HS: 50-60-vuotiaat ovat niin varakkaita että perinnöt voitaisiin siirtää heidän ohi seuraavalle sukupolvelle
"Suurten ikäluokkien lapset ovat nyt viisi-kuusikymppisiä. Monella asuntolainat on jo maksettu ja varallisuutta on kertynyt. Tarve perintönä saadulle omaisuudelle on suurempi niille ikäluokille, jotka ovat vasta astuneet työelämään ja suunnittelevat perheen perustamista.
Perinnön siirtymisellä suoraan lapsenlapsille ei olisi valtion tulopuolen kannalta merkitystä. Nuoremmille sukupolville merkitys olisi kuitenkin suuri."
Kommentit (335)
Vierailija kirjoitti:
Jokainen yli 35 v suomalainen jputaisi antamaan esim. 300 e kuukausittan suomen 18 -25 vuotiaille jotka sitten toteuttaisivat mieluhalujaan.
Tämäkö on se uusi pullamössösukupolvi? Käsi ojossa muiden rahojen perässä, itse ei viitsitä töitä tehdä ja ottaa vastuuta itsestään, pitäisi saada vain toteuttaa omia kivoja mielihalujaan. Henkisesti jääneet lapsen tasolle.
Syy, miksi näitä puheita kuulee, on se, että perinnönsaajat ovat nykyisin lähellä eläkeikää. Tutkittu on myös, että siinä iässä saadut perintörahat jäävät makaamaan säästötilille, siellä makaa nytkin yli 120 miljardia.
2000-luvulla syntyneet sukupolvet tulevat tuhoamaan hyvinvointi yhteiskunnat, on heillä rahaa tai ei. Ainoa asia, minkä he osaavat, on oman oksan sahaaminen. Jo, pelkästään heidän tuleva fyysinen rappionsa tulee rasittamaan yhteiskuntia kestämättömällä tavalla, saatikka henkinen laiskuus. Onneksi pieni eliitti osaa pitää itsensä fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Heidän tehtävänsä on tulevaisuudessa laittaa kovalla kädellä nämä itsensä orjan asemaan laittaneet ihmiset kuriin ja tarpeen tullen harventaa heitä, jotta yhteiskunta vielä elpyisi edes siedettävälle tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi näitä puheita kuulee, on se, että perinnönsaajat ovat nykyisin lähellä eläkeikää. Tutkittu on myös, että siinä iässä saadut perintörahat jäävät makaamaan säästötilille, siellä makaa nytkin yli 120 miljardia.
Viisikymppisillä on vielä 15-20 vuotta eläkeikään.
Vierailija kirjoitti:
Olen pitkäaikaistyötön kahden lapsen yh vuokrakaksiossa. En tunne itseäni varakkaaksi. Keitä nämä 50 v varakkaat ovat? Kaikilla tutuilla isot lsinat tai ovat työttömiä suurella osalla kouluikäiset lapset.
Ne joiden työsuhde ja parisuhde on kestäny
Vierailija kirjoitti:
Mikä idea tahansa heitetään nyt ilmaan älyttömyyden tasosta riippumatta, jotta yritystuista ei tarvitsisi tinkiä YHTÄÄN puhumattakaan pörssiin listaamattomien yritysten kevennetystä verotuksesta..
Pelko on nyt rikkaistossamme suurta ja mediakampanja jyllää. Mitä vielä voitaisiin tehdä kun köyhiltä on pian tuet leikattu ja palkansaajien verotus ruuvattu tappiin? Aivan mitä tahansa kunhan varakkaiden ei tarvitse osallistua mitenkään...

Miksi varakkaiden, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin, pitäisi osallistua rappiokansanosan elättämiseen?
Aikoinaan yhden sukulaiseni appivanhemmat myivät kesämökkinsä ja talonsa sekä muuttivat kerrostaloon palvelujen lähelle. Tarkoituksena matkustella ja nauttia elämästä niin kauan kuin voivat. 50-vuotias poika suuttui kun myivät "omaisuutensa" eivätkä jättäneet tätä lapsilleen. No edelleenkin se omaisuus on sen hallussa, joka sen on tehnyt.
