Täällä puhutaan paljon tyytymisestä kumppaniin. Missä kohtaa näillä tyytyjillä on se rakkaus? Siis se syy miksi ollaan kumppanin kanssa.

En ole kyllä huomannut, että täällä kehotettaisiin tyytymään huonoon liittoon. Yleensä sanotaan: "Jätä se sika!"

Vierailija kirjoitti:

Ei missään ainakaan miehillä. Ne tyytyy siihen joka on helposti saatavilla. Jos nainen tekee kotitöitä ja on vieläpä sopuisa eikä vaadi mitään erityistä huomiota, se kelpaa miehelle hyvin. Mistään rakkaudesta ei ole kyse vaan oman arjen helpottamisesta.

Ja sitten lähtevät kun rakastuvat.

Normaali mies kyllä osaa hoitaa kotityönsä.

Olen jo eronnut, mutta otin tuolloin kakkosvaihtoehdon kun en ykköstä saanut. Hän oli minuun rakastunut, halusi sitoutua, osti heti kihlat, ihan ok näköinen, siisti, hygienia kunnossa, hyvässä työssä, alkoton ja savuton, ei riitoja, ei väkivaltaa jne. Mitään intohimoa ei ollut, ystävyyttä enemmänkin. Ykkösvaihtoehto oli ihan samanlainen, paitsi että oli intohimoa. Tyydyin kakkosvaihtoehtoon, koska halusin seuraa. Enää en ole aikeissa tyytyä, olin niin yksin suhteessa, josta puuttui intohimo ja intiimi läheisyys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse saisin mitään vihiä, että olisin jokin vaihtoehto B niin pistäisin välit samantien poikki. Ylpeys menee vahvasti tuollaisen edelle. 

Sitten kannattaa pysytellä yksin koska todennäköisesti olet sellainen vaihtoehto kuten suurin osa muistakin pareista.

No, kyllä se mielestäni vaatii jo tietynlaisen henkilön että kykenee tyytymään tilanteeseensa jos toinen on samalla hetkellä tapaillut muitakin henkilöitä, mutta asiat eivät ole näiden kanssa edenneet ja sitten päättää antaa sinulle, varavaihtoehdolle mahdollisuuden ja asiasta tietoisena vielä tyytyväisenä hyväksyisit tämän seuran. Ihan ylpeänä voin todeta etten ole noin epätoivoinen ja sinkkuna olisin paljon mieluummin, mutta tämähän on vain minun kantani. 

Mistä ihmeestä tiedät monesko vaihtoehto olet? Nykyään useat deittailevat monta peräkanaa tai jopa samanaikaisesti. Jos ykkösvaihtoehto menee mönkään, otetaan se kakkonen, sen jälkeen kolmonen jne. Eihän niistä huudella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä tää tyytyminen juttu on? Tuskin kukaan menee naimisiin jonkun kanssa keneen tyytyy, varsinkaan sellaisen kenellä olisi paljon vaihtoehtoja. Eikä varsinkaan kaverin kanssa.

 

Niin täällä puhutaan. Että miehet ottaa vaatimattoman näköisen muijan itselleen kun eivät saa missiä ja naiset kuulemma ottaa sen miehen jolla on rahaa kun eivät komeaa saa.

Eihän siinä mitään järkeä ole. Ja myös se toisen huijaaminen oksettaa, että sanoo rakastuneelle osapuolelle että joo joo rakastan, mennään vaan naimisiin ja tehdään lapsia, ja mielessä ajatellaan jotain ihan muuta. Se on petoksista katalin.

Sellaista se parinmuodostus on. Parisuhteissa jompi kumpi aina tyytyy, Jos se et ollut sinä, niin sitten minulla on sinulle huonoja uutisia. LoL.

Tämä. 

Mitä olen itse havainnoinut ja kuunnellut, aika harvassa parisuhteessa on kyse tosirakkaudesta (mitä ikinä se nyt sitten kullekin tarkoittaa). Aika moni vielä vanhalla iällä muistelee haikeudella nuoruudenrakkauttaan vaikka on ollut jopa vuosikymmeniä nykyisen kanssa. Puoliso saa myös kovaa kritiikkiä ja moni haaveilee omasta rauhasta. Moni pohtii eroa pitkäänkin, silti jääden usein suhteeseen.

Pariutumiseen on monenlaisia syitä. Yleisin on sosiaalinen syy. Heteroparisuhde on normi, ja joka siitä poikkeaa joko ikisinkkuillen tai muutoin, on edelleen outolintu. Tämä on muuttumassa, joskin hitaasti. Toinen syy on jälkeläisten haluaminen. Kolmas syy on yksinäisyys. Kun heteroparisuhde ja normatiivinen perheyhteisö on yksilön turva niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti, yksilö näkee sen kannattavana.

