Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa lapsia, minä olen epävarma
02.07.2025 |
En ole koskaan ollut varma haluanko omia lapsia. Välillä on ollut vauvakuumetta, välillä taas asia ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen kuitenkin aina ajatellut, että yksi tai lasta voisi olla tulevaisuudessa ok, mutta tämä on ollut enimmäkseen harmitonta fantasiointia aikana, kun olin sinkku. Olen enemmänkin vain pitänyt mahdollisuuden itselleni avoinna.
Nyt olen parisuhteessa ja mies haluaa lapsia. Suhteen alussa minäkin ajattelin, että ehkä sitten joskus. Ajattelen yhä samoin. Mitään erityistä intoa lapsiperhe-elämään ei siis ole, mutta ei se ole myöskään jyrkkä ei.
Muuten voisinkin vielä harkita, mutta en voi lykätä tätä loputtomiin, koska täytän pian jo 34.
Mitä ihmettä teen?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla päivystää kauniina kesäpäivänä katkerat lapsettomat naiset. Tämmöisinä päivinä ollaan lasten kanssa ulkona, eikä möllötetä sisällä kännykkä kourassa. Joten keskustelun vastauksissa painottuu tämä yksi näkökulma.
Ei ne teinit lähde äidin kanssa pihalle leikkimään vaikka kuinka ruinaisi.
Uimarannalle tai huvipuistoon voisivat lähteä.
Toisaalta tästä tuli mieleen toinen ajatus. Sekin on ihan oleellinen juttu, että ei se vanhemmuus tarkoita koko loppuelämän kestävää pikkulapsiaikaa. Lapset kasvaa ja itsenäistyy. Isot lapset osaa jo paljon huolehtia itse asioistaan. Vanhemmuutta on väärin ajatella valtavan kuormittavana työtaakkana. Vaikka tietysti se aiheuttaa lisävaivaa. Sitä voi kuitenkin elää ihan rikasta ja monipuolista elämää vaikka onkin lapsia. Ei ole
Huvipuistoon on monta sataa kilometria ja uimarannalle menevät kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai siinä auta kuin miettiä plussat ja miinukset, jos mitään ihmeellistä hinkua lisääntymiseen ei ole. Lapsia ei kannata tehdä siksi, että joku muu niitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa käyttää tätä neuvotteluasemaa taktisesti hyödyksi, tee lista miehelle siitä mitä lasten hoitaminen käytännössä tarkoittaa, onko valmis tähän? Jakaako kotityöt? Onko valmis takaamaan sen omalla allekirjoituksella? Suurin osa miehistä liukenee vastuusta kun p-ska on jo housussa ja kakara p-skottu ulos.
Tämä. Naisen pitää aina olla valmis kantamaan vastuu lapsesta yksin, koska mies voi vain häippäistä vauvan synnyttyä. Nainen ei voi hylätä lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ahkera ja energinen ihminen? Minun kaltaiselle adhd-ihmisille lapsen tekeminen olisi hulluutta, kun itsestä huolta pitäminen on jo haaste itsessään. Lasten kanssa työmäärä olisi loputon, ja nukahtaminenkin on tarpeeksi vaikeaa ilmankin.
Pronatalisteille ei ole väliä, missä olosuhteissa lapsi kasvaa ja miten vanhemmat jaksavat, koska heille merkitsee vain se että lapsia syntyy mahdollisimman paljon. #Synnytystalkoot jne... :/
Näinhän se on. Ei heitä kiinnosta, että varsin suuri osa suomalaisista on masentuneita ja ei-kykeneviä lasten hoitoon, mutta lapsia pitäisi vaan tehä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärräthän että vahinkoraskauksia on ollut kautta aikain. Niin minullakin tämä nuorin. Jokin päätös piti tehdä, eli pidänkö lapsen vai en, ja päätin pitää. Enkö silloin ole ollut tarpeeksi varma? Lapsen isä taas, hänelle lapsi oli ollut se suurin haave, ja silti hän häipyi tosipaikan tullen. Eikä ole sen jälkeen näkynyt. Meillä oli ihan useamman vuoden pituinen, vakituinen suhde, joka loppui mun raskauteen. Minä olin se, joka niitä lapsia ei enää halunnut.
Tuossa hyvin kiteytettynä, miksen hankkisi lisää lapsia, ellen olisi valmis sitoutumaan hommaan yksinäni.
