Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Asunnossani on aika voimakas hyasintin tuosku, alkaa epäillyttämään että olen ehkä allerginen sille. Söin äsken kinkkuvoileivän sinapilla ja gheissa suklaata, ihmeesti mieliala nousi, aamulla olin tosi masentunut.

Gheissa..

Tein taatelikakun. Tuli hyvä. Kävin kirjastossa polkupyörällä  ja lainasin jouluksi ranskan-, saksan ja venäjänkielisiä kirjoja. Nyt kelpaa: on taatelikakku ja kirjat. Ei murhetta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä päin on satanut koko päivän, on ollut vähän tylsää, yleensä tykkään ulkoilla lapsen kanssa. Oon tehnyt ruokaa aika paljon tänään, nyt pistin lapsen kylpyyn leikkimään, onneksi viihtyy siellä, saan vähän taukoa.

Minkä takia tällä on yli 400 alapeukkua? Lapsi olisi pitänyt viedä sateella ulos? Äiti ei saa sanoa, että saa tauon lapsesta? Vai mikä tässä on vikana? Ihan käsittämätöntä miten ihmisten asenteet muuttuu kun kyse on pienen lapsen äidistä.

Osa ihmisistä ei ymmärrä yksin olon ja yksinäisyyden eroa. Voin kuvitella inhon tunnetta, kun seuralliset tulevat osoittamaan yksinolijoille tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin itse seurustelun koska olen velkaantunut, asun vuokralla, olen yh eikä minulla ole sosiaalista verkostoa eikä harrastuksia tällä hetkellä. Ennen energinen ihminen... Nyt hädintuskin jaksan työt hoitaa. Kotiin linnoittauduin kun ei mihinkään ole varaa. En halunnut olla taakka, koska hänellä asiat paljon paremmin ja ansaitsee seurustelukumppanin jolla esim. varaa reissata yhdessä.

Surullista sinun kannaltasi, ajattelit miehen parasta mutta et itsesi, tämä on kyllä harvinaista, ajattelitko että et ole hänen arvoisensa?

Mies kuitenkin alkoi ja halusi tapailla juuri sinua kaikesta tuosta kertomastasi huolimatta, mielestäni se kertoo että hän on hyvä mies, mutta sinä kuitenkin halusit luopua hänestä.

Vaikutat kiltiltä naiselta, mutta olet liian kriittinen ja ankara itsellesi.

Toivottavasti onnistut saamaan taloutesi kuntoon ja löydät rinnallesi jonkun kivan miehen sitten kun olet siihen itse valmis.

Jaxuhalit ja kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin itse seurustelun koska olen velkaantunut, asun vuokralla, olen yh eikä minulla ole sosiaalista verkostoa eikä harrastuksia tällä hetkellä. Ennen energinen ihminen... Nyt hädintuskin jaksan työt hoitaa. Kotiin linnoittauduin kun ei mihinkään ole varaa. En halunnut olla taakka, koska hänellä asiat paljon paremmin ja ansaitsee seurustelukumppanin jolla esim. varaa reissata yhdessä.

Mulla tämä sama. Töissä käyn mutta vuosien saatossa ja erilaisista syistä ylivelkaantunut, asun vuokralla, ei ole rahaa tehdä mitään, ei käydä ulkona oikeastaan missään tapahtumissa kuten ravintolassa, konsertissa jne jne. Ei missään tapauksessa varaa matkustaa edes kotimaassa. Mietin tässä hädissäni juuri että jos jonkun miehen tapaankin niin miten selitän tämän hänelle. Vaatteet on huonoja, ihan käyttötavaroistakin välillä pulaa enkä tiedä minkäläiset treffeistäkään tulisi kun ei ole rahaa mennä edes baariin/ravintolaan. Kahviin ehkä riittää raha tänä päivänä. Luottotiedot vielä kunnossa ja romu auto pihassa mutta ei kauaa. Epäilen että ei moni mies tällaista katsele, etenkin kun mieli on aika maassa tällaisen elämäntilanteen takia. N46

Vierailija kirjoitti:

Lopetin itse seurustelun koska olen velkaantunut, asun vuokralla, olen yh eikä minulla ole sosiaalista verkostoa eikä harrastuksia tällä hetkellä. Ennen energinen ihminen... Nyt hädintuskin jaksan työt hoitaa. Kotiin linnoittauduin kun ei mihinkään ole varaa. En halunnut olla taakka, koska hänellä asiat paljon paremmin ja ansaitsee seurustelukumppanin jolla esim. varaa reissata yhdessä.

