Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Tulin kotiin kuntouttavan työtoiminnan kurssilta joka on vain kerran viikossa. Nyt on suunnaton tyhjyys, ei viikkoon mitään, enkä ole kenellekkään olemassa. Äitiepäiväkin on yhtä tuskaa, aikuinen poikani ei ole koskaan, edes tekstiviestillä muistanut, no olenhan jo tottunut siihen kun jo 40 vuotias ukko on. En lähde äitini haudallekkaan ruusua viemään. Yhtä turhuutta koko äitienpäivä.

Vierailija kirjoitti:

Nukuin eilen melkein koko päivän, ei kiinnosta lähteä edes mihinkään, huomaan, että mieliala on laskenut sitten viime kevään, olen jotenkin alistunut tähän kohtalooni.  Kun ei ole ketään niin sitten ei ole, en lähde mihinkään niitä ysäviä enää etsimäänkään. Kampaajan sain tilatuks, siihenkin meni viikko, että sain sen asian tehtyä.

Vähän on joo saamaton eikä mikään huvita. Lisäksi se tympii että sitten kun saa aikaiseksi ja tekee jotain niin siitä seuraa aina vähintään se yksi lisähomma. Tuntuu ettei niin pientä asiaa enää olekaan, ettei sen tekeminen poikisi jotain ylimääräistä riesaa. Mainittakoon vaikka viimeisin eli kun taas viitsi kattaa nätisti itselleen eikä syönytkään seisten tiskipöydän ääressä tai juonut pöydässä vaan suoraan pullonsuusta vissyä, niin tottahan se vesilasi sitten kaatuu pitkin pöytää. Noinkin pienestä itsensä piristykseksi ajattelemasta jutusta tuli julmettu savotta, kun sitä vettä oli tietenkin tablettien ja salaattikulhon alla sekä korkkinen pannunalunenkin ehti imaista vettä itseensä. Miten voikin parista desistä riittää kuivattavaa, kun tuntuu että tuolla vesimäärällä olisi pessyt jo pari mattoakin. Siinä sitten olikin mieli oikein piristynyt ja virkeä kun pääsi syömään jäähtynyttä ruokaa sen vittusaatananperkele-aarian päätteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on taas vaikea olo, viimeks lauantaina puunut ihmisen kanssa puhelimessa, ärsyttää kaikki, ei mitään mieltä ole tässä yksin taapertamisessa, alkaa voimat loppua.

Ei ole mieltä ei. Eikä ole kilpailukaan mutta mä olen puhunut viimeksi puhelimessa vähän vajaa 3kk sitten -työkkärin virkailijan kanssa. Ensi viikolla jutellaan sitten taas koska ei tässä töihinkään tunne kelpaavan kenellekään. Tässä välissä en siis ole puhunut edes lehtimyyjän kanssa eli puhelin ole soinut kertaakaan eikä ole ketään kenelle voisin itse soittaa. Yritän aina välillä jutella tuolla kaupassa ja asioilla käydessä aina tilaisuuden tullen sen pari sanaa, mutta jos olen itse pökkelö mölli niin ei ole kyllä muutkaan mitään sosiaalisia ja suulaita. Tietenkään kenelläkään ei ole velvollisuutta jutella mutta harmittaa silti kun näkee, tai pikemminkin kuulee, kuinka ihmiset alkaa rupatella niitä näitä ihan spontaanisti ja sitten kun itse tekee saman niin katsotaan kuin jotain kylähullua ihan mykkänä tai jopa siirrytään se metri kaksi sivummalle esim bussipysäkillä. Noista tulee tosi paha mieli ja siksi en enää useinkaan ota muihin kontaktia.

Pökkelö mölli

Hauskasti kuvattu. Eilen mua nauratti kaupassa, kun oli topakka kassarouva. Kesken puutarhatöiden hain multaa ja poikkesin samalla ruokakauppaan. Siinä kassalla huokaisin ja pyyhi hikeä otsaltani. Sanoin jotain, et ei pitäis valittaa, mutta kuuma tuli pihahommissa ja multaa hain. Kassa: Vai loppui maa kesken. No laitetaankin sulle Yhteishyvä, kun siinäkin on puutarha-asiaa. Naurettiin yhdessä, päivän piristys.

Näinhän se monelle meistä yksinäisistä on, kassahenkilö on ainut sosiaalinen kontakti.

