Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Kävin äsken katsomassa cittarin alkuviikon tarjoukset ja kun olin vaihtamassa sitä valittua kauppaa takaisin omaksi lähikooksi niin siihen tuli sitten muutamakin vaihtoehto. En tiedä enkö vaan aiemmin ole kiinnittänyt huomiota vai tuliko ne jotenkin eri tavalla tai enemmän, mutta katseeni osui oitis niin turvallisen ja tutun kuuloiseen kauppaan jossa lapsuudessani asioitiin. Se siis on omien vanhempieni kotipaikkakunnalla kaukana pohjoisessa. En edes tiennyt että kauppa edelleen on olemassa saati samalla nimellään ja noin vaan yhtäkkiä se lävähti näytölle ja mulle tuli hirmuinen surku ja sitten itku. Toisaalta tuli myös sellainen olo että oisipa tuo kauppa se minun pysyvä lähikooni, koska sillä paikkakunnalla voisin hyvinkin olla kuin kotonani. Voi tietysti olla että ne kaikki kivat lapsuusmuistot sotkee tätä, mutta olen minä samaa ajatusta joskus aiemminkin pyöritellyt mielessäni että paikkakunnan vaihdos voisi olla enemmän kuin järkevä siirto. Silloin siis on tullut tuo kyseinen paikkakunta aika selkeästi esiin mutta tämä tämänpäiväinen tuntemus tuli todellakin niin puun takaa ettei tosikaan. Sopivasti sitten oli vielä just äitienpäiväkin joka saa monestakin syystä aika herkille niin ei tässä enää tuota muistutusta olisi kaivannut yhtään. On tämä kyllä että kaikesta tuntuu tulevan vaan tavalla tai toisella paha mieli tätä nykyä tai sitten ei tunnu mikään miltään.

Ajankulumisesta. Tuntuuko muista että nykyään on ihan jatkuvasti joku juhlapäivä? Ja tietenkin vielä just sellainen mihin ei yksinäisen ja lapsettoman tarvitse vaivautua osallistumaan, vaan saa nauttia vain siitä kun kyseistä juhlaa yhdessäoloineen ja muistamisineen oikein hierotaan naamaan. Samoin ihan jatkuvasti on viikonloppu ja toisaalta myös maanantai. Menkatkin on nykyään jatkuvasti ja kuin kahdesti kuukaudessa mutta sitten kun merkkaa ne taas kerran ylös niin ihan normaali aika niistä edellisistä on. Tuntuu aivan käsittämättömältä miten aika voi mennä tätä vauhtia kun mitään ei edes ikinä tapahdu eikä ainakaan mukavaa. Yleensähän ajan mainitaan kuluvan kuin siivillä kun on jotain mukavaa tekemistä ja vähän hirvittääkin, että kuinka nopeasti aika kuluisikaan jos voisi tehdä jotain kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Ajankulumisesta. Tuntuuko muista että nykyään on ihan jatkuvasti joku juhlapäivä? Ja tietenkin vielä just sellainen mihin ei yksinäisen ja lapsettoman tarvitse vaivautua osallistumaan, vaan saa nauttia vain siitä kun kyseistä juhlaa yhdessäoloineen ja muistamisineen oikein hierotaan naamaan. Samoin ihan jatkuvasti on viikonloppu ja toisaalta myös maanantai. Menkatkin on nykyään jatkuvasti ja kuin kahdesti kuukaudessa mutta sitten kun merkkaa ne taas kerran ylös niin ihan normaali aika niistä edellisistä on. Tuntuu aivan käsittämättömältä miten aika voi mennä tätä vauhtia kun mitään ei edes ikinä tapahdu eikä ainakaan mukavaa. Yleensähän ajan mainitaan kuluvan kuin siivillä kun on jotain mukavaa tekemistä ja vähän hirvittääkin, että kuinka nopeasti aika kuluisikaan jos voisi tehdä jotain kivaa.

Lisään, että jatkuvasti on joku lomasesonki. Just kun päästiin joululomista niin olikin jo talvilomat ja kun niistä päästiin olikin vuorossa pääsiäislomailu ja kohta sitten ollaan kesälomakaudessa. 

