Mitä tehdä kun lapsi reagoi voimakkaasti pieneenkin fyysiseen epämukavuuteen?
Toivoin, että ajan myötä ja ikää karttuessa asia helpottuisi, mutta ei. Lapsi täyttää pian 7 ja on edelleen sellainen, että jos on pienikin fyysinen epämukavuus, niin hän reagoi siihen voimakkaasti. Tekee heti selväksi, että asia häiritsee paljon ja jos ei sitä epämukavuutta saada poistettua, niin tuloksena on kiukkuisuus, joskus itkukin. Tällaisia epämukavuuksia voi olla esim. todella pieni naarmu ihossa, nälkä, jano, pieni ryppy sukassa kengän sisällä, hius paidan sisällä, vaatteet pesulappu, vähän kuuma tai vähän kylmä, hiki, tuuli kasvoilla jne. Eli asioita, joita ihmisen elämässä nyt on joka päivä montakin kertaa. Muille pikkuasioita, joita ei edes huomaa. Mutta lapselleni asioita, jotka estää keskittymästä mihinkään muuhun ja tekee kiukkuiseksi. Olen neuvolassa tätä yrittänyt kysyä useamman kerran, mutta eivät siellä reagoi muuten kuin että aha tai jaahas. Olisiko neuvoja tällaiseen asiaan lapsen kanssa?
Kommentit (175)
Tuossa ei kyllä ole mitään järkeä. Ei sitä lasta voi esim. viedä sairaalaan tikattavaksi, vaikka se pieni naarmu miten tuntuisi tikkejä vaativalta avohaavalta. Kyllä lapselle pitää voida opettaa, että tuntui miltä hyvänsä, niin vaaraa ei ole. Silti voi olla empaattinen ja kertoa, että tunne on ok.
Kuka on puhunut jotain sairaalaan viemisestä?
Empaattinen kasvatus kannattaa aloittaa jo pienen vauvan kanssa. Lasta ei tarvitse sitten seitsenvuotiaana kanniskella mihinkään.
Näin kasvatin, nyt vauva on 20-vuotias, empaattinen, sosiaalinen muut huomioiva tyttö, jolla on hyvä itsetunto. Nepsyys on huomioitu aina, ilman sen kummempaa pohdiskelua.
Kun hän oli vauva, osa paheksui sitä, että mm. reagoimme vauvan itkuun nopeasti, emme halunneet unikouluttaa vauvaa jne. Sain nuorena äitinä paljon ohjeita ja neuvoja, pyytämättä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen päiväkodissa ja esikoulussa ei ollut koskaan yhtään pätevää opettajaa. Täällä päin on alalla rekryvaikeuksia ja opettajan tehtäviin palkataan melkein aina joku ns. epäpätevä tai siis kouluttamaton, voi olla vaikka lähihoitaja tms. Ja etenkin lastenhoitajilla monilla vähän huono suomi. En minä siitä ole yllättynyt että eivät ymmärtäneet tällaisista asioista, miten voisivatkaan jos ei ole omaa kokemuksta eikä koulutusta. Ap
No aika selvää on että jos lapsen herkkyys epämukavuuteen olisi noin paha myös päiväkodissa, niin se olisi huomattu siellä ihan käytännön arjessa. Ei siihen tarvita mitään koulutusta huomaamaan jos lapsesi jumittaa pikkutuntemuksissa monta kertaa joka päivä ja vaatii silloin hoitajan huomion.
Aika selvää on siis se että lapsesi ei ole noin herkkä muualla kuin vain kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen päiväkodissa ja esikoulussa ei ollut koskaan yhtään pätevää opettajaa. Täällä päin on alalla rekryvaikeuksia ja opettajan tehtäviin palkataan melkein aina joku ns. epäpätevä tai siis kouluttamaton, voi olla vaikka lähihoitaja tms. Ja etenkin lastenhoitajilla monilla vähän huono suomi. En minä siitä ole yllättynyt että eivät ymmärtäneet tällaisista asioista, miten voisivatkaan jos ei ole omaa kokemuksta eikä koulutusta. Ap
No aika selvää on että jos lapsen herkkyys epämukavuuteen olisi noin paha myös päiväkodissa, niin se olisi huomattu siellä ihan käytännön arjessa. Ei siihen tarvita mitään koulutusta huomaamaan jos lapsesi jumittaa pikkutuntemuksissa monta kertaa joka päivä ja vaatii silloin hoitajan huomion.
