Hiljainen kiusaaminen

Toivotaan, että oli kyse vaan jostain väliaikaisesta asiasta.

Upeaa Ryytimaa

oli löytänyt tytön käytävältä. Ja kertoi mitä aikoo tehdä, siis hyväksytti mulla sotasuunnitelmansa. joka todella toimi!



Opelta olen saanut sähköpostikommenttia että mukavasti tuntuu menevän. Ja nythän kohta sitten uudet tuulet puhaltavatkin ensin kesäloman ja sitten yläasteen merkeissä:)



AP

Kaksplussalla joku kirjoitti hyvin:



Suurin osa vanhemmista on kiusaajia. Olen seurannut miten täälläkin moni vanhempi yrittää hommata kaveria lapselleen, että ei vain jää yksin. Kukaan ei opeta täälläkään lapselleen, että olisi reilu ja ystävällinen, vaan yritetään vaan saada omalle lapselle hyvä kaveri, naapurin tai toisen lapsen kustannuksella. Jos jokainen opettaisi lapselleen, että kaikkien kanssa ollaan, jos joku on yksin, voisi pyytää häntä mukaan, KETÄÄN ei jätetä yksin. Kukaan ei halua olla yksin, joten jos itse ei halua olla yksin, tuskin kaverikaan. Pitäisi opettaa kohtelemaan toisia kuin haluaa itseään kohdeltavan. Harvoin haukkkuminen tai fyysinen satuttaminen on läheskään niin pahaa kuin eristäminen, ja tätä harrastaa 99% vanhemmista ja lapsista. Etsitään omalle lapselle kiivaasti kaveria, että ei jää yksin. Vähät välitetään muista lapsista kuin niistä, jotka katsotaan potentiaaliseksi kaveriksi omalle. Inhottavaa ja oksettavaa katsottavaa päivittäin.



http:/ /keskustelu. kaksplus. fi/t836974

Ja keskustelkaa, miksi tämä lapsi jää muiden leikeistä ulkopuolelle. Kysykää, mikä on se todellinen syy? Kyllä se kateuskin jo lapsia kiusaa.

Kasvatus ei ole temppu- tai sääntökokoelma. Se on molemminpuoliseen kunnioitukseen ja rakkauteen perustuva ihmissuhde lapsen ja aikuisen välillä.



Aikuinen osoittaa välittämistään mm. opettamalla lasta pitämään huolta itsestään eli hoitamaan syömisensä, hygienian, koulun jne. asiallisesti. Lisäksi aikuisen tulee kohdella lapsen persoonaa kunnioittavasti, arvostaa häntä ja vaatia samaa kohtelua itselleen ja toisille. Turha on kuitenkin odottaa kunnioitusta, jos on itse ensin jättänyt lapsen henkisesti tai fyysisesti yksin ja vähätellyt häntä toimissaan tai sanoissaan.



Hyvässä ihmissuhteessa lapsi kasvaa turvallisesti tasapainoiseksi aikuiseksi ilman sen kummempia kasvatteluja. Nykyaikainen kasvatus merkitsee minulle sitä, että lapsi nähdään ihmisenä, jolla on sama arvo kuin muillakin, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että hänellä olisi sama itsemääräämisoikeus kuin aikuisella.



Monesti puhutaan siitä, että parisuhde vaatii töitä pysyäkseen yllä. Sama koskee lapsen ja vanhemman suhdetta. Moni vanhempi tuntuu uskovan, että luottamuksellinen, kunnioittava suhde pysyy itsestään yllä ja mikäli siihen tulee särö, se korjataan arestilla tai selkäsaunalla. Murrosiässä viimeistään sitten huomataan, ettei ole enää mitään kontaktia lapseen. Silloin ei enää " kuri" auta. On myöhäistä.



