Onhan se koomista kun anoppi passaa appiukkoa jatkuvasti

Vierailija kirjoitti:

MInä sanoin meidän pojalle, että lopeta tuo vaimosi passaaminen, kun poika auttoi miniää ylös tuolista. Kyllä jalka paketissa oleva osaa itsekin siitä nousta, hävettää ja iljettää katsoa, miten toinen passuuttaa itseään niin kuin prinsessa.

Heko heko. Oletpa hauska!

Minun anoppini olisi räyhännyt miniälle, että miksi tämä ei passaa, kokkaa, siivoa, järjestä ja holhoa. Ei se yksi poikkinainen jalka sitä estä! Miniä on orja!

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Oletko varma onnellisuudesta? Ehkä ei vain ollut paremmasta tietoa. Ei tuon ikäpolven ihmiset eroa vain koska "ei enää tunnu omalta jutulta". Yhdessä ollaan vaikka hampaita kiristellen. Omassa suvussa on juuri tällaista havaittavissa. Kukaan vanhemman sukupolven pariskunta ei ole eronnut, mutta kovin onnelliselta ei meno vaikuta/vaikuttanut kaikkien kohdalla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Sopiko tämä myös isoäidille?

Monille tämän ikäpolven naisista nimenomaan ei käynyt se, että joku muu olisi tullut keittiöön hääräämään tai jotain liinavaatekaappiq penkomaan. Hyvin tarkkarajaiset roolit ja miesten ja naisten työt. Kaikki isovanhempani olivat tämmöisiä, toki asuivat omakotitaloissa, joissa oli näitä ns. miesten töitäkin jonkin verran tehtävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Oletko varma onnellisuudesta? Ehkä ei vain ollut paremmasta tietoa. Ei tuon ikäpolven ihmiset eroa vain koska "ei enää tunnu omalta jutulta". Yhdessä ollaan vaikka hampaita kiristellen. Omassa suvussa on juuri tällaista havaittavissa. Kukaan vanhemman sukupolven pariskunta ei ole eronnut, mutta kovin onnelliselta ei meno vaikuta/vaikuttanut kaikkien kohdalla...

Tuollaisessa suhteessa elävä nainen ei pääse siitä minnekään, koska ei pääse töihin koska työkokemus ja koulutus puuttuu ja eläkeiän koittaessa se eläke on niin pieni, ettei sillä elä.Siksi hän pysyy siinä vankilassaan, koska vaihtoehtoa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Itsekin tykkään hemmotella miestäni tilaisuuden tullen, hänkin sitten huomioi minut (saan spontaaneja jalka- ja niskahierontoja; kaupasta tulee ostoslistan ulkopuolelta pieniä yllätyksiä löytöjä, joista tietää minun pitävän). Rakkaudenosoituksia nämäkin ja suhteen hoitamista arjessa. 

Niin? Kyse oli jatkuvasta passaamisesta joka ei välttämättä ole passaajalle lainkaan mielekästä. 

Mistä ulkopuolinen voi tietää, mikä sopii kenellekin pariskunnalle? Jos ei passaaminen ole mielelkästä, sitten lopettelee hiljalleen passaamistaan. 

Kun katson omia vanhempia, niin töiden jakaminen on luontaista. Molemmat tekevät jotain. Pääsääntöisesti sukupuolittuneita hommia. Toisaalta isä kyllä välillä pesee pyykkiä ja silittää omat vaatteensa. Imuroi, en ole koskaan nähnyt hänen pyyhkivän pölyjä tai pesevän ikkunoita. Äiti ei ikinä leikkaa nurmikkoa nyt esim. Tämä tapahtuu sanomatta. 

Tämä johtunee siitä, että ovat maalta kotoisin. Perhe on yksikkö, joka puhaltaa yhteen hiileen. Kyse on kaikkien leivästä. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Oletko varma onnellisuudesta? Ehkä ei vain ollut paremmasta tietoa. Ei tuon ikäpolven ihmiset eroa vain koska "ei enää tunnu omalta jutulta". Yhdessä ollaan vaikka hampaita kiristellen. Omassa suvussa on juuri tällaista havaittavissa. Kukaan vanhemman sukupolven pariskunta ei ole eronnut, mutta kovin onnelliselta ei meno vaikuta/vaikuttanut kaikkien kohdalla...

Tuollaisessa suhteessa elävä nainen ei pääse siitä minnekään, koska ei pääse töihin koska työkokemus ja koulutus puuttuu ja eläkeiän koittaessa se eläke on niin pieni, ettei sillä elä.

Ja tyypillisesti kaikki omaisuuskin on hankittu miehen nimiin, joten erotessa jää todellakin täysin tyhjän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Oletko varma onnellisuudesta? Ehkä ei vain ollut paremmasta tietoa. Ei tuon ikäpolven ihmiset eroa vain koska "ei enää tunnu omalta jutulta". Yhdessä ollaan vaikka hampaita kiristellen. Omassa suvussa on juuri tällaista havaittavissa. Kukaan vanhemman sukupolven pariskunta ei ole eronnut, mutta kovin onnelliselta ei meno vaikuta/vaikuttanut kaikkien kohdalla...

