Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Tein sämpylätaikinan valmiiksi, niin on jotain kivaa heti aamulla luvassa 😊

Huomenta! Syön täällä litteitä sämpylöitä 😄. En tiedä, mikä meni pieleen, eivät kohonneet. Hyvältä maistuvat kuitenkin.

Jotenkin jo lähtökohtaisesti tuntuu hirveältä että etsin (n 55v) sunnuntai aamuna aamukahvia juodessani vauvapalstalta yksinäisyysketjun. 

Olisi niin kiva kun olisi oma kumppani jolle keittäisin kahvia, jolle paistsisin vaikka kananmunia leivän päälle. En tiedä miksi juuri nyt tai TAAS sunnuntai aamuna iskee erityisesti se yksinäisyyden fiilis ja kaipuu parisuhteeseen. Siihen että voisin sanoa ME, MEILLÄ, MEISTÄ eikä aina vaan minä, minulla minusta.

Olen ollut koko viikonlopun yksin. Tein pe etäpäivänkin kotona. Olen viimeksi puhunut kenenkään kanssa teams palaverissa pe klo 14 ja lauantaina torilla sanoin torikauppiaalle mitä ostan. Kävin la iltana salilla tu nin mutta sielläkään kukaan ei puhu toisille, nyökättiin vaan tervehdykseksi muutamien kanssa (pieni yksityinen sali jossa lisäkseni oli 3 muuta). 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Onnittelut minulta 🍰miten on otatko itse yhteyttä ihmisiin ja onnitteletko toisia ? On kurjaa uhriutua kun voi jotenkin itse vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin jo lähtökohtaisesti tuntuu hirveältä että etsin (n 55v) sunnuntai aamuna aamukahvia juodessani vauvapalstalta yksinäisyysketjun. 

Olisi niin kiva kun olisi oma kumppani jolle keittäisin kahvia, jolle paistsisin vaikka kananmunia leivän päälle. En tiedä miksi juuri nyt tai TAAS sunnuntai aamuna iskee erityisesti se yksinäisyyden fiilis ja kaipuu parisuhteeseen. Siihen että voisin sanoa ME, MEILLÄ, MEISTÄ eikä aina vaan minä, minulla minusta.

 

Tästä tuli mieleen, kun nuorena joskus vitsailtiin: mihin sitä miestä tarvitaan, no roskapussin vientiin ja joulukorttiin. Olisi kiva lisätä: toivottaa minä&hän :)

Oltiin yksissä vuosikymmenet, asuttukin kimpassa kauan, kun mentiin naimisiin. Kivalta tuntui kuulla, kun 'vaimosta' puhui.

Viestiin 320 jatkona. Jos mietin niitä hetkiä, että joku taas huutaa jotain ikävää tai pilkkaa niin kyllä minä ensin pelästyn sitä kaikkea (en sitä näytä) ja sitten tulee surullinen olo. Välillä en jaksa enempää välittää, mutta ne kerrat, kun on satuttanut enemmän ovat niitä, kun esim ulkonäköni on pilkattu pahoin tai se kerta, kun minulla sattui olemaan syntymäpäivä ja ihan tavallisesti päivää vietin ilman, että se arjesta erosi ja taas lopputuloksena  se, että huudeltiin törkeyksiä. Se yhdistettynä siihen, ettei minulla ollut ihmisiä joiden kanssa päivää viettää oli jotenkin liikaa. 

Omassa tapauksessa tämä kaikki on levinnyt niin paljon ja en voi kaikkea kirjoittaa. En edes tiedä tarkoin ketkä taustalla ovat, mutta sitä on jo helppo arvata. Samalla en tiedä kuka on levittänyt asioita ja mitä kautta jutut ovat esim levinneet tänne missä nyt asun. Mieti itseäsi, että olet jossain asioilla tai lenkillä ja taas kuulet jotain ikävää huutelua tai pilkkaa mikä liittyy aiempiin kokemuksiini.

