Lue keskustelun säännöt.
Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (4303)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monet käyttävät alkoholia yksinäisyyteen, yleensä ryyppykavereia löyty ainakin nuorempana. Monet parisuhteetkin on saanut alkunsa ravintolasta. Paikallinen baari on monen yksinäisen henkireikä, ei se viinan juonti nyt niin kamalaa ole, jos osaa oikein ottaa. Suosittelen, mitä sitä elämäänsä tuhlaa yksin kämpässä istumiseen.
Jatkuva kaljan tissuttelu,huonot hampaat (pelkään hammaslääkäriä ja tunsin myötätuntoa kun ajattelin että mies pelkää myös,myöhemmin tajusin että ei pelkää vaan pesee hampaat joskus ja jouluna ja siksi lahot),aina huppari päällä ja huppu syvällä päässä, ei osanut nukkua ellei stereoista pauhannut black metal täysillä (voi naapureita),iso penis mutta ei taitoa käyttää sitä niin että nainenkin nauttisi.. joo. Puoli vuotta katseltiin toisiamme kunnes sanoin sen klassisen "olemme liian erilaiset".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys. Kun oisi joku kenelle edes soittaa.
Niinpä. Itse tajusin tässä yksi päivä lenkillä, että en ole tänä vuonna puhunut kenenkään kanssa puhelimessa. En ole soittanut kenellekään eikä kukaan ole soittanut myöskään minulle. Ihme kyllä, ei edes lehtimyyjät. Itseasiassa on jo päälle vuosi mennyt ilman puheluita, koska viimeisin puhelu näkyy olevan viime vuoden lokakuun 11.päivältä ja silloin soitti varmaankin se hoonosoomi-nainen joka yritti tarjota jotain ilmaista kasvohoitoa. Siinäkin on melkein puoli vuotta väliä toiseksi viimeiseen ja silloin soitin itse pankin asiakaspalveluun.
Välillä tai siis aika usein mietin, että miksi mulla edes on puhelin. Vähemmän mitään sovelluksiakaan tarvitsen tai käytän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä yksinäisyys alkaa mielenterveyteen vaikuttaa.Vatvon mennyttä elämää mielessäni ja joskus olen vihaa täynä.
Nyt taas on surullinen olo, miksi olen syntynyt ainoaksi lapseksi aikoinaan, olen tosi yksin kun vanhemmat kuolleet, ei omaa perhettä, ei parisuhdetta, ei työkavereita. Kukaan ei vältä vaikka minua ei enää huomenna olisikaan.
Mitä annettavaa elämällä minulle on, tätä miettinyt vuosikymmenen?
Saan hyvin kiinni kuvaamastasi lohduttomasta olosta. Se on hirveää, jos tuntuu, ettei kukaan välitä, vaikka ei olisi olemassa.
Mietit, että mitä annettavaa elämällä sulle olisi. Olisikohan sulla jotain annettavaa jollekin, jos vain löytyisi väylä siihen?
Eipä ole ketään, kateellisena kuuntelen miten toiset äidit hekuttavat lapselnapsiaan.
Mutta se on harha, että pitää olla oma perhe, jotta voi olla tärkeä jollekin.
Vierailija kirjoitti: Haluaisitko laittaa linkin johonkin sun ASMR-videoista? Kiinnostaisi testata.
Joo, mielelläni. :) Makuja näissäkin on toki monia, mutta itse tykkään näistä tällaisista, missä tekijä ei ole vain koostanut geneerista AI-videota ja laittanut luupilla pyörimään samaa vartin ääniklippiä tunnista toiseen. Näistä tällaisista, missä "perusäänimaiseman" ohella tulee pieniä ohimeneviä ääniä; lumi tai lattia narisee kuin joku kävelisi ohi, puheensorinaa, kahvikuppien kilinää jne.
