Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Tuohon "pökkelöitymiseen". Monesti olen epäillyt josko minussa olisi jotain autistisia piirteitä (tämäkin siis yksi keino syyllistää itseään yksinäisyydestä että etsii ensisijaisesti syytä itsestään) mutta monesti tuntuu, että nimenomaan muut ihmiset tulkitsee minut väärin. Tosin ei kai hekään kaikki voi autisteja olla..

Siltä ajalta kun vielä oli sosiaalista elämää on kokemusta siitäkin, että suuhuni pistetään sanoja ja jopa päähäni ajatuksia eli väitetään mun sanoneen asian x tai olevan mieltä y vaikka kumpikaan ei pitänyt paikkaansa. Sitten kun yritin asian oikaista niin olin lopulta myös valehtelija ja tyyppi joka ei seiso sanojensa takana. Ja on minulle ärähdetty jopa siitä, että olisin kuulemma tosi mukava ja nasta tyyppi jos en olisi niin ahdistavan ihastunut ja sinnikäs.. Tuon sanoi tuttu kaverimies josta en kertaakaan ollut ajatellut mitään romanttista eikä ollut kyllä varmasti hänkään minusta eli ei mene senkään piikkiin, että olisi saanut minulta pakit tai jotain. Kaikki tuollainen teki tosi araksi, koska niin paljon sai kuulla ei-niin-rakentavaa palautetta asioista joita ei ollut sanonut, ajatellut eikä tehnyt. Silti syytettiin ja suututtiin, yleensä vielä niin että sen jälkeen ei oltu kuin korkeintaan moikkaustuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on valokuvien suhteen samanlainen olo. Jo siksikin, että niistä näkyy elämäni aikajana ja sekin, missä kohtaa se "katkeaa". Useimmillahan on valokuvia elämän eri hetkistä ja vaiheista, on häitä ja hautajaisia, nuoruuskuvia, työporukkakuvia, lapsia ensin pikkuisina ja sitten jo aikuisina. Minulla ei. On jotain peruskouluaikaisia kuvia, muutamia opiskeluaikaisia ja sitten alkaa harveta. Tai ne vähät mitä enää myöhemmältä elämältä on ovat jotain maisemakuvia sun muita. Eihän minun elämässäni ole ihmisiä.

 

Ei tullut rakkaiden kuvia lompakkoon. Hassua miten paljon sellainenkin pieni yksityiskohta voi jonkun elämästä kertoa.

Niinpä, ei ole kuvia rakkaista eikä ystävistä tai sukulaisista. Tuon lisäksi oli aika pysäyttävä hetki tajuta, ettei minustakaan ole otettu kuin se muutama passikuva viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta + yksi kuva joka otettiin erään työpaikan kulkulupaan. 

Ei sillä, että kukaan minusta tekisi katoamisilmoitustakaan jos yhtäkkiä häviäisin, mutta ei minusta olisi sellaiseen antaa kuvaakaan. 

Meinasin ostaa uuden kesämekon, mutta onneksi järkiinnyin sovituskopissa vaikka olihan se ihan ihana. Ei noille vaan ole entisillekään käyttöä, mutta on se vaan jännä tunne kun ensin näkee ihanan vaatteen ja se vielä sovitettuna päällekin on ihana, koska samalla siinä vilistää silmien edessä kuin elokuvana kaikki ne kivat tekemiset ja menemiset joissa on se vaate päällä. Siinä hetkessä osaa asustaakin sen vaikka kuinka moneen tarpeeseen täydelliseksi.

Sitten havahtuu todellisuuteen ja tajuaa ettei mitään tuollaista tule tapahtumaan tämäkään vaate päällä.

Miksei tule tapahtumaan? Etkö voisi itse vaikuttaa asiaan? 

