Hiljainen kiusaaminen

Siitähän on tehty joku tutkimuskin, että suurin osa lapsista



on näitä " hiljaisia kiusaajia" eli passivisesti antavat sen kovaäänisimmän, " voimakkaimman" kiusaajan jatkaa kiusaamistaan, ja hyväksyvät hiljaa vierestä katsoen tämän kiusaajan tekemiset.



Me vanhemmat voidaan vaikuttaa kasvatuksella juuri tähän, että lapsistamme ei tule näitä hiljaisia kiusaajia. Itse olen takonut pienestä asti lapsieni päähän sitä, miten jokainen pitää ottaa leikkiin mukaan, ketään ei jätetä ulkopuolelle, jos joku kiusaa toista siihen on puututtava esim. niin, että menee kertomaan heti aikuiselle jne. jne.

kiusaajan porukassa



hiljaisena kiusaajana on tullut itsekkin oltua 12 vuotiaana, sitä kadun kyllä tultua järkiini. Se valta mikä pomokiusaajalla on niin valtava ettei sitä vastaan uskalla tehdä mitään. Minun osallistuminen oli porukassa hengaaminen ja kiusaatun huomiotta jättäminen.



Kiusaaminen lopahti kesän aikana kun en ollut pomon kanssa tekemissä vaan muiden ystävien. Olen pyytänyt kiusatulta anteeksi myöhemmin mutta eihän se mitään korvaa. Jos tähän olisi puututtu siten että vanhempani olisivat tienneet, osallistuminen oli heti katkennut siihen.



kiusaajan porukassa

Ilmeisesti tyttösi siirtyy syksyllä yläluokille. Voisiko hän mennä eri kouluun kuin nämä muut luokan tytöt ja aloittaa puhtaalta pöydältä? Minä jouduin ysiluokalla vastaavaan tilanteeseen, eli kohdeltiin kuin ilmaa. Selvisin järjissäni vain siksi, että minulla oli edes yksi kaveri joka ei mennyt mukaan muiden typeryyteen. Lukioon menin toiselle paikkakunnalle ja sain paljon uusia ystäviä.

sillä joskus se yksikin riittää jatkamaan sitä kiusaamiskierrettä

EI KIINNOSTA LUKEA KETJUJA JOISTA 50 SIVUISTA ON PELKKÄÄ UPPIA JA NOSTOJA



ALOITA UUSI AIHE, NIIN JAKSAA EHKÄ OSALLISTUA KESKUSTELUUNKIN. KIITOS.

On se surullista kun menettää samalla monta kokemusta teini-iästä ja nuoruudesta, mutta elämä ei ole täydellistä.

Vierailija:

Puolustellahan ei saisi, mutta kyllä kiusaajien kotioloissa on aina jotain vikaa. Tasapainoisesta ja rakastavasta perheestä tulee harvoin koulukiusaajia.

Juuri tuossa kerroin omasta kiusaamisestani ja normaali, hyvä perhe löytyy taustalta. Hyvän kasvatuksen johdosta kuitenkin omasin omantunnon. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta voi ne hyvän perheenkin lapset tehdä hölmöjä ja ei voi ottaa asennetta ja yleistää, että " tuossa perheessä on jotain vikaa" , kun lapsi käyttäytyy tietyllä tavalla.

Minua kiusattiin yläasteella..tai oikeastaan jäin porukan ulkopuolelle. Aina kun oli joku ryhmätehtävä kukaan ei halunnut minua ryhmään ja paritehtävät oli vielä pahempia kun ei kukaan halunnut olla mun pari :(

Ne oli hirveät kolme vuotta..se paha olo oli aivan käsittämätön enkä pystynyt puhumaan asiasta kenellekkään.

Samaan aikaan oli vaikeaa myös kotona ja haudoin jopa itsemurhaa.



Muistaakseni terveydenhoitajalle sanoin kerran ettei mulla ole oikein ketään kavereita omalla luokallani, rinnakkaisluokalla oli muutama tyttö joiden kanssa vietin välitunteja mutta muuten olin ihan yksin. Silti kukaan ei puuttunut mitenkään. Kiusaaminen näkyi ihan taatusti myös opettajille ja muulle koulun henkilökunnalle, mutta kukaan ei puuttunut siihen ja aloin häpeämään itseäni. Itsetunto hävisi täysin..