Ei minua haittaisi. Jos meillä kemiat kohtaisi ja olisi hyvä olla toistemme seurassa ja pesää saa, niin hitonko väliä vaikkei hirveästi rahaa ole.

Olin eräässä kokeessa ja piti ensimmäistä kertaa paikan päällä käydä se tekemässä. Sähläyksen jälkeen viimein löysin oikein paikan. Silti siellä, kun ihmisiä katseli niin mietin sitä, kuinka erikoiselta tuntui olla sellaisessa paikassa missä niin paljon nuorempia ja samanikäisiä ihmisiä kuin minä. Minulla on pitkä aika siitä, kun olen edes nähnyt noin paljon ihmisiä samaan aikaan samassa paikkaa ja näin tunsin kuin olevani jostain toisesta maasta sinne tullut. Paitsi siellähän näkyivät ne ulkomaalaisopiskelijatkin hyvin joukossa menevän muiden mukana. 

Näin toisaalta korostaa sitä, että ihmisen pitäisi kai pystyä pitämään yllä jotain siedätystä noihin tilanteisiin eli olisi toimintaa missä paljon ihmisiä, jotta sopeutuisi paremmin eri tilanteisiin ja ei jännittäisi niitä. Itsestä, kun tuntui siltä, että olen väärässä paikassa ja vääränlainen ihminen. Toisaalta kyllähän minä sen tiedän, ettei kukaan minuun huomiota kiinnittänyt sen enempää. Lähinnä vaan itselle tulee se olo, että miten ikinä pystyn niin kuin joku muu eli tavallisesti vaan esim menemään johonkin kouluun. Nytkin lähinnä vaan ajatus, että onneksi pääsee pois nopeasti. Sitten takaisin kävellessä jalat tuskin kantoivat ja mietin itseäni huonona ihmisenä. Ei tämä kaikki vuosien aikana ole parantunut. 

Samoin ehkä pystyn itseni pakottamaan opiskeluihin ja noihin tilanteisiin, mutta pystynkö ikinä pitämään niistä ja olemaan rento niissä hetkissä. Vai olenko aina se joka jännittää tai muuten tuntee olevansa kuin pihalla kaikesta. Nyt lähinnä mietin, kun iso porukka ihmisiä rennosti vietti aikaa tuolla koulussa, että miten saisin itseni sinne porukkaan istumaan ja rennosti olemaan. Silloin tunsin suruakin, kun tuntuu etten pysty samaan kuin moni muu ja onko elämäni ja kokemukseni muokanneet minua niin paljon tai muuten minusta on kasvanut vääränlainen ihminen näissä jutuissa. Ehkä joskus olin oikealla tiellä ja kaikki vähän paremmin. Myöhemmin on vaikeampaa enää uskoa, että saisin tilannetta muutettua. 

Jos minä seurustelisin niin sitten pitäisi paljastaa koko elämänsä toiselle. Se, ettei ole ketään ystäviä, sukulaiset etäisiä, rahatilanne huono, kokemukset ihmisistä huonoja, sen että jännitän kaikkea ja että olen näin täysin kokematon mitä seurusteluun tulee, enkä uskalla edes päästää toista lähelleni jne. Kaikki asiat oikein kokonaisuudessaan. Sitten voisi kysyä mitä hyvää voisin kertoa, kun tuntuu monet asiat vaan olevan rasti huonoihin vaihtoehtoihin. Näin parasta kai on jos tälläinen ihminen kuin minä ei ajattele olevansa hyvä vaihtoehto parisuhteeseen jo ihan toisenkin takia. 

Mun viestini ei ole väärin, vaikka siinä on vain alanuolta. Täällä oli vääntöä yksin olon ja yksinäisyyden eroista. Täällä myös tuohuttiin, kun perheelliset tulevat kertomaan kuulumisia, vaikka kyse on yksinäisyydestä. 

Mulle se on ihan sama mitä kukakin kirjoittaa, kun en enää aktiivisesti käy täällä.

