Hiljainen kiusaaminen

Millaista palautetta olet saanut opettajalta tämän jälkeen?

Tiedän erään tapauksen, kun ala-asteikäisten lasten ystävyys tuhoutui toisen silkkaan kateuteen. Toisen lapsen perhe ei periaate syistä halunnut hankkia kuin muutaman kehittävän lelun per ikäkausi, mutta toisessa perheessä lapsella on erilaisia leluja. Ja kun toisen lapsen lelu-yltäkylläisyys rupesi tarpeeksi ärsyttämään, jätettiin hänet porukasta pois.

lapset voivat olla todella julmia. Meillä yläasteella muodostui selviä porukoita. Joku eristettiin aina joukosta. Mutta sekä porukat että eristetyt vaihtuivat aika ajoin. Että ei tuo vaihe välttämättä kauaa kestä. Se oli aikamoista kilpailua suosiosta. Kuka on milloinkin in.

luultavasti sellaista, että ottaisin suoraan " johtajan" vanhemiin yhteyttä ja koittaisin uhua asiasta heidän kanssaan ja myös opettajan samalla.

Tyttärelläsi on varmaan rankkaa koulussa ja äidillä kotona asiota pohtiessa..

Viimekädessä voisin jopa vaihtaa lapsen koulua ja vaikka itse sitten kuljettaa lapsen kauemmas kouluun.

Ikävä tilanne, tsemppiä teidän perheelle!

että nostetaan taas! Koulukiusaajat kuriin!

Aikuisten oikeesti, keskustelkaa niiden lastenne kanssa. Kaikki ei tosiaankaan välttämättä tajua olevansa kiusaajia jättäessään jonkun jatkuvasti ulkopuolelle.

Aikuisistahan tämäkin on kiinni.

tulee joka kuukausi lappu kotiin kuukausitiédotteen kanssa jossa kysytään onko lasta kiusattu, koska, miten, kuka yms. Siinä on myös kirjoitettu että ykisn jättäminen, tekstarit yms. on kiusaamista.



Ehdottakaa vanhempainneuvoston / reksin kanssa että aletaan tällaista kerääminen. Meillä myös ilmoitettu jos tietystä lapsesta tulee tarpeeksi palautetta niin tämä kiusaaja vaihtaa koulua.



Älkää jättäkö lastanne ykisn tilanteeseen jos lapsi siitä teille kertoo. Se on lapen hätähuuto!!



Anneli

Minä olin aikoinaan tuo syrjäytetty, kovin paljon kiusaamista en saanut osakseni, sitäkin kyllä aika-ajoin. Lähinnä jätettiin porukan ulkopuolelle, ja jos jotain erikoista oli niin kyllä siitä kiusattiinkin. Tuo alkoi jo ala-asteella, luokalla oli vahva tyttö, joka veti kaikki mukaan juttuun, siis myös pojat eikä vain tytöt. Aika-ajoin mulla oli kavereita, välillä ihan hyviäkin. Pienemmissä porukoissa oli kaveri, kuka milloinkin ja kun koulun ulkopuolella kohdattiin, ei mitään ongelmia ollut. Lisäksi minua kiusasi opettaja, joka jätti ulkopuolelle mm. juhlien näytelmistä ja esityksistä ja muutenkin hyljeksi. Häneen aion vielä tässä elämässä ottaa yhteyttä ja kertoa, että kasvoinpas kunnon ihmiseksi!



Jotenkin sen tajusin jo silloin ekalla luokalla, että vika ei ole minussa, vaan muissa. En tiedä mistä näin hyvän itsetunnon olen saanut, vanhemmilla ei ainakaan tuossa tilanteessa ollut osuutta asiaan. Mitään eivät tehneet, vaikka äidille itkin, ei edes opettajalle sanaakaan asiasta! Siitä olen katkera edelleen, joten ottakaa neuvosta vaari ja antakaa lapsenne ymmärtää, että olette tukena ja tehneet voitavanne asialle.



