Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Olen aamusta iltaan yksinäinen ja masentunut ja surullinen, mutta yksinäisyys korostuu silloin, kun tarvitsisin jonkun apua enkä voi pyytää keneltäkään. Tai jos haluaisin kysyä neuvoa hankalassa asiassa. Myös harvinaisia ilon hetkiäni haluaisin jakaa.

Anteeksi negatiivisuuteni.

Ei täällä tartte pyytää anteeksi, hyvä että jaat. Saan täysin kiinni tuosta mitä sanot. Myös mulle vaikeimpia hetkiä on ne, kun itse tarvitsisi apua tai tukea, mutta ei ole ketään. Tai mulla itse asiassa kyllä on jonkin verran kavereita ja lapsuudenperhettä, mutta olen oppinut kipeästi, että on aivan turhaa pyytää heiltä mitään apua tai tukea. En ole kenenkään elämässä sellaisessa asemassa, että olisin huomion arvoinen. Enemmänkin olen kaikille se tyyppi, jolle voi laittaa moikka-viestin muutaman kerran vuodessa, jos ei ole yhtään mitään muuta tekemistä. Myöskään mun apu ei kelpaa heille, olen kyllä tarjoutunut avuksi esim vauvojen synnyttyä jne.

Vierailija kirjoitti:

Jäin eläkkeelle maaliskuussa 2018 ja siitä asti olen tuntenut itseni tarpeettomaksi. En ymmärrä, mihin nämä 7 ja puoli vuotta ovat menneet, kun kaikki päivät ovat olleet samanlaisia.

Olin hyvä ja tarpeellinen vaativassa työssäni, ja työnantajakin kiitti minua erinomaisesta työstäni. Nykyään kukaan ei kiitä eikä kehu.

Eilen illalla päätin, että tänään en kyhjötä kotona vaan yritän alkaa elää, kun vielä olen sentään terve ainakin fyysisesti.

Sain mentyä pesukoneen ostoon, vaikka pelkäsinkin, että mokaan sosiaalisessa tilanteessa. Uusi kone tuodaan ja asennetaan tiistaina. Hinta kyllä kirpaisi, kun kone kotiin tuotuna ja asennettuna maksoi 599 euroa. Onneksi on sentään säästöjä sen verran, ettei se talouttani kaada. Myyjä oli mukava ja asiallinen. 🙂

Hyvä sinä! Mitä muuta haluaisit tehdä, jos uskaltaisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin eläkkeelle maaliskuussa 2018 ja siitä asti olen tuntenut itseni tarpeettomaksi. En ymmärrä, mihin nämä 7 ja puoli vuotta ovat menneet, kun kaikki päivät ovat olleet samanlaisia.

Olin hyvä ja tarpeellinen vaativassa työssäni, ja työnantajakin kiitti minua erinomaisesta työstäni. Nykyään kukaan ei kiitä eikä kehu.

Eilen illalla päätin, että tänään en kyhjötä kotona vaan yritän alkaa elää, kun vielä olen sentään terve ainakin fyysisesti.

Sain mentyä pesukoneen ostoon, vaikka pelkäsinkin, että mokaan sosiaalisessa tilanteessa. Uusi kone tuodaan ja asennetaan tiistaina. Hinta kyllä kirpaisi, kun kone kotiin tuotuna ja asennettuna maksoi 599 euroa. Onneksi on sentään säästöjä sen verran, ettei se talouttani kaada. Myyjä oli mukava ja asiallinen. 🙂

Hyvä sinä! Mitä muuta haluaisit tehdä, jos uskaltaisit?

Haluaisin käydä kävelylenkeillä päivittäin, mutta asun kaupungissa, ja yksin on niin hermostuttavaa lähteä, kun joka paikassa tulee ihmisiä vastaan, ja mietin, mitä ne minusta ajattelee, kun ei ole hienoja ulkoiluvaatteitakaan. Tiedän, että turhaan jännitän, mutta en silti saa lähdettyä yksin.

Lisään vielä, että kiitän kaikista myötätuntoisista ja ymmärtäväisistä viesteistä. Mukavia ihmisiä on tässä ketjussa. 🥰

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Mulla yksinäisyys estää jopa työpaikkojen saamisen. Kukaan ei tunne minua enkä itse tunne ketään, joten välistä jään. Lisäksi en ole kuin osatyökykyinen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Lämpimät onnittelut Sinulle synttäripäivänä!

Hyvää syntymäpäivää Sinulle! Oletko kutsunut ketään, aika harva nykypäivänä  uskaltaa tulla ilman kutsua, ajatellaan että päivänsankari on lähtenyt matkalle tai ei halua juhlia syntymäpäivänään. Itse kyllä yleensä onnittelen sukulaisiani , ystäviäni heidän merkkipäivänänään, mutta en missään nimessä mene kylään jos ei pyydetä. 