Kävin tänään noin 15 kilometrin päässä kirppiksillä. Sitten syömään siellä päin. Poljin sieltä frisbeegolfradalle ja sieltä kaupoille jossa näin pari vanhaa kaveria. Juttelin heidän kanssaan. Kommunikaatiosta huomasin, että on hyvin rajallista kommunikaatiota. Tuntui niin pidättyväiseltä ne hetket. Jotenkin tuntuu menneen vaikeaksi kommunikoinnit.

Nyt oon kotona ja vielä aion mennä tänään elokuviin katsomaan Mortal Kombat 2 leffan. Tv:stä tulee tänään sen ensimmäinen osa tv5 kanavalta klo. 21.00. 

Tänään näin variksen suussa hyvin pienen oravan. Sanoin sille, että "Finish him", mutta ei reagoinut sanomisiini. Pystyin kuvitella variksen ajattelevan: "Toasty." 

Tänään on kunnon Mortal Kombat päivä itselläni. Aamulla katsoin sen ensimmäisen osan dvd:ltäni. Harmi kun en omista mitään pelikonsoleita joilla pelata Mortal Kombat pelejä. Ihan mukiin menevästi mennyt tämän yksineläjän päivä.

Olen varmaan ihan kauhean itsekäs ihminen, mutta ärsyttää nyt tuo viruskin koska just kun mulla olisi ollut pitkästä aikaa (ekaa kertaa koronapandemian alkamisen jälkeen) sellainen vähän toiveikas olo tulevan suhteen ja ehkä jotain pientä säpinäntynkääkin. Mä en vaan oikeasti jaksa jos tämä kaikki menee pieleen ja puihin jonkun rotanpaskaviruksen takia.

Joo, tiedän siihen on kuollutkin jo ihmisiä mutta silti. Miksi just nyt?

Uusi yksinäinen päivä taas menossa, suihkussa käyty, wc siivottu, pyykit pesty, sit tv;tä tuijottamaan, tätä samaa päivittäin teen. Kukaan ei edes ole yrittänyt tavoittaa minua moniin päiviin, tuskimpa tänäänkään,

Olen niin väsynyt tähän yksinäiseen elämään, että ei enää kiinnosta lähteä mihinkään kun ei ole ketään kaveria kenen kanssa lähtis. Yksin ei huvita enää, ei sieltä mitään ole elämään tarttunut vaikka yhteen aikaan vielä kävinkin. Olen yksinäisempi kun vanhainkodissa asuvat mummelit.N62v elämä eletty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on taas vaikea olo, viimeks lauantaina puunut ihmisen kanssa puhelimessa, ärsyttää kaikki, ei mitään mieltä ole tässä yksin taapertamisessa, alkaa voimat loppua.

Ei ole mieltä ei. Eikä ole kilpailukaan mutta mä olen puhunut viimeksi puhelimessa vähän vajaa 3kk sitten -työkkärin virkailijan kanssa. Ensi viikolla jutellaan sitten taas koska ei tässä töihinkään tunne kelpaavan kenellekään. Tässä välissä en siis ole puhunut edes lehtimyyjän kanssa eli puhelin ole soinut kertaakaan eikä ole ketään kenelle voisin itse soittaa. Yritän aina välillä jutella tuolla kaupassa ja asioilla käydessä aina tilaisuuden tullen sen pari sanaa, mutta jos olen itse pökkelö mölli niin ei ole kyllä muutkaan mitään sosiaalisia ja suulaita. Tietenkään kenelläkään ei ole velvollisuutta jutella mutta harmittaa silti kun näkee, tai pikemminkin kuulee, kuinka ihmiset alkaa rupatella niitä näitä ihan spontaanisti ja sitten kun itse tekee saman niin katsotaan kuin jotain kylähullua ihan mykkänä tai jopa siirrytään se metri kaksi sivummalle esim bussipysäkillä. Noista tulee tosi paha mieli ja siksi en enää useinkaan ota muihin kontaktia.

Kuulostaa uskomattomalta, että sinulle ei kukaan ole edes soittanut noin pitkään aikaan, voinia sinulle, en sit taida ihan yksinäinen ollakkaan mitä olen itsestäni ajatellut.