Joskus olin väsynyt tähän kaikkeen ja mietin olevani arvoton ja, että en jaksa enää. Voin huonosti. Myöhemmin selvisin paremmin eteenpäin, mutta ei tämä monestikaan helppoa ole, koska minua stressaa nämä asiat ja jatkuvasti jotain ikävää on. Samoin pitää käsittää se, että kaikista puhutaan pahaa ja ymmärrän sen. Itseni tapauksessa, kaikki vaan on mennyt pahaksi jo ja moni ei varmaan tällä tasolla koe näitä juttuja. 

Samalla niinkuin kirjoitin niin en jaksa välittää, mutta kyllä tämä kaikki saa entistä enemmän tavallaan hylkäämään ajatuksen muihin tutustumisesta. Minulla on aina mielessä se, että joku on kuullut minusta jotain ikävää ja uskoo ne jutut niin kuin moni näyttää uskovan. En kestäisi enää varmaan sitä häpeää ja en haluaisi alkaa selitellä mitään. Ja en voi ikinä tietää kuka ihminen olisi tavallaan se joka on puolellani ja on "turvallinen" vaihtoehto jos asiaa miettii.

Joku ajattelee varmaan, että mitä väliä ja otan liian raskaasti kaiken. Silti kyllä tuo kaikki satuttaa minua ja tuo levottoman olon sekä vie rohkeuden tutustua muihin, koska pelkään seurauksia.

Itse en ole tehnyt mitään pahaa kenellekään. Satuin asumaan väärässä paikassa ja tapaamaan vääriä ihmisiä, jotka tahtoivat tuhota elämääni ja lopputulos on tässä. Kyllä minäkin silti yritän elää elämääni ja päästä eteenpäin. Silti tämä kaikki on siellä taustalla ja aina mietin onko joku kuullut jotain.

Pitäisi muuttaa ja joskus mietin jossain hienoissa kuvitelmissani, että saisin elämäni muutettua ja minun ei tarvisi enää kuulla mitään pahaa. Silti kuka näitä asioita ratkoisi. Haluaisin oikeutta, mutta ei ole keinoja. Sitten yritän unohtaa, vaikka elämäni ei ole sellaista kuin toivoisin. Häpeän ja on arvoton olo, vaikka minulla ei ole syytä hävetä. Välillä mietin, että mitä jos tämä on aina näin ja mikään ei muutu. Ja muuttuuko se. Ei oikein usko siihen jos näinkin pitkään asiat jatkuvat. 

Jos joku sanoisi, että olet loppuelämäsi yksin ilman läheisiä niin valitsisin, vaikka sen huonon vaihtoehdon jos saisin tämän pilkan ja muun ikävyyden pois elämästäni. Nyt, kun nämä  kaksi ovat molemmat osa elämääni niin yhdistelmä on raskas. Anteeksi, kun kirjoitan tästä kaikesta ja minua suoraan sanoen ahdistaa kirjoittaa tästä kaikesta, koska kun kirjoitan niin ehkä tämä asia tulee entistä lähemmäksi minua. Samoin tiedän, että ei ole hyvä kirjoittaa näin paljon aiheesta. 

Ärsyttää kun ei ole oikein mitään tekemistä, ulkona on harmaata ja vettä tulee eikä voi edes lähteä kävelemään. Kumpa ois jo huominen aamu et pääsis duuniin. 

Ettekä voi kuvitella sitä raivon tunnetta ku lähes verisuoni katkee päästä, kun tiputan keittiön tasolta lähes täyden bioastian kädestäsi lattialle isolle vaaleanharmaalle matolle kaikkinen kahvinporoineen ja munankuorineen ja mädäntynein omananraatoineen.  

Ei täällä jutella, täällä kirjoitellaan.

Puhelimessa jutellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Onnittelut minulta 🍰miten on otatko itse yhteyttä ihmisiin ja onnitteletko toisia ? On kurjaa uhriutua kun voi jotenkin itse vaikuttaa.

Onpas jännä miten tuo edellisen kommentin onnittelija ensin onnittelee ja samalla kuitenkin ns hyökkä sanallisesti saman ihmisen kimppuun käyttäen "uhriutuja" sanaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin jo lähtökohtaisesti tuntuu hirveältä että etsin (n 55v) sunnuntai aamuna aamukahvia juodessani vauvapalstalta yksinäisyysketjun. 