Kasvatuksessa on oleellista viettää aikaa lapsen kanssa, tehdä yhdessä tavallisia asioita, pysähtyä kuuntelemaan. Kysyä, mitä sinä tästä ajattelet, miltä tuntuu, jutella. Kertoa, että on ylpeä. Kehua, kun on aihetta. Olla lapsellekin kohtelias. Opettaa omalla esimerkillä, keskustella kunnolla silloin, kun lapsi on harhautunut tekemään jotain väärää. Miksi niin kävi ja mitä siitä seurasi ja miten sen olisi voinut estää. Olla johdonmukainen. Jutella tunteista, opettaa tunnistamaan niitä ja niiden vaikutusta käytökseen. Näin toimiessa rangaistuksia tarvitaan harvoin ja suhde on vankalla pohjalla, kun murrosiän myrskyt koittavat.



Minun nykyaikainen kasvatukseni vaatii taatusti enemmän aikaa ja vaivaa, kuin se tarkka kokoelma sääntöjä ja rangaistuksia, jonka monet kasvatukseksi mieltävät. Se ei ole " vapaata" eikä välinpitämätöntä vaan antoisaa arkea ja yhdessäoloa.

Kaikissa kouluissa ja muissa ihmisyhteisöissä, joissa on keskenkasvuisia ihmisiä, on hiljaista kiusaamista. Meillä opettaja puuttui sellaiseen heti ankaralla kädellä. Itselleni lapsuuden avainkokemus oli, kun jostain syystä kerran lähdin lomamatkalle yhden luokan kiusaajatytön perheen kanssa. Huomasin silloin, että tytön vanhemmatkin olivat " kiusaajia" . Näimme, miten erä nainen kaatui ja eivät vain lapset, vaan myös näiden vanhemmat, hihittelivät vahingoniloisesti.



Sillä hetkellä tajuntaani välähti jotain, mitä en silloin osannut pukea sanoiksi. Että tavallaan kiusaajien vika ei ole, että he kiusaavat, koska heidän vanhempansakin ovat keskenkasvuisia idiootteja, jotka aikuisen kuoren alla käyttäytyvät tavalla, jota itse en silloin tiennyt aikuisten voivan toteuttaa. Tajusin myös, että tuollaisien vanhempien kohdalla on varmaan aivan sama, jos opettaja pauhaa jossain teemaillassa, että ketään ei saa kiusta. Usein, mutta ei tietenkään aina, mukana on myös jonkinlainen " luokkaero" , vaikka tätä harvoin nyky-Suomessa myönnetään tai halutaan tunnustaa. Usein kiusatut tulevat erilaisista kodeista kuin kiusaajat.

Vierailija:

olin itse tuossa tilanteessa noin neljänneltä luokalta lukion loppuun asti. Ei sille mitään voi. 12-v lapset ovat jo niin vanhoja, että heidän venhemmilleen tai opettajille puhuminen ei muuta mitään, koska se vain lisää heidän vallantunnettaan. Opettajilla on keinoja puuttua vain selvään fyysiseen väkivaltaan (ja odota vaan, sitäkin tulee vielä!) mutta heillä ei ole keinoja pakottaa ketään " leikkimään kenenkään kanssa" . Taitava opettaja voisi ehkä järjestää ryhmäytymistä edistäviä ekskursioita tai leikkejä tms, mutta arvaat varmaan, että seim ryhmätöiden ja tunnin mittaisten tutustumisleikkien käytännön vaikutus on lähinnä päinvastainen: ulkopuoliseksi suljettu huomaa ulkopuolisuutensa taas kerran ja muut saavat lisää aineistoa pilkata ja haukkua.

Se, mitä VOIT tehdä, on pitää huolta että tyttärelläsi on muualla kivaa, jos koulussa ei ole. Kotona ja harrastuksissa. Olisi hyvä jos harrastuksista löytyisi kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa muutenkin. Ja ainakin kotona olisi hyvä olla mukava ja rakastava ja hyväksyvä ilmapiiri - sen ansiosta minä aikanani selvisin melkein täysijärkiseksi ihmiseksi.

ja kaiken huippu on miten ylesitä voi olla työpaikoillakin. eikä kukaan puutu, asiaa hyssytellään ja annetaan pahentua vaan. uskomatonta tämä nykyajan meininki.

testi?