Tai kellä on kellä ei, pätkätyöläisenä sitä saa vain haaveilla lomista. Lomat tulee rahana työsuhteen päätyttyä ja ne vaikuttaa työttömyyskorvauksiin eli se siitä. (en siis sano että tuo olisi jotenkin väärin vaan sitä, että nämä silppu- ja pätkätyösuhteet on prsiistä etenkin kun niistä tulee pysyvä tilanne työntekijälle joka haluaa normaalin vakityön etuineen)

Toi yksinäisen tunne yhdessäolosta voi olla virheellinen. Eihän mullakaan ole vanhempieni kanssa hirveästi sosiaalista kanssakäymistä, vaikka heillä olenkin.

Myös oon kuullut sellaista, että jotkut ovat turhautuneet hankkia mitään lähimmäisilleen. Antisosiaalisuuttakin on paljon piireissä, joilla on perhettä tai kaveripiiriä. Jotkut taas ovat kateellisia yksinolijoille. Mielikuvissa ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen.

Tein sämpylöitä äsken ja ohjeen mukaan piti laittaa öljyä taikinaan. Varmaan väärässä kohtaa pistin, kun maistuvat niin öljyisiltä.  Ihan viimeiseksi pistin. 

Harmi, kun meni vähän pilalle tämäkin juttu.

Ajattelin ottaa kesävaatteet esille vai onko liian optimistista?

Yksi yritti ehdottaa yksinäisille yhteistä tekemistä ja tapaamista. Ei vastakaikua. En ymmärrä, eikö teidän yksinäisten kannattaisi tutustua toisiinne, edes yrittää?

Vierailija kirjoitti:

Toi yksinäisen tunne yhdessäolosta voi olla virheellinen. Eihän mullakaan ole vanhempieni kanssa hirveästi sosiaalista kanssakäymistä, vaikka heillä olenkin.

Myös oon kuullut sellaista, että jotkut ovat turhautuneet hankkia mitään lähimmäisilleen. Antisosiaalisuuttakin on paljon piireissä, joilla on perhettä tai kaveripiiriä. Jotkut taas ovat kateellisia yksinolijoille. Mielikuvissa ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen.

En minäkään vanhempieni kanssa voi oikein itseä kiinnostavista asioista paljonkaan puhua. Monesti menee keskustelut siihen, että heidän mukaansa mennään. Silti kyllä heistä ja varsinkin äidistäni on minulle myös paljon seuraa ja siinä mielessä olisin maailmassa yksin ilman heitä ja arvostan heidän seuraansa. En ole siinä mielessä todellakaan täysin yksin maailmassa. Joskus varmasti olen, mutta se ei ole tämä päivä ja kiitän siitä. En todellisuudessa ymmärrä miten itsekään kestäisin puhumatta oloa pitkään. Monihan joutuu kestämään. Ymmärrän sen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi yksinäisen tunne yhdessäolosta voi olla virheellinen. Eihän mullakaan ole vanhempieni kanssa hirveästi sosiaalista kanssakäymistä, vaikka heillä olenkin.

Myös oon kuullut sellaista, että jotkut ovat turhautuneet hankkia mitään lähimmäisilleen. Antisosiaalisuuttakin on paljon piireissä, joilla on perhettä tai kaveripiiriä. Jotkut taas ovat kateellisia yksinolijoille. Mielikuvissa ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen.

En minäkään vanhempieni kanssa voi oikein itseä kiinnostavista asioista paljonkaan puhua. Monesti menee keskustelut siihen, että heidän mukaansa mennään. Silti kyllä heistä ja varsinkin äidistäni on minulle myös paljon seuraa ja siinä mielessä olisin maailmassa yksin ilman heitä ja arvostan heidän seuraansa. En ole siinä mielessä todellakaan täysin yksin maailmassa. Joskus varmasti olen, mutta se ei ole tämä päivä ja kiitän siitä. En todellisuudessa ymmärrä miten itsekään kestäisin puhumatta oloa pitkään. Monihan joutuu kestämään. Ymmärrän sen. 

Mä saan olla kiitollinen vanhemmilleni, kun he ovat itseäni auttaneet vaikeina aikoina. Mä oon tänne vain kirjoitellut, kun tunnen hyvän hetken sillä hetkellä. Katkeria ajatuksiani ja minkälaista väkivaltaa saan kokea (ei vanhemmilta) en mielelläni kertoisi. Mä en tiedä minkälaisilta ihmisiltä mä saan mielenosoituksia, joten tiedoksi että ihan tarpeeksi paljon oon tullut hakatuksi oikeassa elämässäkin.  En jaksaisi keskittyä vaan ikäviin asioihin, joten voisitteko tekin alanuolittajat olla suotuisia toisenlaisille kirjoittajillekin? 