Oletko yksin vai yksinäinen? Tätä olen miettinyt toisinaan. Olen vuosia jo ollut yksin, mutten koskaan ole tuntenut yksinäiseksi. Nautin omasta seurastani, sinkkuudestani ja vapaudestani (ei lapsia) varmaan vähän liikaakin. Mutta koska työssäni saan sosiaalisia kontakteja ja minulla on kavereita/ystäviä/perhettä joita voin tavata kun siltä tuntuu, niin yksin oleminen ei tunnu tukahduttavalta. Toisaalta elämä tuntuu hyvältä myös näin, mutta kiva olisi jakaa elämää kumppanin kanssa. En vaan jaksa väkisin mitään, en suostu huonoihin suhteisiin mieluummin olen yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko yksin vai yksinäinen? Tätä olen miettinyt toisinaan. Olen vuosia jo ollut yksin, mutten koskaan ole tuntenut yksinäiseksi. Nautin omasta seurastani, sinkkuudestani ja vapaudestani (ei lapsia) varmaan vähän liikaakin. Mutta koska työssäni saan sosiaalisia kontakteja ja minulla on kavereita/ystäviä/perhettä joita voin tavata kun siltä tuntuu, niin yksin oleminen ei tunnu tukahduttavalta. Toisaalta elämä tuntuu hyvältä myös näin, mutta kiva olisi jakaa elämää kumppanin kanssa. En vaan jaksa väkisin mitään, en suostu huonoihin suhteisiin mieluummin olen yksin. 

Et ole yksin etkä yksinäinen, mutta aikamoinen tollo olet. 

Ei tänäänkään mitään, tv tuijottamista. Vuisikymmenestä toiseen, alkaa tekee mieli päättää päivänsä.

Voi minä niin tunnistan tämän. Itsellä ollut korujen kanssa samantyylistä. Tykkään korviksista, ja niitä alkoi yhdessä vaiheessa kertyä aikalailla. Oli aika samanlaisia visioita tai ajatuskuvia siitä, minne mennessään laittaisi just nämä ja mitkä vaatteet niiden kanssa jne. Mutta todellisuushan on, että niitä vain kertyi käyttämättöminä olemaan.

Yksin on niin pirun raskas lähteä mihinkään tapahtumiin. Yritän kyllä edelleen, tykkään musiikista ja livemusiikki on aina hyvä tekosyy olla paikalla ilman seuruettakin, ei tunne oloaan niin pöhlöksi kuin monessa muussa tapahtumassa. Mutta. Ihan sama meneekö keikalle vai tanssilavalle, aina tulee vastaan se sama; vaikka lähtiessä oma olo olisikin vielä aika kiva, se hiljalleen kuluu harmaan puolelle kun väkisinkin näkee miten muilla siinä ympärillä on hauskaa. Ystäviä jotka ovat lähteneet liikenteeseen keskenään, iloisia seurueita, keskenään juttelevia pariskuntia. Ja sitten minä, seisomassa siellä kaiken keskellä yksinäni mekkoineni ja korviksineni. Yrittämässä näyttää luontevalta ja rennon iloiselta enkä siltä, että olen juuri sitä mitä olen; yksinään tököttävä yksinäinen, joka tuntee olonsa harvinaisen epäluontevaksi ja epäonnistuneeksi. Voi miten joskus on ikävä niitä kaukaisia opiskeluaikoja, kun minullakin hetken oli juuri sellainen iloinen porukka, joka meni paikkoihin yhdessä tai jutteli jonkun kotona niitä näitä.

Yksin tekemiseen, lähtemiseen ja menemiseen tympääntyy ajan myötä. Tai ainakin minä tympäännyin ja vaikka sitä edelleen kyllä mietin, haaveilen ja suunnittelen monenlaista tekeväni niin valitettavan usein ne jää aikomisen asteelle. Tiedän kyllä ettei saisi eikä pitäisi, mutta ei tämä(kään) asia korjaannu itseään moittimalla ja syyllistämällä.

Ja noihin vaatteisiin ja koruihin.. juu kaikkea on ja noiden lisäksi on ihania sandaaleita, laukkuja, huiveja, shaaleja jne eli olen varautunut jopa siihen, että tulee istuttua iltaa oikein pitkän kaavan mukaan jossain terassilla kun on niin mukavaa ja kiva porukka siinä. En tiedä mikä nuppivika sitä on tuolloinkin ollut kun moisia on hankkinut ja kuvitellut tarvitsevansa. Nyt ainakin tuntee itsensä vaan niin typeräksi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko yksin vai yksinäinen? Tätä olen miettinyt toisinaan. Olen vuosia jo ollut yksin, mutten koskaan ole tuntenut yksinäiseksi. Nautin omasta seurastani, sinkkuudestani ja vapaudestani (ei lapsia) varmaan vähän liikaakin. Mutta koska työssäni saan sosiaalisia kontakteja ja minulla on kavereita/ystäviä/perhettä joita voin tavata kun siltä tuntuu, niin yksin oleminen ei tunnu tukahduttavalta. Toisaalta elämä tuntuu hyvältä myös näin, mutta kiva olisi jakaa elämää kumppanin kanssa. En vaan jaksa väkisin mitään, en suostu huonoihin suhteisiin mieluummin olen yksin. 

