Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/8694755
Tuossa kerrotaan lääkäristä, joka päivysti juhannuksena 2000-luvun alussa ja 3 iäkästä naista oli kokenut itsensä niin yksinäiseksi, eträ olivat yrittäneet tap paa itsensä. Konkretisoitui, että ovat juhlapäivänä yksin eikä kenenkään tärkeän kanssa.
Suomalaisten itsekeskeisyys on aivan kauheaa mielestäni.
Eikö tänne saa perhekeskeisyyttä muuta kuin pakolla? (Saisihan sen, jos lakiin palautettaisiin 60-luvulla poistettu vaatimus, että lapset hoitavat vanhempansa.)
Onko muiden kulttuurien yhteisöllisyys pakosta vai halusta.
Väitän, että eroamiset ja yksilökeskeisyys ovat myös nuorten pahoinvoinnin juurisyy.
Kommentit (1145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä rupesin opiskelijana yksinäiselle vanhukselle juttuseuraksi vapaaehtoispohjalta. Vanhus oli parin tunnin monologeja paasaava mummo, eikä hän millään kertaa kysynyt minulta mitään tai osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan, ketä hänen luonaan käy. En jaksanut olla pelkkänä "roskaämpärinä" hänen monologeilleen, joten mun oli pakko lopettaa ne vierailut. Hänelle oli kyllä 2 lasta ja lastenlapsia, mutta he ei käyneet.
Vanhuksille käy jotain siinä, etteivät malta enää kuunnella eivätkä edes muista vaikka jotain saisi kerrottuakin.
Ystäväpalvelu ei ole sitä että yksinäinen hakeutuu vanhuksesta hakemaan kuuntelijaa. Ystävä nimenomaan kuuntelee sitä vanhusta ja juttelee häntä kiinnostavista asioista.
Olin aikoja sitten työllustettynä kotiavustajana. Se vähä työnohjaus jota sain sisälsi sen että kuuntele ja puhu mistä he haluavat. Älä itsestäsi ja omista mielipiteistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa vanhuksista, jotka ovat muistisairaita ovat todella raskasta seuraa. Saattavat riidellä koko ajan ja olla väkivaltaisia. Ei tuommoista voi ottaa asumaan lapsiperheen luokse.
Lasten kanssa on myös riskinä, että väkivalta menee molemminpuoliseksi. Nytkin monet lapset muksii toisiaan. Sitä on sitten halpaa yhteiskunnan varoin selvitellä, kun toinen osapuoli on alle 15 vuotias ja toinen muuten syyntakeeton. Huoltaja taas töissä.
Hetkellisesti voi muistisairaita käydä katsomassa tai tuoda kylään. Juuri sen aikaa jaksaa käyttäytyä.
Eihän tuossa alkuperäisessä jutussa puhuttu omaishoitajuudesta eikä siitä että vanhus pitäisi ottaa omaan kotiin asumaan. Vaan että ei pidetä yhteyttä, ei kutsuta kylään vaan jätetään aina yksin. Tästä on nyt kuitenkin aika pitkä matka omaishoitajuuteen. Eikä moni vanhus edes haluaisi lastensa kotiin asu
Minusta on loogista ajatella, että kun valitetaan vanhusten yksinäisyydestä, taustalla on lähes aina sairauksia tai muuten terveyden heikkenemistä. Jos vanhus on hyvässä kunnossa ja aktiivinen, miksei hän itse kävisi perheensä luona? Kyllä mun äidinäiti piti enimmäkseen yhteyttä meihin, eikä toisinpäin. Ei se nyt jälkeläisten tehtävä ole viihdyttää vanhusta, jos hänellä on toimiva kroppa ja mieli itselläänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelun yhteenveto. Harva aikuinen haluaa antaa vanhemmilleen aikaa ja huomiota, edes kutsua kylään, vaan sättii täällä vanhempiaan ja vaatii ja vaatii edelleen kuin 4 v.. Ette auttaneet, ootte tommosia tai tämmösiä, vaatii sitä vanhempaansa yhteydenpitoon ja tuppaamaan itseään kylään. Sitten huomenna valittaisi, aina se soittaa, tulee lauantaisin kutsumatta kylään eikä tuo ees kahvipullaA. Ruokaakin odottaa.
