Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Ostin pitkän työvuoron jälkeen tänään niitä Atrian banaanirahkalettuja ja söin niitä iltapalaksi. Suosittelen, oli todella herkullisia :P sanottakoon vielä että olen ollut marras-joulukuun nyt herkkulakossa koska yleensä elän suklaalla koko joulukuun :D vuoden paras päätös. Jouluna kyllä syön

Lahjoitin juuri muutaman kolikon Helsinki Missiolle (hassu nimi, mutta on valtakunnallinen ja ei uskontoon sidottu) yksinäisyyden vähentämistyöhön.

https://www.helsinkimissio.fi/

Vierailija kirjoitti:

Lahjoitin juuri muutaman kolikon Helsinki Missiolle (hassu nimi, mutta on valtakunnallinen ja ei uskontoon sidottu) yksinäisyyden vähentämistyöhön.

 

https://www.helsinkimissio.fi/

Ja tästä vielä jatkan, että esimerkiksi tässä järjestössä on tarjolla paljon erilaisia merkityksellisiä vapasehtoistehtäviä, jos joku haluaisi sellaista sisältöä elämäänsä.

Aloitimme tapailun hyvin sujuneiden nettideittien jälkeen: Tapaamistemme yeistyessä suljin profiilini netistä ja omistauduin tälle yhdelle suhteelle. Netissä tapaamani nainen tuli luokseni pitkiksi ajoiksi, jopa useiksi viikoiksi. Ihmettelin, että mikä työpaikka antaa noin pitkiä lomia, mutta luonnollinen selitys oli se, että hän on free-lancer ja tekee oman alansa keikkatöitä.

Ajan mittaan huomasin, että minä olin aina se joka maksoi laskut. Kävimme sitten ruokakaupassa tai ravintolassa, hän katosi muiden puuhien pariin aina kun menimme kassalle tai lasku tuli. Parhaimmillaan nämä maneerit olivat sitä luokkaa, että niillä olisi päässyt teatterikorkeakouluun.

Kerran minulle sitten selvisi, että hän ei käy free-lance -keikoilla sillä alalla jonka hän ilmoitti ammatikseen, vaan ne viikot hän asuu toisten miesten kanssa samalla tavalla siivellä eläen ja lokkeillen kuin hän asuu minun kanssani. Paikallistin ja tunnistin kolme miestä eri paikkakunnilta minun lisäkseni, joten "free-lance" -ammatinharjoittaminen sai luonnollisen selityksen.

Kyseinen nainen on elänyt noin 20 vuotta tällä tavalla. Taustojen tarkistus selvitti, että hänellä ei ole pysyvää osoitetta, ei verotettavia tuloja, eikä ylipäätään mitään josta hänet voisi tarvittaessa tavoittaa (puhelinkin oli pre-paid ja sähköpostiosoitteet ilmaisia, joita hän vaihtoi aika ajoittain).

Tietyllä tavalla jopa ihailen tällaista taituruutta elää miesten siivellä ja pitää itsensä niin halutessaan täysin tavoittamattomissa, mutta ystävyytemme ja tapailumme kyllä loppui kun totuus hänestä selvisi.

Jälkikäteen ajatellen, kyseessä ei ollut ystävyys lainkaan, vaan kyseessä oli hyväksikäyttösuhde jossa nainen hali uudet uhrinsa netistä ja sitten asettui vuorollaan aina kunkin elätettäväksi.

Olen pitänyt itseni erossa hänestä. Ja niin tulen pitämään jatkossakin. Minä en elätä lokkeilijoita.

Nyt kun juttu on ohitse, voin kettoa, että jo alussa epäilin "pahaa". Lähdin tahallani mukaan tähän "peliin" nähdäkseni miten ammattilainen naispuolinen Auervaara toimii. Minä en antanut hänelle rahaa, enkä suostunut erikoisiin bisnesehdotuksiin, mutta opin paljon hänen edustamastaan puolivillaisesta ja puolirikollisesta maailmasta joka elää meidän tavisten elämäntavan rinnalla, näkyvissä, mutta näkymättömissä. -Halusin nähdä kuinka pitkälle hän on valmis menemään ja miten hän sen teknisesti tekee suhteessamme. Hän tuskin on ainoa nainen alallaan.
 

