Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

 

 

 

Nykyinen henki on että minä, minä, minun asiani, olenhan tärkeä bossi, toinen jalka haudassa oleva on ihan tarpeeton jo, sama mitä mieltä on säästäkään moinen horisija.

siis sinä menet 90 vuotiasta käyttämään terapeuttisena kuuntelijana.   Eikö sinua hävetä?

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Mäpä kysyn, miksi pitää olla niin, että vain toinen puhuu ja toisen pitää kuunnella? Miksi ei voi olla niin, että kumpikin puhuu vuorollaan? Jos vanhaa ei kiinnosta nuoremman asiat eikä nuorempaa vanhan, eikö sitten voisi kumpikin kertoa ne omat juttunsa ja sen jälkeen voisi taas sanoa heippa ja nähdään taas?  Eihän mikään muukaan ihmissuhde toimi niin, että vain toinen puhuu. Sellainen ihmissuhde kuihtuu varsin nopeasti. Tottakai tilanne on toinen silloin, jos vanhuksella on muistisairaus eikä hän muista, että kertoi nämä samat jutut jo eilen. Tai tunti sitten. 

Ja kyllä, mä käyn joka tiistai kuuntelemassa, kun isä pitää monologin. Isällä ei ole muistisairautta, mutta olen silti kuullut ne samat jutut jo kymmeniä kertoja. Mä vaan kuuntelen ja välillä vilkuilen kelloa, että jokohan tästä voisi lähteä kotiin. Mä vaan osaan laittaa "sairaanhoitajan lakin" päähäni ja suhtaudun isään kuin olisin edelleen sairaanhoitaja ja kuuntelisin potilasta. Jos tämä käy mullekin välillä rankaksi, vaikka mulla on sentään koulutus tällaiseen, niin ymmärrän hyvin, miksi moni muu ei jaksa käydä kuuntelemassa vanhuksen jorinoita. Myös vanhus voisi osoittaa vähän kiinnostusta siihen ihmiseen, joka on kuitenkin vaivautunut tulemaan häntä tapaamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

 

Mutta kun niiden omaistenkin pitäisi saada siitä vuorovaikutuksesta jotain, muuten ei jaksa. 

Ennen vanhaan oli eri, kun sitä vanhaa ja väsynyttä käytiin katsomassa j

 

Verenkiertohäiriöt ei estä henkistä kehitystä. Toisinaan, hyvin harvoin, ne muuttavat persoonallisuutta, mutta vakavakin aneyrusman repeäminen saattaa koitua mitä suurimman viisauden lähteeksi. Tästä on kirjoittanut kirjan Jill Bolte Taylor, jolle kävi noin vuonna 1996, siis kun hoidot oli vielä aika kehittymättömiä. Daami on aivotutkija, ja kirjoitti myöhemmin kokemuksistaan ja on siitä joku TEDTalkkin.  

Suurimmalla osalla vanhuksista ei edelleenkään ole muistisairautta. 74-84 -vuotiaista muistisairaus on 15 %:lla. Tämän jälkeen ne lisääntyvät 40 %iin, mutta läheskään kaikkihan eivät elä noin vanhoiksi. Ja vaikka olisi diagnosoitukin muistisairaus, ne etenee hyvin eri tavalla. Huomattava osa muistisairauksista olisi myös elämäntavoilla ehkäistävissä ja siihen etenemiseenkin voi itse vaikuttaa. 

Ihmiset kun elää nykyään vanhoiksi, on kaikkien ymmärrettävä, ettei voi elää viimeistä 20 vuotta muiden hoivattavana, vaan se vastuu siitä elämän ehtoopuolestakin on otettava omiin käsiin. Ja se tapahtuu viimeistään keski-iässä. Ei vaan voi jättäytyä muiden hyysättäväksi, kun kohta ei ole jäljellä muuta kuin hyysättäviä. 

Ihmisen oma vastuu itsestä ei lopu koskaan, vaikka nykyvanhukset niin tuntuvat kuvittelevankin. 

