Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Ei täällä jutella, täällä kirjoitellaan.

Puhelimessa jutellaan.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin jo lähtökohtaisesti tuntuu hirveältä että etsin (n 55v) sunnuntai aamuna aamukahvia juodessani vauvapalstalta yksinäisyysketjun. 

Olisi niin kiva kun olisi oma kumppani jolle keittäisin kahvia, jolle paistsisin vaikka kananmunia leivän päälle. En tiedä miksi juuri nyt tai TAAS sunnuntai aamuna iskee erityisesti se yksinäisyyden fiilis ja kaipuu parisuhteeseen. Siihen että voisin sanoa ME, MEILLÄ, MEISTÄ eikä aina vaan minä, minulla minusta.

Vapaapäivinä ja lomalla se erityisesti iskee kuinka mukava olisi keittää kahvia toisellekin ja kattaa pöytä kahdelle. Ja tietysti etenkin aina silloin arkisinkin kun tekee jotain ruokaa jota tulee väistämättä isompi satsi että olisi tästä nyt toisellekin riittänyt. Muutenkin olisi ihanaa istua yhdessä saman pöydän ääressä.

Monesti olen miettinyt tuota kuinka itsekkäältä sitä varmasti kuulostaa työkaverien korviin, kun koskaan ei voi kertoa me-muodossa tehneensä jotain eikä myöskään koskaan käyttää ilmaisuja miehen / kumppanin / puolison kanssa tai edes kertoa kuinka "make" / "miia" ja minä käytiin siellä tai kokeiltiin asiaa x. Joko sitä kuulostaa todella minä-keskeiseltä tai sitten tulee vaikutelma ihmisestä joka on hirvittävän itsenäinen ja rohkea eikä edes halua parisuhdetta tai seuraa. Yhtä kaikki, kumpikaan piirre ei varsinaisesti taida olla sellainen, joka saisi ihmiset tykkäämään ja kiinnostumaan tutustumisesta vaan enemmänkin päinvastoin eli siinäkin mielessä ainainen yksinäisyys ruokkii yksinäisyyttä.

Tässä kun taitaa olla se, että yksinjäänyttä pidetään jotenkin epäkelpona jota pitää syystäkin välttää koska niinhän sitä muutkin välttää ja on välttäneet. Varmasti se on jossain ihan geeniperimässä ja varmasti aivan syystä, että yksinäinen on tavalla tai toisella uhka koska eihän se muuten olisi yksin vaan entisessä "laumassaan".

Vierailija kirjoitti:

Makaan sohvan pohjalla karseassa flunssassa. Olo on kuin raadolla. Tällaisina hetkinä, kun täytyy saada levätä rauhassa, yksineläminen on siunaus. Ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin oman olotilan kestämiseen.

Jos olisin nyt terve, niin siltikin olisin kotona yksin, koska kavereita ei juurikaan ole. Tietyllä tavalla elämä valuu hukkaan. Mutta olen yrittänyt hyväksyä tilanteen. Minun ei ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin, sillä minut koetaan tylsänä seurana. Olen introvertti ja asiakeskustelija.

Sinun pitäisi löytää muiden asiakeskustelijoiden seuraa, ne eivät pitäisi sinua tylsänä varmaankaan. Shakkikerho? Onko sinua koulussa kiusattu, heidän on usein vaikea tutustua uusiin ihmisiin.

Kävin sienessä jokavuotisessa suosikkipaikassani. Hieno, lempeä syyspäivä ja saaliina puoli ämpärillistä suppilovahveroita; mättäille jäi pikkuisia sienenalkuja kasvamaan ja seuraavaa kertaa odottelemaan. Ostin itselleni kimpun kukkia 33-vuotislahjaksi, vaikka oikeasti juhlin Bilbo ja Frodo Reppulin syntymäpäivän aattoa - he näet täyttävät vuosia 22.9. Oivallinen vuodenaika!

Ihana auringonpaiste. Aloitin aamun siivoamalla kunnolla. Sitten pitkälle lenkille koiran kanssa. Katsoin yhden jakson uutta Black Rabbit-sarjaa Netflixistä, mun mielestä tosi hyvä! 

Nyt seuraavaksi aattelin lähtee kauppaan koska meinaan tehdä tänään sämpylät JA kaalilaatikon, kiitos vinkkienne <3

Koiran turkkia aattelin vähän freesata ja pihautan yhdet kapselikahvit maulla salted caramel.

Illalla tulee TTK ja aloitan neulomaan syksyn ekat villasukat. 

Hyviä podcasteja Areenasta: Nakuna, Kulttuuriykkönen, Maria Veitolan uusi podcast, ja tietysti Viki ja Köpi show. 

