Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on oltu kiinnostuneita vaan omasta navasta, eikä ole ikinä autettu muita vaan vaadittu itselle, niin eipä sellaisia kaikesta valittavia vanhuksia kukaan jaksa.

Omat isovanhemmat oli onneksi reippaita ja mukavia sekä hyvää seuraa ja auttoivat aina perhettä kyetessään niin heitäkin autettiin ihan loppuun saakka.

 

 

 

Siis esimerkki kaupankäynnistä.  Jos annat aikuisille rahaa, hyppäät kun he käskevät, saattavat vanhuksena köydä kylässä.  Mutta jos on pienipalkkaiset vanhukset kaukana, huhhei, heillä väliä kun heistä ei ole hyötynyt aikuisena 

Kukaan ei sanonut, että vanhukset auttoivat antamalla rahaa. Apu on voinut vaikka lastenlasten kanssa touhuamista silloin tällöin tai rempoa apua tai muuta oman ajan käyttämistä oman lapsen perheen hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti

Romaninaiset eivät yleensä käy töissä, eikä monet miehetkään. Vähän helpompi ehkä silloin löytää aikaa sosiaaliseen elämään.

Ei soittamiseen mene paljon aikaa kun ei tarvitse soittaa edes joka päivä. Aikaa kyllä löytyy jos ihmisellä vaan on hyvää tahtoa.

Jos tämä pallo pyörii vielä viidenkymmenen vuoden päästä, niin miten te tänne nyt kirjoittelevat kiireiset lapset selviättä itse joskus  kun olette 8-kymppisiä? Onko teillä harrastuksia ja virtaa vielä silloin, oletteko olleet niin läsnä ja mallivanhempia, että lapsenne varmasti pitävät teihin yhteyttä? Oletteko niin järkeviä ja terveitä, että ette heitä tylsillä jutuillanne rasita ja karkoita?

Tarkoitus olisi yrittää pitää yllä omaa sosiaalista elämää muutenkin kuin kahden lapseni kautta. Enhän minä tiedä asuvatko he edes Suomessa enää silloin tai asunko itsekään. Toiveissa olisi muuttaa jonnekkin lämpimään kun ikää tulee.

Lapset elävät omaa elämäänsä kun ovat muuttaneet pois ja vanhemmat omaansa. Eivät eläimetkään palaa huolehtimaan vanhemmistaan vaan he hoitavat omat poikasensa maailmaan ja poikaset aikanaan omat poikasensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokonainen sukupolvi, buumereiden jälkeläiset, elivät avainkaulalapsina, oppien selviytymään itse, laittamaan itse itselleen niistä satunnaisista aineksista mitä joku oli muistanut kaappiin ostaa, omat ruokansa. Ei kyselty perään, missä menet, jätettiin selviytymään yksin niin henkisesti, fyysisesti kuin emotionaalisestikin. No sitten saimme lapsia mutta buumeri-isovanhempaa ei kiinnostellut tutustua lapsenlapsiinsa, oli muita tärkeämpiä menoja aina. Ei puhettakaan että olisivat hoitaneet lapsenlapsia ja suoneet lapsilleen hengähdystauon tai mahdollistaneet edes satunnaiset pakolliset menot. Ehei, tarhat ovat sitä varten. Nyt lapset ovat jo teinejä ja jääneet isovanhemmilleen vieraiksi. Yhtäkkiä kun huomataankin että ITSE tarvitaan apua, alkaa jumalaton syyllistäminen kuinka kiittämättömiä sitä ollaan, kun ei auteta. 

Unohdit mainita että näitten buumereitten omat vanhe

Boomereista on puolet jo kuollut.  Vanhimmat nyt 80 eli eivät vielä niinkään vanhoja kuin 20-30-luvuilla syntyneet elossa olevat

Siis isäni sisarukset elivät kaikki 86- 98- vuotiaiksi. Isäni oli tuo 86-vuotiaana kuollut, syntynyt 1800-luvun puolella.  Hänen veljensä, s. 1896 oli tuo 98-vuotiaaksi elänyt.   Veljeni on nyt  98.

Iso osa vanhuksista muuttuu vanhemmiten sellaisiksi tosi kärttyisiksi valittajiksi joiden seuraa ei kestä. Oma isä sellainen että kerran viikossa käyn kahvilla ja se riittää. Hänellä olisi vielä toimintakykyä tallella että voisin tehdä hänen kanssaan kalareissuja tai käydä mökillä mutta ei vaan jaksa kuunnella sitä miten perseestä koko maailma on. 

