja samalla muutamassa kaupassakin enkä nähnyt itseni lisäksi ainuttakaan yksinään liikkeellä ollutta ihmistä. En siis edes koiranulkoiluttajaa jollainen ei yksin ole hänkään, mutta ei ole ihmisseurassa.

Yllättävän paljon väkeä kyllä oli, olin kuvitellut suunnilleen kaikkien paenneen jo maalle, merelle tai jonnekin festareille.

Tämä yksinäinen katto Salatut elämät tv:stä, nyt käyn hakee tarjouskahvia S marketista, tavallista arkista elämää.

"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin". Tuo on lainaus jostakin tunnetusta runosta. Se, minkä keskellä minä justiinsa olen, on telkkari, läppäri, radio ja välillä hetkisen verran puhelinkin. Onks kellään muulla tämmöisiä tapoja iltaisin? 

Juhannus on itselle tavallinen päivä pienin eroavaisuuksin. Isäni tuli luokseni pitkästä aikaa. Ihan hyvällä tuulella tai hyvällä tuulella hänen mittapuullaan, mutta kuitenkin. Ostin hänelle kolme t-paitaa alesta, kun muistan kuinka sanoi, ettei hänellä ole niitä tarpeeksi. Oli ihan tyytyväinen niihin. Hänenkin näkemisensä tuo jo pienen vaihtelun kuitenkin, vaikka täällä samoissa maisemissa pyörinkin. Tulee tehtyä pihahommia yhdessä. Kaivetaan yksi iso kivi esim irti maasta  

Äitini on myös täällä ollut. Hänellä terveysjutut pahana taas. Se vaikuttaa. Käytiin silti ostamassa muutamia kukkia alesta vielä. Hän vaan on valittanut koko päivän, kuinka hänen mahansa ei ole toiminut. Kuulostaa hauskalta ehkä lukea, mutta ei kun sitä kuuntelee 10:ttä kertaa. Näin joskus väsyn häneen tosi paljon. Olen muutenkin tehnyt ruokaa ja valmistellut kaikkea. Anteeksi valitus. 

Silti joskus mietin tätä elämääni, että kaipaisin jotain muutakin. Ei ole ehkä sellaista mitä toivoisin tämä kaikki. Ihmisten suhteen koen paljon pahaa myös. Toivon aina vaan sitä, että saisin kulkea rauhassa, mutta pitää pilkata vaan ja puhua pahaa. Ei tässä enempää. Silloin silti mietin, että olisipa ihmisiä ympärillä ja edes joitakin ystäviä. Fiilis tänään sellainen, että teen vaan asioita ja jotain voimaa itseeni valan, että jaksaa kaikkea taas ja tätä elämää. Joku toinen on tietysti täysin yksin. 

Tuntuu myös siltä, että elämäni menee kokoajan kuin ohi ja hukkaan aikaa. En koe oikeastaan paljon mitään ja jokainen päivä toistaa edellisen. Tämä fiilis on täällä kotona olen ja vanhempani ovat jo nukkumassa. Minä täällä valvon sitten myöhään yöhön, mutta samalla mietin, ettei tämä päivä toisaalta saisi mennä näin. Pitäisi saada jotain eroa niihin tavallisiin päiviin ja olen iltavirkku ihminen niin tuntuu sisällä olo nyt pahalta. Silti käyn tuolla portailla istumassa vähän väliä, kun on pakko päästä ulos. 

Vanhemmat elävät elämäänsä, mutta eivät edes ääneen sano, että eihän tämä tilanne ole ok, että minulla ei ole mitään "elämää". Toisaalta mitä sitä sanoisi. Ymmärrän sen. Ehkä silti kaipaan joskus myötätuntoa. Surullinen olo on. Anteeksi tämäkin viesti. 

Kävin päivällä uimahallissa. Naisten pesutilat on altaan syvässä päässä. Katson aina rataa jonka kohdasta sukellan altaaseen, ettei kukaan jää alle tai ole juuri tulossa siihen. 