Aika selvää on siis se että lapsesi ei ole noin herkkä muualla kuin vain kotona.
Olihan ne siellä päiväkodissa huomanneet. Aphan kirjoitti, että sai sieltä henkilökunnalta usein valitusta aiheesta ja käskyn siedättää lapsi kotona.
Tähän ketjuun tuntuu kirjoittelevan aikuislapset, jotka eivät ole vieläkään joutuneet oppimaan, että monenlaisten kamalienkin tunteiden kanssa joutuu vaan elämään ja siinä oikeasti auttaa, että oppii erottamaan toisistaan omat tunteet ja todellisuuden. Ja ei, sinun tunteesi ei ole sama asia kuin todellisuus, vaikka miten vanhempasi olisivat sinua tällaisellä uskolla hemmotelleet.
Se, että sinä käyttäydyt aikuisenakin kuin 7-vuotias, ei tarkoita, että muutkin tekevät niin. Normaali ihminen kasvaa myös tunnepuolella eikä enää aikuisena kiukuttele, vaikka 7-vuotiaana olisi niin tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Empaattinen kasvatus kannattaa aloittaa jo pienen vauvan kanssa. Lasta ei tarvitse sitten seitsenvuotiaana kanniskella mihinkään.
Näin kasvatin, nyt vauva on 20-vuotias, empaattinen, sosiaalinen muut huomioiva tyttö, jolla on hyvä itsetunto. Nepsyys on huomioitu aina, ilman sen kummempaa pohdiskelua.
Kun hän oli vauva, osa paheksui sitä, että mm. reagoimme vauvan itkuun nopeasti, emme halunneet unikouluttaa vauvaa jne. Sain nuorena äitinä paljon ohjeita ja neuvoja, pyytämättä.
Ihanan naiivia! Kirjoitus on malliesimerkki vanhemmasta, joka kuvittelee että lapsen elämä on lopputulosta hänen valinnoistaan. Jatka vain ruususen untasi, mutta totuus on, että vanhemman vaikutusvalta lapsen elämään on rajallinen, ja kaikkien empatiaoppien mukaan vauvasta saakka kasvatettu lapsi saattaa silti sortua huumeisiin / päätyä itsemurhaan tms. Elämä kun ei mene niin kuin vanhempi sen käsikirjoittaa, valitettavasti.
Tuon tapainen tilanne oli myös meidän tyttärellä koulun alussa. Koulupsykologi, lastensuojelu, perhetyö tuli kuvioon, kaikki tolkutti että pitää olla lapsella tiukat rajat, tiukat rajat ja no, yritettiin toimiakin sen mukaan. Seurauksena aina vaan lisää huutoa, raivoa, ja tosiaan kantamalla mentiin kouluunkin monesti, josta sitten parin tunnin päästä kutsuttiin hakemaan pois.
Lopulta tuli lastensuojelu hakemaan tytön sijoitukseen, seuraavana päivänä sieltä psykiatriseen osastohoitoon, välillä vähän helpotti ja sitten taas uusi kierros. Siinäpä se meni kouluaika ja lapsuus vituiksi.
Nyt sitten 17 vuotiaana on tullut asperger diagnoosi ja aloiteltu toimintaterapiaa, jossa terapeutti ottanut esiin esim. noita aistiyliherkkyyksiä. Itsekin niihin tutustuin jo vuosia sitten ja yritin ottaa puheeksikin, mutta eipä sitä mitenkään vakavasti otettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen päiväkodissa ja esikoulussa ei ollut koskaan yhtään pätevää opettajaa. Täällä päin on alalla rekryvaikeuksia ja opettajan tehtäviin palkataan melkein aina joku ns. epäpätevä tai siis kouluttamaton, voi olla vaikka lähihoitaja tms. Ja etenkin lastenhoitajilla monilla vähän huono suomi. En minä siitä ole yllättynyt että eivät ymmärtäneet tällaisista asioista, miten voisivatkaan jos ei ole omaa kokemuksta eikä koulutusta. Ap
No aika selvää on että jos lapsen herkkyys epämukavuuteen olisi noin paha myös päiväkodissa, niin se olisi huomattu siellä ihan käytännön arjessa. Ei siihen tarvita mitään koulutusta huomaamaan jos lapsesi jumittaa pikkutuntemuksissa monta kertaa joka päivä ja vaatii silloin hoitajan huomion.