Ei se meno kovin onnelliselta kyllä nykypariskuntienkaan kohdalla vaikuta. Hetken huumaa ja sitten kun se loppuu, pitää alkaa katsella seuraavaa. Toki jokainen tavallaan, mutta on siinä toiseen sitoutumisessa oma arvonsa myös, vaikka jatkuvasti ei olisi ruusuilla tanssimista.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä on se koominen asia?

Se ettei anoppi ole voimaantunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Sopiko tämä myös isoäidille?

Monille tämän ikäpolven naisista nimenomaan ei käynyt se, että joku muu olisi tullut keittiöön hääräämään tai jotain liinavaatekaappiq penkomaan. Hyvin tarkkarajaiset roolit ja miesten ja naisten työt. Kaikki isovanhempani olivat tämmöisiä, toki asuivat omakotitaloissa, joissa oli näitä ns. miesten töitäkin jonkin verran tehtävänä.

Huomaan äidistäni, että keittiö on selkeästi hänen reviiriään. Hän ei tykkää siitä, että joku muu tulee sinne sotkemaan. Isä taas on antanut tehdä kaikkia hommia. Vapaasti. Työ ei lopu ikinä. 

Ei se meno kovin onnelliselta kyllä nykypariskuntienkaan kohdalla vaikuta. Hetken huumaa ja sitten kun se loppuu, pitää alkaa katsella seuraavaa. Toki jokainen tavallaan, mutta on siinä toiseen sitoutumisessa oma arvonsa myös, vaikka jatkuvasti ei olisi ruusuilla tanssimista.

No se passattuhan tanssii ruusuilla. Tonien on sitten vankina orjana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInä sanoin meidän pojalle, että lopeta tuo vaimosi passaaminen, kun poika auttoi miniää ylös tuolista. Kyllä jalka paketissa oleva osaa itsekin siitä nousta, hävettää ja iljettää katsoa, miten toinen passuuttaa itseään niin kuin prinsessa.

Heko heko. Oletpa hauska!

Minun anoppini olisi räyhännyt miniälle, että miksi tämä ei passaa, kokkaa, siivoa, järjestä ja holhoa. Ei se yksi poikkinainen jalka sitä estä! Miniä on orja!

Kumpi pahempi, räyhääminen taustalla vai se että anoppi olis asettunut pojan huusholliin poikaansa passaamaan... ihan painajainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Oletko varma onnellisuudesta? Ehkä ei vain ollut paremmasta tietoa. Ei tuon ikäpolven ihmiset eroa vain koska "ei enää tunnu omalta jutulta". Yhdessä ollaan vaikka hampaita kiristellen. Omassa suvussa on juuri tällaista havaittavissa. Kukaan vanhemman sukupolven pariskunta ei ole eronnut, mutta kovin onnelliselta ei meno vaikuta/vaikuttanut kaikkien kohdalla...

Tuollaisessa suhteessa elävä nainen ei pääse siitä minnekään, koska ei pääse töihin koska työkokemus ja koulutus puuttuu ja eläkeiän koittaessa se eläke on niin pieni, ettei sillä elä.Siksi hän pysyy siinä vankil

Meidän suvussa ainakin on maksettu eläkettä maatalon emännille. Sen jälkeen seuraavissa sukupolvissa yrittäjän puolisolle palkkaa ja eläkettä. Koska kaikki omaisuus on ollut yhteistä. 

Kumpi pahempi, räyhääminen taustalla vai se että anoppi olis asettunut pojan huusholliin poikaansa passaamaan... ihan painajainen. 

No minun anoppini ei todellakaan räyhännyt taustalla tai jättänyt sekaantumatta asiohiin myös meidän kdoissamme. Appi säesti.

Ne välit katkesi sitten tuohon käytökseen. Edes hautajaisiin ei menty.

Vierailija kirjoitti:

Minusta sellainen passaamistapa on todella outo, että aikuiselle ihmiselle kannetaan kaikki valmiiksi eteen eikä toinen koskaan osallostu esimerkiksi tavallisiin töihin. Tulee jotenkin sellainen mielikuva että se toinen, passattava, ei käy ihan täysillä. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi kyetä selviämään arjesta tarvittaessa yksinkin.

Tuntuu oudolta ehkä siksi, koska omilla isovanhemmillani ei koskaan ollut tuollaista. Mummo oli kotiäitinä lasten ollessa pieniä, mutta meni töihin ja sitten kävivät töissä molemmat. Pappa teki kotitöitä siinä missä mummokin, lopulta enemmänkin, koska onnettomuuden seurauksena jäi eläkkeelle nuorempana.