Ihmeellistä on että olen kuitenkin toipunut noista ajoista näinkin hyvin. Jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa minulla on edelleen. Opiskelujen aloittaminen on ollut aina tosi vaikeaa, koska pelkään että yläasteen kauhukokemukset tulee taas. Samoin työpaikoilla olen pelännyt jatkuvasti jääväni ulkopuoliseksi. Onneksi niin ei ole enää käynyt :)



Uskon että kiusaamiselle kyllä voi tehdä paljonkin jos koulun henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisia.



Onneksi tyttäresi koulu vaihtuu..se voi auttaa tilanteeseen ja hän saa uusia ystäviä. Ja ilmeisesti olette onnistuneet myös vanhempina koska lapsesi uskaltaa puhua sinulle asiasta :)

Se auttaa lasta jo paljon jos kotona on rakastavat ja läheiset vanemmat joilta saa tukea.

Vierailija:

Ihmeellistä on että olen kuitenkin toipunut noista ajoista näinkin hyvin. Jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa minulla on edelleen. Opiskelujen aloittaminen on ollut aina tosi vaikeaa, koska pelkään että yläasteen kauhukokemukset tulee taas. Samoin työpaikoilla olen pelännyt jatkuvasti jääväni ulkopuoliseksi. Onneksi niin ei ole enää käynyt :)

Kuulostipa tutulta. Olen väkisin harjoittelemalla päässyt eroon tuosta, että pelkäisin mennä uuteen kouluun tai työhön, mutta siitä en ole päässyt eroon, että pelkään jääväni ulkopuoliseksi. Aina välillä, jos on merkkejä siitä, ettei minusta pidetä, alkaa ahdistamaan. Pelottaa, että asia taas toistuu. Olen miettinyt onko tämä normaalia, vai traumoja tuolta ajalta.

Jos nämä ovat vähääkään normaaleja, niin saavat kyllä lapsensa kuriin.

hiljaisena kiusaajana on tullut itsekkin oltua 12 vuotiaana, sitä kadun kyllä tultua järkiini. Se valta mikä pomokiusaajalla on niin valtava ettei sitä vastaan uskalla tehdä mitään. Minun osallistuminen oli porukassa hengaaminen ja kiusaatun huomiotta jättäminen.



Kiusaaminen lopahti kesän aikana kun en ollut pomon kanssa tekemissä vaan muiden ystävien. Olen pyytänyt kiusatulta anteeksi myöhemmin mutta eihän se mitään korvaa. Jos tähän olisi puututtu siten että vanhempani olisivat tienneet, osallistuminen oli heti katkennut siihen.

Ryytimaan blogista Lapseni on koulukiusaaja



Kun viime viikolla aloin selvitellä esikoisen luokan vuorovaikutusongelmia, jouduin yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Keskustelussa erään äidin kanssa kävi sivulauseessa ilmi, että hänen tytärtään kiusataan koulussa. Ja yksi kiusaajista on minun esikoiseni. Minun esikoiseni, jolla on vaalea tukka ja suuret siniset silmät. Minun esikoiseni, joka on ujo ja herkkä. Minun esikoiseni, joka painoi syntyessään 2 500 g.



Esikoinen on osa 5-7 tytön porukkaa, joka on pitänyt yhtä enemmän tai vähemmän päiväkodista lähtien. Olen ollut iloinen, että tytöt ovat viihtyneet isommalla porukalla. Näin jokaisella on aina ollut kaveri, vaikka " paras" kaveri olisi ollut koulusta pois. Muutenkin luokan tytöillä on aina tuntunut olevan hyvä henki.



Viime syksynä on tapahtunut jotain. Silloin porukka alkoi syrjiä ja eristää yhtä tyttöä. Hänelle ei puhuttu, häntä ei pyydetty mukaan välituntileikkeihin eikä koulun jälkeisiin rientoihin. Äidin mukaan tyttö alkoi viime syksynä olla masentunut ja itkeskellä iltaisin, mutta ei kertonut syytä. Tilanteen vakavsuus selvisi vasta keväällä, kun lapsi sai suunsa auki.



Äiti ei osannut auttaa. Hän otti yhteyttä opettajaan, joka ei jostain syystä tehnyt mitään. Tai ei ainakaan ottanut yhteyttä koteihin. Äiti itse ei uskaltanut soittaa kiusaajien vanhemmille. Ymmärrän häntä. Miten aloitetaan moinen puhelu: " NN täällä hei, sun lapsi kiusaa mun lasta" ?



