Lue keskustelun säännöt.
Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki
20.07.2025 |
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/8694755
Tuossa kerrotaan lääkäristä, joka päivysti juhannuksena 2000-luvun alussa ja 3 iäkästä naista oli kokenut itsensä niin yksinäiseksi, eträ olivat yrittäneet tap paa itsensä. Konkretisoitui, että ovat juhlapäivänä yksin eikä kenenkään tärkeän kanssa.
Suomalaisten itsekeskeisyys on aivan kauheaa mielestäni.
Eikö tänne saa perhekeskeisyyttä muuta kuin pakolla? (Saisihan sen, jos lakiin palautettaisiin 60-luvulla poistettu vaatimus, että lapset hoitavat vanhempansa.)
Onko muiden kulttuurien yhteisöllisyys pakosta vai halusta.
Väitän, että eroamiset ja yksilökeskeisyys ovat myös nuorten pahoinvoinnin juurisyy.
Kommentit (1145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys kyllä masentaa, vaikka kotona olisikin puuhaa. Ihmisen hermosto tarvitsee palautumiseensa kohtaamista toisten lajitovereiden kanssa.
Ei se ole noin yksinkertaista. Jotkut ovat niin energiasyöppöjä, että lyhytkin kohtaaminen vie kaikki voimat ja ahdistaa. Joistain ihmisistä saa energiaa ja silloin se toimii molempiin suuntiin.
No sori, sisällytin sanomattoman oletuksena tuohon, että ihmisen hermosto tarvitsee TERVEHENKISTÄ seuraa. Luonnehäiriöistä ei tarvitse yksinäinen sen enempää kuin kukaan muukaan.
Energiasyöppöys ei vaadi luonnehäiriötä. Sitä on vaan toisen kanssa niin eri rytmisiä ja kemiat ei kohtaa, että yhdessäolo vaatii pinnistelyä. Eiköhän se ole jokaiselle tuttua, että toisten kanssa keskustelu soljuu luontevasti ja toisten kanssa puhutaan päällekkäin ja tulee vaivaannuttava taukoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 263: "Minusta on loogista ajatella, että kun valitetaan vanhusten yksinäisyydestä, taustalla on lähes aina sairauksia tai muuten terveyden heikkenemistä. Jos vanhus on hyvässä kunnossa ja aktiivinen, miksei hän itse kävisi perheensä luona? Kyllä mun äidinäiti piti enimmäkseen yhteyttä meihin, eikä toisinpäin. Ei se nyt jälkeläisten tehtävä ole viihdyttää vanhusta, jos hänellä on toimiva kroppa ja mieli itselläänkin. "
Aivan. Toisaalta miksi pitäisi käydä just perheensä luona? Miksei käy ystäviensä ja kavereidensa luona? Tai pidä heihin yhteyttä, jos kerran vielä kykenee? Me ehkä eletään nyt jonkinlaista siirtymävaihetta, kun vanhuksia alkaa olla se sukupolvi, jonka omassa nuoruudessa suku oli se tärkein yhteisö. Jo meille 60-luvulla syntyneille alkaa olla ystävät ja kaverit olleet enemmän mukana elämässä kuin sukulaiset. Ne, jotka rakentaa koko sosiaalisen elämänsä jälkeläisiinsä, voikin olla aikanaan yksinä
Niin siis ajoin takaa tässä sitä, että yleensä yksinäiset vanhukset ovat sairaampia vanhuksia. Ja koska keskustelun konteksti on tällainen jälkeläisiä ja sukulaisia vastuuttava, omaksuin sen myös.
Pidän tätä esiin nostamaasi kysymystä tärkeänä, mutta kahtiajakoisena. Oma isoäitini oli tosiaan aktiivinen meidän lastenlasten kanssa silloin kun olimme pieniä ja kouluikäisiä. Toki hänellä oli muutakin elämää, mutta voisin sanoa että hän oli minulle kolmas vanhempi tai kasvattaja. Tietenkin me lastenlapset koimme sitten luontevaksi auttaa häntä hänen vanhempina vuosinaan, koska se yhteys oli aidosti olemassa. Se yhteys luotiin ajan kanssa, aidon yhdessäolon kautta. Jos isoäitini olisi viettänyt vain aikaansa tuttaviensa kanssa, joista iso osa ikääntyi samassa tahdissa kuin hän, vanhuudesta olisi voinut tulla yksinäisempi.
