Hiljainen kiusaaminen

Jäin ulkopuoliseksi ja lopulta en osannutkaan olla enää edes ikäisessäni seurassa. Nyt teen kaikkeni, että lapsillani olisi edes kavereita.

Olin koko kuudennen luokan ajan muitten tyttöjen syrjimä, jopa hyvä ystäväni, jonka kanssa vietin vapaa-aikaa syrji minua muiden mukana.



Muistan, että kerroin asiasta äidilleni, joka yritti vain vahvistaa minua jatkamaan koulunkäyntiä. Muistan, että äiti puhui asiasta opettajalleni, mutta kukaan ei tehnyt mitään auttaakseen minua. Meillä oli tuolloin myös kotona todella rankaa isäni alkoholismin takia ja äitini voimavarat olivat niin kortilla, ettei hän oikein jaksanut keskittyä kunnolla minun ongelmiini koulussa.



Tuolloin lapsena minusta tuntui, että kukaan ei usko, että minua kiusataan, eikä ota tosissaan tuskaani.



Olen kohta 30v ja vieläkin jos mieleeni tulee, joku silloisista luokkakavereistani niin vatsassa tuntuu pahalta. =(

Koen kuitenkin jotenkin voittaneeni heidät, koska en itse koskaan alentunut heidän tasolleen eli kiusaamiseen ja syrjimiseen. koska tiesin millaista tuskaa se voi tuottaa.



Onneksi yläasteella sain paljon uusia kavereita, eikä minua syrjitty.. luokallani oli kyllä eräs tyttö, jota haukuttiin ja syrjittiin, mutta minä olin rohkeasti hänen kaverinsa ja kuuntelin hänen murheitaan, enkä välittänyt mitä muut ajattelivat siitä, että olin hänen kanssaan.



Se mitä minä olisin toivonut silloin, kun minua kiusattiin on juuri se, miten olet toiminut tyttäresi tilanteessa. Tue häntä kaikin tavoin, mitä vain ikinä keksitkin. Itsetunto kärsii todella tuossa tilanteessa, kun hän kokee, että muut ei hyväksy häntä.



Voimahalauksia teille ja erityisesti tyttärellesi! Hänestä kasvaa vielä vahva nainen, joka ei vähästä säikähdä.

Vierailija:

Soitat kouluun ja huudat sille opettajalle, että tämä asia käsitellään nyt!

Huutamalla ja raivoamalla ei yleensä saa mitään hyvää aikaiseksi.

Olen kyllä sitä mieltä, että kovalla työllä tuollainen tilannekin saadaan kuriin, jos kiusattu on normaalilla itsetunnolla varustettu sekä mukava ja reilu kaveri, kuten ap:n lapsi.

Nyt voi olla jo hieman myöhäistä, mutta ehdottomasti pitäis soittaa opettajalle. Kun sille pääjehulle laitetaan luu kurkkuun ja taotaan päähän, että hän käyttäytyy hävyttömästi, on hyvät mahdollisuudet vielä korjata tilanne.

Siskoani on yläasteella kiusannut eräs ilkeä tyttöporukka, mutta ne tytöt pistettiin jo jööhön sillä, että äiti otti yhteyttä kouluun ja koulunkautta kuraattori järjesti useita tapaamisia, joissa oli läsnä kiusaajatytöt, heidän kaikkien äidit, sekä minun siskoni ja äitini.



Tapaamisissa kaikki saivat sanoa sanottavansa, miten tilanteen on kokenut. Tapaamisia jouduttiin järjestää aina vaan uudestaan ja uudestaan, kun kiusaajat ei meinanneet millään lopettaa. Kiusaajia uhattiin koulusta erottamisella, kun mikään muu ei meinannut tehota. Nykyään ne ei enää kiusaa vaan, jopa juttelee asiallisesti siskolleni.

Minä en tosin usko siihen, että 4-luokkalainen ei ymmärtänyt tekoaan, Pull shittiä, sanon minä.

Kuitenkin kihosi silmiin kyyneleet, kun ajattelin tuota tyttöressua ja pelastajaäitiä, joka teki asiasta vihdoin lopun. Äidit! Pitäkää lastenne puolia.

Tytölläsi on mahdollisuus vaikuttaa valtatilanteisiin hyväkseen, houkutella toiset puolelleen kiusaajaa vastaan.

yhdessä miten.



