Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsi reagoi voimakkaasti pieneenkin fyysiseen epämukavuuteen?
12.08.2025 |
Toivoin, että ajan myötä ja ikää karttuessa asia helpottuisi, mutta ei. Lapsi täyttää pian 7 ja on edelleen sellainen, että jos on pienikin fyysinen epämukavuus, niin hän reagoi siihen voimakkaasti. Tekee heti selväksi, että asia häiritsee paljon ja jos ei sitä epämukavuutta saada poistettua, niin tuloksena on kiukkuisuus, joskus itkukin. Tällaisia epämukavuuksia voi olla esim. todella pieni naarmu ihossa, nälkä, jano, pieni ryppy sukassa kengän sisällä, hius paidan sisällä, vaatteet pesulappu, vähän kuuma tai vähän kylmä, hiki, tuuli kasvoilla jne. Eli asioita, joita ihmisen elämässä nyt on joka päivä montakin kertaa. Muille pikkuasioita, joita ei edes huomaa. Mutta lapselleni asioita, jotka estää keskittymästä mihinkään muuhun ja tekee kiukkuiseksi. Olen neuvolassa tätä yrittänyt kysyä useamman kerran, mutta eivät siellä reagoi muuten kuin että aha tai jaahas. Olisiko neuvoja tällaiseen asiaan lapsen kanssa?
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole itse rauhallinen. Sanoo että ei ole mitään hätää se on vaan pieni naarmu, paranee nopeasti, vaikka se tuntuu ärsyttävältä sille ei voinut tehdä mitään, sinun pitää oppia hyväksymään myös epämukavat tunteet.
Tätä onkin yritetty monta kertaa. Lapsi vain suuttuu siitä, että hänen mielestä isoa ja häiritsevää asiaa (esim. se naarmu) vähätellään. Tai käsketään tekemään jotain (olemaan välittämättä) mitä hän ei pysty tekemään kun asia on niin kamala. Ap
Mietipä itse, miten paljon vtuttaisi, jos sinulla olisi tikkausta vaativa avohaava ja joku hokisi vieressä "ei mitään hätää, se on vain pieni naarmu, paranee nopeasti". Aistiyliherkkä tuntee pienen naarmun samanlaisena kuin ei-herkkä ison avohaavan.
Ei noita ihan voi kuitenkaan verrata. Todella pieniä naarmuja tulee ihoon koko ajan ja joka päivä. Verta vuotavia avohaavoja ei. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset haluavat rakkautta ja tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, eivät he halua mennä toimintaterapiaan joka ei ratkaise näitäkään ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole itse rauhallinen. Sanoo että ei ole mitään hätää se on vaan pieni naarmu, paranee nopeasti, vaikka se tuntuu ärsyttävältä sille ei voinut tehdä mitään, sinun pitää oppia hyväksymään myös epämukavat tunteet.
Tätä onkin yritetty monta kertaa. Lapsi vain suuttuu siitä, että hänen mielestä isoa ja häiritsevää asiaa (esim. se naarmu) vähätellään. Tai käsketään tekemään jotain (olemaan välittämättä) mitä hän ei pysty tekemään kun asia on niin kamala. Ap
Mietipä itse, miten paljon vtuttaisi, jos sinulla olisi tikkausta vaativa avohaava ja joku hokisi vieressä "ei mitään hätää, se on vain pieni naarmu, paranee nopeasti". Aistiyliherkkä tuntee pienen naarmun samanlaisena kuin ei-herkkä ison avohaavan.
Vaikka se tuntuu samalta se ei ole sama asia, lasta pitää rauhoittaa ja saada lapsi tajuamaan milloin haava on esimerkiksi niin paha että se hoituu laastarilla ja milloin niin paha että tarvitaan ne tikit. Eli on täysin oikein sanoa että ei ole hätää, haava paranee nopeasti, se on pieni, tähän voi lisätä että tiedän sen olevan kipeä juuri nyt.
