Lapsiperheelliset: Miten toimitte lapsivihamielisten ystävienne kanssa? Onko välit menneet vai siedättekö?

Minä osaan olla reilu ja kohtelias niitäkin ihmisiä kohtaan, joiden seurasta en välitä tai jotka eivät ole muuten mielenkiintoisia.

Lapset eivät aiheuta minussa oikein minkäänlaisia positiivisia reaktioita, paitsi jos sattuvat sanomaan jotain hauskaa. Mutta toivon tietysti kaikille lapsille pelkkää hyvää ja puolustan tilanteen tullen lasta ja lasten oikeuksia.

Ystävien lapsia en ihastele, koska se olisi teeskentelyä, minkä en koe kuuluvan ystävyyteen. Ei ketään ihmistä tarvitse mielestäni ihastella, oli minkä ikäinen tahansa. Ei tuollainen ole mitään peruskohteliaisuutta vaan mielistelyä. Kysyn toki perheellisten ystävien kuulumiset, onnittelen perheenlisäyksistä ja autan jos jotenkin pystyn. Ystävät tuntevat minut, eivätkä tätä enempää odota. Lapsille kyllä riittää ihailijoita muutenkin. Osa ystävistä jopa arvostaa neutraalia suhtautumistani.

Tai no, yksi entinen ystävä ilmeisesti ajatteli hänen esikoisensa muuttavan minutkin lapsirakkaaksi. Niin ei tietenkään käynyt, vaan jouduin enenevissä määrin teeskentelemään hänen seurassaan, koska olisi pitänyt olla koko ajan ihastelemassa. Lisäksi lähes joka tapaamisella kysyttiin, joko mun mieli on muuttunut ja vauvakuume iskenyt ("kun nämä on niin ihania"). Ja kun vastasin kielteisesti, niin piti perustella, enkä tietenkään voinut antaa rehellistä vastausta (eli että en pidä lapsista). Todella vaivaannuttavaa. Se ystävyys kuihtuikin aika nopeasti. Muut perheelliset ystävät ovat onneksi olleet järkevämpiä ja suvaitsevampia ja nähneet kuplansa ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Aina se kääntyy siihen että lapsettomilta/lapsivapailta vaaditaan sopeutumista lapsiperheiden arkeen, mutta jos ehdottaa päinvastaista, alkaa uhriutumiskilpailu, marttyyrien kilpajuoksu ja lapsivihan huutelu. Vaihtakaa jo levyä.

Tämän takia en enää oikeastaan kaveeraa sellaisten perheellisten ihmisten kanssa, joilla on pikkulapsia tai peruskouluikäisiä lapsia. Kyllästyin siihen, että kaikki tekeminen ja aikataulut piti aina sopia tasan heidän ehdoilla, aina oli joku ongelma. 

Monet nykylapset on vaativia tapauksia, ovat tottuneet siihen, että kaikki huomio on koko ajan heissä. Läheskään kaikki vanhemmat eivät myöskään opeta lapsilleen edes peruskäytöstapoja, joten onko ihmekään ettei muut ihmiset halua viettää aikaa sellaisten lasten seurassa. 

Minulla on selvästi niitä ystäviä, jotka tuntevat lapsenikin hyvin ja kävivät esim. synttäreillä aikanaan, samoin itse tunnen heidän lapsensa ja olen iloinen siitä - näin vanhetessa on hienoa että on yhteyksiä moneen hienoon nuoreen ihmiseen. Samoin on niitä ystäviä, joiden kanssa on aina tavattu vain keskenämme, mutta totta kai vaihdetaan myös lasten/puolisoiden/lemmikkien kuulumiset, jos niitä on. Kysymys on kai siitä, että jos joku on minulle niin tärkeä, että haluan viettää aikaa hänen kanssaan, olen kiinnostunut hänen elämänsä koko paketista - oli se sitten perhe, työ, lapset, lemmikit tai harrastukset, ja ystäviksi on valikoitunut tyyppejä, joilla on sama asenne. Siinä oppii kummasti vaikka niistä hämähäkeistä ja laajentaa omaa horisonttiaan. Muut ovat sitten kavereita, työkavereita, ja hyvänpäiväntuttuja, joita on myös hyvä olla ja ovat varmasti ihania ihmisiä mutta, joiden kanssa ei ole puolin ja toisin tarvetta jakaa koko elämää.

Jos en välitä huonosti käyttäytyvän lapsen seurasta, se ei tee minusta lapsivihamielistä. Yhtä vähän haluan viettää aikaani huonosti käyttäytyvien aikuisten seurassa. Kaikkea ei tarvitse sietää.

