Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Samaan aikaan sekä surullinen että hulvaton ajatus, että ensi viikolla olisi kaikissa kaupoissa sämpyläjauhohyllyt ja kaalilaarit tyhjinä ja lopulta ip-lehdissäkin jo ihmeteltäisiin mitä tämä nyt on kun toimittajat selaisi tiktokkejaan, että ei täällä ole mitään kaali- tai jauhohaastettakaan. Lopulta sitten viikonloppuna ihmeteltäisiin ympäri Suomen leijailevaa kaalinhajua ja viranomaiset ja asiantuntijat vaan raapisi päätään ja levittelisi käsiään.

Me sitten tiedettäisiin syy ja samalla myös se, että meitä yksinäisiä onkin aivan julmettu määrä.

Olen ollut aina yksin, tosin tämä on oma valintani. En ole koskaan nähnyt tässä elämänmuodossa mitään säälittävää. Pikemminkin päin vastoin. Pitää olla aika vahva pärjätäkseen yksin. Toisaalta ei tietty tarvitsekaan pärjätä yksin. Joka tapauksessa koen, että yksin eläminen kasvattaa tyyneyttä ja rohkeutta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina yksin, tosin tämä on oma valintani. En ole koskaan nähnyt tässä elämänmuodossa mitään säälittävää. Pikemminkin päin vastoin. Pitää olla aika vahva pärjätäkseen yksin. Toisaalta ei tietty tarvitsekaan pärjätä yksin. Joka tapauksessa koen, että yksin eläminen kasvattaa tyyneyttä ja rohkeutta. 

Se, ettet pidä itseäsi säälittävä, taitaa johtuakin siitä, että yksinäisyys on ollut oma valintasi? Ihan ymmärrettävää, jos toiveissa on kumppani, perhe tai ystäviä, että tuntee itsensä niistä vaille jäävänä vähän säälittäväksi muihin verrattuna. Harvoinpa yksinäinen kuitenkaan pitää muita yksinäisiä säälittävinä, tunne on varmasti hyvin itseensä kohdistuva. 

Olen aina viihtynyt todella hyvin yksin. Ja erityisesti silloin, kun minulla oli vielä kissa kaverina, niin en todellakaan kaivannut työpäivän jälkeen ihmisseuraa.

Sairastuin keväällä yhtäkkisesti ja rajusti ja nyt iski sitten todellinenpaniikki tämän yksinäisyydenkin kanssa; mitä käy, kun kunto menee todella huonoksi eikä ole ketään, joka auttaisi missään!?

Yhteiskunnassakin ollaan menossa semmoista alamäkeä, että sieltä tuskin on apuja ainakaan tulossa!

Nainen, 53v, lapseton

Nykyisestä keskustelukulttuurista.

Monilla on tosiaan tapana kaivaa aidanseipäät ja serkunkumminkaimatkin mukaan jos niistä on apua "vastapuolen" nitistämisessä koska joillekin se vaan ei käy, että asioista voitaisiin olla eri mieltä eikä kumpikaan ns voita. Niiden avulla saa keskustelun rönsyämään täysin sivupoluille, jolloin ei ole enää tarvetta edes hyväksyä / kunnioittaa sitä toisen näkemystä asiasta x koska pääsee jo syyttelemään ja ylenkatsomaan toista myös asioista y ja z.

Melko usein nämä itse kuvittelee olevansa hyviä keskustelijoita.

Eilen oli taas idea pyöräillä Haagan läpi lännestä itään, mutta päädyin ensin entiselle Haagan hyppyrimäelle ja siitä Ohjaajantien ja Tolarintien risteykseen, joka on hyvin idyllinen ja kaunis. Haaga on semmoinen ruutukaavaspaghetti että aina oppii uutta kun läpi ajaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina yksin, tosin tämä on oma valintani. En ole koskaan nähnyt tässä elämänmuodossa mitään säälittävää. Pikemminkin päin vastoin. Pitää olla aika vahva pärjätäkseen yksin. Toisaalta ei tietty tarvitsekaan pärjätä yksin. Joka tapauksessa koen, että yksin eläminen kasvattaa tyyneyttä ja rohkeutta. 

Yksinolo ja yksinäisyys ovatkin kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin entisen (nykyään asumattoman) lapsuudenkotini pihalla tyhjentämässä sadevesisaavin ja haravoimassa. Oli lämmin etelätuuli, ja mieleeni tuli laulu "Syksyn tuuli soittaa jo latvaa pihlajan..." Kurjenkello ja syysasteri kukkivat vielä. 