Tosiaan, ajattelin aina että en voi olla ihan niin huono ja ajattelin että tuolla johtajatytöllä on itsellään asiat huonosti. Aikuisiällä asia selvisi minulle, kun näimme vuosikymmenen eron jälkeen. Hän pyysi minulta anteeksi käyttäytymistään, kertoi kuinka kateellinen oli minun kauneudestani, ja siitä että tulin ehjästä ja onnellisesta perheestä. Omassa perheessään oli alkoholi- ja pettämisongelmia, ja eroakin touhuttiin monta vuotta. Olin hänen silmissään täydellinen, ja sitä ei

hänen egonsa kestänyt. En ole koskaan ollut hänelle katkera, jotenkin pieni ihminen pystyy ymmärtämään toisen hädän vaikkei sitä silloin tajuakaan!



Muuta haittaa minulle ei tästä ole ollut, kuin että olen edelleen ihmissuhteissa hyvin epävarma ja minulle on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Hyvää päivää -tuttuja on paljon, mutta todellisia ystäviä minun on vaikea saada.



Mutta jos jotain pystyn asiasta sanomaan, on viestini se, että ottakaa lasten ongelmat vakavasti, olkaa tukena ja yrittäkää vaikuttaa asiaan! Jos ei tulosta tulekaan, on tärkeintä se, että olette lapsenne tukena ettekä jätä heitä yksin kärsimään tilanteesta.

on kiusattu ala-asteelta asti.. Tai itse asiassa se alkoi jo kerhotasolta. Kyllä, jopa 4-vuotiaat lapset osaavat kiusata niin, että toiselle tulee oikeasti paha mieli. Ja lähinnä minua on haukuttu rumaksi. Vaikka näytän ihan tavalliselta.. Muistan joskus siellä kerhossa, kun yksi tyttö kerran leikki kanssani ja sanoi " olet sä ihan kiva, vaikka me sanotaankin sua rumaksi" .. Jne. Tämä jatkui tarhassa, sitten ala-asteella, yläasteellakin, vaikka vähän lievempänä. Lukiossa ei sanallisesti enää, mutta eipä ollut kavereitakaan. Nyt opiskelen ammattikorkeassa, ja yhä edelleen teen yksin kaikki parityöt.. En ymmärrä missä vika. No, joitakin vaan syrjitään koko elämä, minkä sille sitten voi. Mutta minullapa on ihana mies joka ei petä, kaksi täydellistä lasta... Haistakaa vaan paska, kiusaajat. Elämäni on mallillaan, miten teillä menee?

On valitettava harhaluulo, ettei kiusaamiseen voida puuttua. Kiusaamiseen puuttumiseen (sekä henkiseen että fyysiseen) on nykyisin olemassa lukuisia menetelmiä, joihin opettajat / koulun henkilökunta pitäisi olla koulutettu.

Ota siis vielä yhteyttä opettajaan. Jos opettaja ei itse ymmärrä, pyydä sinä häntä kutsumaa koolle ns. oppilashuoltoryhmä (jossa mukana mm. kuraattori ja koulupsykologi, ope tietää kyllä kokoonpanon) ja jossa sovitaan miten asia RATKAISTAAN. Ole jämäkkänä palaverissa ja edellytä, että nyt sovitaan konkreettisesti miten asia selvitetään, eli kokous ei ole vain fiilisten kuulemista varten. Jos opettaja ei reagoi ehdotukseesi, ota heti yhteys rehtoriin. Kerro myös, että opettaja ei ole ottanut asiaa vakavasti (mikä on TOSI vakava juttu viranhaltijalta). Jos rehtori ei reagoi, ota yhteys hänen esimieheensä opetusvirastoon. Hänelle sama tarina. Voit olla varma, että tässä vaiheessa reagoidaan.

Asia on ratkaistavissa, ja se on koulun velvollisuus. Ja osa hyvän koulutuksen saaneiden opettajien ammattitaitoa. Muista vielä, ettei ole olemassakaan " vain" -kiusaamista.

Terveisin, Opettaja

Poika (kiusattu) vaihtoi just muutama kuukausi sitten rinnakkaisluokalle, kun edellisellä luokalla syrjiminen ym. kiusaaminen meni siihen pisteeseen, että kotona alkoi seinät kaatua päälle. Poika oireili psyykkisesti.