Tästä tekijästä olen tykännyt paljon, käyttänyt olen varsinkin noita "yö mökissä" tai "jouluyö viktorianaikaisessa olohuoneessa" jne. videoita: https://www.youtube.com/@ambienceofyesteryear6871/videos
Näistäkin on osa ollut aika onnistuneita juuri siksi, ettei ole sitä geneeristä AI-videota ja samaa jazz/luonnonääniluuppia tunnista toiseen: https://www.youtube.com/@InvolvingAmbience/videos
Näin joulukuussa tämän olen lykännyt jonkun kerran juuri "ateriaseuraksi": https://www.youtube.com/watch?v=wynCqA81ZSE
Vierailija kirjoitti:
Mite te vietätte joulua? Itseäni surettaa ajatus siitä, että joulu pitäisi viettää yksin ja samalla katsoa kavereiden insta-stooreista heidän täydellisiltä vaikuttavia joulujaan. Harmittaa, että itselle joulu tarkoittaa yhtä kaljanhuuruista päivää muiden joukossa. Toinen vanhempani on ulkomailla, äiti asuu kaukana pohjoisessa ja siskoon en ole väleissä perheessämme olevan talousriidan takia. En olisi uskonut, että näin 32-vuotiaana tilanne on tämä. Oletin, että kokisin tämän ikäisenä esikoislapseni ensimmäisiä jouluja aviomieheni kanssa perheenä ja alkaisimme tekemään omia perinteitä. En todellakaan ajatellut olevani avioeronnut, lapseton, yksinäinen, väsynyt nainen.
Etkö voi kutsua äitiä luoksesi jouluksi? Tai mennä itse Lappiin. Junamatkat ei ole kovin kalliita. Jos kaljaankin on rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi vuotta neljän vuoden seurustelusuhteen jälkeen olin taas valmis tapaamaan miehiä ja tapailin kahta miestä(eri aikaan). Kumpaakin tapailin kaksi kuukautta ja ensimmäinen mies kertoi rakastavansa minua ensimmäisellä kerralla, kun olimme sängyssä. Laitoin sen pienen hiprakan piikkiin ja jatkoin tapailua, mutta hänestä kuoriutuikin hieman 'clingy' tyyppi(en nyt muista sitä suomenkielistä sanaa tolle) ja tykkäsi kovasti kiehnätä minussa. Ei siinä mitään, ei vaan löytynyt tarpeeksi kemiaa kaiketi, koska koin sen välillä epämukavaksi, joten päätin tapailun.
Toisen miehen kanssa huumori kohtasi hyvin ja nauroimme paljon, mutta hänen kanssaan oli hieman sama tilanne, että hän alkoi jo puhumaan yhteisistä matkoista ulkomaille ja siitä, että voisin asua hänen talossaan. Muuten oli kyllä mainio mies, mutta taas omaa pelkuruuttani lähdin menemään. Arvostan kyllä, että hän myönsi olleensa hieman liian innokas minua kohtaan ja ymmärsi, että jatkaisimme hieman hitaammin siitä eteenpäin mainittaessani asiasta, mutta koin myöhemmin parhaaksi päättää tapailun. Välillä harmittaa hänen tapailunsa päättäminen, mutta koin asian niin, etten ollut itse tarpeeksi hyvä hänelle.
Tapailin naista, joka asetti ehtoja seksille: vähintään kolmet treffit ensin, yöpyminen ilman seksiä, vain keskustellen jne.
Myöhemmin suhteessa kertoi kuitenkin harrastaneensa seksiä heti ensi tapaamisella venäläisen narkkarin, turkkilaisen pitsakuskin jne kanssa.
Ei pystynyt jatkamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys. Kun oisi joku kenelle edes soittaa.
Niinpä. Itse tajusin tässä yksi päivä lenkillä, että en ole tänä vuonna puhunut kenenkään kanssa puhelimessa. En ole soittanut kenellekään eikä kukaan ole soittanut myöskään minulle. Ihme kyllä, ei edes lehtimyyjät. Itseasiassa on jo päälle vuosi mennyt ilman puheluita, koska viimeisin puhelu näkyy olevan viime vuoden lokakuun 11.päivältä ja silloin soitti varmaankin se hoonosoomi-nainen joka yritti tarjota jotain ilmaista kasvohoitoa. Siinäkin on melkein puoli vuotta väliä toiseksi viimeiseen ja silloin soitin itse pankin asiakaspalveluun.
Välillä tai siis aika usein mietin, että miksi mulla edes on puhelin. Vähemmän mitään sovelluksiakaan tarvitsen tai käytän.
Voiko todella joku olla noin yksin kuin kirjoitit? Mikäs siinä jos tulee itsensä kanssa toimeen, minulla on ollut joskus ns.elämää ja mietin sitä miten elin silloin väärin. Tänään on ollut erityisen vaikea päivä mielen kanssa. Yksinäisellä pitää olla hyvät hermot kun kaikki asiat pitää yksin kestää, niin hyvät kun huonot.