Vierailija kirjoitti:

Olin eräässä kokeessa ja piti ensimmäistä kertaa paikan päällä käydä se tekemässä. Sähläyksen jälkeen viimein löysin oikein paikan. Silti siellä, kun ihmisiä katseli niin mietin sitä, kuinka erikoiselta tuntui olla sellaisessa paikassa missä niin paljon nuorempia ja samanikäisiä ihmisiä kuin minä. Minulla on pitkä aika siitä, kun olen edes nähnyt noin paljon ihmisiä samaan aikaan samassa paikkaa ja näin tunsin kuin olevani jostain toisesta maasta sinne tullut. Paitsi siellähän näkyivät ne ulkomaalaisopiskelijatkin hyvin joukossa menevän muiden mukana. 

 

Näin toisaalta korostaa sitä, että ihmisen pitäisi kai pystyä pitämään yllä jotain siedätystä noihin tilanteisiin eli olisi toimintaa missä paljon ihmisiä, jotta sopeutuisi paremmin eri tilanteisiin ja ei jännittäisi niitä. Itsestä, kun tuntui siltä, että olen väärässä paikassa ja vääränlainen ihminen. Toisaalta kyllähän minä sen tiedän, ettei kuka

Mutta ajattele mitä teit tänään! Sulla on syytä olla todella ylpeä itsestäsi. Sussa on vielä voimaa lähteä pelosta huolimatta muuttamaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

Olin eräässä kokeessa ja piti ensimmäistä kertaa paikan päällä käydä se tekemässä. Sähläyksen jälkeen viimein löysin oikein paikan. Silti siellä, kun ihmisiä katseli niin mietin sitä, kuinka erikoiselta tuntui olla sellaisessa paikassa missä niin paljon nuorempia ja samanikäisiä ihmisiä kuin minä. Minulla on pitkä aika siitä, kun olen edes nähnyt noin paljon ihmisiä samaan aikaan samassa paikkaa ja näin tunsin kuin olevani jostain toisesta maasta sinne tullut. Paitsi siellähän näkyivät ne ulkomaalaisopiskelijatkin hyvin joukossa menevän muiden mukana. 

 

Näin toisaalta korostaa sitä, että ihmisen pitäisi kai pystyä pitämään yllä jotain siedätystä noihin tilanteisiin eli olisi toimintaa missä paljon ihmisiä, jotta sopeutuisi paremmin eri tilanteisiin ja ei jännittäisi niitä. Itsestä, kun tuntui siltä, että olen väärässä paikassa ja vääränlainen ihminen. Toisaalta kyllähän minä sen tiedän, ettei kuka

Ei lainaus taas kait toiminut kunnolla.. mutta toivottavasti koe meni hyvin! 

Sen olen itse tässä nyt viimeaikoina huomannut että kun jouduin altistamaan itseäni ~parin kuukauden sisällä erinäisiin ihmisten keskelläolotilanteisiin useasti, niin siihen oikeasti siedättyy! Hetkellisesti olen saanut kadotettua itsevarmuutta takaisin ja olen huomannut ettei ne muut sen erilaisempia kait ole.

 Eniten tykkään silti ryhmässä ollessa olla hiljaa ja kuunnella mistä muut puhuvat, painan näitä aiheita mielen sopukoihin, jotta tiedän että millaisista asioista muiden, siis käytännössä uusien tuttavuuksien tai puolituttujen kanssa on ns. normaalia puhua. Tarpeeksi kun on yksin niin ei oikein enää tiedä mistä voisi jutella kuulostamatta ilman että tietämättään luo oudon tyypin kuvaa itsestä toisille.

 Eli siis kannustuksena muillekin, jos vaan tulee tilanteita missä joutuu olemaan muiden kanssa tai ensikis yksin löytämään perille johonkin paikkaan, niin siihen siedättyy ja se alkaakin tuntua normaalilta!

"Mutta ajattele mitä teit tänään! Sulla on syytä olla todella ylpeä itsestäsi. Sussa on vielä voimaa lähteä pelosta huolimatta muuttamaan asioita." 

Kiitos sinulle. Tuo koe oli silti jo aiemmin kuin tänään. Aikaa on mennyt nyt "toipuessa" sen jälkeen ja vasta nyt tuli ajatus kirjoittaa tästä kokemuksesta. 

Minä olen jo aiemmin jännittänyt koulussa oloa. Kokemukseni huonoja aikoinaan ja kiusaamista paljon . Silti, kun siellä kävi päivittäin niin se rutiini pysyi. Kärsi käymisestä, mutta samalla, kun oli pakko käydä niin jotenkin se oli silti helpompaa ja pystyi pitämään vaan sen pokan ja pärjäsi jotenkin. Niin ikävää, kun se olikin. 