Järkyttävää lukea, miten yleistä tuollainen porukalla (koko luokalla) yhtä vastaan -tyyli on.. Meidän tapauksessa opettaja teki mielestäni virheen, kun hyssytteli asiaa vaikka kuinka kauan, vaikka lopulta selvisi, että tilanne oli luokassa ollut jo huono alusta alkaen. Meidän poika ehti onneksi olla ko. luokalla vasta vähän yli puoli vuotta.

mua kans kiusattiin hiljaisesti jonkin aikaa 5. luokalla. tai yhtäkkiä luokan tytöt kääntyi kaikki mua vastaan. omat vanhemmat ei paljoa osanneet auttaa. no, tein sitten niin että eräänä aamuna menin vähän aikaisemmin kouluun ja menin jutteleen meidän opettajan kanssa ja kerroin tilanteen hänelle. opettaja otti kaikki puhutteluun ja tilanne tavallaan laukesi käsiin. pikkuhiljaa kaikki oli taas normaalisti.

mutta sen voin sanoa että se on pienestä kiinni ketä kiusataan ja ketä ei. se on myös pienestä kiinni loppuuko se vai paheneeko. tärkeää olisi olla aina oman lapsen kanssa läheinen. minun vanhempani eivät olleet ja jouduin niin pienenä hoitamaan asian itse.

Minäkin todella toivon, että kiusattujen lasten äidit ottaisivat suoraan yhteyttä kiusaajan vanhempiin. Esim en mitenkään näe, kuinka itse voisin esim tietää, jos lapseni olisi kiusaaja. Jos joku kertoisi minulle sellaisen tiedon, niin asia ei todellakaan jäisi siihen, vaan lapseni joutuisivat vastaamaan teoistaan.

Itse olen tosi herkkänä näille kiusaamistapauksille. Meillä on ekaluokkalainen tytär, muutimme juuri ennen koulun alkua toiselle puolelle Suomea. Alku tuntui vaikealta, mutta vähitellen alkoi saamaan kavereita. Nyt on varmaan toka luokan jälkeen muutto taas edessä ja vähän pelokkaana sitä odotan.



Olemme tytöllemme opettaneet, että ketään ei saa kiusata ja kertoneet, millaisia kiusaamisen muotoja voi olla. Lisäksi olemme aina välillä kyselleet, kiusataanko ketään ja me tarvittaessa otamme yhteyttä kouluun. Tyttäremme koulussa kiusaamiseen puututaan vakavasti ja heti elokuussa olleessa vanhempainillassa käsiteltiin koulukiusaamisasiaa. Rehtori toi esille, että heti siihen puututaan ja kertoi, että heidänkin koulussa on joskus ollut kiusaamista. Eli sitä ei heidän koulussaan kielletä.



Tippa tuli minullakin linssiin, kun luin tätä ketjua siitä, miten kamalaa joillakin lapsiressukoilla voi olla koulussa. Tytöt osaavat olla tosi pirullisia toisilleen jo aivan alaluokilta lähtien.



Kiusaamiseen pitää puuttua eli aina vain ylempään tahoon on oltava yhteydessä, jos opettaja tai rehtori ei ota asiaa vakavasti. Kyllä tuollaiset kakarat täytyy saada kuriin. Olen itse kohta valmis psykologi ja harjoitteluun menen kesäksi nuorisopsykiatriaan. Sielläkin voi tulla tällaisia asioita esille. Itse puutun ja samoin mieheni ja niin pitäisi meidän kaikkien vanhempien. Jutelkaa vanhemmat lastenne kanssa ja opettakaa heidät suvaitsevaisiksi ja empaattisiksi.



Tiedän, että kotikoulussa jotkut lapset opiskelevat mm. koulukiusaamisen takia. Mutta mielestäni ei ole oikein, että kiusattu siirretään ja kiusaajat jäävät kouluun ja valitsevat tarvittaessa uuden kohteen. Itse koin yläasteen alkuvuodet ikävinä, mutta sain ysillä hyvän ystävän ja sitten lukiossa lisää. Ja nyt tutustun helposti ihmisiin ja olen saanut ystäviäkin.