Jokainen tavallinen ihminen tyytyy elämässään tavalla tai toisella myös parisuhteessaan. 

Olen tyytynyt aiemmin, koska en nuorena halunnut olla yksin. Miehessä ei sinänsä ollut ihmeempiä vikoja, mutta intohimoa ei juurikaan ollut ja pitkällä juoksulla moni asia alkoi ärsyttää.

Minuun on myös tyydytty kun olin itse syvästi rakastunut ja p#rseestähän se on niinkin päin.

Kun ikää on tullut, niin on tullut myös se realistinen käsitys, että yksi ihminen ei voi tarjota kaikkea. Jossain asiassa täytyy aina joustaa ja jos parisuhteen haluaa niin sitten pitää miettiä, että joustatko mielummin esim intohimon puutteessa, ulkonäössä, huumorintajussa, koulutustasossa vai älykkyydessä.

Jos mistään ei ole valmis joustamaan niin sitten saattaa mennä loppu elämä sitä täydellistä prinssi uljasta odotellessa ja loppujen lopuksi siitäkin paljastuu useampikin ongelma tai ärsyttävä asia.

Tämä aihe on suurimpia tabuja. Jokainen tyytyy ja suurin osa rakastuu rakkauteen ja/tai omiin unelmiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

Minä pistin yhden poikakaveriehdokkaan takaisin kiertoon kun hän valitteli kovasti, ettei kelvannut edelliselle tyttökaveriehdokkaalle ja sitten hän joutui laskemaan tasoaan. Eihän tuollaista yksikään terveellä itsetunnolla varustettu ihminen jaksa kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

Minä pistin yhden poikakaveriehdokkaan takaisin kiertoon kun hän valitteli kovasti, ettei kelvannut edelliselle tyttökaveriehdokkaalle ja sitten hän joutui laskemaan tasoaan. Eihän tuollaista yksikään terveellä itsetunnolla varustettu ihminen jaksa kuunnella. 

Huh huh, tuo miesryhmä on ihan omaa luokkaansa tasoteorioineen sun muine pimeine taatelisetteineen. Se on 100varmat bänät/fudut/ghostit heti asian selvitessä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytynyt aiemmin, koska en nuorena halunnut olla yksin. Miehessä ei sinänsä ollut ihmeempiä vikoja, mutta intohimoa ei juurikaan ollut ja pitkällä juoksulla moni asia alkoi ärsyttää.

Minuun on myös tyydytty kun olin itse syvästi rakastunut ja p#rseestähän se on niinkin päin.

Kun ikää on tullut, niin on tullut myös se realistinen käsitys, että yksi ihminen ei voi tarjota kaikkea. Jossain asiassa täytyy aina joustaa ja jos parisuhteen haluaa niin sitten pitää miettiä, että joustatko mielummin esim intohimon puutteessa, ulkonäössä, huumorintajussa, koulutustasossa vai älykkyydessä.

Jos mistään ei ole valmis joustamaan niin sitten saattaa mennä loppu elämä sitä täydellistä prinssi uljasta odotellessa ja loppujen lopuksi siitäkin paljastuu useampikin ongelma tai ärsyttävä asia.

Mietin mistä itse pystyisin joustamaan. Olen ollut parisuhteessa ja tunnen itseni. Nyt elän yksin, nainen olen. 

Intohimo, en pystyisi, ainakin voimakasta tykövetoa pitää olla ja läheisyyden miellyttävää. Tiedän sen, olen ollut intohimottomassa ja puoleensavetämättömässä suhteessa, lopussa jo ihan kamalaa.

Ulkonäkö, en pystyisi jos ulkonäkö tökkisi tai en vaan tuntisi miestä miellyttäväksi omassa mielessäni. Erityisen komea ei tarvitse olla vaan omaan makuuni miellyttävä. 

Huumorintaju. En pystyisi olemaan huumorintajuttoman tai tosikon kanssa. Mikään kokoaikainen ilopilleri ei tarvitse olla, mutta yhteinen huumori on tärkeää. 

Koulutustaso. Tämä ainoa, jos mies on kuitenkin miellyttävä ja fiksu ja en ole itsekään korkeasti koulutettu. Jos on kuitenkin joku ammatti. Tavalliset kelpaa hyvin. 

Älykkyys. En voisi joustaa koska älykkyys on eräs tärkeä asia joka johtaa muihin minulle tärkeisiin asioihin parisuhteessa. Kauheaa olla, sanotaan nyt vaikka, einiinkovinälykkään kanssa. Olen nopea ja en jaksaisi vääntää rautalangasta. 

