HS:n kirjoitus hämmentää: Umpirasistista aktivismia
"Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Ndéla Fayen esseetä, jossa tämä sanoo päättäneensä olla lukematta valkoisten kirjoja.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti hämmästelee HS:n tekstiä viestipalvelu X:ssä.
Hesaria avatessa ei koskaan tiedä, avaatko journalistisen uutismedian vai jonkin umpirasistisen vasemmistoaktivistin päiväkirjan. Lustraation hengessä olisi hyvä selvittää, miten tämä antirasistinen mätä levisi medioihin ja julkisiin instituutioihin 2010-luvulla niin nopeasti, Sammallahti toteaa.
Tietokirjailija Katleena Kortesuo pohtii humoristisesti, pitäisikö kirjastoissa jatkossa järjestää teokset tekijän sukupuolen, etnisyyden, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan.
Alaluokkiin yksilöidään myös kirjailijan ikä, pituus, paino ja muut kehon ominaisuudet. Lisäksi kirjastoluokkiin merkitään kirjailijan mahdollinen nepsykirjoisuus, uskonto ja puolue. Tämä auttaa lukijaa löytämään kiinnostavan teoksen äärelle, eikä kenenkään tarvitse enää kiinnittää huomiota mihinkään epärelevanttiin seikkaan kuten kirjan genreen, tyylilajiin tai aihepiiriin, Kortesuo toteaa.
Kuntapoliitikko Jocka Träskbäck (kok.) sanoo, ettei häntä ole koskaan kiinnostanut lukemiensa kirjailijoiden ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen.
Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen mukaan olen toiminut väärin, sillä kirjat täytyy arvottaa juurikin niiden perusteella. Joka päivä oppii jotain uutta, Träskbäck hämmästelee."
https://www.verkkouutiset.fi/a/hsn-artikkeli-hammentaa-umpirasistista-a…
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomata, että palstalaiset lukevat näin ahkerasti sunnuntain Hesarin kulttuurisivuja!!
Tai no. Itse asiassa vähän epäilen, että suurin osa täällä reagoi ainoastaan palstan otsikkoon eikä itse asiassa ole alkuperäistä kolumnia lukenut eikä näin ollen edes tiedä, mistä puhuu.
No eivät ole kyllä lukeneet.Pääasia että saa öyhöttää.
"Lustraation hengessä olisi hyvä selvittää, miten tämä antirasistinen mätä levisi medioihin ..."
Lustraation? Eli siis muinaiskreikkalaisen puhdistautumisrituaalin hengessä olisi hyvä selvittää. No, rituaaliin kuuluu kulkue ja sian uhraaminen, onko teillä jokin paikka tiedossa tälle?
Vierailija kirjoitti:
Voi tätä Suomen oikestoa, näillä eväilläkö mobilisoitte ihmiset uurnille ja kaduille? Oijoi. Ja tosiaan Fayen suoritti jonkinlaista henkilökohtaista testiä lukijana, jota informoi hänen etninen taustansa. Eiköhän sen voi hänelle sallia.
Niin.Ja otsikoita hieman vääristellen saadaan aikaiseksi mukavia öyhötyksen aiheita.Niin PerusPerseilyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on tulkinnut (tahallaan) kirjoituksen väärin.
Miettikääpäs, jos yhteiskuntamme olisi rakentunut toisinpäin. Eläisitte valkoisena lapsena, nuorena ja aikuisena mustan enemmistön maassa. Opitte lukemaan. Luette aina vain kirjoja, joissa mustat lapset leikkivät ja seikkailevat. Aikuisena teille luetutetaan mustien historiaa ja luette mustien kirjailijoiden klassikkoromaaneja, joissa kaikki päähenkilöt ovat mustia.
Voisiko olla niin, että jossain vaiheessa paljon lukevana ihmisenä alkaisitte miettiä, että missä ovat ne minun näköiseni ihmiset kirjoissa? Missä ovat kirjat, jotka kertovat minusta ja sukuni ja kansani historiasta? Haluaisin lukea sellaisia kirjoja.
Minusta se on aivan mahdollinen tapa ajatella.
En minä ikinä ajattele minkä värisiä ihmisiä kirjoissa on.
Miksi pitäisi? Miksi ketään pitäisi kiinnostaa kenenkään ihonväri? Jos kerran ihonvärin perusteella ei saa erotella ihmisiä, niin miksi se on tässä kontekstissa suorastaan välttämätöntä??
Ihmiset, jotka eivät lue kirjoja, suuttuvat siitä, jos joku kertoo, minkälaisia kirjoja lukee.
Jutiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomata, että palstalaiset lukevat näin ahkerasti sunnuntain Hesarin kulttuurisivuja!!
Tai no. Itse asiassa vähän epäilen, että suurin osa täällä reagoi ainoastaan palstan otsikkoon eikä itse asiassa ole alkuperäistä kolumnia lukenut eikä näin ollen edes tiedä, mistä puhuu.
No eivät ole kyllä lukeneet.Pääasia että saa öyhöttää.
Ei täällä ole kukaan öyhöttänyt. Ihan fiksusti ihmiset täällä keskustelevat, mutta kun vasemmistolle kaikki "väärä mielipide" on öyhötystä, vaikka sen perustelisi miten järkevästi.
Ruotsi on hyötynyt maahanmuuttajista paljon. Tietysti!Mutta pitää muistaa että Ruotsiin saapui paljon ihmisiä Suomesta,Kreikasta,Italiasta, entisestä Jugoslaviasta jne. Suomeen taas on tullut pahnanpohjimainen kuona mitä muut Euroopan maat eivät ole halunneet.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuuritoimittaja sanoo lukevansa vain tietyn ryhmän kirjoittamia kirjoja. Eikö se olisi vähän sama, jos urheilutoimittaja sanoisi katsovansa vain miesleijonien pelejä ja kaikki muu urheilu jäisi pois?