Olisi niin kiva kun olisi oma kumppani jolle keittäisin kahvia, jolle paistsisin vaikka kananmunia leivän päälle. En tiedä miksi juuri nyt tai TAAS sunnuntai aamuna iskee erityisesti se yksinäisyyden fiilis ja kaipuu parisuhteeseen. Siihen että voisin sanoa ME, MEILLÄ, MEISTÄ eikä aina vaan minä, minulla minusta.

Vapaapäivinä ja lomalla se erityisesti iskee kuinka mukava olisi keittää kahvia toisellekin ja kattaa pöytä kahdelle. Ja tietysti etenkin aina silloin arkisinkin kun tekee jotain ruokaa jota tulee väistämättä isompi satsi että olisi tästä nyt toisellekin riittänyt. Muutenkin olisi ihanaa istua yhdessä saman pöydän ääressä.

Monesti olen miettinyt tuota kuinka itsekkäältä sitä varmasti kuulostaa työkaverien korviin, kun koskaan ei voi kertoa me-muodossa tehneensä jotain eikä myöskään koskaan käyttää ilmaisuja miehen / kumppanin / puolison kanssa tai edes kertoa kuinka "make" / "miia" ja minä käytiin siellä tai kokeiltiin asiaa x. Joko sitä kuulostaa todella minä-keskeiseltä tai sitten tulee vaikutelma ihmisestä joka on hirvittävän itsenäinen ja rohkea eikä edes halua parisuhdetta tai seuraa. Yhtä kaikki, kumpikaan piirre ei varsinaisesti taida olla sellainen, joka saisi ihmiset tykkäämään ja kiinnostumaan tutustumisesta vaan enemmänkin päinvastoin eli siinäkin mielessä ainainen yksinäisyys ruokkii yksinäisyyttä.

Tässä kun taitaa olla se, että yksinjäänyttä pidetään jotenkin epäkelpona jota pitää syystäkin välttää koska niinhän sitä muutkin välttää ja on välttäneet. Varmasti se on jossain ihan geeniperimässä ja varmasti aivan syystä, että yksinäinen on tavalla tai toisella uhka koska eihän se muuten olisi yksin vaan entisessä "laumassaan".

Vierailija kirjoitti:

Makaan sohvan pohjalla karseassa flunssassa. Olo on kuin raadolla. Tällaisina hetkinä, kun täytyy saada levätä rauhassa, yksineläminen on siunaus. Ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin oman olotilan kestämiseen.

Jos olisin nyt terve, niin siltikin olisin kotona yksin, koska kavereita ei juurikaan ole. Tietyllä tavalla elämä valuu hukkaan. Mutta olen yrittänyt hyväksyä tilanteen. Minun ei ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin, sillä minut koetaan tylsänä seurana. Olen introvertti ja asiakeskustelija.

Sinun pitäisi löytää muiden asiakeskustelijoiden seuraa, ne eivät pitäisi sinua tylsänä varmaankaan. Shakkikerho? Onko sinua koulussa kiusattu, heidän on usein vaikea tutustua uusiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Onnittelut minulta 🍰miten on otatko itse yhteyttä ihmisiin ja onnitteletko toisia ? On kurjaa uhriutua kun voi jotenkin itse vaikuttaa.

Onpas jännä miten tuo edellisen kommentin onnittelija ensin onnittelee ja samalla kuitenkin ns hyökkä sanallisesti saman ihmisen kimppuun käyttäen "uhriutuja" sanaa.&

Joo kyllä tuo uhriutumista on jos oikein luen. Asioille voi myös itse tehdä jotain.

Kävin sienessä jokavuotisessa suosikkipaikassani. Hieno, lempeä syyspäivä ja saaliina puoli ämpärillistä suppilovahveroita; mättäille jäi pikkuisia sienenalkuja kasvamaan ja seuraavaa kertaa odottelemaan. Ostin itselleni kimpun kukkia 33-vuotislahjaksi, vaikka oikeasti juhlin Bilbo ja Frodo Reppulin syntymäpäivän aattoa - he näet täyttävät vuosia 22.9. Oivallinen vuodenaika!