Surulliseksi tulee kun näitä lukee kun tuntuu että nykyisin vihataan vanhuksia, vammaisia ja työttömiä. Pitää olla tuottava ja tietynlainen loppuun saakka että hyväksytään eikä jätetä yksin. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Mäpä kysyn, miksi pitää olla niin, että vain toinen puhuu ja toisen pitää kuunnella? Miksi ei voi olla niin, että kumpikin puhuu vuorollaan? Jos vanhaa ei kiinnosta nuoremman asiat eikä nuorempaa vanhan, eikö sitten voisi kumpikin kertoa ne omat juttunsa ja sen jälkeen voisi

Ihan näin käytännön näkökulmaa, kylmähän moni vanhus työntää bensarahat lapselleen kun tänne asti ajoit.  Lapsenlapselle satasen jos käy pari tuntia sohvalla kännykkäänsä näpyttelemässä.

Miksi jollekin aikuiselle on se työ ainut puheenaihe?   No ennen puhuttiin muuta kun työ oli sitä että aivot narikassa työpäivän ajan.

En haluaisi että lapseni tulisivat luokseni jahkaamaan ura-asioitaan.  Olen heistä ylpeä mutta ei minulla ole tarvetta tuntea alojensa tieteellisiä uusia asioita tms.

Vierailija kirjoitti:

Surulliseksi tulee kun näitä lukee kun tuntuu että nykyisin vihataan vanhuksia, vammaisia ja työttömiä. Pitää olla tuottava ja tietynlainen loppuun saakka että hyväksytään eikä jätetä yksin. 

Riittää kun panostaa sosiaalisiin taitoihin ja pelisilmään, sekä on ITSE aktiivinen uusien ystävyyssuhteiden luomisessa koko elämänkaaren ajan, niin mahdollisuudet yksinäisyyteen ovat pienet 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi toimintakykyiset yksinäiset vanhukset eivät aktiivisesti hanki seuraa toisista toimintakykyisistä vanhuksista jotka kaipaavat seuraa? 

Luulisi että helpoiten löytyisi seuraa samassa tilanteessa olevista ihmisistä 

Eivät ole penaalin terävimpiä tai ovat vaan laiskoja ja passiivisia tehdäkseen asialle yhtään mitään. 

Sama juttu nuoremmissakin ihmisissä jotka valittaa yksinäisyyttään. 

Jep, itse olisi täysin yksin näin keski-ikäisenä jos en olisi aktiivisesti lähestynyt muita ihmisiä 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Mäpä kysyn, miksi pitää olla niin, että vain toinen puhuu ja toisen pitää kuunnella? Miksi ei voi olla niin, että kumpikin puhuu vuorollaan? Jos vanhaa ei kiinnosta nuoremman asiat eikä nuorempaa vanhan, eik

 

Sinua ei siis kiinnosta lainkaan rakkaillesi tärkeät asiat? Ja näiden pitäisi kuitenkin jaksaa kuunnella sinun asioitasi? 

En ymmärrä tuollaista. Toinen kertoisi sinulle jotain, mikä on uutta, tuoretta ja voisit vaikka oppia jotain. Mutta ei, sinä tahtoisit vaan jahkata muisteloitasi, asioita, jotka olet itse jo kokenut ja muut moneen kertaan kuulleet.  

Kovin paljon selvemmin ei voisi enää sanoa, että et oikeasti lapsistasi välitä ja rakasta, ne ovat vain viihdytysväline sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surulliseksi tulee kun näitä lukee kun tuntuu että nykyisin vihataan vanhuksia, vammaisia ja työttömiä. Pitää olla tuottava ja tietynlainen loppuun saakka että hyväksytään eikä jätetä yksin. 

Riittää kun panostaa sosiaalisiin taitoihin ja pelisilmään, sekä on ITSE aktiivinen uusien ystävyyssuhteiden luomisessa koko elämänkaaren ajan, niin mahdollisuudet yksinäisyyteen ovat pienet 😊

Aloitus on vanhuksen kaipuusta nähdä läheisiään.

Niille ystäville sitten kai voi testamentata jäämistönsäkin jos ei lapsia kiinnosta  senkään puolesta kun 92 v mummu ei oikeen kiinnostu heidän työasioistaan?

Minulla tuo vanhempien hoitovelvoite on jatkunut kohta kymmenen vuotta. Nyt minulla alkaa olla takki tyhjä. Olisi ollut kiva käydä muualla asuvien lasten luona, mutta se ei onnistu, kun jotakin voi sattua. Monet ketjuun kirjoittaneet on loputtomalla kärsivällisyydellä varustettuja eikä he tunnu ymmärtävän, että kaikki ei ole yhtä hyviä. Tässä on itsellä ja puolisollakin ollut kaikenlaista, johon pitäisi olla voimia. Tätä voi jatkua vielä vuosia. Eikä tästä saisi valittaa edes anonyymilla keskustelupalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi toimintakykyiset yksinäiset vanhukset eivät aktiivisesti hanki seuraa toisista toimintakykyisistä vanhuksista jotka kaipaavat seuraa? 