SKIDIKANTTI

päätin että empä haluaisikaan sellaisten pikku sielujen kanssa sievistellä ja lyöttäydyin poiken seuraan. aina kavereina ollut enemmän poikia ja heidän kanssa on niiiiin paljon hauskempaa.

porukkaan enää mukaan. Onneksi oli sitten samanlaisia kavereita, jotka vetivät mun kanssa viinaa joka vkl, heidän kanssaan sitten pyörin sen viimeisen vuoden yläasteella. Oli tosi kiva, kun nämä kunnon muksut pitivät luokkabileita, sain kuulla niistä vasta bileiden jälkeen, kaikilla oli ollut hauskaa jne...



Kyllä minä ymmärrän nyt, että olin kammottava nuorena, mutta se taas johtui kotioloistani. En tehnyt kuitenkaan pahaa kellekkään muulle, kuin itselleni. Tuo kiusaaminen on jättänyt tyhjyyden elämääni. Olen toki saanut kavereita myöhemmin, mutta uudet työpaikat ja opiskelupaikat ovat kammottavia.



Huvittaa nähdä näitä luokkakavereita, huomaan, että kovin kiinnostuneena katsovat perääni, ihmettelevät varmaan, miten minusta sittenkin tuli ihminen ja yhteiskuntakelpoinen.

Näin haluaisin itsekin toimia jos vastaava tilanne kohdalle tulisi. Olen paljon miettinyt tätä vanhempien ylpeyttä omista lapsista ja omista kasvatusmetodeistaan. Että kun osaisi omassa kasvatuksessaan olla sillä tavalla nöyrä, että vaikka parhaani yritän, voi lapsesta silti tulla vaikkapa kiusaaja. Lapsi tekee myös itse päätöksiä ja kaikkiin en voi olla vaikuttamassa. Mutta jos tällainen tilanne eteen tulisi, niin voisin olla avoimesti hoitamassa asiaa.



Lapset tekevät virheitä ja aika kamaliakin asiota, osittain myös ymmärtämättömyyttään, osittain tietoisestikin, mutta eivät varmasti tajua tekonsa seurauksia pidemmällä tähtäyksellä. Siinä on se viisaus kasvatuksessa, että osataan ohjata lasta myös näissä tilanteissa ja saada hänet näkemään tekojensa seuraukset. Joo, onhan se häpeä, jos lapseni on koulukiusaaja, mutta oppimistahan tämä elämä on lapselle. Siinä on se oppimisen paikka! Osattaisiinko me aikuisen ottaa asia asiana, ei niinkään arvosteluna meidän kasvatustaitojamme kohtaan, vaikka se siltä tuntuisikin...

Ja selittäkää lapsellenne, mitä se aiheuttaa, miltä lapsestanne itsestä tuntuisi ja mitä sille voisi tehdä.

itse olen nuorena joutunut kokemaan saman.. luokassani oli ainoastaan 7tyttöä muut poikia. huomasin omaksi onnekseni että poikien kanssa oli helpompi olla ja pikku hiljaa nämä toiset jättivät minut rauhaan.. kunnes se alkoi taas ja uskalsin siinä vaiheessa jo laittaa vastaan ja tehdä asian selväksi että ne on lapsellisia ja sinisilmäisiä kun ei huomaa tämän yhden peliä mitä yrittää pelata. kuitenkin nämä tytöt olivat koulun ulkopuolella tekemisissä mun kanssa ja olivat aivan erinlaisia. sitten niitä alkoikin kiinnostaa mun seura kun huomasivat etten välitä mitä ne tekee/sanoo.

mutta voin sanoa että ei ole helppoa ja koulutuntikin tuntuu ikuisuudelta. toivon sinun tyttärelle paljon voimia ja jaksamisia. ja toivon että hänen itsevarmuus säilyy.. sano hänelle että hänen kannattaa jättää ne ala-arvoisemmat " kaverit" oman onnensa nojaan, eivät tiedä mitä menettävät tyttäresi seurassa.. ja rohkeutta hän tarvitsee. uusia harrastuksia ja näin.. ilolla eteenpäin ! Muistuta myös että se koulu ei kestä ikuisuutta vaikka joka päivä/tunti siltä tuntuukin :) :)

että jo siellä osalla tytöistä on salakerho, johon muita lapsia hyväksytään ja pudotetaan pois. Kysyin lapselta, mitä eskariope sanoi, ja vastaus oli ollut:" Älä välitä." No, minä välitän ja keskustelen open ja tarvittaessa vaikka salakerholaisten kanssa.

Tuollaisia saisi olla enemmän

ei päästetä alas ettei asia unohdu

Toivottavasti Ryytimaa ei loukkaannu, kun kopioin hänen blogistaan pätkän, mutta mielestäni tällaisia äitejä pitäisi olla enemmän.