Minä otin tietysti esikoisen puhutteluun ja sanoin, että moinen kiusaaminen on lopetettava heti. Esikoinen vähätteli asiaa, mutta lupasi omalta osaltaan muuttaa käytöstään. Parin päivän kuluttua mies löysi esikoisen ja tämän kaverien " kerhon" säännöt, joissa ensimmäisessä kielletään puhumasta X:n kanssa. Silloin tajusin, että kiusaaminen on ollut todella järjestelmällistä ja tietoista.



Kun esikoinen kotiutui, pyysin häntä lukemaan ensimmäisen säännön ääneen. Hän alkoi itkeä ja sanoi, ettei kehtaa. Sitten halattiin ja keskusteltiin pitkään. Sitten soitin kiusatun äidille ja puhuttiin pitkään. Hän pyysi minua soittamaan muiden tyttöjen kotiin. Siinä se ilta sitten menikin puhelimessa. Kaikkien vanhemmat olivat hämmästyneitä, mutta suhtautuivat asiaan vakavasti ja lupasivat puhua lastensa kanssa. Tänään lähetin asiasta koulun rehtorille sähköpostia.



Esikoista odottaa vielä anteeksipyyntö. Minä olen syvästi häpeissäni, että en ole osannut lastani tämän parempaan kasvattaa.



Lapseni ei toivon mukaan ole enää koulukiusaaja. Kiusaaminen tuli ilmi sikäli hankalaan aikaan, kun koulu loppuu huomenna. Nyt emme voi olla varmoja, että tilanne on oikeasti ohi ennen kuin koulu syksyllä alkaa uudestaan.



Esikoinen kuitenkin selvästi ymmärtää, että he ovat toimineet väärin. Hän ei ehkä ymmärrä asian vakavuutta riittävästi. Hän ei ehkä myöskään pysty asettumaan niin hyvin kiusatun asemaan, että pystyisi todella tajuamaan, millainen lukuvuosi tällä on ollut. Pääasia minusta kuitenkin on, että tytöt ymmärtävät tehneensä väärin ja muuttavat käytöstään.



Esikoinen kertoi eilen pyytäneensä anteeksi ja olleensa X:llä leikkimässä koulun jälkeen. Iltapäivällä olimme esikoisen kanssa ostoksilla, ja vein hänet hampurilaiselle. Juteltiin kiusaamisesta, ja hän sanoi, että eivät he ymmärtäneet kiusaavansa. " Me luultiin, että kiusaaminen on lyömistä, tönimistä ja tavaroiden piilottamista." Selitin, että kiusaamista voi olla erilaista, ja toisen yksinjättäminen ja syrjiminen on henkistä väkivaltaa. Sanoin, että henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa kuin lyöminenkin.



" Olisitte puuttuneet aikaisemmin" , esikoinen puuskahti. Niinpä. Olisin puuttunut, jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt. Toki minä olen huomannut, että yksi tytöistä on porukasta poissa, mutta ei se soittanut mitään kelloja. Kaksi äitiä kertoi ihmetelleensä, mihin X on kadonnut, mutta he olivat tyytyneet lastensa kertomaan siitä, että " X ei halua enää olla meidän kanssa" . Tytöt eivät ole varsinaisesti valehdelleet, sillä X oli valinnut vetäytymisen selviytymisstrategiakseen. Tytöt eivät vain olleet ymmärtäneet, että X ei ollut vetäytynyt omasta halustaan.



Kysyin esikoiselta, että olisivatko he lopettaneet, jos opettaja olisi ottanut koko porukan puhutteluun. " Tietenkin" , esikoinen sanoi ja tuijotti minua silmät ympyriäisinä. Uskon häntä. Opettaja on 4-luokkalaiselle vielä auktoriteetti, ja rehtori jumalasta seuraava. Esikoinen on hirveän huolissaan siitä, mitä rehtori nyt tekee, kun äiti on kertonut tälle tilanteesta.



Rehtori ei toistaiseksi tee mitään muuta kuin kertoo kiusaamisest esikoisen luokan tulevalle opettajalle. Rehtori oli kanssani samaa mieltä siitä, että opettajan pitää tämä tietää, jotta hän osaa syksyllä tarkkailla tyttöjen käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Kerroin rehtorille vain oman tyttäreni osuudesta. Muiden nimet jätin kertomatta, koska vanhempien kanssa ei ollut puhetta, että asiaa vietäisiin rehtorille asti. Tarvittaessa rehtori saa nimet opettajalta. Kerroin rehtorille myös sen, että luokan opettaja on tiennyt asiasta.