Laita linkki siihen keskusteluun, mistä tuon yhteenvetosi teit? Tässä ketjussa ei ainottakaan tuollaista viestiä ole ollut.
Olet kyllä surkea trolli
Tässäkin on ja luen kaikki nämä vanhuksia sättivät keskustelut.
Väitätkö etteikö tässäkin ole 95 % vanhuksia sättivää ja vihaavaa kommentointia?
Yksinäisyys kyllä masentaa, vaikka kotona olisikin puuhaa. Ihmisen hermosto tarvitsee palautumiseensa kohtaamista toisten lajitovereiden kanssa.
Ei se ole noin yksinkertaista. Jotkut ovat niin energiasyöppöjä, että lyhytkin kohtaaminen vie kaikki voimat ja ahdistaa. Joistain ihmisistä saa energiaa ja silloin se toimii molempiin suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tuossa jutussa sanottiin vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata.
Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa.
En lue HS:n juttuja, mutta tahdon kommentoida silti pikkasen.
Ensinnäkin monen iäkkään omaiset ja läheiset ovat kuolleet, joka on hyvin surullista.
Surullisinta on se, jos ihmisellä ole ketään läheistä, rakasta joka rakastaa ja välittää aidosti!
Meillä on erilaisia apulaisia, vanhuksen luona ramppaa päivittäin jopa yhdeksän tai kymmenen erilaista "avun tuojaa"
Jokaiselle kuuluu jotakin jollekin ei mitään, käyvät vain katsomass hengittääkö ihminen ja onko ottanut lääkkeet.
Joku voi ikävä kyllä varastaa kaikkea minkä irti saa, kun huomaa vanhuksen huonon näön, kuulon ja muistin. Tosi suru
Ei tule koko lainaus 248. Miksi tämä hyvä ja asiallinen kommentti on saanut 5 alapeukkua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa vanhuksista, jotka ovat muistisairaita ovat todella raskasta seuraa. Saattavat riidellä koko ajan ja olla väkivaltaisia. Ei tuommoista voi ottaa asumaan lapsiperheen luokse.
Lasten kanssa on myös riskinä, että väkivalta menee molemminpuoliseksi. Nytkin monet lapset muksii toisiaan. Sitä on sitten halpaa yhteiskunnan varoin selvitellä, kun toinen osapuoli on alle 15 vuotias ja toinen muuten syyntakeeton. Huoltaja taas töissä.
Hetkellisesti voi muistisairaita käydä katsomassa tai tuoda kylään. Juuri sen aikaa jaksaa käyttäytyä.
Eihän tuossa alkuperäisessä jutussa puhuttu omaishoitajuudesta eikä siitä että vanhus pitäisi ottaa omaan kotiin asumaan. Vaan että ei pidetä yhteyttä, ei kutsuta kylään vaan jätetään aina yksin. Tästä on nyt kuitenkin aika pitkä matka omaishoitajuuteen.
Vanhuksena olen sitä mieltä että pitää olla tolkku miten paljon pitää yhteyttä ja käy ettei ole haitaksi. Vastavuoroisuus siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yksinäisyys kyllä masentaa, vaikka kotona olisikin puuhaa. Ihmisen hermosto tarvitsee palautumiseensa kohtaamista toisten lajitovereiden kanssa. "
Olen samaa mieltä.
Höpöhöpö. Palautumiseen tarvitaan omaa rauhaa ja yksin oloa
Toki. Molempia tarvitaan. Jos sinulla on 2 % ajasta yksinoloa, sinä tarvitset sitä lisää palautuaksesi. Toisella taas on seuraa 2 % ajasta ja hän tarvitsee lisää sosiaalista yhteyttä ja toisen ihmisen läsnäoloa.