Voi tsiisus mitä sössötystä. Vanhus == vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun ajatusmaailma täällä vauvalla:  vanhempien kuuluu antaa rahansa ja aikansa aikuisille lapsilleen,  sitten he ehkä mahdollisesti käyvät joskus vilkaisemassa etenkin jos mummu parisataa livauttaa vielä käteen.

Ei piirry kaunis kuva kirjoittajista 

Millainen kuva piirtyy ihmisestä joka heittäytyy katkeraksi marttyyriksi joka kuvittelee että läheisten huomio on ostettavissa?

Hänen joka kirjoitti että kävisi vanhemmillaan jos olisivat aikoinaan ostaneet sen hänen perhettään auttamalla.

Vierailija kirjoitti:

Kuten tuossa jutussa sanottiin  vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata. 

Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa. 

En lue HS:n juttuja,  mutta tahdon kommentoida silti pikkasen.

Ensinnäkin monen iäkkään omaiset ja läheiset ovat kuolleet,  joka on hyvin surullista.

Surullisinta on se,  jos ihmisellä ole ketään läheistä, rakasta joka rakastaa ja välittää aidosti!

Meillä on erilaisia apulaisia, vanhuksen luona ramppaa päivittäin jopa yhdeksän tai kymmenen erilaista "avun tuojaa"

Jokaiselle kuuluu jotakin jollekin ei mitään,  käyvät vain katsomass hengittääkö ihminen ja onko ottanut lääkkeet.

Joku voi ikävä kyllä varastaa kaikkea minkä irti saa, kun huomaa vanhuksen huonon näön, kuulon ja muistin. Tosi surullinen lisä  vanhuksen yksinäisen elämän tielle, kehenkään ei voi luottaa! Rikoksia on vaikea  näyttää toteen, vanhus ei jaksa eikä osaa perätä oikeuksiaan. Jos ei ole sitä läheistä, rakasta joka tosissaan välittää, rehellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi vanhukset eivät käy kyläilemässä vaan heidän luonaan on käytävä? Jos he käyvätkin on kiire pois takaisin kotiin. En tarkoita tällä heitä joille liikkuminen on vaikeaa, vaan heitä jotka pystyisivät kuntonsa ja kyytiensä puolesta näin tekemään.

Kyllä se 95 pyörätuolillaan pääsee.  Rautateillä on avustuspalvelu ja takseja joihin pyörätuolilla pääsee.

Ja toisekseen, en minä, 80, mene kutsumatta lapsilleni vaikka itse vielä autoilen.  Ja sittenkin olen sen 2 h etten käy rasitukseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukavia vanhuksia käy kyllä perhe katsomassa ja auttanassa. Valittavia ja ilkeitä ja sellaisia keille ei mikään kelpaa ja riitä ei.

Tiedän mukavan ja lapsistaan ja lapsenlapsistaan kovasti välittävän vanhuksen. Nuoremmilla polvilla "on niin kiire".

 

Vanhuksen mukaanko?   Äitini valittaa ystävilleen ja sukulaisille yksinäisyyttä. Kuitenkin, meitä on neljä sisarusta, joista kaikki käyvät äitimme luona. Itse käyn kaksi kertaa viikossa. Siskoni on ainoa, joka asuu 170 km päässä, mutta hänkin käy usein ja viettää sitten aina äidin luona yön tai pari. Äidillä on myös vanhoja ystäviä, joiden kanssa tapaa viikoittain.

Silti äiti valittaa, kuinka "on niin yksin".  Jos puhelimessa vaan erehtyy kysymään mitä kuuluu, saa kuulla tuota yksinäisyyttä. 

Äitisi on huomannut, että syyllistäminen toimii. Meidän äidillä siihen liittyy myös sellaista "Aila-tädin kanssa juttelin ja hän kyllä oli järkyttynyt ettet ole viikkoon käynyt katsomassa vanhaa äitiäsi." Tuo ahdisti tosi paljon, kunnes juttelin asiasta psykoterapiassa ja terapeutti sai minut huomaamaan, että äitini vaan gaslighttaa ja itse haukkuu minua tutuilleen. Eli henkistä pahoinpitelyä.

Aloin vaan sanoa siihen aina että jos et itse haukkuisi minua heille, ei Ailakaan joka kerta järkyttyisi. Toimi.

Omalla kohdalla omat vanhemmat asuvat maalla, hyvin pienellä paikkakunnalla ja sielläkin sivukylällä jossa esim lähimpään kauppaan on matkaa 20 km. 