Sanoo lukevansa vapaa-ajallaan vain tietyn ryhmän kirjoja. Voihan urheilutoimittajakin käydä vapaa-ajallaan katsomassa pelkästään miesten pesäpalloa, vaikka työssään raportoisi kaikista lajeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomata, että palstalaiset lukevat näin ahkerasti sunnuntain Hesarin kulttuurisivuja!!
Tai no. Itse asiassa vähän epäilen, että suurin osa täällä reagoi ainoastaan palstan otsikkoon eikä itse asiassa ole alkuperäistä kolumnia lukenut eikä näin ollen edes tiedä, mistä puhuu.
No eivät ole kyllä lukeneet.Pääasia että saa öyhöttää.
Ei täällä ole kukaan öyhöttänyt. Ihan fiksusti ihmiset täällä keskustelevat, mutta kun vasemmistolle kaikki "väärä mielipide" on öyhötystä, vaikka sen perustelisi miten järkevästi.
Koko avaus on aivokuollutta öyhötystä jokaiselle normaalijärkiselle, aivan sama kuinka sivistyneesti asettelee pilkkunsa ja pisteensä. Mutta minä haluan tietää missä se avauksessa mainittu lustraatio järjestetään, aiotteko uhrata oikean sian?
hs-lehti se jaksaa vuodesta toiseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomata, että palstalaiset lukevat näin ahkerasti sunnuntain Hesarin kulttuurisivuja!!
Tai no. Itse asiassa vähän epäilen, että suurin osa täällä reagoi ainoastaan palstan otsikkoon eikä itse asiassa ole alkuperäistä kolumnia lukenut eikä näin ollen edes tiedä, mistä puhuu.
No eivät ole kyllä lukeneet.Pääasia että saa öyhöttää.
Ei täällä ole kukaan öyhöttänyt. Ihan fiksusti ihmiset täällä keskustelevat, mutta kun vasemmistolle kaikki "väärä mielipide" on öyhötystä, vaikka sen perustelisi miten järkevästi.
Koko avaus on aivokuollutta öyhötystä jokaiselle normaalijärkiselle, aivan sama kuinka sivistyneesti asettelee pilkkunsa ja pisteensä. Mutta minä haluan tietää missä se avauks
Olisi varmaan mielenkiintoinen spektaakkeli.Pvm ja paikkaa odotellessa......
kaikista huvittavimpia ovat nämä hs on kokoomuslainen lehti kommentit :D :D :D
"Ihan fakta nyt vain on että kirjailijan persoona, historia yms. vaikuttaa aina hänen kirjoihinsa. Ihan kuten vaikuttaa muusikon, taiteilijan tai näyttelijänkin persoona siihen miten hän taidetta tekee ja millaista taidetta tekee. Ei taidetta tehdä minään anonyymeinä "tyhjinä tauluina" vaan ihmisykislöinä jotka ammentavat itsestään ja kokemuksistaan."
Juu, mutta on ennakkoluulo ja haitallinen stereotypia väittää, että ihonväri on ratkaisevassa roolissa taiteen sisällössä ja sen puhuttelevuudessa. Tuossa lähestytään sellaista kolmannen valtakunnan kulttuuriarvottamista ja se ei missään olosuhteissa ylittäisi julkaisukynnystä jos maalittamisen kohteena olisi joku muu kuin valkoinen ihonväri.
Miksi tässä keskustelussa jotkut jankuttavat m**hanmuutosta? Ndéla Faye on suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
HS on nykyään Ha-masin Sanomat.
Urheilu-uutiset, kulttuuriuutiset ja kaupunkiuutiset ovat nykyään kaapistatulo-, raasssismihavainto-, meetoo-kokemus- tai yleisen masennuksen kuvaus/käsittelytarinoita. Loppu on Gazaa, Putleria, Trumppeilua ja Elo-kapinaa.
Onneksi täällä ei kukaan öyhötä...olisi niin ikävää...
Vierailija kirjoitti:
Voi tätä Suomen oikestoa, näillä eväilläkö mobilisoitte ihmiset uurnille ja kaduille? Oijoi. Ja tosiaan Fayen suoritti jonkinlaista henkilökohtaista testiä lukijana, jota informoi hänen etninen taustansa. Eiköhän sen voi hänelle sallia.
Hänen etninen taustansa kuuluu maapallon enemmistöön.
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXX. . .P E R S K U T A R A L L A A !. . .XXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
Kopioi tämä merkki talteen ja käytä sitä
törmätessäsi perussuomalaisten netti-
vaikuttamiseen. Paskaan ei kannata käyt-
tää enempää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän helsingin kirjastot kohta rupea poistelemaan hyllyistä näitä liian "valkoisia" kirjoja, kun katsoo noiden sensuuri-intoa muutenkin vääränlaisten kirjojen kanssa.
Aika tyhjiä hyllyjä sais silloin katsella. Eihän sieltä löydy edes esim. Ibn Warraqin tuotantoa. Valikoimiin on otettu sentään muutama arabimaista paennut POC-naiskirjailija, mutta eivät taida kyllä nekään sopia tämän hetken ilmapiiriin, koska ovat kaikki islamia kohtaan äärimmäisen kriittisiä.
Uskon, että et tietoisesti ajattele. Miksi olisit ajatellut? Mutta entäpä, jos nyt ajattelisit?