Toki olet oikeassa siinä että on tärkeää tehdä asioita kun siihen pystyy itsenäisesti, ja tottakai ikääntyvillä on siihen oikeuskin. Mutta jos sellaisen ratkaisun tekee, varsinkin niin ettei juuri jaa aikaansa perheenjäsenille tai sukulaisilleen, olisi minusta myös reilua todeta, ettei ole ihme jos jälkeläiset eivät sitten niin aktiivisesti pidä yhteyttä. En väitä että näin sanoit, mutta olen aika kyllästynyt näihin tässäkin aloituksessa esitettyihin argumentteihin.
Lapsetkin aina keskenään syyttävät toista, se on aina toisen syy.
Lapsenmielisyys säilyy meissä ihmisissä, jos koen rasittavaksi nähdä vanhentuneen ja sairaan vanhempani syytän häntä. Oma syys. Keksitään onneton lapsuus, syytetään vanhempia kun antoivat aikuisen elää omaa elämäänsä eivätkä välittäneet ja huolehtineet jne.
Itse ainakin olen paljon ollut veitsenterällä lasteni suhteen,,mikä on huolehtimista, mikä asioihin sotkeutumustA, olenko ollut kylmä äiti kun en kaikkein tiuskivammalle sitkeästi soitellut vaan annoin hänen valita yhteydenpidon määrän.
Vierailija kirjoitti:
MIkä siinä on niin vaikeaa pitää yhteyksiä omien vanhempien kanssa? Minun isä kuoli jo 42v, ja äiti eli 68v.
Kyllä me äidin kanssa aina oltiin soitteluväleissä, koska oltiin eri kaupungeissa. Äiti sairastui ja olin jo silloin onneksi muuttanut mieheni kanssa pk-seudulle joten pystyin olla loppuaikoina äidin tukena ainakin vähän. Anoppi oli paljon iäkkäämpi, hänelle toimin kodinhoitajana yli 3 vuoden ajan pientä korvausta vastaan.
Ehdotin jopa, että hankittaisiin yhteinen koti, kun anopilla todettiin Alzheimer.
Kannattanee muistaa, että jokainen meistä vanhenee vuorollaan ja saattaa sitä seuraa tarvita. Pitää vaan itse yrittää pysyä kunnossa, että pärjää.
Kun oma ikä alkaa lähestyä 7-kymppiä, oma terveys ei ole kunnossa, haluaisi olla lasten ja lastenlasten apuna, niin ei sitä enää jaksa vaikka haluaisi. Vanhus tarvitsisi ehdottomasti kotiapua, mutta ei halua, kun on tottunut että kyllä ne lapset auttaa. Ysikymppinen on paljon hankalampihoidettava mitä uhmaikäinen taapero.
Eivät lapsiperheet realistisesti voi arjessaan olla yhteisöllisiö isovanhempien kanssa jotka asua jököttävät kuolevalla paikkakunnalla 2-6h automatkan päässä.
Varmasti ne jotka muuttavat ihmisten ilmoille lähelle jälkeläisiään otetaan mielellään mukaan kuvioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 277: "Sinä voit itse vaikuttaa ainakin jonkin verran siihen, millainen vanhus sinusta tulee, jos ei ole muistisairautta.
En osaa itsekään sanoa, miten kärsivällinen vanhus olisin, jos olisi jotain tuskia.
Mutta huomaa myös, että emme tiedä, millaista on tulevaisuudessa olla vanhus. Pahin uhkakuva on se, että meidät on vallattu ja omaisudet/eläkkeet viety. Siinä samalla on vanhushoiva lopetettu ja vanhukset lastensa tai muiden hyväntahtoisten harteilla. Edellä mainittu voi tapahtua vain osittain ja suomalaisten toimesta ottaa käyttöön vanha sääntö, että lapset huolehtivat. Toivottavasti ei ollenkaan tämmöisiä tapahdu."
