Ahdistunut nuori ei saa apua päivystyksestä, äidin hätähuuto

Nuoret, ja myös aikuiset tarvitsisivat tietoa ja ymmärrystä traumojen hoidosta ja sitten tietenkin sitä kunnollista APUA niihin traumoihinsa (konkreettisia keinoja pärjätä vaikeiden olojen kanssa, tukea tehdä toiminnan tasolle muutoksia jnejne.) Nyt touhu on lääkkeiden syöttämistä ja turhauttavia, turhia ja pintatason lätinätuokioita hoitajan kanssa. Eikä rauhoittavia, joista moni hyötyisi suuresti, määrätä enää juuri kenellekään koska ajatellaan että kaikki jäävät koukkuun. Todella surkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin aina ikävien uutisten kohdalla korostetaan, että älä jää yksin hae apua. Apua on saatavilla.

Ha, niinpä. Suorastaan irvokasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tosi huolestuttavaa! Itselläni on lapsi, joka on ollut osastohoidossa mielenterveysongelman takia. Huolestuttaa, että mitä tapahtuu sitten kun hän kasvaa. Tavallaan toivon, että siirtyy lasten psykiatrian puolelta nuorten psykiatrian potilaaksi, ja sitä kautta saisi jatkuvasti tukea aikuisuuteen asti, ja sen jälkeen aikuispsykiatrin potilaaksi. Pelottaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa julistavat hänen voivan niin hyvin, että lopetetaan asiakkuuus kokonaan. Tosiaan silloin kun joutui osastolle, hänet päästettiin niin heikkoon kuntoon (syömishäiriö), että kesti vuoden ennen kuin veriarvot olivat nornaalit.

Psykiatrian kliinisessä lääke"hoito"rattaistossa pompoteltavana ja myös tästä seuraavalla mielenterveysongelmaisen identiteetillä ei tule toipumaan tuosta ikinä.

Tämä! Terve nuorikaan ei kestäisi terveenä jos ajautuu liian syvälle tuohon "auttamisen" koneistoon.

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin aina ikävien uutisten kohdalla korostetaan, että älä jää yksin hae apua. Apua on saatavilla.

Surkuhupaisaa!🤦

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tosi huolestuttavaa! Itselläni on lapsi, joka on ollut osastohoidossa mielenterveysongelman takia. Huolestuttaa, että mitä tapahtuu sitten kun hän kasvaa. Tavallaan toivon, että siirtyy lasten psykiatrian puolelta nuorten psykiatrian potilaaksi, ja sitä kautta saisi jatkuvasti tukea aikuisuuteen asti, ja sen jälkeen aikuispsykiatrin potilaaksi. Pelottaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa julistavat hänen voivan niin hyvin, että lopetetaan asiakkuuus kokonaan. Tosiaan silloin kun joutui osastolle, hänet päästettiin niin heikkoon kuntoon (syömishäiriö), että kesti vuoden ennen kuin veriarvot olivat nornaalit.

Psykiatrian kliinisessä lääke"hoito"rattaistossa pompoteltavana ja myös tästä seuraavalla mielenterveysongelmaisen identiteetillä ei tule toipumaan tuosta ikinä.

Ei voi koskaan etukäteen tietää. Nuoriin pitäisi panostaa koska heillä on elämä edessä, kunnollisella hoidolla voi päästä elämään takaisin kiinni. Tuntuu sellaiselta hölmöläisten peiton jatkamiselta kun leikataan pala toisesta päästä ja siirretään toiseen päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tosi huolestuttavaa! Itselläni on lapsi, joka on ollut osastohoidossa mielenterveysongelman takia. Huolestuttaa, että mitä tapahtuu sitten kun hän kasvaa. Tavallaan toivon, että siirtyy lasten psykiatrian puolelta nuorten psykiatrian potilaaksi, ja sitä kautta saisi jatkuvasti tukea aikuisuuteen asti, ja sen jälkeen aikuispsykiatrin potilaaksi. Pelottaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa julistavat hänen voivan niin hyvin, että lopetetaan asiakkuuus kokonaan. Tosiaan silloin kun joutui osastolle, hänet päästettiin niin heikkoon kuntoon (syömishäiriö), että kesti vuoden ennen kuin veriarvot olivat nornaalit.