Ei arvosteta naisia ja siksi ei auteta. 

Vierailija kirjoitti:

Rasittavaa on se, että NUO TUOLLAISET vaativat muidenkin toimivan noin. Minulla oli tuollaiset appivanhemmat, jotka aggressiivisesti yrittivät jyrätä minulle samaa roolia.

Jep. Oma anoppini arvosteli minua monin sanakääntein siitä, että en tee miehelleni aamupalavoileipiä tai eväsvoileipiä valmiiksi. Enkä tehnyt ruokia valmiiksi kotiin kun lähdin lapsia synnyttämään. Mies asui vuosia yksin ennen naimisiinmenoamme ja on ammatiltaan kokki...  Mutta vaimo "ei edes aamiaisleipiä tee valmiiksi". 

Ja ennen kuin joku kysyy: laitamme ruokaa kotona molemmat, minä vähän enemmän. 

Meidän suvussa ainakin on maksettu eläkettä maatalon emännille. Sen jälkeen seuraavissa sukupolvissa yrittäjän puolisolle palkkaa ja eläkettä. Koska kaikki omaisuus on ollut yhteistä. 

Ja tässä nyt puhutaankin muka maatalousyrittäjistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli koko avioliiton ajan kotirouva ja vaari ei olisi osanut edes kananmunaa keittää, kun sille aina oli kannettu kaikki nenän eteen valmiina. Onnellisesti olivat naimisissa melkein 60 vuotta, joten joillekin se tuntuu sopivan.

Oletko varma onnellisuudesta? Ehkä ei vain ollut paremmasta tietoa. Ei tuon ikäpolven ihmiset eroa vain koska "ei enää tunnu omalta jutulta". Yhdessä ollaan vaikka hampaita kiristellen. Omassa suvussa on juuri tällaista havaittavissa. Kukaan vanhemman sukupolven pariskunta ei ole eronnut, mutta kovin onnelliselta ei meno vaikuta/vaikuttanut kaikkien kohdalla...

Tuollaisessa suhteessa elävä nainen ei pääse siitä minnekään, koska ei pääse töihin koska työkokemus ja koulutus puuttuu ja eläkeiän koittaessa se eläke on niin pieni, ettei sillä elä.Siksi hän pysyy siinä vankil

Vanhoihun miehiin ei kannata sekaantua juuri tästä syystä, ovat pahimman luokan alistajia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin on järkyttävää, miten vanhat ihmiset osoittavat rakkauttaan auttamalla ja hellimällä. Miten voikin joku kuusikymppinen anoppi kaataa miehelleen kahvia ja laittaa tälle ruokaa, kun miniänsä osaa hinnoitella niin kotityöt kuin palvelut sängyssä.

MIKSI se on vain se nainen, jonka pitää palvella ja uhrata itsensä??? Tajuatko mikä pikkuruinen eläke tuollaisellakin kestopalvelijalla on?

Mies tekee miesten hommia. Hoitaa remontit, auton ja ajaa nurmikon. Ruokkii koirat. Näin on ollut aina. 

Tästä kommentista tulee mieleen tämän palstan ikuisuus-ketju "Kyllästyin passaamaan perhettä ja menin lakkoon".

Siinä nimittäin kiisteltiin (ja kiistellään kai vieläkin) mitkä on miesten töitä ja mitkä naisten töitä.

Jotenkin tuntuu, että tästäkin ketjusta tulee ainakin yhtä piiiiitkä...

Jep. Oma anoppini arvosteli minua monin sanakääntein siitä, että en tee miehelleni aamupalavoileipiä tai eväsvoileipiä valmiiksi. Enkä tehnyt ruokia valmiiksi kotiin kun lähdin lapsia synnyttämään. Mies asui vuosia yksin ennen naimisiinmenoamme ja on ammatiltaan kokki...  Mutta vaimo "ei edes aamiaisleipiä tee valmiiksi". 

Minun appivanhempani ryntäilivät keittiöön tutkimaan kaappeja ja riehuivat, miten poikansa ei saa ruokaa! Herrajumala, miten paska ja laiska miniä. Siis ihan oikeasti juoksivat sinne räyhäämään ja ovia paiskomaan.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa ainakin on maksettu eläkettä maatalon emännille. Sen jälkeen seuraavissa sukupolvissa yrittäjän puolisolle palkkaa ja eläkettä. Koska kaikki omaisuus on ollut yhteistä. 

 

Ja tässä nyt puhutaankin muka maatalousyrittäjistä?

 

Ehkä se on suvun perinne, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Ei olla oltu ulkopuolisilla töissä. Perhe on yksikkö, jossa jokainen tekee osaamisensa mukaan. 

Siksi en edes ajattelisi minään passaamisena, jos teen kotitöitä. Tietysti oletan, että mies tekee myös perheen eteen töitä. Työt on erilaisia.