Ei noita ihan voi kuitenkaan verrata. Todella pieniä naarmuja tulee ihoon koko ajan ja joka päivä. Verta vuotavia avohaavoja ei. Ap
Mitä sönkötät? Kyse ei ole siitä, kuinka usein asia tapahtuu. Kyse on siitä, miltä asia TUNTUU. Sinulla ei selkeästi ole empatiakykyä, kun ohitat lapsen tunteen etkä osaa asettua lapsen asemaan kuvittelemalla, miltä sinusta tuntuisi, jos joku vähättelisi sinun vammaasi.
En ymmärrä koko ketjua. Päiväkodissa hoetaan suunnilleen 4 vuoden ajan tunteiden sanoittamista, siellä käydään läpi kaikki mahdolliset tunteet ja joak päivä muistutetaan, että tunteita saa näyttää, kaikki tunteet ovat sallittuja, kunhan ei vahingoita muita,
Nyt sinun lapsesi toimii, kuten on ohjeistettu: hän ilmaisee tunteitaan! Ja mitä tekee äiti: kysyy palstalta, että mitä tehdä, kun lapseni on oppinut asian, josta en pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo rauhoittelu ja vähättely ei sitä oikeaa syytä eli aistiyliherkkyyttä ja mahdollista nepsyyttä paranna. Tuo on elinikäistä, eikä siitä parannuta. Vanhemman käytös johtaa pahimmillaan siihen, että lapsi sivuutetaan, lasta ei oteta tosissaan, eikä lapselle anneta oikeutta omiin tunteisiin. Tämä johtaa pahimmillaan sitten itsetunto-ongelmiin ja mielenterveysongelmiin kun vanhempi ei ymmärrä, eikä hyväksy lastaan sellaisena kun tämä on. Vanhemman pitää nyt aluksi ymmärtää, että se vanhemman totuus ei ole se ainoa oikea totuus. Puhun nyt omista kokemuksistani. Olen tosin vasta aikuisena saanut autisminkirjon diagnoosin ja kärsin monista vaikeuksista. Myös tässä keskustelussa jo puhuttu on itselleni tuttua.
En minä tarkoituksella ole vähätellyt vaan olen yrittänyt saada lapsen oppimaan, että jokaisesta mitättömän pienestä naarmusta ei oikein kannattaisi välittää, koska muuten koko päivä menee aina siitä naarmusta kärsiessä. Olen yrittänyt sillä helpottaa lapsen elämää. Mutta näen kyllä että se ei auta eikä toimi ja siksi en tee enää niin, en ole vähään aikaan tehnytkään. Mutta en vain tiedä mitä muuta tekisin, ettei vaikka koko kouluaamu ole todella pielessä siksi, että ulkona hieman tuulee kasvoihin. Ulkona nimittäin tuulee melkein aina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole itse rauhallinen. Sanoo että ei ole mitään hätää se on vaan pieni naarmu, paranee nopeasti, vaikka se tuntuu ärsyttävältä sille ei voinut tehdä mitään, sinun pitää oppia hyväksymään myös epämukavat tunteet.
Tätä onkin yritetty monta kertaa. Lapsi vain suuttuu siitä, että hänen mielestä isoa ja häiritsevää asiaa (esim. se naarmu) vähätellään. Tai käsketään tekemään jotain (olemaan välittämättä) mitä hän ei pysty tekemään kun asia on niin kamala. Ap
Mietipä itse, miten paljon vtuttaisi, jos sinulla olisi tikkausta vaativa avohaava ja joku hokisi vieressä "ei mitään hätää, se on vain pieni naarmu, paranee nopeasti". Aistiyliherkkä tuntee pienen naarmun samanlaisena kuin ei-herkkä ison avohaavan.
Ei, vaan lapsen tunnetta pitää ymmärtää. Sinä et voi päättää toisen puolesta, miltä joku asia hänestä tuntuu. Kyse on ihan fyysisestä tunteesta, jota ei voi ohittaa. Se, etä hoet "ei se ole mitään, se menee ohi" on käytännössä sama kuin sanoisit "äitiä ei kiinnosta vttuakaan sinun tunteesi, äiti haluaa vain pois tästä tilanteesta". Lapsen tunne on aito ja siihen pitää suhtautua tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole itse rauhallinen. Sanoo että ei ole mitään hätää se on vaan pieni naarmu, paranee nopeasti, vaikka se tuntuu ärsyttävältä sille ei voinut tehdä mitään, sinun pitää oppia hyväksymään myös epämukavat tunteet.
