HS:n kirjoitus hämmentää: Umpirasistista aktivismia
"Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Ndéla Fayen esseetä, jossa tämä sanoo päättäneensä olla lukematta valkoisten kirjoja.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti hämmästelee HS:n tekstiä viestipalvelu X:ssä.
Hesaria avatessa ei koskaan tiedä, avaatko journalistisen uutismedian vai jonkin umpirasistisen vasemmistoaktivistin päiväkirjan. Lustraation hengessä olisi hyvä selvittää, miten tämä antirasistinen mätä levisi medioihin ja julkisiin instituutioihin 2010-luvulla niin nopeasti, Sammallahti toteaa.
Tietokirjailija Katleena Kortesuo pohtii humoristisesti, pitäisikö kirjastoissa jatkossa järjestää teokset tekijän sukupuolen, etnisyyden, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan.
Alaluokkiin yksilöidään myös kirjailijan ikä, pituus, paino ja muut kehon ominaisuudet. Lisäksi kirjastoluokkiin merkitään kirjailijan mahdollinen nepsykirjoisuus, uskonto ja puolue. Tämä auttaa lukijaa löytämään kiinnostavan teoksen äärelle, eikä kenenkään tarvitse enää kiinnittää huomiota mihinkään epärelevanttiin seikkaan kuten kirjan genreen, tyylilajiin tai aihepiiriin, Kortesuo toteaa.
Kuntapoliitikko Jocka Träskbäck (kok.) sanoo, ettei häntä ole koskaan kiinnostanut lukemiensa kirjailijoiden ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen.
Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen mukaan olen toiminut väärin, sillä kirjat täytyy arvottaa juurikin niiden perusteella. Joka päivä oppii jotain uutta, Träskbäck hämmästelee."
https://www.verkkouutiset.fi/a/hsn-artikkeli-hammentaa-umpirasistista-a…
Kommentit (177)
Pitäisikö ensin nähdä ihminen, vai väri? Olen tottunut tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon, joka lienee nyttemmin muuttumassa.
Vain nykyvasuria kiinnostaa taiteilijan ihonväri. Olen ns. nuiva, mutta joku tekee hyvää taidetta niin minua ei kiiinnosta sen henkilön ominaisuudet yhtään.
Pitäisikö kirjojen ulkoasu vaihtaa niin, että niissä on valkoista tekstiä mustalla pohjalla? Nythän kirjat ovat ihan liian valkoisia.
Kohta tekoäly kirjoittaa kaikki kirjat niin ei ole tätä ongelmaa🤭
Vierailija kirjoitti:
Kohta tekoäly kirjoittaa kaikki kirjat niin ei ole tätä ongelmaa🤭
Ehdottomasti musta tekoäly!
Eiköhän helsingin kirjastot kohta rupea poistelemaan hyllyistä näitä liian "valkoisia" kirjoja, kun katsoo noiden sensuuri-intoa muutenkin vääränlaisten kirjojen kanssa.
Kirjastoa johtaa apulaispormestari arhinmäki, jonka anarkismi tuntuu olevan aika ohutta seiniensotkemista ja väkivaltahakuisuutta. Itse jos olisin anarkisti niin pitäisin huolta siitä että kirjastot nimenomaan on pullollaan kaikenlaista muiden sensurointikohteena olevaa luettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyseinen toimittaja nyt muutenkin muutamalla kirjoitelmallaan maalannut itsensä täysin marginaaliin. Siellä on sitten kiva huudella itsekseen.
Oma ratkaisu on olla lukematta moista cacadua. Sehän on se pahin, mitä tuollaisille tapauksille voi tapahtua.
Seuraava askelhan tässä kohtaa on aina järjettömän isoääninen uhriutuminen kritiikistä. Ja sitten jatketaan kuten ennenkin koska "nasseille" sun muille "persuille" ei anneta periksi noissa kuplissa.
Miksi kokoomuksesta pullahtaa vähän väliä esille näitä Sammallahden tapaisia kaappipersuja?
Itse en lue kuin savolaisten tekemiä kirjoja enkä kuuntele kuin savolaisten musiikkia joka on musiikkia korvilleni. Olen kulttuuri-ihminen sellainen ainoa oikea. Muut sivistymättömiä rasssisteja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kokoomuksesta pullahtaa vähän väliä esille näitä Sammallahden tapaisia kaappipersuja?