Psykiatrian kliinisessä lääke"hoito"rattaistossa pompoteltavana ja myös tästä seuraavalla mielenterveysongelmaisen identiteetillä ei tule toipumaan tuosta ikinä.

Tämä! Terve nuorikaan ei kestäis

Näin se on. Sanoin tuon senkin uhalla ettei kukaan ymmärrä. Psykiatrisen hoidon laatu ja vaikuttavuus (vaikuttamattomuus) on aikamoinen tabu edelleen. Sitä mieltä olen tosin että jos on oikeasti im-vaarassa, niin silloin on tehtävä kaikki mahdollinen ettei mene henki, silloin olisi päästävä osastolle jos mitään muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. Siltikin olo voi siellä vain huonontua ja ihminen voi sitten kotiuduttuaan ottaa henkensä, mutta toisaalta sekin ettei tehdä mitään on hirvittävän huono vaihtoehto. 

^ No kohta pääsemme varmaan eroon koko psykiatriasta lääketieteen alana, koska lääkärit eivät siihen enää halua erikoistua. 

Ahdistuneita nuoria on kymmeniä tuhansia ja hoidontarve on valtava. Ei näitä kaikkia voi ottaa viikoiksi tai kuukausiksi osastolle ja lääkitä heitä zombeiksi. Jotain muuta pitäisi keksiä ja löytää juurisyyt koska muuten moni monia alkaa narkkaamaan tai tekee itsemurhan. 

Samanlaisia tapauksia löytyy pilvin pimein. Ongelmat pahenevat kun muutetaan kotoa opiskelemaan ilman mitään turvaverkkoa. Vaikka apua saisi niin joskus nuori ei sitä halua ja tilanne pahenee. Kaikki eivät selviä vaikka saisivat vuosien ajan tukea. 

Nuorten ahdistuksesta kirjoitetaan paljon mutta kovin paljoa ei ole tehty tilanteen korjaamiseksi ja voi olla että resursseja ei ole enempään kun julkinen sektori on säästöpaineissa. Satakunnan kansan juttu on vain yksi klikkijuttu monien joukossa.

Lopputulos on jossain vaiheessa suisidi joten kannattaako hoitoon edes panostaa

Nuori tarvitsee enemmän tukea kuten paijausta, vapautuksen koulusta, rajattomasti some ja peliaikaa jne. Voisi tuo nuori nyt edes kertoa mikä ahdistaa tai viiraa päässä. Pahinta on että nuoret eivät puhu mitään kenellekään vaan pitävät kaiken sisällään ja kuvittelevat jaksavansa. Sitten vain tekevät itsemurhan ja se tulee yllätyksenä kaikille. 

Rahaa tungetaan mielummin somaleiden tulkkeihin, joita tarvitaan lääkäreissä, kelassa,päiväkodissa,oikeudessa....

Omista viis.

Vierailija kirjoitti:

Nuoret, ja myös aikuiset tarvitsisivat tietoa ja ymmärrystä traumojen hoidosta ja sitten tietenkin sitä kunnollista APUA niihin traumoihinsa (konkreettisia keinoja pärjätä vaikeiden olojen kanssa, tukea tehdä toiminnan tasolle muutoksia jnejne.) Nyt touhu on lääkkeiden syöttämistä ja turhauttavia, turhia ja pintatason lätinätuokioita hoitajan kanssa. Eikä rauhoittavia, joista moni hyötyisi suuresti, määrätä enää juuri kenellekään koska ajatellaan että kaikki jäävät koukkuun. Todella surkeaa.

Traumojen hoito on Suomessa surkeaa. Ottaen huomioon, että suurin osa psykiatrian potilaista on tavalla tai toisella traumatisoitunut, on tilanne järkyttävä! 

Vierailija kirjoitti:

köyhimpien ruokavalio voisi parantua, jos ostaisivat muuta kuin karkkia ja limsaa ja jauhelihaa. 

 

Onko liha terveellisempää jos sitä ei jauheta? 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneita nuoria on kymmeniä tuhansia ja hoidontarve on valtava. Ei näitä kaikkia voi ottaa viikoiksi tai kuukausiksi osastolle ja lääkitä heitä zombeiksi. Jotain muuta pitäisi keksiä ja löytää juurisyyt koska muuten moni monia alkaa narkkaamaan tai tekee itsemurhan. 