Ryytimaan blogista Lapseni on koulukiusaaja



Kun viime viikolla aloin selvitellä esikoisen luokan vuorovaikutusongelmia, jouduin yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Keskustelussa erään äidin kanssa kävi sivulauseessa ilmi, että hänen tytärtään kiusataan koulussa. Ja yksi kiusaajista on minun esikoiseni. Minun esikoiseni, jolla on vaalea tukka ja suuret siniset silmät. Minun esikoiseni, joka on ujo ja herkkä. Minun esikoiseni, joka painoi syntyessään 2 500 g.



Esikoinen on osa 5-7 tytön porukkaa, joka on pitänyt yhtä enemmän tai vähemmän päiväkodista lähtien. Olen ollut iloinen, että tytöt ovat viihtyneet isommalla porukalla. Näin jokaisella on aina ollut kaveri, vaikka " paras" kaveri olisi ollut koulusta pois. Muutenkin luokan tytöillä on aina tuntunut olevan hyvä henki.



Viime syksynä on tapahtunut jotain. Silloin porukka alkoi syrjiä ja eristää yhtä tyttöä. Hänelle ei puhuttu, häntä ei pyydetty mukaan välituntileikkeihin eikä koulun jälkeisiin rientoihin. Äidin mukaan tyttö alkoi viime syksynä olla masentunut ja itkeskellä iltaisin, mutta ei kertonut syytä. Tilanteen vakavsuus selvisi vasta keväällä, kun lapsi sai suunsa auki.



Äiti ei osannut auttaa. Hän otti yhteyttä opettajaan, joka ei jostain syystä tehnyt mitään. Tai ei ainakaan ottanut yhteyttä koteihin. Äiti itse ei uskaltanut soittaa kiusaajien vanhemmille. Ymmärrän häntä. Miten aloitetaan moinen puhelu: " NN täällä hei, sun lapsi kiusaa mun lasta" ?



Minä otin tietysti esikoisen puhutteluun ja sanoin, että moinen kiusaaminen on lopetettava heti. Esikoinen vähätteli asiaa, mutta lupasi omalta osaltaan muuttaa käytöstään. Parin päivän kuluttua mies löysi esikoisen ja tämän kaverien " kerhon" säännöt, joissa ensimmäisessä kielletään puhumasta X:n kanssa. Silloin tajusin, että kiusaaminen on ollut todella järjestelmällistä ja tietoista.



Kun esikoinen kotiutui, pyysin häntä lukemaan ensimmäisen säännön ääneen. Hän alkoi itkeä ja sanoi, ettei kehtaa. Sitten halattiin ja keskusteltiin pitkään. Sitten soitin kiusatun äidille ja puhuttiin pitkään. Hän pyysi minua soittamaan muiden tyttöjen kotiin. Siinä se ilta sitten menikin puhelimessa. Kaikkien vanhemmat olivat hämmästyneitä, mutta suhtautuivat asiaan vakavasti ja lupasivat puhua lastensa kanssa. Tänään lähetin asiasta koulun rehtorille sähköpostia.



Esikoista odottaa vielä anteeksipyyntö. Minä olen syvästi häpeissäni, että en ole osannut lastani tämän parempaan kasvattaa.



Lapseni ei toivon mukaan ole enää koulukiusaaja. Kiusaaminen tuli ilmi sikäli hankalaan aikaan, kun koulu loppuu huomenna. Nyt emme voi olla varmoja, että tilanne on oikeasti ohi ennen kuin koulu syksyllä alkaa uudestaan.



Esikoinen kuitenkin selvästi ymmärtää, että he ovat toimineet väärin. Hän ei ehkä ymmärrä asian vakavuutta riittävästi. Hän ei ehkä myöskään pysty asettumaan niin hyvin kiusatun asemaan, että pystyisi todella tajuamaan, millainen lukuvuosi tällä on ollut. Pääasia minusta kuitenkin on, että tytöt ymmärtävät tehneensä väärin ja muuttavat käytöstään.



Esikoinen kertoi eilen pyytäneensä anteeksi ja olleensa X:llä leikkimässä koulun jälkeen. Iltapäivällä olimme esikoisen kanssa ostoksilla, ja vein hänet hampurilaiselle. Juteltiin kiusaamisesta, ja hän sanoi, että eivät he ymmärtäneet kiusaavansa. " Me luultiin, että kiusaaminen on lyömistä, tönimistä ja tavaroiden piilottamista." Selitin, että kiusaamista voi olla erilaista, ja toisen yksinjättäminen ja syrjiminen on henkistä väkivaltaa. Sanoin, että henkinen väkivalta on ihan yhtä pahaa kuin lyöminenkin.