Luulisi että helpoiten löytyisi seuraa samassa tilanteessa olevista ihmisistä 

Eivät ole penaalin terävimpiä tai ovat vaan laiskoja ja passiivisia tehdäkseen asialle yhtään mitään. 

Sama juttu nuoremmissakin ihmisissä jotka valittaa yksinäisyyttään. 

Jep, itse olisi täysin yksin näin keski-ikäisenä jos en olisi aktiivisesti lähestynyt muita ihmisiä 

Täällähän jatkuvasti paheksutaan vanhuksia jotka lähestyvät lapsiaan puhelinsoitoilla tai tapaamispyynnöin.

Vaikka seinänaapurin kanssa juttelemme ja käymme lenkillä ei hän ole minulle siten tärkeä kuin omat lapset perheineen.

Mutta kun mummolla on oma ystäväpiiri saa hän kai vaikka laittaa estot minäminä-lapsilleen ja pyytää avaimetkin pois, ei tarvitse minua muistaa, voi huomauttaA samalla.

Nro 825: "Ihan näin käytännön näkökulmaa, kylmähän moni vanhus työntää bensarahat lapselleen kun tänne asti ajoit.  Lapsenlapselle satasen jos käy pari tuntia sohvalla kännykkäänsä näpyttelemässä.

Miksi jollekin aikuiselle on se työ ainut puheenaihe?   No ennen puhuttiin muuta kun työ oli sitä että aivot narikassa työpäivän ajan.

En haluaisi että lapseni tulisivat luokseni jahkaamaan ura-asioitaan.  Olen heistä ylpeä mutta ei minulla ole tarvetta tuntea alojensa tieteellisiä uusia asioita tms."

No ehkä moni työntääkin, mutta eikö tuosta voisi sitten ihan suoraan sopia, paljonko on kuuntelijan tuntipalkka? Ja onko sillä sitten enää merkitystä, kuka käy kuuntelemassa, jos kerran vanhus haluaa vain, että joku maksua vastaan kuuntelee? 

"Miksi jollekin aikuiselle on se työ ainut puheenaihe?" Tätä muuten pitääkin kysyä ensi tiistaina isältä. Kyllä hän jostain menneisyyden ihmisistäkin välillä puhuu, mutta 90%:sti hän puhuu työurastaan. Ja täyttää siis jo 96 vuotta. Mä puhun työasiat töissä työkavereiden kanssa, en muiden. 

Kun mä tapaan omia lapsiani, haluan kuulla, mitä heille kuuluu. Ihan kuten ystäviä tavatessanikin haluan kuulla ystävieni kuulumisia. Tosin mä en maksa heille siitä, että tapaavat mua. En ystävilleni enkä lapsillenikaan. Joku ketjussa aiemmin ehdotti, että vanhukset hakeutuisivat toisten vanhusten seuraan ja sitten voisivat yhdessä muistella menneitä aikoja. Miksi tämä ei käy?

 

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuo vanhempien hoitovelvoite on jatkunut kohta kymmenen vuotta. Nyt minulla alkaa olla takki tyhjä. Olisi ollut kiva käydä muualla asuvien lasten luona, mutta se ei onnistu, kun jotakin voi sattua. Monet ketjuun kirjoittaneet on loputtomalla kärsivällisyydellä varustettuja eikä he tunnu ymmärtävän, että kaikki ei ole yhtä hyviä. Tässä on itsellä ja puolisollakin ollut kaikenlaista, johon pitäisi olla voimia. Tätä voi jatkua vielä vuosia. Eikä tästä saisi valittaa edes anonyymilla keskustelupalstalla.

Itse valittu ongelma. Kuka pakottaa sut hoitamaan heitä oman elämäsi kustannuksella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Mäpä kysyn, miksi pitää olla niin, että vain toinen puhuu ja toisen pitää kuunnella? Miksi ei voi olla niin, että kumpikin puhuu vuorollaan? Jos vanhaa ei k

Jankuti, jankuti, en puhu itsestäni vaan siitä 90-vuotiaasta.

ja kyllä minäkin olen  etten ymmärrä eikä edes kiinnosta vaikka tekniikan uudet hienoudet vaikka ylpeä tohtoripojastani olenkin.  Tosin hän sen verran fiksu että osaa puhua muustakin kuin työasioistaa .