Itse olen perinyt isäni, äiti on vielä elossa. Isän perintöä jaettiin niin, että kumpikin lapsista sai kymppitonnin, sama summa jätettiin tilille perikunnan kiinteistön maksuihin. Annoin kymppitonnistani heti lapsilleni tonnit, loppu meni elämiseen. Kun ja jos äidiltä jää perintöä, otan sen itselleni, koska minunkin pitää ajatella missä asun loppuelämäni eli tarvitsen rahaa asunnonvaihtoon. Lapsille annan jotain. Olisihan se kiva antaa koko perintö lapsille, mutta siihen minulla ei ole varaa ja heille jäisi osuus vanhasta talosta, jota on vaikea saada kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi näitä puheita kuulee, on se, että perinnönsaajat ovat nykyisin lähellä eläkeikää. Tutkittu on myös, että siinä iässä saadut perintörahat jäävät makaamaan säästötilille, siellä makaa nytkin yli 120 miljardia.
Viisikymppisillä on vielä 15-20 vuotta eläkeikään.
Muistaakseni keskimääräinen perinnönsaaja on n.60v ja perinnönjättäjä yli 80v.
Oma äitini sai perinnön 75v, kun isoäiti kuoli 95-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi näitä puheita kuulee, on se, että perinnönsaajat ovat nykyisin lähellä eläkeikää. Tutkittu on myös, että siinä iässä saadut perintörahat jäävät makaamaan säästötilille, siellä makaa nytkin yli 120 miljardia.
Hmmm. Kyllä minä ja minun tuttuni hyvin tuhlaamme perintöämme. Vaikka raha on osakkeissa, niin en tee korkoa korolle, kuten nuoremmat. Minä nostan voitot ja käytän rahaa.
Se on totta, että olisin tarvinnut rahat perheellisenä, 30-40 ikävuoden välissä.
Mutta ikinä ei kannata antaa liikaa ylimääräistä rahaa nuorelle sinkulle. Hän ei muuten ikinä opi käsittelemään rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut tästä paljon! Olen itse viisikymppinen ja ilmoitin joku vuosi sitten vanhemmille, että laittakaa testamenttiin suoraan omat lapseni. Heillä on paljon suurempi tarve sille rahalle kuin minulla! Olette itsekkäitä vanhempia, jos ette anna perintöä menemään suoraan omille lapsillenne
Ei kuulu sinulle. Näin sanon, vaikka olen pienituloinen ja aion antaa ennakkoperintöä.
Ottaako kukaan huomioon, että toiset säästävät lapsilisät lapsilleen? Ne annetaan sitten lapsilisien loputtua. Aivan liikaa on lähipiirissä ja muualtakin kuullut, että lapset pistävät haisemaan kaikki heti. Mitään ei jää säästöön tai sijoituksiin. Lapsuudenystäväni teki velkaa parille kaverilleen ( ei kertonut sattuneesta syystä kertonut minulle ennen kuin töppäys oli jo tapahtunut) juuri sen verran, että pystyi lapsilisillä maksamaan ne yhden päivän aikana pois. Sitten oltiin taas viikkorahaa vanhemmiltaan pyytämässä. Ei kait lapsilisiä tuollaiseen ole tarkoitettu, vai?!
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut tästä paljon! Olen itse viisikymppinen ja ilmoitin joku vuosi sitten vanhemmille, että laittakaa testamenttiin suoraan omat lapseni. Heillä on paljon suurempi tarve sille rahalle kuin minulla! Olette itsekkäitä vanhempia, jos ette anna perintöä menemään suoraan omille lapsillenne
Olen trolli tai typerys. Viisikymppisenä ollaan työelämässä ja silloin voi tuntua, että rahaa on. Meidän sukupolven reläkkeet ovat todella pienet ja eläkkeestä täytyy itse kustantaa yhä enemmän asioita. Tulet tarvitsemaan perintöäsi kipeästi.
Hyvä systeemi on antaa lapselle jokaista säästettyä euroa kohden kaksi euroa tilille, johon on tehty säästötavoite esim. asuntoa varten. Jos tyhjentää tilin muuhun, kuin sovittuun tavoitteeseen, niin sitten rahahanat kiinni ja jääköön odottamaan vanhempien kuolemaa ja perintöä.