Mitä uskomatonta siinä on? Kun ei ole ainuttakaan tuttua, kaveria tai ystävää niin kuka silloin edes voisi soittaa? Kun kaikki läheiset on kuolleet eikä sukulaisten kanssa ole ollut ikinä missään tekemisissä niin ei elämässä ole sitten sellaisiakaan. Tosin eipä sekään tilannetta mihinkään muuttaisi vaikka joskus lapsuudessaan olisi jossain tekemisissä ollut eikä enää tietäisi edes serkkujensa nimiä.

Totaaliyksinäisyys on just tuollaista. Sitä ei todellakaan ole ketään ei missään eikä itse ole kenellekään yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään noin 15 kilometrin päässä kirppiksillä. Sitten syömään siellä päin. Poljin sieltä frisbeegolfradalle ja sieltä kaupoille jossa näin pari vanhaa kaveria. Juttelin heidän kanssaan. Kommunikaatiosta huomasin, että on hyvin rajallista kommunikaatiota. Tuntui niin pidättyväiseltä ne hetket. Jotenkin tuntuu menneen vaikeaksi kommunikoinnit.

Nyt oon kotona ja vielä aion mennä tänään elokuviin katsomaan Mortal Kombat 2 leffan. Tv:stä tulee tänään sen ensimmäinen osa tv5 kanavalta klo. 21.00. 

Tänään näin variksen suussa hyvin pienen oravan. Sanoin sille, että "Finish him", mutta ei reagoinut sanomisiini. Pystyin kuvitella variksen ajattelevan: "Toasty." 

Tänään on kunnon Mortal Kombat päivä itselläni. Aamulla katsoin sen ensimmäisen osan dvd:ltäni. Harmi kun en omista mitään pelikonsoleita joilla pelata Mortal Kombat pelejä. Ihan mukiin menevästi mennyt tämän yksineläjän päivä.

Oot tosi fiksu ja freesi ihminen, kun jaksat leffojen kaa. Ite lähden Sodikseen taas ja Topi vetää leffakerhoa - tuu mukaan :)

Moi kaikille! Eksyin jonkun ajatusmutkan kautta lukemaan tätä ketjua, en juuri käy koko palstalla enkä ole koskaan kirjoittanut tänne mitään. Mutta nyt haluan tehdä niin.

Muutamia kymmeniä viestejä luettuani ajattelen, että olette todella mukavia, ystävällisiä, ymmärtäväisiä, herkkiä ja fiksuja ihmisiä (muutaman trollin tai itsekeskeisen tollon voi aina ja kannattaa sivuuttaa). Toki olette myös yksinäisiä, ja se tuntuu äärettömän surulliselta ja koskettaa minua todella.

Varovasti kysynkin: joukossa on varmasti pitkin maata asuvia ihmisiä, joten väkisinkään kaikki eivät voi olla satojen kilometrien päässä toisistaan. Ymmärrän sosiaalisen jännittämisen tuomat haasteet: kuulun myös itse jännittäjiin, olen työstänyt sitä helkutin paljon - ja olen sittemmin myös töissäni vuosia vetänyt jännittäjänuorille ja -aikuisille jännittäjäryhmiä.

Ryhmät pirskatti vie auttaa, ja nimenomaan pärjäämään sen jännittämisen kanssa. Pois sitä tuskin kokonaan saa, koska se on usein myös persoonallisuuden piirre ujouden muodossa, ja sillä on taustatekijänsä joista yksikään ei ole jännittäjän itsensä syytä. Jännittäjäryhmiä pitävät monet mt-poliklinikat, YTHS ja Ohjaamot myöskin etänä jne.

Asiaan: voisitteko silti yrittää sopia esim muutamalle paikkakunnalle tapaamisia? Uusia, myös live-ihmissuhteita on mahdollista saada, minkä ikäisenä tahansa, mutta itsestään se ei harmillista kyllä tapahdu. Tässäkin vaivassa ainoa mikä auttaa, on altistuminen. Välttely vaan pahentaa tilannetta.

Saatte toki närkästyä vapaasti ja sanoa että toi muija ei tajua mistään mitään - minä kestän sen ;-)

Tiedän myös, että raha on monille meistä haaste. Siitä huolimatta heitän ilmaan ajatuksen tapaamisesta Tampereella. Ja lupaan käynnistää Tampereen ryhmän ja olla ainakin ekassa tapaamisessa keskustelun ylläpitäjä ja jännityksen lieventäjä. Uusiin ihmisiin on aina mielenkiintoista tutustua!