'Illan tuuli soittaa...' Uralin pihlaja, upea valssi

Vanhempana tottuu yksinäisyyteen. Ja löytää rauhan ja seuran itsestään. Vasta nyt eläkeiän kynnyksellä olen totaalisesti yksin. Ympäriltä rakkaat kuolleet ja vähemmän rakkaita en välitä nähdä. Mikäs tässä kun on kirjoja, netti, kiva koti, terveyttä vielä ja lemmikkieläimiä joista pitää huolta. Tiedän että saisin seuraa jos haluaisin, mutta näin on hyvä nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan sekä surullinen että hulvaton ajatus, että ensi viikolla olisi kaikissa kaupoissa sämpyläjauhohyllyt ja kaalilaarit tyhjinä ja lopulta ip-lehdissäkin jo ihmeteltäisiin mitä tämä nyt on kun toimittajat selaisi tiktokkejaan, että ei täällä ole mitään kaali- tai jauhohaastettakaan. Lopulta sitten viikonloppuna ihmeteltäisiin ympäri Suomen leijailevaa kaalinhajua ja viranomaiset ja asiantuntijat vaan raapisi päätään ja levittelisi käsiään.

Me sitten tiedettäisiin syy ja samalla myös se, että meitä yksinäisiä onkin aivan julmettu määrä.

"Lääkärit ihmeissään: Kansalaisten vatsavaivat kasvaneet räjähdysmäisesti."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan sekä surullinen että hulvaton ajatus, että ensi viikolla olisi kaikissa kaupoissa sämpyläjauhohyllyt ja kaalilaarit tyhjinä ja lopulta ip-lehdissäkin jo ihmeteltäisiin mitä tämä nyt on kun toimittajat selaisi tiktokkejaan, että ei täällä ole mitään kaali- tai jauhohaastettakaan. Lopulta sitten viikonloppuna ihmeteltäisiin ympäri Suomen leijailevaa kaalinhajua ja viranomaiset ja asiantuntijat vaan raapisi päätään ja levittelisi käsiään.

Me sitten tiedettäisiin syy ja samalla myös se, että meitä yksinäisiä onkin aivan julmettu määrä.

"Lääkärit ihmeissään: Kansalaisten vatsavaivat kasvaneet räjähdysmäisesti."

"Leipomot ihmeissään: Sämpylöiden myynti romahtanut".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin entisen (nykyään asumattoman) lapsuudenkotini pihalla tyhjentämässä sadevesisaavin ja haravoimassa. Oli lämmin etelätuuli, ja mieleeni tuli laulu "Syksyn tuuli soittaa jo latvaa pihlajan..." Kurjenkello ja syysasteri kukkivat vielä. 

'Illan tuuli soittaa...' Uralin pihlaja, upea valssi

Syksyn tuuli kuulosti paremmalta, mutta kiitos korjauksesta.

Tein ruokaa jauhelihavihannes kastiketta.Leivoin sämpylöitä ja pannukakun.Söin liikaa .Ikävöin talvella kuollutta ainoaa ystävää koiraa.

Katsoin yleisurheilun mmkisoja.Pyykkikone taisi rikkoontua.Pian nukkuun.

Olin nuoruuden yksin.Tapasin vaimoni saimme lapsia.Nyt lapset maailmalla erosimme.Exän kanssa ystävät  mutta  kumpikin tosi yksinäisiä.Yhteiselo ei kuitenkaan suju

lainkaa.Yksin oon tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana tottuu yksinäisyyteen. Ja löytää rauhan ja seuran itsestään. Vasta nyt eläkeiän kynnyksellä olen totaalisesti yksin. Ympäriltä rakkaat kuolleet ja vähemmän rakkaita en välitä nähdä. Mikäs tässä kun on kirjoja, netti, kiva koti, terveyttä vielä ja lemmikkieläimiä joista pitää huolta. Tiedän että saisin seuraa jos haluaisin, mutta näin on hyvä nyt. 

Ihana kuulla, että olet löytänyt rauhan ja seuran itsestäsi! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana tottuu yksinäisyyteen. Ja löytää rauhan ja seuran itsestään. Vasta nyt eläkeiän kynnyksellä olen totaalisesti yksin. Ympäriltä rakkaat kuolleet ja vähemmän rakkaita en välitä nähdä. Mikäs tässä kun on kirjoja, netti, kiva koti, terveyttä vielä ja lemmikkieläimiä joista pitää huolta. Tiedän että saisin seuraa jos haluaisin, mutta näin on hyvä nyt. 

Ihana kuulla, että olet löytänyt rauhan ja seuran itsestäsi! 

Tästä kun sais jonkun kurssin, että miten tää tehdään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempana tottuu yksinäisyyteen. Ja löytää rauhan ja seuran itsestään. Vasta nyt eläkeiän kynnyksellä olen totaalisesti yksin. Ympäriltä rakkaat kuolleet ja vähemmän rakkaita en välitä nähdä. Mikäs tässä kun on kirjoja, netti, kiva koti, terveyttä vielä ja lemmikkieläimiä joista pitää huolta. Tiedän että saisin seuraa jos haluaisin, mutta näin on hyvä nyt. 