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut tästä paljon! Olen itse viisikymppinen ja ilmoitin joku vuosi sitten vanhemmille, että laittakaa testamenttiin suoraan omat lapseni. Heillä on paljon suurempi tarve sille rahalle kuin minulla! Olette itsekkäitä vanhempia, jos ette anna perintöä menemään suoraan omille lapsillenne
Sinulla on mittava varallisuus ja vankka usko siihen, että et jää työttömäksi. Avioeroakaan ei ole tulossa. Siinä tapauksessa perinnön siirtäminen suoraan lapsenlapsille on järkevä teko.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan yhden sukulaiseni appivanhemmat myivät kesämökkinsä ja talonsa sekä muuttivat kerrostaloon palvelujen lähelle. Tarkoituksena matkustella ja nauttia elämästä niin kauan kuin voivat. 50-vuotias poika suuttui kun myivät "omaisuutensa" eivätkä jättäneet tätä lapsilleen. No edelleenkin se omaisuus on sen hallussa, joka sen on tehnyt.
Onko ne omaisuudet tehty itse? Esimerkiksi suurin osa suurten ikäluokkien mökeistä sijaitsee edeltävältä sukupolvelta saadulla rantatontilla. Suuret ikäluokat ovat perineet myös huomattavan määrän metsää ym. kiinteistöjä. Mun vanhempien omakotitalokin on puoliksi vaarini maksama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi näitä puheita kuulee, on se, että perinnönsaajat ovat nykyisin lähellä eläkeikää. Tutkittu on myös, että siinä iässä saadut perintörahat jäävät makaamaan säästötilille, siellä makaa nytkin yli 120 miljardia.
Hmmm. Kyllä minä ja minun tuttuni hyvin tuhlaamme perintöämme. Vaikka raha on osakkeissa, niin en tee korkoa korolle, kuten nuoremmat. Minä nostan voitot ja käytän rahaa.
Se on totta, että olisin tarvinnut rahat perheellisenä, 30-40 ikävuoden välissä.
Mutta ikinä ei kannata antaa liikaa ylimääräistä rahaa nuorelle sinkulle. Hän ei muuten ikinä opi käsittelemään rahaa.
Sinä ja sinun tuttusi joo. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että hyvin yleisesti niitä rahoja makuutetaan turhaan tileillä.
Työtoveri täytti 60 vuotta. Juhlat pidettiin, koska oli juhlan aika. Paikalla oli juhlakalun lapset, lapsenlapset, n.80v vanhemmat ja isoäiti 100v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen ja luovuin perinnöstä, se meni parikymppiselle lapselleni. Suosittelen samaa kaikille. Helppo tapa tukea lapsia, kun ei ns menetä siinä mitään, se raha ei ole koskaan edes ollut omalla tilillä, eikä tee sinne mitään lovea, siitä luopumista ei edes huomaa, mutta köyhälle opiskelevalle lapselle se on iso juttu.
Riippuen perinnön suuruudesta todennäköisesti ei verotuksellisesti paras ratkaisu ollut.
Kylläpäs oli. Siinä jäi yhden kerran perintöverot maksamatta. huonoimmassa tilanteessa (pieni perintö) se on sama että olisiko itse ottanut vai olisiko kieltäytynyt. Välimallissa jopa parempi, voi olla että kumpikaan perintö, isovanhemmilta JA omilta vanhemmilta saatava jää alle verorajan, jos vanhempi olisi ottanut perinnön vastaan, hänen jättämänsä perintö olisi voinut olla taas juu
Tietenkään kukaan ei huvikseen maksa liikaa veroja, mutta siinä menee jo verojen välttely liian pitkälle, kun veroja säästääkseen jää kokonaan ilman mitään.
Kuusikymppisellä juuri voi olla iso tarve perinnölle, kun eläkeikään on nykyään vielä pitkä aika, mutta työtä ei ehkä ole, tai työkyky ei ole enää priimaa. Toisin kuin nykyisillä eläkeläisillä, nykyisillä viisikymppisillä se eläke on lisäksi onnettoman pieni sitten, kun sitä edes saa. Voipi monelle tulla nälkä.
Olisi tai ei, hoivaa se ei tuleville vanhuksille takaisi, ei varakkaille eikä varattomille.