Yksi lapsi minulla, ennättänyt jo päästä suht itsenäiseen ikävaiheeseen. Jos parisuhteeseen menisin ja toisella olisi haaveena yhteisen lapsen hankkiminen, niin ero olisi ainoa vaihtoehto. Koin jo kerran yksinjäämisen vauvan kanssa.
Näin me ihmiset olemme erilaisia. Minä taas ajattelen että koska olen jo kasvattanut aiemmat lapseni yksin (isä oli viikonloppuisä) niin tottakai pärjään yksin vauvan kanssakin, vaikka mies häipyi.
Ja jos olisin samassa tilanteessa uudelleen, valitsisin samoin.
Minulle elämänkokemukset tuo vahvuutta. Luottamusta siihen, että pärjää. Minulle se on voimavara. Olen selvinnyt, jaksanut, pärjännyt aiemminkin, tottakai selviän, pärjään ja jaksan nytkin.
Tottakai voi vaikka sairastua. Ei elämästä koskaan tiedä, mutta ihan turhaa sellaista pelkää, mitä ei vielä ole tapahtunut.
Minä en kokenut yksinhuoltajuutta rankaksi, enkä ole kokenut totaali yksinhuoltajuuttakaan rankaksi. Asia vain on näin, ei sen kummempaa.
Tietysti se yksi jääminen raskaana oli kriisi. Tottakai. Tietysti raskausaikana oli monenlaisia ajatuksia. Tietysti joskus tuntuu että voi hitto, tätäkö elämä nyt on. Ihan samoja tuntemuksia mulla on vaikka töissä, ei aina huvittaisi. Tai talvella lunta kolatessa. Tai vaikka parisuhteessa. Ei mikään asia ole aina täydellistä ja ihanaa. Elämään kuuluvat monenlaiset tunteet.
Mutta kokonaisuus, se on aina silti plussalla.
Edelleen valitsisin pitää lapsen, yksin. Ja kasvattaa lapsen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Monelle miehelle tulee täytenä yllätyksenä, että pieni lapsi vaatii hoivaa ja huolenpitoa 24/7 ja että pienten lasten vanhempien elämä pyörii aika lailla lapseen liittyvien askareiden äärellä. "
Aivan 100 % täysin aivotonta roskaa! Kyllä jokainen ihminen pissavärkkien laatuun katsomatta ymmärtää pienen lapsen vaativan huolenpitoa.
No miksi se hoivavastuu kuitenkin kaatuu äidille? Ja isä auttelee.
Vain tällä palstalla, missä jyllää miesviha ja lapsiviha.
Oikeassa elämässä suurin osa miehistä on ihan vain Ihmisiä. Inhimillisiä. Erilaisia kuin naiset. Ihmisiä, joilla on hyvät ja huonot puolet. Ihmisiä tunteineen. Miehiä, jotka rakastavat perhettään ja lapsiaan.
Mies hoitaa lapsia eritavalla, kuin nainen. Silti se mies osaa tehdä ruuat, pyykit ja hoitaa sen lapsen, jos nainen vain antaa mahdollisuuden.
Ne häipyvät miehet ja huonot isät ovat harvinaisuus. Ja siihen on aina syy. Mielenterveysongelma, päihdeongelma, persoonallisuushäiriö, esimerkiksi
Vierailija kirjoitti:
Oletko ahkera ja energinen ihminen? Minun kaltaiselle adhd-ihmisille lapsen tekeminen olisi hulluutta, kun itsestä huolta pitäminen on jo haaste itsessään. Lasten kanssa työmäärä olisi loputon, ja nukahtaminenkin on tarpeeksi vaikeaa ilmankin.
Minäkin olen ADHD. Ja minulla on monta lasta, joiden isästä erosin heidän ollessaan pieniä, ja lapset asuivat pääasiassa minun luonani.
Minulle ADHD on voimavara. Ei minulla ole arjen hallinnassa ongelmia. Minä teen montaa asiaa yhtäaikaa, olen parhaimmillani paineen alla, ja minulle sopii hyvin että on ääntä, vilinää ja vilskettä.
Tunnen muitakin ADHD äitejä, ja isiä myös. Ei se heistä tee huonoja vanhempia.
Se millainen sinä olet ADHD.n kanssa, ei tarkoita, että muut olisivat samanlaisia.
Ainoa, mikä minulle on kauhistus, on tuo jonkun ylempänä kertoma sopimus, lista, mikä ihme pohja lapsen kasvatuksesta tai jokin tiedon keruu ja kirjojen luku vuosia ennen lastenhankintaa.