Se, ettei ikinä saa omaa rauhaa tai on aina yksin, on ihan yhtä paha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelun yhteenveto. Harva aikuinen haluaa antaa vanhemmilleen aikaa ja huomiota, edes kutsua kylään, vaan sättii täällä vanhempiaan ja vaatii ja vaatii edelleen kuin 4 v.. Ette auttaneet, ootte tommosia tai tämmösiä, vaatii sitä vanhempaansa yhteydenpitoon ja tuppaamaan itseään kylään. Sitten huomenna valittaisi, aina se soittaa, tulee lauantaisin kutsumatta kylään eikä tuo ees kahvipullaA. Ruokaakin odottaa.
Laita linkki siihen keskusteluun, mistä tuon yhteenvetosi teit? Tässä ketjussa ei ainottakaan tuollaista viestiä ole ollut.
Olet kyllä surkea trolli
Et pysty isompiin linjanvetoihin näköjään. Se ei ole minun ongelmani jos osaat lukea mutta et ymmärrä lukemaasi. Ja varmaan sinäkin olet lukenut kaikki äiti/anoppi-ketjut täältä.
Kyllä se oma eletty elämä näkyy sitten vanhempana. Mitä olet onnistunut jakamaan eteenpäin ja kasvattamaan omat lapsesi.
Esim miehen puolella ollaan tiiviisti yhteyksissä ison suvun kanssa. Asutaan tässä muutaman kilometrin säteellä ja isoisovanhemmat asuu meidän kanssa. Tää lämpö ja yhdessä oleminen oli mulle alkuun shokki, mutta nyt en vaihtaisi pois. Ovat toisaalta ristiriitaista porukkaa, mutta sitäkin sähäkämpiä pitämään omiensa puolta. Kaikkinainen koskettelu ja llähellä oleminen oli outoa, nyt en vaan pois antaisi. Lapsilla on paljon aikuisia ja serkkuja joiden kanssa tekevät ja touhuavat.
Oma suku taas käy toisinaan. Me oltiin jo mun lapsuudessa perhe, jossa oli itsenäisiä yksilöitä. Jokainen meni oman aikataulunsa mukaan. Ei edes ruokapöydässä kohdattu, kukin teki oman ruokansa, joskus sitä oli valmiina.. otti ja söi. Eikä hetkeäkään oltu paikallaan.
Nykyään taas, kun saan olla osa mieheni sukua, niin meillä on kello 18.00 arkena ruoka. Siihen osallistuu 10-15 ihmistä, kun sukua tulee moikkaamaan ja lasten kaverit ovat aina tervetulleita pöytään. Sitten ruuan jälkeen yhdessä siivotaan pois ja ollaan. Saatetaan istua sohvaryhmillä parikin tuntia ja jutellaan. Nyt kesälomalla varsinkin on paljon yhteistä tekemistä ja olemista. Kullakin on oma soppensa, jonne voi vetäytyä, jos alkaa ihmisten kanssa olo ahdistamaan.
Miehen suku isoisovanhemmista lähtien ovat mulle paljon tutumpia ja läheisempiä kuin omat isä ja äiti. Monesti omaa puoltakin kutsunut mukaan. Äiti haluaa juurikin juhannuksena olla eristyksissä siellä mökillä. Ok, jos tosiaan haluaa. Jouluisin käy, mutta hänellä on älytön kiire pois. Isää en ole vuosikymmeniin tavannut.
Tällä hetkellä tuntuisi todella vieraalta, että äitiäni hoitaisin missään vaiheessa. Onhan tässä vielä aikaa, kun työelämässä hänkin yhä. :)
Kaikille halukkaille pitäisi vaan jakaa kuolinpilleri 75v lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelun yhteenveto. Harva aikuinen haluaa antaa vanhemmilleen aikaa ja huomiota, edes kutsua kylään, vaan sättii täällä vanhempiaan ja vaatii ja vaatii edelleen kuin 4 v.. Ette auttaneet, ootte tommosia tai tämmösiä, vaatii sitä vanhempaansa yhteydenpitoon ja tuppaamaan itseään kylään. Sitten huomenna valittaisi, aina se soittaa, tulee lauantaisin kutsumatta kylään eikä tuo ees kahvipullaA. Ruokaakin odottaa.
Mistä moinen katkeruus? Onko aihe sinulle henkilökohtaisesti vaikea?