Liuin veden alla ja pintaan noustessa katsoin miten pitkään allasta sukelsin. Niin eikö siinä ollut eukko joka sanoi että roiskutin vettä! En ollut edes lentänyt mahalleen kuten joskus, vaan aika sutjakkaasti sukelsin.  Tärkeintä on aina turvallisuus, eikä tuo ollut mitenkään vaarallista kenellekään. Kuivakkaalle käävälle heipat. Onko kiva olla katkera.

Vierailija kirjoitti:

Kävin päivällä uimahallissa. Naisten pesutilat on altaan syvässä päässä. Katson aina rataa jonka kohdasta sukellan altaaseen, ettei kukaan jää alle tai ole juuri tulossa siihen. 

Liuin veden alla ja pintaan noustessa katsoin miten pitkään allasta sukelsin. Niin eikö siinä ollut eukko joka sanoi että roiskutin vettä! En ollut edes lentänyt mahalleen kuten joskus, vaan aika sutjakkaasti sukelsin.  Tärkeintä on aina turvallisuus, eikä tuo ollut mitenkään vaarallista kenellekään. Kuivakkaalle käävälle heipat. Onko kiva olla katkera.

Mistäs tiedät, roiskitko?

Roiskit tai et, kuulostat aika typerältä ihmiseltä. Ehkä sinun kannattaisi olla hyppimättä altaaseen, kun et kerran hallitse kroppaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Tämmöset ketjut pahentaa sitä yksinäisyyttä. Netti on täynnä parasosiaalista sisältöä. Olen itsekin aivan koukussa elokuva-reaktioihin YouTubessa. Tuntuu kuin katsoisi tuttua lempileffaa kaverin kanssa. Se on petollista ja surullista, miten paljon se aiheuttaa tunnetta että "ei olisi yksin". Vaikka onkin yksin. Kaipaan niin sitä, kun oli oikeaa leffaseuraa, joiden kanssa olla samalla sohvalla. Vaikkei sitä leffaa niin paljoa ääneen kommentoitaisikaan, pääasia oli yhdessä olon fiilis. Sellaista ei ole ollut vuosiin enää. 

 

Huomaan erakoituneeni, ja iso syy tähän on netin parasosiaaliset sisällöt jotka "auttavat kestämään" yksinäisyyttä, mutta kuitenkin samalla vain pahentavat sitä, ja heikentävät rankasti todellisia sosiaalisia taitojani, jotka on jo pakkasen puolella. Sama on Threadsissa, Reddit, some yleensäkin. Foorumit kuten tämä. YouTuben sisällöt, joissa joku "juttelee mukavia" kameralle. Tekoäly on uusi vitsaus, huomaan juttelevani tekoälylle päivittäin, tunteakseni että edes joku kuuntelee. 

 

Ei täälläkään tosin suurin osa lue edes toistensa viestejä, korkeintaan ketjun 1. sivun viestejä saatetaan lukea. Pääasia on päästä ulostamaa oma ajatusoksennus, kuten just tein.

 

Surullista, että on kaunis kesä, ja minä vain istun parasosiaalisten kavereitteni kanssa tämänkin kesän. Kirjoittaen nokkeluuksia foorumeille ja Threadsiin, ja päivän kohokohta on jotkut tykkäykset tuntemattomilta. Vaikka olen niin yksin, että tuntuu että olen puoliksi jo kuollut. Pystyn olemaan nokkela ja hauska netissä, joten varmaan someseuraajani luulevat että olen onnellinenkin tyyppi. Vaikka olen niin yksinäinen että sydämeen sattuu.

 

Kävin minä sentään tänään pitkällä juoksulenkillä. Mutta ei siinä juttele kellekään. Tarkkailin vain ihmisiä aurinkolasieni takaa, ja yritin näyttää siltä ettei satu sisimpään, vain jalkoihin ja keuhkoihin. Ihmiset olivat uimassa rannalla ja ottamassa arskaa. Melkein kaikilla oli kavereita. Näin vain joitakin yksinäisiä ihmisiä, syömässä yksin jäätelöä. Ajattelin että ovatkohan he yhtä yksin kuin minä.