Vanhin lapseni kuoli vakavaan sairauteen 4 vuotta sitten ja toinen lapsistani asuu vakituisesti perheensä kanssa keskieuroopassa. Olen 58 vuotias leskimies. Ei elossa olevan aikuisen lapseni kuulu minua hoitaa, vaan elää omaa elämäänsä jonka eteen on kovasti opiskellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuo vanhempien hoitovelvoite on jatkunut kohta kymmenen vuotta. Nyt minulla alkaa olla takki tyhjä. Olisi ollut kiva käydä muualla asuvien lasten luona, mutta se ei onnistu, kun jotakin voi sattua. Monet ketjuun kirjoittaneet on loputtomalla kärsivällisyydellä varustettuja eikä he tunnu ymmärtävän, että kaikki ei ole yhtä hyviä. Tässä on itsellä ja puolisollakin ollut kaikenlaista, johon pitäisi olla voimia. Tätä voi jatkua vielä vuosia. Eikä tästä saisi valittaa edes anonyymilla keskustelupalstalla.

Itse valittu ongelma. Kuka pakottaa sut hoitamaan heitä oman elämäsi kustannuksella?

Tähän ajautuu pikkuhiljaa. Mutta nyt on helpompaa jonkun aikaa, kun vanhempi on sairaalassa. Harmi, kun eivät osaa sanoa kotiutuspäivää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuo vanhempien hoitovelvoite on jatkunut kohta kymmenen vuotta. Nyt minulla alkaa olla takki tyhjä. Olisi ollut kiva käydä muualla asuvien lasten luona, mutta se ei onnistu, kun jotakin voi sattua. Monet ketjuun kirjoittaneet on loputtomalla kärsivällisyydellä varustettuja eikä he tunnu ymmärtävän, että kaikki ei ole yhtä hyviä. Tässä on itsellä ja puolisollakin ollut kaikenlaista, johon pitäisi olla voimia. Tätä voi jatkua vielä vuosia. Eikä tästä saisi valittaa edes anonyymilla keskustelupalstalla.

Tämähän se on, kun muiden oman elämän pitäisi pysähtyä vanhuksen jopa vuosikymmenten hoivan takia.

Etenkin kun tämä samainen vanhus on itse viettänyt varsin menevän luonteisen ja vapaan oman keski-ikäisyyden. Vailla huolta omista vanhemmistaan, koska muut ovat hoitaneet.

Meillä on ollut sairauksia sekä perheen aikuisilla että lapsenlapsellakin. Näitä ei ole vanhuksen kanssa kauhean syvällisesti jaettu, koska hän on koko ikänsä ollut kauhuskenaarioiden ystävä... kaikki menee aina ihan pahimman kautta. Niitä ei jaksa oikeasti kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko keski-ikäinen yksinäinen jos se vanha äiti yksiössään on ainut kuuntelija jonka pitäisi kuunnella henkilön työasiat, muistaa työkavereiden nimet, virkistyspäivät, henkilön harrastukset, ihailla golfin tasoitusta ja hauiksen vahvuutta, uusia vaatteita, lomamatkoja?

Tokihan niistäkin saa puhua jos vanhus on niistä kiinnostunut.  Mutta jos silloin tällöin käy sen verran aikuisuutta voisi löytyä että puhuu vanhusta kiinnostavista asioista.  Vaikka on 50 kertaa kuullut millaista oli lapsena/nuorena sota-aikana, missä tapasi puolisonsa,  50-luvun muistoja työelämästä jne 

Mäpä kysyn, miksi pitää olla niin, että vain toinen puhuu ja toisen pitää kuunnella? Miksi ei voi olla niin, että kumpikin puhuu vuorollaan? Jos vanhaa ei k

95 v mummo oppii juu  jos hänelle selvitetänn eri alojen, hänelle ihan vieraitten,  uusinta tietoa tai lontoon pörssejä.

Mutta sitähän nuo minminäminä-ihmuset vaativat,  vanhus ei ole tärkeä ja on pitkästyttävä jos kertoo että olipa kiva taksikuski tänään.  Minäminäihminen tahtoo kertoa itsestään.

838: moni vanhus on minäminäihminen

Perinnöt hyväntekeväisyyteen ihmisiltä, joilla ei ole empatiaa.