Ainakaan sinä et ole kumpaakaan. Yksinolo ja yksinäisyys on kaksi ihan eri asiaa ja etkä sinä ole vastentahtoisesti edes yksin vaan sinulla on kavereita/ystäviä/perhettä joita voit aina halutessasi tavata. Yksinäisellä ei ole yleensä mitään edellä mainittuja ja se yksinolokin on kaikkea muuta kuin oma valinta tai vapaaehtoista.

Se on oltava yksin, tukahdutti tai ei.

Kun ei edes viina maistu, sillä sais edes ajan menemään ja nollattua ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei edes viina maistu, sillä sais edes ajan menemään ja nollattua ajatukset.

Vähän sama, mutta mulle pakokeinona on ollut nukkuminen ja nyt se on ongelma. En saa nukuttua, heräilen ja sitten jos saan nukuttua ja näen oikein unta niin se uni onkin jotenkin inhottava vaikka ei ihan painajainen olisikaan. Kohta uskalla nukkuakaan kun enää ei pääse pakoon tätä pskaa edes silloin.

Mietin tässä että pitäisikö sitä oikein lähteä johonkin ulos pyörähtämään vappuna. Vapputorilla on tullut vappupäivänä aina välillä käytyä mutta siellä on enimmäkseen koolla vain lapsiperheitä ja vanhempia pariskuntia eli yksin liikkuva on kuin huutomerkki, mutta jos ihan aattona kävisi jossain.

Kun ei ole ihmisiä elämässä eikä vietä koskaan kenenkään syntymäpäiviä, omiakaan, niin sitä jotenkin kadottaa ajantajun lisäksi kyvyn arvioida ihmisten ikää. Tai ehkä arvioida on väärä sana mutta ei yhtään osaa sanoa miltä vaikkapa 50-vuotiaat näyttää. Ainakaan he (tai siis me) ei näytetä yhtään siltä miltä viisikymppiset vaikka kasarilla-ysärillä. 

Julkkiksia toki on kaikenikäisiä, mutta heistä iso osa on kaikkea muuta kuin tavallisia ihmisiä jotka ei juokse kosmetologeilla ja kampaajilla tai tuhlaa hirmusummia voiteisiin ym. Haussa siis lähinnä se miltä ihan tavallinen ihminen tai vaikkapa mies näyttää +40-vuotiaana. Itsellä ainakin tuntuu menevän melkeinpä aina sen noin 10 vuotta pieleen.

Kun lukee jotain, kuten nyt vaikka tänään tuota juttua ruotsin armeijasta jonka saa käydä vanhempana mitä Suomessa ja siinä sitten on kuva ihmisestä, joka kyseisen asian on tehnyt tai vaikka todistanut silminnäkijänä jotain erikoisuutta, niin sitä automaattisesti määrittelee ihmiselle kuvan perusteella iän vaikka sitä ei edes ajattele tehneensä. Ei ennen kuin sitten jostain siinä jutussa se ihmisen todellinen ikä käy ilmi ja sitten taas ihmettelee itsekseen, että ei voi olla totta kun tyyppi näyttää 55-60-vuotiaalta (mutta onkin 47v) tai kuten tänään, kun ajattelin tuon armeijassa olevan ruotsalaismiehen olevan joku 45-vuotias ja hän olikin jutun mukaan 35v.

Tämäkin tekee tosi araksi edes ajatella aloitteen tekemistä tai ylipäätään edes katsella "sillä silmällä" ketään kun ei hahmota muiden ikää eikä toisaalta kyllä omaansakaan. Ei todellakaan ole sellainen fiilis, että tässä olisi 50-vuotispäivät ne seuraavat tasakymmensynttärit. Joo, iällä ei ole merkitystä ja blaablaablaa, mutta olisihan se  ihan kamalaa jos menisi tekemään ns tikusta asiaa kiinnostavan oloiselle miehelle joka onkin esim 15v nuorempi ja sitten olisi jokin epätoivoinen puuma tai nolo mummeli.