Minä tykkään käydä uimassa siksi, että liike helpottaa sitä kipua sisällä ja siksi, että vesi on elementti, joka koskettaa. Siis ihan fyysisesti koskettaa minua. Kuten lämmin tuuli tai jokin tosi pehmeä kangas. Laskeskelin, että on noin 15 vuotta siitä kun joku muu kuin verikoetta ottava hoitaja tms. on koskenut minuun. Sekin oli nopea halaus, sellainen etikettihalaus sukulaiselta. Luin jostain artikkelista, että on melko normaalia jos eristäytyneisiin oloihin syystä tai toisesta päätynyt ihminen etsii tällaista korvikekosketusta. Siis vähän kuin lapsi lohtua pehmolelusta tai jostain turvaviltistä. 

Parasosiaaliset sisällöt ovat tosiaan vähän kaksiteräinen miekka. Kuuntelen melko usein nukkumaan mennessä youtube -rainoja, joissa joku on vain nauhoittanut omaa nukkumisaikaista hengitystään tai on hengittävinään kuin nukkuva tai sitten sellaisia, joissa joku juttelee ääneen kuin olisi mukamas iltasella juuri ennen nukkumaanmenoa vieressä iltajuttujaan tekevä kumppani. Ne auttavat nukahtamaan ja vaikka tiedänkin tällaisen olevan säälittävää, ajattelen että ehkä tällainen on silti parempi kuin se, että vain katkeroituisin yksin ja vajoaisin vain ajatuksiini.

Vierailija kirjoitti:

Hieman kateellisena luen monien kommentteja joissa juhannus kuten muutkin juhlapäivät koetaan (ja hoetaan) ihan tavispäiviksi vailla merkitystä ja kuinka hienoa on olla yksin ja tekemättä mitään spesiaalia. Joskus aiemmin tuo onnistui itseltänikin, mutta nykyisin koen tavisarkea olevan ihan niin riittämiin että edes muutama juhlapyhä vuodessa perinteineen olisi oikein mukavaa vaihtelua. Tuntuu aika pahaltakin lukea tuota vähättelyä kuinka joku juhannus on vain pelkkää pakkojuhlintaa ja raatamista eikä oikeasti kivaa ole kenelläkään ja ettei sellaista pidä kenenkään elämäänsä kaivata. Että ihan kuin se arkea juhlapäivinäänkin elävä (yksinäinen) olisi jotenkin parempi kuin muut ja älynnyt jotain mitä enemmistö ei tajua. Jotenkin en pysty taipumaan tuohon ajatteluun vaikka sinällään ymmärränkin mikä siinä taustalla melko varmasti useimmilla on. Happamia sanoi kettu ja niin päin pois.

Sitä ei juu osaa olla oikeanlainen yksinäinenkään kun ei ymmärrä kuinka mahtavaa tämä on kun saa olla yksin. Oli arki tai pyhä. Tai niin, eihän sitä osaa olla oikeanlainen siinäkään mielessä, koska erottelee päiviä toisistaan. Samaa maanantaita vaan seitsemän päivää viikossa vuodesta toiseen niin elämä on parhaimmillaan. Mitä sitä muuta ihminen tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman kateellisena luen monien kommentteja joissa juhannus kuten muutkin juhlapäivät koetaan (ja hoetaan) ihan tavispäiviksi vailla merkitystä ja kuinka hienoa on olla yksin ja tekemättä mitään spesiaalia. Joskus aiemmin tuo onnistui itseltänikin, mutta nykyisin koen tavisarkea olevan ihan niin riittämiin että edes muutama juhlapyhä vuodessa perinteineen olisi oikein mukavaa vaihtelua. Tuntuu aika pahaltakin lukea tuota vähättelyä kuinka joku juhannus on vain pelkkää pakkojuhlintaa ja raatamista eikä oikeasti kivaa ole kenelläkään ja ettei sellaista pidä kenenkään elämäänsä kaivata. Että ihan kuin se arkea juhlapäivinäänkin elävä (yksinäinen) olisi jotenkin parempi kuin muut ja älynnyt jotain mitä enemmistö ei tajua. Jotenkin en pysty taipumaan tuohon ajatteluun vaikka sinällään ymmärränkin mikä siinä taustalla melko varmasti useimmilla on. Happamia sanoi kettu ja niin päin pois.