Aika selvää on siis se että lapsesi ei ole noin herkkä muualla kuin vain kotona.
Ihan ensimmäisellä sivulla ap kirjoitti näin:
Voihan olla, että hän on nepsy. Kukapa tietää. Neuvola tosin ei ole sellaista epäillyt eikä esikoulun opettaja eikä päiväkodissa kukaan. Ap
Nykyisin on vaikea erottaa, kuka on oikeasti yliherkkä ja kuka vain hemmoteltu pilalle. Näin hemmoteltuja tenavia kun riittää joka oksalle. Helposti sitten laitetaan oikeatkin herkkyydet hemmottelun ja rajattomuuden piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan ensimmäisellä sivulla ap kirjoitti näin:
Voihan olla, että hän on nepsy. Kukapa tietää. Neuvola tosin ei ole sellaista epäillyt eikä esikoulun opettaja eikä päiväkodissa kukaan. Ap"
Vaihdat nyt aihetta. Väitit itse että ap olisi sanonut ettei päiväkodissa huomattu lapsen reagointia eikä se olisi ollut siellä häiritsevää. Nyt käänsit asian niin ettei pk:ssa kukaan ole esittänyt että lapsi olisi nepsy. Lapsen herkkyys siellä on huomattu, mutta ei ole ymmärretty että voisi olla nepsy-lapsi kyseessä. Nämä eivät sulje toisiaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on vaikea erottaa, kuka on oikeasti yliherkkä ja kuka vain hemmoteltu pilalle. Näin hemmoteltuja tenavia kun riittää joka oksalle. Helposti sitten laitetaan oikeatkin herkkyydet hemmottelun ja rajattomuuden piikkiin.
Ei se ole ollenkaan vaikeaa, jos on kokemusta aiheesta, empatiaa ja älyä. Ihan totta, minä kyllä erotan helposti aistiyliherkän nepsyn ihan vaan uhmaikäisestä lapsesta. Kumpikaan ei tosin vahingoitu mitenkään lempeästä ja positiivisesta kasvatuksesta. Vähän huumoria peliin ja jämäkkyyttä, niin se on siinä.
Vaihdat nyt aihetta. Väitit itse että ap olisi sanonut ettei päiväkodissa huomattu lapsen reagointia eikä se olisi ollut siellä häiritsevää. Nyt käänsit asian niin ettei pk:ssa kukaan ole esittänyt että lapsi olisi nepsy. Lapsen herkkyys siellä on huomattu, mutta ei ole ymmärretty että voisi olla nepsy-lapsi kyseessä. Nämä eivät sulje toisiaan pois.
En ole väittänyt yhtään mitään. Kerroin vain, mitä ap kirjoitti ensimmäisellä sivulla. Älä laita muiden sanomisia minun sanomisikseni.
t. se, jolle viimeksi vastasit.
Toimintaterapiaa saa ostettua myös yksityiseltä. Ei tarvitse jonotella julkiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on vaikea erottaa, kuka on oikeasti yliherkkä ja kuka vain hemmoteltu pilalle. Näin hemmoteltuja tenavia kun riittää joka oksalle. Helposti sitten laitetaan oikeatkin herkkyydet hemmottelun ja rajattomuuden piikkiin.
Ei se ole ollenkaan vaikeaa, jos on kokemusta aiheesta, empatiaa ja älyä. Ihan totta, minä kyllä erotan helposti aistiyliherkän nepsyn ihan vaan uhmaikäisestä lapsesta. Kumpikaan ei tosin vahingoitu mitenkään lempeästä ja positiivisesta kasvatuksesta. Vähän huumoria peliin ja jämäkkyyttä, niin se on siinä.
