Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsi reagoi voimakkaasti pieneenkin fyysiseen epämukavuuteen?
12.08.2025 |
Toivoin, että ajan myötä ja ikää karttuessa asia helpottuisi, mutta ei. Lapsi täyttää pian 7 ja on edelleen sellainen, että jos on pienikin fyysinen epämukavuus, niin hän reagoi siihen voimakkaasti. Tekee heti selväksi, että asia häiritsee paljon ja jos ei sitä epämukavuutta saada poistettua, niin tuloksena on kiukkuisuus, joskus itkukin. Tällaisia epämukavuuksia voi olla esim. todella pieni naarmu ihossa, nälkä, jano, pieni ryppy sukassa kengän sisällä, hius paidan sisällä, vaatteet pesulappu, vähän kuuma tai vähän kylmä, hiki, tuuli kasvoilla jne. Eli asioita, joita ihmisen elämässä nyt on joka päivä montakin kertaa. Muille pikkuasioita, joita ei edes huomaa. Mutta lapselleni asioita, jotka estää keskittymästä mihinkään muuhun ja tekee kiukkuiseksi. Olen neuvolassa tätä yrittänyt kysyä useamman kerran, mutta eivät siellä reagoi muuten kuin että aha tai jaahas. Olisiko neuvoja tällaiseen asiaan lapsen kanssa?
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Luepa otsikko ihan ajatuksella. Ap kysyi "mitä tehdä". Ap ei kysynyt "saisinko vertaistukea ja sympatiaa".
Harvapa sitä empatiaa täällä aloituksessa suoraan pyytää. Ja jos pyytää, niin ei varmasti saa sitä vaan pelkkää haukkumista ja ilkeilyä. Silti olisi ihan inhimillistä tarjota empatiaa hankalassa tilanteessa olevalle. Vaikka hän ei olisi suoraan sanonut, että antakaa empatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Luepa otsikko ihan ajatuksella. Ap kysyi "mitä tehdä". Ap ei kysynyt "saisinko vertaistukea ja sympatiaa".
Harvapa sitä empatiaa täällä aloituksessa suoraan pyytää. Ja jos pyytää, niin ei varmasti saa sitä vaan pelkkää haukkumista ja ilkeilyä. Silti olisi ihan inhimillistä tarjota empatiaa hankalassa tilanteessa olevalle. Vaikka hän ei olisi suoraan sanonut, että antakaa empatiaa.
En minä ainakaan halua mitään sääliä ja hymistelyä, jos pyydän konkreettisia neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Sanoisin näin, arki lasten kanssa on usein raskasta. Kasvattaminen vaatii voimavaroja.
Omasta näkökulmastani nepsylapsen kanssa on helppo tulla toimeen kun huomioi hänen tunteensa. Kiukuttelu vähenee sillä.
Meidän aikuisten lasten vanhemmat tiedämme, ettei se rankkuus tuohon jää, oli lapsi nepsy vai ei. Lapsen ja nuoren kasvattaminen on työtä, jolle pitää järjestää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Ihan kovin paljon ei tarvitse aivojaan käyttää ymmärtääkseen, että lapsiperhearki on rankkaa ihan kaikille. Ei sitä tarvitse erikseen sanoa.
Olen aikuinen ihminen ja tunnistin joistain esimerkeistä itseni. En voi sietää sateessa kaatuneita housuja iholla, ilmastointia kasvoilla, pesulapun hankausta, jne jne. Kun lähtee keittämään yli - kiire, väsy, ym. ja siihen päälle jokin tällainen epämiellyttävä tunne - niin yritän rentouttaa lihakset, kiinnittää huomiota johonkin muuhun tai keskeyttää tekemisen, jos muu ei auta (+korjata ärsytyksen aiheuttajan).
Tuli mieleen, että auttaisiko joku pehmolelu tai jonkinlainen kädessä pyöriteltävä lelu, jotta voisi kiinnittää huomion pehmon pehmeään turkkiin tai siihen lelun kanssa pelaamiseen? Eli huomio toisaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aistiyliherkkyydeltä, mikä tarkoittaa sitä, että lapsen aistit toimivat tavallisesta poikkeavalla tavalla. Se ryppy, lappu tai epämukava paidan materiaali ei tunnu lapselle samalta kuin muille, vaan oikeasti melkein kivuliaalta, kuin joku vaikka nipistäisi tai hankaisi ihoa hiekkapaperilla koko ajan. Voit ajatella tuota samanlaisena kehon poikkeamana kuin vaikka allergiaa. Banaanille allerginen ei maista samaa makeaa kuin muut, vaan hänelle banaani on "poltteleva" hedelmä.