Tätä onkin yritetty monta kertaa. Lapsi vain suuttuu siitä, että hänen mielestä isoa ja häiritsevää asiaa (esim. se naarmu) vähätellään. Tai käsketään tekemään jotain (olemaan välittämättä) mitä hän ei pysty tekemään kun asia on niin kamala. Ap
No älä tee noin!
En enää yleensä teekään. Useamman kerran tosiaan kokeilin ja huomasin, että se vain lisää lapsen kiukkua. Mutta joskus kiireessä tai jossain hankalassa paikassa (esim. juuri kiireellä eteisessä lähdössä kouluun, keskellä koulumatk
Se on normaali reaktio, älä siitä syytä itseäsi, näitä tilanteita tulee varmasti vaikka yrittää löytää uusia keinoja tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Lapset haluavat rakkautta ja tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, eivät he halua mennä toimintaterapiaan joka ei ratkaise näitäkään ongelmia.
Minustakin erikoinen ketju. Lisään vielä tähän että keskittymällä lapsiin ja arvostamalla heitä tulemme itsekin onnellisemmiksi. Tunteet ovat sallittuja lapsille ja samalla ne tulevat sallituiksi meille aikuisillekin.
Lasten kanssa voi jutella vaikka siitäkin kuinka tyhmiä jotkut säännöt ovat omastakin mielestä mutta kun suhtautuu niihin ja toimii sääntöjen mukaan niin jää enemmän aikaa sekä energiaa kaikkeen paljon kivempaan!
Positiivista elämää kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei noita ihan voi kuitenkaan verrata. Todella pieniä naarmuja tulee ihoon koko ajan ja joka päivä. Verta vuotavia avohaavoja ei. Ap
Mitä sönkötät? Kyse ei ole siitä, kuinka usein asia tapahtuu. Kyse on siitä, miltä asia TUNTUU. Sinulla ei selkeästi ole empatiakykyä, kun ohitat lapsen tunteen etkä osaa asettua lapsen asemaan kuvittelemalla, miltä sinusta tuntuisi, jos joku vähättelisi sinun vammaasi.
Et ymmärtänyt pointtiani ollenkaan. Ikävä että päätit kirjoittaa noin rumaan sävyyn. Pointtini oli se, että verta vuotavia avohaavoja on niin harvoin, että on mahdollista pysäyttää kaikki muu ja sännätä heti tyrehdyttämään verenvuoto. Ja se on pakkokin, koska verta pahasti vuotava avohaava voi oikeasti olla vaarallinen. Mutta jos joka päivä tunnin välein pitäisi pysäyttää koko maailma ja kaikki tekeminen siksi, että jossain on niin mitätön naarmu ettei sitä käytännössä edes näe, niin elämä ja arki menee todella hankalaksi. Ja lapsen on tärkeä oppia, että niissä ei ole mitään vaaraa kuitenkaan. Ap
jokaisesta mitättömän pienestä naarmusta ei oikein kannattaisi välittää
Miten vaikeaa voi olla tajuta, että ne naarmut eivät ole lapselle mitättömän pieniä? Hän tuntee ne valtavan suurina, koska hänellä on valtavan paljon herkemmät aistit kuin sinulla. Älä määrittele lapsen kokemusta oman kokemuksesi kautta, vaan ymmärrä, että lapsesi on yliherkkä. Se, mikä sinulle on pieni hipaisu, tuntuu hänelle nyrkiniskulta. Se, mikä on sinulle pieni kutina, tuntuu hänestä siltä kuin keho olisi täynnä muurahaisia jne. jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole itse rauhallinen. Sanoo että ei ole mitään hätää se on vaan pieni naarmu, paranee nopeasti, vaikka se tuntuu ärsyttävältä sille ei voinut tehdä mitään, sinun pitää oppia hyväksymään myös epämukavat tunteet.