Tyhmä myrsky tänään. Ihan kuvittelin että on vaan takatalvi ja kenties jotain sohjoa maassa eli suunnitelmissa oli ulkoilua ja pitkä lenkki, mutta ei tuolla ulkona rentoudu ollenkaan vaan ärsyyntyy. En tiedä miten missasin kokonaan tällaisen tuulen noista sääennustuksista kun minusta niissä vaan vouhotettiin takatalvesta ja kuinka kesärenkailla on vaarallista.

No, kai yritän sitten vaan nukkua päikkärit vaikka se kyllä on yleensä tosi huono idea. Ei tässä ole muutakaan ja jaksa netissäkään roikkua. Ärsyttää taas vaan kaikki ihan kybällä.

Typerää ärsyyntyä säätiloista, koska ei niille mitään voi, mutta mua taas ärsyttää että lähes koko ajan paistaa aurinko! 😅 Piti olla takatalvi tosiaan ja odotin kunnolla sateita, mutta satoi lopulta tosi vähän (Tampere). Tuntuu että koko huhtikuun on ollut vain aurinkoista ja tuulista, ja tänä viikonloppuna erityisesti! Kaipaan sellaisia keväisiä sadepäiviä väliin. Sellaisia, kun ulkona alkaa tuoksua sateelta ja on jo suht lämmintä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä että pitäisikö sitä oikein lähteä johonkin ulos pyörähtämään vappuna. Vapputorilla on tullut vappupäivänä aina välillä käytyä mutta siellä on enimmäkseen koolla vain lapsiperheitä ja vanhempia pariskuntia eli yksin liikkuva on kuin huutomerkki, mutta jos ihan aattona kävisi jossain.

Ei varmaan kiinnosta ketään, mutta tänään tuo vappumeno-ajatus ei tunnu enää ollenkaan hyvältä. Sen sijaan mietin, että josko tekisinkin pellillisen sellaista oikein kunnon retropizzaa kasarin-ysärin vaihteesta. Tosin tässäkin tuli jo sellainen tenkkapoo että olisiko se sitten parempaa kinkku-ananas(-herkkusieni) versiona vaiko jauhelihalla ja sipulilla.

No, aikansa kun arpoo niin lopulta ei huvita tehdä kumpaakaan. Siinä kun käy niin, että teki kumpaa vain niin se toinen olisi sitten kuitenkin ollut mieluisampi.

Kirjauduin nettitreffipalstalle kahdeksi viikoksi, oli siis maksullinen 2vk. Olen saanut muutaman yhteydenoton, mutta en halua vastata kenellekään. En halua vatvoa asioitani kenenkään uuden ihmisen kanssa. Sopimus päättyy kohta, ja olen siitä hyvilläni. 

Mäkin olen noilla treffipalstoilla vuosia roikkunut, siellä on kaikenikästä ukkoo, ettimässä sekseuraa, niin varatutkin. Lihariski se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä että pitäisikö sitä oikein lähteä johonkin ulos pyörähtämään vappuna. Vapputorilla on tullut vappupäivänä aina välillä käytyä mutta siellä on enimmäkseen koolla vain lapsiperheitä ja vanhempia pariskuntia eli yksin liikkuva on kuin huutomerkki, mutta jos ihan aattona kävisi jossain.

Ei varmaan kiinnosta ketään, mutta tänään tuo vappumeno-ajatus ei tunnu enää ollenkaan hyvältä. Sen sijaan mietin, että josko tekisinkin pellillisen sellaista oikein kunnon retropizzaa kasarin-ysärin vaihteesta. Tosin tässäkin tuli jo sellainen tenkkapoo että olisiko se sitten parempaa kinkku-ananas(-herkkusieni) versiona vaiko jauhelihalla ja sipulilla.

No, aikansa kun arpoo niin lopulta ei huvita tehdä kumpaakaan. Siinä kun käy niin, että teki kumpaa vain niin se toinen olisi sitten kuitenkin ollut mieluisampi.

Tee molemmat pizzat ja pakasta mitä jää yli, niin sitten on pakkasessakin helposti sulatettavaa syötävää niille päiville kun ei jaksa ruokaa tehdä.