Muuten kiitos kaikille kuulumisista, itse löysin tämän ketjun eilen. Kyllähän meitä yksinäisiä on paljon. itse olen ollut nyt leskenä alun toista vuotta, ja tällaisina harmaina päivinä kyllä tiedostan mitä kaikkea muuta menetin puolison menetyksen myötä. Olimme molemmat sosiaalisesti aktiivisia, ja olen sitä edelleenkin, mutta olen ystäväpiirin ainoa yksineläjä, ja vaikka minut kutsutaankin edelleen samoihin aktiviteetteihin kuin ennenkin niin kyllä se aina ilman "avecia" olo kirpaisee.

Arkielämässä pärjään hyvin eikä ole mitään tarvetta hankkia uutta puolisoa, en sellaista edes haluaisi, mutta kyllä tämä yhteiskunta näin yli keski-ikäisenä rakentuu aika paljon siihen että on "pariskunta".  Muuten on outo lintu. Mutta kun elämä muuten sujuu niin pitää vaan päästä tuosta yli. Ja tottakai paljon enemmän kirpaisee se kun ei ole sitä rakasta koti-ukkoa jakamassa arjen iloja ja suruja. Mutta tämä lienee meidän kaikkien kohtalo ennemmin tai myöhemmin. Yleensä se toinen kuolee ennen toista. Helpompaa on sillä joka sai sen ensimmäisen lähtökäskyn.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Synttärionnittelut ja halaus! Myös mä vietin päivän yksin, kun täytin pyöreitä 5 vuotta sitten :/.

Vierailija kirjoitti:

Hyvää syntymäpäivää Sinulle! Oletko kutsunut ketään, aika harva nykypäivänä  uskaltaa tulla ilman kutsua, ajatellaan että päivänsankari on lähtenyt matkalle tai ei halua juhlia syntymäpäivänään. Itse kyllä yleensä onnittelen sukulaisiani , ystäviäni heidän merkkipäivänänään, mutta en missään nimessä mene kylään jos ei pyydetä. 

Muuten kiitos kaikille kuulumisista, itse löysin tämän ketjun eilen. Kyllähän meitä yksinäisiä on paljon. itse olen ollut nyt leskenä alun toista vuotta, ja tällaisina harmaina päivinä kyllä tiedostan mitä kaikkea muuta menetin puolison menetyksen myötä. Olimme molemmat sosiaalisesti aktiivisia, ja olen sitä edelleenkin, mutta olen ystäväpiirin ainoa yksineläjä, ja vaikka minut kutsutaankin edelleen samoihin aktiviteetteihin kuin ennenkin niin kyllä se aina ilman "avecia" olo kirpaisee.

Arkielämässä pärjään hyvin eikä ole mitään tarvetta hankkia uutta puolisoa, en

Otan osaa puolison menetyksen johdosta.

Aika hyvä havainto, että tässä yhteiskunnassa kaikki rakentuu sen varaan, että sulla on puoliso. Mutta se alkaa jo paljon aiemmin kuin keski-iässä tai sen jälkeen. Viimeistään noin kolmekymppisenä on suuressa riskissä jäädä sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle, jos ei ole paria. Se on karmivaa.

Onneksi sua kuitenkin kutsutaan edelleen mukaan. Voisi hyvin käydä toisinkin. Itselläni on se kokemus, että seurani on kelvannut aina paremmin ne hetket, kun olen yrittänyt vähän seurustella jonkun kanssa. Ilman paria ei sitten kutsutakaan mukaan.

Muutin muutama kuukausi sitten taloon, jossa kuuluu aika helposti äänet naapurista. Juttelen jonkin verran itsekseni, kommentoin tv -ohjelmia, saatan nauraa ääneen, pohdiskelen tekemisiäni. Ennen oli koira niin totuin juttelemaan sille.  Nyt mietin pitääköhän naapurit ihan hassuna jos täältä kuuluu itsekseenpuhelut heille ja käytävään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää syntymäpäivää Sinulle! Oletko kutsunut ketään, aika harva nykypäivänä  uskaltaa tulla ilman kutsua, ajatellaan että päivänsankari on lähtenyt matkalle tai ei halua juhlia syntymäpäivänään. Itse kyllä yleensä onnittelen sukulaisiani , ystäviäni heidän merkkipäivänänään, mutta en missään nimessä mene kylään jos ei pyydetä. 

Muuten kiitos kaikille kuulumisista, itse löysin tämän ketjun eilen. Kyllähän meitä yksinäisiä on paljon. itse olen ollut nyt leskenä alun toista vuotta, ja tällaisina harmaina päivinä kyllä tiedostan mitä kaikkea muuta menetin puolison menetyksen myötä. Olimme molemmat sosiaalisesti aktiivisia, ja olen sitä edelleenkin, mutta olen ystäväpiirin ainoa yksineläjä, ja vaikka minut kutsutaankin edelleen samoihin aktiviteetteihin kuin ennenkin niin kyllä se aina ilman "avecia" olo kirpaisee.