Sitä ei juu osaa olla oikeanlainen yksinäinenkään kun ei ymmärrä kuinka mahtavaa tämä on kun saa olla yksin. Oli arki tai pyhä. Tai niin, eihän sitä osaa olla oikeanlainen siinäkään mielessä, koska erottelee päiviä toisistaan. Samaa maanantaita vaan seitsemän päivää viikossa vuodesta toiseen niin elämä on parhaimmillaan. Mitä sitä muuta ihminen tarvitsee.

Sinä olet yksin ja pidät siitä. Sinä et olekaan yksinäinen.

Pitäisi lähteä leikkaamaan nurmikkoa. Tämä vuosi on ollut paljon pahempi  kuin mikään edeltäjistään. Heinä on paikoin jo lähemmäs puolimetristä. En vaan jostain syystä kykene, mitään ei saa aikaiseksi 

Tänään taas mietin miten petivaatteet pitäisi vaihtaa. Olen vaihtanut ne kerran joulun jälkeen. 

Imuroidakin pitäisi, miten vaan pysty.

Tuntuu vähän tyhmltä ajatella ja varsinkin sanoa, mutta huomaan ajattelevani miten olisi helpompaa, kun kuolisi pois. Loppuisi kaikki " pitäminen ja tarvitsemien."

Olen päässäni ajoittanut nurmikonleikkuun. Klo 14.00 pitää lähteä leikkaamaan ja ennen neljää ei saa tulla sisälle.

Vierailija kirjoitti:

Tämmöset ketjut pahentaa sitä yksinäisyyttä. Netti on täynnä parasosiaalista sisältöä. Olen itsekin aivan koukussa elokuva-reaktioihin YouTubessa. Tuntuu kuin katsoisi tuttua lempileffaa kaverin kanssa. Se on petollista ja surullista, miten paljon se aiheuttaa tunnetta että "ei olisi yksin". Vaikka onkin yksin. Kaipaan niin sitä, kun oli oikeaa leffaseuraa, joiden kanssa olla samalla sohvalla. Vaikkei sitä leffaa niin paljoa ääneen kommentoitaisikaan, pääasia oli yhdessä olon fiilis. Sellaista ei ole ollut vuosiin enää. 

 

Huomaan erakoituneeni, ja iso syy tähän on netin parasosiaaliset sisällöt jotka "auttavat kestämään" yksinäisyyttä, mutta kuitenkin samalla vain pahentavat sitä, ja heikentävät rankasti todellisia sosiaalisia taitojani, jotka on jo pakkasen puolella. Sama on Threadsissa, Reddit, some yleensäkin. Foorumit kuten tämä. YouTuben sisällöt, joissa joku "juttelee mukavia" kameralle. Tekoäly on uusi vitsaus, huomaan juttelevani tekoälylle päivittäin, tunteakseni että edes joku kuuntelee. 

 

Ei täälläkään tosin suurin osa lue edes toistensa viestejä, korkeintaan ketjun 1. sivun viestejä saatetaan lukea. Pääasia on päästä ulostamaa oma ajatusoksennus, kuten just tein.

 

Surullista, että on kaunis kesä, ja minä vain istun parasosiaalisten kavereitteni kanssa tämänkin kesän. Kirjoittaen nokkeluuksia foorumeille ja Threadsiin, ja päivän kohokohta on jotkut tykkäykset tuntemattomilta. Vaikka olen niin yksin, että tuntuu että olen puoliksi jo kuollut. Pystyn olemaan nokkela ja hauska netissä, joten varmaan someseuraajani luulevat että olen onnellinenkin tyyppi. Vaikka olen niin yksinäinen että sydämeen sattuu.

 

Kävin minä sentään tänään pitkällä juoksulenkillä. Mutta ei siinä juttele kellekään. Tarkkailin vain ihmisiä aurinkolasieni takaa, ja yritin näyttää siltä ettei satu sisimpään, vain jalkoihin ja keuhkoihin. Ihmiset olivat uimassa rannalla ja ottamassa arskaa. Melkein kaikilla oli kavereita. Näin vain joitakin yksinäisiä ihmisiä, syömässä yksin jäätelöä. Ajattelin että ovatkohan he yhtä yksin kuin minä.