Samanlaisia tapauksia löytyy pilvin pimein. Ongelmat pahenevat kun muutetaan kotoa opiskelemaan ilman mitään turvaverkkoa. Vaikka apua saisi niin joskus nuori ei sitä halua ja tilanne pahenee. Kaikki eivät selviä vaikka saisivat vuosien ajan tukea. 

Nuorten ahdistuksesta kirjoitetaan paljon mutta kovin paljoa ei ole tehty tilanteen korjaamiseksi ja voi olla että resursseja ei ole enempään kun julkinen sektori on säästöpaineissa. Satakunnan kansan juttu on vain yksi klikkijuttu monien joukossa.

Suurimmat juurisyyt ovat koulukiusaaminen, huoltajien mt/päihdeongelmat ja valtavat paineet tulevaisuudesta, koska kilpailu on nykyisin niin kovaa eikä töitä riitä läheskään kaikille. Päälle some. Näille ongelmille ei ole Suomessa pystytty tekemään juuri mitään. 

Vierailija kirjoitti:

 

Samanlaisia tapauksia löytyy pilvin pimein. Ongelmat pahenevat kun muutetaan kotoa opiskelemaan ilman mitään turvaverkkoa. Vaikka apua saisi niin joskus nuori ei sitä halua ja tilanne pahenee. Kaikki eivät selviä vaikka saisivat vuosien ajan tukea. 

Juuri mietin sitä miten iso merkitys opiskelijakavereilla oli itselleni kun muutti vieraalle paikkakunnalle. 20-vuotiaalla tyttärelläni oli viime lukuvuonna valtaosa opinnoista joko massaluentoja tai etänä, ei hän tutustunut oikein kehenkään. Unohdettu kokonaan miten iso merkitys yhteisöllä on. 

Vierailija kirjoitti:

Lopputulos on jossain vaiheessa suisidi joten kannattaako hoitoon edes panostaa

Monesti on. Sitä ennen voi olla se joku kymmenen vuotta rämpimistä ja kärsimystä, turhaa avun hakemista. Kuinka paljon tämä kuluttaa verorahoja (sitähän aina etupäässä ajatellaan, rahaa)?

Mäkin oon päässyt tänne melkein 40 vuoden ikään asti, enkä ole saanut elämässäni sit mitään aikaiseksi. Kaikki vain sietämistä ja kestämistä johon on kulunut kaikki voimat. Ois tän ajan voinut hyödyllisemminkin käyttää. Lienee tässä iässä tajuan jo, että pelkkä itsehoito ei auta vaikka mitä tekee, tarviisin tukea joka ei edes tulis kalliiksi. Nyt vaan pähkäilen miten pääsen lopullisesti ulos tästä maailmasta tuhlaamaasta verovaroja. Mutta tässä vaiheessa sitä huudettais "apua on saatavilla, ota apu vastaan!". Oon hakenut ja yrittänyt vuositolkulla. "Hoito" vie vaan hullummaksi ja nytkin hoitaja ja lääkäri oli täysin tietoisia siitä, mutta eihän mun mielipidettä siellä kuunnella, ei punnita vaihtoehtoja ja elämänlaatua, asiat on päätetty mua kuulematta. Itsemurhayrityksestä ei puhuttu sen enempää, mulla on vielä kaikki perinteiset sille altistavat tekijät. Ei ei ei, en mä jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Nuori tarvitsee enemmän tukea kuten paijausta, vapautuksen koulusta, rajattomasti some ja peliaikaa jne. Voisi tuo nuori nyt edes kertoa mikä ahdistaa tai viiraa päässä. Pahinta on että nuoret eivät puhu mitään kenellekään vaan pitävät kaiken sisällään ja kuvittelevat jaksavansa. Sitten vain tekevät itsemurhan ja se tulee yllätyksenä kaikille. 

 

Minä haluaisin myös rajattomasti irtokarkkeja...

On tosi huolestuttavaa! Itselläni on lapsi, joka on ollut osastohoidossa mielenterveysongelman takia. Huolestuttaa, että mitä tapahtuu sitten kun hän kasvaa. Tavallaan toivon, että siirtyy lasten psykiatrian puolelta nuorten psykiatrian potilaaksi, ja sitä kautta saisi jatkuvasti tukea aikuisuuteen asti, ja sen jälkeen aikuispsykiatrin potilaaksi. Pelottaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa julistavat hänen voivan niin hyvin, että lopetetaan asiakkuuus kokonaan. Tosiaan silloin kun joutui osastolle, hänet päästettiin niin heikkoon kuntoon (syömishäiriö), että kesti vuoden ennen kuin veriarvot olivat nornaalit.