Lasta kannattaa kuunnella ja olla tarkkana hänen mielialastaan ja habituksestaankin.



Tsemppiä kaikille ja pidetään lastemme puolta!

Olen pahoillani ap. tilanteesta mutta mä en näe tuossa muuta vaihtoehtoa kuin muuttamisen. Ei ne kiusaajat muutu vaikka mitä sanoisi ja tekisi.

Äitini otti kuitenkin tietämättäni opettajaan yhteyttä ja opettaja pyysi meidät kaikki tytöt jäämään luokkaan välitunnin ajaksi. Sitten hän puhui (jyrähteli) asiasta, että tällaista ei tulla missään nimessä sallimaan ja pyysi vastauksia kiusaajilta ja " nolasi" heitä ja heidän kommenttejaan. Tytöt siis kielsivät mitään sellaista tapahtuneen, johon opettaja vastasi että pidätkö minua tosissaan tyhmänä. Että tiedän että tätä tapahtuu, ja nyt kysyn sinulta NN miksi sinä teet sitä. Otti siis tilanteen TODELLA tosissaan. Hoisi homman äärettömän hyvin. Kiusaaminen loppui kuin seinään. Myöhemmin kun tilanne uhkasi kehittyä uudelleen toisen tytön kohdalla, opettaja pyysi minut puhutteluun ja sanoi, että muistan varmaan miltä tuntui ja että tekisin kaikkeni.



Ota siis yhteyttä opettajaan ja vaadi, että asia hoidetaan.

Siitähän on tehty joku tutkimuskin, että suurin osa lapsista

on näitä " hiljaisia kiusaajia" eli passivisesti antavat sen kovaäänisimmän, " voimakkaimman" kiusaajan jatkaa kiusaamistaan, ja hyväksyvät hiljaa vierestä katsoen tämän kiusaajan tekemiset.



Me vanhemmat voidaan vaikuttaa kasvatuksella juuri tähän, että lapsistamme ei tule näitä hiljaisia kiusaajia. Itse olen takonut pienestä asti lapsieni päähän sitä, miten jokainen pitää ottaa leikkiin mukaan, ketään ei jätetä ulkopuolelle, jos joku kiusaa toista siihen on puututtava esim. niin, että menee kertomaan heti aikuiselle jne. jne.

En nyt jaksa lukea toisten vastauksia, mutta kerron oman tarinani

Minä olin aikoinaan tuo syrjäytetty, kovin paljon kiusaamista en saanut osakseni, sitäkin kyllä aika-ajoin. Lähinnä jätettiin porukan ulkopuolelle, ja jos jotain erikoista oli niin kyllä siitä kiusattiinkin. Tuo alkoi jo ala-asteella, luokalla oli vahva tyttö, joka veti kaikki mukaan juttuun, siis myös pojat eikä vain tytöt. Aika-ajoin mulla oli kavereita, välillä ihan hyviäkin. Pienemmissä porukoissa oli kaveri, kuka milloinkin ja kun koulun ulkopuolella kohdattiin, ei mitään ongelmia ollut. Lisäksi minua kiusasi opettaja, joka jätti ulkopuolelle mm. juhlien näytelmistä ja esityksistä ja muutenkin hyljeksi. Häneen aion vielä tässä elämässä ottaa yhteyttä ja kertoa, että kasvoinpas kunnon ihmiseksi!



Jotenkin sen tajusin jo silloin ekalla luokalla, että vika ei ole minussa, vaan muissa. En tiedä mistä näin hyvän itsetunnon olen saanut, vanhemmilla ei ainakaan tuossa tilanteessa ollut osuutta asiaan. Mitään eivät tehneet, vaikka äidille itkin, ei edes opettajalle sanaakaan asiasta! Siitä olen katkera edelleen, joten ottakaa neuvosta vaari ja antakaa lapsenne ymmärtää, että olette tukena ja tehneet voitavanne asialle.