Aivan mahtava juttu ja oppilaat myös ottivat siitä oikeasti opikseen!

ja lukiossakin tausta vielä vaikutti sen verran että vain kaksi ystävää onnistuin saamaan ja hekin oli sit pois epäonneksi vuoden kumpainenkin välissä, joten olin aivan yksin. Sekä työelämässä ja opiskelussa yhä vaikuttaa. En tiedä mikä auttaisi, ei tuollaista kohtaloa toivo kenellekään.

Harrastuspiirit tai koulun vaihtokaan ei välttämättä auta. Ehkä joku terapia itselleni olis ollut jossain vaiheessa hyvä asia.

Olisi kenties päässyt umpikujasta pois, nyt sille aikuisena ei enää tehdä mitään, että tahtomattani eristäydyn itsekin joukosta aina.

En nyt jaksa lukea toisten vastauksia, mutta kerron oman tarinani

Minä olin aikoinaan tuo syrjäytetty, kovin paljon kiusaamista en saanut osakseni, sitäkin kyllä aika-ajoin. Lähinnä jätettiin porukan ulkopuolelle, ja jos jotain erikoista oli niin kyllä siitä kiusattiinkin. Tuo alkoi jo ala-asteella, luokalla oli vahva tyttö, joka veti kaikki mukaan juttuun, siis myös pojat eikä vain tytöt. Aika-ajoin mulla oli kavereita, välillä ihan hyviäkin. Pienemmissä porukoissa oli kaveri, kuka milloinkin ja kun koulun ulkopuolella kohdattiin, ei mitään ongelmia ollut. Lisäksi minua kiusasi opettaja, joka jätti ulkopuolelle mm. juhlien näytelmistä ja esityksistä ja muutenkin hyljeksi. Häneen aion vielä tässä elämässä ottaa yhteyttä ja kertoa, että kasvoinpas kunnon ihmiseksi!



Jotenkin sen tajusin jo silloin ekalla luokalla, että vika ei ole minussa, vaan muissa. En tiedä mistä näin hyvän itsetunnon olen saanut, vanhemmilla ei ainakaan tuossa tilanteessa ollut osuutta asiaan. Mitään eivät tehneet, vaikka äidille itkin, ei edes opettajalle sanaakaan asiasta! Siitä olen katkera edelleen, joten ottakaa neuvosta vaari ja antakaa lapsenne ymmärtää, että olette tukena ja tehneet voitavanne asialle.



Tosiaan, ajattelin aina että en voi olla ihan niin huono ja ajattelin että tuolla johtajatytöllä on itsellään asiat huonosti. Aikuisiällä asia selvisi minulle, kun näimme vuosikymmenen eron jälkeen. Hän pyysi minulta anteeksi käyttäytymistään, kertoi kuinka kateellinen oli minun kauneudestani, ja siitä että tulin ehjästä ja onnellisesta perheestä. Omassa perheessään oli alkoholi- ja pettämisongelmia, ja eroakin touhuttiin monta vuotta. Olin hänen silmissään täydellinen, ja sitä ei

hänen egonsa kestänyt. En ole koskaan ollut hänelle katkera, jotenkin pieni ihminen pystyy ymmärtämään toisen hädän vaikkei sitä silloin tajuakaan!



Muuta haittaa minulle ei tästä ole ollut, kuin että olen edelleen ihmissuhteissa hyvin epävarma ja minulle on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Hyvää päivää -tuttuja on paljon, mutta todellisia ystäviä minun on vaikea saada.



Mutta jos jotain pystyn asiasta sanomaan, on viestini se, että ottakaa lasten ongelmat vakavasti, olkaa tukena ja yrittäkää vaikuttaa asiaan! Jos ei tulosta tulekaan, on tärkeintä se, että olette lapsenne tukena ettekä jätä heitä yksin kärsimään tilanteesta.

Kyllä kai te vanhemmat kuitenkin keskustelette missä porukassa lapsenne leikkivät? Mitä lapsenne on kertonut, miksi joku ei " mahdu" porukkaan?