Aivan. Mä olen tavallaan "onnekas", kun mulla on ollut kroonisia kipuja 34-vuotiaasta lähtien eli jo 30 vuotta. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne päivät, kun olen ollut tänä aikana täysin kivuton. Ja niistäkin 2:na päivänä olin tajuton. Olenkin monesti todennut, että vaikka kaikki muut tässä maailmankaikkeudessa mut hylkäisikin, niin kipu ei koskaan. Se kulkee hautaan asti mun rinnallani eikä koskaan jätä mua yksin. Olen siis "onnekas" siinä mielessä, että kivun kanssa on ollut pakko oppia elämään ja silloin, kun kivut ovat kovimmillaan, kannattaakin pysyä ihan vaan yksin ja omissa oloissaan. Tai sitten täytyy pitää naama näkkärinä eikä kärttyillä läheisilleen.
Mitä tulee sitten tuohon tulevaisuuden vanhuuteen, niin sitä ei tietenkään tiedä. Ei kyllä tiedä nuorempanakaan, mitä omalla kohdalla ensi vuonna tapahtuu. Millainen tämä maa on 20 vuoden päästä? Ei kukaan tiedä. Onko tätä maata silloin enää olemassakaan tai onko enää elinkelpoinen? Entä, jos 20 vuoden päästä täällä on vähän kuten on ollut jo muutaman vuosikymmenen Tshernobylin alueella? Mä en omaa vanhuuttani miettiessäni kovinkaan paljoa pistä painoarvoa kaikista pahimmille kauhuskenaarioille. En miettinyt nuorenakaan, kun elettiin nk kylmän sodan varjossa. Mulla on aika fatalistinen elämänasenne ja olen jo kerran käynyt sanomassa käsipäivää Kuolemalle. Mun lapseni tietävät, että jos heidän on pakko lähteä, ilman omantunnontuskia voivat jättää mut tänne.
Mitä tulee muistisairauksiin niin mulla ei ole varhaisiän dementiaa aiheuttavaa geeniä, mutta myöhäisiän dementian aiheuttava geeni löytyy. Äitikin oli 94v, kun muistisairaus ensimmäisen kerran ilmoitti tulostaan. Muiden sairauksien takia en usko, että elän pidempään kuin max 80 vuotta. Eli 16 vuotta vielä. Varsinkaan, jos lopetan noiden muiden sairauksieni lääkitykset. Olen jo tehnyt hoitotahdon, testamentin, edunvalvontavaltuutuksen yms. Tein yhdessä juristin kanssa ja hän oli ihan ihmeissään, kun en halunnutkaan, että kaikki mahdollinen pitää tehdä mun hyväkseni elämän pitkittämiseksi. Mulle on ihan ok, että kuolen nälkään ja janoon eritteiden keskelle omaan sänkyyni ilman, että kukaan ei käy edes katsomassa. Mitä nopeampi lähtö, sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliset sukupolvet ovat tehneet nuoremmille opiskelemaan ja töihin pääsemisestä niin vaikeaa, että kun viimein saa oman elämänsä hallintaan ja ehkä lapsia, ei riitä aika ja energia monisairaiden vanhusten hoitoon. Olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja ja kyllä se oikeasti elämäniloa ja jaksamista syö ihan kauheasti. Lisäksi epäilen, ettei pelkkä perhe riitä piristämään kun oma itsenäisyys ja sosiaalinen elämä kaventuvat.
Minäkin olen omaishoitaja.
Olen eri mieltä. Aiemmat sukupolvet ovat mahdollistaneet ilmaisen koulunkäynnin vielä yliopistossakin.
Jos ei töitä riitä kaikille, ei se todellakaan ole vanhusten vika. Se on nykyisten työikäisten aiheuttamaa. (Poliitikot, firmat, itsepalvelu, tekoäly)
Ei ol
Suomessa kannattaa pysyä kun on työvoimapula, siksipä tänne tulee pilvin pimein ihmisiä ympäri maailmaa vuosittain enemmän kuin ihmisiä kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on oltu kiinnostuneita vaan omasta navasta, eikä ole ikinä autettu muita vaan vaadittu itselle, niin eipä sellaisia kaikesta valittavia vanhuksia kukaan jaksa.
Omat isovanhemmat oli onneksi reippaita ja mukavia sekä hyvää seuraa ja auttoivat aina perhettä kyetessään niin heitäkin autettiin ihan loppuun saakka.