Heillehän se on jotka vanhemmistaan valittaa kymmenissä eri keskusteluissa. Samat ihmiset, samat jutut.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys kyllä masentaa, vaikka kotona olisikin puuhaa. Ihmisen hermosto tarvitsee palautumiseensa kohtaamista toisten lajitovereiden kanssa.
Ei se ole noin yksinkertaista. Jotkut ovat niin energiasyöppöjä, että lyhytkin kohtaaminen vie kaikki voimat ja ahdistaa. Joistain ihmisistä saa energiaa ja silloin se toimii molempiin suuntiin.
No sori, sisällytin sanomattoman oletuksena tuohon, että ihmisen hermosto tarvitsee TERVEHENKISTÄ seuraa. Luonnehäiriöistä ei tarvitse yksinäinen sen enempää kuin kukaan muukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tuossa jutussa sanottiin vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata.
Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa.
En lue HS:n juttuja, mutta tahdon kommentoida silti pikkasen.
Ensinnäkin monen iäkkään omaiset ja läheiset ovat kuolleet, joka on hyvin surullista.
Surullisinta on se, jos ihmisellä ole ketään läheistä, rakasta joka rakastaa ja välittää aidosti!
Meillä on erilaisia apulaisia, vanhuksen luona ramppaa päivittäin jopa yhdeksän tai kymmenen erilaista "avun tuojaa"
Jokaiselle kuuluu jotakin jollekin ei mitään, käyvät vain katsomass hengittääkö ihminen ja onko ottanut lääkkeet.
Joku voi ikävä kyllä varastaa kaikkea minkä irti saa, kun huomaa v
Ai en katsonut alapeukkuja.
Ymmärrän toki alapeukut, ei saa kritisoida olkaa reppanamummot- ja paapat kiitollisia mitä saatte.
Suurin yllätys minulle itselleni oli edesmenneen äitini lääkearsinaali joka selvisi minulle vasta myöhemmin äidin kuoltua.
Aivan järkyttävää!
Nro 263: "Minusta on loogista ajatella, että kun valitetaan vanhusten yksinäisyydestä, taustalla on lähes aina sairauksia tai muuten terveyden heikkenemistä. Jos vanhus on hyvässä kunnossa ja aktiivinen, miksei hän itse kävisi perheensä luona? Kyllä mun äidinäiti piti enimmäkseen yhteyttä meihin, eikä toisinpäin. Ei se nyt jälkeläisten tehtävä ole viihdyttää vanhusta, jos hänellä on toimiva kroppa ja mieli itselläänkin. "
Aivan. Toisaalta miksi pitäisi käydä just perheensä luona? Miksei käy ystäviensä ja kavereidensa luona? Tai pidä heihin yhteyttä, jos kerran vielä kykenee? Me ehkä eletään nyt jonkinlaista siirtymävaihetta, kun vanhuksia alkaa olla se sukupolvi, jonka omassa nuoruudessa suku oli se tärkein yhteisö. Jo meille 60-luvulla syntyneille alkaa olla ystävät ja kaverit olleet enemmän mukana elämässä kuin sukulaiset. Ne, jotka rakentaa koko sosiaalisen elämänsä jälkeläisiinsä, voikin olla aikanaan yksinäisiä, jos ne jälkeläiset elääkin omaa elämäänsä eikä heidän elämänsä pyörikään vanhuksen tarpeiden ja toiveiden ympärillä. Tietenkin, jos ikä alkaa hipoa jo sataa, moni ystävä ja kaveri on jo mullan alla.
MIkä siinä on niin vaikeaa pitää yhteyksiä omien vanhempien kanssa? Minun isä kuoli jo 42v, ja äiti eli 68v.
Kyllä me äidin kanssa aina oltiin soitteluväleissä, koska oltiin eri kaupungeissa. Äiti sairastui ja olin jo silloin onneksi muuttanut mieheni kanssa pk-seudulle joten pystyin olla loppuaikoina äidin tukena ainakin vähän. Anoppi oli paljon iäkkäämpi, hänelle toimin kodinhoitajana yli 3 vuoden ajan pientä korvausta vastaan.