Ihana kuulla, että olet löytänyt rauhan ja seuran itsestäsi! 

Unohtamatta lemmikkieläimiä!

En tiedä, pitäisikö kokeilla huonoa parisuhdetta, että olisi edes joku parisuhde. Ei ole vitsi. No ei oikeasti huonoa, vaan joku tylsä tai huono ulkonäkö tai muu asia, mikä ei oikeastaan haittaisi elämästä sellaista elämää kuin itse haluaa noin yleisesti ottaen. Mutta olisi kuitenkin joku elävä ihminen seurana. Kun hetken aikaa teen jotain, niin unohtuu tämä ainainen läheisten ihmisten kaipuu, mutta aina se palaa takaisin. Tätä tunnetta joutuu työntämään pois mielestä väkisin. Tänään liikuntaharrastus ja ostoksilla käynti auttoi vähäksi aikaa, samoin televisiosarjat. Ehkä jos päättää, että määrätietoisesti etsin sen ihmisen jostain, niin voisi onnistua. Nyt ehkä liian epämääräistä toivomista vaan.

Ihana ketju. Hetken tätä luettuani kävin halaamassa miestäni. Minulla on ihana mies enkä vielä näiden vuosien jälkeen vieläkään oikein ymmärrä miksi hän on kanssani. On tehnyt kanssani myös kaksi äänekästä, raivostuttavaa, sotkeavaa, ihanaa, rakasta pientä lasta. Koen silti usein olevani yksinäinen, näin perheellisenäkin. Jotenkin ne ystävät ovat vuosien saatossa kaikonneet eikä tätä perhettä muista arvostaa siinä arjen harmaudessa ja hektisyydessä. Vaikka he tässä ovat juuri kaikki kaikessa. Tänään pysähdyin ikkunan ääreen katsomaan kun kurjet lensivät ilmavirtauksissa ympyrää. Koira alkaa olla vanha, täyttää ensi vuonna 10. Rappusissa selkeästi varoo ja on hankalaa, löysin pienen patin kyljestä, ensi viikolla eläinlääkäriin. Hän on kulkenut rinnallani jo ennen perhettäni, pelastanut usein ahdistukselta ja yksinäisyydeltä. Toivottavasti kulkee rinnalla vielä pitkään. Toinen lapsista tuhisee vieressä ja kohta herää maidolle ensimmäinen kerran ja yöllä sitten vielä sen vähintään kolme kertaa. Pitäisi muistaa iloita näistä hetkistä ja antaa enemmän rapsutuksia eikä antaa yksinäisyyden ja lohduttoman tunteen vallata. Hyvää syksyä kaikille! Bongailkaa kurkien muuttoa

Mä oon vakavan masennuksen vuoksi pitkällä sairaslomalla. Mun työ oli ijmissihdetyötä ja anto mulle paljon. Nyt ku en jaksa tehdä mitään, ni en tietenkään ees nää ketään. Puoliso mulla on mut tekee pitkiä päiviä ja sen on vaikee tajuta mun oloa, enkä tietenkään haluu sen niskaan tätä paskaa kaataakaan. Koen sellasta sisäistä yksinäisyyden ja erillisyyden tunnetta usein, jopa silloin kun on jonkun seurassakin. Mulla on aika paha traumatausta ja lapsesta saakka mut on jätetty tunnetasolla yksin selviämään. Ni jotenki mä koen että se tunnetasolla yksin oleminen on sisäänrakennettu minuun. Että henkisesti koen niin isoa erillisyyttä ja sivuun jättämistä, että on tosi vaikee niinku kokee oikeeta syvää  yhteyttä kehenkään, jos tajuutte mitä tarkotan. Seurassaki voi kokee olevansa yksin. Mä en tiiä poistuuks tää koskaan musta, luulen ettei. Toisaalta se yksin omien tunteiden kanssa oleminen on sinänsä turvallistaki, eipähän kukaan moiti tai arvostele. Vaikka kuitenki sitä myös toisaalta kaipais, että löytäis jonkun sielunsiskon, joka jollain tasolla tajuais mua ja mun tunteita. Mutta se kyllä vaatis aika paljon luottamusta, ja se on vaikee paikka, ku sitä luottamusta on elämän aikana aika paljon rikottu. 

Tänää mä oon jaksanu pienesti puuhastella, mut sit piti jo ottaa päikkärit. Ruokaa en jaksanu tänään tehä, toivottavasti huomenna jaksan ettei mee koko viikko pelkällä leivällä. Musa auttaa jaksamaan.