Kovin monesta asiasta en pystyisi joustamaan ja tyytymään näköjään. Mitä parisuhteesta on iloa,vaikka monet niin ajattelevat, jos jotkut asiat kuitenkin hankaavat tai jopa ärsyttävät. Juu, ja en ole itsekään täydellinen, sen ymmärrän. En halua kenenkään miehenkään tyytyvän minuun ja salaa harmittelevan kanssani.  

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa erään miehen tarinan.

Hän tutustui erääseen naiseen noin 22-23-vuotiaana. Nainen oli kovin innokas, paljon innokkaampi kuin mies. Hän kerta kaikkiaan halusi miehen ja niin he sitten alkoivat seurustelemaan. Sitten tuli raskaus, ja mies ajatteli että okei, tehdään niin kuin kuuluu tehdä, ja he menivät naimisiin. Mies mietti päivää ennen häitä että "miksi menen naimisiin naisen kanssa jota en rakasta". Naimisissa he olivat, ja toinenkin lapsi tuli. Ostettiin omakotitalo ja farmariauto. Vaimo luuli että kaikki on hyvin ja rakasti miestään. Samaan aikaan mies sitten suhinoi muiden naisten kanssa, eikä edes tuntenut syyllisyyttä - ajatteli että näin hän jaksaa sitten sitä avioliittoaan, jossa ei tuntenut rakkautta.

Kunnes pum, eräänä päivänä mies ihastui ja lopulta rakastui palavasti työkaveriinsa. Siitä hän tunsi syyllisyyttä, sillä nyt oli tunteet pelissä. Lopulta hänen oli pakko kertoa vaimolle että nyt on toinen

Niin... Tämähän ei kovin hyvää kerro tarinan miehestä. Pelkäsikö hän yksinäisyyttä niin paljon, että oli pakko olla vain joku? Vai oliko hän siis täysin selkärangaton olento vailla omaa tahtoa? Naisen kanssa ei olisi ollut pakko seurustella, vaikka nainen olisi kuinka halunnut. No, niinhän siinä helposti käy, että jos itse ei uskalla valintoja tehdä niin muu ympäristö tekee ne valinnat puolestasi. Valitsematta jättäminen on valinta itsessään. Ja sitten seuraukset tulevat jossain kohtaa kovaa vastaan.

Jos ei pelkää elää itsekseen, ei tule ongelmaa tyytymisen kanssa. Sillojn voi elää yksin ja rauhassa katsoa tuleeko sopivaa kumppania vastaan. Ja jos ei tule, jatkaa elämää tyytyväisenä itsekseen. On toki luonnollista, että sinkkuus joskus surettaa, jos kovasti toivoo parisuhdetta. Mutta itse en pystyisi tekemään sitä petosta toiselle, että aloittaisin suhteen, vaikka ei oikeasti kiinnosta. Siinä varastaa toiselta aikaa, jota tämä ei saa takaisin, ja pahimmillaan estää toista löytämästä kumppania, joka oikeasti rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

No mikä tää tyytyminen juttu on? Tuskin kukaan menee naimisiin jonkun kanssa keneen tyytyy, varsinkaan sellaisen kenellä olisi paljon vaihtoehtoja. Eikä varsinkaan kaverin kanssa.

Minä menin. Muutoksen ja menettämisen pelkoisena ihmisenä tarrauduin siihen joka sattui olemaan minusta kiinnostunut ja uskottelin itselleni että kyllä se rakkaus varmaan joskus tästä rakentuu. Ei rakentunut, mutta peruuttaakaan en enää osannut tai uskaltanut, varsinkin kun toinen oli onnensa kukkuloilla.

Muistan elävästi kun tuleville aviopareille järjestetyssä tilaisuudessa pappi sanoi että eihän kukaan mene naimisiin jos ei ole todella rakastunut. Oma ajatukseni oli, että ai ei vai?

Eikä kestänyt.

Kaduttaa eniten se, että hukkasin omasta ja toisen ihmisen elämästä vuosia parasta nuoruutta huijaamaalla itseäni ja häntä.

Se tyytminenkin saattaa olla rakkautta. Jotkut eivät vaan tunne suuria tunteita nyt muutenkaan. Ja jotkut luulevat alkuihastusta rakkaudeksi ja kun normielämä alkaa, niin huomataan että ei tämä ole rakkautta vaan pelkkä ihastus joka ei kanna loppuelämää. Ja seksuaalinen vetovoima/himo ei kyllä välttämättä ole rakkaustta myöskään.