En voi sietää listoja, taulukoita, exceleitä ym. En ole eläissäni lukenut kasvatusopuksia, vaan mennyt ihan maalaisjärjellä. Tuollainen suunnitelmallisuus vuosia ennen olisi minulle kauhistus. Mutta se on hänen tapansa toimia, toinen ääripää kylläkin, eikä mikään "normaali" tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan voi vastata sinulle. Itse olen yli 50- vuotias, lapseton nainen. Kadunko nyt sitä, että minulla ei ole lapsia? En. Mutta en usko, että katuisin myöskään sitä, että olisi. Olen tehnyt töitä yli 20 vuotta lapsiperheiden kanssa ja ajattelen, että lapsettomana olen säästynyt paljolta pahalta, mutta samalla jäänyt paitsi paljolta hyvältä.
"Nyt olen parisuhteessa".
Tulee kovin epävarmat fiilikset. Ei ihmekään, että koet epävarmuutta siitä, haluatko lapsia vai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ahkera ja energinen ihminen? Minun kaltaiselle adhd-ihmisille lapsen tekeminen olisi hulluutta, kun itsestä huolta pitäminen on jo haaste itsessään. Lasten kanssa työmäärä olisi loputon, ja nukahtaminenkin on tarpeeksi vaikeaa ilmankin.
Minäkin olen ADHD. Ja minulla on monta lasta, joiden isästä erosin heidän ollessaan pieniä, ja lapset asuivat pääasiassa minun luonani.
Minulle ADHD on voimavara. Ei minulla ole arjen hallinnassa ongelmia. Minä teen montaa asiaa yhtäaikaa, olen parhaimmillani paineen alla, ja minulle sopii hyvin että on ääntä, vilinää ja vilskettä.
Tunnen muitakin ADHD äitejä, ja isiä myös. Ei se heistä tee huonoja vanhempia.
Se millainen sinä olet ADHD.n kanssa, ei tarkoita, että muut olisivat samanlaisia.
Ainoa, mikä minulle on kauhistus, on tuo jonkun ylempänä kertoma sopimus, lista, m
Ei tietenkään ole kaikki adhd:t samanlaisia. Useimmilla vaan on ikävä kyllä elämänhallinnan kanssa ongelmia.
On aika perseestä, jos on äiti, joka ei olisi halunnut lapsia. Hän sanoi minulle niin, omalle lapselleen, nyt kun olen jo keski-ikäinen. Ei halua, että kosken häneen. Ei halaa koskaan.
Teki niitä lapsia, kun hänen nuoruudessa se avioliitto lapsineen oli ainut vaihtoehto maatilan tytölle.
No arvatkaa olenko elämässä saanut parisuhteen tällä taustalla. Jos oma äitikään ei pidä ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On aika perseestä, jos on äiti, joka ei olisi halunnut lapsia. Hän sanoi minulle niin, omalle lapselleen, nyt kun olen jo keski-ikäinen. Ei halua, että kosken häneen. Ei halaa koskaan.
Teki niitä lapsia, kun hänen nuoruudessa se avioliitto lapsineen oli ainut vaihtoehto maatilan tytölle.
No arvatkaa olenko elämässä saanut parisuhteen tällä taustalla. Jos oma äitikään ei pidä ..
Moni tajuaa vasta aikuisena että lapset tuli tehtyä sosiaalisen paineen vuoksi, tai että ei halunnut jäädä "yksin" kun muut hankkii lapsia.
Mieluummin katuu sitä ettei ole lapsia kuin se että katuu lapsia, koska tässä on juuri se pahin seuraus, että lapsien katumisessa kuvioihin tulee sivullinen ja viaton ihminen mukaan elikkä se lapsi. Sitten vanhemmat siirtävät sukupolvet ylittävät traumat lapsilleen koska eivät ole osanneet käsitellä niitä itse terapiassa. Niistä kuitenkin on mahdollista päästä yli kovalla työllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et halua lapsia, eikö kumppani ole oikea?
En tiedä. En ole koskaan oikein osannut olla lasten kanssa. Lapset ovat meluisia ja sotkuisia, minä pidän rauhasta ja hiljaisuudesta.
Minulla on paljon harrastuksia, jotka vaativat aikaa ja rahaa, joten joutuisin luopumaan tärkeistä asioista lasten vuoksi. Toisaalta niitä omia tärkeitä asioita voisi sitten esitellä lapsillekin, jos niistä saisikin mukavia yhteisiä harrastuksia.