Kuten täällä onkin sanottu, niin aistiyliherkkyys ei siedäty pois. Se voi hälventyä iän mukana tai olla hälvenemättä, mutta siihen ei auta muu kuin mukautuminen. Paidoista voi leikata laput pois, käyttää hellävaraisia pyykinpesuaineita ja antaa lapsen itse valita materiaaleja, jotka eivät tunnu pahalta (usein pehmeät kankaat toimivat paremmin kuin vaikka farkkukangas). Siedättämisen yrittäminen aiheuttaa lapselle vain turhaa kärsimystä ja häpeää.
Ja sitten vielä tämä: aistiyliherkkyyksiä voi olla ilman nepsyä, mutta todella usein nuo liittyvät neuroepätyypillisyyteen. Päiväkoti, neuvola ja koulu osaavat harvoin tarttua nepsyongelmiin, jotka eivät ole huutavia ja itsestäänselviä kuin sireeni. Kannattaa siis vaatia lapselle tutkimuksia. Jos hän on nepsy, diagnoosin kautta saa ymmärtystä omille piirteille ja kuntoutusta tarvittaessa. Se säästää mm. mielenterveysongelmilta ja katkeroitumiselta myöhemmin, kun ei tarvitse opetella peittelemään tai häpeämään itseään. Myös esimerkiksi myöhempi koulumenestys voi olla paljon parempi, jos vaikkapa kokeet saa tehdä hiljaisessa tilassa meluisan luokan sijaan.
Näitä ongelmaisia pentuja on nykyään joka toisella. Ettei vaan kasvatuksella (tai sen puutteella) olisi jotain tekemistä asian kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmalle osalle lapsista tulee ns. kolmivuotisuhma ja kuusivuotisuhma. En halua vähätellä Ap:n arjen rankkuutta, mutta haluaisin muistuttaa, että ihan tavallisen normilapsen kuusivuotisuhmakin voi olla kohtuullisen rankkaa. Harvoin näistä tutuille puhutaan. Kestetään hammasta purreen ja toivotaan parempaa tulevaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta onko pakko kysyä, että onko lapsi mahdollisesti nepsy. Lapsi kärsii aistiyliherkkyyksistä ja se on yksi nepsyjen tyypillisistä oireista. Mahdollista autisminkirjoa ja vastaavaa kannattaa yrittää selvittää, jos se suinkin on mahdollista.
Voihan olla, että hän on nepsy. Kukapa tietää. Neuvola tosin ei ole sellaista epäillyt eikä esikoulun opettaja eikä päiväkodissa kukaan. Ap
Aistiyliherkkä voi olla ihan hyvin ilman mitään nepsyjä.
En lukenut ketjua, joten voi tulla samoja neuvoja. Ensihätään kannattaa tietenkin poistaa ne epämukavuudet mitkä on mahdollista poistaa.
Sitten sinun kannattaa lukea aistyliherkkyydestä tai sensorisen integraation häiriöstä eli SI-häiriöstä. Meidän kirjastosta löytyi kolme kirjaa jälkimmäisestä, jotka ahmaisin läpi.
Sitten yrität saada lapselle neuvolan kautta SI-terapiaa. Neuvolassa ne ei tiedä mitään, joten tuo ei todnäk onnistu. Meillä kävi tuuri, kun päästiin fysioterapiaan, joka ei ollut niin tarpeellinen, mutta se fysioterapeutti tunnisti ongelman ja siitä etenimme SI-terapeutille. Ehkä tuohon terapiaan voisi päästä yksityisenkin kautta. Mutta meillä ainakin oli jonoa, joten yksityinen ei ehkä vie yhtään pidemmälle.
Ja jos et saisikaan lasta terapiaan, niin ainakin niissä kirjaston kirjoissa oli myös kuntoutusohjeita, joita voi noudattaa kotona ilman terapiaakin. Tarkoitus on aktivoida aisteja sopivalla tavalla. Omalla kokemuksellani sanoisin, että hyvää kotikuntoutusta on keinuminen, trampoliini, uiminen, voltit, kuperkeikat, pyörimiset. Minun lapseni ei isonakaan ui altaassa suoraviivaisesti 50 m päästä päähän, vaan matkalla tekee mieli tehdä 8 kuperkeikkaa. Se stimuloi aisteja.
Mutta kannattaa opiskella aiheesta, minä en muista kaikkia vinkkejä enää, kun lapsi on jo aikuinen. Mutta kuntouttaa kannattaa. Toki tällä aikuisella vieläkin ihanat pehmoiset vaatteet ovat mieleisiä, mutta nyt pystyy menemään ongelmitta Prismaan, jonks äänimaailmaa ei lapsena sietänyt. Ja emme siis käyneet lapsena Prismassa! Ja jos oli "pakko", niin lapselle laitettiin kuulosuojaimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä ongelmaisia pentuja on nykyään joka toisella. Ettei vaan kasvatuksella (tai sen puutteella) olisi jotain tekemistä asian kanssa?