Mä tunnen aina välillä yksinäisyyttä mutta oon oppinut elämään sen kanssa. Siihen auttaa ehkä eniten se että lähtee vaan asunnosta ulos, vaikka kadulle kävelemään. 

Olen aika paljon yksin. Sukulaisia ja pari tuttua kyllä on, ja harrastuksesta saisin ehkä lisää. Töissä tulee joskus ihan kivoja keskusteluja. En silti halua sotkea työ- ja yksityiselämää.

En kuitenkaan juuri pidä yhteyttä kehenkään, koska nämä suhteet ei välttämättä anna mitään.

Olen liian erilainen tai väärässä porukassa. Jos sanon kohteliaastikin jonkun mielipiteeni, se herättää kovaa vastustusta. Vain näiden muiden mielipiteet on oikeita. 

En puutu kenenkään elämään, mutta jo pelkästään se, että olen ollut jollain matkalla, tuntuu edellyttävän, että vähättelen sitä ja vakuuttelen, että on ihan ok olla matkustamatta mihinkään koskaan.

Nämä ihmiset kokevat jotenkin uhaksi sen, että joku ajattelee tai elää eri tavalla kuin he. En siis tyrkytä mielipiteitäni, mutta täytyy olla todella varovainen, ettei vahingossa kommentoi mitään. Vahingoniloon olen törmännyt myös.

Loppujen lopuksi olen itse valinnut yksinäisyyden. En ole ujo enkä arka, en vaan jaksa mielistellä. Samanhenkisten ihmisten löytäminen on haastavaa. Joskus tulee hauskoja kohtaamisia yllättävissä paikoissa. Ne on kivoja valopilkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin jo lähtökohtaisesti tuntuu hirveältä että etsin (n 55v) sunnuntai aamuna aamukahvia juodessani vauvapalstalta yksinäisyysketjun. 

Olisi niin kiva kun olisi oma kumppani jolle keittäisin kahvia, jolle paistsisin vaikka kananmunia leivän päälle. En tiedä miksi juuri nyt tai TAAS sunnuntai aamuna iskee erityisesti se yksinäisyyden fiilis ja kaipuu parisuhteeseen. Siihen että voisin sanoa ME, MEILLÄ, MEISTÄ eikä aina vaan minä, minulla minusta.

Oletko yrittänyt etsiä aktiivisesti puolisoa? Olen n50 ja erosin 5 v sitten 25 vuoden liitosta, joka oli pitkään vaikea, koska mies petti ja oli väkivaltainen. Viime talvena rohkaistuin kurkistamaan Tinderiin ja löysin sieltä hyvän miehen, jolla samantapainen tausta kuin itsellä. Todella kiltti mies ja niin kunnollinen ja huomaavainen kuin vain olla voi. Tämänkin oikea lottovoitto ja olemme onnellisia. 

 

Eli ei se kumppani taivaasta tipu vaan sen löytämiseksi täytyy tehdä jotain konkreettista. Ja tiedän että moni parjaa Tinderiä, mutta on siellä ihan normaaleitakin ihmisiä. Täytyy vain tarkasti rajata ne mitä etsii ja sitten käydä vaikka 20 kertaa kävelytreffeillä tuntemattomien kanssa että osuu.

Nyt nautin niinkin yksinkertaisista asioista kuin lusikassa nukkuminen uuden miehen kanssa. Ex-mies tyrkki aina pois ja käski nukkua irti hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Olen aika paljon yksin. Sukulaisia ja pari tuttua kyllä on, ja harrastuksesta saisin ehkä lisää. Töissä tulee joskus ihan kivoja keskusteluja. En silti halua sotkea työ- ja yksityiselämää.

En kuitenkaan juuri pidä yhteyttä kehenkään, koska nämä suhteet ei välttämättä anna mitään.

Olen liian erilainen tai väärässä porukassa. Jos sanon kohteliaastikin jonkun mielipiteeni, se herättää kovaa vastustusta. Vain näiden muiden mielipiteet on oikeita. 

En puutu kenenkään elämään, mutta jo pelkästään se, että olen ollut jollain matkalla, tuntuu edellyttävän, että vähättelen sitä ja vakuuttelen, että on ihan ok olla matkustamatta mihinkään koskaan.

Nämä ihmiset kokevat jotenkin uhaksi sen, että joku ajattelee tai elää eri tavalla kuin he. En siis tyrkytä mielipiteitäni, mutta täytyy olla todella varovainen, ettei vahingossa kommentoi mitään. Vahingoniloon olen törmännyt myös.

