Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka tahtomattaan missasivat naimisiin ja lapsia -vaiheen?
18.07.2025 |
Olen aina ollut perhekeskeinen ja halunnut naimisiin ja lapsia. Siitä huolimatta olen viettänyt aikuisikäni pääasiallisesti sinkkuna, poislukien seitsemän vuotta kestäneen parisuhteen. Päätin suhteen sillä mies karsasti avioliittoa ja parisuhde ei edennyt mihinkään. Etsin aktiivisesti parisuhdetta ja deittailin, mutta en vaan tavannut ketään jonka kanssa kiinnostus olisi kohdannut. En etsinyt mitenkään pakonomaisesti mutten myöskään istunut kotona. Uskoin vielä tuolloin että kuten muidenkin kohdalla, rakkaus jotenkin putoaisi eteeni kyllä ennemmin tai myöhemmin.
Nyt kun aika alkaa loppua hedelmällisyyden osalta, on surullista huomata ettei kohdallani noin ikinä sitten käynytkään. Minulla on ystäviä, harrastuksia, hyvä työ ja elämäni on päällisin puolin hyvää, mutten voi olla tuntematta surua siitä että siitä huolimatta että tein kaiken oikein, ei kohdalleni osunut ihmistä joka olisi halunnut perustaa kanssani perheen vaikka muiden kohdalla tuo tuntuu järjestäytyneen tavallaan automaattisesti. Tämän aloituksen tarkoitus ei ole olla mikään katkera valitus miesten suuntaan vaan haen lähinnä vertaistukea muilta joille elämä on antanut samanlaisen arvan käteen. On jotenkin surullista, etten ollut kenenkään elämän nainen.
Kommentit (84)
Jos se suurin toive on saada lapsi niin se kannattaa hankkia yksin. Maailman sivu naiset ovat pystyneet kasvattamaan lapsia yksin, joten se onnistuu varmasti myös sinulta, joka lasta toivot. Yhteiskunnalla on vielä tarjota jotain turvaa kuten tukiperhettä jne yksinhuoltajille. Toivottavasti jokainen teistä saa kokea äitiyden. Miehiä ja parisuhteita tulee ja menee, lapsi pysyy lähimpänä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät ole tae siitä, että vanhuudesta ei tulisi "yksinäinen ja karu". Lapset eivät ole tae yhtään mistään.
Niin, elämässä ei ole 100% takuuta mistään.
Mutta jos ihmisellä on monta lasta, niin on aika todennäköistä että hänellä on ainakin välillä jotain seuraa vanhanakin. Mutta jos olet lapseton sinkku, kuten minä, niin voit olla hyvinkin varma, että vietät vanhuutesi täysin yksin.
Minä ainakin tiedän kumman noista poluista valitsisin, jos siis saisin valita.
Cope + denialismi on vahvana kommentissa.
Lapset eivät ole tae mistään. Käy vaikka kysymässä vanhainkotien työntekijöiltä moniko käy katsomassa vamhempiaan.
Lapsivapailla naisilla on usein eniten ystäviä ja laaja sosiaalinen verkosto. Mistähän voisi johtua? Hmmm....
Mikään ei takaa, että se mies ja parisuhde siinä pysyy seuraavat 18 v 9 kk. Mies voi lähteä tai vaikka kuolla ja jäät yksinhuoltajaksi joka tapauksessa. Toisekseen, sen ihanan miehen voi löytää myös myöhemmin. Jos haluaa lapsia, on tiettyyn ikään mennessä niitä tehtävä. Yksin tai ei. Yli puolet suomalaislapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, toki monet parisuhteeseen.
Minusta aloittajalta on puuttunut heittäytymistä, luottamusta siihen, että elämä kantaa. On ollut suunniteltua ja aikataulutettua, silloin se oikea aika ja oikea ihminen lapsentekoon jää helposti löytymättä.
Se aikajänne jolloin nykyisin on hyväksyttävää tehdä lapsia on tosi lyhyt, noin 30-35v. Kun ikä alkaa kakkosella on ihminen vielä nuorisoa ja liian nuori perustamaan perhettä. Yli 35v iässä alkaa taas olla vanha äiti tai vanha isä, ja hedelmällisyys on jo heikko.