Sinua ei taidettu kasvattaa empatialla, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ongelmaisia pentuja on nykyään joka toisella. Ettei vaan kasvatuksella (tai sen puutteella) olisi jotain tekemistä asian kanssa?
Sinua ei taidettu kasvattaa empatialla, vai mitä?
Empatia voi olla myös liiallista jolloin se johtaa siihen, että lapsi pomottaa ja aikuiset pörräävät helikoptereina ympärillä.
t. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Luepa otsikko ihan ajatuksella. Ap kysyi "mitä tehdä". Ap ei kysynyt "saisinko vertaistukea ja sympatiaa".
Harvapa sitä empatiaa täällä aloituksessa suoraan pyytää. Ja jos pyytää, niin ei varmasti saa sitä vaan pelkkää haukkumista ja ilkeilyä. Silti olisi ihan inhimillistä tarjota empatiaa hankalassa tilanteessa olevalle. Vaikka hän ei olisi suoraan sanonut, että antakaa empatiaa.
Aikoinaan samassa tilanteessa olleena en arvostanut empatiaa. Vaan niitä ihan oikeita vinkkejä, joiden avulla selvisi mistä on kysymys. Kiitos vauvapalstalle siitä, että täällä fiksut tietävät äidit osasivat diagnosoida lapseni, ja sitä kautta asiat alkoivat selkenemään ja lapseni sai hoitoa.
Vauvapalsta on ihan paras juuri siksi, että täällä on paljon ihmisiä, joten joka asiaan löytyy joku, jolla on oikeanlaista tietoa.
Ei kannata luottaa terveydenhoitajan tai opettajan sanomisiin. Opin kantapään kautta eri asiassa.
Huomasin lapsellani lukihäiriön jo eskari-iässä. Osasin epäillä, kun isälläänkin on.
Pyysin ekaluokalla heti apua lukihäiriöön opettajalta ja erityisopettajalta. Ei kuulemma oli lukihäiriötä. Kaikille kuulemma tehdään luki-seula ja lapsellani ei vaan ole lukihäiriötä. Joku jopa sanoi, että ei kaikista vaan ole akateemisiin ammatteihin. Lapsesi menee ammattikouluun. Totuttele siihen. Puhuin opettajille vuosittain lukihäiriöstä. Ei mitään vastakaikua.
Vasta lapsen ollessa viidennellä luokalla luin ehkä tältä palstalta, että olisi pitänyt mennä koulupsykologille.
Sinne sitten mentiin. Teki laajan luki-tutkimuksen. Selvä lukihäiriö. Teki laajan älykkyystestin. Älykkyystesti normaali. 2 päivää kestänyt kunnollinen testi. (Jos olisi ollut alentunut älykkyys, ei olisi kuntoutettu, vaan olisi ohjattu suorittavaan työhön. Nyt oli akateeminen ura mahdollinen.) -> lapsi pääsi neuropsykologille lukikuntoutukseen. Lapsi oppi oikeat työskentelytavat lukihäiriöisenä.
Neuropsykologi sanoi, että olisi ollut tehokkaampaa tulla sinne nuorempana. Mutta jotain voitiin vielä tehdä.
Huomasin neuropsykologin luona, että siellä oli myös ryhmiä, joissa opetettiin tavallisten asioiden tekemistä. Ne esimerkiksi selvästi harjoittelivat ryhmädynamiikkaa ja ruokailua ryhmässä. Olivat alakoululaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ei kyllä ole mitään järkeä. Ei sitä lasta voi esim. viedä sairaalaan tikattavaksi, vaikka se pieni naarmu miten tuntuisi tikkejä vaativalta avohaavalta. Kyllä lapselle pitää voida opettaa, että tuntui miltä hyvänsä, niin vaaraa ei ole. Silti voi olla empaattinen ja kertoa, että tunne on ok.
Samoin jos lapsi pelkää pimeää, koska on varma, että sängyn alla on kirvesmurhaaja, niin se tunne on ihan todelinen ja siihen pitää suhtautua empaattisesti, mutta ei siihenkään reagoida samoin kuin jos sängyn alla oikeasti olisi kirvesmurhaaja. Eikä lapselle todellakaan kerrota, että joo, on ihan validi ja todelinen kokemus, että se kirvesmurhaaja on siellä, vaikkei äiti nyt sitä pystykään näkemään.