Kiusaako ne niitä siksi, että heillä on henkisiä ongelmia jotka he haluavat purkaa ja purkavat ne tiettyihin ihmisiin siksi että he voivat kiusata heitä? Että kiusattu ei tunnista omia rajojaan eikä osaa pistää hanttiin vaan ottaa hiljaisena ja alistuneena vastaan kaiken paskan. Tällainen ajatus tuli mieleeni...

Olen itse kiusattu (hiljaisesti lähinnä), ja vielä työpaikallanikin olen joutunut uhrin asemaan, joskin asiat on saatu ratkaistua niin, että tulen toimeen. Puutuin itse asiaan, vein asian ylöspäin ja haalin ystäviä muista. Lopulta työpaikkaa vaihtamalla.



En halua että kukaan lapsi kärsii. On normaalia, että lapset haavoittaa välillä pahastikin toisiaan, mutta jos tilanne jatkuu ja jatkuu, eikä lapsi itse tai kukaan muukaan puutu siihen HETI niin se muuttuu traumaattiseksi kiusaamiseksi.

Opettaja keskustee ja yrittää selvittää ensin asiaa lasten kesken.



Seuraava askel on että opettaja kutsuu paikalle koulun ammattilaisen tai vanhemmat kutsuvat eli koulupsykologin tai -kuraattorin. Heillä on ammatitaitoa isompiinkin ongelmiin ja asiaa voidaan selvittää sen jälkeen yhdessä lasten ja osin vanhempienkin kanssa. Vanhempien mukaanottamisessa ei-ammattilaiskuvioissa on riskinsä, mutta ammattilaiset heidätkin pystyy hanskaamaan.



Sitten on se toinen puoli tässä - samanlaisesta asiasta puhuu siskoni oman lapsensa kohdalla - mutta ei näe oman lapsensa hankalaa ja manipuloivaa luonneta ja sen vaikutusta asiaan. Pitkään jatkuneena tälläisiä tilanteita on hankala omin voimin oikaista :(

En tiedä, onko kyse aivan vastaavasta tilanteesta kuin sinun kertomasi, mutta itse muistan, kun opettajani tuli neljännellä luokalla puhuttelemaan minua ja muutamaa muuta tyttöä siitä, että me "kiusaamme" erästä luokan tyttöä. Olimme rehellisesti aivan äimistyneitä, koska emme olleet kokeneet mitenkään kiusaavamme häntä. Olimme omissa porukoissamme, emmekä tulleet kiinnittäneeksi tyttöön mitään huomiota. Itse en muista ikinä tuota ennen ajatelleeni, että onko tuolla tytöllä kavereita vai ei ja mitä hänelle kuuluu. Ei vain tullut mieleen. Luokassa oli muitakin tyttöjä kuin meidän porukkamme ja tuo eräs tyttö, oletimme, että tyttö olisi heidän kanssaan. Emme pitäneet tyttöä erikoisen mielenkiintoisena, mutta emme oikein tajunneet sitäkään, että hän olisi halunnut olla kanssamme.



Myöhemmin tyttö sai muita kavereita ja mekin juttelimme tietysti hänen kanssaan niin kuin muidenkin kanssa.



Luulen, että parasta mitä voit tehdä, on huolehtia siitä, että tytölläsi olisi muita kavereita muissa yhteyksissä, ja että kotona tosiaan olisi kannustava ja rakastava ilmapiiri. Kohta tyttö kai menee yläasteelle, onko se isompi kuin nykyinen koulu ja vaihtuvatko luokat siellä?

... ajatellen minusta oli hyvä, että meille kerrottiin, että meidän koettiin kiusaavan tyttöä, itse emme oikeasti tajunneet.



"kiusaaja"

Jututtakaapas tänään niitä kullanmurujanne, mitä ovat päivisin tehneet.



Tuli meidänkin kesälomallakin nähtyä, millaisia silmänpalvojia lapset voivat olla. Ja miten pienetkin osaavat aikuisten seurassa esittää niin kauniskäytöksistä herranterttua, mutta selän takana kiusata ja jopa eristää joku lapsi leikeistä

voi olla melkoinen simputtaja.