Tuntuu pahalta kaataa opettajan niskaan syytöksiä, mutta minun mielestäni hänen olisi pitänyt ottaa vanhempiin yhteyttä. Tai ainakin hänen olisi pitänyt ottaa tytöt puhutteluun ja katsoa, riittääkö se. En tiedä, miksi hän ei niin tehnyt. Ehkä hän ei ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti. Ehkä hän ajatteli, että " kiltit, koulussa pärjäävät, keskiluokkaisten perheiden tytöt" eivät kohtele toisiaan kaltoin. Ehkä hänellä oli kädet täynnä luokan poikien ongelmia.



Olen kauhean epävarma siitä, olenko itse toiminut oikein. Päämäärä on toivoakseni saavutettu eli X:n kiusaaminen on ohi, mutta menikö liike parhaalla mahdollisella tavalla? Minä en ole kovin hyvä viestimään suullisesti, ja pelkään, että joku vanhemmista on loukkaantunut. Toisaalta minä olen samassa veneessä kuin he, ja varoin huolellisesti nostamasta yhtäkään tyttöä prima motoriksi. Minua myös mietityttää se, miten X pääsee tästä yli.



***





Kiusatun tytön äiti soitti ja kiitti minua asian hienosta hoitamisesta. Hänen lapsensa on kuulemma kuin " uudestisyntynyt" , iloinen ja helpottunut ja aloittaa kesäloman hyvillä mielin. Anteeksi on kuulemma pyytänyt kaksi sellaistakin tyttöä, joiden vanhemmille en edes soittanut. Nämä tytöt eivät esikoisen mukaan olleet kiusaamisessa mukana, mutta hienosti tytöt ottavat asiasta kollektiivista vastuuta.



Kiusatun tytön äiti oli ottanut yhteyttä myös opettajaan. Esikoinen tuli juuri äsken koulusta ja kertoi, että opettaja oli ottanut heidät puhutteluun.



Minuakin oikein itkettävät nämä kehut, joita satelee joka puolelta. Rehtorikin kiitti " asian asiallisesta hoitamisesta" . Ajattelin itse aluksi, että koulukiusaajan äiti ei paljon sympatiaa ansaitse.

Minua kiusattiin lähes kymmenen vuotta, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Minut jätettiin aina ulkopuolelle, selän takana supistiin, takkini voitiin viedä jonnekin muualle, etten olisi löytänyt sitä, kukaan ei halunnut istua viereeni. Tuollainen sattuu sanomattoman paljon, häpesin sitä suunnattomasti ja mieton olenko oikeasti noin hylkiö ja iljettävä. Lopulta pidin itseäni sellaisena jollaisena kiusaajat minut näkivät. Olin kuin robotti ne vuodet, suljin ihan sisimmästäni, en päästänyt sinne ketään, olin aivan yksin. Kotonani oli myös kauheata, äitini oli alkoholisti, minulla eiollut ketään. Jälkeenpäin en tajua miten selvisin niistä vuosista näin selväjärkisenä.

Nyt minulla on itselläni lapsia ja mm. 9v tyttö. Hän tässä joku aika sitten suputti kaverinsa kanssa ja he hihittelivät ja puhuivat eräästä tytöstä. Menin heti heidän luokseen ja kerroin että tiedättekö te miltä tuosta tytöstä tuntuu, jos saa selville teidän pahat puheenne, ajatelkaa jos olette joskus itse niiden kohteena, ei tunnu hyvälle! Tytöt kuuntelivat aivan mykkinä ja luulen että sain heidän sydämiinsä hiukkasen toisen huomioonottamista ja empatiaa.







" surusilmä"

Vaikka onkin tärkeä asia, niin kellään ei ole enää mitään sanottavaa!!!

annetaan ketjun olla ylhäällä. Tämä on tärkeä asia

Minua kiusattiin koulussa ala-asteella ja yläasteella kiusaaminen paheni.

Minulla tosin oli parempi tilanne koska minulla oli ystäviä koulun ulkopuolella.

Eräänä päivänä kävi sitten niin että eräs tyttö joka oli ollut kaveria koulussa (pari kuukautta) " puukotti selkään" .