Oon sote-alan ammattilainen ja moraaliltani ja järjeltäni varsin tolkku keski-ikäinen nainen, joten ei tarvii ajatella että tää on joku surkea huijaus. Myös neurokirjon asiat on tuttuja pitkältä ajalta, joten sitäkään ei tarvii miettiä (arvaan että osa teistä miettii).

Ehdottaisin toukokuun jälkimmäistä puoliskoa jossain Tampereella helposti lähestyttävässä paikassa, mihin ei tarvii paljoa rahaa. Puistoa ja järvenrantaa täällä riittää! Jos jotkut innostuvat, niin kaivellaan sitten kalentereita!

Terkuin Melli Mansesta :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin tänään noin 15 kilometrin päässä kirppiksillä. Sitten syömään siellä päin. Poljin sieltä frisbeegolfradalle ja sieltä kaupoille jossa näin pari vanhaa kaveria. Juttelin heidän kanssaan. Kommunikaatiosta huomasin, että on hyvin rajallista kommunikaatiota. Tuntui niin pidättyväiseltä ne hetket. Jotenkin tuntuu menneen vaikeaksi kommunikoinnit.

Nyt oon kotona ja vielä aion mennä tänään elokuviin katsomaan Mortal Kombat 2 leffan. Tv:stä tulee tänään sen ensimmäinen osa tv5 kanavalta klo. 21.00. 

Tänään näin variksen suussa hyvin pienen oravan. Sanoin sille, että "Finish him", mutta ei reagoinut sanomisiini. Pystyin kuvitella variksen ajattelevan: "Toasty." 

Tänään on kunnon Mortal Kombat päivä itselläni. Aamulla katsoin sen ensimmäisen osan dvd:ltäni. Harmi kun en omista mitään pelikonsoleita joilla pelata Mortal Kombat pelejä. Ihan mukiin menevästi mennyt tämän yksineläjän päivä.

Oot tosi fiksu ja freesi ihminen, kun jaksat leffojen kaa. Ite lähden Sodikseen taas ja Topi vetää leffakerhoa - tuu mukaan :)

Miten mun fiksuus käy ilmi? Tänään en ole kovin fiksusti toiminut, kun ajattelin lähteä pyörällä liikenteeseen, mutta avaimet ja lompakko jäi kotiini. Piti matkata kävellen erään luokse jolta sain avaimen osoitteeseen jossa on kotini vara-avain. On tullut pitkästi käveltyä tänään. Mä vieläpä unohdin reppuni sinne asuntoon, jossa oli vara-avaimeni. Pyöräilin sinne sitten ja sieltä pyöräilin kaupungin keskustaan syömään. Törmäsin taas matkalla eiliseen kaveriin ja hän huomasi pyöräni takarenkaan olevan tyhjillään. Onneksi hänellä oli pyöränpumppu mukanaan, niin ei taas tullut kävelymatkaa. 

Sodankylään mulla ei ole yhtään intoa tulla mukaan. Eilen mun piti mennä Mortal Kombat 2:sta katsomaan, mutta katsoin väärin kellonajan, joten jäi näkemättä. Tänään koitan olla ajoissa elokuvateatterissa. Tänään ei ole mukiin menevä päivä. Mä tänään rysähdin lattialle, kun nojasin yhteen koriin, joka antoi periksi. Tuli kaverin kanssa käytyä frisbeegolfaamassa ja sekään ei sujunut hyvin. Putit eivät toimineet ollenkaan. Mielihyvää saa elokuvista ja kovin vaivatonta tekemistä se elokuvien katselu.

Kiitos kauniista sanoistasi "melli mansesta", viestisi sai ainakin minut liikuttumaan kyyneliin asti. Myönnän heti, etten minä tuollaiseen varmaan uskaltautuisi lähtemään vaikka olisin lähempää Tamperetta mutta toivottavasti ketjussa olisi minua reippaampia ja rohkeampia. Idea on pelkuruudestani huolimatta kiva vaikka omalla kohdalla se pessimisti muistutteleekin, että tuossa voi hyvin olla joku ikävä jekku.

