Ilta-Sanomat: Miro, 5, kuoli merirosvoleikissä ja ystävä lohdutti äitiä sanoilla: "Kaikella on tarkoitus"
Miro oli leikkimässä merirosvoa rannassa sukulaisten luona, kun hän hukkui lyhyen ajan sisällä puhelustaan äidilleen. Aikuiset olivat mökissä, eivätkä nähneet mitä tapahtui. Miro löytyi vedestä elottomana. Äiti Hanna kertoo vuosien mittaisesta syyllisyydestä ja lohduttomasta surusta, johon vääränlaiset lohdutuksen sanat kuten "kaikella on tarkoitus" vain lisäsivät tuskaa. Hänen elämänsä jatkuu toisten lastensa ja uuden, jo eronneen avioliiton kautta, mutta suru ei katoa. Hän korostaa, että hänellä on edelleen neljä lasta - vaikka yksi ei ole enää tässä maailmassa.
"Kaikella on tarkoitus", sanotaan. Mutta kun lapsi kuolee, tällainen latteus pitäisi kieltää lailla. Tämä äiti menetti lapsensa, ja sai päälle vielä sen kuuluisan "ehkä sinulle annettiin tämä koska olet vahva" -lässytyksen. Miten ihmiset eivät tajua, että joskus on parempi vain olla hiljaa? Mutta toinen kysymys on vielä vaikeampi: miksi lapsi oli yksin rannassa? Missä olivat aikuiset? Jos mökiltä oli näköyhteys, miksei kukaan katsonut? Onko Suomessa tullut tavaksi unohtaa, että lapset hukkuvat hiljaa? Ja miksi yhä liian moni kokee, että lasten pitää oppia "vapaasti leikkimällä" myös veden äärellä?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei tuossa tilanteessa kannata tuollaista sanoa. Kannattaa olla hiljaa jos ei tiedä että mitä sanoisi.
Voi sanoa ottavansa osaa toisen suruun. Sen lisäksi kysyä, että voiko olla muuten jollain tavalla avuksi vaikka arjessa.
Niin. Siksi osa vanhemmista huolehtii itse lapsesta (isä ja äiti) vahtien ystävällisesti, ei päästä vieraille mökeille tai tutuille, muiden käsiin. Se on ainoa varma keino. Muuta ei ole. Vanhemman pitää olla myös hereillä. Lisäksi uimakouluun jo pienenä lapsi yhdessä vanhemman kanssa uimahallissa ja ei syvään veteen noin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikella on tarkoitus -lässyttäjät on uskovaisia.
Ei välttämättä. Tai toivottavasti ei. En minä ainakaan sanoisi noin - tilannetajua pitää olla, on sitten uskova tai ei. Enkä edes usko, että kaikella (ikävälläkin) on tarkoitus. Ei se nyt niinkään ihan ole. T.Kristitty
Tää on just tätä naisten kans, ne haluaa että niille sanotaan jotain, mutta se on aina väärin sanottu sitte ku ei osattu lukea niitten ajatuksia.
Ja nyt vielä sitte iltikseen otettu yhteyttä että saadaan kertoa tarinaa.
Iha sama ku lihaville kaikki on haukkumista.
On oikeasti tosi vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa tilanteissa, joissa joku on kuollut tai sairastunut. Ihmiset ovat niin herkässä mielentilassa siinä, että loukkaantuvat hyvin herkästi. Kukaan tuskin kuitenkaan tarkoituksella yrittää loukata tai järkyttää.
Olen itse sellaisessa tilanteessa, että ystäväni sairastui syöpään ja ilmeisesti olen sanonut hänen mielestään jotain pahaa, kun ei enää halua pitää yhteyttä. En vain itse tiedä ollenkaan mitä, mutta tuo ystävä on sellainen, että hyvin herkästi ihan normaalitilanteessakin tulkitsee sanomiset jotenkin ikävästi.
Mä luulin, että Raamatussa sanotaan ihmisillä olevan vapaa tahto ja nyt sillä kuitenkin on jokin käsikirjoitus.. päästäkää nyt.. en minäkään päätä monenko muurahaisen päälle astun tai montako hyttystä tapan. Se on sattumaa.