Ihana auringonpaiste. Aloitin aamun siivoamalla kunnolla. Sitten pitkälle lenkille koiran kanssa. Katsoin yhden jakson uutta Black Rabbit-sarjaa Netflixistä, mun mielestä tosi hyvä! 

Nyt seuraavaksi aattelin lähtee kauppaan koska meinaan tehdä tänään sämpylät JA kaalilaatikon, kiitos vinkkienne <3

Koiran turkkia aattelin vähän freesata ja pihautan yhdet kapselikahvit maulla salted caramel.

Illalla tulee TTK ja aloitan neulomaan syksyn ekat villasukat. 

Hyviä podcasteja Areenasta: Nakuna, Kulttuuriykkönen, Maria Veitolan uusi podcast, ja tietysti Viki ja Köpi show. 

Mä tunnen aina välillä yksinäisyyttä mutta oon oppinut elämään sen kanssa. Siihen auttaa ehkä eniten se että lähtee vaan asunnosta ulos, vaikka kadulle kävelemään. 

Olen aika paljon yksin. Sukulaisia ja pari tuttua kyllä on, ja harrastuksesta saisin ehkä lisää. Töissä tulee joskus ihan kivoja keskusteluja. En silti halua sotkea työ- ja yksityiselämää.

En kuitenkaan juuri pidä yhteyttä kehenkään, koska nämä suhteet ei välttämättä anna mitään.

Olen liian erilainen tai väärässä porukassa. Jos sanon kohteliaastikin jonkun mielipiteeni, se herättää kovaa vastustusta. Vain näiden muiden mielipiteet on oikeita. 

En puutu kenenkään elämään, mutta jo pelkästään se, että olen ollut jollain matkalla, tuntuu edellyttävän, että vähättelen sitä ja vakuuttelen, että on ihan ok olla matkustamatta mihinkään koskaan.

Nämä ihmiset kokevat jotenkin uhaksi sen, että joku ajattelee tai elää eri tavalla kuin he. En siis tyrkytä mielipiteitäni, mutta täytyy olla todella varovainen, ettei vahingossa kommentoi mitään. Vahingoniloon olen törmännyt myös.

Loppujen lopuksi olen itse valinnut yksinäisyyden. En ole ujo enkä arka, en vaan jaksa mielistellä. Samanhenkisten ihmisten löytäminen on haastavaa. Joskus tulee hauskoja kohtaamisia yllättävissä paikoissa. Ne on kivoja valopilkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin jo lähtökohtaisesti tuntuu hirveältä että etsin (n 55v) sunnuntai aamuna aamukahvia juodessani vauvapalstalta yksinäisyysketjun. 

Olisi niin kiva kun olisi oma kumppani jolle keittäisin kahvia, jolle paistsisin vaikka kananmunia leivän päälle. En tiedä miksi juuri nyt tai TAAS sunnuntai aamuna iskee erityisesti se yksinäisyyden fiilis ja kaipuu parisuhteeseen. Siihen että voisin sanoa ME, MEILLÄ, MEISTÄ eikä aina vaan minä, minulla minusta.

Oletko yrittänyt etsiä aktiivisesti puolisoa? Olen n50 ja erosin 5 v sitten 25 vuoden liitosta, joka oli pitkään vaikea, koska mies petti ja oli väkivaltainen. Viime talvena rohkaistuin kurkistamaan Tinderiin ja löysin sieltä hyvän miehen, jolla samantapainen tausta kuin itsellä. Todella kiltti mies ja niin kunnollinen ja huomaavainen kuin vain olla voi. Tämänkin oikea lottovoitto ja olemme onnellisia. 

 

Eli ei se kumppani taivaasta tipu vaan sen löytämiseksi täytyy tehdä jotain konkreettista. Ja tiedän että moni parjaa Tinderiä, mutta on siellä ihan normaaleitakin ihmisiä. Täytyy vain tarkasti rajata ne mitä etsii ja sitten käydä vaikka 20 kertaa kävelytreffeillä tuntemattomien kanssa että osuu.

