Hiljainen kiusaaminen

hiljainen kiusaaminen

Kertokaa joku, miksi oma lapsesi on jättänyt toisen lapsen porukasta pois?



Kyllä kai te vanhemmat kuitenkin keskustelette missä porukassa lapsenne leikkivät? Mitä lapsenne on kertonut, miksi joku ei " mahdu" porukkaan?

En lukenut viestiketjua. Joku varmaan onkin jo ehdottanut jotain harrastusta, mistä voisi ehkä saada kavereita.



Mulla on samanikäinen tyttö, ja täytyy sanoa että olen itsekin törmännyt lapseni kautta tollaisiin " pomottaja" lapsiin. Kun vaan kaikki muut ymmärtäisivät olla menemättä siihen mukaan. Teidän kohdalla ei niin valitettavasti ole käynyt.



Ehkä kuulostaa aika radikaalilta ajatukselta, mutta tyttöhän menee kohta yläasteelle. Oisko ihan kauhean paha jos vaihtaisi koulua? Eihän sen tietenkään niin pitäisi mennä että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, mutta tyttö ei varmasti nauti nykytilanteesta, ja uudesta koulusta saattaisi taas kavereita löytyä.



Tsemppiä teille sinne paljon, ja toivon että tilanne paranee ja tyttösikin taas huolitaan mukaan porukoihin!!

Jutelkaa illalla lastenne kanssa ja kysykää, onko luokassa joku, jota syrjitään tai muutoin kiusataan.

Ja selittäkää lapsellenne, mitä se aiheuttaa, miltä lapsestanne itsestä tuntuisi ja mitä sille voisi tehdä.

Muistuttakaa lapselle myös, ettei ole hyväksyttävää jättää ketään ulkopuolelle. Toisessa ketjussa joku kirjoittikin, että monesti ryhmä saa voimaa jättäessään, siis kiusatessaan, yhden ulkopuolelle. Ryhmähenki tiivistyy hetkeksi, kun muka vedetään yhtä köyttä.

Niin kuin tuo Ryytimaan tarina osoittaa, ei tällaisia tilanteita pitäisi jättää kiusatun lapsen vanhempien harteille. Jos lastasi siis kiusataan, niin soita koulun lisäksi joka ainoan kiusaajan vanhemmille! Varmasti löytyy ainakin yksi aikuinen, joka on valmis ottamaan tilanteen vakavasti ja lähtee kanssasi sitä selvittämään.



Muutamia kokemuksia kiusaamisesta. Ala-asteella eräs luokkakaverini kiusasi vuotta nuorempaa tyttöä. Tyttöjen äidit olivat yhteydessä keskenään ja tapasivat niin, että tytöt olivat myös mukana. Tilanne selvitettiin nopeasti ja ennen kuin näitä hiljaisia kiusaajia ehti liittyä mukaan kuvioon.



Itselleni eräs kaveri kertoi yläasteella, että eräs toinen siihen asti minulle ystävällinen tyttö oli kuulemma alkanut inhota minua. Oli hyvä saada asiasta varoitus, koska muutamaa viikkoa myöhemmin tämäkin " kaveri" kuulemma inhosi minua. Mitään erityistä syytä ei löytynyt, mutta onneksi minulla oli myös muita kavereita ja ystäviä, joten pystyin jättämään nämä kaksi omaan arvoonsa eikä asiasta tullut isoa ongelmaa. Pahalta kuitenkin tuntui.



Erään tuttavani tytär kiusasi koulussa 6. luokalla toista tyttöä ja sai mukaan kavereitaan hiljaisiksi kiusaajiksi. Kiusatun äiti soitti suoraan ystäväni tyttärelle ja haukkui tämän. Tyttö säikähti kovasti, eikä enää kiusannut. Jostain syystä tuttavani ei kuitenkaan puuttunut asiaan mitenkään - ei tietääkseni edes puhunut tytön kanssa kiusaamisesta vaan lähinnä tuntui ajattelevan, että tytär sai mitä ansaitsi, eli haukut toiselta äidiltä.





Minusta näistä tuo eka tapaus selvitettiin hyvin. Toista ei selvitetty ollenkaan (enhän siitä aikuisille edes kertonut), ja kolmas tapaus ratkesi, mutta huonolla tavalla.

... pilaavat ketjua, oiskohan sama aloittaa uusi ketju?