No eihän sitä rakkautta ole vaan juuri siksi on tyydytty ihmiseen jonka kanssa nyt jotenkin asiat sujuu ja on tietenkin välittämistä ja tottumustakin toiseen (ja yhdessäoloon), mutta ei siinä mitään alkuihastusta kummempaa ole eli siinä vaiheessa kun joku muu toteaa, ettei tunteet oikein roihahda ja juttua on siksi turha enää jatkaa niin tyytyjä vaan sopeutuu ja saattaa jopa iskeä uutta vaihdetta silmään, että tämänhän on toimittava. Yleensä kun tyytyjällä ei ole vaihtoehtoja mitenkään jonoksi asti (tai tervettä itsevarmuutta sen huomaamiseen, että kiinnostuneita on eikä varsinkaan sen tiedostamiseen että ansaitsee jotain paljon enemmän kuin sen, että kunhan on joku vaan) niin sitä tavallaan takertuu siihen ekaan kiinnostuneeseen ja on valmis (aluksi) menemään vaikka solmuun jotta suhde jatkuisi.

Ei tuosta mitään hyvää seuraa vaan sillä pilaa sekä itsensä että sen toisen elämän. Samalla myös sabotoi kummaltakin mahdollisuuden siihen, että kumpikin tapaisi jonkun oikea(mma)n. Toki yksinolokin voittaa 6-0 tuollaisen tyytymissuhteen joka on vain ruma irvikuva romanttisesta parisuhteesta. Vähän kuin järkätty avioliitto sillä erotuksella, että tuossa ei ole suvun painostuksesta eikä siinä ole mikään pakko olla vaan siinä on ihan vain omaa typeryyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä tää tyytyminen juttu on? Tuskin kukaan menee naimisiin jonkun kanssa keneen tyytyy, varsinkaan sellaisen kenellä olisi paljon vaihtoehtoja. Eikä varsinkaan kaverin kanssa.

Minä menin. Muutoksen ja menettämisen pelkoisena ihmisenä tarrauduin siihen joka sattui olemaan minusta kiinnostunut ja uskottelin itselleni että kyllä se rakkaus varmaan joskus tästä rakentuu. Ei rakentunut, mutta peruuttaakaan en enää osannut tai uskaltanut, varsinkin kun toinen oli onnensa kukkuloilla.

Muistan elävästi kun tuleville aviopareille järjestetyssä tilaisuudessa pappi sanoi että eihän kukaan mene naimisiin jos ei ole todella rakastunut. Oma ajatukseni oli, että ai ei vai?

Eikä kestänyt.

Kaduttaa eniten se, että hukkasin omasta ja toisen ihmisen elämästä vuosia parasta nuoruutta huijaamaalla itseäni ja häntä.

 

Varmaan panitte kuitenkin?

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

Pitäkää, hyvät naiset, siis eritoten ja kynsin hampain kiinni siitä,  että te suhteissanne 'upgreidaatte'! Antaa miesten tyytyä, -eiväthän he tosiasiassa ole koskaan tyytyväisiä. 

Itse laitan aina lainausmerkeissä sen tyytymisen. Koska en mä toki sitoutunut häneen, ennen kuin tosiaan jo rakastin häntä. Eikä se silloin ollut enää tyytymistä, en olisi huolinut edes ketään muuta.

Tyytymisellä tarkoitan sitä, että alkuun ei tuntunut että mies olisi oikea. Hän ei ollut komea, ei herättänyt haluja, oli vähän jotenkin hitaan ja tylsän puoleinenkin. Mutta kun mulla alkoi olla jo ikää, yksi lapsikin siinä, ja ylipainoa, niin tajusin ettei. mulla ole oikein valinnanvaraa, joten jään kumminkin kokeilemaan, jos tästä syntyisi jotain kun tutustutaan paremmin. Ja niinhän siitä syntyi, ensin ystävyys ja sitten rakkaus. Rakkauden myötä myös seksuaalinen halu. 

Millä tavoin tämä järjestetty pakkoavioliitto siis toimii? Miten näkyy käytännössä? Ei ole intohimoista seksiä, romantiikkaa, kumppanuutta, läheisyyttä, rakkautta vai mitä? Meillä ainakin on nuo kaikki lapsiperheen lisäksi sekä yhteisen omaisuuden, mikä itselle on nyt sivuseikka kuitenkin. Eli mikä asia sitten on sellainen joka mietityttää ja on huonosti?

Joidenkin mielestä on pienempi paha ottaa sellainen kumppani, josta pitää ystävänä, kuin odottaa koko loppuelämä onnellista rakkautta, jota ei välttämättä koskaan löydy.