Jotta minä, ainut lapsi, pystyisin heidän arjessaan olemaan mukana, olisi minun muutettava sinne lähelle. Jos muutan, menetän työni tai matka työpaikalle on järjetön. Millä elätän itseni ja lapseni siellä? Jos he muuttaa kaupunkiin, he todennäköisesti kuolevat. Ikänsä ovat maalla asuneet, siellä on heidän pihahommat ym jotka nyt pitävät heidät virkeänä ja liikkeessä ja elonsyrjässä kiinni. Eivät ole millään muotoa kaupunkilaisia. 

 

Vielä muutamia vuosia sitten oli oma mummo 90v elossa. Muistisairaus vaivasi useamman vuoden. Asui samassa kaupungissa kuin minä, kävin viikoittain mutta ns.päivittäisessä arjessa en pystynyt olemaan mukana. Olen päivät töissä, ei mitenkään ole mahdollisuutta ottaa esim meille muutamaksi päiväksi kotiin käymään muistisairasta vanhusta, jolle jonkun olisi annettava lääkkeet päivällä jne. Kotihoito kävi kotona. Samoin meidän koti oli hänelle vieras paikka eli pelottava ja ei löytänyt esim vessaan. Omassa kotona pärjäsi kun paikat oli tutut. 

 

Olen osittain samaa mieltä yhteisöllisyyden ja perhesiteiden puuttumisesta, mutta käytännössä esim vanhan ihmisen hoiva kotona tai muu tiivis jokapäiväinen hoiva onnistuu vain jos asuu ihan lähellä ja joku on kotona päivisin. Näinhän ennen oli kun oli kotiäitejä enemmän ja työt maatalossa kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen hyvin yhden vanhuksen ja hänen lapsensa tytön ja pojan. 

Lapsesta asti poika oli itsekkään sorttinen kun tyttö autteli kotitöissä. Nyt, kun äitinsä on vanhus, tytär omine aikuisina lapsineen käy tuon tuosta vanhuksen luona ja auttaa kauppaan yms. Poika ei juuri lainkaan. 

Näissä tapauksissa ei aina kaikki ole sitä miltä sivullisista näyttää.

Vanhemmat monesti paapoo poikiaan ja heiltä ei vaadita kotona yhtään mitään. Tytöt kasvatetaan toisin. Tämä kotona opetettu malli jatkuu tietenkin aikuisuudessakin

Olen samaa mieltä kaikkien kommentoijien kanssa. Sanonta kuuluu että historia toistaa itseään,eli sama on teillä aikanaan edessä. Edeltävä sanoi että auttajat varastaa. Saattaa näin ollakin. Kunhan eivät rahaa vie,niin vanhus tuskin tarvitsee koriste esineitään, eikä tarvitse riidellä jäämistöstä, suku hyökkää kuin hyeenat haaskalle,kaikki kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Siis onko lasten epämukavaa olla vanhempansa seurassa?

Voi ollakin. Jostain syystä mun isä haluaa, että sen asunnon sisälämpötila on 28 astetta. Mä paistun sinne. Varsinkin talvisaikaan, kun ei oikein voi lähteä missään hellemekossakaan. Epämukavuutta voi olla sekin, että vanhus jaarittelee asioista, joista itse et tajua yhtään mitään (esim lentoturbiinien meluntorjunnasta).  Tai puhuu taukoamatta ihmisistä, joiden nimiä et ole ikinä kuullutkaan. Epämukavuutta on se, että sun pitää esittää olevasi kiinnostunut. Jos mä katsoisin vaikka jonkun kauden Love Islandista tai Temppareista ja pitäisin parin tunnin monologin aiheesta, ei sen kuunteleminen mun isäni mielestä olisi mitään mukavaa. Mulla on kuitenkin taustalla koulutus, jonka ansiosta ymmärrän vanhenemiseen liittyvät muutokset. Ja sen, että kun vanhuksen oma elämä kaventuu muutamaan kymmeneen neliömetriin, niin ei ole enää mitään muuta kuin se menneisyys jostain kaukaa. Osa ajalta, jolloin mä en ollut vielä edes syntynyt. Ja mun isäni ei ole edes muistisairas vielä vaan hänen elämässään ei vaan enää tapahdu yhtään mitään eikä hän ole enää kiinnostunut, mitä hänen kotinsa seinien ulkopuolella tapahtuu. Tavallaan se on aika surullista, mutta mä koitan ajatella asian niin, että se on hänen kohdallaan myös nykyhetkestä ja tulevasta luopumista. Elämästä luopumista. Ja siksi hänelle on tärkeää, että edes joku jaksaa kerran viikossa käydä kuuntelemassa, miten silloin aikoinaan Kivelän Reino, joka asui Huitsinnevadantien päässä keltaisessa puutalossa, teki sitä tai tätä. 