Se jotenkin meni yli vaikka oli suht pieni asia kiusaamisten joukossa. Silloin päätin että nyt riittää. Kukaan ei enää kävele minun yli tai kiusaa. Päätin etten enää välitä. Se oli aluksi tosi vaikeaa. Kyllä kiusaajat olivat ihmeissään että mitä nyt tapahtui kun kiusaaminen ei enää toiminut. Jos poikalauma joka ennen kiusasi minua tuli vastaan kävelin siitä läpi ja joka ei väistänyt " jäi alle" . Aiemmin olin kiertänyt heidät kaukaa ja yrittänyt olla näkymätön.

Tämä taktiikka siis toimi mutta oli erittäin raskasta. Olla koko ajan valmiina " taistelemaan" .

Sainkin vaihdettua koulua seuraavana vuonna ja pääsin aloittamaan puhtaalta pöydältä. Sielläkin oli jotain kiusaajien kavereita ja yrittivät välillä mutta siellä oli olla. Ei tarvinut olla koko ajan varuillaan ja sain paljon ystäviä. Pikku hiljaa ei tarvinut enää näytellä etten välitä siitä mitä muut ajattelevat vaan osasin jo olla oikeasti olla välittämättä.

ja tuntuu, että eskariopen keinot eivät riitä. Huomenna yhteiset juhlat, jospa vaikka jututtaisin kiusaajan vanhempia siinä juhlinnan lomassa. Ärsyttää vietävästi!

Pääasia, että omalla lapsella on kavereita vaikkei välttämättä vanhemmat tiedä, millaiset lapsen kaverisuhteet todellisuudessa ovat. Pomottaa, syrjii tai on niin sanottu hiljainen kiusaaja, joka porukkaan päästäkseen hyväksyy toisen lapsen syrjimisen.





Ryytimaan blogista Lapseni on koulukiusaaja



Kun viime viikolla aloin selvitellä esikoisen luokan vuorovaikutusongelmia, jouduin yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Keskustelussa erään äidin kanssa kävi sivulauseessa ilmi, että hänen tytärtään kiusataan koulussa. Ja yksi kiusaajista on minun esikoiseni. Minun esikoiseni, jolla on vaalea tukka ja suuret siniset silmät. Minun esikoiseni, joka on ujo ja herkkä. Minun esikoiseni, joka painoi syntyessään 2 500 g.



Esikoinen on osa 5-7 tytön porukkaa, joka on pitänyt yhtä enemmän tai vähemmän päiväkodista lähtien. Olen ollut iloinen, että tytöt ovat viihtyneet isommalla porukalla. Näin jokaisella on aina ollut kaveri, vaikka " paras" kaveri olisi ollut koulusta pois. Muutenkin luokan tytöillä on aina tuntunut olevan hyvä henki.



Viime syksynä on tapahtunut jotain. Silloin porukka alkoi syrjiä ja eristää yhtä tyttöä. Hänelle ei puhuttu, häntä ei pyydetty mukaan välituntileikkeihin eikä koulun jälkeisiin rientoihin. Äidin mukaan tyttö alkoi viime syksynä olla masentunut ja itkeskellä iltaisin, mutta ei kertonut syytä. Tilanteen vakavsuus selvisi vasta keväällä, kun lapsi sai suunsa auki.



Äiti ei osannut auttaa. Hän otti yhteyttä opettajaan, joka ei jostain syystä tehnyt mitään. Tai ei ainakaan ottanut yhteyttä koteihin. Äiti itse ei uskaltanut soittaa kiusaajien vanhemmille. Ymmärrän häntä. Miten aloitetaan moinen puhelu: " NN täällä hei, sun lapsi kiusaa mun lasta" ?



Minä otin tietysti esikoisen puhutteluun ja sanoin, että moinen kiusaaminen on lopetettava heti. Esikoinen vähätteli asiaa, mutta lupasi omalta osaltaan muuttaa käytöstään. Parin päivän kuluttua mies löysi esikoisen ja tämän kaverien " kerhon" säännöt, joissa ensimmäisessä kielletään puhumasta X:n kanssa. Silloin tajusin, että kiusaaminen on ollut todella järjestelmällistä ja tietoista.