Siis esimerkki kaupankäynnistä. Jos annat aikuisille rahaa, hyppäät kun he käskevät, saattavat vanhuksena köydä kylässä. Mutta jos on pienipalkkaiset vanhukset kaukana, huhhei, heillä väliä kun heistä ei ole hyötynyt aikuisena
No mistä rahan tähän keksit? Ei liity asiaan.
Monihan on kir
Miksi ajattelet sen auttamisen olevan rahallista?
"Aivan. Toisaalta miksi pitäisi käydä just perheensä luona? Miksei käy ystäviensä ja kavereidensa luona? Tai pidä heihin yhteyttä, jos kerran vielä kykenee? Me ehkä eletään nyt jonkinlaista siirtymävaihetta, kun vanhuksia alkaa olla se sukupolvi, jonka omassa nuoruudessa suku oli se tärkein yhteisö. Jo meille 60-luvulla syntyneille alkaa olla ystävät ja kaverit olleet enemmän mukana elämässä kuin sukulaiset. Ne, jotka rakentaa koko sosiaalisen elämänsä jälkeläisiinsä, voikin olla aikanaan yksinäisiä, jos ne jälkeläiset elääkin omaa elämäänsä eikä heidän elämänsä pyörikään vanhuksen tarpeiden ja toiveiden ympärillä. Tietenkin, jos ikä alkaa hipoa jo sataa, moni ystävä ja kaveri on jo mullan alla."
Ei kavereista ole seuraa, jos elää pitkään. Mun isä eli skarppina yli satavuotiaaksi. Luokkakokous oli joka vuosi aina samassa paikassa. Mun isä oli siellä lopulta ainoana paikalla noin 85-vuotiaana.
Mun isän kaverit ja tutukin olivat joka ainoa kuolleet. Vain omat ja veljien lapset jäljellä. Eipäs kun yhden veljen vaimo oli vielä kuollessa elossa.
Useimmiten, vaikka järki pelaa, ei enää jalat pelaa. Mieheni täti eli 89-vuotiaaksi. Yksi kaveri oli elossa, mutta silläkin muistiongelmaa. Joskus soittelivat. Pari vuotta ennen tädin kuolemaa kuoli hänen jalallinen kaverinsa ja sitten siellä ei enää kyläillyt kuin minä ja mieheni.
Mielestäni kavereiden varaan ei voi laskea mitään ellei kuole nuorena.
Kavereilla on oma suku ja perheet. Itsekin tulevat vaivaisiksi. Moni on sellainen, ettei jaksa kuin lapsenlapsista puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa tehdään liian vähän lapsia ja vähenee entisestään. Sitten kun on vain se yksi lapsi, kasataan paineet ja sen pitää olla kaikille kaikkea. Isovanhemmilleen ja omille vanhemmilleen. Pahimmassa tapauksessa kummitädit ja enot ja muut odottaa myös, että hei, miksei käy katsomassa, miksei kutsu juhliin. Jos vertaa Espanjaan, jossa asuin 6,5 vuotta, niin siellä on paljon helpompaa. Vanhuksilla tyypillisesti yli 5 lasta, jotka jakavat hoitovastuuta. Lisäksi iltaisin voi syödä ulkona ja koko perhe kokoontua sinne. Suomessa on suurin osa vuodesta kylmää ja pimeää, eikä kukaan jaksa kutsua sisälle kotiinsa kymmentä ihmistä. Tulee sotkua. Siivous ennen ja jälkeen. Espanjassa huomasin myös, miten paljon halvempaa on syödä ravintolassa. Jos vaikka 8 ihmistä menee syömään ja jakaa ison paellan, siinä ei henkeä kohti paljon jää kustannusta. Suomessa minua edelleen jaksaa ihmetyttää ravintoloiden hinnat. Ja se että ei ole isoja perhesatseja. Ihan omakohtainen kokemus kun tilattiin valmiiksi ravintolasta ruuat, kun mentiin kylpylän huvilaan. Tai siis meitä oli toisessa huvilassa 4 ihmistä ja toisessa 6, joista 2 lapsia. Miten helkkarin vaikeaa oli saada tehtyä se ruokatilaus. Kun halutaan isot annokset, joista voidaan jakaa sitten kunkin lautaselle, niin oli se niin vaikeaa. Montako annosta siis, sieltä vaan jankutettiin. On se niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vanhukset eivät tosiaan ole mitään pullantuoksuisia herttaisia mummoja/vaareja. Osa on juuri sen takia yksinäisiä. Jos läheisiä on joskus ollut, mutta kaikkien kanssa on mennyt välit, niin tuskin voi muita syyttää.
