Muita jotka tahtomattaan missasivat naimisiin ja lapsia -vaiheen?

Vierailija kirjoitti:

Penny Lame kirjoitti:

No minä. Ensinnåkin olen ihan sairaalloisen ronkeli ja tykkään omasta seurastani. Toiseksi tuhlasin ne pariutumisvuodet pitkässä suhteessa jonka lopussa mies totesi ettei ikinä mene kenenkään kanssa naimisiin tai hommaa lapsia. Kuutisen vuotta laulu oli ihan toinen. Kun toivuin siitä, kävin rakastumassa ja ottamassa turpiin psykonarskulta. Tässä sitä nyt lillutaan, vikat tsäänssivuodet meneillään eikä huvita seurustella edes mielikuvituksessa. Keanu Reeves jos tulee riiaamaan, saatan harkita.

Halusin aina perheen ja sen kumppanin, mutta näillä näkymin plan B on alkaa ruveta joksikin erikoiseksi erakkomummoksi. Kymmenen koiraa, haulikko ja loputon varasto brandya.

Kuulostat niin hauskalta, että jos ei haittaa, niin voisin tulla sun erakkokaveriksi :)

 

Tervetuloa, mummonmökkejä riittää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä vielä yksi jolle on käynyt samalla tavalla. Kaverit menivät vuosien saatossa naimisiin oikealta ja vasemmalta, perustivat perheen, erosivat ja aloittivat kierroksen alusta. Minä junnasin paikoillaan ja odotin ihmettä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Välillä mietin, onko se sitten kuitenkaan omista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä kiinni? En ole niitä ihmisiä, jotka bongataan parisuhteeseen heti kun rustaa nettiprofiilin ensimmäistä kertaa. 

 

Sama täällä, 40 ikävuoteen asti luotin että minunkin aikani tulee joskus. Mutta ei se koskaan tullut, sittemmin olen jo luovuttanut. Olen jo 90-luvun loppupuolella kokeillut nettitreffejä, olen juossut baareissa ja olen seurustellut muutamia kertoja lyhyitä aikoja joista kaikki päättyivät siihen että vastakkainen osapuoli löysi uuden. Olisin halunnut perheen mutta sekin on jo myöhäistä. Joten o

49 vuotiaalla on aikaa, jos löytyy jonkin verran rahaa. Euroopassa 53 vuotta on lahjamunasoluhoitojen takaraja. Jollakin on jops vauva tai rahat takaisin tarjous.

Hankkikaa naiset lapsia vaikka yksin, jos teillä on halua ja mahdollisuus siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä vielä yksi jolle on käynyt samalla tavalla. Kaverit menivät vuosien saatossa naimisiin oikealta ja vasemmalta, perustivat perheen, erosivat ja aloittivat kierroksen alusta. Minä junnasin paikoillaan ja odotin ihmettä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Välillä mietin, onko se sitten kuitenkaan omista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä kiinni? En ole niitä ihmisiä, jotka bongataan parisuhteeseen heti kun rustaa nettiprofiilin ensimmäistä kertaa. 

 

Sama täällä, 40 ikävuoteen asti luotin että minunkin aikani tulee joskus. Mutta ei se koskaan tullut, sittemmin olen jo luovuttanut. Olen jo 90-luvun loppupuolella kokeillut nettitreffejä, olen juossut baareissa ja olen seurustellut muutamia kertoja lyhyitä aikoja joista kaikki päättyivät siihen että vastakkainen osapuoli löysi uuden. Olisin halu

48 ja 52 vuotiaat kaverini ovat olleet ulkomailla hoidoissa. Toinen on raskaana ja toinen juuri synnytti.

Toivoa on, jos on halua ja rahaa. Ja vauva tai rahat takaisin tarjoukseen voi koittaa ottaa lainaa, jos mahdollisuus myönnetään.

Olen itse 40 ja tiedän, että fyysisesti voisi hyvinkin olla mahdollista tulla vielä raskaaksi. Moni ystävänikin on saanut vielä yli nelikymppisenä lapsia. Itse en kuitenkaan pidä ajatusta järkevänä. En myöskään haluaisi itselliseksi äidiksi, joten pitäisi joku ukkokin etsiä vauhdilla ja ottaa nurkkiin vaivoiksi. Kiireessä ei tule kuin k-päisiä kakaroita.

Olen huomannut, että en kestä enää unenpuutetta kovin hyvin. Lisäksi kaikenlainen meteli ja hälinä kuormittaa. Ajatus pikkulapsiarjesta ei tunnu yhtään houkuttelevalta. Eikä myöskään ajatus siitä, että kuuskymppisenä joutuisi takkumaan jonkun hormonipäissään sekoilevan teinin kanssa. Ei ssaaa...minun osalta juna meni jo.