Olin eilen työhaastattelussa. En osaa yhtään sanoa miten meni. Pitivätkö musta? Pääsispä töihin, siellä edes näkisi ihmisiä.
Ostin lidlistä mikroruuan ja söin sen. Oli uusi maku mulle, muusia ja kaalikääryleitä.
Aion ostaa jouluruokia, vaikka yksin olenkin. Tekokuusenkin laitoin. On hieno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on huomenna työvoimatoimstossa käynti, toivottavasti kuntouttava työyoiminta jatkuu, se on mun ainut henkireikä tällä hetkellä elämässäni. Yksin olen muuten, tuntuu nyt tosi vaikeelta.
Vierailija kirjoitti:
Mies oli kertonut olevansa lyhyt mutta unohti mainita kaljamahastaan ja kaulattomuudestaan, oli kuin tyyris tyllerö. Lisäksi alkoi keskellä kahvilaa puhua miten tykkää panna kakkoseen ja että hänellä on liukkarituubi mukana, jos haluan mennä vessaan kokeilemaan.. loukkaantui syvästi kun kieltäydyin kunniasta ja syytti pituuttaan asiasta. Että me akat kuulemma ollaan niin pinnallisia! Jos ottaa treffeille liukkarin mukaan ja mankuu pyllyseksiä kauppakeskuksen vessassa, on turha ihmetellä ettei toisia treffekä tule ja ekatkin loppuu lyhyeen! Mutta käteväähän se on piiloututa sen taa, että on lyhyt ja naiset pinnallisia.
Voi luoja millaisia ihmisiä onkaan olemassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys. Kun oisi joku kenelle edes soittaa.
Niinpä. Itse tajusin tässä yksi päivä lenkillä, että en ole tänä vuonna puhunut kenenkään kanssa puhelimessa. En ole soittanut kenellekään eikä kukaan ole soittanut myöskään minulle. Ihme kyllä, ei edes lehtimyyjät. Itseasiassa on jo päälle vuosi mennyt ilman puheluita, koska viimeisin puhelu näkyy olevan viime vuoden lokakuun 11.päivältä ja silloin soitti varmaankin se hoonosoomi-nainen joka yritti tarjota jotain ilmaista kasvohoitoa. Siinäkin on melkein puoli vuotta väliä toiseksi viimeiseen ja silloin soitin itse pankin asiakaspalveluun.
Välillä tai siis aika usein mietin, että miksi mulla edes on puhelin. Vähemmän mitään sovelluksiakaan tarvitsen tai käytän.
Voiko todella joku olla noin yksin kuin kirjoitit? Mikäs siinä jos tulee
Just noin yksin olen vaikka hankalalta tämä kyllä tuntuu suurimman osan ajasta. Mutta minkäs teet ja näillä mennään kunnes ei sitten enää mennä ja se päivä voi onneksi olla kenen tahansa kohdalla milloin vaan. Missään vaiheessa en nuorempana osannut kuvitellakaan, että elämä voisi mennä tällaiseksi kuin ainoastaan omasta tahdosta. Onhan niitä erakkoluonteisia ihmisiä iänkaiken ollut mutta itse en valitettavasti heihin kuulu. Monesti kyllä toivon kuuluvani koska silloinhan tämä olisi varmaan ihan täydellistä vaikka heille sitten ehkä sekin on liikaa, että vaihtaa kaupan myyjän kanssa pari sanaa. Itselle taas iso ilo.
Minä olen tavannut tutun ihmisen kasvotusten viimeksi yli viisi vuotta sitten. Puhelimessa puhun vanhempieni kanssa, mutta heitä en ole nähnyt silmästä silmään vielä pitempään aikaan. Muita ihmisiä ei minulla ole.
Ihmiskontaktini ovat ruokakaupan kuljettajia ja niitä sote-alan työntekijöitä, jotka tekevät kotikäyntejä (kerran pari vuodessa). Taksikuskien kanssa pääsen juttelemaan lääkärikäynneillä parin vuoden välein, mutta terveyssyistä olen noilla retkillä niin heikossa hapessa ja sen vuoksi stressaantunut, että en pidä niitä kivoina juttutuokioina.