Minulla meni välit pitkäaikaisen ystävän kanssa, kun minä sain lapsen. Hän oli kateellinen ja katkera, kun itse ei ole saanut lapsia yrityksestä huolimatta. Hän on edelleen lapseton, minun lapseni 14v.

Ei tuo ole mikään merkki lapsivihasta. Enemmänkin se on sitä, että mikä pointti nähdä ystävää, jos hänen huomionsa on silloin siinä lapsessa. Kaikki ei muutenkaan osaa olla luontevasti lasten seurassa.

Minusta tämä keskustelu on ihan absurdi. Uskon kyllä että on olemassa ihmisiä, joille "ystävä" on ihminen jonka pitää kaikissa elämäntilanteissa tarjota kepeää viihdytystä, tai sitten tälle näytetään ovea.

Eiköhän suurin osa pienten lasten äideistä ymmärrä, että pienten lasten kanssa tapaamiset eivät useinkaan ole seesteistä kahvittelua. Mutta se on todellisuutta tässä elämänvaiheessa, erityisesti jos tukiverkot ovat heikot ja miehen työvuorot hankalat. Kammottava ajatuskin, että ystävät olisivat hylänneet tämän lyhyen ajanjakson aikana. Nyt vaihe on ohi, ja voimme taas nähdä käytännössä aina ilman lapsia, jos vain niin halutaan.

Kauheaa vuodatusta aikuisilta ihmisiltä miten tapaamiset on niin kauheita ja itselle mielenkiinnottomia kun mukana on lapsi. Miten te toimitte jos ystävällä on muulla tavoin raskasta elämässä ja välisikaisesti vähemmän resurssia huomioida sinua? Jos ystävä on vaikkapa suljetulla osastolla tai firma tekemässä konkurssia eikä hänen elämäänsä mahdu muuta juuri sillä hetkellä? Onko sekin adios kun haluutte vain olla rauhassa terassilla ja puhua kivoista asioista?

Ei meillä ole lapsivihamielisiä ystäviä. Olemme jo yli 6-kymppisiä, eikä meidän ikäisisä ole paljon lapsvihamielisiä. Se tuntuu olevan nuorempien juttu

Vierailija kirjoitti:

Kuvitellaan että kaverisi puolisonsa kanssa on alkanut iäkkään ja muistisairaan vanhempansa omaishoitajaksi. Ja hän olettaa että tietysti tämä vanhus tulee olemaan aina paikalla kun tapaatte. Mutta ette voi tavata teidän vanhassa lempikahvilassa kun ei sinne pääse rollaattorin/pyörätuolin(/vaunujen) kanssa, itseasiassa hän rajoittaa vaihtoehtoja aika reilustikin, joten pääasiassa tapaatte vain heidän luonaan tai muussa _heille_ helpossa paikassa. Keskustelunne katkeaa vähän väliä kun vanhus alkaa ihmetellä missä hän on (vaikka olisi kotona) tai puhumaan jostain ihan täysin aiheeseen liittymättömästä. Kerrot jotain itsellesi tärkeää ja kaverisi huomio yhtäkkiä menee siihen että haisee paska. Hän alkaa siinä edessäsi tekemään mitä tilanteessa täytyy ja sanoo et "joo jatka vaan" mutta hän selkeästi ei kuuntele kertomasi.

Mutta tämähän ei sinua haittaisi pätkääkään, eikös niin? Ei kävisi mielessäkään että ehdottaisit et

Me olemme selvästi hyvin erilaiset ihmiset. Jos ystäväni olisi tällaisessa, ilmeisen raskaassa, elämäntilanteessa, niin aivan varmasti pistäytyisin silloin tällöin hänen luonaan jätskipaketti mukana. Kysymässä miten voit, mitä kuuluu, tarvitsetko apua. Tämäkään vaihe ei ole pysyvä, niinkuin ei pikkulapsiaikakaan. Ystäviä ei laiteta hyllylle kun elämäntilanteet muuttuvat. Hyi saatana teitä jotka niin teette.

Ap puhuu itseään pussiin. Aloituksessa sanoo nimen omaan, että on itsekästä ystävien ylipäätään haluta nähdä ilman lapsia ja että sen kuuluu olla vain vanhemmasta kiinni, jos lapset ei ole mukana. Myöhemmin yrittää väittää, että ei kun kyse oli siitä etteivät lapset ikinä saisi olla mukana. Ap valehtelee,  ystävien haluilla ja tarpeilla ei ollut hänestä aloituksessa oikeasti väliä.

Ei mulla ole lapsivihamielisiä ihmisiä.