" Olisitte puuttuneet aikaisemmin" , esikoinen puuskahti. Niinpä. Olisin puuttunut, jos olisin tiennyt ja ymmärtänyt. Toki minä olen huomannut, että yksi tytöistä on porukasta poissa, mutta ei se soittanut mitään kelloja. Kaksi äitiä kertoi ihmetelleensä, mihin X on kadonnut, mutta he olivat tyytyneet lastensa kertomaan siitä, että " X ei halua enää olla meidän kanssa" . Tytöt eivät ole varsinaisesti valehdelleet, sillä X oli valinnut vetäytymisen selviytymisstrategiakseen. Tytöt eivät vain olleet ymmärtäneet, että X ei ollut vetäytynyt omasta halustaan.



Kysyin esikoiselta, että olisivatko he lopettaneet, jos opettaja olisi ottanut koko porukan puhutteluun. " Tietenkin" , esikoinen sanoi ja tuijotti minua silmät ympyriäisinä. Uskon häntä. Opettaja on 4-luokkalaiselle vielä auktoriteetti, ja rehtori jumalasta seuraava. Esikoinen on hirveän huolissaan siitä, mitä rehtori nyt tekee, kun äiti on kertonut tälle tilanteesta.



Rehtori ei toistaiseksi tee mitään muuta kuin kertoo kiusaamisest esikoisen luokan tulevalle opettajalle. Rehtori oli kanssani samaa mieltä siitä, että opettajan pitää tämä tietää, jotta hän osaa syksyllä tarkkailla tyttöjen käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Kerroin rehtorille vain oman tyttäreni osuudesta. Muiden nimet jätin kertomatta, koska vanhempien kanssa ei ollut puhetta, että asiaa vietäisiin rehtorille asti. Tarvittaessa rehtori saa nimet opettajalta. Kerroin rehtorille myös sen, että luokan opettaja on tiennyt asiasta.



Tuntuu pahalta kaataa opettajan niskaan syytöksiä, mutta minun mielestäni hänen olisi pitänyt ottaa vanhempiin yhteyttä. Tai ainakin hänen olisi pitänyt ottaa tytöt puhutteluun ja katsoa, riittääkö se. En tiedä, miksi hän ei niin tehnyt. Ehkä hän ei ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti. Ehkä hän ajatteli, että " kiltit, koulussa pärjäävät, keskiluokkaisten perheiden tytöt" eivät kohtele toisiaan kaltoin. Ehkä hänellä oli kädet täynnä luokan poikien ongelmia.



Olen kauhean epävarma siitä, olenko itse toiminut oikein. Päämäärä on toivoakseni saavutettu eli X:n kiusaaminen on ohi, mutta menikö liike parhaalla mahdollisella tavalla? Minä en ole kovin hyvä viestimään suullisesti, ja pelkään, että joku vanhemmista on loukkaantunut. Toisaalta minä olen samassa veneessä kuin he, ja varoin huolellisesti nostamasta yhtäkään tyttöä prima motoriksi. Minua myös mietityttää se, miten X pääsee tästä yli.



***





Kiusatun tytön äiti soitti ja kiitti minua asian hienosta hoitamisesta. Hänen lapsensa on kuulemma kuin " uudestisyntynyt" , iloinen ja helpottunut ja aloittaa kesäloman hyvillä mielin. Anteeksi on kuulemma pyytänyt kaksi sellaistakin tyttöä, joiden vanhemmille en edes soittanut. Nämä tytöt eivät esikoisen mukaan olleet kiusaamisessa mukana, mutta hienosti tytöt ottavat asiasta kollektiivista vastuuta.



Kiusatun tytön äiti oli ottanut yhteyttä myös opettajaan. Esikoinen tuli juuri äsken koulusta ja kertoi, että opettaja oli ottanut heidät puhutteluun.



Minuakin oikein itkettävät nämä kehut, joita satelee joka puolelta. Rehtorikin kiitti " asian asiallisesta hoitamisesta" . Ajattelin itse aluksi, että koulukiusaajan äiti ei paljon sympatiaa ansaitse.

Nosto, että muutkin näkee, miten pitäisi toimia

jossa aikuiset käyttäytyvät samalla tavalla.

hyvä aihe

olet upea äiti. Itku meinasi tulla kun luin blogisi. Hienosti olet toiminut.