Psykiatrian kliinisessä lääke"hoito"rattaistossa pompoteltavana ja myös tästä seuraavalla mielenterveysongelmaisen identiteetillä ei tule toipumaan tuosta ikinä.

Tämä! Terve nuorikaan ei kestäis

 

Näin se on. Sanoin tuon senkin uhalla ettei kukaan ymmärrä. Psykiatrisen hoidon laatu ja vaikuttavuus (vaikuttamattomuus) on aikamoinen tabu edelleen. Sitä mieltä olen tosin että jos on oikeasti im-vaarassa, niin silloin on tehtävä kaikki mahdollinen ettei mene henki, silloin olisi päästävä osastolle jos mitään muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. Siltikin olo voi siellä vain huonontua ja ihminen voi sitten kotiuduttuaan ottaa henkensä, mutta toisaalta sekin ettei tehdä mitään on hirvittävän huono vaihtoehto. 

Itsekin välillä miettii, jos joku voi henkisesti todella huonosti, pitäisikö kannustaa ja auttaa hakemaan apua vai ei. Pelkäät, ettei läheinen saa hoitoa ja pelkäät, että läheinen saa hoitoa. Kumpi on pahempi vaihtoehto?

 

Musta tuntuu, näin aikuisena pitkänlinjan mt-potilaana, että Suomessa annettu hoito on niin tehotonta, että siitä on melkeinpä enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Vuosien keskusteluapu ja saikulla roikkuminen ei auttanut itseäni juurikaan. Osastojaksoilla (avoin) tuli vaan olo, että häiritsen hoitajia, joiden aika kului tietokoneen näpyttelyyn lukitussa kansliassa (päiväohjelman ryhmät oli tarkoitettu joko pitkäaikaisille potilaille tai sitten tauolla säästämisen takia, joten mitään järkevää tekemistäkään ei ollut). Terapia myönnettiin liian myöhään (olin jo 32-vuotias), eikä psykiatriseen avohoitoon päässyt enää sen jälkeen takaisin. 

Vaarallisin väittämä, jonka naiivina uskoin vuosia, oli kehoitus hakea apua. Että joku muka  välittäisi. Se on täyttä valhetta. 

Olen nyt nelikymppinen, ja vaikka vointini ei ole juurikaan parantunut, olen oppinut tulemaan toimeen asian kanssa. En enää hae saikkua tai itkeskele vaihtuville hoitajille ahdistustani. Huonoina kausina eristäydyn, nukun vaikka ympäri vuorokauden, muistutan itseäni että kuulen ääniä tai näen näkyjä, koska olen päästäni pipi. Kauhuntunne väistyy aina lopulta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se on. Sanoin tuon senkin uhalla ettei kukaan ymmärrä. Psykiatrisen hoidon laatu ja vaikuttavuus (vaikuttamattomuus) on aikamoinen tabu edelleen. Sitä mieltä olen tosin että jos on oikeasti im-vaarassa, niin silloin on tehtävä kaikki mahdollinen ettei mene henki, silloin olisi päästävä osastolle jos mitään muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. Siltikin olo voi siellä vain huonontua ja ihminen voi sitten kotiuduttuaan ottaa henkensä, mutta toisaalta sekin ettei tehdä mitään on hirvittävän huono vaihtoehto. 

Hoitoon pitäisi panostaa silloin kun ahdistusta alkaa niin vaikeaa että nuori vahingoittaa itseään. Valitettavasti on joitakin nuoria jotka ottavat lääkeannoksen toistuvasti tai nielevät paristoja tai muuta ja he ovat päivystyksessä parin päivän välein. Tavallisesti löytyy joku psykiatrinen sairaus mutta aina ei löydy mitään keinoa auttaa vaikka lääkityksiä ja muuta kokeillaan. Lääkeyliannoksista selviää yleensä mutta jotkut lääkkeet voivat vievät hengen ennen kuin ehditään auttaa