Itse toisinaan kutsun kavereita paikkoihin joihin lapsia ei voi ottaa. Toisinaan kutsun kotiin tai leikkipuistoihin ja toisinaan raflaan. Haluan tavata ystäviä myös ilman keskeytyksiä. Aikuisten keskusteluita varten o aikuisten hetket.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mitään vihaa, jos ei halua olla lasten seurassa vaan keskustella aikuisten kesken aikuisten asioista. 

Eli jos ystäväsi saa lapsen, sen sijaan että olisit utelias millainen tämä uusi elämänvaihe on ja tukisit häntä kuten ystävät yleensä muissakin uusissa elämänvaiheissa niin keskityt aivan muuhun. Miten saat ystäväsi aikaresursseista itsellesi lapsettoman spotin jota hänen lapsensa eivät ole häiritsemässä. Kiinnostavaa.

Kun minun ystäväni saavat lapsia, suhtaudun hieman eri tavalla. En ole erityisen lapsirakas, mutta olen ystävärakas.

Olipa lahjakkaasti vääristelty ja pistetty sanat toisen suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran toin sylivauvan mukanani naapurissa asuvalle kaverille. Vauva oli hiljaa koko ajan, minulla oli viltti jolla suojasin sohvan kun laskin hänet hetkeksi alas. Kaveri vaan puhisi kärttyisen näköisenä, katsoin parhaaksi lähteä pian. 

Lapsiviha ei ole normaalia. Ei niistä pitää tarvitse, mutta aggression tunteet eivät ole biologiankaan kannalta normaaleja. 

Tavallaan lapsi on vähän kuin koira, et voi ottaa mukaan sopimatta .Sit kun.tunnet ihmisen paremmin ja tiedät, et lapsi/ koira on tervetullut, voit viedä kysymättä.

Jos kutsuu vauvan äidin kotiinsa, niin oletuksena myös vauva tulee mukana, koska vauvoja ei saa jättää yksin. Koiran sen sijaan saa jättää yksin vierailun ajaksi. En minä ainakaan alkaisi mököttää ja mulkoilla, jos ystäväni tulisi tapaamaan minua vauvaikäinen lap

Lapsille on olemassa lapsenvahdit. Niille pitäisi vaan maksaa palkkaa ja sehän ei käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran toin sylivauvan mukanani naapurissa asuvalle kaverille. Vauva oli hiljaa koko ajan, minulla oli viltti jolla suojasin sohvan kun laskin hänet hetkeksi alas. Kaveri vaan puhisi kärttyisen näköisenä, katsoin parhaaksi lähteä pian. 

Lapsiviha ei ole normaalia. Ei niistä pitää tarvitse, mutta aggression tunteet eivät ole biologiankaan kannalta normaaleja. 

Tavallaan lapsi on vähän kuin koira, et voi ottaa mukaan sopimatta .Sit kun.tunnet ihmisen paremmin ja tiedät, et lapsi/ koira on tervetullut, voit viedä kysymättä.

Jos kutsuu vauvan äidin kotiinsa, niin oletuksena myös vauva tulee mukana, koska vauvoja ei saa jättää yksin. Koiran sen sijaan saa jättää yksin vierailun ajaksi. En minä ainakaan alkaisi mököttää ja mulkoilla, jos

Lapsille on olemassa lapsenvahdit. Niille pitäisi vaan maksaa palkkaa ja sehän ei käy.

Vauva pitäisi ensin totuttaa hoitajaan, muuten tälle tulee stressiä siitä, kun vieras ihminen tulee liian lähelle.

En muutenkaan ymmärrä, miksi on ongelma, jos kaveri tulee vauvansa kanssa eikä yksin. Se on hänellä lyhyt elämänvaihe ja menee ohi. On reilua tavata häntä senkin aikana, vaikka vauva itkisikin tai vaatisi hoivaa tapaamisen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LOL. Nykyään lapsivihaksi määritellään mielivaltaisesti mitä sattuu.

Se että haluaa elää lapsivapaata elämää, ei liity lasten vihaamiseen. Siinä nautitaan omasta vapaudesta ja onnesta. Viha sen sijaan kuluttaa ihmistä ja se on haitallista.

Mikä kiikastaa kun et hyväksy muiden elämää - mutta oletat että muiden pitää hyväksyä sinun elämäsi kuten sinä tahdot? Miksi olet niin itsekäs? Vaadit muilta mutta et itseltäsi.

En nyt ihan ymmärrä mitä haet takaa tällä kommentilla? Ap

Sitä, että jos haluaa nähdä ystäviään aikuisten kesken ilman näiden lapsia, ei tarkoita, että vihaisi lapsia, vaan että on kivempaa viettää aikaa ystävien kanssa ihan aikuisporukalla.