Kun esikoinen kotiutui, pyysin häntä lukemaan ensimmäisen säännön ääneen. Hän alkoi itkeä ja sanoi, ettei kehtaa. Sitten halattiin ja keskusteltiin pitkään. Sitten soitin kiusatun äidille ja puhuttiin pitkään. Hän pyysi minua soittamaan muiden tyttöjen kotiin. Siinä se ilta sitten menikin puhelimessa. Kaikkien vanhemmat olivat hämmästyneitä, mutta suhtautuivat asiaan vakavasti ja lupasivat puhua lastensa kanssa. Tänään lähetin asiasta koulun rehtorille sähköpostia.



Esikoista odottaa vielä anteeksipyyntö. Minä olen syvästi häpeissäni, että en ole osannut lastani tämän parempaan kasvattaa.



Lapseni ei toivon mukaan ole enää koulukiusaaja. Kiusaaminen tuli ilmi sikäli hankalaan aikaan, kun koulu loppuu huomenna. Nyt emme voi olla varmoja, että tilanne on oikeasti ohi ennen kuin koulu syksyllä alkaa uudestaan.



Esikoinen kuitenkin selvästi ymmärtää, että he ovat toimineet väärin. Hän ei ehkä ymmärrä asian vakavuutta riittävästi. Hän ei ehkä myöskään pysty asettumaan niin hyvin kiusatun asemaan, että pystyisi todella tajuamaan, millainen lukuvuosi tällä on ollut. Pääasia minusta kuitenkin on, että tytöt ymmärtävät tehneensä väärin ja muuttavat käytöstään.



Esikoinen kertoi eilen pyytäneensä anteeksi ja olleensa X:llä leikkimässä koulun jälkeen. Iltapäivällä olimme esikoisen kanssa ostoksilla, ja vein hänet hampurilaiselle. Juteltiin kiusaamisesta, ja hän sanoi, että eivät he ymmärtäneet kiusaavansa. " Me luultiin, että kiusaaminen on lyömistä, tönimistä ja tavaroiden piilottamista." Selitin, että kiusaamista voi olla erilaista, ja toisen yksinjättäminen ja syrjiminen on henkistä väkivaltaa. Sanoin, että henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa kuin lyöminenkin.



" Olisitte puuttuneet aikaisemmin" , esikoinen puuskahti. Niinpä. Olisin puuttunut, jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt. Toki minä olen huomannut, että yksi tytöistä on porukasta poissa, mutta ei se soittanut mitään kelloja. Kaksi äitiä kertoi ihmetelleensä, mihin X on kadonnut, mutta he olivat tyytyneet lastensa kertomaan siitä, että " X ei halua enää olla meidän kanssa" . Tytöt eivät ole varsinaisesti valehdelleet, sillä X oli valinnut vetäytymisen selviytymisstrategiakseen. Tytöt eivät vain olleet ymmärtäneet, että X ei ollut vetäytynyt omasta halustaan.



Kysyin esikoiselta, että olisivatko he lopettaneet, jos opettaja olisi ottanut koko porukan puhutteluun. " Tietenkin" , esikoinen sanoi ja tuijotti minua silmät ympyriäisinä. Uskon häntä. Opettaja on 4-luokkalaiselle vielä auktoriteetti, ja rehtori jumalasta seuraava. Esikoinen on hirveän huolissaan siitä, mitä rehtori nyt tekee, kun äiti on kertonut tälle tilanteesta.



Rehtori ei toistaiseksi tee mitään muuta kuin kertoo kiusaamisest esikoisen luokan tulevalle opettajalle. Rehtori oli kanssani samaa mieltä siitä, että opettajan pitää tämä tietää, jotta hän osaa syksyllä tarkkailla tyttöjen käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Kerroin rehtorille vain oman tyttäreni osuudesta. Muiden nimet jätin kertomatta, koska vanhempien kanssa ei ollut puhetta, että asiaa vietäisiin rehtorille asti. Tarvittaessa rehtori saa nimet opettajalta. Kerroin rehtorille myös sen, että luokan opettaja on tiennyt asiasta.



Tuntuu pahalta kaataa opettajan niskaan syytöksiä, mutta minun mielestäni hänen olisi pitänyt ottaa vanhempiin yhteyttä. Tai ainakin hänen olisi pitänyt ottaa tytöt puhutteluun ja katsoa, riittääkö se. En tiedä, miksi hän ei niin tehnyt. Ehkä hän ei ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti. Ehkä hän ajatteli, että " kiltit, koulussa pärjäävät, keskiluokkaisten perheiden tytöt" eivät kohtele toisiaan kaltoin. Ehkä hänellä oli kädet täynnä luokan poikien ongelmia.