"Näin vain joitakin yksinäisiä ihmisiä, syömässä yksin jäätelöä. Ajattelin että ovatkohan he yhtä yksin kuin minä."

Tämä oli se lause, joka tässä kommentissa iski. Tähän samaistuin.

Asun aika pienellä paikkakunnalla. Juuri näitä, joissa naapurit eivät välttämättä ole missään tekemisissä, mutta huomaavat kyllä toistensa menemiset. Pientaloalueeni naapurustoon verrattuna olen vielä aika nuori nainen, vaikken varsinaisella mittapuulla enää mikään tyttö olekaan. Ei perhettä, ei menoja, joulut ja juhannukset yksin kotona eikä pihassa koskaan vieraita; ei ihmisiä eikä autoja.

Jotenkin se ahdistaa ja hävettää. Ehkä siksi, että omassa päässäni se vain alleviivaa omaa yksinäisyyden kokemustani. Tänä juhannuksena otin sitten huokean hotellihuoneen lähikaupungista. Ei täällä sen enempää ihmisiä ole taikka juhlan tuntua. Mutta ainakin näyttää siltä, että hei, minullakin on elämä jossain. Muka. Nyt kerään energiaa käydä juomassa yhden holittoman pienen, mutta mukavan kulttuuriravintolan terassilla. Kynnys lähteä on ihan hirveän korkea. Kurkkua kuristaa. Ahdistaa. Pelottaakin. Alkuillasta en enää menisi, enkä illalla varsinkaan. Näyttäisi vain että olen tyrkyllä ja näkisin vain iloisia porukoita. Nyt alkuiltapäivästä voisin vielä uskaltaa käydä leikkimässä, että minäkin olen  ihminen. Ajattelin, että otan terassille pienen ostoskassin mukaan. Jos näyttäisi enemmän siltä, että olen vain matkalla jonnekin missä on muitakin ja kunhan tässä hetken istahdan rentoutumassa.

Mutta kynnys lähteä tuosta ovesta ulos on ihan kamalan korkea.

Vinkkaa äidillesi, että syö kaksi kiiwiä niin jo auttaa aika nopeasti. Se on kyllä kamala tunne kun vatsa ei toimi. Nimim.kokemusta on.  Voimia sinulle ja jaksamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieman kateellisena luen monien kommentteja joissa juhannus kuten muutkin juhlapäivät koetaan (ja hoetaan) ihan tavispäiviksi vailla merkitystä ja kuinka hienoa on olla yksin ja tekemättä mitään spesiaalia. Joskus aiemmin tuo onnistui itseltänikin, mutta nykyisin koen tavisarkea olevan ihan niin riittämiin että edes muutama juhlapyhä vuodessa perinteineen olisi oikein mukavaa vaihtelua. Tuntuu aika pahaltakin lukea tuota vähättelyä kuinka joku juhannus on vain pelkkää pakkojuhlintaa ja raatamista eikä oikeasti kivaa ole kenelläkään ja ettei sellaista pidä kenenkään elämäänsä kaivata. Että ihan kuin se arkea juhlapäivinäänkin elävä (yksinäinen) olisi jotenkin parempi kuin muut ja älynnyt jotain mitä enemmistö ei tajua. Jotenkin en pysty taipumaan tuohon ajatteluun vaikka sinällään ymmärränkin mikä siinä taustalla melko varmasti useimmilla on. Happamia sanoi kettu ja niin päin pois.

Sitä ei juu osaa olla oikeanlainen yksinäinenkään kun ei ymmärrä kuinka mahtavaa tämä on kun saa olla yksin. Oli arki tai pyhä. Tai niin, eihän sitä osaa olla oikeanlainen siinäkään mielessä, koska erottelee päiviä toisistaan. Samaa maanantaita vaan seitsemän päivää viikossa vuodesta toiseen niin elämä on parhaimmillaan. Mitä sitä muuta ihminen tarvitsee.

Sinä olet yksin ja pidät siitä. Sinä et olekaan yksinäinen.

Opettele lukemaan ja etenkin ymmärtämään lukemasi ennen kommentointia. Kiitos.