Ikäviä sattumia. Paitsi, että tuon lapsen kuolema oli heitteillepano ja olisin nostanut syytteen ja en syyttäisi itseäni vaan sitä joka ei vahtinut. Viisi vuotias lapsi on niin pieni etten koskaan jättäisi sitä missään tilanteessa yli parin metrin päähän.

Itsekin uskon, että ikävä sattuma. Ei mikään käsikirjoitus. Aikuisen olisi pitänyt olla myös tarkempi. T. Kristitty
Surun kohdanneet ihmiset loukkaantuvat myös siitä, jos ei sano oikein mitään. Ja siitä valitetaan paljon, että ihmiset lakkaa pitämästä yhteyttä kun joku kohtaa suuren surun. Kyse on todennäköisesti paljon siitä, että yhteydenpito on melkeinpä pelottavaa, kun jos sanoo jotain väärin, lisää vielä toisen surua ja sitä mietitään vuosia.
Ihmisiä tässä vaan ollaan. Vähän ymmärrystä puolin ja toisin. Itse ainakin möläyttelen typeryyksiä enkä usko että pystyn sitä kokonaan lopettamaan, kun suu on nopeampi kuin aivot.
Helluntailainen olisi sanonut että meni helvettiin ja oli tehnyt niin syntiä. Lestadiolaiset sanoo että laitettiin se saatanalle. Jehovat sanoo me erotettiin se. Synagoga sanotaan me kivitettiin se . BUDHALLA sanotaan että saisi laamatarvi uuden ruumiin. Luterilaiset sanoo pääsi pois pahasta maailmasta. Muslimit kivittää saatanaa ja syyttää muita uskontoja. Vapaakirkolla väitetään harhoissa että kun ei Jude siksi kuoli. Kaikissa uskonnoissa . On harhaoppinsa. Ortodoksit sanoo haikara sen toi ja vei, kuolemalla kuole. Sitten NUMEROLOGIA päälle. Joku taika usko siihen. Hindut ja reikihoitajat sanoo se yhtyi kaikkeuteen , mualiman kaikkeus. GANGNES joella poltetaan. Poppamiehet Thaimaassa päästää kuolleet MANALAAN HAADES. Siellä hän on montakin luolaa taas faaraoilla. Faaraoilla on oma uskomus. Kyllä kukaan ei voi muuta täällä kuin elää hetken ja kuolee. Muutkin kuolee . Kaikki eri ikäisinä joku elää vanhaksi joku ei. Vauvatkin kuolee toiset saa keskenmenoja. Vanhemmat kuolee joskus ennen lapsia. Tai lapset ennen vanhempia , niinkin tapahtuu . Meidän tuttavan poika kuoli syöpään jos se nyt edes oli oikea diagnoosi. Mutta poika 4 vuotiaana sanoi äidilleen sairaalassa että hän kuolee nyt.
Kun lapsemme kuoli, meille on sanottu myös jospa niin oli tarkoitettu. .....ei ne ihmiset paljon mieti mitä suustaan päästää olipa se sitten hyvää tai huonoa. Eli ei mitään merkitystä!
Olemme kaikki vain läpikulkumatkalla, ja kaikilla on täällä oman mittainen polku.
Sain käväistä kuoleman kielissä ennen aikojani väkivaltaisesti kesken treenin, ja muistan, että oma viimeisin ajatus ennen tajunnan katoamista oli "tulipas rauhallista, pään sisällä tuntuu valumista, istahdanpa tuohon odottelemaan, nyt lähtee jalat alta." Tietoisuus katosi nopeasti, ja sitä se oli 2 viikkoa kunnes heräsin sairaalassa ja minulle oli tehty verisuonen korjaus aivoihin.
Joskus leikit on leikitty, ja jos ei, leikki jatkuu. Tänään minä treenaan. Jokainen saa täällä jotain kokea.
Muistaksemme Suomessa on aina toivotettu terveyttä kuin pidetty LUOJAA elämän antaja kuin ottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisen on turha takertua lapsen kuolemaan.
Eräs mummo sanoi joskus lapsensa menettäneelle naiselle, että hänen täytyy tehdä uudet lapset ja antaa niille samat nimet. Naisen kohtu tuuttaa joka helvetin kuukausi munasolun ulos, joka voi olla uusi lapsi. Älkää takertuko draamaan ja menneisyyteen.