Ja sitten tuo sodankylä (vaikka se menoidea ei minulle ollutkaan esitetty). Itse lähtisin niin mielelläni Lappiin joten miksen vaikka Sodankylään elokuvafestareillekin, jos vain sellaiseen (tai minkäänlaiseen) matkailuun olisi varaa. Yksinasuvana saa elää aina turhankin nuukasti ja yksinäisenä pitää vielä olla aina varautunut vaikka mihin taloudelliseen takaiskuun, joten itse tyydyn iloitsemaan siitä että saan ostettua ihan tähän pk-seudun lähiliikenteeseen aina välillä lipun jolla sitten voin kulkea koko päivän. Sekin on nykyään niin tyyristä.

Luin Mellin tekstiä, niin miksi piti siinä olla kirosanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on taas vaikea olo, viimeks lauantaina puunut ihmisen kanssa puhelimessa, ärsyttää kaikki, ei mitään mieltä ole tässä yksin taapertamisessa, alkaa voimat loppua.

Ei ole mieltä ei. Eikä ole kilpailukaan mutta mä olen puhunut viimeksi puhelimessa vähän vajaa 3kk sitten -työkkärin virkailijan kanssa. Ensi viikolla jutellaan sitten taas koska ei tässä töihinkään tunne kelpaavan kenellekään. Tässä välissä en siis ole puhunut edes lehtimyyjän kanssa eli puhelin ole soinut kertaakaan eikä ole ketään kenelle voisin itse soittaa. Yritän aina välillä jutella tuolla kaupassa ja asioilla käydessä aina tilaisuuden tullen sen pari sanaa, mutta jos olen itse pökkelö mölli niin ei ole kyllä muutkaan mitään sosiaalisia ja suulaita. Tietenkään kenelläkään ei ole velvollisuutta jutella mutta harmittaa silti kun näkee, tai pikemminkin kuulee, kuinka ihmiset alkaa rupatella niitä näitä ihan spontaanisti ja sitten kun itse tekee saman niin katsotaan kuin jotain kylähullua ihan mykkänä tai jopa siirrytään se metri kaksi sivummalle esim bussipysäkillä. Noista tulee tosi paha mieli ja siksi en enää useinkaan ota muihin kontaktia.

Kuulostaa uskomattomalta, että sinulle ei kukaan ole edes soittanut noin pitkään aikaan, voinia sinulle, en sit taida ihan yksinäinen ollakkaan mitä olen itsestäni ajatellut.

Mitä uskomatonta siinä on? Kun ei ole ainuttakaan tuttua, kaveria tai ystävää niin kuka silloin edes voisi soittaa? Kun kaikki läheiset on kuolleet eikä sukulaisten kanssa ole ollut ikinä missään tekemisissä niin ei elämässä ole sitten sellaisiakaan. Tosin eipä sekään tilannetta mihinkään muuttaisi vaikka joskus lapsuudessaan olisi jossain tekemisissä ollut eikä enää tietäisi edes serkkujensa nimiä.

Totaaliyksinäisyys on just tuollaista. Sitä ei todellakaan ole ketään ei missään eikä itse ole kenellekään yhtään mitään.

Sama tilanne mulla melkeinpä, jokunen naapuri jonka kanssa jotainn jutustelua joskus pihassa.

IS:ssa oli säähän liittyvä otsikko "muistatko kesän -97?" ja kun tätä luppoaikaa riittää niin tuotahan tuli funtsittua. Tosin säästä en muista sen kesän osalta mitään ihmeellistä, mutta tuolloin olin niin ikävässä parisuhteessa että edelleen puistattaa ja kauhistuttaa. Ilmeisesti tuo ihminen ja elämäntilanne tosiaan oli niin painostava ja tukahduttava, että muista tuolta ajalta yhtään mitään muutakaan. Tai no sen muistan, että prinsessa diana kuoli, mutta kaikki muu on aivan harmaata vaan. Tuo ihminen/ajanjakso on myös se isoin syy sille, että ensin ihan vapaaehtoisesti ikisinkkuuduin ja lopulta olinkin yksinäinen ja syrjäytynyt erakko vaikkakaan näitä en ole omasta tahdostani. Ikävä varmaan sanoa mutta toivon niin, että tuolle kyseiselle ihmiselle on käynyt jotain tosi pahaa. Tuo ihmissuhde vei multa tavallaan koko elämän eikä antanut yhtään mitään paitsi paljon mustelmia ja lopulta muutaman murtuneen luunkin kun kerroin ettei suhde jatku enää huomenna missään tapauksessa.

