Kuinka kauan saa olla vihainen vanhemmilleen jos kurja lapsuus antoi elämään huonot lähtökohdat?

Kolmen kympin jälkeen pitää jo ottaa itse vastuu tulevaisuudesta.

Ei kannata olla vihainen vaan ottaa elämä haltuun. Mennä yliopistoon, opiskella hyväpalkkainen ammatti jne.

Miksi kostat itsellesi sen mitä joku muu teki? 

Kannattaa kasvaa aikuiseksi ja antaa anteeksi vanhemmilleen, jos mitään oikeasti rikollista ei ole tapahtunut. Vanhempien syyttely kuuluu nuoruuden itsenäistyisvaiheeseen ja se vie aikansa, mutta useimmat aikuistuvat viimeistään kolmenkympin tietämissä. 

Itse ajattelen nykyään niin, että vanhemmat kuitenkin yrittivät parhaansa niillä eväillä mitä olivat itse saaneet ja niissä olosuhteissa, mitkä silloin oli. Kaikki ei vain ole esimerkiksi kovin taitavia käsittelemään tunteita tai osoittamaan empatiaa. Jotkut vähättelevät omaa lastaan siksi, että tuntevat itse itsensä niin huonoksi, eivätkä usko, että oma lapsikaan voisi sen parempi olla, ja jotkut taas yrittävät pönkittää omaa olematonta itsetuntoaan muiden kustannuksella eivätkä edes huomaa sitä. Ihmisissä on myös puutteita, myös omissa vanhemmissa. Ei kukaan ole täydellinen. 

No enpä siihen lupaa keneltäkään kysele. Vihaa on niin kauan kuin on. En siitäkään kenellekään kerro kuin korkeintaan terapeutille. Ei pitäisi kenenkään toisen elämää häiritä.

Häivyin lapsuuden kodistani 16 vuotiaana ja ekana yönä omassa kodissa totesin mitä minä paskalla. 

On aika vaikeaa päättää alkaa elää kuten normaalit ihmiset jos ei ole koskaan saanut mitään mallia sellaisesta, päinvastoin on pakotettu pärjäämään omillaan 10-vuotiaasta. Miten siinä osaisi empaattinen olla näitä kaltoinkohtelijoitaan kohtaan?

Voi se tuntia ikävältä myöhemminkin hetkittäin, väärin kohtelu. Joutuu välillä irrottamaan. Eikä halua lähettää huonoa energiaa itse.

Vierailija kirjoitti:

On aika vaikeaa päättää alkaa elää kuten normaalit ihmiset jos ei ole koskaan saanut mitään mallia sellaisesta, päinvastoin on pakotettu pärjäämään omillaan 10-vuotiaasta. Miten siinä osaisi empaattinen olla näitä kaltoinkohtelijoitaan kohtaan?

Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme sukupolville, jotka ovat kasvaneet emotionaalisessa erämaassa.

Vierailija kirjoitti:

On aika vaikeaa päättää alkaa elää kuten normaalit ihmiset jos ei ole koskaan saanut mitään mallia sellaisesta, päinvastoin on pakotettu pärjäämään omillaan 10-vuotiaasta. Miten siinä osaisi empaattinen olla näitä kaltoinkohtelijoitaan kohtaan?

Ei sitä tarvitse sen enempää ymmärtää kuin että olivat oman persoonansa ja elämänsä tuotteita, ja aikuisena joudut itse kasvattamaan itsesi siltä osin kuin he epäonnistuivat.

Vierailija kirjoitti:

On aika vaikeaa päättää alkaa elää kuten normaalit ihmiset jos ei ole koskaan saanut mitään mallia sellaisesta, päinvastoin on pakotettu pärjäämään omillaan 10-vuotiaasta. Miten siinä osaisi empaattinen olla näitä kaltoinkohtelijoitaan kohtaan?