Yleensä perheellisiä ystäviä näkee niin, että mT

Täytyy sanoa, että olen jo parin sivun jälkeen järkyttynyt alapeukkujen määrästä kommenteissa, joissa puolustetaan tervettä empatiaan ja sitä, että lapset olisivat normaali osa yhteiskuntaa. Ihmekös ettei porukka halua lapsia jos suhtautuminen on tätä. 

Minun mielestäni kaikissa ihmissuhteissa tärkeintä on, että kaikilla olisi hyväksytty ja vastaanotettu olo. Minulla se on lähtökohta jokaiseen kohtaamiseen. Oli se sitten lapsi, tai lapseton ystävä. Tottakai järkkään lapsettoman kaverin kanssa lapsetonta aikaa jos tiedän että hän odottaa ja toivoo sitä, saamme siitä molemmat varmasti enemmän irti ja onhan se itsellekin tärkeää viettää aikuisten aikaa. 

Mutta jos ystävä haluaisi aina nähdä ilman minun lapsia tai välttelisi kaikkia kohtaamisia jossa lapset ovat mukana tuntuisi se pahalta. Lapset ovat minulle tärkeitä, ja samalla tavalla, kuin minä surkuttelee hänen koiransa sairautta, silitän yms. riippumatta siitä pidänkö koirista vai en ja mielelläni tapaan välillä myös koiran kanssa koska se on kaverilleni tärkeä, odotan, että kaverini haluaa nimenomaan tavata minua, vaikka siinä joskus sattuisi olemaan lapsi mukana. Odotan myös, että samalla tavalla kuin itse olen empaattinen ja myötäelän kaverini tärkeissä, ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa, niin hän myötäelää minun lapsiinkin liittyvissä asioissa. 

Minusta on täysin itsekästä ja omat tarpeet edellä menemistä, jos myös kaverisuhteissa halutaan aina valita oma napa edellä, mikä on minulle kaikista mukavinta. Kumminkin päin. Jos kaverin kaveri, lapsi, puoliso tms. tulisi mukaan tapaamiseen syystä tai toisesta, minulle olisi tärkeintä että meillä kaikilla on mukava ja tervetullut olo. Se on perus kohteliaisuutta, huomaavaisuutta ja käytöstapoja. Millaisia lapsista kasvaa jos he kokevat aina olevansa häiriö. 

 

Itsellä kaksi asiaa, joiden ei tarvitse minun kynnyksen yli tulla, lapset ja koirat.

Vierailija kirjoitti:

Monet nykylapset on vaativia tapauksia, ovat tottuneet siihen, että kaikki huomio on koko ajan heissä. Läheskään kaikki vanhemmat eivät myöskään opeta lapsilleen edes peruskäytöstapoja, joten onko ihmekään ettei muut ihmiset halua viettää aikaa sellaisten lasten seurassa. 

Tismalleen samaa mieltä. Lapsen annetaan olla huomion keskipisteenä ja keskeyttää yms. Miksi haluaisin käyttää aikaani tällaiseen, jos itse nimenomaan olen päättänyt olla hankkimatta lapsia? Ongelmaa ei ole, jos lapsille on opetettu käytöstapoja ja miten muiden ihmisten kanssa ollaan. Valitettavasti vain usein lapsen omat vanhemmat katsovat vierestä ihaillen kun lapsi "toteuttaa itseään" mm. keskeyttämällä ja puhumalla jatkuvasti päälle

Vierailija kirjoitti:

Monet nykylapset on vaativia tapauksia, ovat tottuneet siihen, että kaikki huomio on koko ajan heissä. Läheskään kaikki vanhemmat eivät myöskään opeta lapsilleen edes peruskäytöstapoja, joten onko ihmekään ettei muut ihmiset halua viettää aikaa sellaisten lasten seurassa. 

Niin totta! Koko tapaaminen ystävän kanssa menee huomionkipeän lapsen navan ympärillä pyörimiseen. Pakostakin tapaamiset vähenevät. En aio käyttää arvokasta vapaa-aikaani huonosti käyttäytyvän lapsen seurassa jota äiti ei ollenkaan osaa komentaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ole lapsivihamielisiä ystäviä. Olemme jo yli 6-kymppisiä, eikä meidän ikäisisä ole paljon lapsvihamielisiä. Se tuntuu olevan nuorempien juttu

6-kymppisten lapset ovat vielä sitä ikäluokkaa joille opetettiin käytöstavat. Nykyään tilanne on  toinen, joten siitä tämän ns. lapsikielteisyys kumpuaa. 99 % ajasta, kun menee mankuvan lapsen huomionhakuisuuteen, niin ei paljon huvita tavata sellaisen lasten ehdoilla.