Ehdotin jopa, että hankittaisiin yhteinen koti, kun anopilla todettiin Alzheimer.
Kannattanee muistaa, että jokainen meistä vanhenee vuorollaan ja saattaa sitä seuraa tarvita. Pitää vaan itse yrittää pysyä kunnossa, että pärjää.
"Ainoa hyvä juttu siinä, että mä jäin yli kahdeksi vuodeksi nalkkiin vanhemmistani huolehtimisen osalta, on, että olen omien lasteni kanssa nyt äidin kuoleman jälkeen puhunut. Ja kertonut lapsilleni, että mun pahin painajaiseni on se, että te joskus aikanaan jäisitte samanlaiseen nalkkiin. En halua, että lapseni pilaa oman elämänsä tai oman terveytensä sen vuoksi, että mustakin ehkä jonain päivänä tulee yks suatanan jäärä, jolle mikään ei ikinä kelpaa. "
Sinä voit itse vaikuttaa ainakin jonkin verran siihen, millainen vanhus sinusta tulee, jos ei ole muistisairautta.
En osaa itsekään sanoa, miten kärsivällinen vanhus olisin, jos olisi jotain tuskia.
Mutta huomaa myös, että emme tiedä, millaista on tulevaisuudessa olla vanhus. Pahin uhkakuva on se, että meidät on vallattu ja omaisudet/eläkkeet viety. Siinä samalla on vanhushoiva lopetettu ja vanhukset lastensa tai muiden hyväntahtoisten harteilla. Edellä mainittu voi tapahtua vain osittain ja suomalaisten toimesta ottaa käyttöön vanha sääntö, että lapset huolehtivat. Toivottavasti ei ollenkaan tämmöisiä tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tuossa jutussa sanottiin vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata.
Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa.
En lue HS:n juttuja, mutta tahdon kommentoida silti pikkasen.
Ensinnäkin monen iäkkään omaiset ja läheiset ovat kuolleet, joka on hyvin surullista.
Surullisinta on se, jos ihmisellä ole ketään läheistä, rakasta joka rakastaa ja välittää aidosti!
Meillä on erilaisia apulaisia, vanhuksen luona ramppaa päivittäin jopa yhdeksän tai kymmenen erilaista "avun tuojaa"
Jokaiselle kuuluu jotakin jollekin ei mitään, käyvät vain katsomass hengittääkö ihminen ja onko ottanut lääkkeet.
Joku voi ikävä kyllä varastaa kaikkea minkä irti saa, kun huomaa vanhuksen huonon näön, kuulon ja muistin. Tosi suru
Juttu ei ole HS:n, joten sen voi huoletta lukea.
Vierailija kirjoitti:
Tulisi kylmää kyytiä monelle vanhukselle, jos heidän lapsensa velvoitettaisiin huolehtimaan heistä. Kotona kun ei ole tarkastajia tai valvontatiimejä huolehtimassa vanhuksen oikeuksien noudattamista.
Samoin kävisi jos hoitamisen sijaan velvoitettaisiin maksamaan vanhempien hoivakotikuluja. Lapset vaatisivat vanhemmilleen surkeinta mahdollista halpishoivaa.
Pienituloisilla ei ole mitään mahdollisuutta hommata niin isoa asuntoa, että sinne mahtuisi yksi tai kaksi vanhusta. Kaiken lisäksi ne vanhukset joutuisivat viettämään päivät tai yöt yksin, kun se pienituloinen on töissä.
Pienituloisella ei ole mitään mahdollisuutta maksaa vanhempiensa hoivakotimaksuja. Totta kai silloin pitäisi valita se halvin vaihtoehto, kun siihenkään ei olisi varaa.
Kaikki vanhukset eivät tosiaan ole mitään pullantuoksuisia herttaisia mummoja/vaareja. Osa on juuri sen takia yksinäisiä. Jos läheisiä on joskus ollut, mutta kaikkien kanssa on mennyt välit, niin tuskin voi muita syyttää.
Laita linkki siihen keskusteluun, mistä tuon yhteenvetosi teit? Tässä ketjussa ei ainottakaan tuollaista viestiä ole ollut.
Olet kyllä surkea trolli