Lop

Suomalaisista on tullut jotenkin hirvittävän ärhäköitä ja joustamattomia mielipiteissään. Ei toki kaikista, mutta aivan liian monista. Enää ei edes yritetä nähdä asiaa toisesta vinkkelistä saati että ymmärrettäisiin asioilla olevan aina ainakin se kaksi puolta, vaan jumitetaan yksisilmäisesti siinä omassa mielipiteessä ja kaikki vähänkin erimieliset voidaan vaikka surutta solvata ja haukkua ties miksi. Ihan kuin kaikki käytöstavat ja toisen kunnioittaminen olisi unohdettu. Lisäksi tuntuu, että kaikkien pitäisi osua siihen melko ahtaaseenkin muottiin aivan kaikilta osin ja yksikin poikkeama "oikeasta" näkemyksestä / mausta aikaansaa sen että ihminen onkin kokonaisuuna tyystin kelvonton.

Samaan aikaan kyllä julistetaan sitä kuinka jokainen saa olla just sellainen kuin on ja jokainen on hyvä just omana itsenään, mutta ei se oikeasti niin ole vaan ennen (siis esim ysärillä) oli huomattavasti avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi ilmapiiri kun politiikkaa ei sotkettu joka ikiseen asiaan. Lisäksi oli ihan erilainen "me-henki" vaikka oli lamat ja kaikki. Viime presidentinvaalikamppiksen aikana jäi mieleen kun Sari Essayahilla oli varsin onnistut meikki vaaliväittelyssä vaiko oliko se vaalivalvojaisissa ja sitäkään ei osattu kehua onnistuneeksi ilman, että ekana mainittiin ettei olla poliittisesti samaa mieltä mistään. Mitä ihmeen merkitystä tai väliä sillä omalla poliittisella kannalla on meikin kehaisemisen kanssa?

Tuollaisten ihmisten kanssa on todella vaikea löytää yhteistä säveltä vaikka kuinka yrittäisi, koska se vastapuoli ei tule tuumaakaan vastaan.

Olen burnoutin ja työttömyyden seurauksena jäänyt täysin yksin. Kesä vielä menetteli mutta nyt syksyllä alkaa seinät kaatua päälle. On minulla koirat. Ennen tapasin koiratuttuja ulkona mutta muutin eri paikkaan enkä tunne ketään. Sukulaiset kaukana. En enää tiedä miten palata takaisin elämään.

Kohta me tunnistetaan toisemme kaupassa kaaliruoka- ja sämpylä-aineksista ;-)

Vierailija kirjoitti:

Kohta me tunnistetaan toisemme kaupassa kaaliruoka- ja sämpylä-aineksista ;-)

Tai tajutaan asuvamme samassa rapussa toisen yksinäisen kanssa, kun kotiin tullessa huomaa rapussa tuoksuvan kypsyvä kaali ja tuoreet sämpylät.

Kävin entisen (nykyään asumattoman) lapsuudenkotini pihalla tyhjentämässä sadevesisaavin ja haravoimassa. Oli lämmin etelätuuli, ja mieleeni tuli laulu "Syksyn tuuli soittaa jo latvaa pihlajan..." Kurjenkello ja syysasteri kukkivat vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aika paljon yksin. Sukulaisia ja pari tuttua kyllä on, ja harrastuksesta saisin ehkä lisää. Töissä tulee joskus ihan kivoja keskusteluja. En silti halua sotkea työ- ja yksityiselämää.

En kuitenkaan juuri pidä yhteyttä kehenkään, koska nämä suhteet ei välttämättä anna mitään.

Olen liian erilainen tai väärässä porukassa. Jos sanon kohteliaastikin jonkun mielipiteeni, se herättää kovaa vastustusta. Vain näiden muiden mielipiteet on oikeita. 

En puutu kenenkään elämään, mutta jo pelkästään se, että olen ollut jollain matkalla, tuntuu edellyttävän, että vähättelen sitä ja vakuuttelen, että on ihan ok olla matkustamatta mihinkään koskaan.

Nämä ihmiset kokevat jotenkin uhaksi sen, että joku ajattelee tai elää eri tavalla kuin he. En siis tyrkytä mielipiteitäni, mutta täytyy olla todella varovainen, ettei vahingossa kommentoi mitään.

 

Konsensus tuntuu olevan se että yhdestä asiasta ei voida puhua vaan siihen pitää ottaa mukaan aidat ja seipäät, ihan joka kerta. Eli keskustelu ei ole keskustelua vaan kilpailu siitä kuka osaa kaivaa eniten eri puolia ja ymmärtää mahdollisimman paljon ihan kaikkea  mikä asiaan edes etäisesti voisi liittyä kun oikein kaivaa. Tuosta syystä itse en juurikaan jaksa yrittää edes keskustelua kuin niiden kanssa jotka osaavat pysyä asiassa. Esimerkkinä esim nyt se että keskustellaan naisen kokemuksesta johonkin, niin mukaan pitää ottaa välittömästi miehet ja vanhukset ja intialaiset ja metsän hirvet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta me tunnistetaan toisemme kaupassa kaaliruoka- ja sämpylä-aineksista ;-)

Tai tajutaan asuvamme samassa rapussa toisen yksinäisen kanssa, kun kotiin tullessa huomaa rapussa tuoksuvan kypsyvä kaali ja tuoreet sämpylät.