Tosiaan, ajattelin aina että en voi olla ihan niin huono ja ajattelin että tuolla johtajatytöllä on itsellään asiat huonosti. Aikuisiällä asia selvisi minulle, kun näimme vuosikymmenen eron jälkeen. Hän pyysi minulta anteeksi käyttäytymistään, kertoi kuinka kateellinen oli minun kauneudestani, ja siitä että tulin ehjästä ja onnellisesta perheestä. Omassa perheessään oli alkoholi- ja pettämisongelmia, ja eroakin touhuttiin monta vuotta. Olin hänen silmissään täydellinen, ja sitä ei

hänen egonsa kestänyt. En ole koskaan ollut hänelle katkera, jotenkin pieni ihminen pystyy ymmärtämään toisen hädän vaikkei sitä silloin tajuakaan!



Muuta haittaa minulle ei tästä ole ollut, kuin että olen edelleen ihmissuhteissa hyvin epävarma ja minulle on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Hyvää päivää -tuttuja on paljon, mutta todellisia ystäviä minun on vaikea saada.



Mutta jos jotain pystyn asiasta sanomaan, on viestini se, että ottakaa lasten ongelmat vakavasti, olkaa tukena ja yrittäkää vaikuttaa asiaan! Jos ei tulosta tulekaan, on tärkeintä se, että olette lapsenne tukena ettekä jätä heitä yksin kärsimään tilanteesta.

En nyt jaksa lukea toisten vastauksia, mutta kerron oman tarinani

Minä olin aikoinaan tuo syrjäytetty, kovin paljon kiusaamista en saanut osakseni, sitäkin kyllä aika-ajoin. Lähinnä jätettiin porukan ulkopuolelle, ja jos jotain erikoista oli niin kyllä siitä kiusattiinkin. Tuo alkoi jo ala-asteella, luokalla oli vahva tyttö, joka veti kaikki mukaan juttuun, siis myös pojat eikä vain tytöt. Aika-ajoin mulla oli kavereita, välillä ihan hyviäkin. Pienemmissä porukoissa oli kaveri, kuka milloinkin ja kun koulun ulkopuolella kohdattiin, ei mitään ongelmia ollut. Lisäksi minua kiusasi opettaja, joka jätti ulkopuolelle mm. juhlien näytelmistä ja esityksistä ja muutenkin hyljeksi. Häneen aion vielä tässä elämässä ottaa yhteyttä ja kertoa, että kasvoinpas kunnon ihmiseksi!



Jotenkin sen tajusin jo silloin ekalla luokalla, että vika ei ole minussa, vaan muissa. En tiedä mistä näin hyvän itsetunnon olen saanut, vanhemmilla ei ainakaan tuossa tilanteessa ollut osuutta asiaan. Mitään eivät tehneet, vaikka äidille itkin, ei edes opettajalle sanaakaan asiasta! Siitä olen katkera edelleen, joten ottakaa neuvosta vaari ja antakaa lapsenne ymmärtää, että olette tukena ja tehneet voitavanne asialle.



Tosiaan, ajattelin aina että en voi olla ihan niin huono ja ajattelin että tuolla johtajatytöllä on itsellään asiat huonosti. Aikuisiällä asia selvisi minulle, kun näimme vuosikymmenen eron jälkeen. Hän pyysi minulta anteeksi käyttäytymistään, kertoi kuinka kateellinen oli minun kauneudestani, ja siitä että tulin ehjästä ja onnellisesta perheestä. Omassa perheessään oli alkoholi- ja pettämisongelmia, ja eroakin touhuttiin monta vuotta. Olin hänen silmissään täydellinen, ja sitä ei

hänen egonsa kestänyt. En ole koskaan ollut hänelle katkera, jotenkin pieni ihminen pystyy ymmärtämään toisen hädän vaikkei sitä silloin tajuakaan!



Muuta haittaa minulle ei tästä ole ollut, kuin että olen edelleen ihmissuhteissa hyvin epävarma ja minulle on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Hyvää päivää -tuttuja on paljon, mutta todellisia ystäviä minun on vaikea saada.



Mutta jos jotain pystyn asiasta sanomaan, on viestini se, että ottakaa lasten ongelmat vakavasti, olkaa tukena ja yrittäkää vaikuttaa asiaan! Jos ei tulosta tulekaan, on tärkeintä se, että olette lapsenne tukena ettekä jätä heitä yksin kärsimään tilanteesta.