Pitäisi vanhuksillakin olla joku vastuu itsestään eikä olettaa, että lapset hoitaa kaiken. 

Olla perheeseen yhteyksissä, soitella ja käydä. Harrastaa, ulkoilla, touhuta ja olla aktiivinen niin pysyy virkeänä eikä vaan jäädä tv ääreen makaamaan. Olla kiinnostunut muista. Pysyä digijutuissa mukana niin voi hoitaa asioita itse ja pitää yhteyttä helposti muihin. 

Nämä todennut ihan vierestä seuraamalla.

Vierailija kirjoitti:

Lapset elävät omaa elämäänsä kun ovat muuttaneet pois ja vanhemmat omaansa. Eivät eläimetkään palaa huolehtimaan vanhemmistaan vaan he hoitavat omat poikasensa maailmaan ja poikaset aikanaan omat poikasensa.

Monessa laumassa vanhimpia kunnioitetaan, kuten elefantit. 

Ihminen on laumaeläin.

Keskustelun yhteenveto.  Harva aikuinen haluaa antaa vanhemmilleen aikaa ja huomiota, edes kutsua kylään,  vaan sättii täällä vanhempiaan ja vaatii ja vaatii edelleen kuin 4 v..  Ette auttaneet, ootte tommosia tai tämmösiä, vaatii sitä vanhempaansa yhteydenpitoon ja tuppaamaan itseään kylään.  Sitten huomenna valittaisi, aina se soittaa,  tulee lauantaisin kutsumatta kylään eikä tuo ees kahvipullaA. Ruokaakin odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun yhteenveto.  Harva aikuinen haluaa antaa vanhemmilleen aikaa ja huomiota, edes kutsua kylään,  vaan sättii täällä vanhempiaan ja vaatii ja vaatii edelleen kuin 4 v..  Ette auttaneet, ootte tommosia tai tämmösiä, vaatii sitä vanhempaansa yhteydenpitoon ja tuppaamaan itseään kylään.  Sitten huomenna valittaisi, aina se soittaa,  tulee lauantaisin kutsumatta kylään eikä tuo ees kahvipullaA. Ruokaakin odottaa.

Mistä moinen katkeruus? Onko aihe sinulle henkilökohtaisesti vaikea? 

Vierailija kirjoitti:

Zacharias Topelius kirjoitti sadun nimeltään Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Sadussa perheen vanhemmat soimaavat isoisää, joka vapinaltaan läikyttää ruokaansa. Lopulta vanhemmat asettavat isoisän ja syömään nurkkaan puupurtilon kanssa.

Lattialla istuu perheen nelivuotias poika ja vuoleskelee puupalikkaa. Kun vanhemmat kysyvät pojalta, mitä tämä on tekemässä, poika sanoo tekevänsä puupurtilon. Eikä purtilo tule suinkaan porsaalle, poika selittää, vaan isälle ja äidille, jotka vanhoiksi tultuaan pääsevät siitä syömään nurkkaan, kuten isoisäkin.

Pikkupoika saa sadussa vanhempansa tajuamaan kiittämättömyytensä ja kovasydämisyytensä. Seuraa anteeksipyyntö isoisältä ja lupaus kunniasijasta perheen ruokapöydässä.

Sadun lopussa muistutetaan neljännen käskyn merkityksestä.

Kiva satu. Omassa lapsuudessa minä sain huudot, jos vahingossa läikytin ruokaa pöydälle. Ettei vaan tuo sadun vanhus itse läimäyttänyt lastaan, kun tämä oli vahingossa kaatanut maitolasin pöydälle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset elävät omaa elämäänsä kun ovat muuttaneet pois ja vanhemmat omaansa. Eivät eläimetkään palaa huolehtimaan vanhemmistaan vaan he hoitavat omat poikasensa maailmaan ja poikaset aikanaan omat poikasensa.

Monessa laumassa vanhimpia kunnioitetaan, kuten elefantit. 

Ihminen on laumaeläin.

Ihmislaumassa kunnioitus pitää ansaita. Kunnioitus ei tule siitä, että on taas vuoden verran vanhempi. 

Ainoa hyvä juttu siinä, että mä jäin  yli kahdeksi vuodeksi nalkkiin vanhemmistani huolehtimisen osalta, on, että olen omien lasteni kanssa nyt äidin kuoleman jälkeen puhunut. Ja kertonut lapsilleni, että mun pahin painajaiseni on se, että te joskus aikanaan jäisitte samanlaiseen nalkkiin. En halua, että lapseni pilaa oman elämänsä tai oman terveytensä sen vuoksi, että mustakin ehkä jonain päivänä tulee yks suatanan jäärä, jolle mikään ei ikinä kelpaa.