Tuo on niin helppo selitys. En jaksa, en viitsi, mitä minä (maisteri) yksinkertaisen vanhempani kanssa puhuisin. Pahaa kahvia ja viineri. Siispä päätän, lapsuuteni oli huono, vanhemmat eivät auttaneet perhettäni koska ovat ilkeitä. Siuspä en käy rnkä soita enkä vastaa puhelimeen.
No nyt tuli kyllä sellainen oksennus, että oksat pois. Leimasit samalla korkeastikoulutetut ja ihmisten oikeat tunteet pelkäksi kuvitelmaksi. Itselläni on hyvät välit vanhempiini ja oli jo edesmenneisiin isovanhempiini. Oman näkemykseni mukaan ihmiset kyllä sietävät varsin huonoa käytöstä ja pahaa kahvia vanhemmiltaan ennen kuin katkaisevat välit. Jos ihminen on nuorena ollut kusi.pää, niin ei siitä oikeasti mikään enkeli vanhana tule -ja sitä taakkaa sitten itse kantaa. Mutta on olemassa myös yksinäisyyttä, mihin itse ei ole voinut vaikuttaa. Se riipaisee sydäntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vanhukset eivät tosiaan ole mitään pullantuoksuisia herttaisia mummoja/vaareja. Osa on juuri sen takia yksinäisiä. Jos läheisiä on joskus ollut, mutta kaikkien kanssa on mennyt välit, niin tuskin voi muita syyttää.
Tuo on niin helppo selitys. En jaksa, en viitsi, mitä minä (maisteri) yksinkertaisen vanhempani kanssa puhuisin. Pahaa kahvia ja viineri. Siispä päätän, lapsuuteni oli huono, vanhemmat eivät auttaneet perhettäni koska ovat ilkeitä. Siuspä en käy rnkä soita enkä vastaa puhelimeen.
Entäs vanhemmat, jotka laittoi alkoholin lasten edelle? Väkivaltaa (henkistä ja fyysistä), nöyryyttämistä jne.. Kyllä. Joillakin lapsuus oli huono.
Tällaiset vanhukset voi nyt nauttia rauhassa loppuelämästään. Kyllä se viinapullo pitänee huolta.
Vierailija kirjoitti:
Kokonainen sukupolvi, buumereiden jälkeläiset, elivät avainkaulalapsina, oppien selviytymään itse, laittamaan itse itselleen niistä satunnaisista aineksista mitä joku oli muistanut kaappiin ostaa, omat ruokansa. Ei kyselty perään, missä menet, jätettiin selviytymään yksin niin henkisesti, fyysisesti kuin emotionaalisestikin. No sitten saimme lapsia mutta buumeri-isovanhempaa ei kiinnostellut tutustua lapsenlapsiinsa, oli muita tärkeämpiä menoja aina. Ei puhettakaan että olisivat hoitaneet lapsenlapsia ja suoneet lapsilleen hengähdystauon tai mahdollistaneet edes satunnaiset pakolliset menot. Ehei, tarhat ovat sitä varten. Nyt lapset ovat jo teinejä ja jääneet isovanhemmilleen vieraiksi. Yhtäkkiä kun huomataankin että ITSE tarvitaan apua, alkaa jumalaton syyllistäminen kuinka kiittämättömiä sitä ollaan, kun ei auteta.
Tämä on gen-x:n kokemus kaikissa länsimaissa. Hämmästyttävää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli työelämä, 2-vuotias ja dementoitunut äiti yhtä aikaa... Pakko se oli priorisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliset sukupolvet ovat tehneet nuoremmille opiskelemaan ja töihin pääsemisestä niin vaikeaa, että kun viimein saa oman elämänsä hallintaan ja ehkä lapsia, ei riitä aika ja energia monisairaiden vanhusten hoitoon. Olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja ja kyllä se oikeasti elämäniloa ja jaksamista syö ihan kauheasti. Lisäksi epäilen, ettei pelkkä perhe riitä piristämään kun oma itsenäisyys ja sosiaalinen elämä kaventuvat.