Niin, JOS on kokemusta. Aika harvalla loppujenlopuksi on omakohtaista kokemusta nepsyistä. Eihän ap:n lapsen päiväkodissa edes ammatilaiset osanneet erottaa näitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on vaikea erottaa, kuka on oikeasti yliherkkä ja kuka vain hemmoteltu pilalle. Näin hemmoteltuja tenavia kun riittää joka oksalle. Helposti sitten laitetaan oikeatkin herkkyydet hemmottelun ja rajattomuuden piikkiin.
Ei se ole ollenkaan vaikeaa, jos on kokemusta aiheesta, empatiaa ja älyä. Ihan totta, minä kyllä erotan helposti aistiyliherkän nepsyn ihan vaan uhmaikäisestä lapsesta. Kumpikaan ei tosin vahingoitu mitenkään lempeästä ja positiivisesta kasvatuksesta. Vähän huumoria peliin ja jämäkkyyttä, niin se on siinä.
Melkoinen yli-ihminen saa olla, jos joka päivä jaksaa olla positiivinen ja lempeä. Lisäksi lapselle on haitallista, jos hänelle ei aseteta tarjoja, vaan aina vain ymmärretään ja joustetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on vaikea erottaa, kuka on oikeasti yliherkkä ja kuka vain hemmoteltu pilalle. Näin hemmoteltuja tenavia kun riittää joka oksalle. Helposti sitten laitetaan oikeatkin herkkyydet hemmottelun ja rajattomuuden piikkiin.
Ei se ole ollenkaan vaikeaa, jos on kokemusta aiheesta, empatiaa ja älyä. Ihan totta, minä kyllä erotan helposti aistiyliherkän nepsyn ihan vaan uhmaikäisestä lapsesta. Kumpikaan ei tosin vahingoitu mitenkään lempeästä ja positiivisesta kasvatuksesta. Vähän huumoria peliin ja jämäkkyyttä, niin se on siinä.
Mitäs jos se lapsi huumorista ja jämäkkyydestä huolimatta istuu kadulle suostumatta liikkumaan mihinkään?
Aistiyliherkkyys. Kokeile saada lääkäriltä lähete toimintaterapeutin arvioin; saatte arvion lapsen tilanteesta ja ohjeet kotiin, miten harjoitella siedättymistä ja muita hallintakeinoja. Ei kannata hirveästi vähätellä tai syyllistää lasta kokemastaan, mutta ei liikaa myöskään lähteä myötäilemään ja välttelemään erilaisia tuntemuksia.
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Ei kukaan ole väittänyt, etteikö olisi rankkaa. Mutta ei se rankkuus sillä poistu että voivoitellaan. Konkreettisilla teoilla ap saa helpotettua arkeaan huomattavasti. Ja ap pyysi nimenomaan neuvoja siihen, mitä pitäisi TEHDÄ. Hän ei pyytänyt myötätuntoa ja voivoittelua.
Tuossa ei kyllä ole mitään järkeä. Ei sitä lasta voi esim. viedä sairaalaan tikattavaksi, vaikka se pieni naarmu miten tuntuisi tikkejä vaativalta avohaavalta. Kyllä lapselle pitää voida opettaa, että tuntui miltä hyvänsä, niin vaaraa ei ole. Silti voi olla empaattinen ja kertoa, että tunne on ok.
Samoin jos lapsi pelkää pimeää, koska on varma, että sängyn alla on kirvesmurhaaja, niin se tunne on ihan todelinen ja siihen pitää suhtautua empaattisesti, mutta ei siihenkään reagoida samoin kuin jos sängyn alla oikeasti olisi kirvesmurhaaja. Eikä lapselle todellakaan kerrota, että joo, on ihan validi ja todelinen kokemus, että se kirvesmurhaaja on siellä, vaikkei äiti nyt sitä pystykään näkemään.
Tähän ketjuun tuntuu kirjoittelevan aikuislapset, jotka eivät ole vieläkään joutuneet oppimaan, että monenlaisten kamalienkin tunteiden kanssa joutuu vaan elämään ja siinä oikeasti auttaa, että oppii erottamaan toisistaan omat tunteet ja todellisuuden. Ja ei, sinun tunteesi ei ole sama asia kuin todellisuus, vaikka miten vanhempasi olisivat sinua tällaisellä uskolla hemmotelleet.
//
PÖLJÄ! Puhutiin SUHTAUTUMISESTA, ei toiminnasta. Vähän nyt valoja päälle!