Täällä yksi. Ajattelin aina, että perheen perustamisesta päätetään yhdessä kumppanin kanssa, kun sellainen löytyy. No, koin ensirakkauteni kanssa suuren pettymyksen ja sen jälkeen en koskaan löytynyt sitä omaa rakasta, jonka kanssa olisi halunnut koko elämän jakaa.

Nyt yritän päästä sinuiksi sen menetyksen tunteen kanssa. Että en tule koskaan saamaankaan sitä omaa perhettä ja kumppaniakaan ei välttämättä löydy. En tiedä miten pystyisin hyväksymään asian ja jatkamaan elämää. Ottaisin kiitollisena vastaan muiden vinkit tilanteen kanssa diilamiseen.

Hetetosuhteet eivät enää myy, kun naiset äänestää jaloillaan yhä useammin huonoista suhteista. Toista se oli ennen kun oli vain pakko sietää. 

Oikein mukava lukea näitä epäonnistumisia. Jos ei kelpuuta kunnonllista miestä(joita Suomessa riittää) vaan etsii täydellisyyttä, näin käy. Ei ura tai itsestään huolta pitäminen ole yhtään mitään, ellet anna miehille mahdollisuutta etkä käyttäydy kuin nainen parisuhteessa. Meuhkaava, itseään korostava nainen jää yksin, kuten kuuluukin.

Vierailija kirjoitti:

Hetetosuhteet eivät enää myy, kun naiset äänestää jaloillaan yhä useammin huonoista suhteista. Toista se oli ennen kun oli vain pakko sietää. 

Sinkkunaiset ovat elämäänsä tyytymättömämpiä kuin parisuhteessa elävät. Tyytyväisimpiä ovat avioliitossa elävät. 

https://www.vaestoliitto.fi/uploads/sites/1/2024/10/ae4b909e-tahdotko_k…

Itse tiesin että haluan lapsia, joten tapailin noin 25v asti 40v ukkoja liudan, kunnes löytyi töissä käyvä, ei alkoholisti, ei väkivaltainen ja joka halusi lapsia. Koen että etsin ensisijaisesti lasteni isää, mutta toki myös puolisoa jonka kanssa synkkaa. Löysin myös monta kenen kanssa synkkasi, mutta heillä oli joku neljästä mainitusta ominaisuudesta väärin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 40 ja tiedän, että fyysisesti voisi hyvinkin olla mahdollista tulla vielä raskaaksi. Moni ystävänikin on saanut vielä yli nelikymppisenä lapsia. Itse en kuitenkaan pidä ajatusta järkevänä. En myöskään haluaisi itselliseksi äidiksi, joten pitäisi joku ukkokin etsiä vauhdilla ja ottaa nurkkiin vaivoiksi. Kiireessä ei tule kuin k-päisiä kakaroita.

Olen huomannut, että en kestä enää unenpuutetta kovin hyvin. Lisäksi kaikenlainen meteli ja hälinä kuormittaa. Ajatus pikkulapsiarjesta ei tunnu yhtään houkuttelevalta. Eikä myöskään ajatus siitä, että kuuskymppisenä joutuisi takkumaan jonkun hormonipäissään sekoilevan teinin kanssa. Ei ssaaa...minun osalta juna meni jo.

 

Minulla oli vähän sama. Kestän vanhemmiten unenpuutetta todella huonosti ja nyt 45-vuotiaana (jokuhan ehdotteli ulkomaille hoitoon hakeutumista) on jo esivaihdevuodet. Voin vain kuvitella millainen hormonipyöritys raskaus olisi, kun nytkin on vaikeaa.

 

Katselen silti taaperoita vähän haikealla mielellä enkä oikeastaan halua olla pikkulasten kanssa tekemisissä, kun on vielä paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Oikein mukava lukea näitä epäonnistumisia. Jos ei kelpuuta kunnonllista miestä(joita Suomessa riittää) vaan etsii täydellisyyttä, näin käy. Ei ura tai itsestään huolta pitäminen ole yhtään mitään, ellet anna miehille mahdollisuutta etkä käyttäydy kuin nainen parisuhteessa. Meuhkaava, itseään korostava nainen jää yksin, kuten kuuluukin.

Mene hoitoon.

Naiset, tehkää se lapsi nyt. Miehiä tulee ja menee. Lapsi in ja pysyy.

Minä en suostuisi jäämään ilman lasta, jos ei miestä löydy. Ehdottomasti hankkisin yksin lapsen lahjoitussolujen avulla. 

