Ahdistunut nuori ei saa apua päivystyksestä, äidin hätähuuto

Kaikkina aikoina osataan jotain ja ei oikein osata jotain muuta. Minua hämmentää ajatus, että kaikki olisi ennen ollut huonommin ja mikään ei nyt voi olla menossa huonommaksi. Eikä edes kovin kärjistetysti. En oikein ymmärrä, mitä on tapahtunut. Yhtäkkiä silmitön relativismi tuli muotiin, mutta se johti entistä kivettyneempään vakaumukseen, että minun kanssani samaa mieltä olevat ovat aina oikeassa, ja muut aina väärässä. Täysin ja kokonaan. 

Sama kokemus. Päivystyksessä laitetaan vain tikit ja kotiin. Puoli vuotta meni, että nuori pääsi ensimmäisen kerran edes psykiatrisen sairaanhoitajan puheille lastensuojelun ja aktiivisten vanhempien avulla. Onneksi meillä oli varaa käydä myös yksityisellä, mutta moni jää täysin ilman apua. Matalankynnyksen hoitoa oli teoriassa, mutta aikoja ei vaan ollut. Kaikki palvelut kuormittuneita. Olen järkyttynyt.

Tulosyy aHdistuneisuus.

Omaisen ois hyvä olla mukana siellä päivystyksessä ja vaatia hoitoa, sanoa että tiedän että tämä henkilö ei pärjää yksin kotona ja hänen on parempi olla osastolla.

Nämä ahdistuksen ovat median syytä. On ilmastopazkaa, on ulkonäkökeskeistä pazkaa,  on luksuselämäpaskaa ja huonoa uutista toisen perään.