Kaiveltiin vanhoja kirkonkirjoja ja 1800-luvun puolella isoisovanhemmilleni oli syntynyt ja kuollut kolme Johania reilun vuoden välein. Yhtään ei jäänyt henkiin.
Joillekin pareille ei ole myöskään tarkoitettu lapsia. Siitä johtuu myös hedelmättömyys. Ja näille yleensä löytyy myös syyt, jos niitä viitsi etsiä muualta kuin sekulaarin tieteen parista. Esimerkiksi s eksiorjuus aiheuttaa hedelmättömyyttä, koska se on yksiselitteisesti väärin naista kohtaan. Jumala ei halua tällaisten parien lisääntyvän
Se sinun jumalasi haluaa kuitenkin että narkit ja alkoholistit lisääntyy, että pedofiilit lisääntyy, että isät voi lukita tyttärensä kellariin ja lisääntyä hänen kanssaan, että lapsivaimot lisääntyy ja kyllä myös seksiorjat saavat lapsia. Esim. Jesidit on nyt Syyrian sodan aikana kokeneet tuota paljon. Että mitä se sun jumalas oikein hommaa?
Vierailija kirjoitti:
On oikeasti tosi vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa tilanteissa, joissa joku on kuollut tai sairastunut. Ihmiset ovat niin herkässä mielentilassa siinä, että loukkaantuvat hyvin herkästi. Kukaan tuskin kuitenkaan tarkoituksella yrittää loukata tai järkyttää.
Olen itse sellaisessa tilanteessa, että ystäväni sairastui syöpään ja ilmeisesti olen sanonut hänen mielestään jotain pahaa, kun ei enää halua pitää yhteyttä. En vain itse tiedä ollenkaan mitä, mutta tuo ystävä on sellainen, että hyvin herkästi ihan normaalitilanteessakin tulkitsee sanomiset jotenkin ikävästi.
Miksi yritätte kieltää vaikeassa tilanteessa olevan kokemuksen vihasta?
Jotenkin kuvittlette, että heilläkin olisi vain yksi oikea tapa reagoida. Kiittää teitä vetisestä kommentistanne, joka ei muuta mitään, jne.
Miksette kohtaa surevaa niin kuin hän on? Jos hän on vihainen, niin sitten kohtaa sitä vihaa. Vammaista koko keskustelu aiheen ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
On oikeasti tosi vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa tilanteissa, joissa joku on kuollut tai sairastunut. Ihmiset ovat niin herkässä mielentilassa siinä, että loukkaantuvat hyvin herkästi. Kukaan tuskin kuitenkaan tarkoituksella yrittää loukata tai järkyttää.
Olen itse sellaisessa tilanteessa, että ystäväni sairastui syöpään ja ilmeisesti olen sanonut hänen mielestään jotain pahaa, kun ei enää halua pitää yhteyttä. En vain itse tiedä ollenkaan mitä, mutta tuo ystävä on sellainen, että hyvin herkästi ihan normaalitilanteessakin tulkitsee sanomiset jotenkin ikävästi.
Tai sitten sanomisesi ja asenteesi eivät yksinkertaisesti ole hedelmällisiä tilanteeseen nähden ja sinut poistetaan näyttämöltä kuin taapero tai vauva, joka vaan aiheuttaa lisää kaaosta. Ylimielinen ajatus, että voisit olla jotenkin tukena noin isossa vastoinkäymisessä ja sitten valitat siitä, kun sitä asiaa läpi käyvä ei reagoi toivomallasi tavalla on the spot keksimääsi "apuun", joka ei välttämättä auta ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin, että Raamatussa sanotaan ihmisillä olevan vapaa tahto ja nyt sillä kuitenkin on jokin käsikirjoitus.. päästäkää nyt.. en minäkään päätä monenko muurahaisen päälle astun tai montako hyttystä tapan. Se on sattumaa.
Ikäviä sattumia. Paitsi, että tuon lapsen kuolema oli heitteillepano ja olisin nostanut syytteen ja en syyttäisi itseäni vaan sitä joka ei vahtinut. Viisi vuotias lapsi on niin pieni etten koskaan jättäisi sitä missään tilanteessa yli parin metrin päähän.