Arkielämässä pärjään hyvin ei

 

 Mut taasen jätettiin ystävien toimesta siinä vaiheessa kun vakiinnuin n 35 veenä. Että kaikenlaisia tyylejä joutua yksinäiseksi on. Olin aina kavereilleni se jolla meni heidän mielestään huonommin kuin minulla, olin varmaan aika turvallinen ollessani köyhä yh, mutta kun löysin ihanan puolison ja muutimme yhteen niin se triggeröi näitä jotka eivät enää voineet pitää minua alempanaan. Kyllähän se varmasti harmitti sellaista joka tuskaili uskottomuutensa ja pitkän avioliittonsa kanssa samalla kun minä elin vailla noita huolia, tyytyväisenä ja onnellisena mieheni kanssa, mutta olin ajatellut että ystävyytemme perustui muulle kuin kilpailulle.

Jännä tämä "yksinäisten" ketju kun osalla perhettä,kavereita ja sukulaisia. Ette tiedä oikeasta yksinäisyydestä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Onnittelen nyt ekaksi vaikka tiedänkin sen melko yhdentekeväksi vieraan ihmisen tekemänä. Itselleni synttäripäivä on nykyisin täysin yhdentekevä (itseasiassa tein aiheesta aloituksen palstalle jokin aika sitten), mutta muistan vielä sen ajan kun ne "onneksi olkoon, ellos tässä terve, nyt saat -40% tällä alekoodilla" liikutti kyyneliin asti kun edes joku muisti.

Itsellä oli viimeinen pyöreä jota vielä kuvittelin juhlivani kolmikymppiset joita oli ollut silloisessa kaveriporukassa muillakin. Mihinkään isoihin kemuihin kilpavarusteluineen ei tietenkään ollut mahdollisuutta eikä kiinnostustakaan, mutta järkkäsin kyllä kakun ja suolaista syötävää sekä skumppaa ja boolia ihan reilusti, koska muutama oli epävarma tulostaan. Lopulta kävi sitten niin, että nekin jätti tulematta jotka aluksi ilmoitti tietenkin tulevansa. Siinä sitten istuin ison täytekakun ja skumppapullojen kanssa yksinäni ja mietin vaan että eihän tämä voi olla todellista enää. Oli se ja meni harvinaisen hyvin perille kun söin niitä suolaisia ja täytekakkua koko seuraavan viikon sekä töissä lounaaksi että kotona päivälliseksi. Skumppaa olisi riittänyt vuosikymmeneksi, mutta ne pullot jakelin pois työpaikalla seuraavana jouluna.

292 korjaa, eli tietenkin minulla meni aina heidän mielestään huonommin kuin HEILLÄ, eikä minulla 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tänään synttäripäivä, siis sellainen isompi, jolloin tavan mukaan sukulaiset ja tuttavat tulevat kahville, lahjapakettien paperit kahisevat, on kukat ja kakut, otetaan kuvia ym. 

Luonani ei ole tänään käynyt kukaan, ei kukaan ole soittanut, ei kukaan ole lähettänyt mitään viestiä. 

Sain viikolla ainoan kortin, jossa valmiiksi printattu teksti jossa toivotettiin "ikimuistoisen riemukasta synttäripäivää"

No onhan tämä ikimuistettavan riemukasta. 

Onnittelen nyt ekaksi vaikka tiedänkin sen melko yhdentekeväksi vieraan ihmisen tekemänä. Itselleni synttäripäivä on nykyisin täysin yhdentekevä (itseasiassa tein aiheesta aloituksen palstalle jokin aika sitten), mutta muistan vielä sen ajan kun ne "onneksi olkoon, ellos tässä terve, nyt saat -40% tällä alekoodilla" liikutti kyyneliin asti kun edes joku muisti.

Itsell

Voi ei, mulla on ihan sama pelko ja siksi en ole synttäreitäni juhlinutkaan enää pitkiin aikoihin. Kun jäin näin yksinäiseksi kuin nyt olen, niin muistan että en halunnut mennä naimisiin koska minun puoleltani ei olisi tullut oikein ketään, ja veikkaan että nekin jotka olisivat olleet aluksi tulossa olisivat peruuttaneet jos olisi tullut mielekkäämpää tekemistä, ja sitähän olisi tullut. Nyt voisin naimisiin mennäkin, kun miehen suku on ottanut minut niin hyvin vastaan ja he ovat ihania ihmisiä jotka oikeasti ovat kiinnostuneita minusta ja kyselevät miten menee jne. 