Tätä onkin yritetty monta kertaa. Lapsi vain suuttuu siitä, että hänen mielestä isoa ja häiritsevää asiaa (esim. se naarmu) vähätellään. Tai käsketään tekemään jotain (olemaan välittämättä) mitä hän ei pysty tekemään kun asia on niin kamala. Ap
Ei missään nimessä pidä yrittää tuollaista. Se lapsen kokemus on täysin aito ja todellinen, eikä sitä tosiaan saa vähätellä, se on haitallista.
Jos lapsia kouluaamuna pahalla mielellä sen takia että vaikka siihen naamaan tuulee, niin sitten hän on, kaikkea ei voi muuttaa, kaikkeen et voi vaikuttaa vaikka mitä sanoisit, anna lapselle lupa olla kiukkuinen ja huonolla mielellä , mutta yritä itse olla rauhallinen ja hyvällä mielellä.
Näiden lasten on pakko oppia selviämään itsensä ja oireiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jokaisesta mitättömän pienestä naarmusta ei oikein kannattaisi välittää
Miten vaikeaa voi olla tajuta, että ne naarmut eivät ole lapselle mitättömän pieniä? Hän tuntee ne valtavan suurina, koska hänellä on valtavan paljon herkemmät aistit kuin sinulla. Älä määrittele lapsen kokemusta oman kokemuksesi kautta, vaan ymmärrä, että lapsesi on yliherkkä. Se, mikä sinulle on pieni hipaisu, tuntuu hänelle nyrkiniskulta. Se, mikä on sinulle pieni kutina, tuntuu hänestä siltä kuin keho olisi täynnä muurahaisia jne. jne.
En minä ole missään väittänyt, että en ymmärtäisi että lapsi kokee asian noin. Toki ymmärrän. Mutta koska kyse ei ole mistään oikeasta vaarasta, niin minusta on kannattanut edes yrittää vähän siedättää lapsia niihin tilanteisiin. Vai mitä sinusta oikein pitäisi sitten tehdä, jos oikeasti kaikki päivät pyörii vain niiden mitättömän pienten fyysisten epämukavuuksien ympärillä ja lapsi niistä koko ajan kiukkuinen? Kun en voi vaikka koulumatkoista sitä tuulta poistaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta onko pakko kysyä, että onko lapsi mahdollisesti nepsy. Lapsi kärsii aistiyliherkkyyksistä ja se on yksi nepsyjen tyypillisistä oireista. Mahdollista autisminkirjoa ja vastaavaa kannattaa yrittää selvittää, jos se suinkin on mahdollista.
Voihan olla, että hän on nepsy. Kukapa tietää. Neuvola tosin ei ole sellaista epäillyt eikä esikoulun opettaja eikä päiväkodissa kukaan. Ap
Menkää lääkäriin ja kerro näistä oireista. Tai sano esikoulun opettajalle, ottaa kyllä vakavasti. Nepsyys ei tarkoita välttämättä autismia. Minä en ole autisti, mutta toinen vanhemmistani on. Olen perinyt oikeastaan vaan aisti- ja ääniyliherkkyyttä, lievää sekä olen jossakin määrin jumittaja ja pikkutarkka.
Lasken itseni nentiksi, ihan normityypiksi enkä ole tainnut edes ystävillenikään puhua näistä ominaisuuksistani, koska ovat niin kiinteä osa minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei noita ihan voi kuitenkaan verrata. Todella pieniä naarmuja tulee ihoon koko ajan ja joka päivä. Verta vuotavia avohaavoja ei. Ap
Mitä sönkötät? Kyse ei ole siitä, kuinka usein asia tapahtuu. Kyse on siitä, miltä asia TUNTUU. Sinulla ei selkeästi ole empatiakykyä, kun ohitat lapsen tunteen etkä osaa asettua lapsen asemaan kuvittelemalla, miltä sinusta tuntuisi, jos joku vähättelisi sinun vammaasi.