Tähän ketjuun tuntuu kirjoittelevan aikuislapset, jotka eivät ole vieläkään joutuneet oppimaan, että monenlaisten kamalienkin tunteiden kanssa joutuu vaan elämään ja siinä oikeasti auttaa, e
Jos tässä on kyse aistiyliherkkyydestä, niin ei tuollainen auta, koska se kipu ei ole mikään pelko, joka lähtee puhumalla. Aistiyliherkkyys on asia, jota tavalliset lapset eivät koe ollenkaan. Se on verrattavissa muihin rajoitteisiin ja otetaan oppilaitoksissakin huomioon erityisjärjestelynä, jos taustalla on vaikka autismin kirjoa. Aistiyliherkän keho ei käsittele aistien antamaa informaatiota normaalisti.
Liioiteltu säikähtäminen tai kirvesmurhaajasta stressaaminen on eri asia kuin se, että tavallinen vaate (tai vaikka haju/ääni jne) tuntuu pahalta. Tuo jälkimmäinen on asia, jota "peruslapsi" ei edes huomaa, eikä se ole opetettavissa.
Onhan migreenikin todellinen ongelma, vaikka joku toinen ei koe samaa eikä sille ole mitään ulkoista syytä. Eikä kukaan sano kuulonalenemasta kärsivälle, että yritä nyt vain lukea huulilta ilman kuulolaitetta, kun elämässä pitää kestää kaikenlaista.
Vähintä mitä ap voisi tehdä on pyrkiä saamaan lapsi tutkimuksiin, joissa selvitetään, voiko tuo liittyä nepsyoireisiin (adhd:ssa ja autismin kirjossa tuollainen on todella yleistä). Sitä kautta asiaan saa muutakin apua kuin mutuilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ongelmaisia pentuja on nykyään joka toisella. Ettei vaan kasvatuksella (tai sen puutteella) olisi jotain tekemistä asian kanssa?
Sinua ei taidettu kasvattaa empatialla, vai mitä?
Empatia voi olla myös liiallista jolloin se johtaa siihen, että lapsi pomottaa ja aikuiset pörräävät helikoptereina ympärillä.
t. eri
Minä näen ja kuulen sinut. Sait nyt sanottua sanottavasi. Helpottiko oloasi ja ahdistustasi?
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Minusta on outoa, että oikein kukaan kommentoija ei tunnu ymmärtävän miten hankala arki aapeella on. Täällä vain haukutaan aapeeta, joka kuitenkin vaikuttaa yrittävän parhaansa. Ja käsketään aapeeta empatiseeraamaan lasta aina vain enemmän. Mutta silti kukaan ei tunne empatiaa aapeeta kohtaan. Miettikää nyt itse ajatuksella. Onhan tuollainen arki todella rankkaa kuin mitä aapee kuvaa.
Olen se jo aikaisemmin tähän kirjoittanut aikuinen autisminkirjolla oleva. Tajusin ainakin itse, että arki on varmasti vaikeaa ja haastavaa. Tästähän ap.:n koko kuvaus kertoikin. En sitten tiedä, miten tuota olisi erikseen pitänyt kommentoida. Jokainen varmasti tajuaa ilman tietyn sanan käyttöäkin, että millaista tuossa tilanteessa arjen sujuminen on.
Vaikka muita oireita ei olisikaan, aistiyliherkkää lasta voidaan kuntouttaa. Ei siis siedättää, vaan kuntouttaa. Yhteys toimintaterapeuttiin mikäli mahdollista. Pikavinkkinä, että syvätuntoaistimus, esim. voimakas, turvallinen halaus tai jonkin painavan asian kantaminen tai työntäminen voi helpottaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun vielä 30v sitten ei ollut lapsia, joita piti puolipäivää maanitella kouluun, vaan lapset menivät kouluun ja piste.
Ei pidä paikkaansa. Minä olin 30v sitten menemättä kouluun. Vanhempani oli 60v sitten menemättä kouluun. Minun lapseni on nyt ollut menemättä kouluun. Me ollaan kaikki autismin kirjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ongelmaisia pentuja on nykyään joka toisella. Ettei vaan kasvatuksella (tai sen puutteella) olisi jotain tekemistä asian kanssa?
Sinua ei taidettu kasvattaa empatialla, vai mitä?
Empatia voi olla myös liiallista jolloin se johtaa siihen, että lapsi pomottaa ja aikuiset pörräävät helikoptereina ympärillä.
t. eri
Minä näen ja kuulen sinut. Sait nyt sanottua sanottavasi. Helpottiko oloasi ja ahdistustasi?
Miksi sinua ahdistaa noin paljon, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä? On ihan faktaa, että osa vanhemmista ei osaa pitää rajoja, vaan myötäilee kaikessa lasta, koska kuvittelee, että empatia ja ymmärtäminen ratkaisee kaiken.
Luepa otsikko ihan ajatuksella. Ap kysyi "mitä tehdä". Ap ei kysynyt "saisinko vertaistukea ja sympatiaa".