Ja olen siis hylkiö sekä lapsuuden perheessäni että isäni suvun puolelta. Äidin pienen suvun puolelta pidämme harvakseltaan yhteyttä, mikä tarkoittaa sitä että vastaavat jos soitan tai viestin mutta eivät itse koskaan tee aloitetta. Siksipä itsekään en aloitetta enää oikein tee kun ei tunnu kivalta tuoppautua.

Olen aina jäänyt yksin, lapsena paras kaverini käänsi selän, ja vaihtoi toiseen tyttöön minut. teininä sama, hän vain lakkasi eräs päivä edes katsomasta päin, eikä koskaan enää puhunut minulle mitään. Yksi ystävä on ollut 13 vuotiaasta asti mutta hän asuu 500km päässä, puhumme puhelimessa harvoin, näemme kerran vuodessa jos MINÄ matkustan sinne. En ole enää pariin vuoteen jaksanut matkustaa vaan pyytänyt häntä tänne mutta hän ei halua tulla.

Vierailija kirjoitti:

Jännä tämä "yksinäisten" ketju kun osalla perhettä,kavereita ja sukulaisia. Ette tiedä oikeasta yksinäisyydestä mitään.

Kyllä he varmasti tietävät vaikka kokemus totaaliyksinäisyydestä heiltä puuttuukin. En minäkään tiennyt vielä silloin, kun oli ne pari työkaveria tai tuttua pikemminkin, plus omat vanhemmatkin vielä elossa, että miten yksinäistä se elämä sitten tosiaan on kun ei ole kerrassaan ketään. 

En tiedä lohduttaako itseäni sekään, että tämä pahemmaksi ei enää voi mennä. Nyt on se pohja saavutettu eikä koskaan voi kertoa kenellekään minne lähtee tai koska tulee takaisin eikä siitäkään huolestu kukaan vaikka ei koskaan enää palaisi.

Ihan olisi ainakin omalle kohdalleni riittänyt tuo yksinäisyys missä ei ole ystäviä, kavereita eikä puolisoa mutta kuitenkin edes ne pari ihmisistä työpaikalla ja omat vanhemmat. Harmi, etten sitä osannut aikanaan arvostaa vaan kuvittelin elämäni olevan tyhjää ja kurjaa. Vähänpä tiesin.

Jotenkin hämmästyttävää, että yksinäiselle ihmiselle on niin vaikeaa löytää vaikka ihan keskusteluseuraa. Tällainen nettiin kirjoittelu tuntuu aika kalsealta. Itse käyn töissä, niin se täyttää sitä sosiaalista tyhjiötä, mutta jos haluaisin vain juttukaverin, jonka kanssa keskustella ääneen, ei vain näpytellen, niin hankalaksi on tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä tämä "yksinäisten" ketju kun osalla perhettä,kavereita ja sukulaisia. Ette tiedä oikeasta yksinäisyydestä mitään.

Itse kuulun niihin joilla voi läheiset laskea kahdella sormella eli vanhempani ovat ne ihmiset. Muita ei ole, eikä ole isovanhempieni (kuolleet vuosia sitten) jälkeen oikeastaan koskaan ollutkaan.

Ei ole lapsuuden jälkeen ollut ystäviä ja suku etäinen. Pari vanhempaa sukulaista ja muutama vanhempi tuttu olivat sellaisia joiden luona käytiin yms, mutta heidän kuollessaan ei ole enää nuorempiin yhteyttä pidetty ja he esim jättivät juhliinsa kutsumatta, vaikka aiemmin puolin ja toisin niissä käytiin.

No, kuitenkin kyllä minä silti ymmärrän, että myös läheisiä omaava voi olla yksinäinen. Osaan myös ajatella sitä. Silti en tiedä sitten toisiko minullekin jotain iloa myös se, että olisi edes joku joka tavallaan muistaisi minut ja joku johon ottaa yhteyttä. Oikeastaan se on ainoa, asia mitä tähän liittyen mietin ja kuvittelen, että jos katson tilannettani niin voisin saada iloa jopa pienestä yhteyden otosta yms joskus.

Samalla ymmärrän, että jos läheiset eivät välitä tms niin onhan se ikävä asia. Minäkin olen mieluummin yksin kuin seurassa mihin en ole toivottu. Samalla tietysti on vaikeaa kuvitella tätä kaikkea, koska ei ole ystäviä, eikä ole lapsuuden jälkeen ollutkaan. Melko nuori vielä olen. 

Miksi te yksinäiset ette tee live-chat kanavaa, jossa mahdollisuus jutella myös yksityisesti? Ensinäkin keskustelu olisi luontevampaa ja voisi "tutustua" tuttuihin nimimerkkeihin. Lisäksi ajan myötä voisi verkostoitua jne. Suomi24keskusteluissa oli vastaava ketju ja siellä ihmiset piti miittejä, eli kävivät kävelyillä tai kahvilla jne.