Melko paljon säpinää ja sutinaa on monilla itseään yksinäisinä pitämillään elämässään. Jos nuo ei ole sosiaalista elämää ja ihmissuhteita niin mikä sitten on? Lisäksi kannattaa aina muistaa, että jos toistuvasti onnistuu tapaamaan vaan itselleen vääränlaisia ihmisiä niin se kaikkia niitä yhdistävä tekijä on peilissä. Jokin siis itsessä / omassa käytöksessä imee niiden oikeanlaisten sijaan näitä vääränlaisia tai vaihtoehtoisesti sitä itse ignooraa ne oikeanlaiset jo ennen ns kättelyä, kun vääränlaisissa on jotain mikä viehättää. Jonkinlainen itsetutkiskelu voisi olla jo paikallaan koska vääränlaisen kanssa voi käydä oikeasti tosi huonostikin. Etenkin jos sitä vääränlaista yrittää molemmat osapuolet saada oikeanlaiseksi tai edes siedettävämmäksi alkoholin avulla.

Sinänsä erikoinen ilmiö tällä palstalla, että niin moni vetää yhtäläisyysviivan yksinäisyyden ja sinkkuuden välille vaikka eihän ne todellakaan ole sama asia. Ihan kuin muunlaista yksinäisyyttä ei olisikaan. Eihän se parisuhde ja puoliso korvaa niitä muita ihmissuhteita joita melko moni elämäänsä kaipaa ja tarvitsee. Toisaalta ei myöskään ne muut ihmissuhteet korvaa parisuhdetta vaikka silloin tietysti yksinäisyys onkin poissa.

Vierailija kirjoitti:

Mun atkinen kuuluminen tänään voisi olla se, että töissä oli pikkujoulukahvit, ja se oli ihan mukavaa.

 

Harmi, että niin monella työpaikalla on luovuttu kaikesta tuollaisesta eikä tietysti monessakaan työssä sellaiseen ole edes mahdollisuutta, kun se lähityökin on lähinnä pelkkää yksintyöskentelyä ja se on läpsystä vaihto kun vuoro alkaa ja loppuu. Kaikki vähäinenkin sosiaalisuus on niistetty pois, mutta silti lähityötä perustellaan työyhteisön tärkeydellä jne eikä huomioida ollenkaan, että isolla osalla lähityötä tekeviä ei sellaista ole olemassakaan. Ei ole yhteisiä ruokatunteja ja kahvitaukoja eikä mitään sellaista normaalia työporukkaa jossa ollaan nyt ainakin jollain tavalla tultu jo tutuiksi kun samassa paikassa on oltu töissä pidemmän aikaa. Nykyään kuin kiusallaan vielä silputaan työsuhteetkin sellaisiksi, että kollegat vaihtuu jatkuvasti eikä samaa ihmisistä tapaa välttämättä ikinä enää toista kertaa edes siinä ovella kun työntekijöitä myös hyppyytetään toimipisteestä toiseen. 

Tämä kehityskulku olisi pitänyt estää jo pari vuosikymmentä sitten.

Asunnossani on aika voimakas hyasintin tuosku, alkaa epäillyttämään että olen ehkä allerginen sille. Söin äsken kinkkuvoileivän sinapilla ja gheissa suklaata, ihmeesti mieliala nousi, aamulla olin tosi masentunut.

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttäni. Viimeisin oivallukseni on se, ettei minussa ole muille enää tarttumapintaa - mitään mistä ottaa kiinni, mennyttä tai tulevaa. Minussa on vuosikymmeniä seisahtuneet vedet, ikuinen sumuisenharmaa marraskuu. Olen menettänyt kaiken, ja lopulta myös kiinnostukseni sekä elämänhaluni. Kuinka sellaiseen olentoon voisi liittyä, millään tavoin? Enää on jäljellä muistot, jotka harvakseltaan kupliintuvat pintaan. Ne(kin) ovat merkityksettömiä, ja uskon, että unohduksen armahdus syö ja tuhoaa niitä vähä vähältä.

Vierailija kirjoitti:

Asunnossani on aika voimakas hyasintin tuosku, alkaa epäillyttämään että olen ehkä allerginen sille. Söin äsken kinkkuvoileivän sinapilla ja gheissa suklaata, ihmeesti mieliala nousi, aamulla olin tosi masentunut.

Laita hyasintit yöksi parvekkeelle / kuistille / viileään niin voit testata onko olo erilainen kun "hajusintti" ei ole sisällä. Ne säilyykin pidempään kun ovat viileässä osan aikaa.