Mulla on tunne, että alanuolilla suhtaudutaan toisiin vihamielisesti. Mitään pahaa en ole halunnut kenellekään. Sinä jota lainaan niin sä vaikutat mukavalta ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin ottaa kesävaatteet esille vai onko liian optimistista?

Ehkä vähän, mutta kivempihan se on ne ajan kanssa ottaa esiin kuin kauhealla kiireellä kaivella kaapinperältä, kun on se eka oikeasti lämmin kesäpäivä. Samalla voi vaikka ajankulukseen miettiä saisiko niistä jotain uutta asuyhdistelmää mikä ei ole aiemmin käynyt mielessäkään. Tiedä vaikka jotain saisi käyttöön jo nyt jos jotenkin kerrostaisi vaikka villatakin kanssa. Ja sitten vikana se pahin eli ainakin mun on aina talven jälkeen sovitettava että mitenkä ne menee päälle vaikka siis paino ei erityisemmin jojoilekaan. Kropan malli tuntuu muuttuvan näin keski-iässä eikä ainakaan parempaan suuntaan :(

Jos vähän ennakoi niin ei sitten ainakaan ole sitä pettymystä ekana kesäpäivänä kun se kiireellä kaapissa kaivettu luottovaate onkin entinen luottovaate. Mikään ei oikeastaan pilaa sitä hyvää fiilistä tehokkaammin kuin tuo ylläri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi yksinäisen tunne yhdessäolosta voi olla virheellinen. Eihän mullakaan ole vanhempieni kanssa hirveästi sosiaalista kanssakäymistä, vaikka heillä olenkin.

Myös oon kuullut sellaista, että jotkut ovat turhautuneet hankkia mitään lähimmäisilleen. Antisosiaalisuuttakin on paljon piireissä, joilla on perhettä tai kaveripiiriä. Jotkut taas ovat kateellisia yksinolijoille. Mielikuvissa ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen.

En minäkään vanhempieni kanssa voi oikein itseä kiinnostavista asioista paljonkaan puhua. Monesti menee keskustelut siihen, että heidän mukaansa mennään. Silti kyllä heistä ja varsinkin äidistäni on minulle myös paljon seuraa ja siinä mielessä olisin maailmassa yksin ilman heitä ja arvostan heidän seuraansa. En ole siinä mielessä todellakaan täysin yksin maailmassa. Joskus varmasti olen, mutta se ei ole tämä päivä ja kiitän siitä. En todellisuudessa ymmärrä miten itsekään kestäisin puhumatta oloa pitkään. Monihan joutuu kestämään. Ymmärrän sen. 

Mä saan olla kiitollinen vanhemmilleni, kun he ovat itseäni auttaneet vaikeina aikoina. Mä oon tänne vain kirjoitellut, kun tunnen hyvän hetken sillä hetkellä. Katkeria ajatuksiani ja minkälaista väkivaltaa saan kokea (ei vanhemmilta) en mielelläni kertoisi. Mä en tiedä minkälaisilta ihmisiltä mä saan mielenosoituksia, joten tiedoksi että ihan tarpeeksi paljon oon tullut hakatuksi oikeassa elämässäkin.  En jaksaisi keskittyä vaan ikäviin asioihin, joten voisitteko tekin alanuolittajat olla suotuisia toisenlaisille kirjoittajillekin? 

Mulla on tunne, että alanuolilla suhtaudutaan toisiin vihamielisesti. Mitään pahaa en ole halunnut kenellekään. Sinä jota lainaan niin sä vaikutat mukavalta ihmiseltä.

Vastasit viestiini. Minäkin olen kyllä kokenut kaikenlaista ihmisiin liittyen. Niistä jutuista välillä tänne kirjoitan ja ne ovat yksi siihen miksi tutustuminen muihin on vaikeaa. Tällä sivustolla ei kannata silti alanuolista välittää. Kiitän myös mukavista sanoistasi tuossa viestisi lopussa. 