Hahahaa, rakastan tätä ajatusta :D Ap

Ehkä tästä tulee vielä Suomen isoin discord-yhteisö ja teetetään jäsenille tunnuksiksi kaalikaulakorut ja -rotsit.

En taida kuulua tähän ketjuun, koska nykyään minulla on perhe... 

Olin yksinäinen ja toivonsa menettänyt ikisinkku melkein kolmekymppiseksi, kunnes työasioissa tapasin nykyisen ja ainoa puolisoni. Tulin vain kertomaan, että oma identiteettini ehti noina vuosina kehittyä yksinäiseksi ja en ole päässyt siitä osasta itsessäni koskaan eroon.

Vielä näin 20 vuotta myöhemminkin tunnen syvällä sisimmässäni yksinäisyyttä. Kun luen teidän kommetteja, vanhat tunteet salpaa hengityksen, ja kouraisee vatsan pohjasta. Muistot eivät ole hävinneet minnekään. Vieläkin, kun teen kaupassa vain pienet täydentävät ostokset perheelle, ajattelen, että nyt kaikki katsoo säälien, että tuo elää yksin. Muistan miten suuri kynnys oli lähteä vaikka perjantai-iltana kauppaan, jos iski herkkunälkä, koska oli valtavan säälittävää ja noloa näyttäytyä yksin iltana, jota kaikki muut nuoret vietti ystävien tai kumppanin seurassa. Monesti en saanutkaan itseäni ovesta ulos. 

Vasta näin viisikymppisenä olen alkanut nauttia joidenkin asioiden tekemisestä yksin, enkä pidä sitä enää säälittävänä. Aiemmin mulle oli ihan kauhistus näyttäytyä missään yksin. Otin vähintään jonkun lapsista mukaan. Meni myös kauan luottaa, että puoliso pysyy rinnalla. Valmistelin itseäni koko ajan siihen, että jonain päivänä se sanoo, että ei enää huvitakkaan. Tai löysin jonkun muun. 

Yksinäisyys voi jättää ikuiset jäljet. En osaa oikein muuta neuvoa, kuin että yrittäkää yksinäisyydestä huolimatta jotenkin rakentaa ja ylläpitää tervettä itsetuntoa. Ette ole yksinäisinäkään säälittäviä ihmisiä. 

Olin vanhempien mökillä. He jo muistisairaita eivätkä pysty huolehtimaan siitä. Mökki on rapistunut mutta pihalla on kaunista vaikka umpeenkasvanutta. On ennen ollut vilkas kylä. Nyt vain vanhuksia naapurissa. Olen yksin, eronnut ja työtön nelikymppinen. Haluaisin kunnostaa mökin, mutta en näe miten se olisi mahdollista. Näen vain miten kaikki hiljaa hiipuu pois.

Vierailija kirjoitti:

Olin vanhempien mökillä. He jo muistisairaita eivätkä pysty huolehtimaan siitä. Mökki on rapistunut mutta pihalla on kaunista vaikka umpeenkasvanutta. On ennen ollut vilkas kylä. Nyt vain vanhuksia naapurissa. Olen yksin, eronnut ja työtön nelikymppinen. Haluaisin kunnostaa mökin, mutta en näe miten se olisi mahdollista. Näen vain miten kaikki hiljaa hiipuu pois.

Minullakin on tuollaiset tiimalasisilmät.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tästä tulee vielä Suomen isoin discord-yhteisö ja teetetään jäsenille tunnuksiksi kaalikaulakorut ja -rotsit.

Tunnussana: Kaali ja sämpylä

Vierailija kirjoitti:

Olin vanhempien mökillä. He jo muistisairaita eivätkä pysty huolehtimaan siitä. Mökki on rapistunut mutta pihalla on kaunista vaikka umpeenkasvanutta. On ennen ollut vilkas kylä. Nyt vain vanhuksia naapurissa. Olen yksin, eronnut ja työtön nelikymppinen. Haluaisin kunnostaa mökin, mutta en näe miten se olisi mahdollista. Näen vain miten kaikki hiljaa hiipuu pois.

Äitini omakotitalo entisellä kotipaikkakunnallani myytiin. Uusi omistaja on jostain syystä jättänyt sen ja piha on kasvanut umpeen. En usko, että enää kestän nähdä sitä. Kerran se oli kotini. Nyt äiti on poissa ja kohta kai talokin.