Astu vanhempiesi saappaisiin. Mieti, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta? Välttelin tätä vuosia, ellen vuosikymmeniä. Sitten kokeilin. Yhtäkkiä raivon tilalla oli ennen kaikkea suru niistä eväistä, joilla vanhempamme ovat pyristelleet elämässä eteenpäin hädissään. (News flash,se oli köykäinen eväspussi se)

Saa olla niin kauan kuin on tarvis eikä niihin tarvitse kysellä lupia. Tunteisiin on lupa ja oikeus kokea niitä. Niillä on syynsä. Siirtyminen elämänvaiheesta toiseen esim aikuisuuteen ei tarkoita, että tunteet katoaisivat jonnekin.

Vihaa saa tuntea niin kauan kun tuntee. Kukaan ei ole oikeutettu toisen puolesta sanelemaan mitä saa tuntea ja miten kauan.

Ainahan tietysti niitä toisen elämän paremmin ja oikeammin eläjiä löytyy. Jokaisen on helppo toisen puolesta "vain antaa olla" ja "minä ainakin vaan tekisin niin ja vaan ryhtyisin siihen ja tähän".

"Ei kannata olla vihainen vaan ottaa elämä haltuun. Mennä yliopistoon, opiskella hyväpalkkainen ammatti jne."

Aika vaikeaa ottaa elämää haltuun, kun terveys meni jo alaikäisenä. Valitettavasti syntyneitä vaurioita ei millään elämän haltuunotolla korjata. Hyväosaisten on tätä vaikeaa ymmärtää. On peruuttamattomia asioita, esim. menetetty terveys ei tule takaisin.

Viha syö elinvoimaa. 

Vierailija kirjoitti:

On aika vaikeaa päättää alkaa elää kuten normaalit ihmiset jos ei ole koskaan saanut mitään mallia sellaisesta, päinvastoin on pakotettu pärjäämään omillaan 10-vuotiaasta. Miten siinä osaisi empaattinen olla näitä kaltoinkohtelijoitaan kohtaan?

Narsistin näkemys empatiasta. Narsisti ei tee mitään mistä hän ei hyödy, vaikka hän itse hyötyisi armollisuudesta eniten. 

Vaikka loppuelämänsä, jos niin haluaa. Kannattaa kuitenkin harkita vaihtoehtoisesti sitä, että toteaa huonot lähtökohtansa ja sitten alkaa itse viedä elämäänsä parempaan suuntaan. Ottaa niin sanotusti itse ohjat käsiin, jonka jälkeen voi sitten syytellä ihan vaan itseään tekemistään valinnoista. Se on kiva se.

”Saa” on minusta väärä sana. Minusta ei tarvitse antaa anteeksi, tai mitään muutakaan latteuksia, mitä yleensä toitotetaan. Itselläni on miten minua kiusattiin koulussa. Suosittelen kuitenkin välttämään katkeruutta, koska se vaan syö, eikä anna yhtään mitään (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty…).

Mennyttä ei saa valitettavasti muutetuksi, ja vaikka olisi kiva, että kyseiset henkilöt ymmärtäisivät mitä tekivät, pyytäisivät anteeksi, ja muuttaisivat tapansa, niin on vaikeata muuttaa toisia. Eli, keskittyisin mielummin miettimään, miten tästä eteenpäin. Jos on mahdollista, niin yritä löytää terapeutti jonka kanssa voisit purkaa mennyttä ja löytää hyvä etenemistie eteenpäin. Anna vaikkapa symbolinen tunkki vanhemmillesi, ja lähde luomaan omanlaisesi tulevaisuus.

Vierailija kirjoitti:

"Ei kannata olla vihainen vaan ottaa elämä haltuun. Mennä yliopistoon, opiskella hyväpalkkainen ammatti jne."

 

Aika vaikeaa ottaa elämää haltuun, kun terveys meni jo alaikäisenä. Valitettavasti syntyneitä vaurioita ei millään elämän haltuunotolla korjata. Hyväosaisten on tätä vaikeaa ymmärtää. On peruuttamattomia asioita, esim. menetetty terveys ei tule takaisin.

Marttyyrius on narsismin piirre.

Ei yhtään saisi olla vihainen. Vanhemmillasi oli omat ongelmansa ja he tekivät sen hetkisen parhaansa. Nyt kun itselläsi on hankalaa, sinun pitäisi ymmärtää heitä vielä enemmän, eikä päinvastoin. Sitä on aikuistuminen.