Ja hei, pitää ajatella positiivisesti koska tuohan on hyvä juttu, että mielialaa saa nostetuksi noinkin iiseillä keinoilla vaikka väliaikaiseksi ne kaikki keinot jää (ainakin omalla kohdalla) koska eihän ne sitä alakuloisuuden ja ehkä jo masennuksenkin juurisyytä muuksi muuta saati poista. Se on ihan sama kuinka paljon lenkkeilee, syö terveellisesti tai antaa luvan herkutella (tai aiemmin juopotella) koska ei mikään määränsä enempää auta. Yritän olla tyytyväinen vähästäkin mutta jotenkin kyrsii aivan kybällä että kaikessa saa aina tyytyä johonkin minimaaliseen ja yrittää olla tyytyväinen siihen. Joo, aina voisi olla pahemminkin mutta ei se paljon lohduta. Voisi olla paljon paremminkin eikä elämä siltikään olisi mitään juhlaa ja ruusuilla tanssimista.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttäni. Viimeisin oivallukseni on se, ettei minussa ole muille enää tarttumapintaa - mitään mistä ottaa kiinni, mennyttä tai tulevaa. Minussa on vuosikymmeniä seisahtuneet vedet, ikuinen sumuisenharmaa marraskuu. Olen menettänyt kaiken, ja lopulta myös kiinnostukseni sekä elämänhaluni. Kuinka sellaiseen olentoon voisi liittyä, millään tavoin? Enää on jäljellä muistot, jotka harvakseltaan kupliintuvat pintaan. Ne(kin) ovat merkityksettömiä, ja uskon, että unohduksen armahdus syö ja tuhoaa niitä vähä vähältä.

 

Hyvin sanottu! Tuo kuvaa yksinäisyyttä harvinaisen täydellisesti. Tämä pitkittyessään todellakin syö ihmisen.

Paljon olisi taivasteltavaa nykyisessä maailmanmenossa ja varmaan tekisi hyvää, että etenkin tällaisessa hulluudessa elettäessä pääsisi parantamaan maailmaa jonkun toisen tolkuissaan olevan jalat maassa-ihmisen kanssa.

Harmi vaan, että se kiinteistökuningatar oli aivan oikeassa että koko maa on täynnä mielensäpahoittajia joten eihän tässä enää pian uskalla edes säästä alkaa rupattelemaan kenenkään kanssa eli se pienikin arkinen sosiaalisuus kuihtuu pois. 

Harmi että yhteiskunnasta haluttiin tällainen ja sen annettiin tapahtua. Eihän tässä enää juuri muuta puutu kuin jalkapuut torilta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttäni. Viimeisin oivallukseni on se, ettei minussa ole muille enää tarttumapintaa - mitään mistä ottaa kiinni, mennyttä tai tulevaa. Minussa on vuosikymmeniä seisahtuneet vedet, ikuinen sumuisenharmaa marraskuu. Olen menettänyt kaiken, ja lopulta myös kiinnostukseni sekä elämänhaluni. Kuinka sellaiseen olentoon voisi liittyä, millään tavoin? Enää on jäljellä muistot, jotka harvakseltaan kupliintuvat pintaan. Ne(kin) ovat merkityksettömiä, ja uskon, että unohduksen armahdus syö ja tuhoaa niitä vähä vähältä.

 

Voisi olla minun tekstini, paitsi minun muistoni ovat tällä hetkellä vihaa ja katkeruutta täynä, ei mitään hyvää.N61v

Olin kaukaa ihaillut pitkään tätä ihmistä ja olin onneni kukkuloilla kun aloimme viimein tapailla. Meni useita viikkoja ja olin ihan fiiliksissä kunnes päädyimme ekan kerran sänkyyn. Sen jälkeen suhde loppui erittäin kiusallisiin tunnelmiin. Homma alkoi hyvin kiihkeänä ja riisuimme kilpaa vaatteitamme. Olin erittäin hämmentynyt kun työnsin käteni kaverin housuihin ja löysin pelkästään karvapehkon. Tiedän mitä ajattelet - ei, kyseessä ei ollut nainen, vaan miehinen väline oli vain niin pieni että sitä oli vaikea löytää.