En saa mitään läheisyyttä ja itkenyt torjuttuna

Minulla on päivä jolloin tahtoisin puhua monista jutuista mitkä itseä kiinnostaa. Ihan loputtomasta kaikkea juttua nyt ja pirteä päivä ollut muutenkin itsellä. Sitten tunne, että tahtoisi vaan puhua ja jakaa ajatuksia sekä kuunnella toisen mielipiteitä, näkökulmia ja ajatuksia johonkin asiaan. 

Tänään on  jotain kun on röntgen aika, no perjantain jälkeen en olekkaan ollut kenenkään kanssa tekemisissä, ketään ei kiinnosta olenko elossakaan enää, itkua tulee välillä kun en enää ymmärrä miksi olen edes olemassa kun joka päivä on paha mieli tästä tlanteesta kun ei ole ketään, kenelle kertoa asioistaan edes.

Vierailija kirjoitti:

Yksi yritti ehdottaa yksinäisille yhteistä tekemistä ja tapaamista. Ei vastakaikua. En ymmärrä, eikö teidän yksinäisten kannattaisi tutustua toisiinne, edes yrittää?

Ei kaikkien ihmisten kanssa ole mitään yhteistä vaikka kuinka olisi yksinäisiä, esim.  minä tupakoin ja käytän joskus alkoakin, sitä ei moni yksinäinen voi sietää, treffipalstallakin monelle on tupakoimattomuus yksi vaatimuksista.

Minä olen jo 62 vuotias.Ajattelin ruveta jakamaan tavaroita lapsilleni.Pojan kanssa välit poikki,kiitos miniän.Tytön kanssa tosi läheiset välit.Hänellä kaksi mummon lasta.Tyttö 5 vuotta,poika 7 kuukautta.Kiitos niistä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo 62 vuotias.Ajattelin ruveta jakamaan tavaroita lapsilleni.Pojan kanssa välit poikki,kiitos miniän.Tytön kanssa tosi läheiset välit.Hänellä kaksi mummon lasta.Tyttö 5 vuotta,poika 7 kuukautta.Kiitos niistä.

Mäkin olen 62 vuotias, yks lapseton 40 vuotias poika, jonka kanssa en ole kun hyvin harvoin tekemisissä, emme ole kyllä riidoissakaan, siinhän ne mun sukulaiset sitten onkin,

ei oo kavereitakaan enää, kyllä minä olen alkanut tekemään kuolinsiivousta jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yritti ehdottaa yksinäisille yhteistä tekemistä ja tapaamista. Ei vastakaikua. En ymmärrä, eikö teidän yksinäisten kannattaisi tutustua toisiinne, edes yrittää?

Ei kaikkien ihmisten kanssa ole mitään yhteistä vaikka kuinka olisi yksinäisiä, esim.  minä tupakoin ja käytän joskus alkoakin, sitä ei moni yksinäinen voi sietää, treffipalstallakin monelle on tupakoimattomuus yksi vaatimuksista.

Mutta kokeilla ei voi?

"Yksi yritti ehdottaa yksinäisille yhteistä tekemistä ja tapaamista. Ei vastakaikua. En ymmärrä, eikö teidän yksinäisten kannattaisi tutustua toisiinne, edes yrittää?"

Olen sitä mieltä, että yksinäisyyslähtöisesti ei kannata yrittää tutustumista. Jotain muuta yhdistävää asiaa voisi ajatella.  

Vierailija kirjoitti:

"Yksi yritti ehdottaa yksinäisille yhteistä tekemistä ja tapaamista. Ei vastakaikua. En ymmärrä, eikö teidän yksinäisten kannattaisi tutustua toisiinne, edes yrittää?"

 

Olen sitä mieltä, että yksinäisyyslähtöisesti ei kannata yrittää tutustumista. Jotain muuta yhdistävää asiaa voisi ajatella.  

Tuo on totta ettei se ihan riitä kaveruuteen saati ystävyyteen, että kumpikin on yksinäinen. Hyvin voi olla, ettei mitään muuta yhteistä olekaan ja mistään asiasta ei olla samaa mieltä eikä kumpaakaan kiinnosta yksikään sama asia. Ihan sama kun ajattelisi, että parisuhteen muodostamiseen riittäisi se että kumpikin on sinkku vasten tahtoaan. Joo, joku välttäähän tämä -tyytymissuhde (tai jokin muu hyväksikäyttösuhde) voi tuollaisesta tietysti muodostua, mutta nuo ihmissuhteet on just niitä jonka yksinäisyys (tai sinkkuus) voittaa ihan 6-0.