Naiset. Jutteletteko työkaverimiesten kanssa seksistä?
Ilman, että olette minkäänlaisessa suhteessa häneen muuten. Minkä ikäinen olet?
Kommentit (5)
En.
Haluan pitää asialliset välit ja käyttäytyä töissä, niinkuin siellä kuuluu.
Muu viestittäisi lisäksi väärää signaalia miespuoliselle kollegalle.
Meillä on töis vain kolme miestä. Yhden kanssa ei puhuta, kahden kanssa puhutaan välillä. Tiedän ketä ne panee ja millaista seksi on, ne tietää et mulla joskus on jotain mutta ei tarkemmin. Ja meillä ei ole yhtään mitään keskenämme, vaikka puolet töissä muuten paneekin keskenään.
Yleisellä tasolla joskus kyllä, mutta ei mitään henkilökohtaisesta seksielämästä.
Olen hoito alalla ja yksi nainen puhuu avoimesti miten panettaa ja vihjailee kaksimielisesti.
Hänen mies asioista juttua liikkunut että vanhan miehen kanssa palannut yhteen ja toista juttua että olisi jonkinlainen suhde toisen kans. Myös sellaista että olisi molemmat.
Monesti seksistä puhuu että taitaa olla munan kipee
En. Liian riskaabelia. Aina kun seksistä puhuu, niin alkaa kumminkin kuumottaa ja sillä kerjää vain hankaluuksia.
olen sitoutunut mieheeni ja monogaamiseen suhteeseen.
Kaikesta muusta voikin sitten puhua.