En ole ikinä ollut mikään seksihurjastelija, tai viivottimen kanssa deittailija. Pienelläkin pärjää, mutta se tilanne oli vain molemmille niin nolo, kun yritin löytää housuista jotain ja pengoin turhaan runsasta karvoitusta. Tapauksesta on melkein 40 vuotta, mutta vieläkin hävettää ja olen hänen puolestaan pahoillani että aiheutin kiusallisen tilanteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttäni. Viimeisin oivallukseni on se, ettei minussa ole muille enää tarttumapintaa - mitään mistä ottaa kiinni, mennyttä tai tulevaa. Minussa on vuosikymmeniä seisahtuneet vedet, ikuinen sumuisenharmaa marraskuu. Olen menettänyt kaiken, ja lopulta myös kiinnostukseni sekä elämänhaluni. Kuinka sellaiseen olentoon voisi liittyä, millään tavoin? Enää on jäljellä muistot, jotka harvakseltaan kupliintuvat pintaan. Ne(kin) ovat merkityksettömiä, ja uskon, että unohduksen armahdus syö ja tuhoaa niitä vähä vähältä.

 

Muusta en tiedä, mutta kirjoittaa sinä osaat.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttäni. Viimeisin oivallukseni on se, ettei minussa ole muille enää tarttumapintaa - mitään mistä ottaa kiinni, mennyttä tai tulevaa. Minussa on vuosikymmeniä seisahtuneet vedet, ikuinen sumuisenharmaa marraskuu. Olen menettänyt kaiken, ja lopulta myös kiinnostukseni sekä elämänhaluni. Kuinka sellaiseen olentoon voisi liittyä, millään tavoin? Enää on jäljellä muistot, jotka harvakseltaan kupliintuvat pintaan. Ne(kin) ovat merkityksettömiä, ja uskon, että unohduksen armahdus syö ja tuhoaa niitä vähä vähältä.

 

Seisahtuneet vedet ovat osuva vertaus. Ei vaihtuvuutta, ei tulemisia tai menemisiä, vain hiljakseen saostuva, loputon kaiken liikkumattomuus ja pysähtyneisyys. 

Siivonnut, katsellut ampumahiihtoa ja käynnyt 4km kävelyllä. Kohta pitäisi mennä suihkuun ja syödä iltapalaa ja katsella jotain telkkarista/netistä jos tulee tai sitten selaan kaikkea mitä sattuu tulemaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt paljon yksinäisyyttäni. Viimeisin oivallukseni on se, ettei minussa ole muille enää tarttumapintaa - mitään mistä ottaa kiinni, mennyttä tai tulevaa. Minussa on vuosikymmeniä seisahtuneet vedet, ikuinen sumuisenharmaa marraskuu. Olen menettänyt kaiken, ja lopulta myös kiinnostukseni sekä elämänhaluni. Kuinka sellaiseen olentoon voisi liittyä, millään tavoin? Enää on jäljellä muistot, jotka harvakseltaan kupliintuvat pintaan. Ne(kin) ovat merkityksettömiä, ja uskon, että unohduksen armahdus syö ja tuhoaa niitä vähä vähältä.

Kirjoitat todella kauniisti. Sinussa on paljon merkityksellisiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä päin on satanut koko päivän, on ollut vähän tylsää, yleensä tykkään ulkoilla lapsen kanssa. Oon tehnyt ruokaa aika paljon tänään, nyt pistin lapsen kylpyyn leikkimään, onneksi viihtyy siellä, saan vähän taukoa.

Minkä takia tällä on yli 400 alapeukkua? Lapsi olisi pitänyt viedä sateella ulos? Äiti ei saa sanoa, että saa tauon lapsesta? Vai mikä tässä on vikana? Ihan käsittämätöntä miten ihmisten asenteet muuttuu kun kyse on pienen lapsen äidistä.

Lopetin itse seurustelun koska olen velkaantunut, asun vuokralla, olen yh eikä minulla ole sosiaalista verkostoa eikä harrastuksia tällä hetkellä. Ennen energinen ihminen... Nyt hädintuskin jaksan työt hoitaa. Kotiin linnoittauduin kun ei mihinkään ole varaa. En halunnut olla taakka, koska hänellä asiat paljon paremmin ja ansaitsee seurustelukumppanin jolla esim. varaa reissata yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Asunnossani on aika voimakas hyasintin tuosku, alkaa epäillyttämään että olen ehkä allerginen sille. Söin äsken kinkkuvoileivän sinapilla ja gheissa suklaata, ihmeesti mieliala nousi, aamulla olin tosi masentunut.

Gheissa..