Nuorempana ajattelin, että kyllähän minä sitten innostun kun löytyy hyvä mies, mutta nyt on sellainen enkä ole yhtään sen varmempi kuin ennenkään.
t. Ap
Minulla on lapsia ja harrastuksia. Tietysti pidän lapsistani ja he ovat tärkeitä, mutta elämäni olisi ollut antoisaa ilmankin. Lasten isä on ollut todella aktiivinen, ja hän on kantanut vastuun mallikkaasti ja mukisematta, kun lapsia halusi enemmän kuin minä. Ilman kunnollista miestä olisin ollut todellisessa lirissä.
Jos sinulla on tärkeitä harrastuksia, hyvä työ jne, niin on aina olemassa riski, että joudut näistä luopumaan jos mies ei kanna vastuuta, vaan vetoaa biologiaan miksi nainen on päävastuussa. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin minä. Ollaan miehen kanssa jaettu vastuu melko tasaisesti. Mies tosin jäi koti-isäksi, mutta vastaavasti hän sai sen ohella enemmän harrastusaikaa. Nyt lapset ovat jo teinejä, ja elämä helpompaa. Mukavaa, kun lastenkin kanssa voi jo vihdoin tehdä mielekkäitä asioita. Suoraan sanottuna inhosin pikkulapsiaikaa, mutta isoina nämä ovat ihan huipputyyppejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain esikoisen 36-vuotiaana myös varsin epävarmana. Tai tuli se toive lapsesta, vaikka olin vielä jotain vuosia taaksepäin ollut varma etten halua koskaan lasta. Vielä raskausaikana hirvitti, että mihin sitä on päänsä pistänyt. Sitähän ei voi koskaan oikein etukäteen tietää, miten nämä asiat menee. Ikänsä lapsia halunnut saattaa katua, kun vasta lapsen synnyttyä tajuaa miten paljon se sitoo ja yllätyslapsen saanut saattaa tajuta, että niin sen pitikin mennä. Minusta järjellä ajatteleva ihminen ei voi koskaan olla 100% varma, kun ymmärtää, että asiat voi mennä miten päin vain. Itse päätin luottaa siihen, että elämä lopulta kantaa ja jos elämä olis ihan kamalaa lapsen kanssa, niin sitten se ois sellasta elämää mitä vaan elettäisi, sen oman päätöksen kanssa pitää sitten vaan pärjätä.
Meillä kävi kuitenkin hyvin, ja tää lapsiarki on ollut aivan parasta ja meidän taapero ihan paras tyyppi. Myös isä iloitsee lapsesta ja on läsnä. Toista ei varmaan yritetä, nautitaan täysillä tästä mitä on ja meidän joukkueesta tämmöisenä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ryhdyt yrittämään lasten hankkimista ja onnistut siinä, päätös on peruuttamaton ja olet lopun elämääsi vastuussa niistä ihmisistä.
Kyllä lasten hankkiminen on myönteinen kokemus. Täysi- ikäisyys on 18vuotiaana, jos et tiennyt, vastuu on nuorella itsellään! Jos lapsella on molemmat vanhemmat ja halua on niin miksi ei?
Ei tietenkään ole kaikki adhd:t samanlaisia. Useimmilla vaan on ikävä kyllä elämänhallinnan kanssa ongelmia.
Olen yliopiston suorittanut adhd-ihminen. Eivät toki ole kaikki samanlaisia, mutta tuo ei pidä paikkansa, että elämänhallinnan kanssa on useammilla ongelmia. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että ennakkoluulot adhd-ihmisiä kohtaan ovat niin tiukassa, etteivät ne muutu koskaan. Adhd ei tarkoita jatkuvaa sähläämistä, vaan sen kanssa monet oppivat elämään aivan normaalia elämää tai jopa hyödyntämään sitä. Monet eivät koskaan saa diagnoosia, ja diagnoosin saaneistakin monet elävät hyvää elämää ilman lääkitystä. Käydän lääkettä satunnaisesti, viimeksi veroilmoitusta täytettäessä kuukausia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää haluta 100%. 99% ei riitä vanhemmuuteen.
Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna. Saatat katua lapsen hankkimista jos et ole 100% mukana hankkeessa. Se on sen jälkeen game over.
Epävarmuus = älä hanki lapsia.