 

Sain miehen ja lapsia ja sanon, että kannattaisi harkita lapsia!

Näin siinä pääsi käymään. En kuitenkaan koe pystyväni itselliseen äitiyteen lahjasoluilla. Ensinnäkin kokisin olevani niin yksin raskauden ja vauvan kanssa kun muilla on neuvolassa, synnytyksessä ja myöhemmin arjessa lapsen kanssa kumppani tukena. Toiseksi minulla ei ole laajaa tukiverkostoa, joten varmasti uupuisin liikaa kun en saisi omaa aikaa. Lisäksi joutuisin taloudellisista syistä laittamaan lapsen jo vauvana päiväkotiin kun ei ole toista vanhempaa, saati miten töiden suhteen jos lapsi sairastelee paljon. 

Nosto, mielenkiintoinen aihe.

Elämää on ilman lapsiakin.

Lisääntyminen on vapaaehtoista.

Jos näkee elämän tärkeimpänä asiana lisääntymisen, kannattaa hakea apua.

Voi vttu lässynlää. Avioliitto on täysin turhaa paskaa, ihmisiä on maapallolla jo miljoonia liikaa ja mikä hemmetti niissä kakaroissa edes kiehtoo?? Ne ovat hetken aikaa kakaroita, sitten kasvavat veemäisiksi teineiksi ja lopulta tylsiksi aikuisiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Voi vttu lässynlää. Avioliitto on täysin turhaa paskaa, ihmisiä on maapallolla jo miljoonia liikaa ja mikä hemmetti niissä kakaroissa edes kiehtoo?? Ne ovat hetken aikaa kakaroita, sitten kasvavat veemäisiksi teineiksi ja lopulta tylsiksi aikuisiksi. 

Niitä kakaroita saadaan helposti, koska valtaosa vain tyytyy johonkin. Yksi eksänikin on kamala turvonnut rumilus, mutta hänellä on pari kakaraa nykyään. Luonteeltaan paska, samoin ulkonäöltään. Ja ihan turha yrittää kääntää tämä minuun. En minä tuon näköisen kanssa ollut ikinä ::::D Luonteenkin hän feikkasi, kunnes sai minut ihastumaan (siihen versioon, jota ei ollut edes olemassa.)

Nauran jo etukäteen noiden eroa, tuo eksä on ihan painajainen :"""DDD Onnea vaan valitsemallasi tiellä, nainen...

Eikä minua kiinnosta tippaakaan tuo kyseinen eksä, ihan muut tyypit mielessä. Viimeisin ex lähinnä pyörii mielessä ja taitaa edelleen olla tunteita häntä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Näin siinä pääsi käymään. En kuitenkaan koe pystyväni itselliseen äitiyteen lahjasoluilla. Ensinnäkin kokisin olevani niin yksin raskauden ja vauvan kanssa kun muilla on neuvolassa, synnytyksessä ja myöhemmin arjessa lapsen kanssa kumppani tukena. Toiseksi minulla ei ole laajaa tukiverkostoa, joten varmasti uupuisin liikaa kun en saisi omaa aikaa. Lisäksi joutuisin taloudellisista syistä laittamaan lapsen jo vauvana päiväkotiin kun ei ole toista vanhempaa, saati miten töiden suhteen jos lapsi sairastelee paljon. 

Kuulostaa, että asetat vähän liikaa vaatimuksia itsellesi. On täysin ok laittaa lapsi päiväkotiin 10 kk ikäisenä, kun äitiysloma loppuu. Ei se vauva-aika ole vaikea, ellei vauvalla ole koliikkia. Itse yllätyin vauva-ajan helppoudesta. Näinkinpäin voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Oikein mukava lukea näitä epäonnistumisia. Jos ei kelpuuta kunnonllista miestä(joita Suomessa riittää) vaan etsii täydellisyyttä, näin käy. Ei ura tai itsestään huolta pitäminen ole yhtään mitään, ellet anna miehille mahdollisuutta etkä käyttäydy kuin nainen parisuhteessa. Meuhkaava, itseään korostava nainen jää yksin, kuten kuuluukin.

Niin että olisi pitänyt tehdä lapsia alkholistin kanssa, joka marisi kotitöistä jo kahden aikuisen taloudessa? Tai peliriippuvaisen kanssa, joka yritti ulkoistaa kaikki kotityöt minulle ja robotti-imurille? Tai laiskiaisen, joka jättäytyi työelämästä kokonaan pois. Arvaattekin varmaan miten ne kotityöt herralta sujuu... Kaikki nämä valioyksilöt ovat syntyneet 80-luvulla. En tiedä mihin se tasa-arvo jäi.