Ei siis olisi kannattanut tuotakaan vuotta alkaa muistelemaan. Ihan hirveä olo tuosta muistelusta tuli ja tuntuu kuin eläisin sen ahdistavan painostuksen uudelleen jollain pikakelauksella.

Tarkistin kännystä paljonko oon liikkunut tänään kävellen ja pyöräillen. Tuli 33,1km kaiken kaikkiaan liikuttua. "Kannattaa mun näköjään jättää avaimet useammin kotiin niin näitä kilometrejä tulee kierrytettyä."

En tavallisesti laske liikkumisiani, mutta nyt laskin, kun tuli käveltyä enemmän kuin tarpeeksi. Jalkapohjissa tuntuu hiertymiä olevan. Mielestäni tämä Mortal Kombat 2 oli parempi leffa, kuin se ensimmäinen. Luulisi nyt unen maittavan.

Vierailija kirjoitti:

IS:ssa oli säähän liittyvä otsikko "muistatko kesän -97?" ja kun tätä luppoaikaa riittää niin tuotahan tuli funtsittua. Tosin säästä en muista sen kesän osalta mitään ihmeellistä, mutta tuolloin olin niin ikävässä parisuhteessa että edelleen puistattaa ja kauhistuttaa. Ilmeisesti tuo ihminen ja elämäntilanne tosiaan oli niin painostava ja tukahduttava, että muista tuolta ajalta yhtään mitään muutakaan. Tai no sen muistan, että prinsessa diana kuoli, mutta kaikki muu on aivan harmaata vaan. Tuo ihminen/ajanjakso on myös se isoin syy sille, että ensin ihan vapaaehtoisesti ikisinkkuuduin ja lopulta olinkin yksinäinen ja syrjäytynyt erakko vaikkakaan näitä en ole omasta tahdostani. Ikävä varmaan sanoa mutta toivon niin, että tuolle kyseiselle ihmiselle on käynyt jotain tosi pahaa. Tuo ihmissuhde vei multa tavallaan koko elämän eikä antanut yhtään mitään paitsi paljon mustelmia ja lopulta muutaman murtuneen luunkin kun kerroin ettei suhde jatku enää huomenna missään tapauksessa.

Ei siis olisi kannattanut tuotakaan vuotta alkaa muistelemaan. Ihan hirveä olo tuosta muistelusta tuli ja tuntuu kuin eläisin sen ahdistavan painostuksen uudelleen jollain pikakelauksella.

Pitäisi varmaan lopettaa netin selaaminen, koska nyt luin tuosta alkoholidementiasta ja taas mietityttää. Muutenkin kyllä tuntuu, että on niin paljon kaikenlaista pientä ja isompaa mistä herää ajatuksia joita olisi kiva jakaa ja jutella tois(t)en kanssa vaikka ei nämä ihmeellisiä tietenkään ole. Sitäkin olen jo ehtinyt miettiä, että aika osuva on sekin ettei tule hullua hurskaammaksi kun näitä kaikkia aina yksinään pyörittelee. Se toisen ihmisen näkökulma tai vaikka samakin näkemys antaisi niin paljon vaikka monesti sitäkin miettii, että miksi sillä on merkitystä tai ylipäätään koko sosiaalisuuden tarpeellisuutta. Osahan ei sitä kaipaa ja sellainen olisi aika kiva olla kun elämä on tällaista, ettei mitään (live)sosiaalisuutta ole eikä kenties koskaan enää tule olemaankaan.