Minäkin olen omaishoitaja.
Olen eri mieltä. Aiemmat sukupolvet ovat mahdollistaneet ilmaisen koulunkäynnin vielä yliopistossakin.
Jos ei töitä riitä kaikille, ei se todellakaan ole vanhusten vika. Se on nykyisten työikäisten aiheuttamaa. (Poliitikot, firmat, itsepalvelu, tekoäly)
Ei ole ilmaista, jos sinne päästäkseen pitää käydä
Jos pitää käydä valmennuksissa ja kursseilla, omat lahjat alalle eivät taida olla kovin vahvat.
kaikki vanhukset ei ole mukavia,osa on pilannut itse välit lapsiin. kamala äiti tai isä ollut.
jos on kohdellut muita hyvin on usein vierailijoita vanhainkodissa.tämä pitää huomioida myös.
varmasti on myös kivoja vanhuksia joiden omaiset kuollut ja siksi yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelun yhteenveto. Harva aikuinen haluaa antaa vanhemmilleen aikaa ja huomiota, edes kutsua kylään, vaan sättii täällä vanhempiaan ja vaatii ja vaatii edelleen kuin 4 v.. Ette auttaneet, ootte tommosia tai tämmösiä, vaatii sitä vanhempaansa yhteydenpitoon ja tuppaamaan itseään kylään. Sitten huomenna valittaisi, aina se soittaa, tulee lauantaisin kutsumatta kylään eikä tuo ees kahvipullaA. Ruokaakin odottaa.
Laita linkki siihen keskusteluun, mistä tuon yhteenvetosi teit? Tässä ketjussa ei ainottakaan tuollaista viestiä ole ollut.
Olet kyllä surkea trolli
Asialla taitaa olla palstan vakiosenioritrolli, käy kommentoimassa noita raivokatkeria juttujaan milloin mihinkin.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 263: "Minusta on loogista ajatella, että kun valitetaan vanhusten yksinäisyydestä, taustalla on lähes aina sairauksia tai muuten terveyden heikkenemistä. Jos vanhus on hyvässä kunnossa ja aktiivinen, miksei hän itse kävisi perheensä luona? Kyllä mun äidinäiti piti enimmäkseen yhteyttä meihin, eikä toisinpäin. Ei se nyt jälkeläisten tehtävä ole viihdyttää vanhusta, jos hänellä on toimiva kroppa ja mieli itselläänkin. "
Aivan. Toisaalta miksi pitäisi käydä just perheensä luona? Miksei käy ystäviensä ja kavereidensa luona? Tai pidä heihin yhteyttä, jos kerran vielä kykenee? Me ehkä eletään nyt jonkinlaista siirtymävaihetta, kun vanhuksia alkaa olla se sukupolvi, jonka omassa nuoruudessa suku oli se tärkein yhteisö. Jo meille 60-luvulla syntyneille alkaa olla ystävät ja kaverit olleet enemmän mukana elämässä kuin sukulaiset. Ne, jotka rakentaa koko sosiaalisen elämänsä jälkeläisiinsä, voikin olla aikanaan yksinä
Ystävät voivat olla tärkeä yhteisö, mutta itse koen, että perheellistymisen jälkeen omat vanhemmat ja sisarukset tulevat monelle tärkeiksi. Ystäviä on, mutta lopulta vaikeuksissa auttaa omat lapsuudenperheen jäsenet ja heidän kanssaan vietetään muun muassa juhlapyhät. Ainakin omassa kuplassani monen elämä on hyvin perhekeskeistä.
Tottakai se on vanhuksen syy jos ei häntä huomioida eikä pidetä yhteyttä. Kenen muun se voisi olla?
Tuo on niin helppo selitys. En jaksa, en viitsi, mitä minä (maisteri) yksinkertaisen vanhempani kanssa puhuisin. Pahaa kahvia ja viineri. Siispä päätän, lapsuuteni oli huono, vanhemmat eivät auttaneet perhettäni koska ovat ilkeitä. Siuspä en käy rnkä soita enkä vastaa puhelimeen.