Millä tavoin hän mielestäsi on väärässä tässä asiassa?
Kyllähän sitä kunnon kulttuuri-ihminen listaa päässään kuluttamansa kulttuurituotteen valmistamiseen osallistuneiden ihmisten etnososiopoliittiset taustat ja tekee sitten vasta päätöksen, altistaako itsensä ko. hengentuotteelle vai ei.
Tätähän se DEI-osaaminen nykyfirmoissa painottaa.
Sweet Baby Inc. jne
herkkyyslukijat yms
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö ensin nähdä ihminen, vai väri? Olen tottunut tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon, joka lienee nyttemmin muuttumassa.
Ensin väri, sitten sukupuoli (vaikkei sukupuolia ole olemassa!), sitten seksuaalinen suuntautuneisuus ja sitten vasta ihminen itse.
Enpä olisi uskonut aikanaan, että ns. älymystö ja ajattelijat ovat ensimmäisten joukossa palauttamassa rotuerottelua maailmaan. Uhrihierarkiakin on nykyajan kallojen mittausta, pseudotiede vailla vertaa joilla vastuutetaan nykypäivän ihmisiä asioista joihin he eivät voineet millään tavoin vaikuttaa. Velat vanhenevat kuolemaan, mutta moraalinen velka periytyy älymystön mielestä raamatullisesti ajasta iäisyyteen. Se tosin on helposti vältettävistä kun tähän ilveilyyn ei lähdetä mukaan ja tälläisille nykyajan rotuerottelijoille ei anneta huomiota eikä varsinkaan mediatilaa. Ihmisarvon pitää olla jakamaton myös silloin, kun sitä käytetään valkoista ihmistä vastaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kokoomuksesta pullahtaa vähän väliä esille näitä Sammallahden tapaisia kaappipersuja?
Millä tavoin hän mielestäsi on väärässä tässä asiassa?
Miksi Sammallahti on kokoomuksessa, mikä mainostaa itseään sivistyspuolueena, vaikka julki tuodaan mielipiteitä, jotka ovat kuin Teboilin persulta?
Olen lukenut valtavasti kirjoja eläessäni ja uuden kirjailijan kohdalla en välttämättä edes kiinnitä nimeen huomiota. Toki, jos kirja kertoo Intiasta ja nimi pistää silmään intialaistyyppisenä, oletan kirjailijan olevan intialainen. En kyllä googleta sitten kuvaa eli sukupuoli jää epäselväksi. Kirjojen juonista/tyylistä voi arvata sukupuolen, jos asia mietityttää.
Eräs takavuosien suosikkikirjailijani oli mielestäni nainen ja vasta myöhemmin näin kuvan, kun oli kuollut. Tuohan oli vanha mies. En ollut selvittänyt koskaan, mutta nimen muistin, koska hain aina hänen uusimpiaan. Minusta nimi kuulosti naiselta, jos nyt sitä sen enempää koskaan mietin.
Kyseinen toimittaja ei ole Hesarissa töissä vaan on freelanceri. Mutta eipä faktat kokoomusta ennenkään ole kiinnostaneet.
Minulla on hyllyn täydeltä vanhempia ja uudempia kirjoja. Ja kirjailijan nimen lisäksi harvemmin olen kiinnittänyt huomiota noihin eräille oudoille tyypeille "tärkeisiin" yksityiskohtiin kuten väri tai sukupuoli. Jos minulta kysyttäisiin mitä tummien kirjoittamia kirjoja olen lukenut niin en ilman googlailua osaisi sanoa kuka noista kirjailijoista on tumma ja kuka minkäkin värinen. Lisäksi voi ottaa huomioon että jotkut kirjat kirjoitetaan salanimellä.
En yksinkertaisesti ymmärrä miten jotkut ei ihmisestä muuta näytä näkevän kuin värin, sukupuolen ja ideologian. Ja noita on sitten hesarin (ja muiden medioiden) toimitukset nykyään täynnä. Ei ihme ettei lehtiä enää lueta.