Taas eksyin aiheesta mutta tuo alkoholidementia.. vaiko joko sellainen tai tavallinen on jo kun ajatus pätkii aina vain useammin? Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin kummasta vaan ja nyt harmittaa vielä normaaliakin enemmän, että nuorena tuli käytettyä alkoholia aika runsaastikin ja sen myötä ihmissuhteet oli vääränlaisia kuten just esim tuo kesän -97 miesystävä. Mitään se ei antanut, ei yhtään mitään mutta pilasi niin paljon. Nyt sitten suomeksi sanottuna v*tuttaa sekin että noinko tuolla vielä hankki itselleen jonkun terveysongelman joka alkaa oireilla vasta myöhemmin. Tuossa jutussa nimittäin listattiin oireita jotka osuu kuin nenä päähän (esim mielialanvaihtelut, univaikeudet, persoonan muuttuminen, koordinaatiokyvyn muutokset) mutta vaatiiko nämä seurakseen sen edelleen aktiivisen alkoholinkäytön jotta kyse voisi olla alkoholidementiasta? Tuossa kun mainittiin, että alkoholinkäytön lopettamisella ajoissa oireet voi korjaantua vaikka lähtötilanteeseen ei olekaan paluuta. Tosin alkoholinkäyttö altistaa muillekin muistisairauksille ja kun sitten itsellä on siihen perimässäkin alttiutta niin voihan nyt vee. Ei taas lohduta yhtään että sentään ymmärsin lopettaa reilusti yli vuosikymmen sitten mutta liian kauan sitä tuli juopoteltua. Ja varsinkin aloitettua ihan liian nuorena.

Joku toivo kai sitä paremmasta vielä on jossain syvällä koska tämä näin kauhistuttaa eikä otakaan ilolla vastaan mahdollisuutta siitä, että oma elinaika jää reilusti elinaikaodotteen alle ja varsinkin tuollaisen syyn takia. Jos niin kävisi niin olisi sitten ollut harvinaisen turha ja tarpeeton elämä. 

Minä taas vilkaisin eilen telkkarista v,2006 viisujuhlintaa torilta, ihan mielenkiinnosta millaisia vaatteita silloin oli ym. mutta tämä 20 vuotta sen jälkeen on ollut elämässä täyttä tylsyyttä, mitään en ole saanut aikaseksi 20 vuodessa, yksinäisyys lisääntynyt, kaverit kuolleet, no raha-asiat parantunut kun sain perinnön, mut ei ketään kenen kanssa niillä tehdä jotain mukavaa, matkustaa vaikka.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas vilkaisin eilen telkkarista v,2006 viisujuhlintaa torilta, ihan mielenkiinnosta millaisia vaatteita silloin oli ym. mutta tämä 20 vuotta sen jälkeen on ollut elämässä täyttä tylsyyttä, mitään en ole saanut aikaseksi 20 vuodessa, yksinäisyys lisääntynyt, kaverit kuolleet, no raha-asiat parantunut kun sain perinnön, mut ei ketään kenen kanssa niillä tehdä jotain mukavaa, matkustaa vaikka.

Ai tuollainen ohjelma olisi tullut, olisi ollut mielenkiintoista nähdä sitä viisujuhlintaa koska mä taasen en muista sellaista olleenkaan. Kyllä mä Lordin voiton muistan ja jopa katsoinkin ne euroviisut ja samoin muistan ne seuraavan vuoden viisut helsingissä, mutta tuota juhlintaa en muista olleen. Tosin tätä sen on monessa muussakin asiassa, että aikanaan ne on menneet ihan ohi jättämättä minkäänlaisia muistoja. Tuntuu ihan kuin ei olisi elänytkään ja etenkin just viimeinen reilu vuosikymmen on kuin vaan kadonnut johonkin. Se on mennytkin aivan hetkessä. Muutenkin on niin kumma ajatella itseään viisikymppisenä kun tuntuu, että kolmikymppinen, ihan max nelikymppinen sitä voisi olla. Oikeastihan sitä oli kolmekymppinen jo tuolloin 2006. Miten voikin ajantaju olla tällainen?

Tänään tuli käytyä kirppiksellä. Löytyi:

Loch Ness (1996) (2 €)

Wall Street Collection (1987/2010) (2 € - uusi muoveissa!)

Pinna tiukalla (1970) (2 €)

Paholaisen prikaati (1967) (3 €)

Michael Jackson: Life of an Icon (2011) (2,50 €)

Go Fast (2008) (2,50 €)

Naisen muotokuva (1996) (2,50 €)

Ronin (1998) (3 €)

Tulin vanhempieni luokse kirppiksiltä. Mä tein salaatin ja isä grillaa. Olin hankkinut äidille kortin ja Aino jäätelöä. Illalla jäätelöllä herkutellaan.  

Äitienpäivän kunniaksi nämä toimet. Naisen muotokuva -leffan esittelin äidille. Luulen sen olevan hänen makuunsa. Sen tiedän, jos toisia ei huomioida heidän päivinään niin yksinäisyys siten korostuu.