Työurani tein puhumalla ja auttamalla ihmisiä. Omasta mielestäni pystyisin tuohon edelleenkin, mutta mistäpä sen tietää, jollei kokeile. Tilaisuuksia vain ei ole, kun en pysty liikkumaan edes ovesta ulos. Ja on minullakin omat syyni kaihtaa ihmisiin tutustumista. Näillä mennään loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli jotenkin aivan p*ska päivä. Onneks kaikki päivät ei ole tämmösiä. Jospa huomenna parempi.
Oon todella onnekas, että mulla on työpaikka, ja olen siitä kiitollinen. Ei ole mikään itsestäänselvyys se. Mutta voi luoja, että välillä on surkea olo, kun työkaverit hehkuttavat ihania elämiään, ja itse vaan raahautuu päivästä toiseen.
On ihanaa, että voi olla mukana jossain kahvipöytäkeskustelussa edes, mutta välillä on niin tyhmä olo, kun ei ole itsellä oikein mitään kerrottavaa muiden juttujen rinnalla.
Ymmärrän kun ei ole mitään kerrottavaa kenestäkään kun ei ole ketään, ei edes noita tapailumiehiä joita voisi täällä moittia. Tänään tämä.ykdinäisyys on tuntunut tosi pahalta, onneks yritän käydä kohta nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kun ei ole mitään kerrottavaa kenestäkään kun ei ole ketään, ei edes noita tapailumiehiä joita voisi täällä moittia. Tänään tämä.ykdinäisyys on tuntunut tosi pahalta, onneks yritän käydä kohta nukkumaan.
Onneksi tulee sentään joulu ja kaikille hyvää mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kun ei ole mitään kerrottavaa kenestäkään kun ei ole ketään, ei edes noita tapailumiehiä joita voisi täällä moittia. Tänään tämä.ykdinäisyys on tuntunut tosi pahalta, onneks yritän käydä kohta nukkumaan.
Onneksi tulee sentään joulu ja kaikille hyvää mieltä!
Joulusta tulee mieleen lapsuuden joulut juopuneiden vanhempien kanssa. Pakoon piti lähteä ulos ja piiloutua navettaan. Odottaa, että tulisi aamu ja uskaltaisi mennä sisälle ja saisi syödä.
Ei jouluun liity mitään hyvää. Vieläkään.
Tapasin kerran miehen, jonka kans olin viestitellyn netissä. Tyyppi oli hyvännäkönen, mukava, meillä oli samat kiinnostuksen kohteet, huumoritajut kohtas heti, oltiin kuitenkin sopivasti erilaisia, jutut meni yksiin, oli kivaa... siis kertakaikkiaan loistava tyyppi ja ehdotonta poikaystävä ainesta.. Mutta LIIAN LAIHA! Siis kyllä, myönnän! Oon lopettanu tuon mahtavan tyypin tapailun vaan siksi, että se oli liian laiha. Ei mikään anorektinen tai muuten sairaalloisen laiha vaan ihan "peruslaiha". En tykkää liian laihoista, sellasista tuulen n****mista vinkuheinistä.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin kerran miehen, jonka kans olin viestitellyn netissä. Tyyppi oli hyvännäkönen, mukava, meillä oli samat kiinnostuksen kohteet, huumoritajut kohtas heti, oltiin kuitenkin sopivasti erilaisia, jutut meni yksiin, oli kivaa... siis kertakaikkiaan loistava tyyppi ja ehdotonta poikaystävä ainesta.. Mutta LIIAN LAIHA! Siis kyllä, myönnän! Oon lopettanu tuon mahtavan tyypin tapailun vaan siksi, että se oli liian laiha. Ei mikään anorektinen tai muuten sairaalloisen laiha vaan ihan "peruslaiha". En tykkää liian laihoista, sellasista tuulen n****mista vinkuheinistä.
Olisit laittanut sille hyvää ruokaa ja lihottanut sen! Voi kun meni pikkujutusta elämänrakkaus ohi.
Lopetin lyhyen tapailun, kun selvisi miehen arvomaailma ja kuinka näki minut pelkkänä seksiobjektina ja hyvin nopeasti olisi halunnut vaan siihen yhteen asiaan keskittyä eikä hänen ajatuksissaan muuta vilissyt kuin seksi sitä, asento sitä ja sitten tehdään. Mieheltä unohtui tyystin tututuminen minuun, ei kysellyt enää mitään mutta kaikki keskustelu liittyi seksiin. Hyvin ahdistavaa oli ja tapailun päättyessä ei suostunut päästämään irti, koska väitti minun jäävän velkaa edes sen yhden panon verran. Arvatkaa vain annoinko? En.