Olen kauhean epävarma siitä, olenko itse toiminut oikein. Päämäärä on toivoakseni saavutettu eli X:n kiusaaminen on ohi, mutta menikö liike parhaalla mahdollisella tavalla? Minä en ole kovin hyvä viestimään suullisesti, ja pelkään, että joku vanhemmista on loukkaantunut. Toisaalta minä olen samassa veneessä kuin he, ja varoin huolellisesti nostamasta yhtäkään tyttöä prima motoriksi. Minua myös mietityttää se, miten X pääsee tästä yli.



***





Kiusatun tytön äiti soitti ja kiitti minua asian hienosta hoitamisesta. Hänen lapsensa on kuulemma kuin " uudestisyntynyt" , iloinen ja helpottunut ja aloittaa kesäloman hyvillä mielin. Anteeksi on kuulemma pyytänyt kaksi sellaistakin tyttöä, joiden vanhemmille en edes soittanut. Nämä tytöt eivät esikoisen mukaan olleet kiusaamisessa mukana, mutta hienosti tytöt ottavat asiasta kollektiivista vastuuta.



Kiusatun tytön äiti oli ottanut yhteyttä myös opettajaan. Esikoinen tuli juuri äsken koulusta ja kertoi, että opettaja oli ottanut heidät puhutteluun.



Minuakin oikein itkettävät nämä kehut, joita satelee joka puolelta. Rehtorikin kiitti " asian asiallisesta hoitamisesta" . Ajattelin itse aluksi, että koulukiusaajan äiti ei paljon sympatiaa ansaitse.

Onko jollakin jotain uutta sanottavaa?

syrjimistä selvitellessä, nousi esiin aikuisten asenne tällaisissa tilanteissa. " Eihän ketään voi pakottaa oleman toisen kaveri." Onkohan se vain ammattitaidottomuutta ja ajanpuutetta, jos tuollainen syrjiminen ohitetaan sillä. Työyhteisössä tilanne voitaisiin nostaa (toivottavasti) esille työnohjaukseessa ja saataisiin ulkopuolista apua. Kuka auttaa minun lastani??

Tulin tänne vaan muuten kurkkaamaan ja olen kyllä ihan äimän käkenä kun huomasin että tämä ketju on täällä vielä ja näin paljon on kommentoitunakin ! Hienoa että asiasta on keskusteltu ja kiiiiitos! kaikista lohduttavista ja kannustavista kommenteista.



Tilanne oli aika kamala monta viikkoa, mulla oli kuin kestokrapula asiasta päivin ja öin. Sydän kurkussa vastasin koulupäivän jälkeen tytön puheluihin että miten taas oli koulussa mennyt ja kun ei otettu porukkaan.



Mutta sitten tapahtui pari asiaa: jostain puskista tuli yksi ihan muun luokan tyttö, joka nappasi tyttöni mukaansa. Vuoden nuorempi, mutta aika tiukka tyttö, joka osasi jopa laittaa näille kutosille kampoihin! Sitten asiaan puuttui rehtori, joka kerran löysi tytön käytävältä itkemästä. Hän alkoi pitää tytöille *palavereja*, jossa jokaisen piti puida asiaa ja kertoa parannusehdotuksia yms. Nihkeähkösti alkuun lähteneet paltsut rehtorin tiukassa ohjauksessa tuottivat nopeasti tuloksia:) Ja tällä hetkellä tytölläni ei ole mitään kahnauksia luokassa, joskaan hän ei näiden tyttöjen kanssa paljon ole välitunnilla eikä vapaa-aikana lainkaan. Mutta se ei haittaa, pääasia on se että on koulussa mukavaa.



Kaikkein ihanaa oli se kun uusi bestis löytyi rinnakkaisluokalta! Pääsevät yläasteelle samalle luokallekin:) He touhuavat nyt kahdestaan kaikkea hauskaa ja elämä hymyilee taas!



Toivon kaikille äideille voimia tyttöjensä kanssa ja tässä meidän tapauksessa rehtorin asiaan puuttuminen oli aivan mahtava asia. Yhden asian oma tyttöni tästä kuulemma oppi ja se on se ettei ketään saa jättää ulkopuolelle.



Iloista kesää!



AP