Höpö höpö. Itse ajattelen päin vastoin. Mikäli lapsikysymys yhtään kutkuttaa mieltä ja sen toteuttamiseen olisi tarvittavat resurssit, kannattaa lapsi tehdä. Muuten jää kaduttamaan.
Juuri näin. Lapsen tekeminen on kuitenkin aina hyppy tuntemattomaan ja sitä ei voi tietää millaista se eläminen tulee oikeasti olemaan. Toki voi jotain perusasioita miettiä etukäteen mutta sitä et kuinka terve lapsi tulee olemaan, kuinka se nukkuu, kuinka syö, miten lapsen persoona käy vanhempien persoonien kanssa yksiin jne. Se on matka, joka kasvattaa myös vanhempaa. Osa pelkää hyppyä tuntemattomaan niin paljon ettei hyppää ollenkaan vaan jää tuttuun ja turvalliseen lapsettomaan tilaan.
Ei, ei ja ei. Et ole epävarma, aistit vaan, että miehesi ei ehkä ihan olekaan täysin vastuullinen isäksi. Aistit, että se olet sinä joka koko homman hoitaa ja miehellesi asia on vaan mukava juttu. Ei se ole sun epävarmuuttaa, vaan sun aivot varoittaa sua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kannattaa käyttää tätä neuvotteluasemaa taktisesti hyödyksi, tee lista miehelle siitä mitä lasten hoitaminen käytännössä tarkoittaa, onko valmis tähän? Jakaako kotityöt? Onko valmis takaamaan sen omalla allekirjoituksella? Suurin osa miehistä liukenee vastuusta kun p-ska on jo housussa ja kakara p-skottu ulos.
Ei tässä mitään taktista neuvotteluasemaa tarvitse hakea, koska tämähän on oletus, että asiat suunnitellaan kunnolla etukäteen. Jokainen lasta haluava pariskunta lukee (toivottavasti?) muutaman vuoden ajan lastenkasvatuskirjoja, keskustelee niistä, ja sen lisäksi kaivaa netistä lastenkasvatussuunnitelman jossa dokumentoidaan lapsen kasvatus 18+ vuotiaaksi: kasvatus, majoitus, ruoka, uskonto, vaatetus, kotityöt, palkkatyöt, raha-asiat, lapsen koulutus, lapsen rahastot, jne... Näitä dokumenttipohjia on ilmaiseksi saatavilla netissä noin pari miljoonaa.
Idealismi ei auta siinä vaiheessa, kun on vastasyntynyt ja vastuuta pakoileva isä. Kirjoja lukemalla ei selviä myöskään ne omat tunteet ja voimavarat perheessä.
Minäkin olin kolmenkympin alkupuolella lapsivastainen kunnes biologinen kello tikitti kovaa parin vuoden päästä. Olin jo suunnitellut tulevani itsellisesti äidiksi, mutta onneksi löytyi sopiva puoliso lasten isäksi. Rajapyykki on siinä 35 v. tienoilla. Sen jälkeen isäksi sopivia täysipäisiä miehiä on harvakseltaan enää vapaalla jalalla ellei halua 20 v. vanhempaa miestä, joka on viettänyt makeaa poikamieselämää tovin. Siinä tasavertainen parisuhde voi olla kiven alla, kun mies on tottunut vuosikausia menemään omia menojaan.Tai sitten tarjolla on sellaisia miehiä, jotka ovat valmis tekemään lapsia kenen tahansa kanssa. Yhdellä oli neljä lasta ja kaikilla lapsilla oli eri äiti. Juu, ei kiitos. Menee uusperhekuvio liian hankalaksi.
Ex valehtteli haluavansa lapsia. Vetkutteli pitkään kunnes laitoin seinää vasten. Löysässä hirressä roikottaminen on niin väärin. Ole rehellinen kumppanillesi ja anna hänelle mahdollisuus valita. Ei ainakaan katkeroidu.
Olisin todennäköisesti tullut jo äidiksi ellei ex valehdellut vieden minulta arvokkaita vuosia. Rakkaus sumentaa harkintakykyä.
Tällä hetkellä on hedelmöityshoidot menossa. Jos en hoidoista huolimatta tule raskaaksi, joudun myös luopumaan nykyisestä puolisosta. En halua viedä häneltä mahdollisuutta tulla isäksi. Exän valehtelun takia on mahdollista, että joudun suremaan tuplaluopumista. Jos näin tapahtuu, tulen olemaan hyvin katkera exälle.