Nyt sitten kun on täysin pihalla tämän päivän nuorten tai nuorten aikuisten maailmasta niin tuntuu jo jotenkin nololta ja vaikealta kuvitella tutustuvansa senkään takia. Kuin paljastaisi sen, ettei tiedä mistään mitään mitä "kuuluisi" tietää. Tietää esim mikä some on ja osaa nimetä pari palvelua, mutta ei osaa käyttää mitään yms. Joskus toivoisin näin tietäväni jotain maailmasta nyt muutenkin kuin jotain asiaa mitä uutisissa ollut tai oppikirjojen tekstit. 

Ehkä paras sana olisi, että tahtoisin pysyä mukana maailmassa, vaikka minulla ei ole ketään joka pitäisi minua maailmassa ja maailman jutuissa mukana. Ei sillä tavalla, että tuntisin pysyväni eri jutuissa kiinni ja että osaisin toimia ja tietäisin eri juttuja. Itsekin toki voi yrittää, mutta samalla kuin kuplassa olisi monissa jutuissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini ei ole väärin, vaikka siinä on vain alanuolta. Täällä oli vääntöä yksin olon ja yksinäisyyden eroista. Täällä myös tuohuttiin, kun perheelliset tulevat kertomaan kuulumisia, vaikka kyse on yksinäisyydestä. 

 

Mulle se on ihan sama mitä kukakin kirjoittaa, kun en enää aktiivisesti käy täällä.

🖕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys. Kun oisi joku kenelle edes soittaa.

Niinpä. Itse tajusin tässä yksi päivä lenkillä, että en ole tänä vuonna puhunut kenenkään kanssa puhelimessa. En ole soittanut kenellekään eikä kukaan ole soittanut myöskään minulle. Ihme kyllä, ei edes lehtimyyjät. Itseasiassa on jo päälle vuosi mennyt ilman puheluita, koska viimeisin puhelu näkyy olevan viime vuoden lokakuun 11.päivältä ja silloin soitti varmaankin se hoonosoomi-nainen joka yritti tarjota jotain ilmaista kasvohoitoa. Siinäkin on melkein puoli vuotta väliä toiseksi viimeiseen ja silloin soitin itse pankin asiakaspalveluun.

Välillä tai siis aika usein mietin, että miksi mulla edes on puhelin. Vähemmän mitään sovelluksiakaan tarvitsen tai käytän.

Voiko todella joku olla noin yksin kuin kirjoitit? Mikäs siinä jos tulee

"Yksinäisellä pitää olla hyvät hermot kun kaikki asiat pitää yksin kestää, niin hyvät kun huonot."

Tätä itsekin olen välillä miettinyt miten rankkaa se on kun kaikki pitää käsitellä ja kestää yksin. Moni ei varmaan edes tajua millaista tämä on. Välillä jopa tuntuu että olenko jo kovettanut itseäni liikaa, kun huomaan että jotkin asiat jotka liikuttavat toisia tai ovat jonkin asteisia kriisejä tai taakkoja heille, ovat minulle sellaisia "jaa tällaista vaihteeksi, harmi" ja jatkan eteenpäin. En siis enää edes käsittele oikein mitään sen kummemmin, en tiedä pitäisikö? Tuntuu että resilienssini on melko korkealla nykyisin. Joskus yksinäisinä hetkinä mietin sitäkin että pitäisikö pyrkiä johonkin henkisesti rankkoihin avustustehtäviin ulkomaille kun tuntuu ettei asiat enää niin hetkauta tai jää mieleen pyörimään, voisin sentään olla avuksi muille. 

Ja siis olen se joka jossainvaiheessa ketjua, ehkä aika alkupäässä vielä(?) stressasi ja pelkäsi yt neuvotteluita ja työpaikan menettämistä. Minulle kävi hyvin ja sain pitää työni! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini ei ole väärin, vaikka siinä on vain alanuolta. Täällä oli vääntöä yksin olon ja yksinäisyyden eroista. Täällä myös tuohuttiin, kun perheelliset tulevat kertomaan kuulumisia, vaikka kyse on yksinäisyydestä. 

 

Mulle se on ihan sama mitä kukakin kirjoittaa, kun en enää aktiivisesti käy täällä.

 

🖕

 

Haista itse paska. Mitään pahaa en sanonut kenestäkään. Yksinäisenä voin samaistua kaltaisilleni.