Et ymmärtänyt pointtiani ollenkaan. Ikävä että päätit kirjoittaa noin rumaan sävyyn. Pointtini oli se, että verta vuotavia avohaavoja on niin harvoin, että on mahdollista pysäyttää kaikki muu ja sännätä heti tyrehdyttämään verenvuoto. Ja se on pakkokin, koska verta pahasti vuotava avohaava voi oikeasti olla vaarallinen. Mutta jos joka päivä tunnin välein pitäisi pysäyttää koko maailma ja kaikki tekeminen siksi, että jossain on niin mitätön naa
Se olet kyllä sinä, joka tässä ei ymmärrä pointtia. Missään ei ole puhuttu koko maailman pysäyttämisestä. Kyse on edelleenkin siitä lapsen TUNTEESTA. Hänen tunneskaalallaan se sinun mielestäsi mitätön haava on sama asia kuin vertavuotava avohaava. Tämä tuntemus ei muutu, vaikka sinä hokisit "ei se mitään, se menee ohi". Päinvastoin. Kun hoet tuollaista, lapselle tulee tunne, että äiti ei ota häntä tosissaan eikä äitiä kiinnosta. Se on lapselle hyvin haitallinen kokemus. Erityisherkkien kanssa pitää osata asettua heidän asemaansa eikä tarkastella asioita ns. normaalin ihmisen näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia kouluaamuna pahalla mielellä sen takia että vaikka siihen naamaan tuulee, niin sitten hän on, kaikkea ei voi muuttaa, kaikkeen et voi vaikuttaa vaikka mitä sanoisit, anna lapselle lupa olla kiukkuinen ja huonolla mielellä , mutta yritä itse olla rauhallinen ja hyvällä mielellä.
Näiden lasten on pakko oppia selviämään itsensä ja oireiden kanssa.
On tämä nyt kuitenkin aika vaikeaa, kun se kiukkuisuus estää muut tekemiset. Lapsi ei esimerkiksi kävele päiväkoti/koulumatkalla eteenpäin yhtään metriä jos hän keksii että paidan alla on jotain joka tuntuu kuin se olisi hius. Eikä hän saa sitä itse pois. Eikä esim. pakkasella ole mahdollista riisua lasta ylävartalo paljaaksi keskellä katua ja alkaa etsimään jotain niin pientä hiusta jostain selästä tai paidan selkämyksestä että itse en sitä meinaa edes nähdä. Ap
Googlaa sensorisen integraation häiriö. Kuulostaako mikään tutulta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jokaisesta mitättömän pienestä naarmusta ei oikein kannattaisi välittää
Miten vaikeaa voi olla tajuta, että ne naarmut eivät ole lapselle mitättömän pieniä? Hän tuntee ne valtavan suurina, koska hänellä on valtavan paljon herkemmät aistit kuin sinulla. Älä määrittele lapsen kokemusta oman kokemuksesi kautta, vaan ymmärrä, että lapsesi on yliherkkä. Se, mikä sinulle on pieni hipaisu, tuntuu hänelle nyrkiniskulta. Se, mikä on sinulle pieni kutina, tuntuu hänestä siltä kuin keho olisi täynnä muurahaisia jne. jne.
En minä ole missään väittänyt, että en ymmärtäisi että lapsi kokee asian noin. Toki ymmärrän. Mutta koska kyse ei ole mistään oikeasta vaarasta, niin minusta on kannattanut edes yrittää vähän siedättää lapsia niihin tilanteisiin. Vai mitä sinusta oikein pitäisi sitten tehdä, jos oikeasti kaikki päivät pyörii vain niide
Opettelet tunnetaitoja ja empatiakykyä. Ei ole vaikeaa sanoa "äiti tietää, että tuuli tuntuu sinusta tosi pahalta, auttaisiko jos laittaisimme huivin poskien suojaksi" tms. Ei vaadi mitään tuon kummempaa ottaa lapsi vakavissaan. Suhtaudut hänen tuntemuksiinsa samalla tavalla kuin suhtautuisit sinun määritelmäsi mukaan "oikeisiin" vaaratilanteisiin.
Lapsesi on aistiyliherkkä. Pesulappu tuntuu kuin kaktus olisi housussa ja jugurtin möykyt kuin etana suussa ym. ÄLÄ VÄHEKSY. Lapsesi ei ole diiva eikä kuvittele.