Nyt nautin niinkin yksinkertaisista asioista kuin lusikassa nukkuminen uuden miehen kanssa. Ex-mies tyrkki aina pois ja käski nukkua irti hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Olen aika paljon yksin. Sukulaisia ja pari tuttua kyllä on, ja harrastuksesta saisin ehkä lisää. Töissä tulee joskus ihan kivoja keskusteluja. En silti halua sotkea työ- ja yksityiselämää.

En kuitenkaan juuri pidä yhteyttä kehenkään, koska nämä suhteet ei välttämättä anna mitään.

Olen liian erilainen tai väärässä porukassa. Jos sanon kohteliaastikin jonkun mielipiteeni, se herättää kovaa vastustusta. Vain näiden muiden mielipiteet on oikeita. 

En puutu kenenkään elämään, mutta jo pelkästään se, että olen ollut jollain matkalla, tuntuu edellyttävän, että vähättelen sitä ja vakuuttelen, että on ihan ok olla matkustamatta mihinkään koskaan.

Nämä ihmiset kokevat jotenkin uhaksi sen, että joku ajattelee tai elää eri tavalla kuin he. En siis tyrkytä mielipiteitäni, mutta täytyy olla todella varovainen, ettei vahingossa kommentoi mitään. Vahingoniloon olen törmännyt myös.

Lop

Suomalaisista on tullut jotenkin hirvittävän ärhäköitä ja joustamattomia mielipiteissään. Ei toki kaikista, mutta aivan liian monista. Enää ei edes yritetä nähdä asiaa toisesta vinkkelistä saati että ymmärrettäisiin asioilla olevan aina ainakin se kaksi puolta, vaan jumitetaan yksisilmäisesti siinä omassa mielipiteessä ja kaikki vähänkin erimieliset voidaan vaikka surutta solvata ja haukkua ties miksi. Ihan kuin kaikki käytöstavat ja toisen kunnioittaminen olisi unohdettu. Lisäksi tuntuu, että kaikkien pitäisi osua siihen melko ahtaaseenkin muottiin aivan kaikilta osin ja yksikin poikkeama "oikeasta" näkemyksestä / mausta aikaansaa sen että ihminen onkin kokonaisuuna tyystin kelvonton.

Samaan aikaan kyllä julistetaan sitä kuinka jokainen saa olla just sellainen kuin on ja jokainen on hyvä just omana itsenään, mutta ei se oikeasti niin ole vaan ennen (siis esim ysärillä) oli huomattavasti avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi ilmapiiri kun politiikkaa ei sotkettu joka ikiseen asiaan. Lisäksi oli ihan erilainen "me-henki" vaikka oli lamat ja kaikki. Viime presidentinvaalikamppiksen aikana jäi mieleen kun Sari Essayahilla oli varsin onnistut meikki vaaliväittelyssä vaiko oliko se vaalivalvojaisissa ja sitäkään ei osattu kehua onnistuneeksi ilman, että ekana mainittiin ettei olla poliittisesti samaa mieltä mistään. Mitä ihmeen merkitystä tai väliä sillä omalla poliittisella kannalla on meikin kehaisemisen kanssa?

Tuollaisten ihmisten kanssa on todella vaikea löytää yhteistä säveltä vaikka kuinka yrittäisi, koska se vastapuoli ei tule tuumaakaan vastaan.

Olen burnoutin ja työttömyyden seurauksena jäänyt täysin yksin. Kesä vielä menetteli mutta nyt syksyllä alkaa seinät kaatua päälle. On minulla koirat. Ennen tapasin koiratuttuja ulkona mutta muutin eri paikkaan enkä tunne ketään. Sukulaiset kaukana. En enää tiedä miten palata takaisin elämään.

Kohta me tunnistetaan toisemme kaupassa kaaliruoka- ja sämpylä-aineksista ;-)

Vierailija kirjoitti:

Kohta me tunnistetaan toisemme kaupassa kaaliruoka- ja sämpylä-aineksista ;-)

Tai tajutaan asuvamme samassa rapussa toisen yksinäisen kanssa, kun kotiin tullessa huomaa rapussa tuoksuvan kypsyvä kaali ja tuoreet sämpylät.