Niin no vastikään tuomittiin yliajaja taaperoon törmäämisestä. Ei vanhempaa heitteillepanosta (ehkä koska tämä oli mies, miehiä ei koskaan uskalleta syyttää.) Ehkäpä tässäkin keississä lasta vahti mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On oikeasti tosi vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa tilanteissa, joissa joku on kuollut tai sairastunut. Ihmiset ovat niin herkässä mielentilassa siinä, että loukkaantuvat hyvin herkästi. Kukaan tuskin kuitenkaan tarkoituksella yrittää loukata tai järkyttää.
Olen itse sellaisessa tilanteessa, että ystäväni sairastui syöpään ja ilmeisesti olen sanonut hänen mielestään jotain pahaa, kun ei enää halua pitää yhteyttä. En vain itse tiedä ollenkaan mitä, mutta tuo ystävä on sellainen, että hyvin herkästi ihan normaalitilanteessakin tulkitsee sanomiset jotenkin ikävästi.
Miksi yritätte kieltää vaikeassa tilanteessa olevan kokemuksen vihasta?
Jotenkin kuvittlette, että heilläkin olisi vain yksi oikea tapa reagoida. Kiittää teitä vetisestä kommentistanne, joka ei muuta mitään, jne.
Miksette kohtaa surevaa niin
Millä tavalla? Onko tuokaan henkilö edes sanonut toiselle, että suuttui tuosta yhdestä lauseesta ja on miettinyt sitä sen jälkeen vuosia? Ei sen sanoja todennäköisesti tiedä siitä vihasta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Helluntailainen olisi sanonut että meni helvettiin ja oli tehnyt niin syntiä. Lestadiolaiset sanoo että laitettiin se saatanalle. Jehovat sanoo me erotettiin se. Synagoga sanotaan me kivitettiin se . BUDHALLA sanotaan että saisi laamatarvi uuden ruumiin. Luterilaiset sanoo pääsi pois pahasta maailmasta. Muslimit kivittää saatanaa ja syyttää muita uskontoja. Vapaakirkolla väitetään harhoissa että kun ei Jude siksi kuoli. Kaikissa uskonnoissa . On harhaoppinsa. Ortodoksit sanoo haikara sen toi ja vei, kuolemalla kuole. Sitten NUMEROLOGIA päälle. Joku taika usko siihen. Hindut ja reikihoitajat sanoo se yhtyi kaikkeuteen , mualiman kaikkeus. GANGNES joella poltetaan. Poppamiehet Thaimaassa päästää kuolleet MANALAAN HAADES. Siellä hän on montakin luolaa taas faaraoilla. Faaraoilla on oma uskomus. Kyllä kukaan ei voi muuta täällä kuin elää hetken ja kuolee. Muutkin kuolee . Kaikki eri ikäisinä joku e
Sairaalassa tapetaan ihmisiä. Ja r aiskataan. Kyseessä on teurastamo.
Siis onko tää nainen täs nyt eronnut miten monta kertaa . Että onko lasten isät eri miehille ??? Onhan uskonnoissa ne vitsaukset kuin silmä silmästä jutut . Tosin ei kristityillä ole. Kyllä kaikissa uskonnoissa noita hammashampaasta uskontoja lukuun ottamatta on käsitys että kaikella on joku tarkoitus. Käytä silti kondomia ettei se ole sukupuolitauti tarkoitus. Opiskele ensin ammatti millä elätät vauvan seuraavat 20 vuotta. Tervettä harkintaa. Se on tarkoitus että harkitset mitä teet. .Ei täällä kukaan ole niin Jumala että päättää . Lapsia kuolee liikenteessä kuin sairauksiin kuin harrastuksiin. Silläkin on tarkoitus kun oikein lujaa menee ja kuolee. Niin alkaa aina turvalaitteiden kehitys ja opetus. Pelkästään autokoululla saatiin liikennekuolemat puolitettua.
Ihminen on aika kädetön siinä kohtaa kun ei tiedä mitä tehdä ja sanoa, jne. Ymmärtäminen ja hyväksyminen on kaksi eri asiaa, eli nyt vähän sitä ymmärrystä muiden avuttomuutta kohtaan vaikka teko onkin väärin.