Olin itse jatkuvan henkisen väkivallan kohteena koko peruskoulun ajan.



Tuosta kiusaamiskokemuksesta ja eheämmän, vahvemman itsetunnon rakentamisesta (tai rakentamisyrityksistä) olen oppinut myös voimakkaasti yhden asian:



Uhri saa myös itse käytöksellään aikaan kiusaamistaan. Kerran uhri on aina uhri, ja jostain syystä uhrin kimppuun on joidenkin, tietyntyyppisten (yleensä OMAA itsetuntoaan vain toisia alentamalla kykenemään pystyvien) helppo käydä. Näen tämän edelleen omassa elämässäni, vaikka taistelen uhrina oloa vastaan kaikin voimin: Tulkitsen usein pienetkin katseet, puheet, sanat ja eleet hyökkäykseksi itseäni kohtaan. Usein hyökkäys tapahtuu kuitenkin vain omien korvieni välissä.



Luulen, että henkistä väkivaltaa kokevat herkemmin ihmiset, joilla on nk. herkemmän tuntosarvet, eli ovat hyviä ihmisasiantuntijoita ja emotionaalisia ihmisiä.



Kiusaajista ja siitä, mitä heidän päässään liikkuu, en voi sanoa mitään. En yksinkertaisesti ymmärrää mitä heidän päässään voisi liikkua. Olenkin joskus tullut siihen tulokseen, että kiusaaminen on tietynlaista empatiakyvyttömyyttä ja pahemman luokan ymmärtämättömyyttä, kun puhutaan ihmissuhteista.



Olen mielenkiinnolla seurannut "kiusaajieni", eli kuuden hengen tyttöporukan myöhempiä elämänvaiheita. Jotenkin he tuntuvat olevan hukassa itsensä, toiveidensa ja tulevaisuutensa kanssa. On rikkinäisiä avoliittoja, hakkaavia miehiä, teininä saatuja lapsia, alkoholiongelmia... Mistä on kyse?



Kodilla ja sen kasvatuksella on tässä kuitenkin se 99% vastuu. Miten lapsi voi oppia suvaitsevaisuutta, ymmärtämistä, tietynlaista pehmeyttä ja hyväksymistä, toisten huomioonottamista ja lähimmäisenrakkautta kotoa, jos sitä ei saa sieltäkään?



Toisaalta itse opin tuota kaikkea ilmeisesti liikaa, opin olemaan liian kiltti, uhri ja uhrautuja jo valmiiksi. Kiusattunakin puolustin muita kiusattuja.

nyt n. 11v tytön kanssa.



Suosittelen ehdottomasti ottamaan yhteyttä opettajaan ja keskustelemaan hänen kanssaan.

Meillä se on auttanut - opettaja tietää silloin missä menään ja osaa seurata tilannetta.

Meillä ope otti puhutteluun kaikki asianosaiset ja toisinaan koko luokankin tai kaikki tytöt, ja kekusteli heille asiasta. joko yleisesti tai tapauskohtaisesti.

Voidaan myös ottaa yhteyttä niihin vanhempiin, joiden lapset kiusaavat.



Mutta ehdottomasti asiaan on puututtava ajoissa!



PALJON VOIMIA JA TSEMPPIÄ TEILLE!!!

http: //www. vauva-lehti. fi/keskustele/tm. asp?m=7171513&p=1&tmode=1&smode=1

tyttöporukka ja entisiä parhaita kavereita. joskus otetaan mukaan ehdoilla, joskus pompotetaan röyhkeästi. olen ollut yhteydessä opeen, muihin vanhempiin, kuraattoriin. mikään ei ole muuttunut. aion hakea lapseni toiseen kouluun syksystä alkaen.

Jos ap on kuitenkin kuulolla, kerrotko millainen tilanne on nyt?

Koulukiusaaminen vaarantaa lapsen henkisen terveyden, vaikka turpaan ei annetakaan.



Ota koululaki mukaasi ja marssi rehtorin kansliaan. Kouluissa on monesti suunnitelma kiusaamistilanteiden varalle, että miten toimitaan.



Toisille vanhemmille soittelu ei välttämättä toimi, sillä suuri osa vanhemmista on näitä " ei ne meidän lapset tyyppejä" . Koulun asia on ja silleen...

Kateudestahan se monesti kumpuaa, aikuisillakin.